Kun lentokone nousi korkealle ilmaan Sydneyn ylle, Sanna Reeves ei nähnyt sen pienistä ikkunoista yhtään tulipaloa. Näkyi vain sankka savuverho, joka peitti kaiken alleen.

Reevesin perhe oli matkalla toiselle puolelle maapalloa Suomeen. Lentokone laskeutui Rovaniemelle.

– Lähtöpäivänä meillä oli 46 astetta lämmintä, Rovaniemellä 20 astetta pakkasta. Oli vähän erilaista.

Matkan tarkoitus oli tavata ystäviä ja sukulaisia Kotkassa. Reissu oli varattu jo vuosi sitten. Suomalaissyntyinen Sanna Reeves ei kuitenkaan osannut riemuita kuukauden lomasta.

– Olin ollut sammuttamassa tulipaloja koko syksyn. Oli aika kauheaa lähteä siinä tilanteessa, Reeves kertoo.

Paikallisen VPK:n kapteeni

Jervis Bayssa kolmen tunnin ajomatkan päässä Sydneystä asuva Reevesin perhe on aktiivisesti mukana paikallisessa Huskisson rural fire brigade -ryhmässä, joka toimii samalla periaatteella kuin suomalaiset sopimuspalokunnat. Sanna Reeves toimii ryhmän kapteenina. Töitä on riittänyt.

– Alueemme on 300 kilometriä pitkä ja siellä on aika monta eri tulipaloa. Lisäksi olen ollut apuna sammuttamassa tulipaloja tuhannen kilometrin alalla Sydneystä ylöspäin.

Reeves onkin pelännyt Suomessa ollessaan kotinsa puolesta.

– Tulipalot pelottavat, kun paljon eläimiäkin on kuollut. Oma koti on toistaiseksi ollut turvassa, mutta tulipalot leviävät helposti, kun on ollut yli 40 astetta lämmintä ja tuullut aika paljon.

Lue lisää: Ainakin puolet Australian ainoasta taudittomasta koalapopulaatiosta on ehkä menetetty maastopaloissa

Työt odottavat

Reeves on miehensä Matthew Reevesin ja poikansa Alexin kanssa tavannut Kotkassa ystäviään ja sukulaisiaan ja pyrkinyt nauttimaan lomastaan, vaikka huoli ystävistä ja omasta kodista onkin kova. Hän on pitänyt yhteyttä paloja sammuttaviin kavereihinsa sosiaalisen median välityksellä.

– Siellä on onneksi meidän kannaltamme kaikki hyvin. Emme voi tehdä täältä käsin mitään. Yritämme rentoutua vähän, koska kotona joudun varmasti töihin heti, kun pääsen lentokoneesta pois.

Reevesit ovat käyneet muun muassa moikkaamassa kollegoitaan Kotkassa toimivan Tiutisen vapaapalokunnan tiloissa.

– Oli hauskaa nähdä, mitä he tekevät eri tavalla. Siellä oli yksi paloauto, joka on isompi kuin meidän, ja vehkeet oli sijoiteltu eri paikkoihin. Meillä ei ole saunaa paloasemalla.

Sateita luvassa

Sanna Reevesin varsinainen ammatti on hieroja, mutta hän on ollut mukana sopimuspalokunnan toiminnassa 16 vuotta. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun hän joutuu pelkäämään kotinsa puolesta: kodin lähistöllä on ollut pahoja tulipaloja ennenkin.

– Alueellamme oli pahat tulipalot viimeksi 15 vuotta sitten. Sitä ennen 1990-luvulla asuimme lähempänä Sydneytä ja siellä oli silloin aika pahat tulipalot.

Perhe lähtee Suomesta perjantaina.

– On hyvä mennä kotiin. Haluan tietää, että kaikki on varmasti kunnossa.

Nyt Australian kaakkoisosan maastopaloalueille on luvattu vihdoin runsaita sateita, mutta Reeves uskoo, että niistä on vain hetkellinen apu. Hän pelkää tulipalojen jatkuvan vielä viikkoja tai jopa kuukausia.

– Tutut palomiehet Australiassa ovat tosi väsyneitä, joten on hyvä että voivat nyt sateen alkaessa vähän huilata. Sadetta pitäisi tulla tosi paljon ja pitkään, jotta ne loppuisivat kokonaan.

Lisää aiheesta: Maailmanlopun tunnelma – Maastopalot ovat tuhonneet alueen, joka vastaa puolta Suomen metsistä

Norjan päätös tuoda Syyrian al-Holin leiriltä kotimaahan kaksi lasta ja näiden äiti on herättänyt maassa kiivasta keskustelua.

Porvarihallituksen kolme puoluetta yhdessä opposition kanssa tukevat päätöstä, oikeistopopulistinen hallituspuolue edistyspuolue vastustaa sitä.

Keskiviikkona useat edistyspuolueen piirijohtajat vaativat jo puolueensa eroa hallituksesta asian vuoksi, uutisoi VG-lehti.

Norja ilmoitti tiistaina, että se on päättänyt hakea al-Holista vakavasti sairaan viisivuotiaan pojan ja tämän kolmevuotiaan sisaren. Koska lasten äiti ei suostu päästämään lapsiaan yksin matkaan, noudetaan myös tämä Norjaan.

Syyriaan vuonna 2013 matkustanut äiti tietää, että hänet otetaan kiinni heti maahan saavuttaessa. Naista odottaa rikossyyte terroristijärjestö Isisin toimintaan osallistumisen vuoksi.

Norjan porvarihallituksessa istuvat konservatiivinen Høyre, liberaalipuolue Venstre ja kristillinen kansanpuolue ovat yksimielisiä siitä, että toimintatapa on oikea. Hallituksen neljäs puolue edistyspuolue sen sijaan vetää täysin vastakkaista linjaa.

"Tärkein tehtävämme on suojella norjalaisia"

Edistyspuolue tuomitsee kovasanaisesti perheen tuomisen Norjaan ja pitää sitä turvallisuusuhkana. Edistyspuolue ei niele perustelua vakavasti sairaan lapsen saamisesta hoitoon Norjaan.

– Edistyspuolue ei halua nostaa sormeaankaan, jotta Isis-taistelijat ja Isis-naiset tulisivat takaisin vihaamiinsa vapaisiin länsimaisiin yhteiskuntiin, sanoo energiaministeri Sylvi Listhaug Norjan yleisradioyhtiölle NRK:lle.

– Isis-taistelijat ja heidän sympatisoijansa ovat kääntäneet selkänsä norjalaiselle yhteiskunnalle ja taistelevat maatamme ja arvojamme vastaan, Listhaug jatkaa.

Norjaan tuotava viisivuotias poika sairastaa leirillä tehdyn diagnoosin mukaan todennäköisesti kystistä fibroosia. Kyseessä on perinnöllinen aineenvaihduntasairaus, joka voi vakavimmillaan olla hengenvaarallinen.

Suomen CF-yhdistyksen mukaan sairaus vaikuttaa hengityselimiin ja ruuansulatuselimistöön, ja sen seurauksena voi olla infektioita ja aliravitsemus.

– Poliitikkoina tärkein tehtävämme on norjalaisten suojeleminen terroriuhalta. Tämä ohittaa lasten asian. Tärkein tehtävämme on suojella norjalaisia Norjassa, jyrähtää edistyspuolueen maahanmuuttopolitiikasta vastaava Jon Engen-Helgheim NRK:n haastattelussa viitaten leiriltä haettuun pakistanilaistaustaiseen perheeseen.

Engen-Helgheim ei anna paljoakaan painoa sille, että oikeus toteaisi naisen syyllistyneen rikokseen Isisiin liittyessään.

– Rangaistukset ovat Norjassa melko alhaiset. Eikä mikään viittaa siihen, että jonkun radikalisoituminen loppuisi sillä, että istuu muutaman kuukauden tai vuoden norjalaisessa vankilassa, hän sanoo NRK:lle.

"Lapsia ei pidä rangaista vanhempiensa vääryyksistä"

Høyre-puoluetta johtava pääministeri Erna Solberg myöntää, ettei ratkaisu ole täydellinen, mutta hänen mukaansa se oli välttämätön humanitaarisista syistä.

– Lähtökohtamme on ollut humanitaarinen. Haemme kotiin lapsen, joka on sairas. Ainoa vaihtoehtomme oli hakea myös äiti kotiin, Solberg sanoo VG:lle.

Hallituspuolue Venstren puheenjohtaja Trine Skei Grande sanoo puolueensa olevan iloinen ja helpottunut tehtyään pitkään töitä perheen saamiseksi Norjaan.

– Lapsia ei pidä rangaista vanhempiensa tekemistä vääryyksistä, vaikka ne olisivat miten vakavia, hän linjaa NRK:n haastattelussa.

Hallituspuolue kristillisen liiton puheenjohtaja Kjell Ingolf Ropstad ja oppositiossa istuvan työväenpuolueen kansanedustaja Anniken Huitfeldt ovat samoilla linjoilla.

– Yhdelläkään Isisiin liittyneellä norjalaisella ei ole oikeutta päästä kotiin Norjan viranomaisten avulla. Tässä tapauksessa on kuitenkin kyse sairaasta lapsesta, Huitfeldt kommentoi NRK:lle ja sanoo pitävänsä hallituksen päätöstä täysin oikeana.

Nainen väittää joutuneensa Syyriaan vasten tahtoaan

Aftenposten-lehti kertoi eilen, että 29-vuotias nainen ja tämän kaksi lasta siirtyivät tiistaina iltapäivällä Syyriasta Irakiin, josta heidät lennätetään Norjaan. Aftenposten julkaisi Twitter-viestissään kuvan rajanylityksestä.

Oslossa asunut 29-vuotias pakistanilais-norjalainen nainen väittää joutuneensa Syyriaan vastentahtoisesti puolisonsa mukana. Hän vakuuttaa yrittäneensä vuosien ajan päästä pois maasta.

Viime vuoden maaliskuussa nainen päätyi lapsineen al-Holin leirille, jolla on ollut myös useita suomalaisnaisia ja -lapsia.

Viime kesänä Norja haki leiriltä viisi orvoiksi jäänyttä lasta. Aikuisten suhteen Norja on aiemmin vetänyt tiukan linjan ja ilmoittanut, ettei al-Holissa olevia ja Isisin toimintaan osallistuneita aikuisia auteta Norjaan palaamisessa.

Suomi avusti joulukuussa al-Holin leiriltä Suomeen kaksi lasta.

Lue myös:

Konsulikyydillä kotimaahan: Näin muut Pohjoismaat ovat onnistuneet hakemaan Isis-taistelijoiden lapsia Syyrian leireiltä

Ruotsin viranomaiset olivat valmiina tuomaan Isis-leirin ruotsalaislapsia Ruotsiin – lapset ovat kadonneet

Ruotsiin tuotiin Syyriasta kesällä seitsemän Isis-terroristin orpoa – Näin heitä on kotoutettu: lapsille uudet henkilöllisyydet ja perheet

Ainakin viisi al-Holin leirillä olevaa naista haluaisi palata Suomeen, kertovat Ylen tavoittamat omaiset ja leirillä olevat naiset

Tanska evakuoi ensimmäisen Isis-lapsen leiriltä Syyriasta – 13-vuotiasta poikaa on ammuttu selkään

Helene on elokuva taiteilija Helene Schjerfbeckistä, mutta se on myös suuren yleisön elokuva.

Budjetti on ohjaaja Antti J. Jokisen ensimmäinen selitys sille, miksi perjantaina ensi-iltansa saavan elokuvan julisteessa komeilee taiteilijan kanssa tasaväkisenä viiksekäs mies, Einar Reuter. Elokuva maksoi 2,6 miljoonaa euroa, kahden keskivertosuomalaiselokuvan verran.

Siksi katsomoon tarvitaan muutkin kuin taiteenrakastajat, ja siksi tarinan keskiössä on nuoren miehen ja vanhemman naisen onneton rakkaustarina.

– Tällä budjetilla kun tehdään, niin täytyy tehdä myös suurelle yleisölle elokuvaa. Oli löydettävä jokin kulma ihmiseen taiteilijamyytin takana. Usein sellaisen myytin takaa löytyy aika arkinen ihminen, tai työnarkomaniaa, mutta Schjerfbeckin takaa löytyi paljon muuta.

Antti J. Jokisen ja Marko Leinon käsikirjoittama elokuva keskittyy vuonna 1915 alkaneeseen suurten muutosten aikaan Schjerfbeckin elämässä. Reuteriin tutustuminen oli kenties muutoksista merkittävin, mutta ei ainoa.

– Hän oli elänyt vuosikausia äitinsä kanssa lähes unohdettuna taidepiirien ulkopuolella. Sitten hän sai taidekauppias Gösta Stenmanin kautta näyttelyn Helsinkiin, ja siitä tuli suurmenestys.

Elokuvan kuvaaman ajanjakson aikana Einar Reuterista tuli Schjerfbeckin rakkauden kohde ja merkittävä mesenaatti.

Tuttavuudella oli dramaattiset seuraukset ennen kuin se hiipui ystävyydeksi, Jokinen toteaa.

– Schjerfbeck joutui lopulta sydänsurujen takia sairaalaan kolmeksi kuukaudeksi. Mitä sitä ennen tapahtui, niin sitä pitää mennä elokuvateatteriin katsomaan.

Helene ei silti ole tarina rakkauteensa riutuvasta taiteilijasta, vaan ihmisestä, jolla oli valtava vimma maalata. Sitä lopulta Jokisen mielestä kuvaa myös päähenkilön suhde Reuteriin.

– Rakastumisen tunne on tietenkin ihana, mutta samalla siinä joutuu alttiiksi toiselle ihmiselle. Kun haluaa toisen onnea, saattaa muuttaa omaa toimintaansa. Minulla on se käsitys, että Helenelle oli kipeä kohta se, että suhde Reuteriin oli vienyt niin paljon pois aikaa maalaamiselta. Hänelle tärkeintä oli maalaaminen ja kaikki muu oli lopulta turhaa.

"Einar on näkökulma Heleneen"

Einar Reuter puolustaa elokuvassa paikkaansa myös siksi, että hän on katsojan sijainen.

Hänen kauttaan koetaan se, millaisen vaikutuksen tekee Schjerfbeckin taide, ja hänen tapansa tehdä taidetta. Näyttelijä Johannes Holopainen on aina ihaillut Schjerfbeckiä. Samaistuminen Reuterin hahmoon oli helppoa.

– Einar on näkökulma Heleneen. Itsellenikin oli helppo asettua siihen asemaan, jossa pääsee katsomaan ja ihailemaan sitä, miten Helene teoksensa teki.

Kosmopoliittinen renessanssi-ihminen vetosi Holopaiseen monin tavoin.

– Einar oli yhdistelmä todella monia asioita. Se oli tyyppi, joka käveli rotsi auki kaupungilla. Vaikka se oli näyttävä tyyppi, ja sen vaatteet oli aina viimeisintä muotia Pariisista, se saattoi jäädä yhtäkkiä ihastelemaan jonkun kukan kauneutta. Hänellä oli aina aikaa keskustella kaikkien kanssa, ja jokainen oli hänelle arvokas ja tärkeä.

Reuter oli merkittävä henkilö Suomen taiteelle muutenkin kuin Schjerfbeckin ihailijana. Vaikka hänen varsinainen ammattinsa oli metsänhoitaja, hän tuki taiteilijoita ja maalasi itsekin.

