Amanda Kotaja, 24, katsoo tuulitunneliin kiiltävän pleksin läpi. Punaisen lentohaalarin alla olo on jännittynyt ja kutkutteleva. Sinisissä silmissä välkkyy innostus.

Kun ilma virtaa valoisassa tunnelissa ylöspäin, se pystyy kannattelemaan ihmistä. Aloittelijoita tuuli lennättää noin 180 kilometrin tuntinopeudella. Yksi minuutti tunnelissa vastaa laskuvarjohypyn vapaapudotusta neljästä kilometristä.

– Ihailen vapauden tunnetta. Tulee olo, että pystyn mihin vain, sanoo Kotaja.

Kun hän sai kutsun tammikuussa testaamaan uutta innovaatiota Sirius Sport Resortin tuulitunneliin Pyhtäälle, hänen ei tarvinnut miettiä vastausta. Lupaus oli, että Kotaja pääsee kokemaan lentämisen tunteen. Ilman pyörätuolia.

Jotain sellaista Kotaja oli tuntenut ennenkin. Ensin Lontoossa ratakelauksen MM-finaalin ratkettua vuonna 2017 ja vielä enemmän kokeillessaan surffaamista.

Kotaja oli kaivannut sitä tunnetta.

Vapaana meressä

Vuosi sitten Kotaja oli ystävänsä kanssa viettämässä vuodenvaihdetta Malesian itärannikolla Cheratingin kaupungissa. He löysivät tuttavan kautta surffikylän, jossa pääsivät kokeilemaan surffausta.

– Minulla ei ollut mitään hajua, kuinka lainelautailu onnistuisi. Olin vain päättänyt kokeilla.

Meri jännitti, vaikka Kotaja osasikin uida. Surffauksen opettaja ei ollut koskaan aikaisemmin ohjannut halvaantunutta lainelautailijaa, mutta Kotajan mukaan hän oli mahtava ja avoimin mielin. Hiekkarannan myötäisesti aallon mukana meneminen toi vapauden tunteen.

– Kokemus oli ihana. Samanlaista tunnetta en ollut vielä saanut muista lajeista. Omassa lajissa olen niin tiukasti sidottuna tuoliin ja surffauksessa olin taas vain laudan päällä meren ympäröimänä. Tunsin olevani vapaa siellä meressä. Olisi mahtavaa kokea se uudestaan.

Englantilainen lentokouluttaja Rosie Manning katsoo Kotajaa ja käy läpi käsimerkit ja turvallisuusohjeet. Manning on itse kehittänyt ja valmistanut metallituen, jolla alaraajahalvautuneen jalat pidetään oikeassa asennossa lennon ajan. Ajatus laitteen kehittämisestä tuli, kun Manningin ystävä loukkaantui laskuvarjo-onnettomuudessa.

– Tärkeää on pitää vartalo rentona ja leuka ylhäällä. Jalkojen tulee olla haara-asennossa, jotta ilmavirta kannattelee lentäjää tasaisesti, Manning opastaa.

Kotaja pukee tuen ylleen. Se tuntuu rennommalta kuin ratakelauksessa käytettävä tuoli. Manning ilmoittaa Kotajalle lähtömerkin. Valkoisen kypärän alla, visiirin takana, sinisissä silmissä tuikkii innostus..

Eteenpäin vaikka mönkimällä

Amanda Kotaja syntyi selkäydinvammaisena. Kun hän oli pieni, hän halusi liikkua ilman pyörätuolia lattialla paikasta toiseen. 3-vuotiaana hän ryömi ja mönki.

– Meidän mökillämme on aika juurakkoisia teitä, ja tykkäsin mennä siellä mönkimällä. Vanhempieni piti laittaa polvisuojat minulle, että ei sattuisi mitään. Ehkä se kertoo, etten halunnut kahliutua tuoliin, Kotaja naurahtaa.

Viisilapsisessa perheessä kaikkeen uuteen suhtauduttiin avoimesti. Lapset saivat toteuttaa itseään ja tarttua asioihin, jotka heitä kiinnostivat. Selkäydinvamma ei koskaan hidastanut Kotajaa, vaikka joskus se harmittikin.

– Joskus olisi ollut kivaa pelata jalkapalloa normaalisti muiden luokkakavereiden kanssa. Pidän kauheasti luonnosta ja muistan, että minulla oli lapsena aina kauhea polte mennä metsään ja kiipeilemään.

Kaikkialle Kotaja ei vammansa vuoksi päässyt, mutta hän ei antanut sen masentaa.

– Ei se ole ollut minulle koskaan ylitsepääsemätön tai hallitseva juttu. Olen pystynyt nauttimaan asioista, joita pystyn tekemään.

Onnekas koululainen

Kun Kotaja meni ensimmäiselle luokalle pieneen kyläkouluun, vanhemmat huolehtivat lapsen pärjäämisestä liikuntatunneilla. Huoli oli turha. Liikunnasta tuli tytön suosikkioppiaine. Tunneilla sai vapaasti kokeilla erilaisia tapoja liikkua.

– Sain soveltaa ja käyttää mielikuvitusta, miten suoritin eri lajit. Opettajani olivat tosi ihania.

Hiihtokelkan avulla Kotaja pääsi liikuntatunneilla ladulle. Samaan kelkkaan pystyi vaihtamaan myös luistimenterät. Kotaja pelasi muiden mukana koripalloa ja salibandyssa hän oli maalivahtina.

– Telinevoimistelussakin roikuin muiden kanssa rekissä ja renkailla. Pesäpallossa pelasin sellaisella säännöllä, että pääsin vapaataipaleella ykköspesälle ja siitä eteenpäin peli eteni tavallisesti. Parasta oli saada olla muiden mukana.

Kotaja ajattelee olevansa onnekas. Hän sanoo, ettei vammaisen lapsen mukanaolo liikuntatunneilla ole itsestäänselvyys.

– Tiedän hirveästi ihmisiä, joiden opettajat ovat kieltäneet lasta tulemasta liikuntatunneille, koska lapsi on vaaraksi muille lapsille pyörätuolinsa kanssa. Se on mielestäni kamalaa.

Urheilukipinä syttyikin Kotajassa peruskouluikäisenä. Hän kirjasi kaverinsa ystäväkirjaan haaveensa: paralympiakultamitalisti.

Pyhtään tuulitunnelissa leijailee yksinäinen kenkä. Se nousee ilmavirrassa kieppuen koko ajan korkeammalle. Hetken päästä se katoaa ylös tunnelin katon rajassa olevan moottorin syövereihin.

– Siitä taisi tulla silppua, toteaa tapahtumaa emännöivä Sirius Sport Resortin Reetta Romppanen.

Kieppuva kenkä kuului ratakelaaja Sini Paukkerille, joka on Kotajan kanssa kutsuttu Pyhtäälle lentotukea testaamassa alaraajatukea.

Tilanne pysäyttää lentämisen tunniksi. Lopulta yksi tunnelin ohjaajista juoksee katon rajasta tulevia huoltoportaita alas heiluttaen kädessään ehjää lentotossua.

Tuulitunnelin valtava moottori alkaa jälleen kerätä kierroksia.

Lajivalinta oli selvä

Seitsemänvuotiaana Kotaja osallistui ensimmäisiin liikuntavammaisten lasten ja nuorten urheilukilpailuihin.

Kotaja voitti leikkimielisissä kilpailuissa omalla pyörätuolillaan 60 metrin kelauksen ja pyörätuolipujottelun. Noista kilpailuista nuori Kotaja jäi myös järjestäjien mieleen.

Oikeaan ratakelaustuoliin Kotaja istui ensimmäisen kerran 12-vuotiaana Kuortaneella.

– Siellä järjestettiin kokeiluleiri parayleisurheilusta kiinnostuneille. Samaan aikaan leireilemässä oli myös Suomen parayleisurheilujoukkue ja sain kokeilla jonkun maajoukkueurheilijan tuolia.

Ratakelaus tuntui Kotajan mielestä heti omalta jutulta. Asiaa ei tarvinnut arpoa.

– Kelaus tuntui heti minun jutultani. En ole ollut koskaan hyvä heittolajeissa.

Kotaja kilpaili ensimmäistä kertaa ulkomailla Sveitsissä vuonna 2011. Lämmittelyalueella pyöri yhtaikaa noin kolmekymmentä ratakelaajaa. Tilaa oli vähän ja piti katsoa tarkasti, että ei synny kolareita. Tuo hetki on piirtynyt Kotajan mieleen.

– Siellä minulle tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että minusta voi joskus tulla jotakin.

Radalta ilmaan

Rosie Manning seisoo tuulitunnelin suuaukolla ja ottaa Kotajaa vastaan. Kotaja pukkaa itsensä ketterästi irti pyörätuolista ja puolen sekunnin päästä hän oli ilmassa.

Varovaisten ensi hetkien jälkeen varmuus alkaa löytyä. Hetken päästä Kotaja hallitsee kaiken, keskellä satojen kilometrien tuntivauhdilla ylöspäin puhaltavaa tuulta.

– Se kävi urheilusuorituksesta. Tuntui käsissä ja lavoissa. Ihan kuin olisi tehnyt jonkun harjoituksen. Se oli voimaannuttava kokemus, hartioitaan pyörittelevä Kotaja toteaa.

Vähän kuin kaksi vuotta sitten Lontoon olympiastadionilla, ratakelauksen MM-finaalissa.

Lontoo 2017

Kotaja tunsi olonsa voimakkaaksi ja itsevarmaksi. Alkamassa oli maailmanmestaruuskilpailujen ratakelauksen T54-luokan loppukilpailu.

Itsevarmuus kumpusi viiden vuoden takaisista paralympialaisista, joissa Kotaja oli edustanut Suomea. Kaikki oli mennyt hyvin. Vuoden 2012 paralympialaiset olivat silloin 17-vuotiaan Kotajan unelmien täyttymys.

T54-luokassa Kotaja oli neljäs. Hän teki myös uuden euroopanennätyksen.

– Mitali jäi lopulta reilun kymmenyksen päähän, mutta se ei edes harmittanut. Jälkikäteen kuulin, että jotkut olivat odottaneet minulta mitalia. Onneksi en ollut kuullut niitä puheita, niin ei tullut paineita.

Nyt Lontoon MM-kisojen lähtöviivalla, radalla yksi, Kotajasta tuntui ettei kukaan voisi pysäyttää häntä. Edes juuri sairastettu vatsatauti ei ollut heikentänyt parikymppisen kelaajan voimia. Edelleen sisällä kyti tunne, että ihan sama, kukaan ei voi mitään.

– Ennen lähtöä oli jännittynyt ja kutkuttava olo. Samalla kuitenkin halusin nauttia hetkestä.

Starttimerkki repi taivasta ja naiset lähtivät matkaan. Maaliviivan ylityksen jälkeen Kotaja huomasi voittaneensa, kun tulokset ilmestyivät stadionin jättinäytölle.

– Kyllä piti katsoa useampaan kertaan, että näinkö oikein.

Kilpauransa tähän astisesta huippusuorituksesta Kotaja ei nyt kaksi vuotta myöhemmin juurikaan muista.

– Ilman hyvää lähtöä en olisi voittanut.

Ensimmäiset onnittelijat ehtivät Kotajan viereen olympiastadionin takasuoralla. Kelaustuolin päällä koettua tunnetta Kotaja kuvailee vapautuneeksi iloksi.

Tunteessa maailmanmestaruuden ratkettua oli hyppysellinen samaa sävyä kuin malesialaisella rannalla surffatussa aallossa tai tuulitunnelissa Pyhtäällä.

– Tuntui, että koko maailma oli auki ja voin saavuttaa mitä ikinä haluan.

Sinä päivänä Pirkko Työläjärvi, 80, itki. Työläjärvi oli saanut kuulla puoluetoimikunnan kokouksessa, että hänet oli nostettu Martti Miettusen hallituksen sosiaali- ja terveysministeriksi. Vuosi oli 1975.

– Vieläkin harmittaa, että menin keskosena sosiaali- ja terveysministeriöön, Työläjärvi sanoo nyt.

Sinänsä hänen valintansa oli ajan hengen mukainen. Naisia nostettiin hallituksiin heille mielletyille aloille näytöksi siitä, että Suomi kunnioitti sukupuolten tasa-arvoa.

Se, mikä oli yhteiskunnalle epäsovinnaista, sopi Työläjärvelle paremmin. Työläjärvi nousi ensimmäisenä naisena sekä valtiovarainministeriksi että kauppa- ja teollisuusministeriksi 1970- ja 1980-luvun taitteessa.

Asia ei jäänyt huomaamatta politiikkaa seuraavilta Helsingin Sanomien toimittajilta.

– Naisten lisääntyneestä itseluottamuksesta kertoo tapa, jolla sosialidemokraattien menestyvä Pirkko Työläjärvi otti vastaan kauppa- ja teollisuusministerin salkun. Hän ei esittänyt ainuttakaan naisellista veruketta. Hän otti paikan kuin mies, kykyjään epäilemättä, toimittajat kirjoittivat Tamminiemen pesänjakajat -teoksessa.

Itseluottamukselle löytyi katetta. Työläjärvi oli opiskellut kauppatieteitä Åbo Akademissa, työskennellyt elinkeinoelämän palveluksessa ja lopulta edennyt Rauman verotoimistoon toimistopäälliköksi.

Työläjärvi oli aikakautensa lasikattojen murtaja, mutta muutos on ollut hidasta. Eikä maailma näytä vieläkään valmiilta, mikäli näkemystä hakee tilastoista.

Miehet äänestävät yhä miehiä

Pirkko Työläjärvi nousi ensimmäistä kertaa eduskuntaan vuonna 1972, jolloin hänestä tuli yksi 43 naiskansanedustajasta. Kaikista kansanedustajista naisten osuus oli 21,5 prosenttia.

Tuohon aikaan puolueet mainostivat naisia vielä vaihtoehtona naisäänestäjille. Taustalla oli aimo annos realismia, sillä 93 prosenttia miehistä äänesti miesehdokkaita. Vastaavasti noin 40 prosenttia naisista äänesti naisia.

Luvut ovat vuosien mittaan tasoittuneet. Viime eduskuntavaaleissa naisten osuus kaikista valituista kansanedustajista oli hieman yli 40 prosenttia. Naisista 52 prosenttia äänesti naisehdokkaita, kun taas hieman useampi kuin seitsemän kymmenestä miehestä äänesti miesehdokkasta.

Vaikka naisten paikkamäärässä ja äänestyskäyttäytymisessä on nähty muutoksia, ne ovat kuitenkin olleet hitaita. Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin professori Hanna Wass selittää muutosten hitautta äänestäjien tottumuksilla.

– Tutkimme tätä presidentinvaaleissa 2006 ensimmäistä kertaa. Kysyimme, oliko äänestäjälle tärkeää, että ehdokas edistää oman sukupuolen asemaa yhteiskunnassa. Miehillä tämä ei selittänyt miesehdokkaan äänestämistä, vaan se näytti perustuvan lähinnä tottumukseen, Wass sanoo.

Naisilla tilanne oli päinvastainen, mikä on ymmärrettävää. Miehet ovat yhä yhteiskunnassa useammin johtotehtävissä kuin naiset.

Naisia olennaisempaa on kuitenkin kiinnittää huomiota miesten äänestämiseen, sillä toisin kuin naiset miehet äänestävät voittopuolisesti oman sukupuolen ehdokasta.

Tottumusten puolesta puhuvat myös tutkimustulokset, joiden mukaan kansalaiset yhdistävät eri sukupuoliin erityyppisiä osaamisalueita.

Kyselytutkimusten mukaan ihmiset ajattelevat, että miehet osaavat paremmin talouteen ja turvallisuuteen liittyviä asioita.

Naisiin kansalaiset yhdistävät luontevasti taidot pehmeillä aloilla kuten sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tämä saa Wassin ajattelemaan, että kansalaiset pitävät miehiä naisia pätevämpänä ehdokkaina osin tiedostamattaan.

– Sukupuoliperusteinen tehtävänjako alkoi lieventyä 1990-luvulla. Silti mielikuvat miesten ja naisten osaamisalueista elävät vahvoina.

Wass muistuttaa, että samaisen tutkimuksen mukaan sukupuolistereotypiat eivät kuitenkaan näytä selittävän tietoista päätöstä äänestää mies- tai naisehdokasta.

Keskustelukulttuuri nostaa rimaa

Maailma eikä Suomi ole kuitenkaan vielä täysin valmis. Näin ainakin ajattelee vihreiden nouseva kyky ja eduskuntavaaliehdokas Bella Forsgrén, joka keräsi viime kuntavaaleissa eniten ääniä Jyväskylässä heti Touko Aallon (vihr.) jälkeen.

– Vaikutusvaltaisimmat ministerinsalkut ovat menneet miehille. Kun vielä laskee ministerisalkkujen jakautumista miehille ja naisille, niin huomaa, että paikat on jaettu epätasa-arvoisesti, Forsgrén sanoo.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus on ottanut takapakkia tasa-arvossa, ainakin mikäli tarkastelun alle otetaan ministerien salkkujako. Kun esimerkiksi Matti Vanhasen (kesk.) ja Alexander Stubbin (kok.) hallituksessa noin puolet ministereistä oli naisia, vastaava luku on Sipilän hallituksessa ollut noin 39 prosenttia.

Vastaavasti eduskuntapaikkojen jakaantumista viime vuosina noin 60 prosenttisesti miehille ei voi pitää lopullisena lasikaton murtumisena.

Omalla urallaan Forsgrén on huomannut epätasa-arvoista kohtelua sosiaalisessa mediassa, jossa epäasialliset kommentit hänen mielestään kohdistuvat miehiä useammin naisiin.

Kuntapolitiikassa on puolestaan tullut vastaan ajoittain osaamistason kyseenalaistamista. Forsgrén uskoo, että taustalla on sekä hänen ikänsä että sukupuolensa.

– Molemmat tekijät varmasti korostavat tätä asennetta. Naisena oleminen on näistä merkittävämpi, sillä siihen liitetään enemmän odotusarvoja.

Forsgrén ei ole havaintonsa kanssa yksin. Tutkija Johanna Mäkelän tuoreessa väitöskirjassa 18 naispoliitikkoa kertoivat, että heitä kritisoidaan julkisuudessa rajummin kuin miehiä.

Samassa tutkimuksessa tuotiin esille, että politiikassa yhä arvostetaan miehisinä pidettyjä ominaisuuksia. Tutkimuksen haastatteluissa naiset sanoivat, että räiskyviä ja persoonallisia naisia pidetään politiikassa kummajaisina.

Naiset saivat äänestää, mutta eivät hallita omaisuuttaan

Poliittiset naisjärjestöt asettivat eduskuntavaaleihin 1991 kovan tavoitteen. Naisia piti saada eduskuntaan yhtä paljon kuin miehiä.

Eduskuntapuolueet hyväksyivät tavoitteen, mutta varsinainen työ jäi naisjärjestöille. Sukupuoli ja tasa-arvon vaatimus näkyivätkin ehdokkaiden kampanjoissa.

Useissa naisehdokkaiden mainoksissa todettiin, että ehdokasta voivat äänestää myös miehet.

Naisjärjestöt eivät yltäneet tavoitteeseensa, mutta ne saavuttivat silloisen maailmanennätyksen. Naiset ottivat eduskunnassa 14 paikan harppauksen ja paikoista 38,5 prosenttia tuli naisille.

