DarudenLook away -kappale valittiin ylivoimaisella äänten enemmistöllä Suomen euroviisuedustajaksi lauantaina Uuden Musiikin Kilpailussa. Biisi oli kolmesta ehdokkaasta paras niin yleisön kuin kansainvälisen raadinkin mielestä.
Kappaleen ilmastonmuutosteema ja sitä tukeva lavashow puhutteli ihmisiä. Kokonaisuus sai varmasti monet pysähtymään hetkeksi ja miettimään elämäntapaansa. Ihmisten herättelyyn pyritään Daruden mukaan myös Israelin Euroviisuissa toukokuussa, saarnaamatta kuitenkaan liikaa.
Ensimmäisissä nettikommenteissa Look away -kappale on saanut hyvää palautetta. Kappaleen teemaa pidetään ajankohtaisena ja lavashow'ta erittäin onnistuneena. Suurin kritiikki on koskenut solisti Sebastian Rejmanin epävireistä laulua. Se olisi syytä saada kuntoon, mikäli Euroviisuissa haluaa pärjätä. Lavalla kuullaan toinen toistaan parempia laulajia, joten siinä joukossa ei halua erottua joukosta huonolla tavalla.
Daruden kappaleita arvostelleeseen kansainväliseen raatiin kuulunut ruotsalainen Gabriel Alares arvioi, että Suomen viisubiisillä voi olla hyvätkin mahdollisuudet pärjätä kisassa. Hänen mielestään on hyvä, että kappaleella on vahva tarina. Se puhuttelee ihmisiä ympäri maailmaa.
Alaresilla on vahva usko, että Suomi pääsee viisufinaaliin ja voi pärjätä sielläkin hyvin. Ruotsalaisilla on viisujen kestomenestyjinä tarkka vainu, joten tähän arvioon on hyvä uskoa.
Israelin Euroviisuihin on tähän mennessä valittu 34 edustuskappaletta. Viikon päästä kaikki viisubiisit on julkaistu. Tämän vuoden sato on ollut suhteellisen vaisu eikä mikään kappale ole erityisesti noussut esiin joukosta. Valtaosa kappaleista on hidastempoisia. Daruden dancekappale erottuukin niiden joukosta hyvällä tavalla.
Mikäli lopuistakaan kilpailukappaleista ei löydy timanttista viisuklassikkoa, Darude saattaa menestyä kilpailussa yllättävänkin hyvin. Ainakin Suomella on tarjota Israelissa kansainvälisesti menestyneen DJ:n bileet hyvällä sanomalla.
Asiantuntijoiden mukaan työperäinen maahanmuutto on Suomen kohtalonkysymys. Ei riitä, että huippuosaajat saadaan Suomeen – heidät on saatava myös jäämään. Mutta miten?
Näyttelijät Olivia Colman, Mahershala Ali ja Regina King palkittiin roolisuorituksistaan Oscar-gaalassa 2019.Etienne Laurent / EPA
Suomenlahden eteläpuolella viriää liike, joka haluaa Virolle ristilipun ja uuden kansainvälisen nimen, Estland. Myös entinen presidentti tukee Viron pohjoismaalaistajia.
Aamuhämärässä ei kuulu mitään. Lumihangen narskunta kenkien alla rikkoo hiljaisuuden. 15-vuotias Onni Rantanen on tullut tarkkailemaan ilmojen aamuliikennettä Nokian Pikkuvirralla. Luontokuvaajan ammatista haaveileva koululainen saattaa viettää koko valoisan ajan lintuja tarkkaillen.
Mielenterveysongelmat myyvät. Brändit ja sosiaalisen median vaikuttajat puhuvat nyt ahdistuksesta sekä stressistä ja myyvät siinä sivussa tuotteitaan, kirjoittaa toimittaja Anton Vanha-Majamaa kolumnissaan.
Pääministeri Juha Sipilää (kesk.) tentattiin sunnuntaina jälleen Pääministerin haastattelutunnilla. Ohjelmaa voi kuunnella lähetyksen jälkeen tallenteena täältä.
Sipilä vastasi haastattelutunnilla ensimmäiseksi kansanedustaja Ville Niinistön (vihr.) esittämiin syytteisiin pääministerin valehtelusta.
Niinistö syytti Sipilää tahallisesta valehtelusta viitaten Sipilän Uutissuomalaiselle antamaan haastatteluun, jossa pääministeri sanoo, että ”punavihreä puoli kieltäisi käytännössä metsien käytön kokonaan”.
Sipilän mukaan 95 prosenttia vihreiden kansanedustajaehdokkaista haluaisi kyselyn perusteella vähentää metsien hakkuita heti ja vihreiden kansanedustaja oli kyselytunnilla esittänyt myös hakkuiden kokonaan lopettamista.
– Jos puun käyttöä pitää heti vähentää, on oikeutettua kysyä, että mistä vihreät ja vasemmisto sulkisivat tehtaan? Sitä se käytännössä tarkoittaa, Sipilä korosti.
Sipilä sanoo puolustavansa vahvasti suomalaista kestävää metsien hoitoa ja käyttötäpaa. Hän uskoo, että puun käytön lisääminen on myös rohkaisu ulkomaisille investoijille ja mahdollistaa koko maan tasapainoisen kehittämisen.
Sipilä penää niin vihreilltä kuin SDP:ltäkin selvää kantaa metsien käyttöön.
On hyvä, että asiasta keskustellaan, koska tässä ajetaan kaksilla rattailla esimerkiksi sen suhteen, että puurakentamista pitäisi lisätä ja toisaalta hakkuita vähentää.
– Olemme puhuneet aika yksimielisesti puurakentamisesta ja pitää miettiä, mistä sitä puuta pitää saada. Jos sitä Venäjältä tuotaisiin se ei auta asiaa mitenkään ilmaston kannalta.
Sipilä kertoo perustavansa kantansa hakkuiden lisäämisestä Luke, Syken ja VTT:n tutkimuksiin, joiden mukaan 80 miljoonaan kuutioon hakkuut ovat kestävän kehityksen mukaisia. Hän korostaa, että tutkimuksen laskelmien mukaan näillä hakkuumäärillä Suomi voisi olla hiilineutraali jo 2030-luvun aikana.
– Hakkuut tuovat myös tasaisesti työtä koko Suomeen, keskusta aikoo pysyä varmasti kannassaan, Sipilä sanoi.
Sipilä uskoo: Sote saadaan maaliin
Sipilä toisti pääministerin haastattelutunnilla myös uskonsa siihen, että sote-uudistus saadaan tällä hallituskaudella maaliin.
– Eduskunta on tässä se avaintekijä, kaikki edellytykset sen syntymiselle on olemassa, Sipilä sanoi.
Pääministeri kiitteli sitä, että eduskunnassa on tehty kalentereihin tilaa soten maaliinsaattamiseksi.
Sipilä myös luottaa siihen, että hallituspuolueiden rivit pysyvät yhtenäisinä, kun laki vihdoin eduskunnan äänestykseen saadaan.
Sipilä ei halunnut ottaa kantaa eduskunnan puhemies Paula Risikon (kok.) lauantaina antamiin sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtajalle Hannakaisa Heikkiselle (kesk.) suunnattuihin moitteisiin.
Sipilä totesi, ettei ole ministerinä korrektia arvioida sitä, mitä valiokunnissa tapahtuu.
Pääministerin haastattelutunnilla haastattelijoina toimivat tällä kertaa Lapin Kansan vastaava päätoimittaja Antti Kokkonen, Talouselämän toimittaja Matti Virtanen sekä Yle Uutisten Politiikka ja yhteiskunta -toimituksen päällikkö Paula Pokkinen.
Puhetta johtaa Petri Kejonen. Lähetys kuullaan suorana Oulusta.
Juttua korjattu klo 15:40 Aiemmin juttussa sanottiin, että hakkuita lisätään 80 miljoonalla kuutiolla. Korjattiin muotoon hakkuita lisätään 80 miljoonaan kuutioon.
Helsingin Arabianrannassa nautittiin tänään päivällä auringon paisteesta ja lumesta. Helsingissä maa on jo monin paikoin mustana, eikä ollut itsestään selvää, että pulkkamäkeen pääsee.
– Mietimme, että menemmekö Käpylän Taivaskalliolle, mutta siellä ei kuulemma ole lunta. Tulimme tähän, sillä tiesin, että täällä ainakin on lunta, lastensa ja lastenlastensa kanssa liikenteessä ollut Aila Hartikainen kertoo.
Muutos säässä on kuitenkin nurkan takana, sillä Ilmatieteen laitoksen mukaan talvi palaa ensi viikolla myös Etelä-Suomeen. Tämä on hyvä uutinen ainakin Justus Rautiaiselle.
– Jos ei ole paljon lunta, niin lasken pulkalla, mutta tykkään laskea eniten rattikelkalla.
Italian poliisi pidätti lauantaina lain kouraa 14 vuotta vältelleen rikollispäällikkö Marco di Lauron.
Camorra-rikollisjärjestöön kuuluva 38-vuotias di Lauro pidätettiin Chiaianon kaupunginosassa Napolissa. Rikollispäällikkö istui kahden kissansa kanssa ja söi pastaa, kun poliisit saapuivat. Hän ei tehnyt vastarintaa.
Pidätysoperaatioon osallistui 150 poliisia.
Paikallisen median mukaan poliisi antoi di Lauron vaihtaa vaatteensa ja peseytyä ennen kuin hänen vietiin poliisiasemalle. Di Lauro ilmaisi huolta kissojensa kohtalosta, kun poliisi vei hänet.
Asunnosta löytyi pieni määrä rahaa mutta ei aseita.
Televisiokuvissa väkijoukko huusi "hyvin tehty!", kun poliisi toi di Lauron napolilaiselle poliisiasemalle.
Di Lauro vältti "käsirautojen yön"
Di Lauro pakoili poliisia aina joulukuusta 2004, jolloin hän onnistui välttämään pidätyksen "käsirautojen yönä" tunnetuksi tulleessa poliisin suuroperaatiossa. Tuolloin Italian poliisi pidätti köyhissä Scampian ja Secondiglianon lähiöissä Napolissa kaikkiaan 53 henkilöä epäiltynä mafiayhteyksistä ja väkivallanteoista.
Di Lauro oli yksi Italian neljästä etsityimmistä rikollisesta ja hänestä oli annettu kansainvälinen etsintäkuulutus vuonna 2006.
Italian mediassa häntä kutsuttiin maan toiseksi vaarallisimmaksi mieheksi, heti Sisilian mafian johtajan Matteo Messina Denaron jälkeen.
Napolissa vaikuttava Camorra on Sisilian mafiaan verrattuna rakenteeltaan löyhempi ja vähemmän hierarkkinen. Camorra-klaanit toimivat melko itsenäisesti ja ajautuvat siksi usein välienselvittelyihin keskenään.
Paolo di Lauron pidätyskuva vuodelta 2005.AOP
Di Lauro on Camorra-johtaja Paolo di Lauron neljäs poika. Ainakin 130 ihmistä kuoli verisessä valtakamppailussa, kun Amato-Pagano-klaani irrottautui di Lauron klaanista vuonna 2004. Paolo di Lauro, joka tunnetaan myös liikanimellä Ciruzzo 'o milionario eli Ciruzzo Miljonääri, vangittiin syyskuussa 2005.
Marco di Lauron on kerrottu ottaneen pidätysten ja valtataistelun heikentämän klaanin johtaakseen.
Muutama vuosi sitten koteihin ostettiin kapselikahvinkeittimiä. 2019 keittiöihin halutaan sähköisiä kahvimyllyjä papujen jauhamiseen.
Erikoiskahvien suosio innostaa hankkimaan kahvinvalmistuslaitteita.
1970-luvulla suomalainen halusi automaattisen suodatinkahvin keittolaitteen eli tuttuakin tutumman kahvinkeittimen.