– Einar oli todella hyvin perillä historiasta ja taiteen kaanonista. Hän oli myös eränkävijä, joka löysi luonnosta rauhan ja kauneuden. Lisäksi Einar kirjoitti aikoinaan paljon taiteesta, esimerkiksi juuri Helenestä ja teki tätä tunnetuksi.

Lähteinä Schjerfbeckin kirjeet ja Liehun kirja

Antti J. Jokisella oli nuorena miehenä kaksi keskeistä unelmaa.

Toinen oli se, että hän saisi tehdä työkseen elokuvia. Toinen unelma oli se, että hän saisi tehdä elokuvan Helene Schjerfbeckistä. Nyt molemmat ovat toteutuneet.

Schjerfbeckin teokset olivat hänestä maagisia jo silloin, kun hän kävi katsomassa niitä pikkupoikana äitinsä kanssa Ateneumissa. Erityisesti Jokista ovat aina kiehtoneet teokset, jotka syntyivät taiteilijan hylättyä realismin. Vanhemmiten Jokiseen tekivät vaikutuksen taiteilijan askeettisuus ja rohkeus.

– Jossain on sanottu, että hänen työnsä joko jättävät kylmäksi tai iskevät kuin naula päähän. Kun tein pitkään taustatyötä elokuvaa varten, niin tuli se tunne, että hän taiteilijana yritti koko elämänsä tehdä teosta, joka olisi hänen omasta mielestään täydellinen.

Helenen käsikirjoitus pohjautuu vahvasti Rakel Liehun samannimiseen romaaniin.

Elokuva kuitenkin pyrkii olemaan faktoille Liehun romaania uskollisempi. Kirjoittaessaan Jokinen kahlasi läpi jokseenkin kaiken Schjerfbeckistä kirjoitetun – ja jokseenkin kaiken taiteilijan itse kirjoittaman.

– Schjerfbeckin kirjeitä on niin paljon, että emme ole olleet vain toisen käden tiedon varassa. Emme silti voi tietää, mitä neljän seinän sisällä on tapahtunut, se kuuluu elokuvan luonteeseen.

Laura Birn: "Kuvittelin aiemmin hauraan ja heiveröisen naisen"

Jokisen mielikuva hauraasta, sairaalloisesta naisesta muuttui taustatyössä täysin.

Erityisen paljon silmiä avasi tutustuminen Schjer­fbeckin tekniikkaan kuvataiteilija Anna Retulaisen kanssa.

– Hän on ollut itse asiassa erittäin voimakastahtoinen ihminen. Ne taulut on maalattu niin, että hän on käyttänyt veistä, hionut pintoja, tehnyt uudestaan ja uudestaan. Voi olla, että Göstä Stenman käytti tätä haurasta imagoa markkinointitemppuna ja Helene on suostunut olemaan mukana siinä.

Myös pääosaa esittävä Laura Birn korjasi käsitystään taiteilijasta perehtyessään rooliinsa. Aiemmin hän oli mielessään yhdistänyt kouluajoiltaan tutun, sairasta lasta kuvaavan Toipilas-teoksen sen tekijään.

– Kuvittelin aiemmin sen taulun takia hauraan, heiveröisen naisen, mutta mitä enemmän hänestä luin, sitä enemmän tuli esiin: hän oli huumorintajuinen, utelias, aika ankarakin ja välillä katkeruuteen taipuvainen. Kokonainen ihminen.

Elokuva näyttää Schjer­fbeckin taitelijana aikana, jolloin kaikki aiheet eivät todellakaan olleet naiselle sopivia.

Vaikka Reuter on hahmoista tärkein, kuvataan rakastettua taiteilijaa myös ystävänä ja tyttärenä. Suhde saman katon alla asuneeseen äitiin (Pirkko Saisio) on ristiriitainen ja varsin kipakkasanainen.

– Helene halusi elää maalaamisen kautta, ja maalata piti silloin kun oli valoa. Äiti taas pakotti kotitöihin, eikä arvostanut taidetta niin paljon kuin olisi ollut aihetta, toteaa ohjaaja Jokinen.

Laura Birnin mielestä taiteilijan suhde äitiin oli symbioottinen ja kaikkea muuta kuin yksinkertainen.

– He tavallaan rakastivat toisiaan valtavasti, ja tarvitsivat toisiaan. He olivat toisissaan todella kiinni ja samalla ärsyttivät toisiaan hulluuteen asti. Kaikista vaikeuksista huolimatta ajattelen, että siinä suhteessa oli kauheasti rakkautta, jota ei osattu näyttää avoimesti.

Suurin oivallus Birnille oli kuitenkin Schjer­fbeckin vimma.

– Maalauksenopettajani, upea taiteilija Anna Retulainen sanoi minulle, että näitä tauluja ei ole maalannut todellakaan mikään heiveröinen ihminen. Näissä näkyy intohimo.

Lisää naisten tarinoita tulee

Elämäkertaelokuvat Suomessa ovat olleet tähän asti miesten – etenkin päihdeorientoituneiden miesmuusikoiden – juhlaa.

Ennen Heleneä elokuvan arvoiseksi naistaiteilijaksi on rankattu oikeastaan vain Hella Wuolijoki (Hella W. 2011). Aila Meriluoto -elokuva Putoavia Enkeleitä (2008) keskittyi enemmän Lauri Viidan ja Meriluodon repivään suhteeseen kuin Meriluodon kirjailijuuteen.

Nyt on muutosta ilmassa. Zaida Bergroth kuvaa parhaillaan elokuvaa Tove Janssonista ja Minna Canth -elokuvaan on tekeillä käsikirjoitus.

Antti J.Jokinen ei halua sankariviittaa harteilleen siitä, että ehti Helenellään ensimmäisenä.

– Mieskuvia on varmaan tehty siksi että on ohjaajia ja tuottajia, jotka ovat halunneet niitä tehdä. Niille on ollut kysyntää, ja se on näkynyt katsojaluvuissa.

Helene on kolmas Jokisen elokuva, jossa on nainen pääosassa.

Puhdistus (2012) ja Kätilö (2015) keräsivät komeat katsojaluvut, ja mahdollistivat Helenen tekemisen siinä mittakaavassa, missä Jokinen halusi kunnianosoituksensa kuvata.

– Ilman niiden elokuvien menestystä keräisin varmaan edelleen rahoitusta Helenelle. En silti koe tehneeni mitään naistrilogiaa. Minulle on aina kyse kiinnostavasta ihmisestä ja kiinnostavasta tarinasta.

Laura Birn on ylpeä siitä, että on saanut olla maalaamassa kuvaa merkittävästä naisesta. Hänen mielestään on jo korkea aika saada naisten tarinoita valkokankaille – historian merkkimiehet ovat jo hyvin edustettuja..

– Me tarvitsemme lisää elokuvia kaikenlaisista naisista: suurnaisista ja pienistä naisista ja kaikenlaisista.

Lue ja katso lisää:

Helenen roolissa nähtävä Laura Birn on Ylen aamun vieraana torstaina klo 8.48.

Toimittajalta: Haluatko elämäkertaelokuvan tähdeksi? Perusta bändi, juo viinaa ja petä puolisoasi

Lontoossakin nähty Helene Schjerfbeck -näyttely nähdään Ateneumissa kaksi kertaa suurempana – Esillä myös ennen näkemättömiä teoksia

Eliölajien nopea sukupuuttoaalto on saatava pikaisesti pysähtymään, jotta maapallon elinvoimaisuus ei vaarannu. Asiasta on laatinut esityksen YK:n alainen työryhmä, jonka tehtävänä on tutkia, miten maapallon lajikirjon turvaavaa sopimusta on noudatettu.

YK päätti jo kymmenen vuotta sitten, että luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin kapeneminen on saatava pysähtymään. Tavoite ei ole lähimainkaan toteutunut. Tällä hetkellä sukupuuttoon kuolee eliölajeja tuhansia kertoja nopeammin kuin mitä ilman ihmisen vaikutusta tapahtuisi.

YK:n Biologisen monimuotoisuuden yleissopimusta seuraava työryhmä toteaa, että maapallon maa- ja merialueista ainakin 30 prosenttia tulisi muuttaa luonnonsuojelualueiksi. Näistä alueista kolmannes tulisi olla "tiukan suojelun alaisia", työryhmä esittää.

Suojelutoimien tulisi toteutua vuoteen 2030 mennessä.

Työryhmä on tietoinen siitä, että muutos edellyttää valtavaa muutosta yhteiskuntien taloudellisessa, sosiaalisessa, poliittisessa ja teknologisessa toiminnassa. On hyvin epätodennäköistä, että vaadittu muutos toteutuu.

Muutos on kuitenkin välttämätön, koska tällä hetkellä maailman kahdeksasta miljoonasta eliölajista noin miljoonaa uhkaa sukupuuttoon kuoleminen ihmisen toiminnan seurauksena.

Lukuisia uhkia

Eläin- ja kasvilajeja uhkaavat elinympäristön tuhoutuminen, luonnonresurssien ylikäyttö, ilmastonmuutos ja saasteet. Ihminen on 150 viime vuoden aikana ottanut hallintaansa kolme neljäsosaa maapallon maapinta-alasta ja kaksi kolmasosaa merialueista. Muutokset näkyvät esimerkiksi asuinalueiden laajenemisena, jätteiden kippaamisena meriin ja haitallisten vieraslajien leviämisenä.

Dinosaurusten aikalaisen elämä päättyi – "Jangtsejoen panda" julistettiin kuolleeksi

Biodiversiteettityöryhmä asettaa tavoitteeksi, että eliölajien sukupuuttokuolemat on saatava tasaantumaan vuoteen 2030 mennessä ja luonnon elpymisen päästävä käyntiin vuoteen 2050 mennessä.

Tuttu lintulaji katosi erikoisella tavalla Suomesta – ranskalaiset metsästäneet hurjat määrät peltosirkkuja soittamalla niille linnunlaulua

Työryhmä asettaa myös useita muita tavoitteita. Työryhmä esittää muun muassa, että luonnoneläinten ja -kasvien kauppa on saatava hallintaan ja kestävälle tasolle. Lisäksi työryhmä haluaa hillitä ihmisten kulutustottumuksia samaan aikaan, kun ruokaturvallisuutta ja puhtaan veden saantia on parannetaan.

Ongelma on valtava, sillä ihmiskunnan koko kasvaa jatkuvasti, samoin kuin sen maapallolle asettama rasitus.

YK:n biodiversiteettikysymyksiä käsittelevä huippukokous järjestetään lokakuussa Kunmingissä, Kiinassa.

Jutussa on keskustelu auki klo 22.30 asti.

Lue lisää:

CNN: We have 10 years to save Earth's biodiversity as mass extinction caused by humans takes hold, UN warns

Havusellun hinta Euroopassa ja Kiinassa on tullut roimasti alas viime vuonna. Vuoden 2019 alusta hinta on laskenut yli kolmanneksen.

Vielä vuosi sitten valkaistun, pitkäkuituisen havusellun hinta tonnilta oli Euroopassa 1 200 dollarin tietämillä, eli kaikkien aikojen huipputasolla, mutta loppuvuodesta oltiin jo noin 800 dollarissa, kuten oheisesta grafiikasta selviää.

Metsäteollisuuden pääekonomisti Maarit Lindström kuvailee sellumarkkinoiden suhdannetta hankalaksi ja kilpailua kireäksi.

– Takavuosien hintatasosta on tultu alas liki 40 prosenttia. Hinnanlasku näkyy sekä Euroopassa, Yhdysvalloissa että Kiinan markkinoilla. Tietysti hinnanlasku vaikuttaa selluntuottajien kannattavuuteen, Lindström sanoo.

Kiinan markkinoiden veto on etujärjestön mukaan hiipunut ja sellun tuotantomääriä Suomessa on sopeutettu kysyntään. Lindstömin mukaan viime vuoden syksyllä sellua tuotettiin tehtailla edellisvuotta vähemmän.

Taustalla on maailmantalouden ja Kiinan talouskasvun hidastuminen, mikä tuntuu kysynnässä. Kiina on suurin yksittäinen suomalaisen havusellun ostaja. Suomen vientisellusta sinne menee noin 37 prosenttia, kun EU-alueelle menee lähes puolet.

Sellumarkkinoiden tunnelma on nyt odottava, kuvailee Pellervon taloustutkimuksen (PTT) metsäekonomisti Emmi Haltia.

– Viime vuonna tultiin hinnassa reilusti alaspäin sekä Euroopassa että Kiinassa, mikä heijastuu Suomen vientihintaan. Loppuvuodesta hinnanlasku Euroopassa on tasaantunut. Vuodenvaihteen markkinatilanteen valossa on kysymysmerkki, mihin suuntaan mennään ja minkälaisella tahdilla, Haltia pohtii.

Kiinaan viedään pääasiassa paperimassaa ja puutavaraa. Suomen koko tavaraviennistä paperimassan eli käytännössä sellun osuus oli Tullin tilastoissa 3,8 prosenttia.

Kiinassa riittää vielä selluvarastoja

Kiinan sellumarkkina on vetänyt viime vuonna määrällisesti hyvin. Tullin tilastoista selviää, että tammi-lokakuussa vienti lisääntyi Kiinaan lähes kolmanneksen, mutta hinnat laskivat neljä prosenttia.

Miksi hinnat eivät lähteneet nousuun, vaikka kysyntää oli?

– Kiinassa selluvarastot ovat edelleen korkealla tasolla, samoin kuin Euroopassa, vaikka ihan korkeimmista tasoista on tultu hiukan alas viime vuoden lopulla.

Sellun kysyntä Kiinassa on elpynyt ja vientimäärät ovat nousseet loppuvuonna, mutta jos varastot ovat täynnä sellua, voi olettaa, että hinta ei nouse merkittävästi, ennakoi Haltia.

Haltian mukaan oletus on, että valkaistun havusellun hinta kääntyy vähitellen maltilliseen nousuun, mutta missä vaiheessa tätä vuotta nousu voisi tapahtua, on vielä auki.

Metsäteollisuuden Lindströmin mukaan Kiinan selluvarastojen kehittymisestä ja niiden vaikutuksesta hintoihin on vaikea sanoa vielä mitään varmaa. Muutosta on ilmassa myös paperin kysynnässä, kun digitalisaatio etenee Kiinassakin.

– Tilanne on epäselvä sellun osalta. Kiinassa myös graafisen paperin ja hienopaperin kysyntä on laskussa. Euroopassa ja muualla läntisillä markkinoilla näin on ollut jo pidempään, ja nyt tämän suuntaista muutosta on tapahtumassa myös kehittyvissä talouksissa. Digitalisaatio korvaa painopaperia.

Metsäteollisuuden tärkein ja sellua pidemmälle jalostettu tuote on paperi ja pahvituotteet, kuten kartonki. Niiden kysyntä ja vienti vähenevät edelleen ja paperikoneiden sulkemisia voidaan nähdä jatkossakin.

Viimeksi marraskuussa Metsäyhtiö UPM kertoi, että se sulkee Raumalla yhden aikakauslehtipaperia valmistavan paperikoneen, jotta tehtaan tuotanto voidaan turvata. Henkilöstöä yhtiö kertoi vähentävänsä 179.

Tämä vuosi voi olla vaikea sellutehtaille

Tämän vuoden näkymä suomalaisten sellutehtaiden näkökulmasta on hankala suhdanneherkällä alalla.

