Mänttäläisen olohuoneen hyllyt ovat täynnä valokuvia. Niissä hymyilevät ja vipeltävät Paula Katajamäen, 70, kuusi lastenlasta. Osalle heistä mummu ei ole verisukua, mutta se ei haittaa. Suuri perhe on lapsensa yksinhuoltajana kasvattaneen äidin ilo.

Katajamäen matka neljän lapsen äidiksi on kaikkea muuta kuin tavallinen. Hän sai lapsensa kahdessa hyvin erilaisessa elämänvaiheessa: kaksi ensimmäistä syntyivät nuorelle äidille, kahdelle jälkimmäiselle hän avasi kotinsa oven viisikymppisenä.

Paula Katajamäki oli nuori tullessaan ensimmäistä kertaa äidiksi. Esikoistytär syntyi kun Katajamäki oli vasta täyttämässä 22 ja poika vain hieman yli vuosi myöhemmin.

– Siihen aikaan oli itsestään selvää, että lapset tehdään nuorina. Olin itse viisilapsisesta perheestä ja tottunut pitämään huolta pienistä.

70-luvun alku oli kiireistä aikaa. Äitiysloma kesti vain kolme kuukautta ja lapset piti jättää hoitoon pieninä.

– Se tuntui vähän pahalta. Muuten äitiys oli minusta yksinkertaisesti ihanaa.

Kaikki päätökset ovat olleet oikeita vaikka olivatkin nopeita. Paula Katajamäki

Äitiyden ihanuudesta huolimatta nuorten vanhempien avioliitto päättyi eroon. Paula Katajamäestä tuli 6- ja 7-vuotiaiden lasten yksinhuoltaja. Rahasta oli tiukkaa, mutta arki sujui.

– Vastuu oli yksin minulla, koska lasten isä asui kauempana. Minulla oli kuitenkin hyviä ystäviä ja työpaikka. Yhteys appivanhempiin oli kunnossa ja oma äitini auttoi paljon.

Katajamäen entinen mies löysi uuden puolison ja sai tämän kanssa kaksi poikaa. Välit entiseen vaimoon olivat hyvät, ja perheet pitivät yhteyttä.

Poikien ollessa alakouluikäisiä heidän äitinsä sairastui vakavasti. Hän otti yhteyttä Paula Katajamäkeen ja esitti toiveen: jos pahin tapahtuisi, voisiko tämä huolehtia hänen pojistaan. Toiveen toteuttaminen ei ollut vielä ajankohtaista, sillä kun poikien äiti vuonna 1993 kuoli, isä jäi luonnollisesti huolehtimaan lapsistaan.

Hänkin kuitenkin menehtyi yllättäen viisi vuotta vaimonsa kuoleman jälkeen.

Kahdesta teinipojasta tuli orpoja. Paula Katajamäki oli viisissäkymmenissä ja aloittelemassa itsenäistä elämää jälkikasvunsa muutettua omilleen kun hänen piti tehdä päätös lasten kohtalosta.

– Harkitsin asiaa viisi päivää ja keskustelin lasteni kanssa. Sain heiltä tukea päätökselleni. Tärkeintä oli pitää pojat yhdessä ja saada heidät tuttuun paikkaan.

Harkitsin asiaa viisi päivää ja keskustelin lasteni kanssa. Paula Katajamäki

Äitienpäivän tienoilla vuonna 1998 Paula Katajamäestä tuli virallisesti poikien huoltaja. Vanhimman pojan rippijuhlat vietettiin poikien omassa kodissa, mutta sen jälkeen Mänttään muutti kaksi surullista teiniä.

Uuden yhteisen elämän aloittamista helpotti se, että Katajamäki oli tuntenut entisen puolisonsa pojat lapsesta saakka.

– Olen positiivinen ihminen ja tiesin, että jaksan. Oli myös tärkeää tietää, että saisin tarvittaessa apua vanhemmilta lapsiltani.

Voimat eivät missään vaiheessa loppuneet, mutta olivat välillä vähissä. Silloin apua toi liikuntaharrastus. Aamuvarhaisella lattiat tömisivät kun äiti hyppeli narua.

– Olen koko ikäni saanut voimaa liikkumisesta. Olen mennyt lenkille tai pyöräilemään aina kun mahdollista.

Tänä äitienpäivänä Paula Katajamäki saa virallisen tunnustuksen kasvatustyöstään. Hän on yksi 35 äidistä, joille tasavallan presidentti luovuttaa Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein.

– Ei sitä oikein osaa vielä sisäistää, se on niin upeaa. Ilmeisesti olen ollut ihan hyvä äiti ja mummu, tunnustuksen saaja sanoo selvästi liikuttuneena.

Tekisin ihan saman jos tilanne tulisi nyt. Paula Katajamäki

Hienosta tunnustuksesta iloitsevat Paula Katajamäen kanssa neljä lasta ja kuusi lastenlasta. Välit kaikkiin ovat lämpimät.