Sosiaalinen media ja erilaiset keskustelufoorumit buustaavat ostopäätöstä. Jos somessa jaetaan hyviä kokemuksia, laitteesta tulee mahdollisesti hitti. Tutkija Tarja Marjomaa, Työtehoseura
Kahvista pitävät haluavat myös hifistellä kotikeittiössä.Kimmo Sipiläinen / Kaffecentralen
Osa kodin itsestäänselvyyksistä on aikakautensa suosikkeja, jotka ovat jääneet elämään. Yksi sellainen on mikroaaltouuni.
Ensimmäiset mikroaaltouunit tulivat Suomen markkinoille jo 1960-luvulla, mutta todellinen läpimurto alkoi 1980-luvun puolivälin jälkeen.
– Uunien tuotekehitys oli niin nopeaa, että markkinoille tuli pian myös edullisia laitteita. Nopea ja tarpeellinen kapistus helpotti ruokataloutta merkittävästi, sanoo tutkija Tarja Marjomaa Työtehoseurasta.
Mikroaaltouunin voittokulkuun liittyy oleellisena osana valmisruokateollisuuden kehittyminen. Kaupoista löytyi valmisteita, joita esimerkiksi koululaisen oli helppo lämmittää mikrossa, kun vanhemmat olivat töissä.
Keltaisen koirakuoren uumenista paljastuu voileipägrilli.Raila Paavola / Yle
Yhteiskunnan murros näkyy mikroaaltouunin ajankohtaisuutena myös vuonna 2019. Martoilta kysytään taas mikroruokien valmistusohjeita.
– Reseptejä kysyvät yksinään asuvat, kertoo kotitalouden asiantuntija Heli Similä Keski- ja Etelä-Pohjanmaan Martoista.
Yksin osana elinkaarta-raportin mukaan yksinasuminen on jatkuvasti lisääntynyt viimeisen 15 vuoden aikana. Suomen yli 2,6 miljoonasta kotitaloudesta yli miljoona on sinkkutalouksia.
Sähköistyksen ja kunnallistekniikan yleistyminen toi suomalaiskoteihin pyykinpesukoneet, sähköliedet, kylmäsäilytyslaitteet ja sähkökäyttöiset pienlaitteet.
– Vuonna 1910 Helsingissä oli käytössä 10 sähkösilitysrautaa. Seuraavana vuonna 166. 1970-luvulla sähköiset säätöraudat yleistyivät rytinällä, kuten monet muutkin kodin pienlaitteet, kertoo tutkija Tarja Marjomaa.
Pölyyntyykö sinun varastossasi mankeli?Petra Haavisto / Yle
2000-luvun nuoripari sai häälahjaksi 1960-luvun suosikin, sähkömankelin. Tilaa vievää lahjaa ei ole käytetty kertaakaan.
Eläkkeellä oleva kokkolalainen Liisa Palola puolestaan käyttää mankelia viikoittain. Tukin ympäri pyörähtelevät lakanat, pöytäliinat ja käsi- ja kylpypyyhkeet.
– Monelle riittää kuivausrumpu, itse olen eri mieltä. Mankeloitu lakana on mukava! Pyyhkeet taas pysyvät pehmeinä parilla pyöräytyksellä, sanoo Palola.
Mankelointitaito ei ole vuonna 2019 itsestäänselvyys. Heli Similä Keski- ja Etelä-Pohjanmaan Martoista kertoo, että Martat ovat käyneet opettamassa vanhusten palvelukodissa työntekijöitä mankeloimaan.
– Nuoret eivät välttämättä edes tiedä mikä mankeli on, Similä naurahtaa.
Ensimmäiset kodinkoneet olivat kalleutensa takia vain harvojen ulottuvilla. Esimerkiksi pölynimuri löytyi 1930-luvulla vain varakkaista talouksista.
Nykyään hankintoja ohjaa rahaa useammin hyvinvointiin, ruoantuotantoon ja ilmastonmuutokseen liittyvät asiat.
Esimerkiksi smoothiekoneet, blenderit, ovat terveellisyysboomin tuomia hittituotteita.
– Martat ovat pitäneet viime vuosina lukuisia smoothie-kursseja. Reseptejä kysytään edelleen jatkuvasti, kertoo kotitalouden asiantuntija Heli Similä.
Blendereiden ja smoothiekoneiden suosio jatkuu edelleen.Yle
Markkinoinnilla oli ennen suuri merkitys siihen, tuliko härvelistä hitti. Mainonta ja tarjoukset vaikuttavat nykykuluttajaankin, mutta hän vaatii myös näyttöä laitteen hyödyistä.
– Sosiaalinen media ja erilaiset keskustelufoorumit buustaavat ostopäätöstä. Jos somessa jaetaan hyviä kokemuksia, laitteesta tulee mahdollisesti hitti, sanoo tutkija Tarja Marjomaa.
Kaapin perälle kätkeytyneiden laitteiden joukosta voi tehdä löytöjä. Osa takavuosien suosikeista, esimerkiksi founduepata, tekee aina silloin tällöin paluuta.
– Meillä kotona muistetaan aina välillä voileipägrilli. Sitä käytetään innolla ehkä kuukauden verran ja nostetaan taas vuodeksi kaappiin, Heli Similä naurahtaa.
Liisa Palola käy läpi omia laitteitaan: perkolaattorikeitin, siivutuskone, lihamylly, tehosekoitin, pari yleiskonetta, pussiton imuri, leivänpaahdin, vedenkeitin…
– Lihamylly on ollut kaksi vuotta avaamattomana pakkauksessaan. Se odottaa hetkeä, jolloin innostumme miehen kanssa tekemään itse makkaraa. Vielä ei intoa ole tullut, Palola kertoo.
Leipäkone oli superhitti 1990-luvulla.Raila Paavola / Yle
Tarja Marjomaan mielestä 1990-luvun hitille, leipäkoneelle, kannattaisi antaa uusi mahdollisuus.
– Leipäkone on hyvä esimerkiksi gluteenittomien leipien leivonnassa. Raaka-aineet voi valita itse, joten tietää, mitä syö, Marjomaa miettii.
Nykykuluttaja vaatii ekologisuutta. Kierrätysmateriaalin käyttö laitteen valmistuksessa on jo nyt yksi myyntiargumentti.
Osa laitteista osoittautuu toimiviksi ja tulevat klassikoiksi. Osa jää hetken hypetyksen jälkeen käyttämättä. Marjomaa patistaa miettimään, tuleeko laitetta käytettyä, ja kierrättämään kaappien turhat kapistukset.
– Suklaaputous on turha hankkia, jos käyttö jää vaan yhteen juhlaan. Smoothien tekoon ei välttämättä tarvitse blenderiä, jos omistaa jo 1980-luvun hitin, sauvasekoittimen, Marjomaa kertoo.
Tutkijaa harmittaa nykyajan kertakäyttökulttuuri. Kaikkia pienkoneita ei pysty korjaamaan, vaikka vika olisi vain pieni.
– Kun koneet olivat kalliita, niistä myös huolehdittiin hyvin. Nykyään ei välttämättä edes oleteta, että laite kestäisi paria vuotta pidempään, Marjomaa miettii.
Häntä myös ärsyttää, että ehjiä, toimivia koneita päivitetään uuteen malliin pelkästään uusien ominaisuuksien tai kodin sisustukseen sopivan trendikkäämmän värin takia.
Resonaarigroup harjoitteli perjantaina lauantain KeMuT 2019 -tapahtuman konserttiaan varten ja ehti treenien lomassa poseeraamaan yhteiskuvassa. Suomen ja maailmankin mittakaavassa Resonaarigroup on harvinainen yhtye: siinä soittaa kuukausipalkalla kehitysvammaisia ammattimuusikoita. Jussi Mankkinen / Yle Musiikkia laidasta laitaan kuunteleva Marlo Paumo on ollut Resonaarigroupissa mukana vuodesta 2011. – Kehitysvammaisten mahdollisuudet harrastaa kulttuuria ja taidetta ovat parantuneet valtavasti, mutta laajemmallakin sektorilla sellaista voisi olla. Kaikkeen tällaiseen esteenä ovat ennakkoluulot: jos ne saataisiin karistettua nollaan tai lähes nollaan, se auttaisi sekä työllistymisessä että musiikin harrastamisessa. Jussi Mankkinen / Yle Jaakko Lahtinen laulaa, soittaa kiippareita ja toimii kapellimestarina Resonaarigroupissa. Lahtinen kutsuu itseään rokkimieheksi: – Tykkään suomalaisesta rock-musiikista, mutta kuuntelen myös kantria ja diskoa. Mýös valssit, tangot ja humpat sujuvat. Lähellä sydäntäni on Arja Korisevan ja Tapani Kansan lisäksi Topi Sorsakoski. Ville Valo on mielestäni oikein hyvä laulaja, joten minulla ei ole mitään sitä vastaan, että hän on nyt Agentsissa. Jussi Mankkinen / Yle Musiikkikoulu Resonaarin johtaja Kaarlo Uusitalo on työskennellyt kehitysvammaisten parissa jo yli kaksi vuosikymmentä: – Joskus parikymmentä vuotta sitten naureskeltiin ajatukselle, että noinkohan nämä kehitysvammaiset ihan oikeasti oppisivat musisoimaan. Tuolloin oli myös tyypillistä, että musiikkiohjaajat soittivat konserteissa itse ja kehitysvammaisilla saattoi ehkä olla joku marakassi, jota heiluteltiin. Radikaaleimmissa tapauksissa kehitysvammainen soitti koskettimia mutta siten, että soittimen piuha oli irti. Kyse oli pikemminkin esilläolosta, eikä mistään oikeasta musiikin soittamisesta. Ero nykyiseen on valtava.Jussi Mankkinen / Yle Kaarlo Uusitalon vuonna 1996 kehittämät kuvionuotit, joilla on ollut merkittävä rooli musiikin opetuksessa kehitysvammaisille. – Kuvionuottien notaatio on yksinkertainen, mutta niiden informaatio vastaa täydellisesti perinteistä nuottikuvaa, joten tämä on järkevä tapa opiskella musiikkia, Uusitalo sanoo. Jussi Mankkinen / Yle Resonaarigroup esiintymässä KeMuT 2019 -tapahtumassa. Jussi Mankkinen / YleHyvinkääläinen Neliapila-kuoro esiintymässä. Jussi Mankkinen / Yle Aino Oiva taidelinjan Kohtaa mut -esitystä. Jussi Mankkinen / Yle Aino Oiva taidelinjan Kohtaa mut -esitystä. Jussi Mankkinen / Yle Aino Oiva taidelinjan Kohtaa mut -esitystä. Jussi Mankkinen / Yle Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeestä tunnettu Sami Helle juonsi tapahtuman rentoon tyyliinsä. Jussi Mankkinen / Yle KeMuT 2019- tapahtuman järjestäneen Kehitysvammatuki 57:n kehittämispäällikkö Mari Mononen: – Koko maailman mittakaavaa ajatellen meillä Suomessa kehitysvammaisten asiat ovat varsin hyvin. Täällä järjestetään paljon tapahtumia, joissa kehitysvammaiset pääsevät esille. Syynä tähän on muun muassa se, että Suomessa on hyvin aktiivisia yhdistystoimijoita. He ovat tärkeässä roolissa palveluntarjonnassa ja vapaa-ajan toiminnan lisäämisessä. Jussi Mankkinen / YleKalle Salonen vauhdissa. Hammond-urkuja soittava Salonen on esiintynyt lukuisten tunnettujen kotimaisten muusikoiden kanssa. Jussi Mankkinen / Yle Viimeisessä kappaleessa Kalle Salonen riehaantui ja otti paidankin pois. Jussi Mankkinen Yle UutisetTunneteatterin Metsä rokkaa -esitystä. Kuvassa Joni Kaikko. Jussi Mankkinen / Yle Tunneteatterin Metsä rokkaa -esitystä: musiikkiin on eläytymässä Oona Karjalainen. Tunneteatteri on perustettu vuonna 2012 ja siinä on viitisentoista jäsentä. Jussi Mankkinen / Yle Tunneteatterin Aarno Koivula, Seppo Rapeli ja Outi Kero. Kero on näytellyt muun muassa vuoden 2010 Vähän kunnioitusta -elokuvassa: – Silloin kun aloitin tässä Tunneteatterissa, olin vielä melko ujo, vaikka minulla onkin aiempaa kokemusta näyttelijäntyöstä. Tykkään tästä ryhmästä, ja näyttelemisestä minä elän. Jussi Mankkinen / YleVeli-Pekka Venho Tunneteatterista ja Timo Laine. DJ-hommiakin tekevä Laine on esiintynyt Toisenlaiset frendit -sarjassa. Jussi Mankkinen / Yle Kehitysvammatuki 57 ry -järjestön vapaa-ajantoiminnan koordinaattori ja KeMuT-tapahtuman järjestäjiin kuuluva Marja Herala sekä vapaaehtoistyöntekijä Joel Blinnikka. Jussi Mankkinen / Yle Suomen tunnetuin kehitysvammaisista koostuva yhtye eli Pertti Kurikan Nimipäivät on tullut tunnetuksi punk-otteestaan, mutta nyt mennään astetta pidemmälle: Lordinaattori yhdistelee toisiinsa hirviörokkia ja raskaampaa ilmaisua: – Tykkään kaikenlaisesta hevistä, Lordinaattori kertoo. Jussi Mankkinen / Yle Lordinaattori esiintymässä. Huomaa siivet. Jussi Mankkinen / Yle MC KOOlla on jo pitkä ja menestyksekäs ura räppärinä. Hänen biisejään on kuunneltu suoratoistopalveluissa jo satoja tuhansia kertoja. – En halua esittää mitään "piip piip piip" -räppiä, sellainen on tyhmää. En tee gansta räppiä vaan musiikkia, joka tuo positiivista energiaa. Jussi Mankkinen / Yle – Minun mielestäni pitäisi panostaa siihen, että kaikki saisivat tehdä sitä mistä pitävät. Kaikille pitäisi antaa tällainen mahdollisuus. Ketään ei saa jättää syrjään, vaan kaikki pitää ottaa mukaan, MC KOO toteaa. Jussi Mankkinen / Yle MC KOOn menestys on innoittanut myös muita räppäreitä. Kuvassa Herkkuräbärin jäseniä. Jussi Mankkinen / YleKulttuurintäyteinen päivä päättyi DJ Sämpylän vetämään diskoon. Jussi Mankkinen / Yle
Tämän lauseen ammattivalokuvaajat kuulevat useimmilta kuvattaviltaan.