Valtiotieteiden tohtori Mari K. Niemi arvioi Kamppailu vallasta -kirjassa, että muutoksen taustalla oli järjestöjen vuosia kestänyt määrätietoinen työ. Naiset äänestivät nyt naisia enenevässä määrin.

Kyse oli muutenkin keskeisistä vaaleista. Vuoden 1991 vaalien jälkeen ministerisalkuista vähintään neljä kymmenestä jaettiin naisille.

Kehitys oli kuitenkin hidasta. Suomi siirtyi yhtenä ensimmäisistä valtioista yhteiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen jo vuonna 1906. Mikä selittää hidasta kehitystä?

– Suomessa jatkui pitkään paternalistinen perinne, jossa isot päätökset olivat miesten päätöksiä, Tampereen yliopiston emeritusprofessori Heikki Paloheimo sanoo.

Paloheimo nostaa esille sen, että naiset saivat oikeuden hallita omaisuuttaan vasta vuonna 1930. Poliittisesti naiset olivat siis täysivaltaisia kansalaisia, mutta kotona tilanne oli toinen. Siellä mies hallitsi puolisonsa omaisuutta.

Naisehdokkaita vastaan kampanjoitiin erikseen

Osittain 1990-luvun muutosta eduskuntapaikoissa selittää aiempien vuosien radikaalit vuosikymmenet. Suomi ja maailma oli monessa mielessä muutoksessa 1960- ja 1970-luvulla.

Tämä heijastui politiikkaan. Naiset haastoivat entistä useammassa vaalipiirissä istuvia kansanedustajia, jotka olivat miehiä.

Tilanne johti myös useisiin konflikteihin puolueiden sisällä, minkä joutui kokemaan keskustalainen Marjatta Väänänen vuoden 1975 eduskuntavaaleissa.

Väänänen toimi puolueensa varapuheenjohtajana ja kulttuuriministerinä Kalevi Sorsan (sd.) hallituksessa, ennen kuin hänet valittiin kansanedustajaksi.

Ei siis ollut ihme, että istuvan kansanedustajan Matti Mattilan (kesk.) tukijoukot näkivät Väänäsen uhkana Uudenmaan vaalipiirissä.

Väänänen kertoi veteraanikansanedustajien muistitietoarkiston haastattelussa, että Mattilan tukijoukot soittelivat piirin johtohenkilöille, jotta he olisivat ohjanneet piirin keskustalaisia äänestämään Mattilaa.

Tapaus ei ollut ainoa laatuaan, eikä se ollut ihme. Vaaleissa jaettiin valtaa ja istuvat kansanedustajat pyrkivät pitämään asemastaan kiinni.

Samalla asetelma korosti miesten ja naisten vastakkainasettelua, koska istuvat kansanedustajat olivat voittopuolisesti miehiä ja naiset pyrkivät aikaisempaa useammin eduskuntaan.

Väänäsen ja Työläjärven kaltaisten esikuvien nousu valtakunnan politiikkaan oli tärkeää sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta. Naisedustajat loivat latua uusille tulokkaille ja totuttivat äänestäjiä ajatukseen naisehdokkaista.

Onko Suomi nyt tasa-arvoinen?

Forsgrén ja Työläjärvi puhuvat hyvin eri tavalla sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Forsgrén määrittelee itsensä feministiksi, jota Työläjärvi puolestaan vierastaa.

– Tämä johtuu siitä, että olen ikäluokkaa, joka tuntee vanhan työväen naisasialiikkeen. Se oli käytännönläheistä ja yksilöityihin parannusehdotuksiin perustuva liike, jolla oli kykyä viedä asioita läpi, Työläjärvi sanoo.

Työläjärven mukaan feminismillä on ollut historiassa paikkansa. “Sovinismi sai siitä voimakkaan vastapuolen” ja Me Too -kampanja on jatkanut perustellusti taistelua.

– Feminismi korostaa sukupuolta. Toivon, että yhteiskunnallisia rakenteita kuten syntyperää, taloudellista ja sosiaalista asemaa sekä koulutusta tarkasteltaisiin myös tässä yhteydessä.

Työläjärven mukaan heikossa asemassa olevilla miehillä ja naisilla menee Suomessa yhtä huonosti. Paremmassa asemassa olevilla taas menee yhtä hyvin.

Siksi olisi tärkeää, että poliitikot puuttuisivat nimenomaan asumis- ja elinkustannuksiin sekä palveluihin.

Forsgrén puolestaan näkee, että Suomessa riittää vielä paljon kehitettävää myös sukupuolten välisissä eroissa. Seuraavalla hallituskaudella pitäisi ainakin pureutua perhevapaauudistukseen ja translakiin.

– Toivoisin, että seuraava hallitus tekisi tasa-arvo-ohjelman, joka ottaisi huomioon politiikan eri osa-alueet, Forsgrén sanoo.

Myös Työläjärven mukaan yhteiskunnassa pitäisi kiinnnittää enemmän huomiota sukupuolten väliseen palkkatasa-arvoon.

Molemmat taitavatkin puhua samasta asiasta hieman eri nimillä.

Juttua muokattu:

27.1. klo 11.50: Jutusta on poistettu grafiikka. Grafiikassa miesten ja naisten äänestysosuudet olivat väärinpäin.

27.1. klo 13.15 juttuun on lisätty grafiikka, jossa miesten ja naisten äänestysosuudet ovat oikein.

Lue lisää:

Naiset rynnivät eduskuntavaaleihin ehdolle – "Ehdokkaiden miesvaltaisuus on ollut krooninen ongelma"

Lahteen aiotaan pystyttää evakkopatsas lähellä kaupungin keskustaa sijaitsevaan Kalmarinpuistoon vuonna 2020.

Lahjoitusvaroja patsaan toteutukseen kerätään parhaillaan. Toteutuksen hintalappu on liki 200 000 euroa. Kaupungin kontolle jäävät perustamis- ja ylläpitokulut.

Idean isä on Lahden Karjalaisseuran puheenjohtaja Raimo Koukonen. Idea lähti viriämään, kun hän näki kuvanveistäjä Pekka Asikaisen vuonna 1987 tekemän pienoismallin.

– Patsaalla halutan kunnioittaa pakkoluovutetusta Karjalasta Lahteen saapuneita evakoita, mutta myös yli miljoonaa suomalaista, joilla on evakkotaustaiset sukujuuret.

Hanketta ajamaan perustettiin työryhmä kolmisen vuotta sitten. Patsaan tekijäksi valittiin muun muassa jalkapalloilija Jari Litmasen patsaasta tuttu Reijo Huttu.

– Huttu on päijäthämäläinen taiteilija ja taustoiltaan karjalainen. Se on meille tärkeää, Koukonen toteaa.

Vasupiirakat kainalossa kaupunginjohtajan pakeille

Patsashankkeen etenemistä hankaloittivat alkutaipaleella monimutkaiset rahankeruusäädökset. Niistä selvittiin, mutta Lahden julkisen taiteen työryhmän ja hankkeen puuhamiesten näkemykset patsaan toteutuksesta poikkesivat toisistaan.

– He halusivat, että patsaasta olisi järjestetty julkinen kilpailu. Kulut olisivat jääneet meidän maksettavaksemme. Jo siinä vaiheessa totesin, että mikään muu kuin näköispatsas ei tule kysymykseen, paljastaa patsastoimikunnan perustajajäseniin kuuluva kaupunginvaltuutettu Lasse Koskinen (ps.).

Eteenpäin päästiin, kun ryhmä kävi esittelemässä asiaansa sittemmin eläköityneelle kaupunginjohtajalle.

– Otimme vasullisen piirakoita mukaan kaupungintalolle. Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta katseli hetken papereita, ojensi ne museonjohtaja Timo Simanaiselle ja sanoi että hoida tämä. Siinä se laukesi, kertoo Lahden Karjalaisseuran puheenjohtaja Raimo Koukonen.

Myllyvirta muistaa tapaamisen joulukuussa 2016 ja myöntää, että hänen mielestään patsashanketta oli syytä viedä eteenpäin. Hän ei kuitenkaan näe ylittäneensä toimivaltuuksiaan.

– Ymmärsin roolini kaupunginjohtajana. Vaikka mielestäni patsashanketta oli syytä viedä eteenpäin, näin siinäkin tilanteessa, että taiteelliset ja kaupunkikuvalliset asiat ovat muiden vastuulla.

Myllyvirta on avannut rooliaan patsasasiassa laajemmin Etelä-Suomen Sanomien mielipideosastolla 24. tammikuuta 2019.

"Kestämätön tilanne"

Läänintaiteilija, kaupunginvaltuutettu Elisa Lientolan (vas.) mukaan evakkopatsashanke osoittaa, että toimintatapojen uudistukselle on Lahdessa tarvetta.

– Meillä on vireillä sellainen vanhakantainen toimintatapa ja kulttuuri, että poliittisella pääomalla voi ostaa ohituskaistan ja saada julkiseen tilaan asioita, jotka eivät välttämättä täytä laatukriteereitä.

Lientola sanoo, ettei hän vastusta evakkopatsasta sinänsä vaan prosessia, jolla asiaa on viety eteenpäin.

– Onhan se kestämätön tilanne, että joku ryhmä ohittaa asiantuntemuksen ja demokraattisen päätöksenteon, marssii kaupungintalolle ja saa avoimen mandaatin tuoda jotakin kaikille yhteiseen tilaan.

Lientola on itse asiantuntijana julkisen taiteen työryhmässä.

Muutoksen paikka julkisen taiteen toteutuksessa?

Kaupunkien omat taidehankintamäärärahat ovat viime vuosina olleet tiukassa. Julkisiin tiloihin on toteutettu teoksia yleensä niin sanotun prosenttiperiaatteen mukaisesti tai luovutettu lahjoituksina kaupungin ylläpidettäväksi. Tämä on lisännyt tarvetta terävöittää julkisen taiteen toteutukseen liittyvää päätöksentekoa.

Esimerkiksi Mikkelissä on laadittu taideohjelma ja perustetaan työryhmä, jonka kautta kulkevat kaikki asiat ja hankkeet, jotka liittyvät julkiseen taiteeseen.

– Työryhmällä on oikeasti valtaa. Kun puhutaan keskusta-alueelle tulevasta pysyvästä taideteoksesta työryhmän kannanotto ja puolto on ratkaisevaa, jotta teos voidaan toteuttaa, kertoo Mikkelin kulttuuri- ja museojohtaja Matti Karttunen.

Totesin, että mikään muu kuin näköispatsas ei tule kysymykseen. Lasse Koskinen

Työryhmän poikkihallinnollista näkemystä tarvitaan myös silloin, kun kyse on lahjoitusvaroin toteutettavista hankkeista.

– Minkään yksittäisen tahon oma päätös ja se, että on saatu kerättyä riittävästi varoja teoksen toteuttamiseen, ei riitä. Päätöksen taustalle vaaditaan asiantuntijanäkemys, jotta teoksen pystyttäminen onnistuu, Karttunen toteaa.

Läänintaiteilija Elisa Lientolan mukaan myös Lahdessa on aika käydä julkisen taiteen pelisäännöistä perusteellinen keskustelu.

– Nyt kun meillä on uusi kaupunginjohtajakin, tässä on hyvä edetä. Määritellään periaatteet, mitä hankitaan, millä kriteereillä, kuka päättää ja kuka maksaa. Niin että säännöt ovat kaikille samat. Tärkeää on myös kunnioittaa asiantuntijoiden osaamista taidehankinnoissa.

"Isi on kuollut."

Monessa perheessä joudutaan sanomaan nämä lohduttomat sanat lapsille. Kaksi naista lupasi kertoa tarinansa. He joutuivat rakentamaan elämänsä, identiteettinsä ja unelmansa uudelleen.

Tiia Korhonen oli vielä noin vuosi sitten 33-vuotias viiden lapsen äiti ja vaimo, joka suunnitteli perheen yhteistä ulkomaanmatkaa. Yksi yö muutti kaiken. Hänestä tuli leski ja yksinhuoltaja.

Pian tulee kaksi vuotta siitä, kun poliisit kävelivät kahden pienen lapsen äidin, Anna Kaikkosen, 40, työhuoneeseen ja kertoivat hänen 33-vuotiaan aviomiehensä tehneen itsemurhan.

Tiia Korhosen ja Anna Kaikkosen kohtalon jakavat tuhannet muut äidit ja isät.

Nuorena leskeksi jääneellä on harvoin saman kokeneita lähipiirissään. Mikä auttaa palaamaan arkeen?

Tiia Korhonen: "Sohvannurkassa istuessani tajusin, että kaikki muistutti eletystä elämästä"

3.3.2018. Lauantain vastaisena yönä kaikki muuttui.

Kun yrittää muistella tiettyjä hetkiä, keho reagoi hyvin voimakkaasti. Pystyn vielä tuntemaan sen tunteen, kun yritin laittaa puhelimeeni hätänumeroa ja saada sanaa tulemaan ulos. Sen paniikin ja sekasorron, kun lapset itkevät, ja mies on hyvin huonossa kunnossa.

Vielä hetki ennen sitä kaikki oli hyvin.

Minä ja mieheni olimme olleet yhdessä 18 vuotta. Naimisissa 14. Meillä oli viisi lasta ja tasainen arki.

Olimme juuri varanneet koko perheen ulkomaanmatkan. Niitä varten meidän perheessämme säästettiin. Meillä ei eletty pahan päivän varalle, vaan elettiin aina sen hyvän päivän varalle.

Kävimme vielä ennen nukkumaanmenoa keskustelua, kuinka yhteinen aika on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Niitä muistoja lapsetkin miettivät pitkään: vitsit, miten kivaa sielläkin oli!

Keskustelut illalla makuuhuoneessa jäivät viimeisiksi.

Mieheni sai yöllä laaja-alaisen aivoverenvuodon. Hereille säpsähtäessäni huomasin, että jokin on pielessä. Mies oli herännyt ja ehti tajuta, että jotain on tapahtumassa.

Soitin apua. Lapset heräsivät tietysti siinä rytäkässä myös.

Muistikuvat yöstä ovat hataria, mutta keho muistaa kaiken tapahtuneen. Tajusin, että kaikki oli siinä tilanteessa minun vastuullani. Mies haettiin ambulanssilla ja me jäimme kotiin.

Ikkunasta katsoimme, kuinka ambulanssi ei heti lähtenyt.

Sitten se lähti pillit päällä.

Lopulta sain kyydin sairaalaan. Huomasin jo ihmisten ilmeistä, ettei mitään hyvää ole tulossa. Neurokirurgi pyysi minua ja mieheni vanhinta poikaa huoneeseensa. Sanat olivat turhia, kaikki oli luettavissa lääkärin kasvoilta. Hän sanoi, että mieheni on käytännössä aivokuollut.

Jäädään vain odottelemaan sitä, että hän kuolee.

Päällimmäisenä oli se ajatus, että lasten pitää päästä näkemään isänsä hengissä. Ja niin kaikki lopulta ehtivätkin. Neljä lapsistamme tulivat Heinolasta ja 14-vuotias poikamme lensi Helsinkiin laskettelureissulta Lapista.

Aikaa oli jäljellä vain vähän. Isä ei enää reagoinut, mutta tärkeintä oli se, että hän oli lämmin ja elävä isä. Saimme olla huoneessa niin pitkään kuin halusimme. Pienimmät lapsistamme eivät ymmärtäneet tilanteen lopullisuutta. Oikeasti, että tämä on tässä.

Nuorimmat lapset lähtivät edeltä kotiin ja odotin, että vanhin poika saa sanoa hyvästinsä. Kipua oli turha pitkittää.

Kotiinpaluu oli hirveää.

Olo oli edelleen hyvin epätodellinen. Muistan matkalta ainoastaan ison pyöreän kuun. Sitä ympäröivät pilvet, jotka olivat kuin siivet. Lapsen kanssa mietimme, että onpa jännä näky. Ihanakin toisaalta.

Matka kesti ikuisuuden.

Mietin, miten kerron edeltä kotiin palanneille lapsille, ettei iskä koskaan enää tule kotiin.

Sohvan nurkassa istuin ja ihmettelin – ei sille tunteelle ole sanoja. Mihin tahansa katsoin, kaikki muistutti eletystä elämästä ja siitä rakkaasta ihmisestä, joka oli poissa.

Arki muuttui aika radikaalisti.

Palasimme rytmiin omalla tavallamme. Olisimme saaneet kotiin apua, mutta minulle oli hirveän vieras ajatus, että joku tulee keittiöömme tekemään ruokaa ja siivoamaan. Minä ja lapset huolehdimme kodista yhdessä ja lämmitimme saunaa. Kävimme kaupassa ja mietimme yhdessä, mitä söisimme. Kun ajatukset olivat aivan sekaisin, muistin kuitenkin aina kaksi asiaa: maitoa ja vessapaperia.

Huomasin, miten paljon olin laskenut miehen varaan. Hän teki kaikkea oma-aloitteisesti ja ykskaks ne asiat olivat vastuullani. Mieheni oli ollut hyvin lämminsydäminen ja perhekeskeinen ihminen.

Minulla meni työkyky. Olin tehnyt töitä lastensuojelun puolella ja koin, ettei minulla ollut enää mitään annettavaa. Ajattelin pitkään, ettei minulla ole mitään annettavaa kenellekään.

Ensimmäisinä kuukausina en ymmärtänyt tilannetta täysin itsekään. Järjestelin hautajaiset ja saavuin sinne. Muistan katsoneeni arkkua ja miettineeni, että ”kukaan ei oo kertonut mulle”. Sellaisia hetkiä oli paljonkin. Siinä alkaa epäillä omaa mielenterveyttään: mitä tässä tapahtuu.

Lisäksi oli huolehdittava kaavakkeiden täyttämisestä ja talousasioista. Kun ei ole koskaan sen asian äärellä ollut, oli selvitettävä, minne minä menen ja kuka minua neuvoo.

Kaikki oli lopullista ja olin yksin. Vastuu lapsista ja epäilys omasta mielenterveydestä olivat yhdistelmä, joka toi huolen romahtamisesta.

Kuka huolehtii lapsista?

Nippa nappa jaksoin viedä lapsen päiväkotiin ja hakea sieltä pois. Tärkeintä oli se, että arki pyöri niin normaalisti kuin mahdollista: lapset jatkavat koulussa ja päiväkodissa käymistä sekä tapaavat muita aikuisia. Tunne siitä, että elämä jatkuu.

Kun jäin työelämästä pois, koin olevani irrallaan kaikesta.

Meillä on aina ollut paljon ystäviä ja tuttavia. Lapsilla on ollut ystäviä ja heillä ihanat perheet, jotka huolehtivat– toivat ruokaa ja kävivät. Yksi liikuttava tapaus siltä ajalta on jäänyt mieleeni. Lapseni ystävä toi minulle naistenpäivänä keltaisia kukkia. Hän ei tiennyt, mikä merkitys niillä minulle oli. Mieheni toi minulle aina merkkipäivinä keltaisia kukkia. Se on lempivärini.

Kun tuli kesä ja oli kesäloma, vietimme lasten kanssa paljon aikaa. Vaan oltiin, kukaan ei mennyt mihinkään.

Silti toipuminen on edelleen kesken.

Kuka minä oikeastaan olen?

Ajattelen, ettei puolison menettämisestä tarvitse selvitä. En yritä pakottaa itseäni mihinkään. Tiedostan, että hän on poissa. Tiedostan suruni, ja se on ihan ok. Trauma jätti jäljen kehon muistiin. Se on niin iso mörkö, etten tiedä, pystyykö siitä koskaan selviämään.