– Seuraan ilolla lasten perhe-elämää. Hoidan kuutta lastenlastani, käyn heidän peleissään ja musiikkiharrastusten esityksissä. On ihanaa saada olla mukana ja nähdä heidän pärjäävän ja varttuvan.

Paulan tie näin suuren katraan äidiksi ja mummuksi ei ole tavallinen, mutta hän ei vaihtaisi matkan varrelta askeltakaan.

– Minulla on sellainen ajatus, että elämässä on punainen lanka. Kun sitä lankaa kerii taaksepäin, kaikki päätökset ovat olleet oikeita vaikka olivatkin nopeita. En vaihtaisi päivääkään pois vaan tekisin ihan saman jos tilanne tulisi nyt.

Metsätaloudessa voidaan uusien tutkimuksien mukaan lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla lähes unohtamalla avohakkuut.

Esimerkiksi hömötiaiskannat voisivat elpyä, kun vanhojakin pesäpuita olisi aina tarjolla. Myös metsänomistajat tienaisivat puukaupoilla enemmän kuin nyt.

Lisäksi puut sitoisivat ilmastomielessä enemmän hiiltä, kun niiden annettaisiin kasvaa nykyistä isommiksi.

Itä-Suomen yliopistossa eri kasvatustavoista tehdyssä mallinnuksessa kaikki mukana olleet mallit olivat parempia kuin avohakkuut. Tutkittavina oli kymmeniä tuhansia hehtaareja ikärakenteeltaan tavallisen tasaista mutta normaalia järeämpää metsää Pohjois-Karjalassa.

Metsätalouden suunnittelun professorin Timo Pukkalan mukaan tutkimus on osoitus siitä, että nykyinen avohakkuisiin pohjautuva kasvatus on vastoin sekä metsänomistajien etua että myös metsien luonto- ja virkistysarvoja.

– Jos maksimoidaan melkein mitä hyvänsä, avohakkuita olisi kannattavaa tehdä hyvin paljon vähemmän kuin nyt tehdään. Se olisi kaiken tuotannon kannalta hyvä asia, myös puun määrällisen tuotannon kannalta.

Puuta riittäisi myös sellukattilaan

Pukkalan tutkimusten ja metsähoitajakokemuksen mukaan ilman avohakkuita tai ne lähes lopettamalla voidaan lisätä myös puuntuotantoa.

Avohakkuiden vähentäminen ei Pukkalan mukaan tarkoita sitä, että sellunkeittämiseen perustavan metsäteollisuuden uusi nousu leikkaantuisi. Sellunkeittoon tarvittavan puun osuus mahdollisesti tippuisi, mutta kuitupuun määrät eivät silti vähenisi. Kaupan olisi enemmän tukkipuuta.

Metsänomistajat ainakin kiittäisivät, sillä Pukkalan ja monen muun metsänomistajan tavoitteena on saada metsästä hyvät tuotot. Kuitupuun hinnat ovat olleet kovan kysynnän takia nousussa, mutta metsänomistajat ovat jo kauan menettäneet jopa satoja miljoonia euroja vuosittain, kun harvennushakkuissa on myyty leimikoita sellupuuna.

.

Tiliä metsänomistaja tekee harvennushakkuiden sijaan tukkipuukaupoilla. Monet metsänomistajat saavat nyt rahaa vain kerran elämänsä aikana.

Metsänomistajille annettavissa urakoiden tarjouksissa hinnat voivat olla korkeita, mutta lopullinen tili voi professori Pukkalan mukaan jäädä toisenlaiseksi.

– Tukkipuusta tarjotaan hyvä hinta, mutta metsässä hakataan tukkia mahdollisimman vähän ja kuitua mahdollisimman paljon.

Pukkala sen sijaan tekee tiliä useamman kerran elämänsä aikana, kun hänen kannattamassa kasvatusmallissa metsistä kaadetaan vain kasvuvauhtinsa menettäneet rungot.

Hyvässä kasvukunnossa olevat puut jätetään metsään, ja sillä välin kun ne järeytyvät, tilalla voi tehdä pienaukkohakkuita, harvennuksia ja tarvittaessa myös isomman avohakkuun.

Nykyinen metsänhoito on paljon taistelua luontaisesti syntyvää taimiainesta vastaan Timo Pukkala

Pukkala kehottaa omien esimerkkien kautta metsänomistajia keskittymään yhä enemmän metsästä saatavaan tuottoon. Puiden kasvu on siinä sinällään sivuseikka, koska kannattavuuteen vaikuttavat ratkaisevasti avohakkuun jälkeen vaadittavat kalliit taimien istutukset ja muut työt, jotka tekevät yleensä ulkopuoliset.

– Nykyinen metsänhoito on paljon taistelua luontaisesti syntyvää taimiainesta vastaan.

Pukkalan mallissa tai vapaassa mallissa, niin kuin hän sitä kutsuu, avohakkuu ei ole kiellettyä. Sitä voidaan tarvita, jos kaadettujen puiden tilalle ei luontaisten vaihteluiden takia tai muusta syystä synny uusia puunalkuja.