Usein ihmiset luettelevat ensimmäisenä studioon saapuessaan, mitä vikoja heidän kasvoistaan tai kehostaan löytyy. Lähes kaikki ovat kriittisiä itseään kohtaan, naiset ja tytöt hiukan miehiä enemmän.
– Miehet eivät välttämättä tuo epävarmuuttaan yhtä avoimesti esille, valokuvaaja Anrietta Kuosku kertoo.
Nuoret ovat tyypillisesti kriittisempiä itseään kohtaan kuin iäkkäämmät. Yli 15 vuotta valokuvaajana toimineen Irina Kolomijetsin mukaan varsinkin nuorten tyttöjen kriittisyys itseään kohtaan valokuvaustilanteissa on lisääntynyt kuluvalla vuosikymmenellä.
Syyksi hän arvelee sosiaalisen median kuvapalveluiden luomaa vääristynyttä todellisuutta.
– Sosiaalisessa mediassa julkaistut kuvat menevät suodattimen ja tiukan seulan läpi. Yleistynyt kuvankäsittely voi vääristää kuvaa todellisuudesta.
Tamperelainen valokuvaaja Irina Kolomijets ohjeistaa kuvattavaa. Kemia valokuvaajajan ja kuvattavan välillä on tärkeää, jotta parhaat puolet saadaan esiin.Jani Aarnio / Yle
Eräs Kolomijetsin kuvaama rippikouluikäinen tyttö ei ollut tyytyväinen yhteenkään hänestä otettuun otokseen.
– Tyttö ilmoitti haluavansa kauneusleikkaukseen, vaikka yhdessä tytön äidin kanssa koetimme tukea häntä armollisuuteen itseään kohtaan.
Kolomijetsin mukaan tytön itsekriittisyys oli niin kovaa, että hän mietti, olisiko asiaa tarpeen käsitellä esimerkiksi psykologin kanssa.
– Haluaisin jollain tavoin suojella nuoria lisääntyviltä paineilta ja itsekriittisyydeltä.
Myös Kuosku arvelee sosiaalisessa mediassa jaettujen kuvien vaikuttavan siihen, kuinka armollisesti ihmiset suhtautuvat omaan ulkonäköönsä tai heistä otettuihin valokuviin.
Kehuminen kannattaa
Psykologin roolia ammattivalokuvaajat eivät voi ottaa, mutta herkkyyttä ja vuorovaikutustaitoja ammatissa tarvitaan.
Yhteys kuvaajan ja kuvattavan välillä on tärkeää ja rentoutuminen heijastuu kehoon, kasvoihin ja ilmeeseen. Siksi Anrietta Kuosku kertoo kuvaavansa usein liikettä.
Myös kehuminen on tärkeää, sillä se saa ihmisen hehkumaan. Molemmat valokuvaajat myöntävät välillä kehuvansa kuvattaviaan, jotta saisivat heidät rentoutumaan.
– Omaksi tiedokseen voi jättää sen, jos joku asento ei näytä parhaalta mahdolliselta. Positiivisen kautta ohjeistaminen toimii paljon paremmin, Kuosku kertoo.
Kriittisistä alkuasetelmista huolimatta moni ihastelee Kuoskun mukaan lopputulosta ja sitä, kuinka kauniita kuvia heistä yllättäen saa.
Onko osa ihmisistä valokuvauksellisempia?
Ammattivalokuvaajat vakuuttelevat kilpaa, että kaikista ihmisistä voi saada kauniita, edustavia otoksia. Onko "valokuvauksellisuutta" siis olemassakaan?
Kuoskun mielestä osalla ihmisistä esimerkiksi kasvojen luusto voi olla sellainen, ettei kuvakulmalla ole niin suurta merkitystä kuvan onnistumisen kannalta. Kaikki voivat kuitenkin onnistua valokuvissa.
Tamperelainen valokuvaaja Anrietta Kuosku kuvaa Instagram-tilinsä kuvat puhelinkameralla. Niiden ominaisuudet riittävät yhä monipuolisempaan käyttöön.Anrietta Kuosku
– Valokuvaajan ammattitaitoa on löytää ihmisen valokuvauksellisuus ja parhaat puolet.
Kolomijets muistuttaa, että kasvot eivät ole symmetriset. Siksi kuvaajan kokeilee eri kuvakulmia parhaat puolet löytääkseen.
Symmetrisyys tai sen puute voikin olla eräs syy siihen, miksi pidämme tutkimusten mukaan enemmän peilikuvastamme, kuin meistä otetuista valokuvista.
Syynä on se, että olemme tottuneet näkemään itsemme peilien kautta. Peilistä katsottuna oikea ja vasen puoli ovat toisin päin verrattuna siihen, miten muut meidät näkevät.
Kun näemme itsemme valokuvassa eli siten, kuin muut meidät näkevät, kuva näyttää meistä vieraalta ja vähemmän viehättävältä. Tuttu näky herättää nimittäin alitajuisesti positiivisempia reaktioita kuin vieras.
Kenties siksi kännykän etukameralla otettu selfiekuva on niin suosittu.
Sekä Kuoskun että Kolomijetsin mukaan nykyaikaiset kännykkäkamerat ovat laadukkaita ja riittävät harrastelijalle hyvin.
– Kalustolla on merkitystä vasta sitten, kun on visio ja tietotaitoa siihen, mitä tehdä kalustolla.
Kolme vinkkiä parempiin kuviin
Anrietta Kuosku ja Irina Kolomijets antavat vinkit, joilla onnistut paremmin selfieissä tai kotioloissa otettujen kuviesi kanssa.
1. Älä jämähdä paikoilleen
Studiossa kuvatessaan Kuosku kertoo pyytävänsä kuvattavaa vaihtelemaan asentoa ja liikkumaan hieman kokoajan. Myös kotioloissa kannattaa kuvata liikettä ja ottaa paljon kuvia ja ilman varsinaista yritystä poseerata kameralle.
Kuosku neuvookin välttämään paikoilleen jämähtämistä ja vaihtelemaan esimerkiksi painoa jalalta toiselle kehon rentouttamiseksi.
2. Valaistus kuntoon
Valaistus on olennainen osa sekä ammattimaista valokuvausta että itse napattuja selfiekuvia. Suuri merkitys on sillä, mistä suunnasta ja miltä korkeudelta valo tulee. Kasvoja liikuttelemalla voi tarkkailla, miten varjot muodostuvat kasvoille.
Kuoskun mukaan paras valaistus itse otetuille selfiekuville on ikkunan edessä siten, ettei aurinko paista suoraan sisään. Tuolloin valo on pehmeä, toisin kuin kovien loisteputki- tai ledvalojen alla.
Esimerkiksi kovan keinovalaistuksen alla kulmaluut voivat varjostaa silmiä ja luoda vaikutelman silmäpusseista.
3. Eläydy tilanteeseen
Kameran edessä kannattaa uskaltaa nauraa. Kuosku neuvoo, että kameran edessä voi kokeilla erilaisia ilmeitä. Itselleen voi jopa kuvitella erilaisia tunnetiloja ja kokeilla, miten ne vaikuttavat lopputulokseen. Aina selfietä ottaessa ei myöskään tarvitse katsoa suoraan kameraan.
Kolomijets kertoohuomanneensa, että kun kuvattava saa päälleen asun, esimerkiksi historiallisen viikinkiasun, olemus muuttuu. Ryhti paranee ja ihmiset kantavat itsensä juhlavammin, kun taustalla on tarina, johon eläytyä.
Näin avartui maailmankuvani baarissa monta vuotta sitten.
Nuorehko mies oli yleismies jantusena jonkinlaisessa teollisuushallin tapaisessa. Rakennuksen päädyssä oli autokorjaamo, yläkerrassa pieniä konttoreita; kopiointiliikkeitä, tilitoimistoja ja sen sellaisia. Kaverilla oli akuuttina ongelmana rakennuksen lämmitys; öljypoltin kai reistaili tai se olisi pitänyt uusia.
– Miksette investoi johonkin ympäristöystävälliseen, maalämpöön tai pellettiin, kysyin. Luulisi, että omistajat olisivat kiinnostuneita.
Kaveri melkein purskautti oluet kitusistaan. Nauroi sitten sarkastisesti.
– Omistajat? Ei varmasti. Perussääntö on: Kulut pidetään minimissä, vuokrat maksimissa ja mitään isoja investointeja ei tehdä. Kun rakennus on käytetty loppuun, se myydään jos joku ostaa, tai jyrätään alas. Ne haluaa vain rahat.
– No mikä se tuollainen omistaja on, kysyin.
– Ei se ole mikään ihminen. Se on joku salkku, jossain Hong Kongissa, en edes tiedä missä. Meillä ei ole mitään yhteyttä niihin. Suomessa on vain joku asiamies, johon ei ikinä saa yhteyttä. Me ollaan vain yksi monista kiinteistöistä jossakin salkussa, joka on jossakin toisessa salkussa, joka on jossakin kolmannessa salkussa. Ainoa asia, mikä niitä kiinnostaa, on rahat.
Kuinkahan monta vuotta olemme saaneet kuunnella, miten autuasta yksityisen sektorin toiminta on. Julkinen puoli on jäykkää ja sääntöjen kankeuttamaa ja tekee usein tappiota. Kutsutaan siis yksityinen sektori apuun, niin kaikki sujuu kuin tanssi – postista vanhustenhuoltoon ja junista lastensuojeluun.
