Aamuhämärässä ei kuulu mitään. Lumihangen narskunta kenkien alla rikkoo hiljaisuuden. 15-vuotias Onni Rantanen on tullut tarkkailemaan ilmojen aamuliikennettä Nokian Pikkuvirralla. Rantanen nököttää rantatöyräällä korvat viritettyinä. Pian hänet palkitsee vieno pjyuu hjyuu.
– Punatulkku!
Mitään ei näy, mutta havainto on varma. Yhdeksäsluokkalainen on harrastanut lintuja jo pikkupojasta. Onni Rantanen on intohimoinen lintuharrastaja.
– Minua kiehtoo lintujen olemus: miten ne liikkuvat, miltä ne näyttävät.
Jos lintukuva ei näy, katso se täältä.
Metsän laidalla järven jäällä on aamusta punatulkun lisäksi muutakin liikettä. Keltasirkut ja tiaiset availevat ääniään. Jään pinnalla näkyy jälkiä, joihin syylliseksi voi epäillä saukkoa. Rantanen tarkentaa katsettaan horisonttiin, missä aamun usva luo taianomaista tunnelmaa. Jäällä näkyy kaukaisuudessa jokin pieni hahmo tai möykky, josta on vaikea hahmottaa usvan verhoista, mikä se on.
– Olisiko merikotka tuolla jäällä. En ole varma, onko se verkkomerkki.
Minua kiehtoo lintujen olemus, se miten ne liikkuvat, miltä ne näyttävät. Onni Rantanen
Lapsen into
Pieni Onni-poika istui isänsä sylissä katselemassa Suomen lintuja jo alle kaksivuotiaana. Onnin äiti Sari Lehtinen muistaa, kuinka CD-ROM-levy oli täynnä hienoja kuvia, joissa lintuja piti lähestyä rauhallisesti hiiren avulla. Jos klikkasi liian nopeasti, linnut katosivat. Kanalinnut olivat Onnista hurjan kiinnostavia.
– Me otimme videolle, kun vuoden ja seitsemän kuukauden ikäinen Onni luettelee kaikki Suomen kanalinnut. Jokin siinä vaan napsahti. Ja tietysti olemme ruokkineet kiinnostusta siitä lähtien.
Lasten järjestäytynyt lintuharrastus on Suomessa harvinaista. Onni Rantanen kulkee linturetkillä usein vanhempien harrastajien mukana. Ikätovereita ei lintuja katsomassa juuri käy. Lintuharrastajalasten määrää voidaan vain arvailla, sillä harrastajat eivät ensimmäiseksi hae paikallisen lintuyhdistyksen jäsenyyttä. Toisaalta Birdlife Suomesta kerrotaan, että jäsenyyksiä annetaan myös lapsille lahjaksi innoittamaan lintuharrastuksen alkuun.
Me otimme videolle, kun yksivuotias ja seitsenkuinen Onni luettelee kaikki Suomen kanalinnut. Joku siinä vaan napsahti. Sari Lehtinen
Birdlife Suomen nuorisotoimikunnan puheenjohtaja Kim Kuntze arvioi, että Suomessa on vain muutamia kymmeniä alle 18-vuotiaita harrastajia, jotka ilmoittavat havainnoistaan. Lisää nuoria aktiiviharrastajia kaivattaisiin. Heitä on houkuteltu muun muassa perustamalla alle 18-vuotiaille lintuharrastajille oma Whatsapp-ryhmä. Siinä on jäsenenä reilut parikymmentä harrastajaa, lähinnä eteläisen Suomen kasvukeskuksista.

Lintuharrastaja Onni Rantanen ei ryhmään kuulu, vaikka onkin siitä tietoinen.
Joskus hän on vienyt kavereitaan linturetkille. Enimmäkseen hän kuitenkin kulkee aikuisten lintuharrastajien kanssa.
– Hyvin sulautuu joukkoon, ei sitä ikää tule edes ajateltua.