Minkälainen olen jatkossa? Minkälainen se Tiia on?

Nyt se on edelleen rikki ja se hakee paikkaansa, mutta se Tiia yrittää. Sillä on elämänhalu edelleen.

Tässä välillä hain uutta työpaikkaa, jonka sain ja lähdin kokeilemaan. Vaikka työ oli mielenkiintoista ja mukavaa, pää ei vastaanottanut uusia asioita. Jotenkin oli hirveä kiire päästä arkeen, vaikka tiedostin, etten ole vielä valmis.

Lopputulos oli, etten pystynyt. Oma fyysinen terveys alkoi oireilla. Puolen vuoden ajan nukuin neljä tuntia yössä. Oman hyvinvoinnin laiminlyömisestä seurasi alamäki. Entisellä kotipaikkakunnalla ihmiset halusivat olla liikaa läsnä ja neuvoa. Se oli vaikeaa. Ei ollut tilaa hengittää.

Löysin myös uuden kumppanin, joka on äärettömän ihana asia. Hän asui toisella paikkakunnalla, jonne mekin lopulta muutimme. Sillä tiellä ollaan, että siipiä kokeillaan.

Elämä on karua.

Hyppy tuntemattomaan oli pelottava, mutta luulen, että se kannattaa ja vie eteenpäin.

Mitäkö haluaisin sanoa muille samaan tilanteeseen joutuville?

Akuutissa vaiheessa ajattelin, että aina tulee ilta. Tärkeintä on, että kuuntelee itseään ja menee päivä kerrallaan.

Kaikki ihmiset haluavat varmasti hyvää. Kun kuulee paljon neuvoja, hämärtyy, mitä itse tarvitsee. Ihmiset ovat niin eri lähtökohdista, ettei kukaan voi toiselle sanoa, että näin tulisi tehdä ja olla.

Jo alkutaipaleella oppi, että pitää löytää itsestään kiitollisuus – kaikessa, koko ajan se kiitollisuus. Kun tilanteelle ei voinut mitään, piti oppia olemaan kiitollinen siitä, että on saanut sen elämän. Sen elämän ansiosta olen se ihminen, joka olen.

Olin kiitollinen edesmenneelle puolisolle asioista, mitä ympärillä on.

Jokaisen elämä kuitenkin jatkuu. Pitää olla armelias sille, että elämä on tosi vaikeaa ja kurjaa pitkän aikaa. Hyviä asioitakin tulee ajallaan.

Tänään unelmoin siitä, että olisin iloinen, hauska, hullu, eteenpäin katsova ihminen.

Miten lesken kuuluu tai ei kuulu olla?

Suomen nuoret lesket ry:n toiminnanjohtaja Sirpa Mynttinen korostaa, että kaikki avun ja tuen muodot eivät sovi jokaiselle. Kokemuksensa kertonut Tiia Korhonen ei halunnut kotiinsa apua. Jutun toiselle päähenkilölle Anna Kaikkoselle kriisityöntekijöiden läsnäolo ja vertaistuki olivat pelastus.

Mynttisen mukaan avainasia on, että surun kohdannut tietää, millaista tukea on ylipäätänsä saatavilla.

– Lesket saavat usein ympäristöstään neuvoja, miten lesken kuuluu tai ei kuulu olla. Rohkaisemme, että leski itse tietää tämän parhaiten.

Vuosittain leskeytyy noin 3 400 työikäistä, alle 66-vuotiasta henkilöä. Todellisuudessa määrä on suurempi, koska tilastoihin ei merkitä avoliitosta leskeytyneitä. Esimerkiksi vuonna 2017 vanhempansa menetti 1869 alaikäistä lasta (Tilastokeskus).

Suomessa on tilastojen mukaan lähes 36 000 työikäistä leskeä.

Kaikki eivät koe hyötyvänsä vertaistuesta. Monet saavat vertaisten kohtaamisesta suuren avun, koska lähipiirissä ei välttämättä ole muita saman kokeneita. Vertaistuki tarjoaa kokemuksen, että toiset pohtivat samoja kysymyksiä.

– Usein silloin omat tunteetkin normalisoituvat, Mynttinen toteaa.

Lasten edunvalvontaan liittyvät kysymykset tulevat usein yllätyksenä. Sirpa Mynttinen

Hän muistaa, kuinka vertaistukiviikonlopussa keskusteltiin kerran, mihin asioihin leskeytyminen vaikuttaa. Vastaus oli: kaikkeen. Nuori leski menettää samalla suunnitellun tulevaisuutensa. Myös oma identiteetti täytyy rakentaa uudelleen.

– Elämää on vielä paljon edessä, ja puolison kuoleman siinä iässä ei pitänyt olla mahdollista.

Käytännön asioiden hoitaminen aiheuttaa myös kysymyksiä.

– Hyvin pian hautajaisten jälkeen järjestetään perunkirjoitukset. Lisäksi moni pohtii, onko leskellä oikeus eläkkeisiin ja mistä niitä haetaan. Myös lasten edunvalvontaan liittyvät kysymykset tulevat usein yllätyksenä, Mynttinen sanoo.

Kaiken tämän ohessa pitää hoitaa netti-, pankki- ja vakuutusasioita.

Sana leskikin voi tuntua aluksi hurjalta – varsinkin silloin, jos leskelle on luotu odotuksia siitä, miten lesken tulisi suhtautua uuteen elämänvaiheeseensa. Sanaa on monesti makusteltava alussa.

– Monilla on mielikuva siitä, että leski on ikäihminen. Joistakin tuntuu pahalta rastittaa vaikkapa kaavakkeeseen leski-sana. Silloin joutuu pohtimaan, mitä se minun kohdallani tarkoittaa, Mynttinen huomauttaa.

Suomen nuoret lesket ry:n kestoteema on perhe-eläkejärjestelmän epätasa-arvo nuorena leskeytyneitä kohtaan. Nuoret, lapsettomat lesket jäävät kokonaan ilman leskeneläkettä.

Anna Kaikkonen: "Vein seuraavana aamuna lapset päiväkotiin"

30.5.2017. En koskaan unohda, mitä poliisit sanoivat tullessaan työhuoneeseeni. Viesti oli hyvin selvä: ”Meillä on sinulle ikäviä uutisia. Miehesi on kuollut.”

Kumma kyllä, ensimmäinen kysymykseni oli poliiseille: ”Onko hän tehnyt itsemurhan?”

Se oli ainoa looginen selitys, vaikka siinäkään ei ollut järkeä.

Mitä tunteita silloin tuntee?

Siinä menee shokkiin. Itkee hysteerisesti. Elämä menee puuroksi.

Aika pysähtyy täysin.

Poliisit veivät minut kotiin. Suurin hätäni oli, miten saan miehen perheelle ilmoitettua. Minun täytyi pyytää heidät meille. Se oli asia, jota ei voi kertoa puhelimessa. Mitä voi edes sanoa? Keksin jotain ja sain miehen perheen kotiimme. Siinä hetkessä luulin, että perheelle kertominen olisi pahinta.

Pahin oli vasta edessä.

Ehdottomasti vaikein tilanne, missä olen elämässäni ollut, oli joutua kertomaan viesti lapsille.

Se piti tehdä mahdollisimman suoraan ja rehellisesti – niin minua neuvottiin. Lapsentasoisesti, mahdollisimman yksinkertaisesti. Ei metaforia, että nukkui pois tai lähti.

Piti vain sanoa, että isi on kuollut.

Muistaakseni kerroin kuolemisen tavankin. Kriisityöntekijät opastivat, etteivät lapset hyödy valheista. He vaistoavat salailun. Tulee uusi trauma, jos uusia asioita paljastuu myöhemmin.

Toimin ohjeen mukaan.

Se on kamalinta, mitä olen joutunut elämässäni tekemään.

Lapset alkoivat itkeä hysteerisesti ja tulivat molemmat syliini. Pienet lapset eivät käsitä kuoleman lopullisuutta. Nähdessään aikuisten surun lapsikin ymmärtää, miten vaikeasta ja kamalasta asiasta on kyse.

He itkivät varmaan 20 minuuttia ja lakkasivat. Sitten itku alkoi uudelleen ja jatkui pitkin iltaa.

Emme kuitenkaan olleet yksin. Poliisien mukana kotiimme tulleet kriisityöntekijät olivat meillä aamusta iltaan monta päivää. Se oli korvaamatonta. Olimme miehen perheen kanssa yhteisönä ja yhteisönä asiaa alettiin käsitellä.

Niin karua kuin se onkin, kriisityöntekijät sanoivat lasten hyötyvän siitä, että arki säilyy mahdollisimman muuttumattomana. Jos lapset näkevät vain surevia ja panikoivia aikuisia, se pahentaa heidän tilannettaan.

Vein seuraavana aamuna lapset päiväkotiin. Se oli hirveän absurdia.

Itsemurha tuli kaikille yllätyksenä.

Ehdimme mieheni kanssa olla melkein 10 vuotta yhdessä. Isänä hän oli hyvin omistautuva ja lapsia rakastava. Kun minun piti palata äitiyslomalta töihin, hän oli esikoisen kanssa seitsemän kuukautta kotona. Kävin töissä ja hän viimeisteli opintojaan. Gradu on edelleen puolivalmiina laatikossa. Hän etsi paikkaansa, mikä hänestä tulee isona.

Haaveilimme matkustelusta ja muista tavallisista asioista. Meillä oli kaikin puolin keskusteleva suhde.

Mieheni oli muutaman viikon ennen kuolemaansa oirehtinut mielenterveydellisesti ja käynyt lääkärissä. Tiesimme, että jotain on tekeillä, mutta tilanne oli akuutti ja olimme uuden edessä.

Kuolema synnytti paljon kysymyksiä.

Tapahtunutta alkaa kelata mielessään. Se ei päästä otteestaan. Se on kuvaavaa minulle, että ajatukset kiertävät koko ajan kehää: Mitä on tapahtunut? Miten me olemme tulleet tähän pisteeseen?

Sitä kesti pitkään.

Vieläkin toki kelaan tilanteita, mutten koko ajan.

Kertasimme läheisten kanssa jokaista yksityiskohtaa. Olisiko jostain voinut päätellä tai tietää? Oliko jollain hänen lauseellaan piilomerkitys?

Tapahtuneeseen yrittää löytää mieltä, mutta ei siihen löydy.

Hän ei jättänyt viestiä. Poliisilta saimme hänen reppunsa, eikä sielläkään ollut mitään tietoa.

Voimme vain arvailla.

Nyt olen yksin. Olen leski. En osaa ajatella itseäni sinkkuna. En tiedä, miten minun pitäisi puhua itsestäni.

Miten puhun "mun miehestä", kun en aina halua sanoa, että ”se mun kuollut mies”? Silti puhun usein "mun miehestä", vaikka tajuan, ettei se kuvaa tilannettani.

Aluksi ihmisten utelut tuntuivat muutenkin pahalta.

Jotkut saattoivat hyvin suoraan kysyä: mitä tapahtui? Toisaalta ymmärrän sen. Se on hyvin luonnollinen reaktio.

Muutamille sanoin, että se oli tapaturma. En halua, eikä minun tarvitse, selittää kaikille. Surevan kohtaamisessa tietynlainen hienovarainen myötäeläminen olisi mielestäni oikea kohtaamisen tapa. Usein leski joutuu myös lohduttamaan muita. Sekin on väärin.

En edes pidä ihan hirvittävästi sanasta leski. En ehkä ajattele, että leskeys on identiteettini. Sana kieltämättä vähän kalskahtaa. Tulee mieleen vanha ihminen, jotenkin elämäänsä riutuva. Kärsivä.

Voi olla, että ne ovat minun mielikuviani. Silti en mielelläni puhu itsestäni leskenä. Toki en ole vielä keksinyt minä muunakaan sitten puhuisin. Ehkä puhun itsestäni ihan vain ihmisenä? Tai äitinä?

Joo, äiti on hyvä.

Mutta kyllä puolison kuolema muuttaa ihan kaiken – taloudenkin. Olen lasteni edunvalvoja. Heidät on merkitty maistraatissa holhousrekisteriin. Minun pitää vuosittain tehdä tiliä heidän talousasioistaan maistraatille. Tällaisia asioita en koskaan joutunut ajattelemaankaan.

Sitä joutuu penkomaan itsensäkin pohjamutia myöten, siksi käyn terapiassa.

Kun kuolemasta oli pari kuukautta, menin ensimmäiseen vertaistukitapaamiseen. Vain vähän aiemmin olin palannut takaisin töihin.

Ymmärsin, etten ole tunteideni kanssa yksin. Lohduttaa, että muutkin ihmiset ovat kokeneet jotain samanlaista. Sillä on tosi iso merkitys. Nykyisin käyn tapaamisissa harvemmin. En olisi vielä valmis lopettamaankaan.

Ei ole oikeaa tapaa surra.

Koen vähän vaaralliseksi lähteä antamaan neuvoja, koska ihmiset ovat niin erilaisia. Itseäni on auttanut, että olen yrittänyt kohdata asiat mahdollisimman nopeasti ja suoraan. Kävin esimerkiksi katsomassa miestäni kuolleena neljä kertaa.

Se kuulostaa paljolta, mutta vaati sen. Se on auttanut minua, mutten tiedä auttaako se kaikkia.

Tärkeintä on, ettei jää yksin, vaan hakee jotain apua.

Ajattelen edelleen miestäni monta kertaa päivässä. Kaipuu saattaa tulla hyvinkin yllättävissä hetkissä. Kun menin vuosi sitten kauppaan, aloin itkeä lihatiskillä. Hän oli meillä se, joka aina paistoi lihat.

Lapsissa, varsinkin pojassamme, näen tosi paljon isänsä piirteitä.

Emme tykkää muistella isää hautausmaalla. Sen sijaan meillä on yksi erityinen paikka. Kotimme lähellä on ranta, jossa mies tykkäsi käydä uimassa. Sinne menemme usein. Siellä hän on elävästi läsnä. Joskus saatan käydä siellä yksin kävelemässä.

Tilaamme siellä lasten kanssa hyviä isi-unia.

Tänä päivänä haaveilen siitä, että jonain päivänä kouluttaudun joogaopettajaksi.

Lapsena kiusatuksi joutuneen aikuisen elämää voivat varjostaa sosiaalisten tilanteiden pelko sekä vaikeudet parisuhteessa ja työelämässä.

Kiusaajan ja kiusatun kohtaaminen aikuisiällä on parhaassa tapauksessa molemmille terapeuttinen kokemus.

Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus Valopilkun koordinaattorin Tina Holmberg-Kaleniuksen mukaan kohtaaminen vaatii kuitenkin molemmilta paljon.

– Siinä tapauksessa, että molemmat ovat tapaamiseen valmiita ja kiusaaja ymmärtää toimineensa väärin, voi kohtaaminen olla hieno mahdollisuus. Se kuitenkin vaatii, että kiusattu on valmis käsittelemään asiaa ja halukas ymmärtämään ja antamaan anteeksi.

Holmberg-Kaleniuksen mukaan kiusattu haluaa usein tapahtumille selityksen – miksi kiusaaja on aikoinaan kiusannut. Selitys ja anteeksipyyntö voivat helpottaa, jos kiusaaja kertoo, että hänellä oli silloin paha olla.

– Tapaaminen on uhka silloin, jos jompikumpi ei ole siihen valmis. Jos kiusaaja tuokin asian esille niin, että kiusasin koska olit outo ja kummallinen, voi se olla kiusatulle uudelleen traumatisoiva tilanne, Holmberg-Kalenius pohtii.

”Nuoret ovat raakoja toisilleen”

Holmberg-Kalenius ei pidä toimivana mallia, jossa kiusattu ja kiusaaja istutetaan heti alussa saman pöydän ääreen koulussa. Usein aikaa on vähän ja asia halutaan saada ratkaistua nopeasti.

– Pahimmillaan se on kiusatulle traumatisoiva tilanne. Kiusaajat keksivät yhdessä tarinan, johon aikuinen valitettavan usein uskoo. Kiusattua ei pidä asettaa sellaiseen tilanteeseen, jossa hän joutuu yksin vastakkain kiusaajien kanssa, Holmberg-Kalenius sanoo.

Kiusaaminen saa usein kiusatun kääntymään itseään vastaan. Holmberg-Kaleniuksen mukaan etenkin tytöt miettivät helposti, mitä vikaa itsessä on.

– Nuoret ovat raakoja toisilleen. Langanlaiha tyttö saa kuulla olevansa läski, joka pahimmillaan edesauttaa syömishäiriön syntyä. Pojilla homottelu voi jättää syvät jäljet ja ajaa nuoren pohtimaan omaa identiteettiään hyvinkin pitkään.

Kiusaajakin tarvitsee apua

Holmberg-Kaleniuksen mukaan kiusaajien tuen tarpeesta puhutaan liian vähän. Lapsi jatkaa vahingollista käytöstä, jos siihen annetaan mahdollisuus.

– Jälki-istunto ei aina ole oikea tapa puuttua kiusaamiseen. Kiusaaja tarvitsee tukea tunteiden ja käyttäytymisen käsittelyyn ja sääntelyyn.

Kun kiusatun vanhemmat ovat toistuvasti yhteydessä kouluun, kotioloista ollaan usein huolissaan. Holmberg-Kaleniuksen mukaan monissa kouluissa kiusatusta tehdään silloin lastensuojeluilmoitus.

– Harvemmin kuulee, että lastensuojeluilmoitus tehtäisiin sekä kiusatusta että kiusaajista. On kiusaajien aliarvioimista ja jopa heitteillejättöä, ettei heidän avuntarpeeseensa reagoida, Holmerg-Kalenius toteaa.

Kiusaamisesta voi toipua

Itsekin koulukiusatuksi joutunut Holmberg-Kalenius uskoo, että kiusaamisesta voi toipua.

– Olen itse toipunut aika lailla kokonaan. En joudu enää tilanteisiin, jossa huomaan olevani samassa roolissa kuin olen kiusaamiseni aikana ollut. Aina on myös sellainen ryhmä ihmisiä, jotka eivät asiasta toivu. Silloin on usein kyseessä henkilö, joka ei ole saanut tukea mistään.

Holmberg-Kalenius olisi ollut valmis kohtaamaan nyt jo edesmenneen kiusaajansa.

– Ehdin jo tulla siihen pisteeseen itseni kanssa, että olisin ollut valmis olemaan häneen yhteydessä ja kertomaan, millaista oma kouluaikani hänen takiaan oli. En kuitenkaan sitä ehtinyt tehdä.

Kerro meille kokemuksistasi

Olisitko valmis tapaamaan entisen koulukiusaajasi? Haluaisitko mahdollisuuden pyytää kiusatultasi anteeksi?

Yle Perjantai etsii Perjantai-dokkariin haastateltavaksi kiusaajaa ja kiusattua, jotka ovat valmiita kohtaamaan toisensa aikuisina ensimmäistä kertaa kouluvuosien jälkeen. Otamme puolestasi yhteyttä entiseen kiusaajaasi tai kiusaamaasi henkilöön.

Kerro meille tarinasi sähköpostilla osoitteeseen perjantai@yle.fi.

Kaikki Perjantai-dokkarit katsottavissa Areenassa täällä.

Joel Naukkarisen kylpyhuoneessa puuskuttaa laite, joka erottelee huoneilmasta typpeä ja happea. Vähähappinen ilma kiertää laitteesta letkun kautta Naukkarisen kasvoilla olevaan maskiin.