Jos olet yksi niitä, jotka ovat nielaisseet tämän unelman, mitä jos loisit silmäyksen Englantiin, jossa tämä kehitys alkoi jo 1980-luvulla. Enkä parempaa esimerkkiä tiedä kuin Thames Water, vesiyhtiö, joka vastaa siitä, että kaikille lontoolaisille tulee puhdasta vettä ja että viemärit toimivat.
Vuonna 2006 Thames Waterin suurimmaksi omistajaksi tuli sijoittajakonsortio, jota johti australialainen investointipankki Macquarie Bank. Tänä päivänä Thames Waterin omistusjärjestelyt muistuttavat venäläistä nukkea: On holding-yhtiö, jonka sisällä on toinen holding-yhtiö, jonka sisällä on kolmas holding-yhtiö, jonka sisällä on…no tiedätte mitä. Suurimmat osakkeenomistajat ovat sijoitusyhtiöitä ja pääomainvestoijia. Yksi tytäryhtiöistä on rekisteröity Cayman-saarille, tunnettuun veroparatiisiin.
Ovatko lontoolaiset sitten hyötyneet siitä, että kosmopoliitit salkkumiehet omistavat heidän vesiyhtiönsä? No, tilanne on hieman sama kuin tuolla kaverilla, jonka tapasin baarissa.
Sen jälkeen kun Macquarien johtamat sijoittajat astuivat ruoriin, yhtiö maksoi omistajilleen monina vuosina enemmän osinkoa kuin yhtiöllä oli kyseisinä vuosina voittoa, kaikkiaan 1,8 miljardia puntaa. Mistä rahat? Pääosin velasta, koska nostamalla velkaa yhtiö voi välttää veroja. Yhtiön ei esimerkiksi ole tarvinnut maksaa yhteisöveroa moneen vuoteen, samalla kun omistajat ovat rikastuneet rikastumistaan.
Tätä vastaan lontoolaiset ovat saaneet yhden Englannin huonoimmin hoidetuista vesiyhtiöistä. Yhtiö on saanut miljoonien puntien sakkoja vesivuodoista ja infrastruktuurin kehittämistä on laiminlyöty. Lontoossa on tiedetty jo vuosien ajan, että jätevesiongelma voidaan ratkaista vain rakentamalla uusi jätevesiputki syvälle kaupungin alle. Se on valtava investointi ja vaatii paljon rahaa. Jos yhtiö ei olisi syytänyt kaikkea rahaa omistajille, yhtiöllä olisi nyt rahat tuohon investointiin. Sen sijaan yhtiö on koettanut saada rahat investointiin kohottamalla vesimaksuja – eli lontoolaiset eivät saaneet edes halvempaa vettä.
Nyt joku sanoo, että olen bisneksen vastainen. En ole, mutta pidän ongelmallisena tällaista salkkuomistusta, jossa pyritään vain voiton maksimointiin samalla kun myyntiartikkeli happanee tai rapistuu käsiin. Tiedättekö mikä tekijä antiikin Roomassa ennusti sitä, miten nopeasti viljelymaiden eroosio teki maasta käyttökelvottoman? Vastaus: Omistajien etäisyys. Kun omistajat olivat kaukana, maa käytettiin nopeammin loppuun.
Monelle saattaa tulla yllätyksenä, miten suuresti lastensuojelun palvelurakenne on viime vuosina yksityistynyt.
Nyt kun suomalaiset ovat havahtuneet, että juuri tällaiset salkkumiehet käärivät voittoa meidän vanhuksistamme, ei pidä unohtaa. että salkkumiehiä häärii myös elämänjanan toisessa päässä – lastensuojelussa.
Yksityisiä toimijoita on monenlaisia, mutta siellä on mukana myös toimijoita, jotka ovat jonkin ulkomaisen tai kansainvälisen sijoitusyhtiön salkussa. Tuttuja nimiä ovat Attendo, Esperi ja Mehiläinen, joilla vanhustenhuollon lisäksi on tukeva sija lastensuojelupalveluissa. Merkittävä toimija lastensuojelussa on myös Arjessa Oy, jonka omistaa nykyään Humana AB, jonka omistus puolestaan on Jerseyn veroparatiisiin rekisteröidyllä Argan Capitalilla. Tämän lisäksi on tietenkin kirjava joukko pienempiä yrityksiä ja yleishyödyllisiä yhteisöjä, jotka ovat yhtiöittäneet lastensuojelupalvelunsa.
Jos ala kerran on niin tuottoisa, että se houkuttelee pääomasijoittajia, miksi palkkaus ei houkuttele alalle päteviä työntekijöitä?
Mitä lastensuojelun maailmassa tapahtuu, siitä tiedämme kovin vähän me, jotka emme koskaan joudu sen kanssa tekemisiin. Viime aikoina virallisista lähteistä on kuitenkin kuultu äänenpainoja, joiden mukaan kaikki ei taida olla hyvin.
• Pätevistä työntekijöistä on pulaa, eikä palkkaus houkuttele alalle.
• Lastensuojelu on medikalisoitumassa, eli sosiaalisia ongelmia hoidetaan yhä enemmän lääkkeillä.
• Kuntien resurssit eivät riitä lastensuojelun valvontaan, minkä vuoksi tilalle on ehdotettu omavalvontaa (mahtava idea, eikö?).
• Käsittelyajat ovat monessa kunnassa liian pitkiä eivätkä valvontaraportit ole luotettavia.
• Lastensuojelun laadun valvonta on varsin heikkoa.
• Kun lastensuojelu on siirtynyt yksityiselle sektorille, kunnat eivät huolehdi riittävästi kunnan vastuulle jäävistä asioista, kuten lasten perusoikeuksien toteutumisesta. Yksityiset alkavat käyttämään viranomaisia päätösten tuottajina.
Lastensuojelun bisneistymistä seuranneena en voi olla kiinnittämättä huomiota yhteen seikkaan ylläolevassa listassa. ”Pätevistä työntekijöistä on pulaa eikä palkkaus houkuttele alalle.” Lastensuojelun laitos- ja perhehoidon markkinat Suomessa olivat vuonna 2016 700 miljoonaa euroa. Sijoitetun pääoman tuotto samaisilla markkinoilla taas oli 15 prosenttia, eli hyvä. Jos ala kerran on niin tuottoisa, että se houkuttelee pääomasijoittajia, miksi palkkaus ei houkuttele alalle päteviä työntekijöitä?
Kun katselen hoivapalveluiden bisneistymisestä – vanhukset, lastensuojelu, kehitysvammaiset – mieleen tulee tarina, jonka kuulin Yhdysvalloissa. Minkä arvoinen on musta työtön mies jossakin Atlantan slummissa? Vastaus: Ei minkään arvoinen. Hän on yhteiskunnalle kuluerä. Mutta jos saat hänet pikkurikkeestä yksityisvankilaan, hänelle voidaan laskea arvo. Nyt hänellä voi nimittäin tehdä rahaa.
Siinäpä aikamme kuva loogiseen päätepisteeseen vietynä.
Jani Kaaro
Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja. Hän rakastaa filosofiaa ja inspiroituu vanhan ja uuden, tutun ja tuntemattoman sekoittumisesta, joka johtaa johonkin hedelmälliseen asiaan.
Sipoon Söderkullassa varhain aamulla sattuneessa välikohtauksessa on Ylen saamien tietojen mukaan kuollut yksi ihminen. Lisäksi toinen ihminen on saanut vakavia vammoja. Hänet on toimitettu sairaalahoitoon.
Tapaukseen liittyy kuollut henkilö, rikoskomisario Simo Kauppinen Itä-Uudenmaan poliisista vahvistaa myös STT:lle. Kauppinen ei halua sanoa, epäileekö poliisi henkirikosta, etsiikö poliisi ketään tapauksen johdosta tai liittyykö siihen muita ihmisiä.
Poliisi ei myöskään kerro, onko kuollut henkilö mies vai nainen.
– Tutkinta on kesken, joten en tässä vaiheessa pysty ottamaan kantaa puolesta tai vastaan.
Välikohtaus sattui aamulla kahdeksan aikoihin kerrostaloalueella Graniittitiellä.
Ylen silminnäkijältä saamien tietojen mukaan uhri on talossa asunut mies. Tekijä on ilmeisesti yritti poistua asunnosta vakavia vammoja saaneena.
Poliisin mukaan tapaus ei aiheuttanut vaaraa sivullisille. Yle ei ole tavoittanut poliisia vahvistamaan tapauksen mahdollista kulkua tai siitä tehtyjä havaintoja.
Hälytys aamulla ennen yhdeksää
Hälytys tekopaikalle tuli aamulla puoli yhdeksän aikaan.
Operaatiosta kertoi ensimmäisenä Iltalehti. Lehden mukaan kerrostalon parkkipaikalla oli useita poliisiajoneuvoja sekä pelastustoimea. Paikalla on ollut myös pelastushelikopteri.
Silminnäkijä kertoi Iltalehdelle, että kerrostalon rapussa on verta lammikoissa useassa kerroksessa sekä talon hississä. Silminnäkijän mukaan poliisi tutkii käsiasetta muistuttavaa esinettä parkkipaikalla.
Myös Ylen saamien tietojen mukaan porraskäytävässä on runsaasti verijälkiä.
Poliisi sanoo tiedottavansa tapahtuneesta seuraavan kerran maanantaina.
Algerian pitkäaikanen johtaja Abdelaziz Bouteflika ilmoitti tänään tiedottajansa välityksellä hallitsevansa vain vuoden ajan, mikäli voittaa maan huhtikuussa järjestettävät presidentinvaalit.
82-vuotias Bouteflika on hallinnut Algeriaa jo kahden vuosikymmenen ajan.
Bouteflika ilmoitti viime kuussa pyrkivänsä vielä viidennelle kaudelle. Hän on esiintynyt julkisuudessa vain harvakseltaan sen jälkeen kun sai sairauskohtauksen vuonna 2013.
Bouteflikan ehdokkuus on kuitenkin epävarmaa, sillä Algerian vaalikomission puheenjohtaja Abdelwahab Derbal ilmoitti tänään, että kaikkien ehdokkaiden pitää ilmoittautua viranomaisille henkilökohtaisesti vielä tämän päivän aikana.
Bouteflika on ollut pitkään sairaalahoidossa Sveitsissä.
Pylkönmäellä Saarijärvellä asuva Tauno Jokinen on ollut ilman juoksevaa vettä juhannuksesta saakka. Hänen kaivonsa kuivui keskikesän aikaan, eikä vesi ole virrannut hanasta kotitaloon sen koommin.
– Vähän hankalaa on. Kyliltä olen kantanut vettä, pesuvettä olen sulattanut lumesta saunapadassa, mies kertoo.
50 vuotta samassa mökissä asunut Jokinen ei muista, että vastaavaa olisi tapahtunut koskaan aiemmin. Kaivon kuivumisen aiheutti kuiva kesä, joka laski pohjavesien pintaa. Talvi ei ole tuonut tilanteeseen helpotusta.
– Jos aurinko sulattaa lumet, ensi kesänä on sama juttu.
Porakaivoa Jokinen ei ole ajatellut laittaa, sillä hän tiedä kauanko vielä asuu mökissään. Samalla alueella asuvista osa on siirtynyt yksityiskaivoista kunnan veteen, osalla puolestaan on käytössään porakaivo.
Jokinen ei ole ollut ongelman kanssa yksin.
Maan etelä- ja keskiosissa pohjavesien pinnat ovat 5–30 senttimetriä ajankohdan keskiarvojen alapuolella (Ympäristö.fi). Päijänteestä pohjoiseen, missä Saarijärvikin sijaitsee, mitattiin alhaisimmat pinnankorkeudet.