Pukkalan kannattamalla vapaalla mallilla, jossa ei olla lukkiuduttu tiettyyn malliin tai hakkuutapaan, saatiin myös Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa parhaimmat tulokset. Malleja vertailtiin esimerkiksi nettotulon, hiilitaseen, lahopuun ja puuntuotoksen suhteen.

Professori Pukkala ei ole vielä itse tehnyt metsissään avohakkuuta. Myös tutkimuksessa Pukkalan vapaassa mallissa avohakkuiden määrä pieneni niin sanottuun tasaikäisen metsän alaharvennusmalliin verrattuna noin kymmenesosaan.

Kaikkein huonoin malli tutkimuksen joka kohdassa olivat sellukattilaan päätyvän alaharvennuksen hakkuut, jossa metsät kasvavat tasa-ikäisinä kohti avohakkuuta. Sellupuun kysyntä on ollut hyvää, joten avohakkuita on tehty valtakunnan metsien inventointitietojen mukaan entistä nuoremmissa metsissä.

Tutkimuksen mukaan esimerkiksi jatkuvan kasvatuksen mallissa, joka pitää metsät koko ajan puupeitteisinä, ei ole saavutettu niin hyvää nettotuottoa kuin Pukkalan kannattamassa vapaassa mallissa. Pukkalan mallin ja jatkuvan kasvatuksen mallin erot ovat pieniä. Erotukena on, että jatkuvassa kasvatuksessa ei tehdä laisinkaan avohakkuita.

Ilmastomielessa jatkuvassa kasvatuksen malli on vielä parempi kuin Pukkalan malli. Molemmissa pyritään kasvattamaan puiden järeyttä ja pitämään metsässä hyvä varasto tulevia tukkipuita myös hiilimielessä.

Näihin metsiin ei synny ison avohakkuun jälkeistä jopa useita vuosikymmeniä kestävää isoa hiilikuoppaa tai vajetta, joka vaikeuttaa Suomen mahdollisuuksia tehdä isompia päästövähennyksiä.

Avohakkuiden lopettamista etenkin valtion mailla ovat vaatineet useat ympäristöjärjestöt .

Uutta tapaa on vastustettu väärin perustein

Metsäteollisuusyritykset ovat professori Pukkalan mukaan vastustaneet väärin perustein jatkuvaa kasvatusta sen takia, että se tuottaisi puuta selvästi nykyistä vähemmän.

– Väitteet siitä, että malli tuottaisi 20 prosenttia vähemmän puuta ei perustu mihinkään oikein tehtyyn vertailuun.

Samaan mieltä on Helsingin yliopiston metsäekonomian professori Olli Tahvonen. Hän ihmettelee sitä, että metsien kasvu on ollut sadan vuoden ajan metsäntutkimuksen tutkituin aihe, mutta se on keskittynyt avohakkuupohjaiseen malliin. Näitä tutkimuksia ei suoraan voi käyttää muiden kasvatusmallien tutkimiseen, puhumattakaan vertailusta.

Pukkalan tutkimusten ja Luonnonvarakeskuksen kenttäkokeiden perusteella myös tuulituhojen määrässä pelot ovat osoittautuneet päinvastaisiksi. Tuuli ei pääse tunkeutumaan ja tekemään tuhojaan peitteiseen metsään samalla tavoin kuin esimerkiksi isojen avohakkuuaukkojen reunoille.

– Tuulikaatoja on ollut paljon vähemmän kuin on luultu. Vahingot ovat paljon pienemmät kuin tasaikäisessä metsässä, kertoo erikoistutkija Sauli Valkonen Luonnonvarakeskuksesta.

Alan tutkijat ovat professori Pukkalan mukaan jo yhtä mieltä siitä, että metsiköissä pitää pyrkiä ilmastonmuutoksen takia vaihtelevaan metsänhoitoon. Tämä tarkoittaa eri puulajien ja latvuskerrosten yhtä aikaista suosimista, jolloin metsät pystyvät paremmin sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin.

Peitteinen metsä voi muistuttaa luonnonmetsiä

Professori Pukkala myöntää, että hänenkin ajattelunsa perustuu metsänhoidon kannattavuuteen ja hakkuisiin. Siksi myös hän joutuu ajattelemaan erikseen, mitä metsäluonnon monimuotoisuuden eteen pitää tehdä. Kyse ei ole metsien suojelusta.

– Jatkuva kasvatus ei automaattisesti lisää lahopuun määrää, vaan niitä pitää jättää hakkaamatta ja kuolemaan.

Lahopuun puute on yksi keskeinen syy sille, että suurin osa uhanalaisista lajeista on metsälajeja.

Siitä on olemassa viitteitä, että peitteinen metsä voisi olla parempi paikka useille lajeille. Kuten ennen yleiselle hömötiaiselle. Myös metsälajeissa on paljon vaihtelua, joten peitteinen metsä ei sovi kaikille lajeille. Näistä esimerkkinä on hirvi. Kuukkelikannat voisivat sen sijaan vahvistua.