Näin nuori mies opiskelee ja tekee kotitöitä. Yöt hän nukkuu vuoteenpäätyyn viritetyssä alppiteltassa. Hän pyrkii viettämään happivajeessa 12–14 tuntia vuorokaudessa.

– Käytännössä poistun kotoa vain harjoittelemaan, syömään ja sairaalalle.

Naukkarisella on takiana vähähappista elämää jo pian 500 vuorokautta. Tavoitteena on jatkaa vielä seuraavat 17 kuukautta. Silloin alkavat Tokion olympialaiset.

Kova tahdonvoima ajaa äärimmäiseen harjoitteluun

Joel Naukkarinen on 25-vuotias Suomen maajoukkueen kilpasoutaja. Hän on saavuttanut 98 SM-mitalia eri soutumuodoista, lähes kymmenen suomenennätystä ja kaksi maailmanennätystä. Tänä vuonna tavoitteena on saada edustuspaikka Tokion olympialaisiin ja sieltä kultamitali 2 000 metrin matkalta.

Menossa on kova harjoittelukausi. Takana on kahden kuukauden jakso Saksassa Flensborgissa ja sitä ennen uuden valmentajan Marc-Oliver Klagesin johdolla Tanskassa Sonderborgissa. Nyt Naukkarisella on hetki aikaa opiskella ja tehdä saliharjoituksia hieman rauhallisemmin Kuopiossa. Kilpasoudun ohella Naukkarinen opiskelee kuudetta vuotta Itä-Suomen yliopistossa lääketiedettä.

Monipuolisen voimaharjoittelun ohella Joel Naukkarinen hakee tehoa fyysiseen kestävyyteen vähähappisissa olosuhteissa. Hänellä on omat happiteltat Kuopiossa, kotipaikkakunnallaan Kouvolassa sekä harjoittelupaikkakunnalla Saksassa.

– Minulla on todella kova voitontahto. Jos maailmalla kaikki kovimmat kilpakumppanit on tuolla oikeassa vuoristossa harjoittelemassa, niin meillä tuo Puijo jää pari kilometriä liian matalaksi, vaikka sen huipulle muuttaisi. Ei tällaisissa asioissa ole varaa tasoitusta antaa, jos haluaa voittaa kaikki parhaat.

Naukkarinen on löytänyt alppiteltan käytöstä toimivan ratkaisun.

– Jos ei Muhammed tule vuoren luo, täytyy vuoren tulla Joelin luo – kuuluu ummeljokelais-savolainen sananlasku, Naukkarinen naurahtaa.

Letkut rajoittavat elämää, mutta muuten happivaje ei tunnu Naukkarisen mielestä sen kummemmalta kuin lentokoneessa matkustaminen. Myös olympiatoivon avopuoliso suhtautuu hyvin: Naukkarinen on harjoitteluiden vuoksi niin paljon muualla, että on hyvä, että hän on edes maski päässä kotona.

Olympiakomitea panostaa alppitelttoihin

Huippu-urheilussa alppitelttoja on käytetty jo useiden vuosien ajan. Olympiakomiteassa ihmetellään, että Suomessa vähähappisella eli hypoksiaharjoittelulla on ollut poltinmerkki. Osa ihmisistä pitää sitä edelleen epäilyttävänä.

Huippu-urheiluyksikön kestävyyslajien lajiryhmävastaava Olli-Pekka Kärkkäinen Olympiakomiteasta kertoo selvittäneensä vuoden 2013 huippu-urheiluyksikön perustamisen jälkeen perusteellisesti alppiteltan käyttöön ja myös lisähapen (hyperoksia) käyttöön liittyvät asiat WADAlta ja silloiselta Suomen ADT:ltä (nykyään SUEK) sekä kansainväliseltä hiihtoliitolta FIS:ltä.

– Lopputulos oli, että sekä alppimajan että -teltan käyttö on täysin sallittu hypoksian simulointikeino. Kilpailutilanteessa lisähapen käyttö ei tietenkään ole sallittua, Kärkkäinen kiteyttää.

Hypoksiaharjoittelu on olennainen osa myös kestävyysvalmentajien koulutusta ja sitä käytetään yhteistyössä eri kestävyyslajeissa. Liikuntakeskus Pajulahdessa rakennetaan parhaillaan usean asunnon alppimajaratkaisuja, joissa pystytään simuloimaan erilaisia korkeuseroja.

– Kun kisat ovat korkealla, kestävyyslajeissa korkealle sopeutuminen eli akklimatisaatio on erittäin tärkeä asia ja oikeastaan välttämätön.

Monella suomalaisella huippu-urheilijalla on tähtäin jo Tokion jälkeen vuoden 2022 Pekingin talviolympiakisoissa. Siellä kilpaillaan maastohiihdossa, yhdistetyssä ja ampumahiihdossa noin 1 650–1 700 metrin korkeudessa.

Lääkäriksi muutaman vuoden kuluessa valmistuva Joel Naukkarinen itse tietää tarkkaan alppiteltan vaikutukset.

– Elimistö lisää punasolujen tuotantoa yrittäessään sopeutua hapenpuutteeseen. Vastaavasti vaikutukset alkavat hävitä, mikäli elimistön hapenpuutetta ylläpitävä olosuhde häviää.

Naukkarinen ei pidä alppiteltan käyttöä eettisesti arveluttavana, vaan luonnollisena osana kestävyysurheilua. Hän on pohtinut urheilun ja hypoksiaharjoittelun etiikkaa blogissaan.

– Tämä ei ole dopingia. Se on sallittua kaikille.

Naukkarinen muistuttaa kuitenkin, että joissakin lajeissa hemoglobiinirajat estävät hypoksiaharjoittelun.

Syksyllä syntyi 100 kilometrin maailmanennätysaika

Hyvä osoitus Naukkarisen kunnosta oli viime marraskuussa, kun hän rikkoi sisäsoudun 100 kilometrin maailmanennätyksen Kuopiossa. Uusi ME-aika oli 6.06.06,1. Se tarkoittaa huikeaa 1.49,8 keskivauhtia 500 metrillä.

– Harjoittelin Saksassa lähes päivittäin kuuden tunnin ajan, joten 100 kilometriä ei tuntunut ollenkaan vaikealta saavuttaa.

Hänen kuntonsa on noussut tasaiseen tahtiin. Harjoittelujaksot Saksassa ja Tanskassa ovat tuoneet lisää kestävyyttä. Lisäksi alppiteltassa vietetty aika tehostaa kestävyyslajissa tarvittavaa lihasten hapenottokykyä ja suorituksesta palautumista.

Kokonaisvaltainen harjoittelu vaatii kuitenkin ennen muuta peruselintapoihin keskittymistä ja riittävää nukkumista. Kuormituksen ja levon on oltava tasapainossa ja aivojen on saatava vaihtelevia ärsykkeitä ja ruokavalion on oltava hyvä, Naukkarinen pohtii.

Tokioon on vielä aikaa ja matkaa. Viime vuoden kesäkuussa Naukkarinen siirtyi yksikkösoutuun ja teki tietoisen valinnan, että haluaa olla vain itse vastuussa suorituksen lopputuloksesta.

– Uskon, että pitkässä juoksussa mahdollisuuteni menestyä ovat parhaat yksikössä. Vakavasti ottaen voin sanoa, että maailmassa ei voi olla monta urheilijaa, joka panostaisi urheiluun yhtä paljon tai jonka valmentautumista olisi viety näin pitkälle.

Ensi kesän MM-kisoista pääsee miesten 2 000 metrin soudusta yhdeksän parasta Tokion olympialaisiin. Vuoden 2020 kevään olympiakarsinnoissa paikkoja jaetaan vielä kolme lisää.

Voimakas räjähdys on romahduttanut osan asuintalosta Haagissa Hollannissa iltapäivällä Suomen aikaa.

Valokuvista näkyy, että iso osa kolmikerroksisesta talosta on käytännössä raunioina.

Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan ihmisiä saattaa olla loukussa rojun alla, ja pelastustyöntekijät etsivät koirien avulla mahdollisia uhreja raunioista. Ainakin kaksi ihmistä on löydetty talon alta hengissä.

Kaikkiaan onnettomuudessa loukkaantui palolaitoksen mukaan ainakin yhdeksän ihmistä, joista seitsemän on viety sairaalaan.

Räjähdyksen aiheutti paikallisen poliisin mukaan kaasuvuoto.

Paikalla on lukuisia pelastustyöntekijöitä sekä helikopteri.

– Kohta pistää, plastiikkakirurgi varoittaa.

Tamperelainen Anu Mäkinen henkäisee vastaanottopöydällä. Silmäluomet värähtävät, kun neula uppoaa ohimon ihokerrokseen. Pistosreiästä vierähtää botuliinipisara.

Päälle nelikymppinen Mäkinen on käynyt botuliinihoidoissa yhdeksän vuoden ajan pari kertaa vuodessa. Hoitoihin kulutettua tarkkaa summaa hän ei paljasta, mutta toteaa euromäärän olevan sama kuin vaikkapa kampaamokäynteihin kulutettu raha.

Mäkinen työskentelee liikunta-alalla ja käyttää työssään hyväkseen kasvojensa ilmeitä kannustaessaan asiakkaitaan liikkumaan.

– Minulla on voimakkaat ilmeet ja niiden avulla työskentely on ehkä syventänyt kasvojeni juonteita. Aloitin botuliinihoidot, koska haluan näyttää raikkaalta. Ikuista nuoruutta en tavoittele, Mäkinen kertoo.

Arkikielessä botuliinia kutsutaan usein botoxiksi, sillä se on hermomyrkyn tunnetuin merkki. Toisin kuin usein ajatellaan, botuliinilla ei suurenneta huulia, vaan muhevampia huulia tavoitellaan täyteainepistoksilla.

Botuliini lamaa lihaksia ja siten se siloittaa myös juonteet.

Mäkinen ei ole pistoshoitojensa kanssa yksin. Pistoshoidot, eli botuliini- ja täyteainehoidot, ovat yleistyneet Suomessa jo ilmiöksi asti.

Niiden suosioon 2010-luvulla on selvästi vaikuttanut hintojen lasku, mutta myös hoitoloiden lisääntyminen Suomessa.

Samat salongit, jotka ennen tekivät perinteisiä kasvonaamioita, geelikynsiä ja hiustenleikkuuta, tarjoavat nyt täyteaineita ryppyihin ja kasvojen muotoiluun alkaen huultentäytöstä.

"Pistoshoito on tuottoisa"

Tällä hetkellä Valvira ohjeistaa, että pistoshoitoja tekisivät vain terveydenhuollon ammattilaiset, mutta ohjeistus ei ole yksiselitteinen. Esimerkiksi puudutusainetta ja hyaluronihappoa sisältävä aine tulkitaan "terveydenhuollon laitteeksi".

Suomessa kaikkia täyteaineita ei kuitenkaan ole luokiteltu lääkeaineiksi, eikä niiden pistämistä määritellä laissa välttämättä terveydenhoidoksi. Siksi niitä ei Suomessa valvota eikä terveydenhuollon sääntely koske niitä.

Tästä syystä viranomaisilla ei ole esimerkiksi lukuja siitä, kuinka paljon täyteainehoitoja Suomessa tehdään ja kuinka monelle.

Sen sijaan botuliini on Suomessa reseptilääke ja sitä saa pistää vain lääkäri tai hänen alaisuudessaan toimiva hoitaja.

Sekä julkisen että yksityisen puolen plastiikkakirurgeja edustavan Suomen plastiikkakirurgiyhdistyksen puheenjohtaja Anna Höckerstedt kertoo, että suomalaiset plastiikkakirurgian ammattilaiset pyysivät jo vuonna 2014 ministeritasolta alalle lakimuutosta.

– Olemme ajaneet niin sanottua puoskarilakia. Potilasvakuutus korvaa vahingot vain silloin, kun toimenpiteen tekee lääkäri tai hoitaja, Höckerstedt sanoo.

Pikku hiljaa myös viranomaiset ovat heränneet tilanteeseen.

Nyt Suomessa on tekeillä sote-uudistukseen kuuluva lakikokonaisuus sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta. Uudistuksessa terveyspalveluiden määritelmää laajennettaisiin niin, että myös esteettiset toimenpiteet voitaisiin ainakin osin lukea lain piiriin kuuluviksi.

– Injektiohoito voi olla vaativa lääketieteellinen toimenpide, joka sisältää riskejä. Siksi pistoshoidot uudistuksessa määriteltäisiin kuuluviksi terveydenhuollon lakiin, eivätkä ne enää olisi niin tulkinnanvaraisia, vaan lain säätelemiä, Valviran lakimies Mirka-Tuulia Kuoksa sanoo.

Juuri pistoshoitojen vapautta, alan tekijöiden moninaisuutta ja mahdollista kouluttamattomuutta pidetään täyteainehoitojen suurimpana ongelmana.

Nykypäivän trendi tuntuu olevan se, että otetaan kauneushoitoja siellä, missä ne halvalla saa. Katariina Tala

Myös kosmetologit ovat kiinnittäneet täyteainehoitojen monenkirjavaan tekijäjoukkoon huomiota. Tamperelaisen Lumova-kosmetologikoulun toimitusjohtaja Katariina Tala sanoo, että kun hoitoja antaa osaamaton tekijä, se vaikuttaa koko alan arvostukseen ja luotettavuuteen.

– Pistoshoito on tuottoisa, koska tekijä maksaa vain aineesta ja itse hoidon tekemiseen menee hyvin vähän aikaa, Tala toteaa.

Hinta voi houkutella asiakkaita koulutettujen hoitajien luota kauneussalonkeihin, joiden kaikkia työntekijöitä ei välttämättä ole koulutettu pistoshoitoihin.

Täyteainehoitojen erot voivat vaihdella sadoilla euroilla sen mukaan, tekeekö pistoksen sairaanhoitaja, lääkäri vai kosmetologi. Kun kauneushoitolassa työn tekee sairaanhoitaja tai koulutettu pistoshoitaja, sen myös huomaa yrityksen markkinoinnissa ja osin myös hinnoissa.

– On huolestuttavaa, että valvontaa ei ole ja harkinta jää asiakkaalle. Nykypäivän trendi tuntuu olevan se, että otetaan kauneushoitoja siellä, missä ne halvalla saa, vaikka pieleen mennyt hoito on tietenkin kallista korjata, Tala sanoo.

Hoitojen hintoihin vaikuttaa myös se, mitä ainetta ihoon pistetään. Markkinoille tuodaan jatkuvasti uusia botuliinin ja täyteaineiden merkkejä, joiden hinta nousee sitä mukaan, mitä tunnetumpi ja tutkitumpi merkki on.

Asiakkaan on siis ratkaistava, haluaako ihoonsa edullisempaa vai kalliimpaa ainetta ja mietittävä, onko valmis maksamaan siitä, että aineen piikittää ihoon sairaanhoitaja tai lääkäri.

– Valvonnan puutteen takia pistoshoitokoulutus on jäänyt maahantuojien harteille. Koska kyse on bisneksestä, pienet maahantuojat eivät välttämättä edes anna koulutusta, Suomen esteettiset plastiikkakirurgit -yhdistyksen, eli yksityisen puolen plastiikkakirurgien puheenjohtaja Heikki Kupi kertoo.

"Suru runteli kehoni"

Tamperelainen terapeutti Päivi Niemi, 46, käy aika-ajoin ottamassa botuliinia silmänympäryksiensä juonteisiin, jotta uupumuksen merkit lientyisivät iholta.

Niemi toimi aiemmassa ammatissaan kauneusalalla ja oli tottunut pitämään ulkonäöstään huolta.

Yhtenä tavallisena päivänä kolme ja puoli vuotta sitten elämä pysähtyi ja itsestä huolehtiminen unohtui samalla.

– Mieheni teki itsemurhan 15 vuoden avioliiton jälkeen. Huolista aiheutunut uupumus ja suru runtelivat kehoni niin, että silmänympärykseni olivat aivan väsymyksen raiskaamat, Niemi kertoo.

Niemi lihoi nopeasti 15 kiloa ja väsyi, kun murhe myllersi mieltä ja puolison yrityksen velat ja huolet jäivät Niemen hoidettaviksi.

Halusin palata lähemmäksi sitä ihmistä, joka olin ennen elämäni pahinta kriisiä. Päivi Niemi

Traumoihin erikoistuneena terapeuttina Niemi tiesi, miten syvästi trauma voi vaikuttaa kehoon, alkaen sydämensykkeen noususta ja ruokahalun muutoksista.

Työnsä ja koulutuksensa avulla hän tiesi senkin, miten keho voi vaikuttaa toipumiseen.

– Jos kulkee ryhti lysyssä, se voi painaa myös mieltä alas. Mutta jos oikaisee ryhtinsä ja leukansa, se tuo voimaa. Näin kävi minullekin, symbolisesti, Niemi kuvailee.

Vähitellen hän sai elämästä jälleen otteen. Painokin putosi. Samaan aikaan peilistä takaisin katsova väsynyt hahmo kauhistutti.

– Halusin palata lähemmäksi sitä ihmistä, joka olin ennen elämäni pahinta kriisiä. En enää ole uupunut, murtunut ihminen, enkä siksi tahdo sellaiselta näyttääkään.

Mitä sanoisit heille, joiden mielestä pistoshoidot ovat vain pinnallista hömppää ja rahan tuhlaamista?

– Niinhän ne ovatkin! Niemi huudahtaa.

Hän heläyttää naurun ja jatkaa:

– Pistoshoidoilla ei ole mitään tekemistä arvojen tai minkään oikeasti arvokkaan kanssa. Ystävät, perhe ja terveys ovat arvokkaita asioita. Mutta jos kaikki on hyvin, pistoshoitoihin on mahdollisuus ja perusteita, kysyisin, että miksi ei? Niemi sanoo.

"Katso keitä työnantajat palkkaavat"

Tamperelainen Anu Mäkinen on huomannut työelämästä kumpuavat ulkonäköpaineet omalla alallaan liikunnanohjaajana, mutta myös lähipiirissään.

– Suomessa työmarkkinatilanne on plus viiskytvuotiaalle naiselle aika hurja. Nainen parhaassa iässään, mikä tietotaito ja osaaminen! Sitten ei iän takia edes kutsuta työhaastatteluun. Ehkä tämä näkyy veitsettömien hoitojen asiakasmäärien kasvussa, Mäkinen miettii.

Suomessa on 2010-luvulla puhuttu ilmiönä, miten yritykset syrjivät yli viisikymppisiä työnhakijoita, vaikka näillä olisi kuinka laaja työkokemus ja asiantuntemus.

Pelko ikäsyrjinnästä luo paineita.

Työelämässä jatketaan entistä pidempään. Kuusikymppinen pomo voi hyvin olla parikymppisten työntekijöiden ympäröimä.

Onko siis ihmekään, että yhä useampi tahtoo täyttää juonteitaan ja näyttää nuorekkaammalta?

Plastiikkakirurgi Heikki Kupi on jo kuullut työelämästä nousevista ulkonäköpaineista kauneusleikkausklinikallaan.

– Katso keitä työnantajat palkkaavat, kyllä iällä ja ulkonäöllä on merkitystä. Emme vielä ole amerikkalaisten tasolla, mutta työkulttuuri painottuu entistä ulkonäkökeskeisemmäksi ja sen huomaa asiakkaiden puheista ja tarpeista, Kupi toteaa.