Saarijärven naapurikunnassa Multialla veden jakelupiste on jälleen kovassa käytössä. Syksyllä kaivojen kuivuttua veden hakijoita riitti, mutta loka-marraskuussa tilanne hiukan helpottui. Nyt vuoden vaihteen jälkeen hakijoiden määrä on jälleen lisääntynyt. Noin 50 taloutta hakee vettä. Niiden joukossa on niin maatiloja kuin lapsiperheitä ja vanhuksia.
Jo viime marraskuussa Suomen ympäristökeskus tiedotti pohjavesien olevan niin alhaalla, että etenkin omien kaivojen varassa asuvia sekä pienten vesiosuuskuntien osakkaita kehotettiin tarkkailemaan vesitilannettaan ja arvioimaan veden säästämistarpeitaan.
"Emäntä sanoi, että porakaivo pitää saada"
Alhaiset pohjavesien pinnat ovat saaneet ihmiset laittamaan porakaivoja. Keuruulaisen Kari Moision pihalle porakaivo valmistui hiukan yli viikko sitten.
– Emäntä sanoi, että porakaivo pitää saada, jos meinataan vielä vanhana täällä asua. Se on pakko olla. Kesällä vettä ei ollut seitsemään viikkoon, nyt talvellakin vesi on ollut vähissä. Sähkötkin ovat olleet poikki pitkin talvea. Maaseudulla on vähän tämmöistä, Moisio naurahtaa.
Moisio arvioi, että noin 90 metriä syvän porakaivon hinnaksi tulee 6000–7000 euroa.
– Kaukana täällä on vesi kalliossakin. Maakaivoa ei pysty kaivamaan kuin kolmeen metriin, kun kallio tulee vastaan.
Kari Moision pihamaalle kaivettiin porakaivolle paikkaa noin viikko sitten.Niko Mannonen / Yle
Moisiolle porakaivoa tehnyt porari Timo Nieminen jämsäläisestä Porakaivoliike Kallioniemi Oy:stä kertoo, että kaivoja on tehty paljon.
– Porakaivo alkaa tällä hetkellä olemaan ainoa ratkaïsu. Maakaivoissa ei vesi riitä ja talvella niitä on vaikea tehdä. Keskimäärin teemme 70–80 metrin syvyisiä kaivoja. Ylipäätään nykyisin maaseudulle ja kesämökeille tehdään aika usein porakaivo.
Porakaivon kaivamiseen menee ilman ongelmia päivä, vettä kaivosta saa 3–4 päivän päästä, kun kaivo on puhdistettu.
Näyttelijä Ville Virtanen asettelee askeliaan jään liukastamalla parkkipaikalla. Kollega Olivia Ainali seuraa varovaisesti perässä. Kaksikko on siirtymässä maskeeraajien bussista kuvauspaikalle Etelä-Karjalan keskussairaalan pihalla Lappeenrannassa.
Sairaalan pihalla valmistaudutaan kuvaamaan tv-sarja Sorjosen kohtaus, jossa rikostutkija Kari Sorjosen roolissa nähtävä Virtanen ja tutkijaneron tytärtä esittävä Ainali astelevat sairaalan pääsisäänkäyntiä kohti. Näyttelijät siirtyvät pienen matkan maskeerauspisteestä sairaalan pihalle kuvaustiimin autonkuljettajan kyydissä.
Autonkuljettaja vaikuttaa tehtävässään rutinoituneelta siitä huolimatta, että hän on aloittanut työn vasta kaksi viikkoa aiemmin. Ajokorttikaan ei ole ehtinyt 18-vuotiaan Tuuli Timperin taskussa montaa kuukautta vanheta.
Kuvauksiin kutsuttiin työttömiä nuoria
Tuuli Timperi on yksi lappeenrantalaisista nuorista, joille tarjottiin tänä keväänä mahdollisuutta hakea assistentin töitä tv-sarjan kuvauksissa. Työpaikkahakemus oli suunnattu työttömille lappeenrantalaisille nuorille.
Tuuli Timperi työskentelee Sorjosen kuvauksissa kuljetuksista vastaavassa ryhmässä. Helmi Lappalainen on järjestäjän assistentti.Mikko Savolainen / Yle
Työttömien nuorten palkkaaminen assistenteiksi on osa Lappeenrannan kaupungin ja Sorjosta tuottavan Fisher King Oy:n välistä yhteistyösopimusta. Nuorten palkan maksaa Lappeenrannan kaupunki.
Joskus näyttelijä kertoo jotain perheestään tai siitä, mitä aikoo tehdä viikonloppuna.
Työhaastattelun jälkeen töitä sai kymmenen hakijaa. Pesti kestää noin neljä viikkoa eli sen ajan, jonka Sorjosta tuottava Fisher King Oy kuvaa Lappeenrannassa.
– Tähän mennessä olen ajanut näyttelijöitä paikasta x paikkaan x. Tai kuljettanut jotain papereita tai rekvisiittaa sinne, missä niitä on tarvittu, Timperi kertoo työtehtävistään.
Mielenkiintoisimmiksi kokemuksiksi hän mainitsee tilanteet, joissa on ehtinyt jutustella näyttelijöiden kanssa.
– Aika paljon puhutaan säästä. Tai sitten näyttelijä kertoo jotain perheestään tai siitä, mitä aikoo tehdä viikonloppuna, Timperi kertoo automatkoilla käydyistä keskusteluista.
Erikoinen kokemus
Järjestäjän assistentiksi palkattu Helmi Lappalainen on ehtinyt kahden ensimmäisen työviikkonsa aikana tehdä monenlaista. Häntä on tarvittu liikenteenohjaajana ja opastamaan jalankulkijoita sivuun kameran edestä.
Lappalainen osallistuu myös kuvausryhmän lounaan valmistukseen ja tarjoaa kuumaa kahvia hyytävässä viimassa työskenteleville.
– Meidät on otettu tosi hyvin mukaan työyhteisöön, Lappalainen kertoo.
Rikossarja Sorjosen kolmas tuotantokausi kuvataan lumisissa maisemissa.Mikko Savolainen / Yle
Tuuli Timperi valmistui viime keväänä meikkaajan ammattiin. Helmi Lappalainen on opiskellut kampaajaksi. Oman alansa hommiin nuoret naiset eivät ole tv-sarjan kuvauksissa päässeet tarttumaan, mutta se ei ollut kuvitelmissakaan.
– On ollut kiinnostavaa päästä näkemään maskeeraajien työtä tällaisessa tuotannossa. Ammatti voisi kiinnostaa, Timperi miettii.
Helmi Lappalaiselle työjakso Sorjosen kuvauksissa on ollut ehdottomasti mukava kokemus, mutta hän ei usko sen juurikaan vaikuttavan hänen työhaaveisiinsa tulevaisuudessa.
– En tiedä, tuleeko mitenkään vaikuttamaan omaan elämään, Lappalainen toteaa.
Ammattiliitto kritisoi puutteellisesta opastuksesta
Liitto suosittelee korkeintaan neljän harjoittelijan palkkaamista yhtä tuotantoa kohden. Tätä suurempi aloittelevien työntekijöiden määrä johtaa ammattiliiton mukaan siihen, etteivät nuoret työntekijät saa riittävää opastusta ja perehdytystä työhön.
Alunperin Sorjosen kuvauksiin ilmoitettiin tarvittavan 21 assistenttia. Haastattelujen jälkeen työtä tarjottiin lopulta kymmenelle nuorelle.
Sairaalan pihalla kuvattu kohtaus on onnistunut. Näyttelijä Ville Virtanen valmistautuu seuraavaan tehtävään.Mikko Savolainen / Yle
Tuotantoyhtiön mukaan perehdytys on sujunut ongelmitta. Ison tuotannon jokaisella työryhmällä on oma vastuuhenkilönsä, joka ohjeistaa työntekijät päivän tehtäviin.
– Näin isoja tuotantoja on minun kokemuksen mukaan aika mahdoton tehdä ilman assistenttien työvoimaa, sanoo showrunner Miikko Oikkonen. Hän sekä käsikirjoittaa että ohjaa Sorjonen-sarjaa.
Oikkosen mukaan assistenttien työ koostuu monista yksityiskohdista, jotka ovat kokonaisuuden kannalta yhtä oleellisia kuin tuotantoryhmän muidenkin jäsenten työ.
– Meidän luovat ihmiset esimerkiksi tarvitsevat päivän aikana erilaista tietoa ja materiaalia, joka jonkun täytyy hankkia, tulostaa ja toimittaa paikalle, Oikkonen kuvaa yhtä tärkeää tehtävää.
Nuoret assistentit Tuuli Timperi ja Helmi Lappalainen eivät koe työtään kovin raskaaksi tai vaikeaksi.
Heidän mukaansa kaikkein tärkeintä tv-sarjan kuvauksissa on pitää huolta kellosta, niin että sovittu työtehtävä tulee tehdyksi ajallaan. Näyttelijöiden kuljetuksia hoitava Timperi arvioi onnistuneensa hyvin aikatauluista huolehtimisessa.
– Pitää vaan katsoa, että tekee homman ajallaan. Muuten on ollut aika paljon sellaista odottelemista, että milloin olisi seuraava kuskikeikka, Timperi kertoo.
Työkseen paljon matkustavat virolaiset törmäävät ulkomailla jatkuvasti samaan ennakkoluuloon: Viro mielletään osaksi Itä-Eurooppaa – eikä se ole mairitteleva mielikuva.
IT-alalla työskentelevät tallinnalaiset Jaan-Matti Saul ja Peedu Tuisk ovat kohdanneet ennakkoluuloja muun muassa kansainvälisissä kokouksissa Yhdysvalloissa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa.
– Virolaisena minun odotetaan tekevän työni halvemmalla ja huonommin kuin suomalaisten kollegoideni. Suomea pidetään korkean laadun maana, kun taas Viro nähdään halpamaana, Peedu Tuisk, 31, kuvaa.
– Länsieurooppalaisten mielikuvat Virosta kumpuavat neuvostoajalta. Monille tulevat ensimmäisenä mieleen korruptio ja autovarkaudet, Jaan-Matti Saul, 28, lisää.
Nyt miehet kampanjoivat Viron uudelleen brändäämisen puolesta. Viro olisi heidän mielestään syytä liittää osaksi Pohjoismaita.
Viron nykyisen virallisen lipun rinnalle pitäisi myös ottaa käyttöön ristilippu ja maan kansainvälinen nimi olisi vaihdettava Estoniasta Estlandiksi.
Mutta palataan näihin pian.
Jaan-Matti Saul on ammatiltaan verkkomarkkinointianalyytikko.Stanislav Moshkov
Molemmat suhtautuvat aiheeseen intohimoisesti. Tuisk pitää teemaan liittyvää blogia, jolla on muutama sata seuraajaa. Saul kirjoittaa aiheesta Facebookissa ja muissa sosiaalisen median kanavissa.
Ajatukset ovat ottaneet tuulta alleen. Saulin postauksia ovat viime aikoina jakaneet ja kommentoineet muun muassa Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves sekä Helsingin ja Tallinnan välistä tunnelia suunnitteleva suomalainen liikemies Peter Vesterbacka.
Sinimustavalkoista ristilippua voisi miesten mielestä käyttää nykyisen lipun rinnalla esimerkiksi tuotteiden markkinoinnissa, matkailualalla ja urheilutapahtumissa.Stanislav Moshkov
"Viro on henkisesti Pohjoismaa"
Mielikuvat Virosta itäisenä halpamaana turhauttavat Tuiskia ja Saulia etenkin siksi, että Viro on heidän mukaansa kulttuurisesti, kielellisesti ja taloudellisesti paljon lähempänä Pohjoismaita kuin Itä-Eurooppaa.
Moni virolainen ajattelee samoin. Pohjoismaiden ministerineuvoston Viron-konttorin kyselytutkimuksessa jopa 91 prosenttia virolaisista piti Viron ja Pohjoismaiden yhteistyötä tärkeänä tai erittäin tärkeänä.