– Vuoden tähtäimellä suhdannetilanne on määrittävä tekijä. Uskoisin, että se on vaikea tai hankala, ja nähtäväksi jää miten markkina kehittyy, Lindström pohtii tulevaa.

Pidemmässä katsannossa, kymmenen vuoden perspektiivissä markkinanäkymä on etujärjestön mukaan hyvä uusiutuvalle ja kierrätettävälle materiaalille, kuten sellulle.

PTT:n Haltia suhtautuu tämän vuoden sellun markkinanäkymiin varovaisen optimisesti.

Vaikka Kiinan talous ei kasva samaan tahtiin kuin ennen, epävarmuus Kiinan taloudessa on pienenemässä, koska Kiinan ja Yhdysvaltain kauppaneuvotteluissa on tapahtunut edistystä, Haltia arvioi.

– Todennäköistä on, että sellun kysyntä jatkuu vakaana. Ja jos varastoja purkautuu, hinnan voi odottaa kääntyvän maltilliseen nousuun tämän vuoden aikana.

Onko Suomeen syntymässä ylikapasiteettia?

Suomessa on parhaillaan suunnitteilla uusia sellutehtaita muutama, lähinnä Pohjois-Suomeen. Isoin hanke on Kemin sellutehtaan uusiminen biotuotetehtaaksi. Se olisi valtava investointi ja töisi alueelle rutkasti lisää työtä.

Kuopion Finnpulpin sellutehdassunnitelma puolestaan kaatui Korkeimmassa oikeudessa ympäristösyihin, joten se on poissa pelistä, kun katsotaan Suomen sellutehtaiden tuotantokapasiteettia.

Lue tästä jutusta tarkemmin suunnitteilla olevista tehdashankeista:

Tiukka suojeludirektiivi voi ajaa tuhansien työpaikkojen jättimäiset sellutehdashankkeet vaikeuksiin: yksikään suunnitteilla oleva tehdas ei ehkä valmistu

Kansainvälisen kysynnän supistuttua nyt ollaan uudessa tilanteessa. Onko vaarana, että Suomeen syntyy ylikapasiteettia, jos kaikki hankkeet toteutuvat?

– Vielä siitä ei voi puhua, eivätkä markkina-analyytikkojen arviot siihen viittaa. Toki hintojen lasku kiristää kilpailua globaaleilla markkinoilla ja toimijat joutuvat arvioimaan asemiaan ja liiketoiminnan kannattavuutta, Lindstöm muotoilee.

Puukaupassa odottelua hintojen suhteen

Sellun hinta on nyt kaukana viime vuoden alun hintatasosta. Ja vaikka alkavan vuoden hintatrendi olisikin positiivinen, niin keskimääräisessä hinnassa tuskin saavutetaan viime vuoden tasoa, Emmi Haltia päättelee.

Havu- ja lehtipuita myyville metsänomistajille tukkipuusta saatava hinta jää nähtäväksi, kun vuosi on vasta aluillaan. Kyse on siitä, millä hinnalla sellu- ja paperitehtaat saavat sellun, paperin ja pahvin kaupaksi maailmanmarkkinoilla.

Heijastuuko sellun markkinatilanne kotimaiseen puukauppaan?

– Tämän hetken arvioiden mukaan sellun vienti Suomesta jatkuu viime vuoden tasolla, jopa nousten hieman. Tämän perusteella puukauppamäärissä ei kuitupuun osalta ole odotettavissa mitään isompaa romahdusta, mutta hintataso on kysymysmerkki, jos sellun hinta säilyy matalalla tasolla, Haltia sanoo.

Timo Kallioaho kuulee, kuinka pora kairaa hänen kalloonsa. Sinne ujutetaan lankamainen elektrodi. Kirurgi kyselee tarkasti:

Tuntuuko väristyksiä?

Kyllä tuntui. Ne pitikin tuntea. Siitä tiesi, että ollaan oikeassa kohdassa aivoja.

Ennen leikkausta Kallioahon pään ympärille oli asetettu kehikko, ja ihoon oli laitettu paikallispuudutus neljään eri kohtaan. Silloin kirurgi oli sanonut Kallioaholle:

– Nämä pistot ovat kevään ensimmäisiä hyttysiä.

Leikkauksesta kotiuduttuaan Kallioaho mietti kuumeisesti. Loppuvatko vuosia kestäneet pakko-oireet tähän? Voiko se olla edes mahdollista?

Mielenterveysongelmat mielletään lähinnä terapian ja lääkehoidon tontille kuuluviksi asioiksi. Aivojen epätasapainoon voidaan kuitenkin kajota myös hyvin konkreettisesti: poralla ja leikkauksilla, sähköllä tai magneeteilla. Osa hoidoista on vielä kehitteillä. Onko niistä terapian ja lääkkeiden kilpailijoiksi?

Ei mitään normaalia jäljellä

Vuonna 1980 Timo Kallioaho oli parikymppinen tunnollinen nuorimies, joka oli juuri päässyt Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan ruotsia ja venäjää. Kympin oppilaana tunnettu Kallioaho jatkoi samaa rataa yliopistossakin. Tenteistä piti saada parhaat mahdolliset arvosanat.

Hän kesti työmäärän vielä jotenkuten lukioaikana, mutta yliopistomaailmassa lukemista tuntui olevan loputtomiin. Kolmen vuoden ajan Kallioaho väänsi tenttejä ja opintoja tasaisen mainioilla arvosanoilla, perfektionistisella tarkkuudella.

Ja kun aina vaatii itseltänsä vain lisää ja lisää, jossain vaiheessa voi naksahtaa. Kallioaholla se tapahtui keväällä 1983.

Silloin hän oli lukemassa tenttiin omassa yksiössään. Kesken tenttiin luvun hän säpsähti voimakasta raekuuroa kattopeltiä vasten, pomppasi pystyyn ja löi päänsä kattovalaisimeen.

– Aloin ajatella, että nyt lasinsiruja on joka paikassa. En pystynyt enää olemaan, Kallioaho muistelee kotonaan Seinäjoella.

Painajaismaiset pakko-oireet alkoivat. Kallioaho pesi hiuksiaan saadakseen lasinsirut sieltä pois, imuroi jatkuvasti saadakseen ne pois asunnosta. Kesän aikana hän ravasi yksityisillä lääkäreillä varmistamassa, ettei silmiin ole mennyt sirpaleita. Vaikka ensimmäinen lääkäri ilmoitti, ettei silmissä ole mitään, Kallioaho vaati lääkkeitä. Koko kesä meni murehtien olemattomia lasinpalasia.

Seuraavan syyslukukauden aikana Kallioaho oli jo pakko-oireiden valtaama.

– Minussa ei ollut enää mitään normaalia jäljellä.

Seuraavat vuodet Kallioaho vietti pakko-oireiden sanelemassa henkisessä vankilassa. Kun hän lähti yksiöstään ulos, piti ensin tarkistaa keittiön hanat ja hellat. Lisäpatteri piti ottaa pois töpselistä ja varmistaa, että se oli jäähtynyt, jottei tule tulipaloa. Kaikki lamput piti tarkistaa, ja välissä piti pestä käsiä, jos oli koskenut johonkin pölyiseen.

Ovella hän kuunteli, onko joku toinen asukas hississä ja aikeissa tulla rappukäytävään yhtä aikaa. Jos oli, Kallioaho palasi taloonsa ja aloitti kaikki rituaalit alusta.

Kolmantena vuonna elämä oli sietämätöntä. Suihkussa kesti neljä tuntia. Kallioaho valvoi yöt siivotessa ja puhdistaessa asuntoaan, meni aamulla tekemään opettajaharjoittelua ja palasi illalla suorittamaan rutiinejaan yömyöhään saakka.

Silloinkin hän oli opettajaharjoittelijana aina täsmällinen ja etuajassa paikalla, vaikka oli saattanut valvoa puoli yötä pesemässä käsiään. Noista vuosista selviytyminen on mysteeri Kallioaholle itselleenkin.

Lopulta, taisteltuaan oireiden kanssa yksin kuusi vuotta, Kallioaho ilmoittautui Seinäjoella sijaitsevaan Törnävän psykiatriseen sairaalaan.

Elämä ei muuttunut paremmaksi.

Lobotomia saapuu Suomeen

Vuonna 1949 portugalilainen neurokirurgi Egas Moniz otti vastaan Nobel-palkinnon. Hän oli kehittänyt lobotomia-nimisen uuden leikkaustavan. Se mullisti psykiatristen potilaiden hoidon: vaikutti siltä, että tuskaisten potilaiden oireet hävisivät jopa kokonaan. Kuolleisuus leikkaukseen oli pieni, esimerkiksi Suomessa vain 3–5 prosenttia.

Lobotomiassa potilaan molempiin ohimoihin porattiin reikä, josta pujotettiin voiveitsen kaltainen väline. Sitä käännettiin ylös ja alas, toisten potilaiden kohdalla perusteellisemmin, toisten kohdalla vähemmän perusteellisesti. Toimenpiteen tarkoitus oli katkaista otsalohkojen yhteys aivojen muihin osiin. Siten haluttiin muokata potilaan tunnejärjestelmää, jolloin esimerkiksi harhainen potilas suhtautui harhoihinsa vähemmän tuskallisesti kuin aikaisemmin.

Uusi toimenpide levisi Suomeen Ruotsista sotien jälkeen vuonna 1945, kun ruotsalainen psykiatri ja neurokirurgi kävi luennoimassa asiasta Lapinlahden sairaalassa. Ensimmäiset lobotomialeikkaukset aloitettiin Töölön sairaalassa seuraavan vuoden maaliskuussa.

Lobotomian yhteydessä juurrutettiin käyttöön uusi termi: psykokirurgia. Yksinkertaistetusti psykokirurgia on neurokirurgiaa, jolla hoidetaan psykiatrisia ongelmia.

Oululainen Ville Salminen on yksi harvoja, joka on tutkinut suomalaisen lobotomian ja psykokirurgian historiaa pikkutarkasti. Salmisen ansiosta tiedetään esimerkiksi se, ettei Suomen viimeistä lobotomiaa suinkaan tehty vuonna 1969 Töölössä kuten pitkään luultiin, vaan Turussa Kellokosken sairaalassa jouluna 1975. Kyseenalaisen kunnian viimeisestä lobotomiasta Suomessa sai skitsofreniaa sairastava nainen.

Salmisen väitöskirjan psykokirurgian historiasta Suomessa oli tarkoitus valmistua vuonna 2019, mutta se jäi kesken yrittäjäuran edettyä. Nyt Salmista kutkuttaisi palata taas aiheen pariin.

Salminen on kahlannut läpi sairaaloiden vuosikertomuksia ja pyrkinyt muodostamaan karkeaa arviota siitä, montako lobotomiaa Suomessa ehdittiin tehdä vuosien 1946–1975 välissä. Sairaskertomuksien, leikkauspöytäkirjojen, vuosikertomuksien ja muiden arkistojen perusteella voidaan muodostaa suuntaa antava luku, vaikka tarkkaa kirjanpitoa asiasta ei ole missään yhdessä paikassa. Salminen on tullut siihen tulokseen, että leikkauksia on tehty Suomessa vähintään 1700 kappaletta.

– Se on väkilukuun suhteutettuna paljon; enemmän, kuin esimerkiksi Englannissa tai Yhdysvalloissa, Salminen toteaa.

Töölön sairaala oli neurokirurgian keskittymä, johon lähetettiin potilaita maakuntien sairaaloista. Yksittäisistä mielisairaaloista Seinäjoki on tilastojen kärjessä 390 leikkauksellaan, Oulussa tehtiin noin 250 lobotomiaa. Lisäksi muillakin paikkakunnilla suoritettiin leikkauksia: esimerkiksi Mikkelissä tehtiin Salmisen kokoamien tietojen mukaan 24 lobotomiaa.

Valtaosa tehtiin psykiatrisista syistä, mutta joitakin leikkauksia sovellettiin myös kipupotilaisiin. Lähtökohtaisesti lobotomia oli viimeinen vaihtoehto. Muut hoitomuodot ja luonnollisen paranemisen mahdollisuus piti olla poissuljettuja.

Salmisen mukaan suurin osa potilaista on vaikuttanut olevan skitsofreenikkoja, vaikka lobotomia valittiinkin usein oireiden eikä diagnoosin mukaan. Näitä oireita olivat muun muassa tuskaisuus, ahdistuneisuus, aggressiivisuus ja rauhattomuus.

Salmisen mukaan kuvailusta voisi herkästi päätellä, että operaation ajatuksena oli potilaiden kontrolloiminen ja hallinnoiminen.

Se oli osittain totta. Salminen kertoo, että Oulun piirimielisairaalan vuosikertomuksessa 1951 valiteltiin sairaalan pahaa paikkapulaa. Lobotomiat aloitettiin seuraavana vuonna, ja niistä toivottiin apua sekä potilaiden kiertoon että paikkapulaan. Arveltiin, että potilaita voitaisiin leikkauksien jälkeen jopa kotiuttaa tai siirtää kunnalliskodin mielisairaalaosastolle.

– Ajatuksena oli, että rauhallinen potilas on terveempi ihminen, ei pelkästään hallinnollisesti helpompi sairaalassa, Salminen kertoi.

Seuraavina vuosina paikkapula Oulussa kuitenkin jatkui. Vaikka potilaiden tuskaisuus ja rauhattomuus saattoi helpottua, osa heistä palasi sairaalaan. Tulokset olivat usein jokseenkin väliaikaisia. Osa potilaista menetti terän tunne-elämästään, toiset taas taantuivat tuntikausien ilmeettömään istuskeluun.

Viimein 1950-luvulle tultaessa markkinoille tuli psyykelääke klooripromatsiini. Lobotomian leikkausmäärät romahtivat, vaikka niitä yhä jatkettiin harvalukuisemmin Suomessakin.

Psyykelääkkeiden yleistyessä mielenterveyden hoidossa alkoi uusi aikakausi.

Psykokirurgian maine puolestaan oli pitkälti mennyttä.

Salmisen mukaan 1970-luvulle tultaessa lääketieteen piireissä oltiin jo havahduttu lobotomian jälkiin siinä määrin, että koko psykokirurgia-termistä haluttiin eroon. Siksi tuon ajan konferenssien nimissä saattoikin vilahdella pyöristetympi termi "psykiatrinen kirurgia". Salminen tosin huomauttaa, että lobotomian hirveyksistä puhuminen on historiantutkimuksen näkökulmasta hieman kyseenalaista, sillä aikanaan lobotomian ajateltiin todella auttavan. Sen epäinhimillisyys ymmärrettiin vasta myöhemmin.

Lobotomian ja psykokirurgian mainetta kolhivat myös uudet potilaiden oikeuksia korostavat kansanliikkeet ja ihmisoikeusaatteet. Salminen nostaa esiin muun muassa suomalaisen Marraskuun liikkeen, joka vaati inhimillisempää kohtelua mielenterveyspotilaille. Lobotomioita kun oli siihen mennessä tehty pitkälti potilaiden omaisten suostumuksella, eikä potilaita välttämättä kuultu lainkaan.

Lobotomia jäi Suomessa lopullisesti historiaan 1970-luvulla. Psykokirurgia ei. Sen kehitys jatkui mainehaitoista huolimatta.