– Jatkuva kasvatus tuo uuden elinympäristötyypin, joka voi muistuttaa rakenteeltaan vanhoja luonnonmetsiä. Ekologisista vaikutuksista ei voi vielä varmasti sanoa, kertoo metsäekologian dosentti Timo Kuuluvainen Helsingin yliopistosta.

Metsälaki toi ison muutoksen metsänhoitoon

Peitteisen metsänkäsittelyn alojen koosta ei ole tarkkaa tietoa. Alat ovat mahdollisesti muutaman prosentin luokkaa kaikista talousmetsistä.

Määrät ovat kuitenkin kasvussa, jos alalle syntyneitä yrityksiä kuuntelee. Pukkalakin on ollut perustamassa Arvometsää, joka tarjoaa palveluja metsänomistajille. Pukkala puhuu käynnissä olevasta metsäalan murroksesta.

– Viidessä vuodessa on tapahtunut enemmän kuin 50 vuodessa, Pukkala vertaa.

Hän viittaa viisi vuotta sitten voimaan tulleeseen metsälakiin, joka vapautti metsänomistajat kasvattamaan metsiään oman harkintansa mukaan.

Luonnonsuojelujärjestö WWF:n tekemien kyselyiden mukaan peitteisen metsänkasvatuksen melko verkkaiselle kasvulle voi löytyä syy siitä, että metsäneuvontapuolelta ei ole vielä esitelty metsänomistajille vaihtoehtoja avohakkuupohjaiselle kasvatuksella.

Professori Pukkalan mukaan enemmistö metsänomistajista suhtautuu joustavasti eri metsänkäsittelyn tapoihin, kunhan niistä saa tuottoa.

Ehdottomia avohakkuun puolesta puhujia ja vastustajia löytyy molempia noin 15 prosenttia metsänomistajista. Tämän lisäksi omistajat arvostavat myös sitä, miltä metsässä näyttää, ja sitä, että sieltä saa esimerkiksi marjoja ja riistaa.

– Monimuotoinen metsänhoito, missä metsän peitteisyys lisääntyy saattaa olla eliölajiston kannalta se kaikkein paras.

Pukkalan mukaan mustikka on esimerkki siitä, miten vaikeaa on sanoa, mihin tai mille lajeille pysyvä peitteisyys sopii. Mustikka viihtyy väljissä ja valoisissa kangasmetsissä. Peitteinen metsä ei saa olla liian tiheä, jotta mustikka menestyy jatkossa. Tosin avohakkuissa mustikan juuristo tuhoutuu kymmeniksi vuosiksi.

Teollisuudessa suhtaudutaan luottavaisesti

Professori Pukkala ei näe metsänkäsittelytapojen muutoksista uhkia metsäteollisuudelle. Järeämmän ja mahdollisesti laadukkaamman puun määrän lisääntyminen on tervetullut lisä sahateollisuudelle. Pukkalan mukaan puukaupassa voidaan tarvittaessa muuttaa runkojen latvaläpimitan vaatimuksia, jotta myös kemiallinen metsäteollisuus saa tarvittavat puunsa.

Stora Enson ostopäällikkö Jarmo Tuovisen mukaan eri metsänhoitotapoja ei pitäisi nähdä vastakkainasetteluna. Hän ei näe ongelmia sovittaa jatkuvan kasvatuksen puita nykyisille puumarkkinoille.

– Tukki- ja kuitupuun hinnan ero varmaan säilyy hyvin samantyyppisenä. Näissähän normaalisti poistetaan isompaa puuta ja sitä kautta metsänomistajalle jää parempi tili.

Stora Ensolla jatkuvan kasvatuksen metsät rinnastetaan Tuovisen mukaan harvennushakkuisiin, ei päätehakkuisiin. Hän sanoo, että jatkuvan kasvatuksen alat voisivat kasvaa kymmeneen prosenttiin tarjottavista kohteista ennen kuin niiden käsittelyä puumarkkinoilla pitäisi miettiä jollakin tavalla uudestaan.

Professori Pukkalan mukaan uudet metsänhoitotavat saavat myös avohakkuita vastustaneet metsänomistaja myymään puuta.

Erikoistutkija Sauli Valkosen epäilyt jatkuvasta kasvatuksesta tai muista vastaavista malleista liittyvät siihen, miten hakkuiden jälkeen metsiin kasvaa uusia taimia ja kuinka nopeasti taimet kasvavat avohakkuun istutustaimiin verrattuna.

Vaihtelu taimettumisessa on ollut suurta kenttäkokeiden perusteella ja kasvu riippuu paljon valon määrästä. Ongelmia taimettumisessa on ollut erityisesti Etelä-Suomen rehevissä kuusimetsissä.

Lue myös:

Tuhannet lajit hakevat lahopuuta talousmetsistä, turhaan – Huippuekologi: Hiljainen tappaja lähempänä

Suomen laskelmat metsien hiilinieluista eivät kelpaa sellaisenaan EU-työryhmälle

Metsätieteilijät palkitsivat professori Mikko Mönkkösen: ”Hakkuiden lisääminen edellyttää merkittävää lisäystä suojelualueisiin”

Ohut teräsvaijeri väreilee ilmassa, ja nuori nainen tasapainoilee keskittyneesti sen päällä. Kädessä hänellä on ilmanvastusta antava viuhka.