Tarkista, kuka pistää ja mitä

Suomalaiset iltapäivälehdet ovat 2010-luvulla esitelleet kuvin ja tekstein, millä tavoilla täyteainehoidot ovat menneet eri puolilla maailmaa pieleen. Suomessakaan ongelmilta ei ole vältytty.

Esimerkiksi kohukaunottareksi tituleerattu Cheyenne Järvinen kertoi vuonna 2017 julkisuudessa, miten hänen huuliinsa pistettiin liikaa ja viallista täyteainetta niin, että huulet muuttuivat muhkuraisiksi.

Täyteainehoitojen vakavat seuraukset eivät rajoitu vain kauneusriskeihin.

– Esimerkiksi nenän muotoilua täyteaineilla pidetään yhtenä plastiikkakirurgian vaarallisimmista toimenpiteistä, sillä väärin pistettynä ainetta voi joutua verenkiertoon ja sieltä esimerkiksi silmänpohjaan. Tätä kaikki pistoshoitojen tekijätkään eivät tiedä, yksityisten plastiikkakirurgien edustaja Heikki Kupi sanoo.

Esimerkiksi Ruotsissa yksi asiakas sokeutui toisesta silmästään, kun täyteainetta joutui nenämuokkauksessa verenkiertoon ja sieltä silmänpohjaan.

"Pistoshoidon voi ottaa vaikka lounastauolla"

Yksi suurimmista syistä veitsettömien hoitojen suosioon löytyy suomalaisten arjesta, joka on entistä kiireisempää. Harva haluaa ottaa töistä monen viikon sairauslomaa esteettisistä syistä.

Botuliini- ja täyteainehoidoissa varsinaista toipumisaikaa ei ole.

– Pistoshoidon voi ottaa vaikka lounastauolla ja mennä takaisin töihin, botuliinihoitojen vakiasiakas Anu Mäkinen vahvistaa.

"Kaikki huomaavat eron. Mutta kukaan ei tiedä." Näin mainostaa yksi tamperelainen hiuksiin ja kauneuteen erikoistunut kauneussalonki pistoshoitojaan.

Mainoksen ydin on osuva, sillä juuri tähän moni suomalainen veitsettömillä hoidoilla pyrkiikin. Suomalaiset ovat myös esteettisissä hoidoissa maltillista kansaa.

Tavoitteena on, että ilme raikastuu, mutta huomaamattomasti.

– En halua näyttää muoviselta tai siltä, että nyt on kiristetty. En häpeä tai salaile hoitoja, mutta luonnollinen lopputulos on se, mitä pistoshoidoilla haen, Mäkinen toteaa.

Älä katso heti peiliin

– Se oli siinä, plastiikkakirurgi sanoo ehkä kymmenennen botuliinipistoksen jälkeen.

Anu Mäkinen nousee vakain jaloin vastaanottopediltä ja sipaisee kasvojaan.

– Heti tänään ei kannata etsiä botuliinin vaikutuksia peilistä. Yöunien jälkeen voi jo katsoa, että mitenkäs se botuliini toimikaan, Mäkinen toteaa ja virnistää.

Lue lisää:

Länsimaiset ulkonäköpaineet uuvuttavat – Tutkija: "Se voi johtaa traagisiin kokemuksiin"

Asiantuntijan vinkki plastiikkakirurgiaa harkitsevalle nuorelle: "Usein selvitään puhumalla"

Rauman Kaivopuiston alueella sijaitsevalla BMH Technologylla on paljon vanhemmat juuret kuin nimestä voisi päätellä. 90-vuotias yhtiö valmistaa ympäristöystävällisiä energiaratkaisuja: tuotteita ja kokonaisia laitoksia.

BMH:lla on kaksi selkeää päätuotealuetta, joista toinen liittyy puupohjaisen biopolttoaineen käsittelyyn. Toinen päätuote liittyy kierrätyspohjaisen jätepolttoaineen valmistukseen ja käsittelyyn.

Markkinoita on ympäri maailmaa. Kasvuodotukset ovat erityisesti jätteenkäsittelyn puolella.

– Biomassa painottuu Pohjoismaihin ja Eurooppaan, jätepuolella erityisesti Aasia on kasvava alue, sanoo BMH Technologyn toimitusjohtaja Mikko Osara.

BMH työllistää Raumalla noin 120 henkilöä. Yhtiöllä on toimipisteet Rauman lisäksi myös Porissa, Tampereella ja Ylöjärvellä. Lisäksi yhtiöllä on henkilökuntaa Kiinassa, Puolassa ja Ruotsissa. Yhteensä BMH:lla on noin 150 työntekijää.

Toiminnan juuret johtavat sotateollisuuteen

BMH:n juuret ulottuvat 1920-luvun loppuun. Kapteeni Rafael Lönnström (1892–1943) perusti kahden yhtiökumppaninsa kanssa Oy Sytytin -nimisen yrityksen Helsinkiin 23. tammikuuta vuonna 1929.

Yritys alkoi valmistaa patentoimiaan aika- ja iskusytyttimiä tykistölle. Niitä meni Suomen puolustusvoimien lisäksi myös vientiin.

– Kauppaa tehtiin lähinnä Itä-Euroopan maiden kanssa, kertoo Lönnströmin kotimuseon museoassistentti Raija Heikola.

Työskentely sotateollisuuden parissa laajeni, kun Raumalle rakennettiin Oy Ammus vuonna 1937. Se alkoi valmistaa kranaatteja ja ammuksia. Niitä ei myyty enää maan rajojen ulkopuolelle, vaan ne menivät kaikki Suomen puolustusvoimille.

Myöhemmin, jatkosodan aikana vuonna 1942, siirrettiin myös Helsingissä ollut Oy Sytytin pommitusten alta Raumalle.

Sytytin valmisti vuosina 1941–1944 reilusti yli 2 miljoonaa iskusytytintä tai kranaatinheittimen sytytintä. Ammus valmisti puolestaan lähes 700 000 kranaatinheittimen ja tykistön ammuksen raakakappaletta ja koneisti 560 000 ammusta. Ilmatorjuntapatruunoita valmistettiin samaan aikaan lähes puoli miljoonaa kappaletta.

Sotatarvikkeiden valmistus lopetettiin Raumalla sodan jälkeen rauhanehdoissa sovitun pykälän mukaisesti. Yhtiöt joutuivat kehittämään uusia suunnitelmia ja tulevaisuuden perustana oli tehtaiden konekanta. Rafael Lönnström oli kuollut keuhkotuberkuloosiin vuonna 1943, jolloin hänen vaimonsa Teresia Lönnström (1895–1986) otti vastuun yritysten toiminnasta.

Sotakorvauksia, taloustavaroita ja ketjukuljettimia

Rafael Lönnström oli perustanut jo ennen talvisotaa myös muita yrityksiä. Esimerkiksi Oy Partaterä valmisti partateriä. Sota-aikana niillä oli menekkiä, koska tuontia ulkomailta ei ollut.

Partaterien tuotemerkkejä olivat muun muassa Parta-Sirkka, Hei Hei ja Okei. Partateriä tehtiin vuoteen 1954 asti. Yksi teristä jopa nimettiin Helsingin olympialaisten mukaan. Olympia 52 -partaterän mainoselokuva on nähtävillä Ylen Elävässä arkistossa.

Sodan jälkeen Raumalla alettiin valmistaa myös sotakorvaustuotteita Neuvostoliittoon. Ammus Oy valmisti kapearaiteisia junavaunuja ja raskaita teollisuusketjuja. Raumalla tehtiin yhteensä 2 150 rautatievaunua ja yli 45 kilometriä erilaisia teollisuusketjuja.

Sytytin alkoi puolestaan tehdä saniteettituotteita. Vesihanojen lisäksi yhtiö teki myös valaisimia ja valurautaisia sähkötarvikkeita. Lisäksi kotitalouden astioista, kuten alumiinikattiloista tai erilaisista maitotonkista tuli merkittävä osa yhtiön toimintaa. Ensimmäiset kattilat olivat nimiltään Arja, Mirja, Pirkko ja Raija.

Vuonna 1959 Oy Sytytin ja Oy Ammus yhdistettiin. Fuusioitunut Ammus-Sytytin Oy jatkoi vesikalusteiden, astioiden ja teollisuuden kuljetinjärjestelmien valmistusta. Vuonna 1972 yhtiön nimeksi tuli Lönnström Oy. Vuotta myöhemmin Teresia Lönnström luopui yrityksen osake-enemmistöstä myymällä sen Huhtamäki-yhtymälle.

Alumiiniastioiden valmistui jatkui 1970-luvulle saakka. OSY-tuotenimellä tunnettujen vesihanojen valmistus jatkui vuoteen 1982 saakka. Sen jälkeen yrityksessä tehtiin useita eri omistusjärjestelyjä, kunnes 1990-luvulla nimeksi muodostui nykyinen BMH Technology Oy.

Tulevaisuuden katseet Aasian suuntaan

Nykyinen BMH Technology keskittyy ympäristöystävällisten energiaratkaisujen kehittämiseen. Alalla on kova kilpailu, mutta esimerkiksi viime syksynä BHM onnistui saamaan hyvin uusia tilauksia.

Yhtiön nykyinen lippulaiva on jätteestä kierrätyspolttoainetta valmistava Tyrannosaurus-laitos.

Toimitusjohtaja Mikko Osaran mukaan työtilanne Raumalla jatkuu hyvänä ainakin kesään saakka ja isoissa projekteissa pidempäänkin. Yhtiön myyjät matkustavat aktiivisesti ympäri maailmaa.

– Uusia asiakkaita etsitään erityisesti Kaakkois-Aasian kasvavista talouksista, Mikko Osara sanoo.

Osaran mukaan yhtiön pitkä historia kertoo vahvasta osaamisesta ja kyvystä reagoida muuttuviin tilanteisiin. Vaikka Lönnströmin nimi ei nykypäivän markkinoilla enää kauppoja ratkaise, voi yhtiön historiasta olla kuitenkin ylpeä.

– Kyllä se hienolta tuntuu, kun jossain vielä näkee Lönnströmin tuotteita, Osara sanoo.

Sanna Rasimus on lähdössä hiihtämään yhdessä koiransa Draumurin kanssa. 4-vuotias koira on sekaisin ilosta, kun näkee emäntänsä pakkaavan hiihtovarusteita autoon. Sanna Rasimus on innokas koirahiihdon harrastaja.

Sanna Rasimuksella on kolme islanninlammaskoiraa, joista kahden kanssa hän harrastaa koirahiihtoa. Rasimus on hiihtänyt koko ikänsä, ja koirahiihtoa hän on harrastanut jo viidentoista vuoden ajan. Hän myös kilpailee lajissa.

Alkuvalmistelut

Ennen päivän harjoitusta Sanna Rasimus lämmittää kävelylenkillä koiran ja itsensä. Koiran lämmittely on tärkeää, ja mitä kylmempi keli, sitä paremmin pitää lämmitellä.

Samalla koira voi tehdä tarpeensa muualle kuin ladulle.

– Hiihtolenkki on tarkoitettu harjoitteluun, eivätkä ne ole pissa- tai kakkalenkkejä, korostaa Sanna Rasimus.

Koirahiihtoa varten hiihtäjä tarvitsee luistelusukset, monot ja sauvat sekä vetovyön ja joustavan vetonarun. Koira tarvitsee hyvin istuvat valjaat. Hiihtäjällä täytyy olla mahdollisimman hyvä vapaan hiihtotekniikka ja hyvä kunto.

Koirahiihto on yhteispeliä

Sanna Rasimus hiihtää talvisin koiriensa kanssa kolmisen kertaa viikossa. Lumisena talvena hiihtokilometrejä tulee reilu sata.

Laji on yhteispeliä. Molemmat säätelevät vauhtia matkan aikana, sanoo Rasimus.

– Minä en tässä kunnossa pääse niin kovaa kuin koira pääsisi. Alamäessä joudun jarruttamaan, etten laske koiran päälle.

Voisi kuvitella, että laji on kevyttä, koska koira vetää hiihtäjää. Näin ei kuitenkaan ole.

– Kyllä hiihtäjän pitää hiihtää ihan täysiä, ja koira kyllä juoksee myös niin kovaa kuin pääsee. Molemmat pyrkivät tekemään parhaansa.

Laji sopii koiralle joka tykkää juoksemisesta

Hyvä hiihtokoira tykkää juoksemisesta ja soveltuu fysiikaltaan juoksemiseen. Koiralla on hyvä olla myös jonkin verran kylmänkestävyyttä. Tosin Rasimus on nähnyt myös koiria, jotka juoksevat takki päällä ja tossut jalassa.

– Koiralla pitää olla taistelutahtoa ja halu vetää ja juosta. Jos koira syttyy lajiin, niin silloin se tykkää siitä hullun lailla, kertoo Sanna Rasimus.

Alussa maltti mukaan

Lajista kiinnostuneiden kannattaa aloittaa koirahiihto maltilla, jotta koiran into ei tyssää heti alkuunsa. Pertti Himanen on pitkän linjan koirahiihtäjä ja kilpaillutkin lajin parissa. Hänen reseptinsä aloittelijoille on yksinkertainen.

– Tehkää alkuun lyhyitä vetoja. Vaikka parikymmentä metriä niin, että siellä on toinen ihminen kutsumassa ja kehumassa koiraa onnistuneesta suorituksesta.

Toinen vaihtoehto on opetella lajia kokeneemman harrastajan kanssa.

– Toinen koirahiihtoa osaava koira menee hiihtäjän kanssa edellä. Sen avulla aloitteleva koira ja hiihtäjä pääsisivät heti perään. Tärkeintä on saada koira syttymään lajiin. Liian pitkä matka tappaa koiran innostuksen, neuvoo Himanen.

Lopussa kiitos seisoo

Hyvän lenkin tai kilpailusuorituksen lopuksi koira palkitaan. Toisille koirille palkkioksi riittää kunnon kehut ja taputukset, mutta toiset koirat haluavat urakastaan palkan.

Sanna Rasmus palkitsee omat koiransa kehujen lisäksi aina lenkin jälkeen kissanmuonalla. Pertti Rasimus puolestaan kehuu ja kiittää koiraansa, ja vasta kotona odottaa kunnon ateria.

Koirahiihto on yksi valjakkourheilun talvilajeista. Koirahiihtoa voi harrastaa niillä varatuilla hiihtoladuilla. Myös hyväjäisenä talvena lajia voi kokeilla järven jäällä. Monissa hiihtokeskuksissa on erikseen tarjolla koirahiihtoon tarkoitettuja latuja.

Lomamatkalla Malesiassa oleva 20-vuotias suomalaismies on kateissa Tiomanin saarella, kertovat malesialaiset tiedotusvälineet. Niiden mukaan mies katosi tiistaina.

Malesialaisviranomaisten mukaan miehen etsinnät aloitettiin tämän tuttavan tehtyä katoamisilmoituksen poliisille. Etsinnöissä on mukana muun muassa palomiehiä ja poliiseja.

Miehen oli tiettävästi aikomus vierailla turistien suosimilla Kampung Asahin vesiputouksilla ja tavata tuttavansa tämän jälkeen. Tuttavan palattua tiistaina töistä suomalaismies oli poissa, mutta hänen tavaransa olivat edelleen tuttavan kotona.

Kun suomalaismiestä ei kuulunut takaisin, tuttava teki katoamisilmoituksen lauantaina. Pelastusviranomaisten mukaan etsinnät aloitettiin pian tämän jälkeen.

Tioman on saari Etelä-Kiinan meressä Malesian itärannikolla.

Suomen ulkoministeriö selvittää asiaa.

Malesialaismedian mukaan kymmenet ihmiset saarella, mukaan lukien pelastushenkilöstö ja vapaaehtoiset sekä koirapartiot, ovat sunnuntaina osallistuneet miehen etsintöihin. Ne alkoivat jo edellispäivänä pienellä ryhmällä.

Saudi-Arabiassa kamelit kisaavat paitsi nopeudessa myös kauneudessa. Kauniina pidetään suurta kamelia, jonka huulet roikkuvat.

– Eräs eläinlääkäri oli myöntänyt antaneensa botoxia ja sitä myös löydettiin kotietsinnässä. Vilppiä oltiin osattu epäillä, koska kamelien huulet olivat halvaantuneet, eläinlääkäri Markus Kiili kertoo. Samaan tavoitteeseen on päästy myös katkomalla kamelien huulihermoja, mikä vaikeuttaa huulilla ruokansa hamuavan eläimen elämää koko sen loppuiän.

Epäilys on, että kameleihin ruiskutetaan myös silikonia.

– Päästä yritetään saada mahdollisimman iso. Mitä isompi, sen parempi, Kiili kuvaa kamelien kauneusstandardia.

Äkäslompolossa yksityistä eläinklinikkaa pitävä Kiili kuuli kamelien kauneuskirurgiasta ensi kerran viime kesänä. Facebookissa kiersi ilmoitus, jossa etsittiin miespuolista eläinlääkäriä eläinklinikalle Riadiin. Tehtävänä olisi kehittää menetelmät operoidun kamelin erottamiseksi luomukamelista. Kiili innostui ilmoituksesta saman tien.

– Minusta kamelit ovat hienoja eläimiä, jotka kestävät ihan uskomattomia olosuhteita. Kiinnosti lähteä tutustumaan lajiin.

Elävä esimerkki sopeutumiskyvystä seisoo parin metrin päässä Kiilistä. Konijänkän eläintilan Hilma-kameli rouskuttaa ruokaansa viidentoista asteen pakkasessa ja käy välillä hamuamassa aidan yli Kiilin toppatakin hihaa.

Kauneusdopingin testaus alkutekijöissään

Kamelien kauneusvilppi sai saudihovin vaatimaan testausta, ei niinkään eläimen kärsimyksen vaan taloudellisen vedätysmahdollisuuden vuoksi, Kiili kertoo.

– Hyvä kameli maksaa pari miljoonaa ja sen pitää saada yhtä hyviä jälkeläisiä. Jos huulet on muilla keinoin korjattu, niin ne ominaisuudet eivät periydy.

Kauneusdopingin voisi todennäköisesti todistaa lämpökameran ja ultraäänilaitteen avulla.

– Silikoni näkyy lämpökamerassa kylmänä, koska siinä ei veri kierrä. Ultraäänilaitteessa taas näkyisi arpikudos, jota syntyy jokaisesta injektiosta. Myös verikokeilla voitaisiin ehkä löytää aineita tai niiden synnyttämiä vasta-aineita.

Kiili pohdiskelee kuvantamismahdollisuuksia lumisateessa Yllästunturin juurella. Saudi-Arabian viisumi on taskussa, mutta Kiili ei ole päässyt vielä lähellekään Riadia.

– Kun elokuussa sovimme työstä, minulta kysyttiin pääsenkö tulemaan seuraavalla viikolla, Kiili muistelee. Tarkoitus oli saada testit käyttöön suurissa, Saudi-Arabian perustajan, kuningas Abd al-Azizin nimeä kantavissa kamelikilpailuissa. Viisumirumba vei kuitenkin pari kuukautta ja kun viisumi viimein lokakuussa saapui, työnantajan puolella oli kiire yllättäen loppunut.

Marraskuuksi suunnitellut kamelikilpailut kerrottiin siirretyn helmikuulle, mutta vielä joulun allakaan ei ollut tietoa kilpailun järjestelyistä.

– Eilen huomasin, että netissä oli tuloksia, joten ilmeisesti kilpailut on kuitenkin järjestetty, Kiili ihmettelee.