58 prosenttia vastanneista toivoi yhteistyön lisääntyvän entisestään.
– Virolaisten kiinnostus Pohjoismaita kohtaan on viime vuosina selkeästi kasvanut, kertoo ministerineuvoston Viron-konttorin johtaja Christer Haglund.
Yksi selitys ilmiölle ovat hänen mukaansa maailmanpoliittiset levottomuudet, etenkin jännitteet Itä-Ukrainassa ja Krimillä.
– Viro katselee nyt ympärilleen ja miettii, keitä ovat ne kaverit, joiden kanssa kannattaa liittoutua. Näyttäisi siltä, että virolaisten yhteistyöhalut Pohjoismaiden kanssa ovat suuremmat kuin muiden naapureiden kanssa, Haglund sanoo.
Peedu Tuiskilla on oma IT-alan yritys.Stanislav Moshkov
Tämän allekirjoittavat myös Jaan-Matti Saul ja Peedu Tuisk. Latvia ja Liettua eivät tunnu heistä yhtä läheisiltä naapureilta kuin Suomi ja Ruotsi.
– Kuulostaa ehkä kummalliselta, mutta en tunne mitään hengenheimolaisuutta Baltian maita kohtaan. Olen käynyt vain kerran elämässäni Riiassa. Sen sijaan Helsingissä käyn usein. Suomalaisten ja ruotsalaisten kollegoiden kanssa tunnen olevani kotonani, Tuisk kertoo.
20 vuotta sitten Viro pettyi
Ajatus Virosta Pohjoismaana ei ole uusi.
Jo vuonna 2000 Pohjoismaiden neuvoston istunnossa Reykjavikissa keskusteltiin ehdotuksesta aloittaa neuvottelut Baltian maiden kanssa neuvoston täysjäsenyydestä.
Asiasta järjestettiin äänestys. Tulos oli Virolle pettymys: neuvotteluja ei aloitettaisi.
Neuvosto perusteli ratkaisua muun muassa sillä, että Viron yhteiskuntamalli ei ole pohjoismainen. Virosta puuttuu suuri julkinen sektori, jota pidetään pohjoismaisten hyvinvointiyhteiskuntien perustana.
Jaan-Matti Saul ja Peedu Tuisk esittelevät ideoitaan aktiivisesti sosiaalisessa mediassa.Stanislav Moshkov
Saulin ja Tuiskin mielestä vertailukohta on epäreilu. Rautaesiripun takana vietetyt vuodet ovat väkisinkin hidastaneet Viron yhteiskunnan kehitystä.
He uskovat yhteiskunnan muutokseen. Se on jo näkynyt esimerkiksi siinä, että Viro siirtyi viime vuonna tasaverosta askeleen progressiivisen verotuksen suuntaan.
Lisäksi Viron talous kasvaa ennätyksellisen nopeasti. Vuonna 2017 talouskasvu oli EU-alueen huippua: peräti 4,9 prosenttia.
– Edellisestä yrityksestä liittää Viro Pohjoismaihin on kulunut jo lähes kaksikymmentä vuotta. Pian voisi olla hyvä aika harkita asiaa uudelleen, Tuisk sanoo.
Pohjoismaiden ministerineuvoston johtaja Christer Haglund ei kuitenkaan pidä Viron liittämistä Pohjoismaihin ajankohtaisena.
– Voimme tehdä yhteistyötä ilman institutionaalisia raameja. Viro osallistuu jo nyt moniin pohjoismaisiin projekteihin ja yhteistyö löytää tulevaisuudessa varmasti vielä lisää uusia muotoja, Haglund sanoo.
Viron bruttokansantuote asukasta kohden on samalla tasolla kuin Suomessa vuonna 1994. Jaan-Matti Saul ja Peedu Tuisk kutsuvatkin Viroa "retro-Pohjoismaaksi."Stanislav Moshkov
Ristilippu kuuluu myös Viron juuriin
Jaan-Matti Saulin ja Peedu Tuiskin ideat eivät kuitenkaan lopu tähän.
Virolaiset tuntevat kaksikon ennen kaikkea ideasta ottaa Virossa käyttöön sinimustavalkoinen ristilippu. Miehet ovat puhuneet aiheesta Viron televisiossa ja sanomalehdissä.
Saul on jopa perustanut nettisivun, jonka kautta voi tilata itselleen ristilipun Viron väreissä. Tilauksia on tullut lyhyessä ajassa jo 1 700.
Ristilippu tarvittaisiin, koska Viron nykyinen kolmiraitainen lippu muistuttaa liikaa Venäjän ja Itä-Euroopan maiden lippuja.
– Virallista lippua ei tarvitsisi syrjäyttää kokonaan, mutta ristilippua voisi käyttää virallisen lipun rinnalla esimerkiksi markkinoinnissa, matkailussa ja urheilutapahtumissa, Tuisk sanoo.
Ristilippu on brändi, joka kielii korkeasta pohjoismaisesta laadusta, sanovat Jaan-Matti Saul ja Peedu Tuisk.Stanislav Moshkov
Jaan-Matti Saul muistuttaa, että kaikkien aikojen ensimmäinen ristilippu eli Tanskan lippu, Dannebrog, syntyi Tallinnassa. Legendan mukaan se putosi taivaasta vuonna 1219, kesken tanskalaisten kristittyjen ja pakanallisten virolaisten välistä Lyndanisen taistelua.
Tuisk ja Saul eivät ole ensimmäisiä ristilipun puolestapuhujia.
101 vuotta sitten, kun Viro julistautui itsenäiseksi Venäjästä ja maahan valittiin virallista kansallislippua, ehdolla oli sinitaustainen lippu. Sen keskellä oli valkoinen, mustareunainen risti.
Nykyinen kolmiraitainen lippu kuitenkin veti tuolloin pidemmän korren.
Kolmiraita vapauden symboli
Kolmiraitaisen lipun oli vihkinyt ensimmäisenä käyttöönsä Viron ylioppilasseura jo vuonna 1884. Sitä käytettiin yleisesti virolaisten kansallislippuna myös vuoden 1905 vallankumouksessa ja sitä seuranneina vuosina.
Neuvostomiehityksen aikana vuodesta 1940 alkaen Viron lipun käyttö oli kielletty. Miehittäjät jopa pakottivat Viron kansallismuseon työntekijät kantamaan lipun pois museon vitriinistä. Sinimustavalkoisiin asukokonaisuuksiin pukeutuneita ihmisiä saatettiin miehityksen aikana pidättää.
Kymmenien vuosien tauon jälkeen virolaiset liehuttivat lippua avoimesti vasta laulavassa vallankumouksessa 1980-luvun lopulla.
Murroskohta oli kesä 1988. Tuolloin lippuvillitys levisi yli koko maan. Virolaiset kaivoivat esiin piilottamansa liput ja vetivät ne salkoihin.
Viron poliittinen johto virallisti kolmiraitaisen lipun taas Viron kansalliseksi symboliksi vuonna 1989.
Näistä syistä monien virolaisten suhde raitalippuun on tunteikas. Kolmiraitainen lippu, "Sinimustvalge", symboloi vapautta ja itsenäisyyttä.
Lipun sanotaan kuvaavan myös Viron luontoa: valkoisen lumipeitteisen järven tai pellon takana häämöttää tumma metsä ja kaiken yllä sininen taivas.
Ajatuskin lipun vaihtamisesta herättää Virossa kritiikkiä.
Vaikka Saul ja Tuisk eivät haluaisi syrjäyttää maan nykyistä lippua, heistä kertovien lehtijuttujen kommenttikenttiin verkossa on satanut kriittisiä puheenvuoroja.
Jaan-Matti Saul on kiinnittänyt reppuunsakin pienen ristilipun Viron väreissä.Stanislav Moshkov
Viron entinen presidentti kannattaa ideaa
Kritiikistä huolimatta idea ristilipusta pulpahtelee Virossa esiin tasaisin väliajoin. Edellisen kerran se oli voimakkaasti esillä 2000-luvun alussa, kun historioitsijat Kaarel Tarand ja Eerik-Niiles Kross ajoivat Viroon ristilippua.
He menivät tavoitteissaan Saulia ja Tuiskia pidemmälle. He olisivat halunneet päästä kokonaan eroon kolmiraitaisesta lipusta. He vetosivat samoihin asioihin kuin Tuisk ja Saul nyt: Viron henkiseen pohjoismaalaisuuteen ja ristilipun tallinnalaiseen syntyhistoriaan.
Historioitsijoiden mukaan Viron virallisen lipun kolme raitaa eivät kumpua maan omasta kulttuurista vaan ne on lainattu Saksan lipusta.
Kuten Tuisk ja Saul nyt, myös Kross esitti Viron kansainväliseksi nimeksi Estlandia Estonian sijaan.
– Estonia muistuttaa itäeurooppalaisten valtioiden kansainvälisiä nimiä: Lithuania, Bulgaria, Romania. Estland olisi lähempänä Finlandia, Tuisk selittää.
Myös Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves on tunnettu ristilipun kannattaja. Viro kuuluu henkisesti Pohjoismaihin, Ilveskin on todennut.
Tarand, Kross ja Ilves ovat olleet kaikki mukana nykyisessä ristilippukeskustelussa. Myös heidän mielestään ristilipun käyttöönotto hyödyttäisi Viroa.
Tallinnasta ja Helsingistä "Fennican" kaksoispääkaupunki
Viron maabrändiä parantaisi Tuiskin ja Saulin mielestä myös Suomi-yhteyden vahvistaminen.
– Sekä Suomi että Viro hyötyisivät, jos ne markkinoisivat itseään yhdessä itämerensuomalaisena kaksoismaana, niin sanottuna Fennicana, Jaan-Matti Saul sanoo.
– Kielemme ovat läheistä sukua toisilleen. Historiamme kietoutuvat yhteen monella tavalla. Tällä hetkellä emme hyödynnä tuota ainutlaatuista yhteyttä tarpeeksi.
"Fennica" voisi olla samanalainen kansainvälinen brändi kuin "Scandinavia", sanovat Tuisk ja Saul.Stanislav Moshkov
Saulin mielestä etenkin Helsingin ja Tallinnan muodostama kaksoiskaupunki on kansainvälisesti tehokas brändi. Missään muualla Euroopassa kaksi kokonsa, väkimääränsä ja taloutensa puolesta yhtä tasaväkistä pääkaupunkia ei sijaitse näin lähellä toisiaan.
Näyttää siltä, että Helsinki ja Tallinna ovat jo menossa kovaa vauhtia Tuiskin ja Saulin toivomaan suuntaan.
Viime kesänä Helsingin ja Tallinnan kaupungit solmivat sopimuksen yhteistyön vauhdittamiseksi.
Kaupunkien välistä liikkuvuutta on tarkoitus helpottaa ja tuottaa parempia palveluita niille, jotka työskentelevät tai opiskelevat toisessa kaupungeista mutta ovat kirjoilla toisessa.
Sopimus painottaa myös Itämeren suojelua sekä kaksoiskaupungin brändin suunnittelua ja markkinointia.
Tuohon brändiin kuuluu olennaisena osana merenalaisen rautatietunnelin rakentaminen Helsingin ja Tallinnan välille. Tuisk ja Saul ovat intohimoisia tunnelihankkeen kannattajia – tietysti.
Tunnelia suunnittelee tällä hetkellä kaksi kilpailevaa tahoa. Toinen on maiden yhteinen virkamieshanke, toinen liikemies Peter Vesterbackan luotsaama yksityisrahoitteinen hanke. Molemmissa tapauksissa Helsingin ja Tallinnan välinen matkustusaika lyhenisi noin puoleen tuntiin.
Maabrändillä vauhtia talouteen
Mihin kaikkeen maabrändin hiominen sitten voisi vaikuttaa?