– Vie jalka hitaasti toisen taakse. Keskity mikroskooppisen pieniin liikkeisiin, ohjeistaa ranskalainen opettaja Isabelle Brisset.

Suomalainen Anniina Peltovako, 22, kuuntelee ja etenee rytmikkään konemusiikin tahdissa. Vaijeria pitkin kävely näyttää helpolta, vaikka on tietenkin kaikkea muuta.

Peltovako on toisen vuoden opiskelija l’Académie Fratellini -sirkuskoulussa. Pariisin pohjoispuolella Saint-Denis’n esikaupungissa sijaitseva koulu on Ranskan kuuluisin sirkusalan oppilaitos.

Ranskaan Peltovako lähti, sillä hän halusi sirkusammattilaiseksi. Tähtäimessä on pitkä ura esiintyvänä taitelijana. Suomessakin olisi voinut opiskella, mutta Ranskassa on tarjolla sirkusalan yliopistotasoista koulutusta.

Myös sirkusalan työmarkkinat ovat Keski-Euroopassa Suomea isommat.

– Sirkuksessa kaikki rajat rikkoutuvat! Minusta tuntuu usein, että voin tehdä ihan mitä vaan – mikään ei ole väärin tai mahdotonta, Peltovako sanoo.

Sirkusoppia hakee muualta Euroopasta vuosittain parikymmentä suomalaista. Heidän lisäkseen tasaisesti kasvava joukko muita opiskelijoita lähtee Suomesta suorittamaan kokonaista tutkintoa ulkomaille.

Suomen ulkopuolella Euroopassa, etupäässä EU-maissa, opiskeli lukuvuonna 2017–2018 jo lähes 8 500 suomalaista tutkinto-opiskelijaa. Se on yli kaksi kertaa enemmän kuin vielä kymmenen vuotta sitten.

Suomalaisia kiinnostavat varsinkin lääketiede, kaupallinen ala sekä humanistiset ja taideaineet, kertoo Opetushallituksen korkeakoulujen kansainvälistymisestä vastaava asiantuntija Irma Garam.

– Etenkin lääketiede ja eläinlääketiede ovat kasvattaneet viime vuosina suosiotaan, Garam sanoo.

Lääketiedettä lähdetään tyypillisesti opiskelemaan sen takia, että haluttua opiskelupaikkaa ei ole irronnut Suomesta. Yhteiskuntatieteet, humanistiset alat ja kauppatieteet taas vetävät usein niitä, jotka haluavat esimerkiksi rakentaa kansainvälistä uraa.

Kohdemaista selvästi suosituimpia ovat Ruotsi ja EU:sta parhaillaan eroa tekevä Britannia. Ranska kiinnostaa sekin, joskin selvästi vähemmän. Hidasteena on kieli: ranskalaisissa yliopistoissa opiskelevilta edellytetään yleensä hyvää ranskan kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Kokonaisen tutkinnon opiskelun lisäksi myös Eramus-vaihdon suosio on noussut tasaisesti koko 2000-luvun – joskin lukuvuonna 2017–2018 vaihto-opiskelijoiden lukumäärä hieman laski. Suomesta Erasmus+-opiskelijavaihtoon lähti tuolloin runsaat 4 500 opiskelijaa.

Euroopan komissio on ehdottanut, että Erasmus-ohjelman rahoitus tuplataan ensi budjettikaudella 30 miljardiin euroon.

Anniina Peltovako kuuli ranskalaisesta Fratellini-sirkuskoulusta opettajaltaan Tampereella.

– Hän vinkkasi, että koulu oli tunnettu hyvästä opetuksestaan etenkin nuorallatanssissa eli omassa lajissani, Peltovako kertoo.

Hakemiseen Peltovakoa rohkaisi se, että yksi hänen ystävistään oli jo käynyt saman koulun.

Peltovako ei ole sirkusperheestä, kuten sirkusammattilaiset tyypillisesti vielä joitain vuosikymmeniä sitten, vaan lumoutui lajista sen monipuolisuuden takia. Hän aloitti harrastuksen kuusivuotiaana Sorin sirkuksessa. Ensin treenejä oli kerran viikossa, mutta tekeminen ammattimaistui nopeasti.

Nuorallatanssi valikoitui lajiksi, kun Peltovako oli 12. Neljänä viimeisenä vuotenaan Sorin sirkuksessa Peltovako oli esiintyvässä ryhmässä, ja sirkus vei kaiken lukio-opinnoilta jääneen ajan.

Ulkomaille tutkinto-opiskelijaksi hakeminen vaati lukiolaiselta melkoista paperisotaa, Peltovako muistelee. Kaikki todistukset piti esimerkiksi käännättää ranskan kielelle.

Peltovako kokosi lukuisat todistuskopiot ja teki pyydetyt videoliitteet. Vaivannäkö kannatti, sillä hänet kutsuttiin pääsykokeisiin ja valittiin niiden jälkeen l’Académie Fratellinin valmistavalle luokalle. Vuoden opintojen jälkeen Peltovako jatkoi pääsykokeiden kautta koulun ensimmäiselle varsinaiselle luokalle.