"Asiat muuttuivat hankalaksi"

Alussa selviltä tuntuneet työkuviot muuttuivat epämääräisiksi suurin piirtein samoihin aikoihin, kun maailmaa havahdutti sauditoimittaja Jamal Khashoggin häikäilemätön murha Saudi-Arabian Istanbulin suurlähetystössä.

– Ajattelen, että nämä asiat liittyvät toisiinsa, koska sen jälkeen asiat menivät hankalaksi, Kiili pohtii.

– Murhasta seurasi erimielisyyttä hovin sisällä ja jos on kovasti erimielisyyttä, niin tuskin silloin harrastetaan yhdessä. Hovin harrastushan tämä kamelitouhu on.

Testejä riadilaiselta eläinklinikalta oli pyytänyt ja maksumieheksi ilmoittautunut hovia edustava kameliklubi, joka ei Kiilin käsityksen mukaan ole vieläkään allekirjoittanut sopimusta eläinklinikan kanssa.

– Nyt en yhtään tiedä, menenkö sinne vai en, Kiili toteaa. Hän arvelee lähtevänsä matkaan aikaisintaan syksyllä siinä tapauksessa, että kamelikisat järjestetään vuoden päästä ja testausta yhä pidetään tärkeänä.

Siihen asti työtä riittää omalla vastaanotolla, kotitalon kellarissa Kuertunturilla. Siellä hoidetaan muun muassa Lapin matkailun tärkeitä kausityöläisiä eli rekikoiria.

Japanissa kuusi lääkealan yritystä ja tokiolainen Mainichi Shimbun -sanomalehti ovat saaneet valkoista jauhetta sisältäviä kiristyskirjeitä. Alustavien testien perusteella jauheen uskotaan olevan myrkyllistä kaliumsyanidia, Japanin poliisiviranomaiset kertoivat lauantaina.

Kiristäjä uhkaa lisätä kaliumsyanidin lääkkeisiin ja levittää niitä, jos hänen vaatimuksiinsa ei suostuta helmikuun 22. päivään mennessä. Kiristäjä vaatii, että hänelle siirretään 30 miljoonan Korean wonin arvosta krypotovaluutta bitcoineja. Summa vastaan vajaata 30 000 euroa.

Tulostettuihin kirjeisiin oli liitetty QR-koodi varojen siirtämistä vasten. Kuviokoodi paljastui kuitenkin vialliseksi, Asahi Shimbum -sanomalehti kirjoittaa.

Poliisin mukaan kaikki kirjeet on lähetetty Korkein totuus -lahkon entisen johtajan Shoko Asaharan nimissä. Tokion metroon vuonna 1995 tehdystä sariinikaasuiskusta tuomittu Asara teloitettiin viime vuoden heinäkuussa.

Postileimojen perusteella perjantaina saapuneet kiristyskirjeet on lähetetty Tokiosta. Uhkailun kohteeksi joutuneiden lääkeyritysten nimiä tai sijainteja ei ole julkistettu. Osakan ja Hokkaidōn poliisiviranomiset ovat kuitenkin vahvistaneet tutkivansa tapausta.

Lue lisää:

Asahi Shimbum: Drug companies, newspaper office targets of poison mail threat

Ilta oli kaunis ja meri tyyni. Juuri täydellinen hetki siihen, mitä Hong Ying aikoi.

Nuorukainen hyppäsi veteen päättäväisenä, jopa innoissaan. Hän oli suunnitellut tätä iltaa jo pitkään.

Hong alkoi kauhoa rintavetoja, niitä pitäisi ottaa tuhansia. Tumma vesi oli hänen puolellaan. Se ei nostanut aaltoja vaan velloi rauhallisena yksinäisen uimarin ympärillä.

Takana kotimaan pimeä ranta katosi nopeasti syyskuun yöhön. Mutta edessä näkyi valoa. Hong ui sitä kohti.

Marraskuussa lähes viisikymmentä vuotta myöhemmin sitkeän näköinen seitsemänkymppinen mies avaa pikkiriikkisen asunnon liukuoven. Hongkongissa neliöt ovat kalliita, ja sitä paitsi Hong on täällä vain osan vuodesta.

Vaimo ja aikuinen tytär asuvat nykyisin Atlantassa. Hongillakin on Yhdysvaltain kansalaisuus.

Hongin reilun kymmenen neliön yksiöön mahtuu sänky, nojatuoli ja muutama säilytyskaluste. Seinälle on ripustettu Etelä-Kiinan ja Yhdysvaltain kartat, sohvamainos ja kalenteri, josta on raksittu pois jo kuluneet päivät.

Hymyileväinen Hong on kuin kuka tahansa aktiivinen eläkeläinen leviksissään ja lenkkareissaan. Mutta se, mitä hänellä on kerrottavanaan, ei ole mikä tahansa tarina.

Hong siirtää laatikoita Guangdongin maakuntaa esittävän kartan edestä ja etsii rannalta sen kohdan, josta hän 29-vuotiaana aloitti uintimatkansa kohti Hongkongia.

Hän muistaa yhä kirkkaasti sen yön, kun jätti Kiinan ensimmäisen kerran taakseen.

– Minua ei pelottanut uida kohti etelää. Tiesin, että se oli ainoa tie vapauteen. Mantereella minulla ei ollut tulevaisuutta, siellä odotti vain nälkä ja kuolema.

Oli vuosi 1972.Kulttuurivallankumous oli kuuden vuoden ajan myllännyt Kiinaa vereslihalle.

Kyseessä oli puhemies Mao Zedongin poliittinen kampanja, jonka ääneen lausuttu tarkoitus oli vapauttaa Kiina porvarillisesta ajattelusta. Pinnan alla kyse oli Kiinan kommunistisen puolueen sisäisestä valtakamppailusta.

Lopputuloksena olivat laajat väkivaltaisuudet, joissa kuoli satoja tuhansia ihmistä. Joidenkin arvioiden mukaan uhreja oli jopa yli miljoona.

Hong oli yksi niistä nuorista, jotka kulttuurivallankumouksen loppupuolella lähetettiin maaseudulle pakkotöihin. Parikymppinen Guangzhoun kaupungissa asuva kemiantekniikan insinööri passitettiin maatöihin pieneen kylään Shaoguaniin parinsadan kilometrin päähän kotoa.

Saman kohtalon koki 1960–70-luvuilla noin 17 miljoonaa koulutettua nuorta, myös nykyinen presidentti Xi Jinping.

– Elinolot maaseudulla olivat todella kauheat. Emmekä olleet tottuneet raivaus- ja peltotöihin, Hong sanoo.

Osa nuorista kuoli, osa selvisi. Osa, kuten tuleva puoluejohtaja Xi, uskoi kaiken jälkeenkin kommunistiseen puolueeseen. Osa taas koki, että Kiinassa ei olisi heille tulevaisuutta.

– Päätin jättää kaiken taakseni ja lähteä etsimään vapautta, Hong sanoo.

Katse kääntyi kohti Hongkongia. Britannialle kuuluva kaupunki oli vain muutaman sadan kilometrin päässä paikasta, johon Hong oli lähetetty.

Hong yritti pakoa useasti ja jäi neljä kertaa kiinni matkalla. Sen vuoksi hän vietti viikkoja pidätyskeskuksissa. Niissä sai vaihdettua kokemuksia ja neuvoja muiden pakoa yrittäneiden kanssa.

Lopulta uusi suunnitelma oli hiottu valmiiksi. Ensin piti kulkea parin sadan kilometrin matka vuorten yli rannalle. Teitä ei voisi käyttää, sillä niitä valvottiin.

Lopuksi edessä olisi viiden kilometrin uinti Hongkongille kuuluvalle Crooked Islandille. Voimassa oli politiikka, jonka mukaan rantautuminen Hongkongin maaperälle riitti.

Silloin olisi vapaa jäämään.

Taksi pysähtyy Hongkongin lainsäädäntöneuvoston päärakennuksen eteen tunnin ajomatkan päässä Hongin nykyisestä asunnosta.

Taksista kömpii hintelä nuorimies, joka ojentaa kätensä tottuneesti, poliitikon kiireellä.

Joshua Wong, 22, on hädin tuskin aikuinen, mutta tehnyt tätä jo pitkään: antanut nopeita, suorasanaisia tv-haastatteluja siitä, mikä hänen mielestään on vinossa Kiinan ja Hongkongin suhteissa.

Wong on myös istunut vankilassa ja johtanut historiankirjoihin jääneitä mielenosoituksia. Suoratoistopalvelu Netflix on tuottanut hänestä Sundancen elokuvafestivaaleilla yleisöpalkitun elokuvan nimeltä Teini vastaan supervalta.

Tuo teini on nyt kiireinen lobbari ja perustamansa Demosisto-puolueen äänitorvi. Supervaltaa vastaan hän taistelee yhä.

– Meidän pitää taistella vapaiden vaalien puolesta Kiinan uhkaa vastaa. Ihmisten pitää tunnustaa, että Hongkongilla on itsemääräämisoikeus, Wong latelee tottuneesti heti alkuun.

Nuo sanat on kuultu hänen suustaan satoja kertoja. Wong on kampanjoinut Kiinaa vastaan vuosia, eikä sanoma ole muuttunut: Hongkongin on saatava olla Hongkong

Kun Britannia vuonna 1997 luovutti Hongkongin Kiinalle, maan johto lupasi, että alue säilyttää laajan autonomian. Sen takasi niin sanottu "yksi maa, kaksi järjestelmää" -periaate.

Periaatteen mukaan Hongkongilla on oma lainsäädäntönsä, joka muun muassa takaa sananvapauden. Peking hoitaa lähinnä ulkopolitiikan ja puolustuksen. Sopimuksen on määrä olla voimassa 50 vuotta, vuoteen 2047 saakka.

Moni aktivisti ja asiantuntija katsoo Kiinan rikkoneen sen jo. Peking on puuttunut Hongkongin vaaleihin ja lainsäädäntöön.

– “Yksi maa, kaksi systeemiä” -järjestelmä murenee. Nykyisin on enää jäljellä yksi maa ja puolitoista systeemiä. On vaikea ennustaa, mitä Hongkongille tapahtuu, kun sopimus raukeaa, Wong sanoo.

Kelloaan vilkuileva nuorukainen näyttää kuuliaisen koulupojan perikuvalta. Ulkokuori kuitenkin pettää: Wong on tehnyt tottelemattomuudesta itselleen ammatin.

Kuten Malala Yousafzai tai Greta Thunberg, Wong on noussut puolustamaan sukupolveaan – sitä, joka kärsii nykypäivän valtataistelun seuraukset.

Wong aloitti taistelunsa Kiinan keskushallintoa vastaan vuonna 2011, kun hän perusti scholarism-liikkeen vastustamaan Hongkongin koulutusuudistusta. Uudistuksen oli määrä tehdä Kiinan “kansallisesta koulutuksesta” pakollista Hongkongin kouluissa.

Wong piti uudistusta Kiinan aivopesuna. Hän alkoi haalia ihmisiä vastarintaan ja sai kasattua yli 100 000 hongkongilaista kaduille vastustamaan uudistusta.

Syksyllä 2012 mielenosoittajat saivat vielä vallattua teltoillaan lainsäädäntöneuvoston päärakennuksen oven edustan. Myöhemmin sen ympärille rakennettiin aita. Mielenosoittajat söivät ja nukkuivat aukiolla, jota he kutsuivat “Kansalaisaukioksi”. Wong jakeli lausuntoja medioille.

Lopulta Hongkongin johto taipui, ja koulutusuudistus peruttiin: Kiinan kansallinen koulutus ei tulisi Hongkongissa pakolliseksi.

Demokratian kannalta kyse oli jostain paljon suuremmasta. Wong oli johtanut opiskelijat voittoon Kiinan määräysvaltaa vastaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun kansa sai tahtomansa, sen jälkeen kun Hongkong oli palautettu Kiinalle.

Mutta suuri muutos oli jo kulman takana. Tulevana talvena Kiinan johtoon nousi kulttuurivallankumouksesta omat oppinsa saanut Xi Jinping.

Syyskuussa 1972 Hong Ying lähti viidennen kerran pakomatkalle neljän ystävänsä kanssa.

– Me valmistimme eväät sotkemalla laardia ja sokeria ja paistamalla seoksen. Siinä oli paljon energiaa. Laskimme, että ruoka riittäisi kymmeneksi päiväksi.

Hänellä oli kompassi ja muovinen pussi, jonka saattoi puhaltaa ilmatyynyksi. Sen avulla voisi levätä uintimatkalla, kunhan ei puristaisi sitä liikaa.

Matka vuorilla kesti seitsemän päivää. Edetä saattoi vain yön pimeydessä, sillä teiden ulkopuolellakin oli ihmisiä raivaustöissä.

Loppumatkasta heidät huomattiin. Kansalaiskaartilaiset lähtivät heidän peräänsä, ja viisikko joutui erilleen. Pakeneva Hong kaatui ja putosi kuoppaan. Hän piileskeli vuorokauden ennen kuin uskalsi jatkaa matkaa.

Lopulta Hong oli Dameishan rannalla, noin 30 kilometrin päässä Shenzhenin nykyisestä keskustasta. Sykkivä miljoonakaupunki oli tuolloin vielä hiljainen ja pimeä. Mutta vastarannalla siintivät Hongkongin valot.

Hongkong eli brittihallinnon alla kuin toista aikaa. Kiina vasta aloitteli toipumista kulttuurivallankumouksesta, mutta Hongkongissa talous porskutti ja elintaso kohosi vauhdilla.

Hong hyppäsi veteen. Häntä ei pelottanut, sillä hän oli varta vasten uinut päivittäin ja tiesi jaksavansa. Meri oli tyyni sinä iltana. Kohti valoa, Hong ajatteli.

Viisi ja puoli tuntia myöhemmin hän nousi rantaan.

Hong muistaa, että vesi oli sillä puolella matalampaa. Vuoretkin olivat erilaisia, teräviä, kuin merituulen muovaamia.

– Tiesin heti, että Hongkong oli erilainen. Näin rannikkovartioston alukset ja lähdin niitä kohti.

Hong pyysi poliiseja soittamaan Hongkongissa asuvalle sukulaiselleen. Täti tiesi odottaa puhelua. Hong sai paperin, jossa sanottiin hänen paenneen mantereelta. Hän oli vapaa menemään.

– Kuulin myöhemmin, että ystäväni jäivät kiinni. Olin ainoa joka selvisi.

Elokuussa vuonna 2014 Kiina päätti muuttaa tapaa, jolla Hongkong valitsisi jatkossa johtajansa. Kommunistisen puolueen antama määräys tarkoitti käytännössä, että Hongkongin korkeimman johtajan vaaliin osallistuisi jatkossa vain Pekingille mieluisia kandidaatteja.

Vielä samana iltana Joshua Wong nousi Hongkongissa lavalle muiden aktivistien kanssa.

– On käynyt selväksi, että kompromissien aika on ohi! On totaalisen sodan aika! Wong huusi väkijoukolle.

Hongkongiin oli jo ollut suunnitella suurmielenosoitus, mutta Wong halusi saada opiskelijat aktivoitua heti. Hän järjesti opiskelijalakon, ja muutaman päivän aikana sadat opintonsa keskeyttäneet nuoret valtasivat hallintokortteleiden nurmikentät.

Valtauksen neljäntenä iltana Wong kumppaneineen päätti, että oli aika ottaa takaisin aukio, jolla ensimmäinen voitto Pekingiä vastaan oli saavutettu.

– Tämän sukupolven on saatava tehtävä päätökseen! Lähdetään Kansalaisaukiolle!

Tuona iltana Wong pidätettiin ensimmäisen kerran.

Uutiskuvissa näkyy, kuinka kymmenpäinen poliisijoukko saartaa Wongin salamavalojen välkkyessä. He raahaavat rimpuilevan pojan pois väkijoukosta. Mustat paksusankaiset silmälasit tippuivat matkalla jonnekin. Poliisilaitoksella otetuissa kuvissa niitä ei enää ole.

Wongin pidätykseen jälkeisinä päivinä kansa lähti Hongkongin kaduille spontaanisti. Nuoria ja vanhoja, heitä tuli koko ajan enemmän. Ihmismeri jatkui korttelikaupalla. Ilmapiiri väreili muutosta.

Hongkong hallintojohtaja Leung Chun-ying sanoi televisiossa, ettei Hongkongin johto siedä keskustan laitonta valtausta. Leung lähetti poliisin kaduille. Yö täyttyi kyynelkaasusta ja sekasorrosta.

Johdon kovat otteet kääntyivät kuitenkin itseään vastaan.

Seuraavina päivinä Hongkongin tiheään rakennetun keskustan päällekkäin risteilevät kadut ja autotiet täyttyivät jopa kymmenistä tuhansista ihmisistä. Moni kantoi sateenvarjoa, joista tuli mielenosoitusten symboli.

Wong pääsi vapaaksi ja palasi kaduille johtamaan joukkoa, joka vaatii Hongkongille “todellista itsehallintoa”. Historiaan jäävä Hongkongin valtaus oli alkanut. Ja juuri 18 täyttänyt Joshua Wong oli antanut sille kasvot.

1970-luvulla Hongkong ei tarjonnut Kiinasta tuleville pakolaisille apua. Elämä oli kasattava itse.

Hong Ying löysi iltakoulusta tytön, meni naimisiin ja sai lapsen. Hän sai työtä ja oli onnellinen siitä, että ruokaa riitti.

Silti suurin ero mantereen ja Hongkongin välillä oli poliittinen, Hong sanoo rantaravintolassa lähellä kotoaan. Hän on tilannut annoksen riisiä ja kastiketta. Uimareissun jälkeen on aina nälkä.

76-vuotias Hong pakkaa uimahousut keltaiseen kassiin ja matkustaa bussilla rannalle lähes päivittäin niin kauan, kun kesäsäätä riittää. Uinti on yhä rakas harrastus.

Sen lisäksi hän pelaa pöytätennistä ja juo teetä ystäväporukan kanssa. He kaikki pakenivat aikoinaan Manner-Kiinasta.

Kirjailija Chen Binganin arvion mukaan Kiinasta pakeni Hongkongiin 1950–70-lukujen aikana jopa kaksi miljoonaa ihmistä. Tutkijoiden aiemmat laskelmat ovat maltillisempia: niiden mukaan laittomasti Hongkongiin tuli 500 000–700 000 kiinalaista

.

Hong jatkoi matkaansa vielä Yhdysvaltoihin. Nyt hän on siitä onnellinen, sillä Kiinan kommunistinen puolue on hiipinyt takaisin hänen elämäänsä Hongkongissa. Siitä Hong ei pidä.

– Kiina on jo nyt pettäneet lupaukset, jotka se antoi Hongkongille luovutuksen yhteydessä. Kiina ei tee nopeita päätöksiä, mutta se muuttaa Hongkongia hitaasti, Hong sanoo.

Hänen mielestään Kiina käyttää Hongkongia käyntikorttina ulkomaailmalle. Moni uskaltaa tehdä bisnestä helpommin hongkongilaisten kuin kiinalaisten kanssa, hän sanoo.

Hongkongiin paenneet saattoivat vierailla mantereella 1980-luvulla kun Deng Xiaoping johti Kiinan avautumista. Hong palasi kotiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1992 ja näki perheensä kahdenkymmenen vuoden jälkeen.

Hän ei kerro tilanteesta enempää, vaan on hetken hiljaa. Äiti kyllä tiesi, että hän aikoi lähteä.