Piirroksista digijärkkäriin
Alle kouluikäisenä Onni Rantanen piirsi lintuja päivittäin. Hänellä oli pyrkimys piirtää lintuja hyvin realistisesti, usein hän siinä vanhempien mukaan onnistuikin. Paperille syntyi Onnin kynästä pöllöjä, haikaroita ja pikkulintuja. Valokuvaaminen alkoi, kun hän 9-vuotiaana sai Nikonin pokkarikameran. Harras toive järjestelmäkamerasta toteutui 11-vuotiaana.
– Olin tosi innoissani, kun olin sitä pitkään toivonut. Minulla ei ollut mitään hajua, kuinka sitä käytetään. Menin lähimetsään ja sain kuvan oravasta, se oli ensimmäinen luontokuvani.
Onni Rantasen kummisetä on luontoasioihin erikoistunut toimittaja Markku Lappalainen. Kummisedän kanssa aloitteleva kuvaaja pääsi järjestelmäkamerasta jo vähän jyvälle.
Vanhemmilta lintukuvausharrastajilta on tullut pojalle hyviä vinkkejä sekä järjestelmäkameran saloihin että itse kuvaamiseen. Lintukuvaamista pitkään harrastanut Harri Laurila auttoi Onnia myös alkuun, nyt 60-vuotias Laurila on Rantaselle yhä hyvä kuvauskaveri.
Jos lintukuva ei näy, katso se täältä.
– Onnin kuvaamisen asenne on muuttunut muutaman viime vuoden aikana. Nyt löytyy jo malttia olla sitkeästi paikoillaan pidempäänkin, Laurila kuvailee.
Kuvausreissuilla voi vierähtää valoisaan aikaan koko päivä. Usein paikoillaan saa nököttää useamman tunnin, yhteen keikkaan voi humahtaa kolmesta kuuteen tuntia. Rantanen odottaa jo ajokortillista aikaa, että pääsee itse ajelemaan kuvauskeikoille. Ainakin siihen asti vanhemmat lintukaverit ovat harrastuksen tärkeitä mahdollistajia.
Onnin kuvaamisen asenne on muuttunut muutaman viime vuoden aikana. Nyt löytyy jo malttia olla sitkeästi paikoillaan pidempäänkin. Harri Laurila
– Tuntuu, että Onnilla into lintukuvaamiseen sen kuin kasvaa. Harva se viikonloppu tulee viestiä, että mentäisiinkö taas, Laurila naurahtaa.
Usein lapset ja nuoret aloittavatkin lintuharrastuksen valokuvaamisen kautta.
– Alle 18-vuotiaita lintukuvaajia on varmasti enemmän kuin varsinaisia harrastajia. Usein kuvaaminen johtaa lintuharrastukseen, kun kiinnostutaan lajeista tarkemmin, Kim Kuntze kertoo.
Pikkuvirran koskikara sekoittaa ajatukset
Palataan Nokian Pikkuvirralle, missä Onni Rantanen tiirailee siivekkäitä usein keväällä ja kesällä aamutuimaan tai iltahämärissä. Hän on myös hieman muokannut maastoa kuvaukseen sopivaksi.
– Minulla on saarenkärjessä alusta, jossa olen usein naamioverkon alla. Siinä odottelen. Kyllä ne lähelle tulevat, kun jaksaa odotella. Silkkiuikku, telkkä ja haapana ovat helppoja läheltä kuvattavia. Ei ne pahemmin välitä.
Nokialainen Onni Rantanen ei halua tulla tituleeratuksi lintubongarina. Hän kuvaa ja havainnoi lintuja. Nokian Pikkuvirta on yksi Onnin suosikkipaikoista, lähiluonto tarjoaa elämyksiä.

– Viime keväänä tässä oli kiihkeää telkkien soidinta. Sitä oli aika hienoa seurata, kun koiraat jahtaavat toisiaan, koittavat naarasta vakuuttaa. Se on aika hienon näköistä.