Harjoitussalin katosta roikkuu trapetseja, ja seiniä reunustavat temppuilulaitteet. Tunnelma on hikinen, kun opiskelijat treenaavat yhtä aikaa omia sirkuslajejaan.

Pitkä nuori mies kävelee eteenpäin terästikkailla, tasapainottelee ja tekee nopeita hyppyjä. Kiharatukkainen nainen roikkuu renkaasta ja harjoittelee keksimäänsä uutta temppua, johon kuuluu näyttävä voltti.

Anniina Peltovaolla on seuraavaksi musiikkitunti. Sitä varten hänen pitää valmistella esitelmä kokeellista musiikkia tekevän brittisäveltäjän David Toopin tuotannosta. Tarkoitus on yhdistää musiikin teoriaa sirkuksen liikekieleen ja tehdä oma sävellys sekä lyhyt koreografia.

– Varsinkin opintojen alussa tämän kaltaiset tehtävät tuntuivat todella vaikeilta, mutta ovathan ne myös tosi kiinnostavia. Suomessa sirkuskoulussa ei tehty mitään vastaavaa, Peltovako sanoo.

Koulupäivät ranskalaisessa sirkuskoulussa kestävät aamuyhdeksästä iltakuuteen. Opetusohjelma on laaja. Peltovaon lukujärjestyksestä löytyy muun muassa akrobatiaa, tanssia, teatteria, dramaturgian opintoja ja anatomian kursseja.

Puitteet ovat hienot: koululla on useita suuria harjoitussaleja sekä 2 000-paikkainen sirkussali, jossa esityksiä järjestetään. Kyseessä on valtava pyöreä areena eli maneesi, jota ympäröivät nousevat katsomot. Esitysiltoina sali on aina viimeistä paikkaa myöten täysi.

Suurin osa opiskelusta tapahtuu koulun tiloissa, mutta luentoja pidetään myös läheisessä Paris 8 -yliopistossa. Valmistuvat saavat yliopistotutkinnon, joka vastaa taidealan kandidaattia.

Suomessa tarjolla on toisen asteen koulutusta ja ammattikorkeakoulussa lisäksi sirkuspedagogiikan opetusta. Suomalaisia vetääkin muun Euroopan sirkuskouluihin nimenomaan halu saada sellaista opetusta, jota Suomessa ei saa.

– Suomalainen sirkuskoulutus on teknisesti valtavan korkeatasoista, mutta opetus ei anna dramaturgisia työkaluja. Opiskelijat lähtevät hakemaan taiteellista oppia muualta Euroopasta, sanoo Uuden sirkuksen keskus Cirkon toiminnanjohtaja Riku Lievonen.

Peltovaon mielestä opetus Pariisissa on erinomaista. Opettajat ovat alansa huippuja ja paneutuvat huolella oppilaidensa taiteellisen ilmaisun kehittämiseen. Sekin auttaa, että koulu on arvostettu ja sen verkostot laajat.

– Me oppilaat voimme esimerkiksi pyytää yhteistyötä jonkun tietyn koreografin kanssa, ja koulu järjestää hänet sitten paikalle. En voisi toivoa mitään parempaa, Peltovako sanoo.

Opetus on myös varsin yksilöllistä, sillä Peltovaon vuosikurssilla on vain kahdeksan opiskelijaa. Koulutus kestää kolme vuotta – tai neljä, jos mukaan laskee valmentavan luokan, jonka Peltovakokin kävi.

Kaikki Fratellini-akatemian sirkusoppilaat opiskelevat oppisopimuksella, mikä takaa heille pienen kuukausipalkan. Suomessa tällaista mahdollisuutta ei olisi ollut.

– Kieltämättä olen välillä haaveillut, että vitsi, jos tällainen koulu olisi ollut Suomessa! Toisaalta Ranskassa opiskelu on opettanut paljon. En enää valita täällä olosta, Peltovako nauraa.

Pariisi ei nimittäin ole helpoin kaupunki asua: kliseet kalliista ja kylmistä vuokrahuoneista, usein myöhästyvistä junista ja toistuvista lakoista pitävät paikkansa. Samalla Pariisi on kuitenkin inspiroiva ja vireä kulttuuri- ja sirkuskaupunki.

Musiikkitunti on päättynyt, ja oppilaat kokoontuvat salin reunalle. Päivän puheenaihe on seuraavalle päivälle suunniteltu opiskelijamielenosoitus, johon osallistumista sirkuskoululaiset harkitsevat.

Mielenosoittajat vastustavat Ranskan hallituksen aikeita nostaa Euroopan ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksuja.

Peltovakoa suunnitelmat ärsyttävät, koska ne merkitsisivät monelle opiskelukaverille taloudellista katastrofia.

– Meidänkin vuosikurssillamme on opiskelijoita Ranskasta, Italiasta, Argentiinasta, Israelista ja [Ranskalle kuuluvasta] Uudesta-Kaledoniasta. Tuntuu epäreilulta, että osan koulumaksut voisivat nousta yhtäkkiä valtaviin summiin, Peltovako sanoo.