Nykyisin Hong käy Guangzhoussa säännöllisesti tapaamassa siellä asuvia sukulaisiaan. Matkan voi nykyisin tehdä vaikka bussilla: uusi Hongkongin mantereeseen yhdistävä silta avattiin viime syksynä.

Mutta poliittisesti Kiina on yhä hänelle vieras.

– Minulla ei ole uskoa Kiinaan. Ainoa toivo on nuorissa. He ovat älykkäitä ja heillä on mahdollisuus muuttaa tulevaa. He eivät anna Hongkongia kommunistien käsiin.

Digitaalinen, kuin robotti, omistautunut asialleen 24 tuntia vuorokaudessa liikaa tunteilematta. Näin työtoverit, ystävät ja tutkijat ovat kuvailleet Joshua Wongia.

Saman mielikuvan hän antaa yhä: vastaukset ovat teräviä, hiottuja ja asiaan keskittyviä.

Haastattelu on tehty, ja Wong on kävellyt pari kertaa Kansalaisaukion aidan ohi televisiokuvia varten. Hän toistaa reitin ja eleet tottuneesti. Ammattilainen tietää, miten toimia.

Wongia on myös kuvattu tavallisen perheen tavalliseksi pojaksi. Hän itse on sanonut toistamiseen, että julkisuus oli paha, joka piti sietää. Häntä ajoi taistelu demokratian puolesta.

– Minun piti valmistua yliopistosta jo viime vuonna, mutta opinnot lykkääntyivät, koska olin vankilassa, Wong selittää.

Keväällä 2017 Wong tuomittiin vakeuteen laittomasta kokoontumisesta vuoden 2014 mielenosoitusten yhteydessä. Seuraava vuonna hän sai uuden tuomion oikeudenkäytön estämisestä. Yksi oikeusjuttu on yhä kesken. Tuomioiden vuoksi Wong ei voi hakea poliittista virtaa viiteen vuoteen.

Monet ovat pitäneet Wongin ja muiden mielenosoitusten johtohahmojen tuomioita poliittisina.

– Verrattuna moniin aktivisteihin manner-Kiinassa ne [tuomiot] eivät ole mitään, Wong sanoo.

Vuonna 2014 Time-aikakauslehti valitsi Wongin maailman vaikutusvaltaisimpien teinien joukkoon. Fortune-lehti puolestaan nimesi hänet ehdolle Vuoden 2014 vaikuttajaksi.

Toisaalta monille hongkongilaisille hän on lapsitähti, joka ei tosipaikan tullen pystynytkään pitämään lupauksiaan.

Sateenvarjomielenosoitukset jatkuivat lopulta yhteensä 79 päivää. Hongkongin hallinto luopui kyynelkaasusta ja päätti väsyttää ihmiset.

Niinpä poliisi lähti siivoamaan katuja vasta, kun mielenosoittajien toivo hallinnon myönnytyksistä alkoi parin kuukauden kadulla asumisen jälkeen hiipua. Wong pidätettiin jälleen ja mielenosoituksen toinen johtohahmo, yliopiston professori Benny Tae antautui.

Lopulta Hongkongin valtaus julistettiin päättyneeksi. Kiinan presidentti Xi Jinping ylisti Hongkongin johtoa siitä, ettei se antanut periksi mielenosoittajille.

Supervalta oli voittanut toisen erän teiniä vastaan.

Nyt, neljä vuotta myöhemmin Wong yrittää löytää tasapainon työn ja läksyjen välillä. Wong ja Scholarism-liikkeen muut johtohahmot ovat perustaneet uuden Demosisto-puolueen.

Vuonna 2016 puolueen ehdokas 23-vuotias Nathan Law valittiin Hongkongin parlamenttiin kaikkien aikojen nuorimpana edustajana. Ura jäi kuitenkin lyhyeksi: Law erotettiin hänen protestoituaan virkavalan vannomisen aikaan.

Puolueen täytevaaliehdokas Agnes Chow ei saanut osallistua vaaleihin lainkaan. Hylkäämistä perusteltiin sillä, että Dmosisto ajaa Hongkongin itsemääräämisoikeutta.

– Neljä vuotta sitten valtasimme kadut demokratian nimissä. Myöhemmin olemme tajunneet, että Peking vain tiukentaa otettaan Hongkongista Xi Jinpingin johdolla, Wong sanoo.

Tällä viikolla Hongkongissa esiteltiin laki, joka kieltäisi Kiinan kansallislaulun pilkkaamisen ja epäkunnioittavan kohtelun. Hymnille on buuattu viime vuosina muun muassa jalkapallopeleissä vastalauseena Kiinan politiikalle. Lain mukana pilkkahuudoista voi saada tuhansien eurojen sakon ja kolmen vuoden vankeustuomion.

Esityksen arvellaan päätyvän laiksi jo ennen kesää.

Wongin mielestä kyseessä on taas yksi tapa, jolla Kiina rajoittaa hongkongilaisten ilmaisunvapautta.

– Kukaan Hongkongissa ei voi elää normaalia elämää. Ne, jotka tukevat demokratiaa, joutuvat pelkäämään turvallisuutensa puolesta, hän sanoo.

Teinistä ja supervallasta kertovassa dokumentissa käy ilmi, miten sateenvarjomielenosoitusten jälkeinen epäonnistumisen tunne ja sen päälle lisätty pelko lamauttivat Hongkongin toiveikkuuden.

Jo mielenosoitusten aikana monet kaupunkilaiset olivat kääntyneet aktivisteja vastaan, sillä katujen valtaus haittasi päivittäistä elämää. Kauppiaat tekivät tappiota, markkinoilla oli epävarmuutta.

– Minun on vaikea hyväksyä, että valtaus päättyi, Wong sanoo dokumentissa.

Hän ei silti sano katuvansa. Kahden kuukauden katuprotestit eivät tuoneet tulosta, mutta sitä tärkeämpää on pitää Hongkongin asia esillä, Wong toistaa.

– Ihmiset voivat olla masentuneita, mutta he ymmärtävät, että meillä on vastassamme maailman suurin autoritäärinen valtiojohto. Me olemme etulinjassa, maailman pitää muistaa se.

Valtakautensa rajoituksen poistanutta Xi Jinpingiä on pidetty on Kiinan ideologisimpana johtaja sitten Maon. Häntä ajaa tarve pitää Kiina vahvana ja yhtenäisenä. Xin mukaan separatisimi on Kiinan päävihollisia.

Tämä on näkynyt muun muassa Länsi-Kiinan Xinjiangissa, missä jopa miljoona vähemmistöön kuuluvaa uiguurimuslimia on pakotettu suljetuille leireille.

Kiina on toistanut, että kyse on vapaaehtoisesta uudelleenkoulutuksesta. Asiantuntijoiden mukaan tilanne lähentelee pikemminkin etnistä puhdistusta

Tutkija Adrian Zenz totesi viime keväänä, että Xinjiangissa on käynnissä tehokkain sosiaalinen pakkojärjestely sitten kulttuurivallankumouksen.

Muutkin Kiinaa seuraavat tutkijat ovat verranneet Xin otteita Maon kampanjoihin: myös Xinjiangissa syntyy traumoja, jotka kestävät yli sukupolvien.

Uimari Hong Yingin lautanen on tyhjä ja on aika ottaa bussi kotiin. Myöhemmin tällä viikolla hän tapaa taas ystäviään, pelaa pingistä ja puhuu ehkä jälleen kerran siitä, millaista oli paeta omasta kotimaastaan.

Hänen mielestään vertaus menneeseen on varsin osuva.

– Me elimme kärsimyksen ajanjakson. Toivottavasti nuorten ei tarvitse kokea sitä.

Lämmintä vaatetta päälle, pyyhe mukaan ruokakauppaan ja pakkaskarpaasien vinkit kylmien kelien varalle. Yle on vuosien saatossa kertonut erilaisia vinkkejä, miten pärjää hyisessä kelissä.

Olemme paljastaneet, että Lapin Martat suosivat kylmällä kelillä aluskerroksissa silkkiä ja päälle kannattaa laittaa villaa.

– Kerrospukeutujan pitää muistaa jättää vaatteiden välille ilmaa. Takki voi olla pakkasella yhtä kokoa isompi kuin mitä normaalisti käyttäisi, jutussa vinkattiin.

11 vinkkiä pakkasen karpaaseilta – testaa pilkkijän ja kapiaisen salaiset aseet kylmien kelien varalle

Vuonna 2014 nostimme esiin paleltumat ja niiden hoidot. Paleltumat iskevät usein salakavalasti, koska niiden syntyyn vaikuttaa moni tekijä. Jos iho pääsee paleltumaan, tulee sitä hoitaa hellästi.

– Kun ihokudoksissa on jo jäätyessä tapahtunut solumuutoksia, ei ole hyvä, että sellaisia järjestetään lisää ronskeilla hoitokeinoilla.

Paleltumaa pitää hoitaa hellästi

Pakkasuskomuksia murskaksi

Olemme murtaneet myyttejä: mitkä uskomukset pakkasesta pitävät paikkansa ja mitkä eivät? Alkoholi ei lämmitä kehoa, mutta kuuma mehu ja kahvi kylläkin. Alkoholi saa aikaan lämmöntunteen, mutta lisää lämmön- ja nestehukkaa.

Totta vai ei? Lapsuuden pakkastalvet karaisevat loppuiäksi sekä muita uskomuksia pakkasesta

Rahanarvoisina neuvoina olemme koostaneet, miten voi loiventaa talven energiapiikkiä kotona. Ainakin villapaita kannatta pistää päälle ja verhot kiinni. Jos mattoja ei ole lattialla, niitä kannattaa hankkia.

Patterit paahtavat pakkasilla – Näillä 6 vinkillä loivennat talven energiapiikkiä kotona

Kauppareissulla hyödyllisessä jutussamme kerrottiin, että pakkasella tomaatti, kurkku ja muut salaattitarvikkeet pilaantuvat herkästi, kun niitä kantaa kaupasta kotiin. Jos salaatti pääsee paleltumaan, alkaa se pilaantua heti.

Jos kaupasta ei pääse lähtemään lämpimällä autolla, on olemassa yksi kikka, jolla kurkun ja salaatin saa kotiin kunnossa.

– Salaatin voi suojata pyyhkeellä tai muulla, ja kylmälaukku on tässä erittäin pätevä. Sehän on suunniteltu eristämiseen eli toimii myös näin päin, vinkkasi muun muassa salaatteja kasvattava Sakari Tamsi.

Salaatinostajan pakkasniksit: pyyhe ympärille tai kylmälaukun kanssa kauppaan

Älä liikuta kylmettynyttä

Vuosittain Suomessa kuolee hypotermiaan useita kymmeniä ihmisiä. Neuvomme, miten voi auttaa kylmettynyttä ihmistä. Tärkein neuvo on se, että kylmettynyttä ihmistä ei tule liikuttaa. Se voi nimittäin tappaa, koska silloin kylmä veri lähtee helposti liikkeelle. Myöskään alkoholia ei saa tarjota.

Näin autat hankeen kylmettynyttä: älä liikuta, vaan lämmitä – liikuttaminen voi viedä hengen

Ja lopuksi kerrottakoon, että Saksassa ortopedit ovat neuvoneet ihmisiä kävelemään kuin pingviinit. Ortopedien mukaan näin pysyy paremmin pystyssä liukkailla teillä.

Saksassakin kireää pakkasta, lääkärit ohjeistavat: Kävelkää kuin pingviinit

Koostejuttu julkaistiin alun perin 4.1.2017.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) pitää hyvänä, että sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on puuttunut hoivayhtiö Esperi Caren ongelmiin.

Yle kertoi lauantaina, että monet kaupungit ovat keskeyttäneet vanhusten sijoittamisen Esperi Caren hoivakoteihin väliaikaisesti niissä paljastuneiden vakavien ongelmien vuoksi.

Valvira on joutunut keskeyttämään Esperi Caren hoivakodin toiminnan Pohjanmaalla sijaitsevassa Kristiinankaupungissa.

Sipilän mukaan Valviran puuttuminen asiaan kertoo siitä, että valvonta toimii.

– On selvää, että jokainen suomalainen vanhus on ansainnut hyvän hoidon, Sipilä sanoi Pääministerin haastattelutunnilla Yle Radio Suomessa.

Sipilältä kysyttiin myös sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta silmällä pitäen, miten voittoa tavoitteleva yritystoiminta sopii vanhustenhoitoon.

Sipilä sysäsi vastuuta asiassa kunnille. Kokemuksia yksityisistä toimijoista hoivapalveluissa on ollut vuosikymmeniä ja kokemukset ovat olleet niin hyviä kuin huonojakin.

– Kuntien pitää olla äärimmäisen huolellisia, kun ulkoistuksia tehdään, Sipilä sanoi.

Sote lisää toteutuessaan yksityisten toimijoiden roolia, ja uusin tapaus herättää paljon kysymyksiä. Sipilä pyrki rauhoittelemaan sote-huolia sanomalla, että niin julkisia kuin yksityisiä palveluntuottajia koskevat samat säännöt.

Hän uskoi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tuovan toteutuessaan parannusta valvontaan.

Myös yritysten oma etu on laittaa asiat kuntoon, hän lisäsi.

Sipilä sotesta: Äärimmäisen suuri vahinko, jos sote ei ehdi mennä läpi

Sipilä kommentoi myös kriittisessä vaiheeessa olevan sote-uudistuksen tilaa.

Sote-uudistuksen toteutuminen on mutkistunut entisestään. Sen tielle on kasautunut pitkin viikkoa aina vain lisää vaikeuksia.

Sinisten Maria Lohelan loikan myötä hallituspuolueilla on soten takana enää niukin mahdollinen enemmistö ja talouspoliitikan arviointineuvoston mukaan soten kustannussäästöt ovat epävarmoja.

Myös perustuslakiasiantuntijat ovat huomauttaneet kokonaisuudessa olevan yhä ongelmia.

Sote-uudistus on tällä hetkellä perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Valiokunnan tavoite on saada lausuntonsa valmiiksi tammi-helmikuun vaiheessa.

Sen jälkeen asia menee takaisin sosiaali- ja terveysvaliokuntaan. Vasta tämän jälkeen se voi edetä eduskunnan suureen saliin äänestettäväksi.

Aikataulut ovat äärimmäisen tiukat.

– Ei minulla ole mitään syytä epäillä, ettemmekö me äänestäisi siitä tällä kaudella niin kuin suunnitelma on, Sipilä sanoi ja lisäsi uskovansa soten menevän läpi.

Sipilän mielestä olisi "äärimmäisen suuri vahinko", jos maakunta-sotea ei ehdittäisi hyväksyä tällä vaalikaudella.

– Maakunnat ovat enemmän kuin valmiina tämän uudistuksen toimeenpanoon.

Oulun seksuaalirikosepäilyt esillä – Sipilä kannattaa pääsykoetta

Sipilä kommentoi myös Oulun ja Helsingin seksuaalirikosepäilyistä virinnyttä keskustelua.

Hallituspuoleet sopivat tammikuussa, että Suomi käy läpi kansainväliset sopimukset ja mikä on mahdollinen liikkumavara niiden tulkinnoissa.

Kysyttäessä käydäänkö tulkinnat läpi vain, jotta sinisille tulisi hyvä mieli, Sipilä vastasi kiertäen ja kaartaen.

– Selvitys tehdään sen takia, että katsotaan, ovatko ne tulkinnat olleet oikein ja mitä on tapahtunut näiden tulkintojen tekemisten jälkeen muissa naapureissa, Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa, muissa EU-maissa, hän luetteli.

Sipilä kannattaa turvapaikanhakijoille pääsykoetta, jossa mitattaisiin suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöjen tuntemusta. Hän myönsi, että kotouttamisessa on ollut ongelmia.

Pääministerin mukaan kokeen avulla voitaisiin varmistaa, että turvapaikanhakija ymmärtää esimerkiksi henkilökohtaisen koskemattomuuden periaatteen.

– Hyväksytysti suoritettu pääsykoe siitä, mitkä on keskeiset asiat, mitä pitää suomalaisesta yhteiskunnasta tietää, esimerkiksi henkilökohtaisen koskemattomuuden ehdottomuus pitää olla kaikille itsestään selvää, hän selvensi pääsykokeen tarkoitusta.

Sipilä sanoi kuullensa, ettei kaikkien kohdalla ole voitu olla täysin varmoja siitä, onko tämä kirkkaana mielessä.

Lue lisää:

Asiakasturvallisuus on vaarantunut useissa Esperi Caren hoivakodeissa – monet kaupungit keskeyttäneet asukkaiden sijoittamisen vakavien ongelmien vuoksi

Esperi Care myöntää virheet hoivakotitoiminnassa, palkkaa lisää työntekijöitä – Tehy: Esperillä runsaasti ongelmia

Arviointineuvosto ruoskii ja kehuu hallitusta: "Veronalennukset suhdanteen näkökulmasta huonosti ajoitettuja"

Soten rankka viikko – nämä 6 vastoinkäymistä tulivat jättiuudistuksen tielle

Hallitusta hiillostettiin sote-säästöistä – "Joka viikko tulee uutta ja huolestuttavaa tietoa"

Sote-uudistuksesta löytyi uusi perustuslain kipupiste – heikentäisi Ahvenanmaan itsehallintoa

Kireät pakkaset vaihtuvat ensi viikolla lauhaksi ja lumisateiseksi sääksi suuressa osassa maata. Pyry aiheuttaa surkeaa näkyvyyttä tieliikenteessä ja lentojen perumisia.

Matalapaine lumisateineen iskee ensin lounaiseen Suomeen maanantaina. Tiistaina lunta osuu maan etelä- ja keskiosaan.

Kun Pohjois-Suomessa pakkaset edelleen paukkuvat ja lumikertymä jää pieneksi, etelän niskaan tupruttaa senkin edestä. Ylen meteorologin Toni Hellisen mukaan epämääräisen matalapaineen ennuste on elänyt, mutta:

– Lunta tulee 20, jopa 30 senttimetriä etelärannikolle.

Suuressa osassa Etelä-Suomea on jo tällä haavaa vähintään 30–40 senttiä lunta. Ennusteessa tiistaiaamuun mennessä olisi kertynyt ainakin kymmenen senttiä uutta lunta ja keskiviikkoaamuun tultaessa saman verran lisää.

– Vasta keskiviikkona päivällä alkaa kunnolla poutaantua. Siinä välissä sataa kaksi vuorokautta lunta suurimman osan ajasta, Hellinen toteaa.

Ajokelistä erittäin vaarallinen, lennot ehkä myöhässä

Pyry ei vielä maanantaina haittaa työmatkaliikennettä, paitsi mahdollisesti myöhäisimpiä kotiin lähtijöitä Varsinais-Suomessa.

– Lumisade näyttää jatkuvan tiistaiyön ja aamun, jolloin on erittäin vaikea ajokeli Etelä-Suomessa, Hellinen sanoo.

– Tuuli voimistuu ja saa lumen pöllyämään vaakasuorassa.

Ilmatieteen laitos on antanut vaarallisen kelin varoituksen maanantaiksi Varsinais-Suomeen, Uudellemaalle, Kanta-Hämeeseen ja Ahvenanmaalle. Tiistaina varoitus koskee näiden lisäksi Päijät-Hämettä, Kymenlaaksoa ja Etelä-Karjalaa, mutta loivempi, mahdollisesti vaarallisen kelin varoitus on voimassa aina Savon ja Pohjanmaan korkeudelle saakka.