Ainakin se voisi lisätä kansainvälisten sijoittajien kiinnostusta Viroon, Tuisk uskoo. Se voi vaikuttaa myös siihen, haluavatko opiskelijat Suomesta ja muualta Euroopasta tulla Tallinnan ja Tarton yliopistoihin suorittamaan tutkintojaan.
– On mielikuvallisesti eri asia lähteä opiskelemaan "entiseen Neuvostoliiton maahan" kuin "siihen moderniin, laadukkaasta designistaan tunnettuun maahan", Tuisk sanoo.
Viron korkeakouluissa opiskelee tällä hetkellä noin 4000 ulkomaista tutkinto-opiskelijaa. Kaksikon mielestä joukkoa voisi vielä kasvattaa.
– Viro on todella pieni maa. Eri alojen luovia ammattilaisia kannattaa houkutella tänne myös maan rajojen ulkopuolelta.
Saul ja Tuisk haluaisivat Viroon lisää avoimuutta ja kansainvälisyyttä.Stanislav Moshkov
Mikä meitä yhdistää ja erottaa?
Tuisk uskoo perineensä Suomi-innostuksensa isovanhemmiltaan. He olivat historianopettajia, joita Suomi ja suomen kieli kiinnosti. Saul kertoo pitäneensä aina Suomea Viron "isoveljenä" – maana, josta kannattaa ottaa mallia.
Kun Tuisk ja Saul nyt listaavat Pohjoismaita ja Viroa yhdistäviä asioita, mieleen tulee monta seikkaa: Joulun, juhannuksen ja laskiaisen vietto, saunominen, hiihtäminen, protestanttinen työmoraali…
Mutta onko Viro tosiaan niin pohjoismaalainen, kuin he sanovat?
Pohjoismaiden ministerineuvoston kyselytutkimuksessa virolaisilta kysyttiin, mitä he pitävät Viron ja Pohjoismaiden tärkeimpinä yhteisinä arvoina. Eniten ääniä saivat muun muassa sananvapaus, sosiaalinen hyvinvointi, luottamus ja rehellisyys.
Sen sijaan esimerkiksi sukupuolten välinen tasa-arvo ei noussut vastauksissa esiin.
– Kyllä tämä kielii siitä, että Virossa tasa-arvoasiat eivät ole vielä Pohjoismaiden tasolla, ministerineuvoston johtaja Christer Haglund sanoo.
Tutkimukseen osallistuneilta kysyttiin myös, mistä asioista Pohjoismaissa he eivät pidä. Ylivoimaisesti eniten ääniä sai Pohjoismaiden maahanmuuttopolitiikka. Sitä pidettiin liian liberaalina.
Viro tunnetaankin äärimmäisen tiukasta maahanmuuttopolitiikastaan. Tänään sunnuntaina järjestettävissä parlamenttivaaleissa ennustetaan historiallista vaalivoittoa konservatiiviselle ja äärioikeistolaiselle EKRE-puolueelle.
Rasismia ei Virossa tuomita yhtä vahvasti kuin Pohjoismaissa. Esimerkiksi umpirasistisia kommentteja laukoneet poliitikot saavat jatkaa työtään politiikan huippupaikoilla.
Peedu Tuisk ja Jaan-Matti Saul myöntävät rasismin olevan Virossa ongelma. He toivovat sen olevan ohimenevä vaihe, joka johtuu yhteiskunnan nuoruudesta.
Christer Haglundin mukaan Viro on kehittynyt valtavasti kaikilla mittareilla, mutta eroja Pohjoismaihin on vielä. Suurin ero on se, ettei Virossa ole samanlaista hyvinvointivaltiomallia kuin Pohjoismaissa. Viro on hänen mukaansa ankara maa köyhille ja syrjäytyneille.
Mutta niin oli Suomikin vielä 1960-luvulla, Tuisk ja Saul sanovat.
– Me tulemme joissain asioissa Pohjoismaita jäljessä. Mutta sisimmässämme me olemme pohjoismaalaisia.
Kuvausten päätteeksi Tuisk ja Saul alkavat suunnitella yhteisen yhdistyksen perustamista. Sen tavoitteena olisi Viron ja Pohjoismaiden välisen yhteistyön lisääminen.Stanislav Moshkov
Yhdysvallat selvittää, käyttikö Pakistan amerikkalaisvalmisteisia hävittäjiä operaatiossaan Intian ilmavoimia vastaan.
Pakistanin armeijalla on F-16-hävittäjiä, mutta se sanoo, ettei se käyttänyt niitä intialaisen sotilaskoneen pudottamiseen.
Sotilaskoneen ampuminen alas tarkoittaisi sopimusrikkomusta hävittäjät myyneen Yhdysvaltain ja Pakistanin välillä.
Intian ja Pakistanin konflikti kärjistyi tiistaina, kun Intia teki ilmaiskun Pakistanin puolelle kiisteltyä Kashmirin aluetta. Pakistan vastasi keskiviikkona tekemällä omia ilmaiskujaan Intian puolelle.
Kun uimarannalla epätoivoinen nainen huutaa lapsensa nimeä, muiden rannalla olijoiden kännykät nousevat. Edessä voi olla kiinnostavaa kuvattavaa, sillä lapsihan saattaa olla vajonneena pinnan alla. Kohta pelastussukeltajat saapuvat, sellaista ei usein pääse kuvaamaan.
Vielä reilu vuosikymmen sitten ihmiset olisivat edellä mainitussa tilanteessa pitäneet avuttoman ja hädänalaisen ihmisen videoimista täysin sopimattomana. Tai ainakaan kukaan ei olisi sosiaalisen paineen vuoksi kehdannut.
Sen raja, mikä on sopivaa, muuttuu kuitenkin koko ajan. Käytöstapoihin tai kotikasvatukseen on turha vedota nykyihmiselle, jonka käteen älypuhelin on kasvanut kiinni. Kaikkihan kuvaavat kaikkialla.
Suomessa yleisellä paikalla kuvaaminen on lain mukaan jokaiselle kuuluvaa sananvapautta.
Kuvata saa omaan käyttöön. Vasta yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen vaikkapa sosiaalisen median kautta on rangaistavaa. Ja salakatselu on kiellettyä. Ketään ei saa esimerkiksi kuvata salaa vessassa, vaikka se vessa olisikin yleisellä paikalla.
Mutta Suomessa ei ole säännöksiä siitä, onko tietyissä julkisissa tilanteissa kuvaaminen erikseen kielletty. Saksassa on.
Saksassa kuvaaja saa sakkoa tai voi joutua enintään kahdeksi vuodeksi vankilaan, mikäli hän kuvaa henkilöä avuttomassa tilassa ja tällä tavoin loukkaa kuvattavan yksityisyyttä. Sillä ei ole väliä, levitetäänkö kuvaa vai jääkö se omaan käyttöön. Poliisi saa tilannepaikalla ottaa kuvaajan kännykän pois.
Saksassa tämä rikoslaista löytyvä kohta ei ole vitsi. Poliisi seuraa esimerkiksi liikenneonnettomuuspaikoilla ohi ajavia ajoneuvoja. Mikäli näistä autoista kuvataan onnettomuuden uhrien suuntaan, sakko tulee perässä. Jokunen suomalainenkin on Saksassa sakot saanut, ja joutunut maksamaan ne käteisellä.
Palomiehet verhonpitäjinä
Jutun alussa mainittua uimarantaesimerkkiä on käytetty Saksassa ensihoidon opetuksessa. Uimarannan naisella ei ollut lasta. Hänellä oli vakava mielenterveyteen liittynyt sairauskohtaus. Asiat eivät aina ole sitä, miltä ne näyttävät.
Yleisellä paikalla sattuneita sairauskohtauksia kuvataan koko ajan enemmän myös meillä. Suomessa näissä tilanteissa kuvaamisen laillisuus on tulkinnanvaraista, kunnes korkein oikeus joskus antaa ensimmäisen kerran asiasta päätöksen.
Yksi peruste mätkäistä rangaistus voisi olla kunnianloukkaus. Ehkä jonakin päivänä bussipysäkillä sairauskohtauksen saanut kokee kunniansa loukatun, kun häntä kuvattiin elämänsä heikoimpana hetkenä.
Viranomaisille uteliaiden kuvausvimmasta on jo tullut rasite. Esimerkiksi liikenneonnettomuuksissa autettava saattaa olla kiinni puristuneessa ajoneuvossa pitkään ennen kuin palomiehet saavat hänet katseilta ja kameroilta piiloon ambulanssiin. Saksan kielessä näille töllääjille on oma halveksiva nimityskin: "Gaffer".
Pelastajien voimavarat voisivat onnettomuuspaikoilla olla paremmassakin käytössä kuin rakentamassa näkösuojia tai pyytämässä uteliaita toistuvasti siirtymään kauemmaksi.
Poliisi voi tietysti rajata alueen, mutta ei voi varsinaisesti kieltää kuvaamista, ellei se katso kuvaajan syyllistyvän haitantekoon tai niskoitteluun poliisia vastaan. Rikoslain mukaan kuvaaminen ei saa estää tai haitata virkatoimien suorittamista.
Mutta entä jos viranomaiset eivät ole vielä ehtineet onnettomuuspaikalle? Laki sanoo, että yksityishenkilöiden ensisijainen velvollisuus on auttaa onnettomuuden uhreja, hälyttää apua sekä torjua onnettomuutta. Suomessakin voi saada rangaistuksen, jos tätä velvollisuutta on laiminlyöty kuvaamisen vuoksi.
Ei niin paljon haittaa etteikö jotain hyötyäkin
Sisäministeriössä on hyvin tiedossa, että kuvaamisesta onnettomuuspaikoilla on kovaa vauhtia tulossa riesa. Suomessa ei ministeriön tietojen mukaan ole kuitenkaan tehty vielä mitään päätöstä siitä, pitäisikö kuvaamisen rangaistavuutta miettiä myös täällä.
Sananvapauden rajan katsotaan kuvaamisen muodossa kulkevan siinä, tapahtuuko kuvaaminen julkisella paikalla vai kotirauhan suojan piirissä. Viranomaiset tietävät, että julkisella paikalla kuvaamisessa on myös hyviä puolia.
Yksityishenkilöiden onnettomuuspaikalla tallentama kuvamateriaali on usein tarjonnut arvokasta tietoa viranomaisten onnettomuustutkinnalle. Monen tulipalonkin syy on selvinnyt nopean kuvaajan videosta. Kuvamateriaali kiinnostaa myös vakuutusyhtiöitä, mutta se on oma tarinansa.
Kuvaamiseen liittyy kuitenkin myös asioita, joita ei tule ajatelleeksi.
Esimerkiksi poliisin toimintaa julkisella paikalla saa kuvata. Joku saattaa vaikkapa kuvata ja levittää suorana nettiin, kuinka poliisi ja asiakas keskustelevat mielenosoituksessa.
Mutta entä, jos tämä poliisi saa kiven päähänsä ja loukkaantuu? Samainen poliisi, jota sai kuvata viranomaisena, muuttuu sillä hetkellä avuttomassa ja hädänalaisessa tilassa olevaksi ihmiseksi.
Ylen urheiluselostajana ja toimittajana kuudella vuosikymmenellä toiminut porilainen Jouko Färd on kuollut. 74-vuotias Färd kuoli sunnuntaina sairauden murtamana Satasairaalassa eli entisessä Satakunnan keskussairaalassa Porissa.
Jo keskikoulussa tarkkasilmäinen ammatinvalinnanohjaaja oli todennut Färdille, että tästä tulee joko opettaja tai selostaja. Tuli molemmat.
Avustajaksi Yleisradioon Färd tuli jo vuonna 1969. Ylen kiekkokierroksilla hän selosti kierroksen alkupäivistä eli vuodesta 1992 aina vuoteen 2017 saakka. Porin Isomäen jäähallista tehdyt jääkiekkoselostukset nostivat Färdin äänen tunnetuksi ympäri Suomea.