Kapsulotomia, uusi tapa kajota aivoihin

Timo Kallioaho vietti kuusi vuotta psykiatrisessa sairaalahoidossa, ja oireet pahenivat. Suurimman osan ajasta hän ei ehtinyt edes aamupalalle, sillä yövaatteiden riisuminen ja päivävaatteiden pukeminen kesti liian monta tuntia. Hänen piti varmistaa, että juuri oikeat vaatteet tulivat päälle eikä petiin jäänyt kuhmuja. Hoitaja saattoi käydä moittimassa pakko-oireista potilasta, sillä Kallioahon tuskia ei ymmärretty.

– Silloin ei edes käytetty lyhennettä OCD, pakko-oireisuus, Kallioaho toteaa.

Nykyään Kallioaho tietää, että oireisiin voi olla vaikea löytää sopivaa lääkitystä. Montaa kokeiltiin. Yhtä niistä Kallioaho kuvailee vanhan polven psyykelääkkeeksi, jota käytettiin Vietnamin sodan aikana. Se sai Kallioahon lähinnä nukkumaan.

Vuodet vierivät ja maailma meni eteenpäin Kallioahon ollessa kiinni oireissaan. Suomi liittyi Euroopan neuvostoon, Kallioaho oireili. Tianamenin aukiolla osoitettiin mieltä, Kallioaho oireili. Neuvostoliitto kaatui, Kallioaho oireili. Berliinin muuri ajettiin alas, Kallioaho oireili.

Lopulta alkuvuodesta 1992 Törnävän sairaalaan astui uusi lääkäri. Hän kysyi Kallioahon omaa mielipidettä: miten tämä koki sen, että sairaalassa oli vierähtänyt kuutisen vuotta, ja tilanne oli lähinnä pahentunut?

– En osannut vastata mitään, mutta lääkäri pyysi minut kansliaansa. Hän soitti saman tien Ruotsiin, Kallioaho toteaa.

Lääkäri soitti suomalaiskirurgille nimeltään Lauri Laitinen. Pian Kallioaholle tuli kirje. Hänet oli hyväksytty pakko-oireisia auttavaan kapsulotomia-nimiseen leikkaukseen.

Hän lähti laivamatkalle kohti Tukholmaa sairaalan lääkintävahtimestarin kanssa.

Moni on sotkenut kapsulotomian ja lobotomian keskenään – Kallioahon suureksi harmiksi. Vaikka molemmat ovat psykokirurgiaa ja kuulostavat nimiltään hieman samalta, Kallioaho huomauttaa leikkaustapojen eroavan toisistaan kuin yö ja päivä.

Lobotomiassa katkaistiin aivoyhteyksiä tyystin ilman nykyaikaisia kuvantamismenetelmiä, ja välineinä saatettiin käyttää jopa jääpiikin kaltaista esinettä. Kapsulotomiassa aivoja kuvataan ja pää kiinnitetään tarkkaan mittakehikkoon. Aivojen tiettyyn hermorataan tehdään peruuttamaton pieni vaurio, leesio. Sen tarkoitus on lieventää pakko-oireita.

Kapsulotomioita tehtiin psykiatrisista syistä muutama vuosikymmen sitten Suomessakin, kunnes leikkauksia eniten suorittanut kirurgi Lauri Laitinen läksi Ruotsiin ja jatkoi leikkaamista siellä.

Laitinen oli mukana Suomessa jo varhaisissa lobotomioissa, ennen kuin psykokirurgiassa siirryttiin kapsulotomian kaltaisiin hienovaraisempiin menetelmiin. Ville Salmisen mukaan syynä kirurgin lähtöön oli kenties se, että lobotomian jälkimainingeissa Töölön sairaala kielsi kaikki psykokirurgiset operaatiot vuonna 1976. Niiden katsottiin olevan epäeettisiä, sillä ne muuttivat ihmistä pysyvästi.

Tosin Salminen huomauttaa, että esimerkiksi silmien laserleikkauskin muuttaa ihmistä pysyvästi. Salminen arvioi, että Laitinen nosti Uumajan neurokirurgian klinikan kenties yhdeksi maailman parhaista alansa keskuksista 1980-luvulla. Tiedossa ei ole, montako potilasta Laitisen hoteisiin lähetettiin Suomesta, mutta Salminen arvelee luvun olevan melko pieni.

Yksi heistä oli Timo Kallioaho.

Kallioaho muistaa yhä, miten tarkkaa puuhaa kapsulotomia oli. Aivoista otettiin erilaisia kuvia ja laskettiin koordinaatteja. Pää asetettiin kehikkoon, jotta se ei liikkuisi millimetriäkään toimenpiteen aikana.

– Laitinen sanoi leikkausta tehdessään, että tämä on enemmän matematiikkaa kuin muuta, Kallioaho kertoo.

Kuten leikkauksissa yleensäkin, on kapsulotomiassakin riskejä. Osalle leikkaus aiheuttaa esimerkiksi tunteiden tylpistymistä, alhaisempaa aloitekykyä tai välinpitämättömyyttä (Journal of American Medical Association). Kallioaho tiesi myös marginaalisista riskeistä liittyen vaikkapa aivoverenvuotoon.

Hän meni silti.

– Ajattelin, että kun niin paljon elämästä oli mennyt hukkaan, menen leikkaukseen riskienkin uhalla, jos apua saa.

Leikkauksen jälkeen Kallioaho vietiin laivalla takaisin Turkuun ja haettiin satamasta sairaalaan.

Sitten Kallioaho nukkui. Paljon. Hän muistaa elävästi, miten lääkkeet ja aamupala tarjoiltiin sairaalassa puoli kahdeksalta. Herätyksen jälkeen Kallioaho oli nukahtanut jälleen.

Ja hänen annettiin nukkua.

Kun Kallioaho meni suihkuun, siellä ei mennyt neljää tuntia. Siihen kuluu nykyäänkin vain viisitoista minuuttia.

– Olin todella tyytyväinen ja iloinen. Sitä ei voi sanoin kuvata. Osaston henkilökuntakin ihmetteli, miten se näin onnistuu, Kallioaho muistelee myhäillen.

Pari kuukautta leikkauksen jälkeen Kallioaho pääsi sairaalasta siviiliin. Silloin hän vei lääkärilleen kimpun ruusuja kiitokseksi.

– Hän kyllä ansaitsi sen.

Karkeasti sanottuna kapsulotomia on poistanut noin 75 prosenttia Kallioahon oireista. Kun Kallioaho on stressaantunut, oireet ovat pahempia, ja silloin leikkaustulos ainoastaan puolittaa oireet. Joka tapauksessa Kallioaho kokee, että kapsulotomia on auttanut häntä säätelemään pakko-oireita.

Kallioaho on ollut eläkkeellä jo sairaala-ajoista lähtien. Leikkaus ei palauttanut työkykyä, mutta toi niin paljon lisätunteja elämään, että Kallioaho on saanut aikaiseksi paljon muuta.

Kesken jääneen pro gradu -tutkielmansa hän palautti vuonna 2003. Sen arvosana oli piirua vaille erinomainen, totta kai. Kallioahosta tuli viimein filosofian maisteri.

Nykyään 59-vuotias Kallioaho on aktiivinen järjestötyössä. Hän on ainoa suomalaisjäsen kansainvälisessä potilasaktivismiverkostossa (European Network of (ex)users and survivors of psychiatry). Verkoston tarkoituksena on muun muassa toimia välittäjänä potilaiden ja EU:n päätöksentekijöiden välillä ja tuoda esiin tietoa erilaisten sairauksien vaikutuksista potilaiden elämään. Kallioaho edustaa Pohjoismaita verkoston hallituksessa.

Kallioaho lukeutuu niihin potilaisiin, joiden persoonaa kapsulotomia ei muuttanut. Hän tarkisti asian hoitajaltaankin. Kukaan ei ole huomannut, että Kallioaho olisi eri ihminen aivojen operoimisen jäljiltä. Siitä hän on hyvillään.

Sami Rannan aivoihin asennettiin elektrodit

Vuonna 2009 ajatus aivoihin kajoamisesta nytkähti taas uuteen uskoon. Silloin Suomen Kuvalehti uutisoi olleensa läsnä Suomen ensimmäisessä psykokirurgisessa leikkauksessa. Kyseessä oli dbs-hoito, eli deep brain stimulation, syväaivostimulaation nimellä kulkeva hoitomuoto.

Tarkkaan ottaen uutisessa ei oikeasti ollut kyse ensimmäisestä psykokirurgisesta leikkauksesta Suomessa, kuten lobotomian historia osoittaa. Silti dbs herätti ansaittua huomiota.

Kuusi vuotta uutisen jälkeen kauhajokelaisen Sami Rannan kalloon porattiin kaksi reikää Tampereen yliopistollisen sairaalan neurokirurgian poliklinikalla. Ohimoihin asennettiin elektrodit. Korvan takaa kulkee johto. Ihon alla rinnassa piilee pieni koje, josta virtaa sähköä aivoihin. Sen tarkoitus on pitää pakko-oireet katkolla niin hyvin kuin mahdollista.

Sami Ranta, 45, oli Kallioahon tavoin kärsinyt pakko-oireisesta häiriöstä nuoresta aikuisesta saakka. Käsienpesu- ja bakteerikammorituaaleihin saattoi uhrautua tuntikausia päivässä. 1990-luvulla Ranta kokeili vuoden ajan kognitiivista terapiaa ja lukuisia lääkkeitä, tuloksetta.

Lopulta, Rannan kärsittyä oireiden kanssa vuosi toisensa perään, lääkäri otti esiin dbs-metodin.

Ranta kertoo, että osa leikkauksesta suoritettiin hänen ollessa hereillä. Poran ääni oli ikävä, mutta elektrodien asettaminen ei tuntunut oikeastaan missään. Rannan epäonneksi leikkaushaavat kuitenkin tulehtuivat, ja hän joutui jäämään sairaalan antibioottihoitoon.

– Enää en varmaankaan uskaltaisi mennä leikkaukseen. Silloin oli sen verran kokeilun halua, että menin, Ranta kertoo.

Rannan mukaan häntä ei koskaan ohjattu kokeilemaan esimerkiksi altistusterapiaa, jossa omat pakko-oireet pitäisi kohdata tehtävien ja harjoitteiden kautta. Sen sijaan Ranta kuuli kyseisen terapiametodin olemassaolosta televisio-ohjelmista. Sen kokeileminen voisi kiinnostaa.

Dbs-laite leikkasi hänen karkean arvionsa mukaan 30–40 prosenttia pakko-oireista. Tosin Ranta pohtii, että säätövaraa olisi: laitteeseen voi saada vahvemman sähkövirran, joka saattaisi katkaista vielä isomman osan oireista. Laitetta voisi periaatteessa säätää itsekin, mutta sitä Ranta ei tohdi tehdä. Vaikka dbs ei ole toistaiseksi auttanut aivan niin paljon kuin Ranta toivoi, hän voisi silti suositella hoitoa muillekin.

– Jos jollain on oikein paha pakko-oireinen häiriö, se saattaisi auttaa siihen.

Aivot sähkön ja magneetin alla

Aivoihin kajotaan mielenterveyssyistä edelleen, mutta kalloa ei välttämättä tarvitse avata lainkaan. Nykyään hoitomuotoihin lukeutuvat esimerkiksi magneettistimulaatiohoidot ja sähköllä stimuloiminen, joilla aivot voidaan buutata kallon pinnalta.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri neuropsykiatrian poliklinikalla työskentelevä psykiatrian dosentti Tuukka Raij kertoo, että rutiinikäytössä on yhä perinteinen, 1930-luvulta asti käytössä ollut ECT eli sähköhoito. Se on järeähkö toimenpide, jossa potilaalle tuotetaan nukutuksessa eräänlainen kouristuskohtaus. Sen seurauksena psyykkiset oireet tavallisesti lievittyvät.

Uudempaakin on tarjolla. Masennusta voidaan tänä päivänä hoitaa aivosolujen toimintaan vaikuttavillamagneetti-impulsseilla (Vaasan keskussairaala). Tätä transkraniaalista magneettistimulaatiohoitoa on alustavasti käytetty myös esimerkiksi pakko-oireisuuden ja ahdistuneisuushäiriön lievittämiseen. Sähköhoitoja ja magneettistimulaatiota käytetään Raijn arvion mukaan kolmessakymmenessä sairaalassa ympäri Suomea.

Magneettistimulaatiohoito katsotaan niin turvalliseksi, että siihen voi päästä, vaikka kaikkia muita keinoja ei olisikaan vielä masennuksen hoitamiseksi kokeiltu. Kallista se kyllä on – kalliimpaa kuin lääkehoito tai psykoterapia.

Mitä tulee psykokirurgiaan, Raijn mukaan syväaivostimulaatio on käytännössä ainoa psykokirurgiseksi luettava toimenpide, jota Suomessa suoritetaan. Sitäkin ehdittiin tehdä psykiatrisista syistä viimeisen kymmenen vuoden aikana vain parikymmentä kappaletta ennen kuin hoitomuoto laitettiin tauolle.

Syynä taukoon on, että vaikka tulokset ovat olleet lupaavia, Suomessa viranomaishyväksynnän saaneen dbs-laitteen virta ei kestä järin pitkään. Laitteen virtalähde jouduttaisiin vaihtamaan joka kerta leikkauksessa, ja siinä taas piilee aina uusi infektioriski.

Nyt Suomessa on alustavasti suunniteltu tutkimusluvan hankkimista ladattavien dbs-laitteiden käytölle. Sillä välin dbs-hoitoja annetaan kuitenkin muista kuin psykiatrisista syistä esimerkiksi Parkinson-potilaille.

Raij tunnistaa psykokirurgian mainehaitat alan historiasta. Hän toteaa, että nykyisin toiminnassa ollaan aina hyvin varovaisia, eikä riskejä oteta samaan tapaan kuin kenties jollain vähemmän leimautuneella alalla voitaisiin ottaa.

Tarkkaan ottaen Suomessa ei sellaista alaa kuin "psykokirurgia" ole itsenäisenä edes olemassa. Silloin harvoin, kun esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kajotaan jonkun aivoihin psykiatrisista syistä, on kyseessä neurokirurgian ja mielenterveyden häiriöihin erikoistuneiden osastojen yhteistyö.

Esimerkiksi kapsulotomioita ja vastaavia operaatioita kuitenkin suoritetaan ja tutkitaan yhä maailmalla. Eräs tuore yhdysvaltalainen neurokirurgian julkaisu vertaa kapsulotomiaa syväaivostimulaatioon ja toteaa kapsulotomian olevan turvallinen, hyvin siedetty, ja tehokas. Sen alikäytön katsotaan johtuvan historiallisesta ennakkoluulosta.

Viimeisen vuosikymmenen aikana suomalainen mielenterveyskeskustelu näyttää saaneen jälleen uusia kierroksia. Mielenterveyslääkkeiden mahdollisista haitoista nousee keskustelua aika ajoin, ja niiden liikakäytöstä ollaan huolissaan.

Raijn mukaan esimerkiksi magneettistimulaatiohoidon teho suhteessa sen hintaan ei pysty vielä kisaamaan lääkehoitojen kanssa. Tutkimukset jatkuvat sen suhteen, miten magneettikentän vaikutusta aivoihin voitaisiin kohdistaa vielä paremman hoidon saavuttamiseksi. Tulevaisuus on vielä auki, mutta varovaisia arvioita voi toki tehdä:

– Jos tällaiset tutkimuslinjat etenevät lupaavasti, ja magneettistimulaatiota pystytään käyttämään tulevaisuudessa tehokkaammin, se voi alkaa kilpailemaan esimerkiksi lääkehoidon kanssa, Raij arvioi.