Suomalaisella opiskelijalla ei ole tästä huolta, sillä EU-kansalaisilla on oikeus hakeutua koulutukseen muihin jäsenmaihin samoilla ehdoilla kuin niiden kansalaiset. Britannian tilanne tosin on epäselvä, sillä vireillä oleva EU-ero voi vaikuttaa ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksuihin.

Anniina Peltovako puhuu myös poliitiikkaa sujuvasti ranskaksi. Nasaali- ja suhuäänteet soljuvat niin oikeaoppisesti, että on vaikea uskoa, ettei Peltovako kolme vuotta sitten osannut sanaakaan ranskaa.

Ranska oli kuitenkin Academie Fratellinin opetuskieli, eikä moni opettajista ja kurssikavereista edes ymmärtänyt englantia.

Kielen opettelu onkin ollut ulkomailla opiskelun ehdottomasti vaikein asia, Peltovako sanoo.

– Opiskelin aluksi itse, mikä ei ehkä ollut tehokkain vaihtoehto. Toisaalta kaikki ympärilläni puhuivat koko ajan ranskaa, ja kyllähän siinä väkisinkin oppi, hän muistelee.

– Olin koko ensimmäisen vuoden todella väsynyt, kun pääsin iltaisin koulusta kotiin.

Ranskassa sirkuksella ja myös sirkuskouluilla on pitkät perinteet. L’Académie Fratellini -koulu perustettiin yli 40 vuotta sitten. Sen tarkoituksena oli jakaa sirkusosaamista myös perinteisten sirkussukujen ulkopuolisille lahjakkuuksille.

Koulun opettajat ovat kaikki pitkän linjan ammattilaisia. Nuorallatanssista vastaava Isabelle Brisset on sirkusperheen kasvatti, joka on todistanut sirkustaiteen kehittymistä ja ammattimaistumista.

– Sirkusammattilaisuus on mahdollista yhä useammalle nuorelle, toisin kuin joskus uskallettiin haaveillakaan. Kun itse aloitin työt sirkuksessa, meihin suhtauduttiin kuin rosvojoukkoon, Brisset sanoo.

Sirkuskoulutus myös kansainvälistyy, sillä Ranskan sirkuskouluihin hakeutuu koko ajan enemmän opiskelijoita ulkomailta.

Sirkuksen huippumaassa arvostetaan suomalaista sirkusosaamista, jota pidetään omaleimaisena. Suomalaiset sirkuslahjakkuudet saavat kehuja sinnikkyydestään.

– Suomalaiset ovat valmiita tekemään työtä. He ovat todella sisukkaita ja aikamoisia perfektionisteja, Brisset naurahtaa.

Hän uskoo, että nuorten kykyjen lähteminen maailmalle on suomalaiselle sirkukselle hyvä asia: Anniina Peltovaon tapaiset kyvyt vievät sirkusosaamista eteenpäin.

Peltovako itse haaveilee siitä, että löytäisi Fratellini-koulusta valmistuttuaan kiinnostavia projekteja Suomesta.

– Unelmoin siitä, että voisin palata Suomeen. Haluaisin luoda jotain niillä työkaluilla, joita olen Ranskasta saanut, Peltovako sanoo.

Millaisia kokemuksia sinulla tai läheisilläsi on muissa EU-maissa opiskelusta? Tule mukaan keskustelemaan! Kommenttien jättäminen on mahdollista klo 18 asti.

Lue Ylen tärkeimmät eurovaalijutut täältä. Ehdokkaasi voit etsiä Ylen vaalikoneella.

Tilaa Ylen Eurooppa-kirje – Ylen Eurooppa-toimittajien henkilökohtaiset vinkit ja tunnelmat unionin ytimestä.

Lue myös:

Katriina Talaslahti teki jo 13-vuotiaana urasiirron, joka voi viedä hänet nyt Euroopan huipulle: "Kun kaikki meidän jengissä ovat maailman parhaita pelaajia, se tuo kilpailuhenkeä"

Arasta suomalaistytöstä sirkustähdeksi – Camilla Bäckman voisi opettaa viulunsoittoa, mutta valitsi kiertue-elämän maailman tunnetuimmassa sirkuksessa

Brexit tuo epävarmuutta ensi vuonna aloittaville suomalaisopiskelijoille – Erasmus ehkä uhattuna jo keväällä? Asiantuntijat vastasivat kysymyksiin

Erilaiset veritulpat ovat Suomessa kohtalaisen yleisiä. Veritulpat voivat olla joko laskimoiden tai valtimoiden tulppia tai sydämen sisäisiä tulppia, joista jokaisella on erilaiset syntymekanismit ja riskitekijät.

Laskimoveritulpat jaotellaan pinnallisiin ja syviin tukoksiin. Vaarallisimpia ovat syvien laskimoiden tulpat, jotka voivat edetä keuhkoveritulpiksi, lääkärikeskus Mehiläisestä kerrotaan.