Onni Rantanen osaa nimetä kaikki Suomen linnut. Se ei kuulemma ole vaikeaa, kun on selaillut lintukirjoja kaksivuotiaasta asti.
– Into on edelleen vahva, ellei vahvempi. Kyllä linnut ovat iso osa minun elämääni.
Juttu katkeaa kuin seinään. Rantasen suusta tulee epäuskon ja innon sekoittama hönkäys.
– Koskikara!
Jos kuva ei näy, katso se täältä.
Hän ei ole aiemmin vakipaikassaan koskikaraa nähnyt. Innon pilke tuikkii Rantasen silmäkulmassa.
– Niitä on havaittu Nokialla, ei ihme, että tänne on eksynyt, Rantanen kertoo valpastuneena.
Mahdoton ammattihaave?
Vaikka niin harva nuori on innostunut linnuista ihan yhdistystoimintaan saakka, pitää Onni Rantasen äiti Sari Lehtinen lintuharrastusta ja -kuvaamista loistavana harrastuksena omalle pojalleen.
– Kuvaaminen on saanut pojan pihalle luontoon. Luonteen kannaltahan tämä on todella kasvattava harrastus, lähinnähän se on pettymyksiä. Linnut kun ovat semmoisia, ettet pysty niitä komentamaan. Se on odottamista.
Aina reissuilta ei ole tultu riemumielin.
– Pienemmälle pojalle on ollut raskaitakin hetkiä. Onneksi kärsivällisyys ja pettymysten sietokyky on kasvanut, osaa myös arvostaa onnistumisia, Lehtinen summaa.
Onni Rantasella on luontokuvaamisen varalle suuria suunnitelmia.
– Se on ihan ammattihaave, vaikka tiedän, että on aika hankala saada siitä elantonsa, Rantanen sanoo.
Maineeseen Onni Rantanen hiipii hiljalleen ainakin somen kautta. Teini-ikäinen jakaa kuviaan Instagramissa muiden teinien lailla, tykkäyksiä tulee tasaiseen tahtiin.
– Aika paljon pitää työtä tehdä, että saisi kuvia esille.
Jos lintukuva ei näy, katso se täältä.
Kuusamon kansainvälisessä valokuvauskilpailussa lasten ja nuorten sarjassa Onni Rantanen sijoittui kullankeltaisella teerikuvalla toiseksi. Haaveissa on myös hakea apurahaa omaa näyttelyä varten. Tärkeintä kuvaamisessakin tuntuu olevan koetut luontoelämykset. Kuvien myötä Rantanen jakaa ne myös meille muille.
– On hienoa nähdä jotain yllättävää. Esimerkiksi tuo koskikara ei ollut kyllä yhtään mielessä, kun tähän tulin.
Nyt ajattelen vain sitä koskikaraa. Onni Rantanen
Rantanen suunnittelee jo kuvausreissua pohjoiseen keväämmällä. Pikkuvirrallakin alkaa pian käydä kuhina. Vaikkei Rantanen miellä itseään bongariksi, kyllä hänkin kirjaa pitää näkemistään lajeista. Helmikuun puoliväliin mennessä niitä on kertynyt jo 44.
– Kevät on lintukuvauksen melkein parasta aikaa, kun muuttolinnut tulevat, päivät pitenevät. Nyt se koskikara lensi tuohon.
Rantanen ei pysty enää keskittymään kertomukseensa kevään suunnitelmista, kun mieltä härnää Pikkuvirralla harvinainen koskikara.
– Vesilinnut saapuvat tänne. Nyt ajattelen vain sitä koskikaraa, Rantanen naurahtaa ja jää tuijottamaan jäälle.
Talvisena aamuna pääsi luonto yllättämään siis kokeneenkin konkarin. Onni Rantanen kaivaa taskustaan kännykän ja näpyttelee kotiin viestiä: koskikara Pikkuvirralla!