Sillä välin on hyvä muistaa, että myös psykoterapia ja lääkehoito ovat aivoihin konkreettisesti vaikuttavaa toimintaa. Jyväskylän Aivotutkimuskeskuksen johtaja, aivotutkija Tiina Parviainen katsoo, että sekä psykoterapia että esimerkiksi sähkö- tai magneettihoidot ovat aivojen toimintaan puuttumista, mutta eri tavoin. Niitä on turha asettaa vastakkain.

– Lääkehoitoa tai stimulaatioita voitaisiin käyttää aivojen saamiseen muovautuvampaan tilaan, jossa aivoverkostoja voidaan rakentaa uudestaan. Mutta psykologina pidän tärkeänä muistaa, että vuorovaikutus toisen ihmisen kanssa saattaa olla olennaista, jotta verkostot voidaan rakentaa oikealla tavalla, hän toteaa.

Psykoterapiakin on kehittynyt vuosikymmenien aikana. Nykyään esimerkiksi pakko-oireista häiriötä voidaan hoitaa sekä lääkityksellä että käyttäytymisterapeuttisilla menetelmillä (Vastaamo). Oireille löytyy jopa omahoito-opas (Mielenterveystalo).

Timo Kallioahon nuoruudessa näitä keinoja ei vielä tunnettu.

Se, olisiko terapia tai toisenlainen lääkitys voinut auttaa, jää arvoitukseksi ja jälkiviisasteluksi, mutta Kallioaho on tilanteeseensa tyytyväinen. Kapsulotomia auttoi, ja hänen aktivisminsa jatkuu. Sille on ilmeisesti tarvetta, sillä ihmiset eivät vieläkään ymmärrä, millaista psykokirurgian nykypäivä on.

– Suomessa aivoihin kajoaminen mielenterveyssyistä on tabu. Vieläkin, Kallioaho toteaa.

Lue myös:

Kivusta ja masennuksesta eroon magneettistimulaatiolla

Koe lobotomia, sähköshokki ja kestonarkoosi – virtuaalielokuva Hullujen hautausmaa vie sinut 1900-luvun alun hourujenhoitolaan

Lobotomia poisti ahdistusoireita, mutta aiheutti apatiaa – sivuvaikutuksena tylsä vitsikkyys

Lääkäri Hanna Leppäsen työvuoro Pieksämäen terveyskeskuksen vuodeosastolla on ollut suht rauhallinen. Leppänen valmistui lääketieteen lisensiaatiksi viime keväänä. Ennen erikoistumisopintoja lääkäreille kuuluu 9 kuukauden terveyskeskusjakso, jota Leppänen suorittaa nyt Pieksämäellä.

– Tämä on hyvä työpaikka, olen viihtynyt täällä. Töitä on saanut tehdä monipuolisesti terveyskeskuksen vastaanotossa, päivystyksessä ja vuodeosastolla.

Leppänen viihtyy työssään monestakin syystä. Tärkeimpänä hän pitää kohtuullista työmäärä. Pieksämäen terveyskeskuksessa nuorille lääkäreille varataan tavallista pidemmät vastaanottoajat.

– Täällä on erityisen paljon panostettu siihen, ettei työkuorma pääse kasvamaan kohtuuttomaksi eikä ylityötuonteja pääse kertymään. Vapaa-ajallekin jää vielä puhtia ja voimavaroja.

Hanna Leppänen kiittelee työpaikkaansa myös säännöllisestä ohjauksesta. Pieksämäen terveyskeskuksessa työskentelee viidestä kymmeneen ohjattavaa nuorta lääkäriä vuosittain.

– Meille on varattu viikko-ohjelmiin aikaa, jolloin ohjattavien kanssa käydään läpi asioita, jotka ovat jääneet askarruttamaan. Lisäksi olen hyvin tavoitettavissa työpäivän mittaan ja voin konsultoida kiireisen tarpeen tullen, ohjaava lääkäri Markku Taskinen kertoo.

Hyvä harjoittelupaikka tuo hyviä työntekijöitä

Se jo tiedetään, että lääkäriä ei terveyskeskukseen saa edes isolla rahalla, jos työolot eivät ole kunnossa. Pieksämäellä hyvä harjoittelupaikka nähdään sijoituksena tulevaisuuteen. Terveyskeskuksen lääkäritilanne onkin parantunut viime aikoina.

– Sillä, että opiskelijat viihtyvät täällä, on meille rekrytointimerkitystä. Hyviä lääkäreitä on saatu jäämään meille töihin harjoittelun jälkeen, Pieksämäen vt. johtava ylilääkäri Aino Rubini iloitsee.

Rubini näkee, että hyvänä koettu koulutuspaikka koetaan hyvänä myös muiden työntekijöiden mielestä.

– Uskon, että se on edellytys hyvälle koulutuspaikalle, että kaikki ammattiryhmät viihtyvät työpaikassa. Lääkäritilanteen parantuminen on vähentänyt kiirettä ja lääkäreillä on mahdollisuus vastata myös hoitajien konsultaatiopyyntöihin, mikä puolestaan helpottaa heidänkin työtään.

Viiden tähden terveyskeskukset

Pieksämäen terveyskeskus palkittiin hiljattain maamme toiseksi parhaana lääkäriopiskelijoiden koulutuspaikkana. Nuorten lääkärien yhdistyksen ja Suomen Lääkäriliiton selvityksessä Pieksämäen terveyskeskus sai lääkäriopiskelijoilta täydet viisi tähteä.

Selvityksessä rankattiin yhteensä 85 maamme terveyskeskusta ja sairaalaa. Parhaiten kyselyssä pärjäsivät terveyskeskukset, joista yhteensä viittä kaikki siellä työskentelevät lääkäriopiskelijat suosittelisivat.

Kaikkia hyvin pärjänneitä koulutuspaikkoja yhdistää kohtuullinen työmäärä, sekä lääkäriopiskelijoiden säännöllinen ohjaaminen. Hyvissä koulutuspaikoissa nuorien lääkärien työlle on myös asetettu osaamistavoitteet joita seurataan.

Hanna Leppänen pitää osaamistavoitteita erityisen tärkeinä koulutuksen monipuolisuuden säilyttämiseksi.

– Jos ohjenuoria ei ole käytössä, harjoittelu voi yksipuolistua. Esimerkiksi omaan työjaksooni pitää vielä lisätä toimenpidepäiviä, jotta harjoittelusta tulee tarpeeksi monipuolista, Leppänen sanoo.

Käytänteet halutaan käyttöön kaikkialle

Lääkärien koulutuspaikkakysely (Nuorten Lääkärien Yhdistys) tehtiin nyt kolmatta kertaa. Kyselyyn vastasi 1700 koulutusvaiheessa olevaa lääkäriä eri puolilta Suomea. Täydet pisteet ja suositukset saivat Pieksämäen lisäksi Peruskuntayhtymä Karviainen, Sipoon, Valkeakosken ja Viitasaaren terveyskeskukset. Yhteensä täydet viisi tähteä sai 26 koulutuspaikkaa.

Kyselyllä halutaan systemaattista tietoa erikoistumiskoulutuksen laadusta eri koulutuspaikoissa. Tätä tietoa käytetään nuorten lääkärien koulutuksen kehittämisessä.

– Monissa paikoissa menee oikein hyvin ja siitä pitää olla iloinen. Jatkossa meidän täytyy pystyä tuomaan näistä paikoista niitä hyviä käytänteitä sinne, missä asiat eivät vielä niin hyvin ole, kertoo puheenjohtaja Jesper Perälä Nuorten Lääkärien Yhdistyksestä.

Hanna Leppäsellä ei vielä ole täyttä varmuutta erikoistumisalastaan, mutta Pieksämäen terveyskeskuksen hyvällä hengellä on ollut vaikutusta.

– Neurologia, tai korva-nenä-ja kurkkutaudit kiinnostavat minua, tai sitten voisin harkita jopa tätä yleislääkärin työtä.

Lue lisää:

Mistä hallitus aikoo saada terveyskeskuksiin tuhat uutta lääkäriä? "Vaikka työnantaja joustaisi, nuoret lääkärit eivät halua tänne töihin"

Oli vuosi 2000, kun Nina Salosesta, nykyisestä Mikkosesta tuli kertarysäyksellä julkisuuden henkilö. Hänen puolisonsa, mediavaikuttaja Timo T.A. Mikkonen, oli kertonut elokuussa iltapäivälehdessä muutostaan pois silloisen vaimonsa luota ja pian otsikoissa kerrottiin myös uudesta suhteesta.

Nina Mikkonen muistelee mediahuomiota ja kuvailee sen tuntuneen siltä kuin hän olisi katsonut itseään ulkopuolelta.

– Olin kyllä tottunut työskentelemään julkisuuden henkilöiden kanssa, mutta taustajoukoissa, Mikkonen sanoo viitaten siihen, että hän oli pitkään toiminut muun muassa Miss Suomi -organisaatiossa kampaajana.

Nina Mikkonen muisteli Puoli seitsemän -ohjelmassa hänen ja Timon ensi kohtaamista, joka tapahtui Venla-gaalassa noin puoli vuotta elokuisia lööppejä aiemmin.

– Olin siellä Eino Makusen, Suvi Miinalan ja silloisen työnantajani Katja Tasavuoren kanssa ja olimme menossa sisään Alminsaliin, kun Timo tuli vastaan. Eino meidät siinä esitteli ja myöhemmin tiemme kohtasivat vielä buffet-pöydän luona.

Kun Timo sai tietää, että Nina työskenteli missiorganisaation kampaajana, pyysi hän saada haastatella Ninaa tekeillä olevaa kirjaansa, Suomen kauneimmat, varten.

– Hän sitten loihe lausumahan kirjaprojektista ja kysyi voisiko saada haastatella kampaajamestari Salosta siitä, miten missien kampausmuoti on muuttunut ja loppu onkin sitten historiaa, Mikkonen muistelee.

"Laihduttaminen on väliaikaista, elämäntapamuutos pysyvää"

Television painonpudotuskilpailun viime vuoden lopulla voittanut Mikkonen kertoo, ettei ole vielä täysin sisäistänyt muuttunutta olemustaan. Mikkosen paino putosi tosi-tv -ohjelman aikana ja sen jälkeen yhteensä 17 kiloa.

Keskeinen oivallus Mikkoselle on ollut se, että kyseessä on nimenomaan elämäntapamuutos eikä laihdutuskuuri.

– Elämäntapamuutos on kokonaisvaltaisempi asia, laihduttaminen on väliaikaista. Alli Paasikivi on sanonut mielestäni viisaasti aikoinaan etiketistä: "Ken etiketin taitaa, hän voi sen unohtaa". Sama pätee painonhallintaan.

– Elämäntapamuutos on siis asia, joka tapahtuu pään sisällä. Kun olet tehnyt itsellesi selväksi sen, että ei ole laihduttamista on vain terveelliset ruokailutttumukset, niin se ajautuu sinun sisään eikä sitä tarvitse enää miettiä.

Nina Mikkosen koko haastattelu katsottavissa Areenasta:

Yhdysvalloissa edustajainhuoneen puheenjohtaja Nancy Pelosi on ilmoittanut niiden henkilöiden nimet, jotka esittelevät presidentti Donald Trumpin virkarikossyytteen sisällön senaatille.

Pelosin valitsemaan tiimiin kuuluu seitsemän demokraattiedustajaa. "Syyttäjinä" tapauksessa toimivat:

• edustajainhuoneen tiedustelukomitean puheenjohtaja Adam Schiff
• oikeuskomitean puheenjohtaja Jerry Nadler
• edustajat Hakeem Jeffries, Jason Crow, Val Demings, Zoe Lofgren ja Sylvia Garcia.

Pelosi kertoi, että Schiff toimii tapauksessa johtavana syyttäjänä.

Tiimissä on "vahvaa juridista osaamista"

Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajan Paula Vilénin mukaan Pelosi on hakenut tiimiinsä "vahvaa juridista osaamista".

– Koulutukseltaan tästä seitsikosta kuusi on juristeja ja yksi on entinen poliisipäällikkö, Vilén kertoi tv-uutisissa kello 18.

21 vuotta sitten presidentti Bill Clintonin virkarikossyytteiden esittelijänä oli 13 valkoista republikaanimiestä. Pelosin nyt valitsemaan syyttäjätiimiin kuuluu naisia, miehiä ja vähemmistön edustajia.

Seuraavaksi edustajainhuone vielä virallisesti äänestää virkarikossyyteen viemisestä senaattiin. Näin ollen senaatti saa eteensä presidentin virkarikossyytteen kolmannen kerran Yhdysvaltain historiassa.

Senaatin republikaanijohtaja Mitch McConnell on arvionut, että varsinainen virkarikosoikeudenkäynti voisi alkaa ensi viikon tiistaina.

Pitkään kestäneessä virkarikostutkinnassa edustajainhuone päätyi lopulta syyttämään presidentti Trumpia vallan väärinkäytöstä ja kongressin tutkinnan estämisestä.

Trumpin epäillään painostaneen Ukrainan presidenttiä tutkituttamaan demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Joe Bidenin perheen toimia ja käyttäneen samalla asemaansa väärin.

Valkoinen talo totesi tuoreeltaan, ettei syyttäjien nimeäminen "muuta yhtikäs mitään". Valkoisen talon mukaan Trump odottaa, että senaatin käsittelyssä hänet vapautetaan syytteistä täysin.

Voit lukea tästä Paula Vilénin jutusta, miten virkarikossyyteasia seuraavaksi etenee:

Trumpin virkarikossyyte siirtyy senaattiin – Ylen kirjeenvaihtaja kertoo, mitä seuraavaksi tapahtuu

Viime vuosi oli YK:n mukaan mittaushistorian toiseksi lämpimin.

YK:n alaisen Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n suomalainen johtaja Petteri Taalas varoittaa, että äärimmäiset sääilmiöt jatkuvat myös tänä vuonna ja tulevina vuosina. Niitä kiihdyttää kasvihuonekaasujen ennätysmäinen määrä ilmakehässä.

Kaikki mittaushistorian viisi lämpimintä vuotta ovat osuneet viidelle viime vuodelle. Viime vuotta lämpimämpi oli vain vuosi 2016, jolloin maailman lämpötiloja kuumensi poikkeuksellisen voimakas El Nino -ilmiö.

1980-luvusta lähtien uusi vuosikymmen on aina ollut edellistä lämpimämpi.

WMO:n mukaan lämpötilan nousulla on jo nyt ollut vakavia seurauksia, kuten jäiden sulaminen, merenpinnan nousu, meriveden lämpeneminen ja happamoituminen sekä äärimmäiset sääilmiöt.

Historioitsija Aleksi Mainio sai loppuvuodesta poikkeuksellisen tehtävän. Valtioneuvoston kanslia kaipasi selvitystä siitä, tiedämmekö tarpeeksi Neuvostoliitossa asuneiden suomalaisten vaiheista Stalinin vainoissa 1930-luvulla.

Toimittaja Unto Hämäläisen mielestä emme tiedä. Hämäläinen kirjoitti aiheesta viime kesänä Helsingin Sanomiin ja tuli käynnistäneeksi prosessin, jonka yksi etappi saavutettiin tänään, kun Mainio luovutti selvityksensä valtionneuvoston kanslialle.