Finavia tiedottaa, että lumi ja puuskatuuli voivat rajoittaa kiitoteiden käyttöä Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Lentoyhtiö Finnair on toistaiseksi perunut kymmenen Helsingistä lähtevää lentoa sekä kymmenen kentälle saapuvaa lentoa maanantailta, jotta loput lähdöt sujuisivat aikataulussa. Kiitoteiden käyttörajoitukset saattavat myöhästyttää lentoja maanantai-iltapäivästä alkaen.

Lentomatkustajien on hyvä seurata valitsemansa lentoyhtiön tiedotusta, Finavia ohjeistaa.

Helsinkiläinen asunnottomien kahvila Vepa täyttyy pikkuhiljaa asiakkaista. Normaalisti päiväsaikaan kahvilasta saa ilmaisen lounaan, mutta tänään keskiviikkona on poikkeus, sillä Heikki Hursti jakaa ruokaa vähävaraisille. Kun Hurstin ruokajono on auki, Vepan soppajono on kiinni.

Muutenkaan kyseessä ei ole normipäivä, sillä kesken kaiken sisälle tulevat Ranskan Yleisradion ja maan pääkanavan kuvaaja ja toimittaja. Eric Josset ja Marie Croccel valmistelevat reportaasia asunnottomuuden vähenemisestä Suomessa. Ilmiö on Euroopassa ja mahdollisesti koko maailmassa ainutlaatuinen.

Suomen systeemiä ovat käyneet muutaman viime vuoden aikana ihmettelemässä monien Euroopan maiden lisäksi Australian, USA:n, Vietnamin ja Indonesian tiedotusvälineet. Britannian asuntoministeri kävi henkilökohtaisesti selvittämässä, mitä lukujen takana piilee.

Näiden lisäksi suomalaiset toimijat ovat käyneet ympäri maailmaa esittelemässä täkäläisiä konsteja.

Ensin vakituinen asunto

Kahdeksankymmentäluvulla asunnottomia oli noin 20 000. Tällä hetkellä asunnottomia on reilut 7 000, joista valtaosa asuu sukulaisten tai tuttavien luona.

Tuloksia on saatu aikaan viranomaisten ja kolmannen sektorin yhteistyöllä, jossa ratkaisun avain on vakituinen asunto tilapäismajoituksen sijaan.

Vuonna 2008 aloitettiin kahdeksanvuotinen Asunto ensin -ohjelma, johon lähti mukaan ministeriöitä, kaupunkeja ja erilaisia järjestöjä. Koteja hankittiin ja rakennettiin kodittomille, ja kustannuksista vastasivat valtio, kunnat ja muun muassa Raha-automaattiyhdistys sekä asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA.

Ohjelman avulla vakituinen asunto on järjestynyt tuhannelle asunnottomalle. Määrä sinänsä ei ole valtava, mutta se on osunut juuri oikeaan porukkaan.

– Se on kohdistunut ennen kaikkea kaikkein vaikeimmassa tilanteessa oleviin pitkäaikaisasunnottomiin eli ulkona ja tilapäisasunnossa asuviin, sanoo Y-Säätiön toimitusjohtaja Juha Kaakinen.

Y-Säätiö on yleishyödyllinen toimija, joka tarjoaa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja yli 50 paikkakunnalla.

Asunto on perusoikeus eikä palkkio

Euroopan asunnottomuustoimijoiden kattojärjestön Feantsan mukaan Suomi on Euroopan ainoa maa, jossa asunnottomuus on viime vuosina vähentynyt, vaikka eri maiden luvut eivät olekaan suoraan vertailukelpoisia eikä aivan kaikista maista ole kattavia tietoja.

Feantsan raportin mukaan esimerkiksi Irlannissa oli asunnottomia lapsia 3 300 marraskuussa 2017. Ruotsissa puolestaan hätämajoitukseen sijoitettujen lasten määrä kasvoi 60 prosenttia vuosina 2011–2017. Britanniassa oli vuoden 2017 maaliskuussa 78 000 taloutta väliaikaismajoituksessa.

Feantsan raportti syyttää Suomea lukuun ottamatta Euroopan maita ”täydellisestä tietämättömyydestä” asunnottomia kohtaan. Sen mukaan Suomessa asunto on pyritty näkemään perusoikeutena, kun taas monissa muissa maissa sitä pidetään palkkiona hyvästä käytöksestä.

Y-säätiön toimitusjohtaja Juha Kaakinen pitää yhtenä keskeisenä syynä Euroopan maiden asunnottomuusongelmaan sosiaalista asuntotuotantoa, tarkemmin sanottuna sen puutetta.

– Englannissa tehtiin poliittinen ihmiskoe, että hoitavatko markkinat asunnottomuuden. Lopputulos on, että eivät hoida.

Kaakisen mukaan Britanniassa valmistui viime vuonna 6 400 asuntoa, joita voi verrata Suomen ARA-asuntoihin.

– Suomessa valmistui enemmän, ja Englannissa on kymmenkertainen väestö.

Sama tilanne on Ranskassa, arvelee toimittaja Marie Croccel. Tosin Ranskassa pyritään laajentamaan samantyyppistä mallia kuin Suomessa.

– Järjestelmää on kokeiltu neljässä kaupungissa vuodesta 2011, ja nyt se pyritään laajentamaan 16 kaupunkiin, mutta Ranskassa on pulaa sosiaalisesta asuntotuotannosta.

Ranskassa asuntoprojektissa ovat mukana Lille, Toulouse, Marseille ja jotkin Pariisin kaupunginosat.

Helsingissä kadulla asuu yhä enemmän nuoria

Nurinkurisesti samaan aikaan kun asunnottomien määrä on vähentynyt, Helsingin kaduilla asuvien määrä on saattanut lisääntyä viiden viime vuoden aikana, arvioi Vailla Vakinaista asuntoa ry:n asumispalvelujen päällikkö Jussi Lehtonen.

Yksi syy tähän on se, että Helsinkiin tulee väkeä sekä muualta Euroopasta että muualta Suomesta.

– Sitä ihmistä vaan on liikkeellä ja tänne tulee koko ajan muualta Suomesta ihmisiä, jotka eivät ole helsinkiläisiä. He helposti juuttuvat kadulle, vaikka se olisi hoidettavissa, että muuttaa itsensä helsinkiläiseksi.

Helsingissä Hietaniemen palvelukeskus ottaa sisään vain helsinkiläisiä. Lisäksi yhteen hätämajoituspaikkaan pääsevät ensisijaisesti EU:n ulkopuolelta tulevat ja yhteen Euroopan liikkuva väestö.

Käytännössä ihmisiä voi jäädä Lehtosen mukaan pakkaseen, koska hätämajoitukset ovat usein täynnä. Hätämajoituksesta taas väkeä ei siirry tarpeeksi palveluasuntoihin, koska palveluasunnoista on edelleen pulaa ja yksiöihin on Lehtosen mukaan vaikea päästä, koska sitä ennen on kuntouduttava riittävästi.

Tuoreimman tilaston mukaan nuorten asunnottomuus on lisääntynyt, ainoana asunnottomuuden lajina. Helsingissä oli toissa vuonna jo 800 alle 25-vuotiasta asunnotonta. Jussi Lehtonen arvelee, että yhtenä syynä on peruskoulun muuttuminen, minkä vuoksi syrjäytyminen alkaa usein jo koulussa.

Milloin kukaan ei ole enää asunnoton?

Asunto ensin -ajattelu alkoi tuottaa asuntoja asunnottomille kesken laman. Siitä huolimatta asunnottomuus saatiin vähenemään. Juha Kaakisen mielestä tuleva kehitys riippuu paljolti siitä, miten paljon edullisia ARA-vuokra-asuntoja tulevaisuudessa rakennetaan.

Hallitus päätti keväällä, että asunnottomuus puolitetaan neljässä vuodessa. Juha Kaakinen toivoo, että tuleva hallitus pistäisi vielä hieman paremmaksi.

– Kun asunnottomuusluvut on saatu näinkin pieniksi, miksi ei sitten hoidettaisi tätä yhteiskunnallista ongelmaa kokonaan pois päiväjärjestyksestä.

Olisiko Suomi silloin maailman ensimmäinen maa, jossa ei ole asunnottomia?

– Todennäköisesti – tai ainakin Euroopan ensimmäinen.

Lue myös:

"Mikään paha ei kestä ikuisuuksia" – 24-vuotias Paula Pura eli kaksi vuotta asunnottomana Helsingissä ja pelkäsi koko ajan

Suomi teki sen, missä muu maailma ei ole vielä onnistunut - Toni Tiittanen ja 3500 muuta asunnotonta saivat kodin

Korjaus 27.1. klo 18.10: Korjattu tekstiin, että Suomessa asunto pyritään näkemään perusoikeutena.

Toimittaja Olli Ainola on kuollut, kertoo Iltalehti. Lehden mukaan Ainola menehtyi sunnuntaina vaikean sairauden uuvuttamana 60-vuotiaana.

Ainola työskenteli sekä toimittajana että esimiehenä muun muassa Iltalehdessä, Yleisradiossa ja Helsingin Sanomissa. Hän voitti uransa aikana useita palkintoja journalistisesta työstään.

Ainola oli perehtynyt erityisesti politiikan ja talouden aiheisiin. Viime vuodet hän työskenteli Iltalehden erikoistoimittajana.

– Ollin merkitys oli valtava paitsi Iltalehdelle myös koko suomalaiselle politiikan journalismille, sanoo vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi Iltalehdessä.

Lue myös: Iltalehden erikoistoimittaja Olli Ainola on kuollut (Iltalehti)

Luistinrata on kirpeänä pakkaspäivä lähes tyhjä. Mutta ei aivan.

Helakan vaaleanpunaiset hokkarit viuhuvat, kun Venny Renvall, 6, kiitää kenttää ympäri pienessä etukenossa.

– Kyllä on luistelutaidossa ollut vuodessa valtava kehitys, Vennyn isä Henri ihmettelee.

Henri Kähönen, 38, tietää mistä puhuu. Hän on päässyt seuraamaan lapsensa kasvamista tarkemmin kuin moni muu vanhempi.

Kun Venny oli vuoden ikäinen, Kähösillä päätettiin että ihan kaikkea aikaa ei uhrata työelämälle. Henri Kähönen siirtyi puoleksi vuodeksi tekemään töitä osa-aikaisesti.

Sittemmin osa-aikaisuutta on tullut jatkettua puolen vuoden pätkinä. Nyt pätkistä on kertynyt yhteensä viisi vuotta.

Kähösen työajaksi tulee 90 prosenttia, kun perjantait kuluvat lapsen kanssa puuhaillessa, mutta viikon neljä muuta työpäivää ovat tunnin normaalia virka-aikaa pidemmät.

Tietenkin myös tulot laskivat saman verran. Verotuksen keventyminen tasaa tilannetta vähän, mutta tarkkaa nettolaskelmaa lopputuloksesta ei ole Kähösillä tehty.

Tarkat esimerkkilaskelmat löytyvät sen sijaan verottajalta.

Sisä-Suomen verotoimiston johtava veroasiantuntija Atso Kiuru laski Ylelle esimerkin Melkein kaikki rahasta -podcastia varten.

Laskelma kertoo, että keskipalkkaisella noin 3000 euroa kuussa tienaavalla 80-prosenttinen työaika tarkoittaa runsaan 82 euron menetystä, kun verotuksen keventyminen otetaan huomioon.

Tämän lisäksi esimerkiksi päivähoitomaksut voivat laskea. Helsingissä keskituloisella lapsiperheellä päivähoitoviikon lyheneminen viidestä päivästä neljään säästää 46 euroa.

Mistä Kähösten perheessä on pitänyt luopua pienemmän palkan takia?

– Se näkyy oikeastaan vain siinä, että säästöön ei hirveästi jää - eletään kädestä suuhun.

Kähösen puoliso on muotoilija ja yrittäjä. Asumiskulut pitävät huolen siitä, että “reserviin pahan päivän varalle ei jää juuri mitään”.

– Mutta tuskin Helsingissä jäisi muutenkaan, vaikka olisi täystyöllistettykin.

Vähän tiukemmasta taloudesta huolimatta Kähönen on sitä mieltä, että tässä elämänvaiheessa arvokkainta on, että saa viettää aikaa tyttären kanssa ja olla oikeasti läsnä arjessa.

Palkka siis pienenee, mutta elämänlaatu kasvaa. Kummassa muutos on suurempi?

– Sanotaan että, kun palkka on laskenut 10 prosenttia, saan 25 prosenttia lisää elämänlaatua. Vähintään, Kähönen laskeskelee.

Entäs pääasia - onko lapsi tyytyväinen, kun päiväkotiin ja eskariin ei täydy pakkautua joka päivä?

Saavutettuja etuja ei aina arvosteta niiden täydestä arvosta, eikä Vennykään ole pelkästään kiitollinen vapaa-ajasta.

– Joskus kiva, joskus ei, Venny analysoi nelipäiväistä eskariviikkoaan.

Pakko-osa-aika vai oma valinta

Suomessa osa-aikatyön tekeminen on kasvussa. Joulukuussa osa-aikatyötä tekevien määrä oli 450 000 eli 12 000 enemmän kuin edellisvuonna. Koko vuoden keskiarvo on yli 420 000.

Mutta jako kahteen on selvä. Toisille se on valinta, joka tuo arkeen väljyyttä ja nostaa elämänlaatua. Toisille se on pakkovalinta, johon on pakko turvautua, kun täysiaikaista ja täysipalkkaista työtä ei tarjota.

Varsinkin ravintola- ja vähittäiskaupan aloilla osa-aikatyöllä ei ole pelkästään hyvä kaiku. Tilastokeskus käyttää termiä “vastentahtoinen osa-aikatyö”.

Tilastokeskuksen mukaan kaupan alalla työllisten määrä on laskenut vuodesta 2008, mutta samanaikaisesti vastentahtoisia osa-aikatöitä tekevien määrä on kasvanut.

Kaupan alalla uusista työsuhteista oli kymmenen vuotta sitten osa-aikaisia vähän alle puolet, nyt yli 60 prosenttia. Kaikkiaan osa-aikatyötä tekevistä noin puolet ottaisi töitä enemmän, jos vain saisi, kertoo ammattiliitto PAM:n Tilastokeskukselta pyytämä tilasto.

Osa-aikatyöhön liittyy tietenkin palkan pienentyminen, mutta usein myös epäily siitä, että käytännössä osa-aikainen työntekijä saa painaa samat hommat kuin kokoaikainen työntekijä - siis sillä pienemmällä palkalla.

Kähönen vahvistaa epäilyn omalta osaltaan.

– Kyllä tässä huonoja puolia on se, että työaika on kiireisempää ja stressaavampaa, kuin jos olisi enemmän tunteja.

Kähönen kuitenkin hyväksyy sen mukisematta, koska arvostaa työnantajan suomaa joustavuutta. Kähönen työskentelee Helsingin kaupungin elinkeinoyksikössä ja muun muassa tekee kaupunginhallitukselle elinkeinopolitiikan vaikutusarvioita.

Työllisyystavoitteeseen osa-aikaisin voimin

Suomen työllisyysaste ohitti hallituksen tavoitteeksi asettamaan 72 prosentin rajapyykin joulukuussa puolella prosenttiyksiköllä. Pääministeri Juha Sipilän (Kesk.) mukaan siitä pitäisi kuitenkin pyrkiä vielä eteenpäin, pohjoismaiselle 75 prosentin tasolle.

– Selvää on että työllisyyden kasvattaminen tulee tästä eteenpäin jatkuvasti vaikeammaksi, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön tutkimusjohtaja Heikki Räisänen.

Hänen mukaansa on aina vain vaativampaa luoda kokoaikaisia työsuhteita ja löytää niihin vielä osaavat tekijätkin.

– Lisätyöllisyyttä pitää hakea muista järjestelyistä. Esimerkiksi osatyökykyisille töiden ja työaikojen järjestely on hyvin tärkeää.

Samoin arvioi Tampereen yliopiston työelämäprofessori Jouko Nätti.

– Osa-aikatyö vetää työmarkkinoille niitä, jotka eivät siellä muuten olisi, kuten opiskelijoita ja ikääntyneitä, Nätti sanoo.

Yksi osa-aikainen kirkastaa työllisyyslukuja yhtä paljon kuin kokoaikainenkin, vaikka työtunnit jäävätkin vähemmäksi.

Työnantajien pitäisi ajatella uudestaan töiden järjestäminen, jos osatyökykyisiä halutaan mukaan työelämään.

– On paljon ihmisiä, jotka haluavat tehdä jonkin verran töitä, TEM:n Räisänen vakuuttaa.

Suomessa osa-aikainen työ on selvästi pienemmässä roolissa kuin esimerkiksi Ruotsissa. Myös Elinkeinoelämän keskusliiton työelämäkysymyksistä vastaava johtaja Ilkka Oksala sanoo etsineensä selityksiä tähän eroon.

– Ehkä Ruotsissa siihen on suhtauduttu joustavammin, mutta suoraa vastausta ja yhtä syytä eroon en osaa sanoa, hän myöntää.

EK:n arvion mukaan kaksi osa-aikaista tulee työnantajalle 10-20 prosenttia kalliimmaksi kuin yksi kokoaikainen työntekijä.

Välittömien työvoimakustannusten suhteen eroa ei ole, mutta esimerkiksi työterveyshuollosta, ruokaedusta, koulutuksesta, työtiloista ja työvälineistä tulee enemmän kuluja, jos saman työn tekee yhden kokoaikaisen sijasta kaksi osa-aikaista työntekijää.

Oksalan mukaan mahdollisuus joustoon on kuitenkin niin tärkeä että lisäkustannuksista huolimatta osa-aikaisuus “on joskus myös työnantajan intressissä”.

– Ja joka tapauksessa pahin vaihtoehto on kokoaikatyöttömyys.

Yritysten ehdoilla

Ehkä juuri “työnantajan intressi” on yksi syy, jonka takia osa-aikaisuus on vähäisempää täällä kuin muissa Pohjoismaissa.

– Suomessa osa-aikatyöt tehdään muita Pohjoismaita useammin yritysten ehdoilla eurooppalaisen yritystutkimuksen mukaan, professori Nätti sanoo.

Hänen mukaansa tästä kertoo myös se, että osa-aikaisuus on yleisintä aloilla joilla kysyntävaihtelut ovat suuria eli kaupassa, ravintola- ja majoitus- sekä kiinteistöhuoltoaloilla.

– Muissa Pohjoismaissa osa-aikatyö on useammin työntekijälähtöistä.

Työministeriön tutkimusjohtaja Räisäsen mukaan ajattelutapoja pitää muuttaa. Esimerkiksi ikääntyvien ei pidä jäädä kokonaan pois töistä kun “pieniä hankaluuksia alkaa esiintyä”.

– Maailma ei ole on-off -paikka, Räisänen muotoilee.

Räisänen kiittelee myös viime aikojen kehitystä, jossa ikääntyneet jatkavat entistä pidempään töissä.

Laskeudutaan vielä Helsingin Roihuvuoren luistinradan jäälle, jossa Venny tekee jo tuttavuutta jostain ilmestyneen ikätoverin kanssa.

–Venny aloittaa koulun syksyllä ja tarkoitus on ollut siirtyä silloin kokoaikaiseen työhön. Mutta nyt kun miettii, niin ihan hyvin tätä voisi jatkaakin, Henri Kähönen alkaa mietiskellä.