Palkittu selostaja
Jouko Färd teki pitkällä urallaan Ylelle myös muita ohjelmia, kuten varusmiesradiota ja lukemattoman määrän juttuja Urheiluradioon ja Urheiluruutuun. Hänen uralleen mahtui myös muun muassa työskentely vuoden 1980 Moskovan olympialaisissa. Färd kirjoitti myös lehtijuttuja.
Jouko Färd studiossa Porissa.Lore Korpelainen / Yle
Färd toimi loppuun saakka mukana yhdistyselämässä. Hän oli muun muassa Porin urheilutoimittajain kerhon hallituksen jäsen.
Hänelle myönnettiin elämäntyöstään Suomen radio- ja tv-selostajien sekä Yleisradion perustaman Pekka Tiilikaisen rahaston tunnustuspalkinto vuonna 2008. Vuonna 2015 Suomen jääkiekkojournalistit palkitsivat hänet Pentti Lindegren -elämäntyöpalkinnolla.
Valmistautui huolella
Jouko Färd kertoi Ylen haastattelussa kolme vuotta sitten, että selostaminen vaatii huolellista valmistautumista. Färd sanoi käyttävänsä jokaisen selostuksen valmisteluun 2,5–3 tuntia.
– Valmistautuminen seuraavaan selostukseen alkaa edellisen päätyttyä. Haen heti illalla seuraavan matsin pelaajien taustat, tuomarien tiedot sekä aiemmat kohtaamiset. Ennalta-arvaamattomuus jääkiekossa on se tärkeä suola. Sehän on urheilun periaate, että ei sinne kannata mennä, jos tietää, mitä hommasta tulee, Färd totesi.
Helsingin poliisi vahvistaa, että mies on puukottanut Pohjois-Haagassa Santavuorentiellä kahta aikuista. Miehen kerrotaan myös aiheuttaneen vammoja paikalla olleille kahdelle kouluikäiselle ja yhdelle alle kouluikäiselle lapselle. Poliisin mukaan uhrit eivät ole hengenvaarassa.
Epäillyn tekijän henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Rikosylitarkastaja Jonna Turunen kertoi illalla kello 19.30, että poliisi etsi edelleen iltapäivällä tapahtuneesta teosta epäiltyä, vuonna 1985 syntynyttä miestä.
Viisi uhria on kuljetettu sairaalaan.
Puukotuksen uhreiksi joutui epäillyn entinen puoliso, entisen pariskunnan kolme yhteistä lasta sekä entisen puolison ystävä.
Rikosylitarkastaja Jonna Turunen kertoo, ettei teon motiivista ole toistaiseksi käsitystä.
– Kaksi lapsista on alakouluikäisiä ja yksi alle kouluikäinen, Turunen kertoi.
Turusen mukaan mukaan rikostutkinta on käynnissä. Tapahtunutta tutkitaan kahtena tapon yrityksenä ja useana törkeän pahoinpitelyn yrityksenä.
Poliisin mukaan sivulliset eivät ole vaarassa.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Lehden tietojen mukaan paikalla Santavuorentiellä sijaitsevan lastensuojelupalveluyksikön tilat on eristetty.
Uudet leipomoyrittäjät Meri Kotiluoto, 19, ja Sofia Anttila, 20, painavat pitkää päivää. Tuoreita leipomuksia on saatava tarjolle heti aamusta, joten leipurin työvuoro alkaa jo kolmelta yöllä.
Kahvilan ovet menevät kiinni viideltä iltapäivällä, eikä kotiin ole sitä ennen asiaa. Väsymys ei kuitenkaan lannista nuorten yrittäjien intoa.
– Kyllähän se väsyttää, mutta ei tunnu pahalta, kun työnteosta nauttii paljon. Ollaan pyöritetty tätä aluksi kahdestaan, mutta nyt on yksi työntekijä opettelemassa iltavuoroon, että saadaan vähän helpotusta, Meri Kotiluoto sanoo.
Nuoret aloittivat leipomoyrittäjinä Hartolassa helmikuun alussa. Päätös yrittäjyydestä oli helppo, sillä molempien haaveena oli jo pitkään ollut oman leipomon ja kahvilan perustaminen pienelle paikkakunnalle.
– Pienellä paikkakunnalla parasta on, kun oppii tuntemaan asiakkaat ja asiakkaat oppii tuntemaan meidät. Täällä tietää helpommin, mitä asiakkaat kahvilasta haluavat, Anttila kuvailee.
Pullapajan nuoret yrittäjät Meri Kotiluoto ja Sofia Anttila valmistavat tuotteensa itse. Leipominen alkaa jo aamuyöstä, jotta aamuksi saadaan tuoretta pullaa tarjolle.Jenni Uosukainen / Yle
Kotiluodon ja Anttilan tavoin, monet muutkin nuoret tavoittelevat unelmiaan entistä rohkeammin yrittäjänä. Rikastumista tärkeämpi tavoite on kuitenkin tehdä itselle merkittäviä asioita. Tämä vaikuttaa myös ympäristön valintaan ja mukavuutta haetaan entistä enemmän isojen kaupunkien ulkopuolelta.
Erika Väkiparta, 25, kasvoi Helsingissä ja kaipasi kerrostaloasunnoista lähemmäs luontoa maaseudulle. Muutettuaan Sysmään hän toteutti myös toisen haaveensa ja ryhtyi yrittäjäksi. Nyt Väkiparta toimii graafisena suunnittelijana, valokuvaajana ja eräoppaana.
– En usko, että olisin onnistunut tässä esimerkiksi Helsingissä. Sysmän yhteisö on ollut todella kannustava ja paikalliset yrittäjät ovat ottaneet mut tosi hienosti mukaan juttuihin. ”Sysmässä et ole nobody”, kuten eräs kaverini hyvin tiivisti, Väkiparta kiittelee.
Kanojen hankkiminen oli alunperin Erika Väkiparran avomiehen idea. Erikaa hieman arvelutti, mutta siivekkäät kotkottajat veivät äkkiä sydämen ja ovat nyt tärkeitä perheenjäseniä.Jenni Uosukainen / Yle
Sysmään Väkiparta päätyi avomiehensä kanssa sattumalta. Haaveissa oli koti maaseudulla, tilaa kanoille sekä oma sauna. Sopiva talo löytyi sosiaalisen median kautta.
– Olimme Facebookin Halutaan maalle -ryhmässä ja sitä kautta löydettiin tämä Sysmän vuokrakämppä. Käytiin katsomassa, eikä sitten muualla enää käytykään. Ei keksitty syytä miksi ei tultaisi tänne, Väkiparta kuvailee.
Unelma pienellä paikkakunnalla
Leipomo-kahvila Pullapajan edelliset yrittäjät siirtyivät muihin tehtäviin ja pyysivät puoli vuotta heillä töissä olleelta miniältään Meri Kotiluodolta, kiinnostaisiko yrittäjyys.
Kotiluoto pyysi tuolloin työttömänä ollutta hartolalaista ystäväänsä Anttilaa mukaan ja yhdessä nuoret ottivat haasteen vastaan. Leipuri-kondiittorin koulutuksen nuoret ovat saaneet Koulutuskeskus Salpauksesta ja omasta leipomosta haaveiltiin jo koulun penkillä. Haaveet sijoittuivat alusta asti pienelle paikkakunnalle. Hektinen arki ja pelkkä voiton tavoittelu ei motivoi.
– Jos haluaisi tavoitella pääasiallisesti voittoa olisi toki pääkaupunkiseutu parempi vaihtoehto. Voitto ei kuitenkaan ole tärkein asia, vaan että pääsee itse toteuttamaan, mitä on aina halunnut, Kotiluoto sanoo.
Myös Erika Väkiparta on samoilla linjoilla. Päätöstä eräopaskouluun lähtemisestä pohjusti ennen kaikkea halu kokea ja jakaa uudenlaisia luontoelämyksiä. Valokuvauksessa ja graafisessa suunnittelussa tärkeintä on itsensä toteuttaminen.
Kahvila on tärkeä osa monen hartolalaisen arkea. Kesällä asiakasvirtaa vilkastuttavat myös lukuisat kesäasukkaat. Jenni Uosukainen / Yle
Päijät-Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Outi Hongiston mukaan ajatusmalli on nuorilla nykyään yleinen.
– Tässä ajassa rahan kerryttämistä tärkeämmäksi koetaan työn merkityksellisyys. Alle 25-vuotiaiden yrittäjyysinto on tutkitusti kasvussa ja yrittäjyys nähdään hyvänä vaihtoehtona työllistyä.
Työelämä muuttuu, nuoret sen mukana
Liiketoimintakehittäjä Pekka Mantila Ladecista kertoo työelämän olevan muutoksessa. Urapolut muodostuvat yhä enemmän eri työnantajien kanssa tehdyistä määräaikaisista sopimuksista ja uudelleenkouluttautuminen on yleistä. Itseään ja osaamistaan on kehitettävä jatkuvasti.
Mantila uskoo nuorten mukautuvan työelämän vaatimuuksiin ja yrittäjyyden olevan yhä useamman valinta jossain vaiheessa uraa.
– Työelämä on muuttunut siihen suuntaan, että yhä useammalla nuorella on edessään ”pakkoyrittäjyys”. Tämä ei tarkoita etteivätkö nuoret haluaisi yrittäjiksi, vaan että se on jossain vaiheessa urapolkua ehkä ainoa vaihtoehto työllistyä. 30 vuotta ja kultakello -ura on historaa.
30 vuotta ja kultakello -ura on historaa.
Erika Väkiparta on toiminut yrittäjänä nyt vuoden. Aiempi työ eläintenhoitajana ei tuntunut omalta, mutta yrittäjyys on tarjonnut kaivattua joustavuutta sekä mahdollisuuksia toteuttaa itseään.
30 vuotta ja kultakello -ura on historaa. Pekka Mantila
– Maalla asuminen on edullisempaa kuin Helsingissä. Nyt talvella olen tehnyt enemmän graafisia töitä ja suunnitellut valokuvausprojekteja. Kesällä sitten kun Sysmän asukasluku kymmenkertaistuu niin toivottavasti enemmän kiirettä tuolla ohjelmapalvelujen puolella.
Haasteellista on ollut määrittää millaiset palvelut asiakkaita kiinnostaisivat. Myös perisuomalainen mentaliteetti on asettanut omat haasteensa markkinointiin sekä hinnoitteluun.
– Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta tuntuu jotenkin nololta pyytää rahaa työstään, kun nauttii sen tekemisestä. Tuntuu etten saisi nauttia, kun teen tätä työkseni. Markkinoinnissa taas on pitänyt opetella itsensä esiintuomista, mikä on ollut minulle aina vaikeaa. Ehkä se on vähän sellaista suomalaisuuttakin, Väkiparta pohtii.
Erika Väkiparta löysi unelmiensa kodin Sysmästä. Luonnonläheisyys viehättää, vaikka talven pimeys vaatikin kaupungin valoissa kasvaneelle hieman totuttelua.Jenni Uosukainen / Yle
Tukea tarjolla
Uusille yrittäjille on tarjolla paljon tietoa ja maksutonta neuvontaa, jos sitä vain osaa ja uskaltaa kysyä. Myös verkostoituminen muiden yrittäjien kanssa ja vertaistuki on tärkeää. Pekka Mantila Ladecista korostaa, että yksin ei yrittäjänkään tarvitse pärjätä.
– Niin nuoria kuin vanhempiakin yrittäjiä tulisi entistä enemmän rohkaista kysymään asioista, jotka arveluttavat. Tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassakaan, Mantila sanoo.
Hartolan nuoret yrittäjät kokevat, että tukea uusille yrittäjille on tarjolla tarpeeksi.
– Starttiraha on totta kai iso apu. Myös yritysneuvojat, niin Ladecista kuin kunnastakin, ovat olleet ahkerasti yhteydessä meihin. Tietää kyllä, jos pulmia vastaan tulee, mistä apua saa, Meri Kotiluoto sanoo.