Sen keskeinen viesti on selkeä: Hämäläinen on oikeassa, tutkimusta tarvitaan ja paljon.

– Kyseessä on kansallisesti niin merkittävä aihe, että lisätutkimusta tarvitaan aivan ehdottomasti.

– Jo pelkästään arviot kuolleiden määrästä heittelevät niin paljon, että se todistaa tutkimuksen tarpeellisuuden. Välillä puhutaan 12 000 kuolleesta, välillä taas 30 000 tai jopa useammasta, Mainio sanoo ja arvelee todellisen kuolleiden määrän olevan jossain mainittujen lukujen välissä.

Kyse on joka tapauksessa isosta ihmisjoukosta; uhriluku on samaa suuruusluokkaa kuin talvi- ja sisällissodassa.

Tarvitaan 3–4 historioitsijan tutkimusryhmä

Täysin kirjoittamaton luku Neuvostoliitossa asuneiden suomalaisten kohtalo ei ole. Stalinin vainoista on ilmestynyt historiantutkimuksia ja karusta ajasta on kirjoitettu muistelmia ja kaunokirjallisia teoksia, tunnetuimpana elokuvaksikin kääntynyt Antti Tuurin Ikitie.

Silti kokonaiskuva puuttuu.

– Kyseessä on niin laaja aihe, että varmaankin siksi siihen ei ole kukaan tarttunut, Mainio arvelee.

Hän muistuttaa, että jo Neuvostoliitossa asuneiden suomalaisten jäljittäminen on suuri työ. Suomalaisia asui paitsi Leningradissa ja Neuvosto-Karjalassa, myös ainakin Vladivostokissa, Bakussa, Siperiassa ja Muurmanskin seudulla.

Suomalaisia myös tuli ja meni: moni pakeni Suomeen bolsevikkivallankumousta ja pian samaa reittiä kulki vastakkaiseen suuntaan punapakolaisten letka. Oma ryhmänsä olivat 1930-luvun loikkarit ja amerikansuomalaiset.

Montako suomalaista Neuvostoliitossa lopulta asui, kun Stalinin vainot olivat pahimmillaan vuosina 1937–1938? Varmaankin kymmeniätuhansia, tuskin kuitenkaan sataa tuhatta? Ja kuka lasketaan suomalaiseksi? Otetaanko inkeriläiset mukaan tutkimukseen?

– Kyseessä on iso aihe ja norsu pitää syödä paloina.

Mainio ehdottaakin useiden tutkimusten tekoa, ja lopulta yhteenvetoa. Hän perustaisi tutkimusryhmän Kansallisarkiston yhteyteen.

– Tarvittaisiin kolmesta neljään tutkijaa viiden vuoden projektiin. Lisäksi aiheesta riittäisi 3–6 väitöskirjatutkimukseen ja pienempiin alatutkimuksiin.

Kokonaisuuden hallinnointia varten Mainio harkitsisi historiatoimikunnan perustamista. Hän kuitenkin korostaa tutkijoiden itsenäisyyttä ja akateemista vapautta.

– Emme tarvitse virallista valtiollista historiantutkimusta. Kansallisarkiston rooli olisi toimia katto-organisaationa, tarjota puitteet sekä yhteydet Venäjän arkistoihin.

Venäjän arkistot olisivat käytössä

Sinänsä jo Kansallisarkiston rooli yksittäisen tutkijan selkänojana olisi merkittävä. Aleksi Mainio tuntee hyvin Venäjän arkistojen käytännöt ja tietää, kuinka niiden byrokratia saattaa kampittaa yksittäisen tutkijan.

– Lontoon arkistoissa saan päivässä aikaan sen, mikä Moskovassa vie kuukauden.

Sen sijaan on Mainion mukaan väärinkäsitys, että Venäjän arkistot eivät aukeaisi ulkomaiselle tutkijalle. Esimerkiksi entisessä puoluearkistossa, nykyisessä sosiaalisen ja poliittisen historian arkistossa on yli 50 laatikollista materiaalia tapetuista suomalaisista ja se on jo luvattu suomalaistutkijoiden käyttöön.

– Stalinin vainot ovat nyky-Venäjällä herkkä aihe, eikä viime aikojen poliittinen kehitys ole ollut tämän kaltaisen tutkimuksen kannalta suotuisaa. Silti tutkimus voidaan yhä tehdä, Mainio arvioi.

Arkistomateriaalia löytyy myös lähempää. Muun muassa suojelupoliisin edeltäjä Etsivä keskuspoliisi piti tarkkaa kirjaa Neuvostoliittoon muuttaneista suomalaisista ja nuo paperit ovat tallessa Kansallisarkistossa.

Pallo on nyt valtioneuvoston kanslialla. Mainion mukaan tutkimusta tarvitaan ja se on mahdollista toteuttaa. Rahaa se kuitenkin vaatii. Kanslia kertoi tiedotteessaan, että ehdotus tutkimushankkeesta on laaja ja sen toteuttaminen esitetyssä muodossa edellyttää erillistä rahoitusta. Löytyykö sitä, se jää nähtäväksi.

Lue lisää:

Presidentti Niinistö HS:lle Stalinin vainojen suomalaisuhreista: "Kansallisarkistolla olisi tässä tehtävää"

Yhdysvallat ja Kiina ovat päässeet ensimmäisen vaiheen sopuun kauppasodassa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Kiinan varapääministeri Liu He allekirjoittivat sopimuksen keskiviikkona.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun maat suostuvat edes jonkinlaisiin myönnytyksiin jo kaksi vuotta kestäneessä kauppasodassa.

Kiina on sitoutunut yli 200 miljardin dollarin lisäostoihin seuraavan kahden vuoden aikana. Sopimuksen mukaan Kiina ostaa Yhdysvalloilta maataloustuotteita 50 miljardilla dollarilla, palveluja 40–50 miljardilla dollarilla, energiaa 50 miljardilla dollarilla ja teollisuustuotteita 75 miljardilla dollarilla.

Liu sanoi tilaisuudessa lisäksi, että Kiina toivottaa maailmanlaajuiset investoijat tervetulleiksi investoimaan Kiinaan.

Trump kertoi olevansa vakuuttunut, että yhdysvaltalaiset maanviljelijät pystyvät vastaamaan lisääntyvän kaupan tarpeisiin.

Vastatoimena Kiinan myönnytyksille Yhdysvallat luopuu tullikorotuksista, joita se on suunnitellut muun muassa kulutuselektroniikkatuotteille. Suurin osa tulleista jää kuitenkin voimaan.

Kiinan presidentti Xi Jingping oli lähettänyt tilaisuuteen kirjeen, jossa hän kertoi diilin olevan tärkeä koko maailmalle. Xi sanoi haluavansa pysyä tiiviissä yhteydessä Trumpin kanssa. Lisäksi Xi toivoi, että Yhdysvallat kohtelee kiinalaisia yrityksiä reilusti.

Toista vaihetta neuvotellaan pian, Trump lupaa

Ennen sopimuksen allekirjoittamista Trump kiitteli lehdistötilaisuudessa miltei puoli tuntia kavereitaan ja henkilöitä, jotka ovat myötävaikuttaneet sopimuksen syntyyn. Kongressia hän arvosteli meneillään olevasta virkarikossyytteestä. Trump luonnehti senaattiin pian siirtyvää virkarikossyytettä "huijaukseksi".

Yhdysvaltain puolelta sopimusta on neuvottelut Robert Lighthizer.

– Oliko tämä helpompi vai vaikeampi diili kuin kuvittelit, Robert? Trump vitsaili lehdistötilaisuuden alussa.

Lighthizer totesi sopimuksen olleen vaikea saavuttaa.

Trump ylisti kauppasopimusta merkitykselliseksi ja sanoi, ettei vastaavaa askelta reilujen kauppasuhteiden eteen ole koskaan aiemmin otettu.

Myös Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence kehui sopimusta ja kiitteli Trumpin tekemää työtä.

Asiantuntijat ovat kuitenkin arvioineet, että edessä on vielä monia kipeitä kiistanaiheita. Nyt syntynyt sopimus ei ratkaise kauppariitoja. Molemmilla mailla on edelleen voimassa korotettuja tulleja satojen miljardien tuontierille.

Trump vakuutti, että toisen vaiheen kauppasopimusta aletaan neuvotella pian. Trumpin mukaan Kiinalle kauppasodassa asetetuista tulleista voidaan mahdollisesti luopua täysin, jos toisen vaiheen sopimus syntyy.

Lue kymmenen kysymystä ja vastausta kauppasodasta:

Yhdysvallat ja Kiina hautaavat tänään sotakirveensä ainakin osittain – onko kauppasota ohitse?

Kun markkinointialan työt eivät tuoneet turkulaiselle Heli Mikkolalle enää riittävää onnellisuuden tunnetta, oli hänen aika etsiä jotain uutta. Mikkola oli ollut mukana parinkymmenen vuoden ajan paikallisradion hyväntekeväisyyskampanjoissa ja liikuntatapahtuman markkinoinnissa. Hektinen työrytmi ei kuitenkaan antanut hänelle entiseen tapaan innostusta ja virtaa.

Ajatus sijaisvanhemmuudesta syntyi hänen mielessään yllättävässä paikassa. Mikkola oli tehnyt töitä jälleen aamusta iltaan. Hän istui kampaajalla rättiväsyneenä. Seuraavana päivänä olisi järjestettävä Kuntovitosen tapahtuma, johon osallistuisi tuhansia naisia ympäri Varsinais-Suomea. Voimat riittivät hädin tuskin kampaustuolille.

Hän kuuli väsymyksen läpi kampaajan puhuvan sijaisvanhemmuudesta.

– Kampaaja totesi, että silloin saisi olla kotona, voisi kulkea rauhassa luonnossa ja auttaa kasvavia lapsia. Päässäni syttyi valo.

Mikkola pohti jo mielessään, kuinka heidän rescuekoiransa voisi tukea lapsen selviytymistä. Lisäksi hän oli kasvattanut 19 vuoden aikana kaksi omaa lasta, joten kokemustakin kasvattamisesta oli kertynyt.

Hän tiesi sydämessään, että haluaisi tehdä seuraavaksi juuri tällaistä työtä.

Infoa, tietoa, tiedonjanoa

Mikkola ilmoitti uudesta työsuunnitelmastaan muulle perheelle päästyään kampaajalta kotiin. Sijaisvanhemmuus tiesi perheen tulojen tipahtamista. Toisessa vaakakupissa oli Helin uupumukseen johtava työ.

Vaikka ilmoitus yllätti puolison, ymmärsi hän muutoksen tärkeyden. Perheen kaksi tytärtä olivat juuri muuttaneet pois kotoa, joten talossa oli tilaa uudelle asukkaalle.

Mikkola vei päätökseen Kuntovitosen tapahtuman ja soitti heti tapahtuman jälkeen Nuorten ystävät -yhdistykseen. Hän ilmoittautui puolisonsa kanssa seuraavalle yhdistyksen järjestämälle kurssille.

Jo muutaman kuukauden kuluttua pariskunta sai lisätietoa sijaisvanhemmuuden haasteista ja vastuista. Työjako pariskunnalle oli alusta asti selvää. Sijaisvanhemmuus olisi pääasiassa Helin työ, jota puoliso tukisi.

Kukahan meille muuttaa?

Suomessa sijoitetaan perheisiin vuosittain tuhansia lapsia ja nuoria. Sijaisvanhempaa tarvitaan siinä vaiheessa, kun lapsi on huostaanoton vuoksi laitoksessa.

Sosiaaliviranomaiset ottavat yhteyden järjestöihin, joilla on yhteydet koulutettuihin sijaisperheisiin. Kunnat, erilaiset yksiköt ja järjestöt etsivät jatkuvasti uusia sijaisperheitä.

Nuorten ystävistä otettiin yhteyttä Mikkolaan. Pariskunnalle esitettiin muutamia perustietoja tytöstä, joka tarvitsisi uuden kodin. He saivat harkita rauhassa sitä, sopiiko teini-ikäinen nuori perheeseen.

Kumpikin tiesi, että huostaanotetulla lapsella on aina traumoja, joista seuraa oireiluja. Niiden käsitteleminen voi olla sijaisvanhemmille todella haastavaa. Toisaalta esiin saattaa nousta positiivisia asioita, joita ei olisi voinut ikinä odottaa.

Päätös Mikkolan perheelle oli lopulta selkeä.

– Tiesimme hyvin nopeasti, että tämän nuoren haluamme kotiimme.

Päätöksen vahvistumisen jälkeen he saivat tavata tytön ensimmäistä kertaa.

Aluksi kahvittelua julkisilla paikoilla

Pariskunta kohtasi uuteen kotiin sijoitettavan nuoren ensimmäistä kertaa kahvilassa. Tilanteessa oli mukana kaupungin sosiaaliviranomainen. Tapaaminen sujui jouhevasti, joten he näkivät uudelleen julkisilla paikoilla.

Lopulta Mikkola pyysi tyttöä kylään heille kotiin. Seuraava luonnollinen vaihe oli, että tyttö muutti Mikkolan tyttären entiseen makuuhuoneeseen. Muutos oli suurempi kuin Mikkola osasi odottaa.

– Koko perhedynamiikka muuttui ihan täydellisesti. Sitä oli vaikeaa kuvitella ennakkoon.

Tasapainoilua oli erityisesti siinä, miten sovittaa erilaiset ajatusmaailmat yhteen. Omille lapsille käytetyt kasvatusmetodit eivät toimineetkaan sijoitettuun lapseen sellaisenaan, vaan heidän piti rakentaa nuoren kanssa omanlaiset, rakkaudella raamitetut rajat.

Kiitosta sijaisvanhemmuudesta saa harvemmin lapselta itseltään. Sitä kertyy sijaisvanhemmille seuraamalla nuoren kehitystä päivä päivältä.

Pariskunta koki voimakkaan onnellisuuden tunteen ensimmäisen sijaislapsen jo muuttaessa omaan kotiin, jolloin hän kiitti erikseen Heliä ja Tommia kaikesta tuesta.

Pariskunnalla on nyt toinen sijaislapsi, jonka tukena he saavat olla.

– Haluamme tarjota laitoksen sijaan kodin, jossa nuori voi eheytyä, kertoo Heli.

Töitä tehdään sydämellä

Harva ryhtyy sijaisvanhemmaksi rahan takia. Työ on matalapalkkaista ja edut ovat vähäisiä. Lapsista maksettavat palkat vaihtelevat järjestö- ja kaupunkikohtaisesti. Yhdestä lapsesta voi saada keskimäärin 1 500 euroa.

Mikkola kokee, että nimenomaan pieni palkka kuvastaa työn arvostuksen puutetta.

– Työ on ympärivuorokautisesti sitovaa eikä palkallista kuukauden vuosilomaa ole. Kun sijoitusaika päättyy, niin tippuu ansiosidonnaisten sijaan Kelan päivärahoille.

Huutava puute sijaisvanhemmista voisi Mikkolan mukaan korjaantua, jos palkkaus ja edut olisivat kunnossa. Hän itse pystyi hyppäämään epävarmaan taloudelliseen tilanteeseen ainoastaan sen takia, että oli maksanut markkinointialan ansioillaan asuntolainaa riittävän pitkään.

Kiitos tulee edistysaskeleista

Pariskunta etsi tasapainoa sijaisvanhemmuuden rooleissa, kunnes he päätyivät selvään jakoon. Jos Helin pitää hengähtää, niin puoliso ottaa vanhemmuudessa vetovastuun. Kumpikin on oppinut uudenlaisen vanhemmuuden myötä joustamaan.

Heli huolehtii kodista, auttaa nuorta koulunkäynnissä ja kiertää erilaisissa lapseen liittyvissä palavereissa. Tommi vie nuorta erilaisiin harrastuksiin.

Nyt Mikkola kokee tekevänsä konkreettista auttamistyötä, joka tuntuu hyvältä jokaisessa kehon solussa.

– Minulle on tärkeää tehdä konkreettisesti jotain hyvää. Sijaisvanhempana saan jakaa hoivaa, lämpöä ja välittämistä.

Hektinen elämäntilanne sai hänet miettimään muutosta, joka tukisi omaa hyvinvointia. Uudessa ammatissa Mikkola on saanut tukea myös nuoren hyvinvointia.

– Olemme antaneet nuorelle eväitä aikuisuuteen, jotta hänen elämänsä kantaisi.

Katso, millaista sijaislapsiperheen arki on:

New Yorkin pörssi-indekseissä nähtiin keskiviikon kauppapäivän päättyessä uusia ennätyksiä sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Kiina olivat allekirjoittaneet uuden kauppadiilinsä ensimmäisen vaiheen.

Sekä Dow Jones että S&P 500 -indeksi päätyivät ennätyskorkealle. Dow Jones -indeksi sulkeutui historiallisesti ensimmäistä kertaa yli 29 000 pisteen. Nasdaq puolestaan kipusi vain hieman plussan puolelle.

Euroopan ja Aasian markkinoilla vaikutus ei ollut yhtä piristävä. Markkinoilla on vielä epävarmuutta asioista, joita Yhdysvallat ja Kiina eivät ole saaneet ratkaistua.

Torstaina aamuyöllä Suomen aikaa avautuneiden Aasian pörssien päivä alkoi hienoisessa nousussa Hongkongissa, Manner-Kiinassa ja Japanissa.

– Kauppasopu on merkittävä askel siihen suuntaan, että maailmantalouden kasvun ylle tummia pilviä kerryttänyt kitka vähenee, sanoi Aasian markkinoiden päästrategi Stephen Innes konsulttiyhtiö AxiTraderista uutistoimisto AFP:n mukaan.

Kiina lupasi lisätä ostoja

Analyytikot arvioivat yleisesti, että innostuneimmat reaktiot kauppasopuun on todennäköisesti jo nähty.

Suurin piristysruiske markkinoilla nähtiin jo joulukuussa, kun sovusta ilmoitettiin ja osapuolten välinen tullinokittelu päättyi, Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu arvioi STT:lle keskiviikkona.

Sopimuksen suurin saavutus liittyy tullivarustelun katkaisemiseen ainakin toistaiseksi. Kiina ja Yhdysvallat säätivät toisiaan vastaan mittavat tullit kauppasodan aikana.

Lisäksi sopimus esimerkiksi velvoittaa Kiinaa ostamaan enemmän yhdysvaltalaistuotteita.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan lopullisen, toisen vaiheen sopimuksen neuvottelut aloitetaan nopealla aikataululla. Trump tuskin haluaa kärjistää pari vuotta jatkunutta kauppakiistaa uudestaan enää ennen Yhdysvaltain marraskuun presidentinvaaleja.

Lisää aiheesta:

Yhdysvallat ja Kiina saivat aikaan ensimmäisen vaiheen kauppasovun – Kiina sitoutuu lisäostoihin, Yhdysvallat luopuu rangaistustulleista

Britannian prinssi Harryn odotetaan astelevan tänään julkisuuteen ensimmäisen kerran sitten Harryn ja hänen puolisonsa herttuatar Meghanin vetäytymisilmoituksen.

Pariskunta ilmoitti viime viikolla jättävänsä kuninkaallisen perheen ytimen ja keskittyvänsä omaan elämäänsä ja tavoittelevansa taloudellista riippumattomuutta. Osana itsenäistä elämäänsä pariskunta on ilmoittanut uudesta julkisuusstrategiastaan, jossa he irtautuvat hovin perinteisestä tavasta edustaa.

Yksityiskohdat pariskunnan työskentelystä, rahanansaitsemisesta, asumisjärjestelyistä ja turvallisuudesta ovat edelleen neuvotteluiden alla - tai ainakaan niistä ei ole kerrottu. Maanantai-iltaisesta kuningattaren lausunnosta ilmeni, että epäselvä tilanne halutaan ratkaista nopeasti.

Mediarajoituksia arvontatilaisuudessa

Harrylle on kuitenkin sovittu tälle päivälle edustustehtävä Britanniassa järjestettävän Rugby Leaguen vuoden 2021 maailmanmestaruuskilpailujen lohkoarvonnassa.

Buckinghamin palatsissa pidettävän tilaisuuden mediajärjestelyistä liikkuu vaihtelevia tietoja. Tiettävästi perinteisestä mediasta vain BBC saa taltioida tapahtuman. Harry ei vastaa kysymyksiin, jotka koskisivat parin vetäytymissuunnitelmia. BBC:n kerrotaan pyytäneen jo hyvissä ajoin ennen vetäytymiskohua prinssi Harryn haastattelua, mutta siitä kieltäydyttiin.

Näyttää siltä, että suurin osa median edustajista voi seurata tilaisuutta ainoastaan videoyhteyden välityksellä. Asiasta kertoo verkkosivuillaan Guardian. Lopullisesti median läsnäolo selvinnee vasta myöhemmin torstaina. Lohkoarvonnan tarkkaa kellonaikaa ei ole vielä kerrottu julkisuuteen.

Keskiviikkoiltana Harry julkaisi pariskunnan Instagram-tilillä viestin, jossa kertoi suojelemansa Invictus-kisojen tilanteesta. Tapahtuma tukee sodissa haavoittuneiden veteraanien asemaa.

Lue lisää:

Kuka maksaa kulut? Kanadalaiset prinssi Harrylle ja herttuatar Meghanille: Tänne muuttaminen ei ole pelkkä ilmoitusasia

Kuningatar Elisabet hyväksyy prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin ratkaisun

Britit suuttuivat Harrylle ja Meghanille, mutta keskustelut tulevaisuudesta "sujuvat hyvin" – Lehti: Herttuatar sopimukseen Disneyn kanssa

Yksi sitaatti iski syvälle tajuntaan vuodenvaihteen urheilu-uutisvirrasta: ”Huippu-urheilu ei ole koskaan terveellistä.”

Sen sanoi huippu-urheilija. Tarkemmin sanoen yhdistetyn hiihdon tämänhetkinen suomalainen kärkinimi Ilkka Herola, 24.

Lausunto ei aiheuttanut hirvittävää somemylvintää – vaikka niin olisi voinut pelätä. Mistään ei noussut kommentaattorien armeijaa todistelemaan, että Herola on väärässä. Että tottahan kai huippu-urheilu on terveellistä.

Sanojaa ei onneksi myöskään syytelty dopingnäytteen laskettamisesta omaan aamiaiskulhoon. Eihän tuollainen avoimuus liene omiaan houkuttamaan uusia sponsoreita perinteisille lumilajeille.

No, aika vähissä taitavat mäkihyppääjien ja yhdistetyn hiihtäjien tukieurot muutenkin olla tämän hetken menestyksellä ja huomioarvolla.

En ole sen enempää huomannut kenenkään kyseenalaistaneen Herolan motivoituneisuutta kilpaurheiluun. Niinkin olisi voinut joku reagoida.

Jo vuosikymmenet sitten pukukopeissa tiedettiin, ettei ”urheilija tervettä päivää nää”.

Olisikohan syy lausuntoa seuranneelle hiljaisuudelle se, että sanoja oli kiusallisen oikeassa. Ja likimain kaikki huippu-urheilusta vähänkin kiinnostuneet tietävät hänen puhuneen täyttä asiaa.

Jo vuosikymmenet sitten pukukopeissa tiedettiin, ettei ”urheilija tervettä päivää nää”. Silloin siinä oli vähintään häivähdys ironiaa. Mutta Herola puhui naama pelottavan peruslukemilla.

Jutussa, jossa häntäkin haastateltiin, oli lähtökohtaisena aiheena mäkihyppääjien laihdutus. Lento-ominaisuuksia tavoiteltaessa pyritään keventämään suksien päällä kulkeva kuorma sellaiseksi, että se päätyy metrin, pari pidemmälle kuin muut.

On monta muutakin tapaa, jotka uhkaavat kilpakenttien kertakäyttötähtien terveyttä.

Kiekkokaukaloista on viime aikoina kärrätty tajuttomaksi taklattuja pelaajia paareilla ensiapuun. Kirurgisten toimenpiteiden kierteet ovat tuttuja etenkin lajeissa, joissa tarvitaan yksipuolisia erityisominaisuuksia.

Uran päättyessä moni on siirtynyt baareja kiertävälle radalle ja jäänyt sinne.

Yhä useammin kovimmilla on kilpaurheilijan mielenterveys. Uran päättyessä moni on siirtynyt baareja kiertävälle radalle ja jäänyt sinne.

Steroideilla on tunnetut seurauksensa esimerkiksi lisääntymiskyvylle. Riskien luetteloa ei liene tarpeen jatkaa pidemmälle.

Silti yritys- ja työelämässä edelleen kuunnellaan entisten valmentajagurujen konsulttiluentoja ja apinoidaan kritiikittä huippu-urheilua vähintään kieli- ja mielikuvien tasolla. Otetaan koppeja ja annetaan syöttöjä lapaan, pelataan pudotuspelejä.

Huippu-urheilulla on kiistämätön viihdearvo. Kaikista sopupeliskandaaleista huolimatta kilpailutapahtumat ovat pääosin ennalta käsikirjoittamattomia draamoja, joiden parissa katsoja voi kokea aitoa jännitystä.

Kuinka kauan media ja yhteiskunnat ovat valmiit pönkittämään tätä enimmäkseen epäterveellistä bisnesilmiötä – usein jopa sille ilmaista julkisuutta tarjoten?

Kysymys kuitenkin kuuluu: kuinka kauan media ja yhteiskunnat ovat valmiit pönkittämään tätä enimmäkseen epäterveellistä bisnesilmiötä – usein jopa sille ilmaista julkisuutta tarjoten?

Kun opiskelin, oli Tampereen yliopiston tiedotusopin professorina maineikas Pertti Hemánus. Hän oli herännyt kuntoliikunnan hyvinvointia edistävään autuuteen, mutta ihmetteli samalla, mihin ihmeeseen mediassa tarvitaan urheilutoimituksia.

Osa opiskelijoista epäili huippu-urheilijoiden kannustavan kansaa, etenkin nuorisoa, pitämään huolta kunnostaan. Hemanus tyrmäsi argumentin omalla esimerkillään.

Joku yritti vielä perustella ilmiötä kaupallisuudella: urheilijoita tarvitaan mainostamaan urheiluvälineitä. ”Minulla on ne samat 20 vuotta vanhat lenkkitossut”, Hemánus intti edelleen.

Vuosien vieriessä olen alkanut arvostaa professorivainaan sinänsä hiukan lapsellista päättelyketjua. Ilkka Herolan haastattelukin palautti sen mieleen neljän vuosikymmenen takaa.

Vielä kauempaa nostatti muistoja äskettäin julkaistu olympiavoittaja Veikko Kankkosen 80-vuotishaastattelu. Siinä vanha mäkihyppääjä tiivisti lopulta elämänsä onnen siihen, että oli saanut kisailun kautta hyviä, pysyviä ystävyyksiä eikä ollut menettänyt terveyttään urheilussa.

Vähän aiemmin olimme saaneet ihastella tv:stä hiihtäjä Siiri ”Äitee” Rantasen vetreää loikkimista 95 vuoden iässä.

Toivottavasti Ilkka Herola ja vaikka jokunen muukin tämän päivän huippu-urheilija voi ilmaista edes jotain etäisesti samaa joskus 2080-luvulla.

Matti Mörttinen

Kirjoittaja on pirkanmaalainen tietokirjailija ja journalisti sekä erittäin entinen urheilutoimittaja.

Aiheesta voi keskustella 16.01. klo 23.00 asti.

Katso myös

Urheilugaala suorana Yle Areenassa klo 20.00

Pekka Seppäsen kolumni: Suomen urheilulla on 11 kuukautta armonaikaa

Yle vahvistaa Latinalaisen Amerikan uutisointiaan, ja lähettää toimittajan Uruguayhin. Toimittaja Johanna Pohjola lähtee Uruguayn pääkaupunkiin Montevideoon tammikuun lopussa.

Etelä-Amerikka on Pohjolalle tuttu maanosa. Hän on asunut useita vuosia Argentiinassa ja Boliviassa ja työskennellyt alueella toimittajana.

– On tosi kiinnostavaa palata alueelle juuri nyt, kun monessa maassa on ollut liikehdintää, tyytymättömyyttä ja isoja muutoksia käynnissä. Ihmiset haluavat tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa, Pohjola sanoo.

Useissa Latinalaisen Amerikan maissa, kuten Chilessä, Boliviassa ja Venezuelassa, on kuohunut viime kuukausina. Talousmahti Brasilian sademetsien palot ja oikeistopopulistisen presidentti Jair Bolsonaron haluttomuus osallistua ilmastotalkoisiin ovat puhuttaneet ympäri maailman.

"Suomalaisyrityksillä on siellä paljon mahdollisuuksia"

Pohjolan asemapaikaksi valikoitui Uruguayn Montevideo, koska maasta on sellutehtaiden myötä tullut keskeinen ja ajankohtainen suomalaisille. Metsäyhtiö UPM rakentaa maahan uutta sellutehdasta.

– Tarkoitus on kertoa, minkälainen maa Uruguay on. Minua kiehtoo sen asema pienenä maana kahden suuren naapurin, Argentiinan ja Brasilian välissä, Pohjola sanoo.

Uruguaysta on myös hyvät matkustusyhteydet muualle Etelä-Amerikkaan.

Pohjolasta on tärkeää, että Latinalaisessa Amerikassa on suomalaisia toimittajia.

– Kyseessä on iso ja tärkeä alue, jota tunnetaan Suomessa vähän. Suomalaisyrityksillä on siellä paljon mahdollisuuksia, ja on hyödyllistä ymmärtää näiden maiden ja ihmisten toimintatapoja, hän arvioi.

Hän haluaa tuoda suomalaisten ulottuville myös asioita, joista suomalaiset voisivat oppia.

– Haluan kertoa myös arjesta ja siitä, mitä kaikkea elämänviisautta muualla on. Minua kiinnostaa esimerkiksi, miten ihmiset ovat ratkaisseet elämässään tiettyjä asioita, kuten vaikkapa toistuvissa talouskriiseissä selviämistä, hän sanoo.

Ennen Yleä Pohjola on työskennellyt muun muassa Helsingin Sanomissa, Journalisti-lehdessä ja Taloussanomissa sekä tietokirjailijana.

Ylelle aiemmin Latinalaisesta Amerikasta raportoinut toimittaja Erkka Mikkonen siirtyi viime vuonna Ylen Moskovan-kirjeenvaihtajaksi.

Lue tästä Pohjolan aiempia juttuja:

Japanissa keksittiin hyville löylyille sana, jota ei edes suomen kielestä löydy – Löylybuumi loi Japaniin nuorten saunahullujen alakulttuurin

Siivoa aamulla, jotta mieli toimii tehokkaasti loppupäivän, neuvoo japanilainen munkki – Tässäkö uusi KonMari?

Argentiinan diktatuurissa 1970-luvulla kadonnut fyysikko löytyi: soitti entiseen yliopistoonsa Yhdysvalloista

Uudelleen aukeamassa olevassa Varkauden akkutehtaassa aiotaan kehittää ja valmistaa kotiakkujärjestelmiä pääasiassa Suomen markkinoille. Finnish Batteries -niminen yhtiö on ostamassa akkutehtaan kiinteistön ja kaupan on määrä toteutua helmikuussa.

Yhtiön liikeideana on tarjota markkinoille litium-rautafosfaatti -akkuja, joita valmistetaan jo Kiinassa. Akuilla varastoitaisiin aurinko- ja tuulienergian ylituotantoa. Akkuja voitaisiin tarjota ilmajohtojen varassa oleville asiakkaille osana sähkösopimusta. Ajatuksena on, että akun avulla saataisiin sähkön toimitusvarmuus ilman kallista maakaapelointia.

Finnish Batteries -yhtiön toimitusjohtajan ja pääomistajan Jukka Järvisen mukaan tällä tavoin energiayhtiöillä ei olisi samanlaista painetta nostaa jakeluverkkomaksuja.

– Jos tällaisen pidemmän ilmajohdon päähän laitetaankin muuntajan viereen akkupaketti, niin sillä saadaan ihan samanlainen säävarmuustaso, mutta ihan murto-osalla investointikustannuksista, kertoo Järvinen.

Yhtiö aikoo tarjota akut palveluna yhteistyössä sähköyhtiöiden kanssa, jolloin kuluttaja ei ostaisi akkuja.

– Tarkoituksena on hallinnoida ja ohjata akkuja toisella yhtiöllä, joka tarjoaa asiakkaille akut palveluna. Olemme käyneet viime vuosina useampi sata neuvottelua eri energiayhtiöiden kanssa. Varsinaisia yhteistyösopimuksia ei vielä ole, joita voisi julkistaa, Järvinen kertoo.

Järvisen mukaan kuluttajien sähkölasku ei nousisi akkujen takia, sillä yritys saa tuottonsa liiketoiminnan kokonaisuudesta.

– Me tienaamme akun tuoman hyötysuhteen ja liiketoiminnallisen ympäristön paranemisen kautta akun investoinnin takaisin. Kuluttajalle tämä ei maksa mitään lisää.

Yhtiö suunnittelee massatuotantolaitosta Janakkalaan

Järvisen yhtiö suunnittelee perustavansa Janakkalaan, Kanta-Hämeeseen suuren akkutehtaan. Varkauden yksikössä tehtäisiin tuotekehitystä ja uusien akkujen esituotantosarjoja.

– Varkaudessa nyt olevat tuotantolaitteet ovat aika pientä tuotantoa varten ja ovat jo kymmenen vuotta vanhoja. Niitä voi kuitenkin käyttää uusien akkuteknologioiden kehittämiseen.

Janakkalan tehtaasta puolestaan suunnitellaan Järvisen mukaan massatuotantolaitosta, jossa on tarkoitus tehdä isoja määriä akkujärjestelmiä.

– Tehtaan suunnitelma pitää sisällään kokonaan uudenlaisen valmistusprosessin, joka on huomattavasti optimoidumpi isoon massatuotantoon kuin oikeastaan missään muussa akkutehtaassa tällä hetkellä.

Juha Sipilän (kesk.) hallituksen määritteli maahan 12 laajan päivystyksen sairaalaa. Kolmanneksitoista vuodenvaihteessa mukaan liittyi Vaasa. Samalla vaativia ja harvoin tarvittavia leikkauksia ja hoitoja ja keskitettiin pääasiassa viiteen yliopistolliseen sairaalaan.

Sama keskittämis- ja päivystysasetus määritteli sairaaloille leikkausten vähimmäismäärät vuodessa.

Lonkan ja polven tekonivelleikkauksia saa tehdä sairaaloissa, joissa leikkauksia kertyy noin 600 vuodessa. Selkäleikkausten vuotuinen lukumäärävaatimus on noin 150.

Syöpäkirurgiassa vaaditaan sairaaloilta noin 150 rintasyöpäleikkausta ja paksusuolisyöpä- leikkauksia tulee tehdä vuosittain noin 70.

Keskittämisasetuksella Sipilän hallitus halusi säästää rahaa.

Marinin hallitus haluaa sekä höllentää että kiristää asetusta

Sanna Marinin (sd.) hallitus haluaa muuttaa keskittämisasetusta. Höllennystä on tulossa lonkan ja polven tekonivelleikkausten, selkäleikkausten sekä rintasyövän ja paksusuolen syövän leikkausten vähimmäismääriin.

Muutosehdotuksessa pienempien leikkausmäärien perusteena on se, ettei potilaan välimatka sairaalan tule liian pitkäksi.

Pienemmistä leikkausmääristä voitaisiin päättää viiden yliopistosairaalan johdolla kunkin ervan eli erityisvastuualueen sisällä.

Viiden yliopistosairaalan vastuulla olisi huolehtia omien alueidensa keskussairaaloiden kanssa hoidon laadusta ja potilasturvallisuudesta.

Leikkausten vähimmäismäärien höllentämisen lisäksi hallitus haluaa myös kiristää sitä, missä vaativia ja harvoin tarvittavia leikkauksia saa tehdä.

Vain viiteen yliopistosairaalan pitäisi keskittää sellaiset vaativat leikkaukset ja toimenpiteet, joita tehdään alle 200 kappaletta koko Suomessa vuosittain. Sama koskee keuhko- ja peräsuolen syöpiä, vaikka määrät ylittävät 200.

Alueen sairaalassa ei vain huolehdita ihmisten erikoissairaanhoidosta. Se on merkittävä työllistäjä ja alueen vetovoimatekijä.

Tähän asti pykälässä on ollut maininta “viiteen yliopistolliseen sairaalaan tai vastaavaan yksikköön”. Nyt hallitus haluaa ottaa termin “tai vastaavaan yksikköön” pois ja keskittää leikkaukset vain yliopistosairaaloihin.

Käytännössä tämä “tai vastaavaan yksikköön” on ollut niin sanottu ”Jyväskylä pykälä”, koska se on mahdollistanut sen, että näitä leikkauksia on tehty sekä Keski-Suomen keskussairaalassa Jyväskylässä että Kuopion yliopistosairaalassa.

Sipilän hallituksen keskittämisasetus on ollut voimassa puolitoista vuotta. Helsingin, Turun ja Tampereen yliopistosairaaloiden erva-alueilla keskittämisasetuksen edellyttämät muutokset ovat pääosin tehty. Joitakin laajoja kokonaisuuksia vielä hiotaan.

Ongelmia asetuksen täytäntöönpanossa on ollut erityisesti Oulun ja Kuopion erva-alueilla.

Asetuksen muuttamista puoltaa kysymys päivystyksestä

Asetuksen muuttamiselle löytyy lääketieteellisiä ja hoidollisia perusteita.

Sekä Oulun että Kuopion erva-alueilla on oltu huolissaan päivystysvalmiuden ylläpitämisestä ja osaajapulasta. Totta on, että sekä idässä että pohjoisessa on pitkiä etäisyyksiä päivystyspisteisiin. Siksi joidenkin pienempienkin keskussairaaloiden päivystysvalmiudesta on huolehdittava.

Päivystysvalmius edellyttää sitä, että sairaalassa on riittävä määrä eri erikoisalojen lääkäreitä. Järkevää on, että eri erikoisalojen lääkärit eivät sairaalassa vain odota päivystyspotilaita, vaan leikkaavat päiväsaikaan myös ennalta sovittuja potilaita. Se parantaa kustannustehokkuutta. Suurempi leikkausmäärä myös ylläpitää ja kasvattaa lääkäreiden ammattitaitoa.

Asetuksen höllentäminen on myös aluepolitiikka

Esimerkiksi pieni osa paksusuolen syövistä on leikattava muutamassa tunnissa. Siksi on jotenkin perusteltavissa, että leikkausmääriä höllennetään. Päiväsaikaan leikatut paksusuolen syövät pitävät yllä kirurgin ammattitaitoa, jotta hän pystyy akuutisti yöllä leikkaamaan syövän aiheuttaman suolen puhkeaman.

Sama pätee ortopedeihin. Heitä tarvitaan päivystysvalmiuden ylläpitämiseen.

Tekonivelten ja selkäleikkausten vuotuisten leikkausmäärien höllentämisen toivotaan houkuttelevan pieniin keskussairaaloihin ortopedejä. Siksi voi olla perusteltua, että keskittämisasetuksen leikkausmääriä tekonivelten ja selkäleikkausten kohdalla höllennetään.

Aika näyttää onnistutaanko ortopedien houkuttelemisessa vai ei.

Asetuksen höllentäminen on myös aluepolitiikka

Sekä idässä että pohjoisessa keskittämisasetusta halutaan muuttaa myös aluepoliittisista syistä.

Kuopion ja Oulun yliopistosairaaloiden erva-alueilla on kuntia ja maakuntia, joissa väestö vanhenee ja vähenee merkittävästi. Työikäiset veronmaksajat muuttavat kasvukeskuksiin. Kuntien talouteen eivät veroprosentin korotuksetkaan auta, jos väestörakenne on vinoutunut.

Läheisyys ei aina ole potilaalle paras. Laatu ja turvallisuus syntyy paljosta muustakin kuin yksittäisestä leikkauksesta.

Alueen sairaalassa ei vain huolehdita ihmisten erikoissairaanhoidosta. Se on merkittävä työllistäjä ja alueen vetovoimatekijä. Siksi oman sairaalan autonomiasta ja siellä tehtävistä toimenpiteistä ei haluta luopua.

Oman sairaalan leikkauksia voidaan pitää niin tärkeinä, että pahimmillaan sairaalat ostavat työntekijöitä ylihintaan yrityksiltä, jotta tarvittavat leikkaukset voidaan pitää omassa sairaalassa.

Sen enempää Oulun kuin Kuopionkaan yliopistosairaalapiirin erva-alueella ei ole kyetty sopimaan yliopistosairaalan ja keskussairaaloiden työnjaosta leikkausten osalta.

Kuopio ja Jyväskylä ovat jo vuosia olleet tukkanuottasilla siitä, mitä leikkauksia tehdään Kuopiossa ja mitä Jyväskylässä.

Asetusmuutos tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi ruokatorvi- ja keuhkoleikkauksia ei voitaisi enää tehdä Keski-Suomen keskussairaalassa, vaan ne siirtyisivät Kuopion yliopistollisen sairaalaan. Tätä Jyväskylä ei hyväksy.

Oulun yliopistosairaalapiirin erva-alueella hiertää toisaalta yhteistyö Mehiläiselle ulkoistetun Länsi-Pohjan keskussairaalan kanssa ja toisaalta se, mitä leikkauksia pienissä Kokkolan ja Kajaanin keskussairaaloissa voidaan tehdä.

Kokkolassa haluttaisiin esimerkiksi leikata edelleenkin tekoniveliä, Kainuussa puolestaan rintasyöpiä, vaikka nykyiset leikkausten vähimmäismäärät eivät täytykään.

Miksi rintasyöpäleikkauksia halutaan höllentää – kyse ei ole päivystyksestä?

Viime hallituskauden keskittämisasetus asetti rintasyöpäleikkausten rajaksi 150 vuodessa.

Miksi asetusta pitäisi myös rintasyövän osalta höllentää?

Riman asettaminen 150 perustuu muun muassa EU:n rintasyövän diagnostiikkaa ja hoitoa koskeviin suosituksiin.

Rintasyöpää ei leikata päivystyksenä. Kyse ei siis ole päivystysvalmiuden ylläpitämisestä.

Sitä paitsi rintasyövässä kyse ei ole vain leikkaamisesta. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) Syöpäkeskuksen johtava ylilääkäri Johanna Mattson muistuttaa, että laadukkaan rintarauhaskirurgisen toiminnan edellytyksenä on moniammatillinen hoitotiimi, johon kuuluvat patologi, radiologi, kirurgi leikkaustiimeineen, onkologi, rintasyöpähoitaja ja fysioterapeutti.

Riittävä tapausmäärä varmistaa moniammatillisen tiimin jokaisen jäsenen ammattitaidon säilymisen.

Miksi asetusta pitäisi myös rintasyövän osalta höllentää?

Ylilääkäri Mattson sanoo myös, että laadukkaaseen toimintaan kuuluu mahdollisuus saada tarvittaessa nopeasti hedelmällisyysneuvontaa ja psykososiaalista tukea. Lisäksi pitäisi pystyä tunnistamaan potilaat, joille lääkehoito pitäisi antaa jo ennen leikkausta ja aloittaa oikea lääkehoito viiveettä.

Rintasyöpä todetaan vuosittain noin 5000 naisella. Etukäteen on vaikea tietää, kenen tauti osoittautuu vaikeahoitoiseksi ja kenen ei.

Yhä useampi nainen saattaa käyttää valinnanvapauttaan ja äänestää jaloillaan saadakseen parhaan mahdollisen hoidon.

Pystytäänkö pienemmissä keskussairaaloissa todellakin tarjoamaan rintasyöpäpotilaalle parasta mahdollista yksilöllistä ja kokonaisvaltaista hoitoa.

Suomessa HUSille on myönnetty korkein syövän hoidon CCC eli Comprehensive Cancer Center -status. Tampereen yliopistolliselle sairaalalle ja Turun yliopistolliselle keskussairaalalle on myönnetty CC- eli Cancer Center status.

Läheisyys ei aina ole potilaalle paras. Laatu ja turvallisuus syntyy paljosta muustakin kuin yksittäisestä leikkauksesta.

Jos hallituksen asetusluonnos rintasyövästä toteutuu, ennen pitkää voi käydä niin, että joihinkin keskussairaaloihin ei riitä potilaita. Yhä useampi nainen saattaa käyttää valinnanvapauttaan ja äänestää jaloillaan saadakseen parhaan mahdollisen hoidon.

Jutusta voi keskustella klo 22:een.

Lue myös:

Keskussairaaloiden päivystys uhattuna merkittävässä osassa Suomea – Ministeri Kiuru: "Osaajista on pidettävä kiinni"

Stockmann-konserni kertoo vuoden 2019 oikaistun liikevoiton olevan alustavien lukujen perusteella suurempi kuin aiemmin ennustettiin.

Yhtiön tiedotteen mukaan parannus johtuu Stockmannin ja Lindexin vuoden 2019 viimeisen vuosineljänneksen hyvästä kehityksestä.

Hyvien uutisten myötä Stockmannin A- ja B-osakkeiden kurssi lähti Helsingin pörssissä huimaan nousuun. Aamulla nousua oli kertynyt molemmille osakesarjoille yli 19 prosenttia.

Huhtikuussa 2019 julkistamansa tulosvaroituksen yhteydessä Stockmann arvioi, että konsernin liikevaihto vuonna 2019 ilman Pietarin Nevsky Centren vaikutusta olisi ollut vuoden 2018 tasolla eli noin kymmenen miljoonaa euroa.

Alun perin Stockmann arvioi vuoden 2019 tuloksen paranevan vuoteen 2018 verrattuna.

Stockmann julkaisee vuotta 2019 koskevan tilinpäätöstiedotteensa 13. helmikuuta 2020.

Lue lisää:

Stockmannin tavaratalot kyntävät yhä tappiolla