Helsingin yliopistollisen sairaalan mukaan syviä laskimoveritulppia ja keuhkoveritulppia diagnosoidaan Suomessa yhteensä vuosittain noin 1–2 tapausta tuhatta henkilöä kohden. Noin puolella potilaista, joilla on syvä laskimoveritulppa, on myös samanaikainen keuhkoveritulppa.

– Laskimoveritulppia syntyy useimmiten alaraajoihin. Tyypillisin altistava tekijä on pitkäaikainen lentokoneessa istuminen, mutta ylipäätään raajojen pitkä liikkumattomuus altistaa laskimoveritulpille, Mehiläisen kardiologian ja sisätautien erikoislääkäri Tapio Aalto sanoo.

Laskimoveritulpan tunnistaa Aallon mukaan useimmiten siitä, että jompikumpi jalka on turvonnut ja kipeä. Laskimoveritulppa voi kuitenkin olla myös kokonaan oireeton. Aallon mukaan huomattava osa tulpista jääkin havaitsematta lievien oireiden tai oireiden puuttumisen takia.

– Myös oireeton veritulppa voi olla vaarallinen. Laskimoveritulpan vaarallisin seuraus on se, että laskimotukos irtoaa ja kulkeutuu sydämen kautta keuhkovaltimoon aiheuttaen keuhkoveritulpan.

Helsingin yliopistollisen sairaalan hyytymishäiriöyksikön hematologian erikoislääkärin Aino Lepäntalon mukaan pienet, pinnalliset laskimoveritulpat eivät yleensä vaadi hoitoa, mutta on kuitenkin hyvä muistaa, että jopa 20 prosenttia pinnallisista laskimoveritulpista etenee syviksi laskimoveritulpiksi.

– Tästä syystä myös suuremmat, pinnalliset laskimotukokset on tärkeää hoitaa lääkityksellä. Juurikin hoitamattomiin syviin laskimotukoksiin liittyy riski keuhkoveritulpaksi etenemisestä, Lepäntalo huomauttaa.

Keuhkoveritulpan oireita ovat äkillinen hengenahdistus ja rintakipu. Siihen voi liittyä heikentynyt rasituksensietokyky, vaikea yskä tai mahdollisesti myös kuumeilua.

Tupakointi ja ylipaino altistavat

Lepäntalon mukaan laskimoveritulpille voivat altistaa sekä erilaiset ohimenevät tekijät että potilaskohtaiset pidempiaikaiset ja pysyvät tekijät. Yleisin ohimenevä tekijä on pitkäaikainen paikoillaan pysyminen.

Potilaskohtaisia altistavia tekijöitä ovat esimerkiksi pitkäaikaiset tulehdukselliset sairaudet, syövät, diabetes ja maksakirroosi. Pysyviä tekijöitä ovat erilaiset perinnölliset tukosalttiudet.

– Myös elämäntapatekijät kuten tupakointi ja ylipaino altistavat laskimoveritulpille, minkä lisäksi esimerkiksi korkeaan verenpaineeseen ja kolesteroliin olisi tärkeä puuttua.

Ehkäisypillerit ja vaihdevuosien estrogeenikorvaushoito lisäävät laskimoveritulppien riskiä. Niitä naisia, joilla on suurentunut veritulppariski, suositellaankin välttämään estrogeenivalmisteita.

Myös kuivuminen esimerkiksi riittämättömän juomisen, ripulin, oksentelun tai voimakkaan fyysisen rasituksen seurauksena voi Lepäntalon mukaan lisätä veritulppariskiä.

– Tiedetään myös, että potilailla, jotka ovat kerran sairastaneet laskimoveritulpan, on jatkossa normaaliväestöä suurempi riski uudelle veritulpalle.

Laskimoveritulppia hoidetaan veren hyytymisherkkyyttä vähentävällä lääkityksellä. Jos ensimmäinen tukos on ollut hengenvaarallinen tai potilaalla on merkittäviä uudelle tukokselle altistavia riskitekijöitä, lääkitys jää usein pysyväksi.

Keuhkoveritulpissa aina kuoleman riski

Lepäntalon mukaan suurin osa laskimoveritulpista löydetään ajoissa. Hän kuitenkin lisää, että keuhkoveritulpaksi asti edenneisiin syvien laskimoiden tulppiin liittyy aina kuoleman riski.

– Noin viisi prosenttia kaikista keuhkoveritulpista on vaikeaoireisia, ja niihin liittyy merkittävä kuoleman riski. Noin puolessa keuhkoveritulpista kuoleman riski on pieni ja lopuissa keskisuuri.

Lepäntalo kertoo tutkimusten osoittavan, että runsaat neljä prosenttia keuhkoveritulppapotilaista kuolee sairaalassa ja vajaat 20 prosenttia kuuden kuukauden sisällä keuhkoveritulpan ilmaantumisesta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että keuhkoveritulppa suoraan aiheuttaisi kaikki nämä kuolemat. Usein keuhkoveritulppaan sairastuneilla on muitakin vakavia sairauksia, kuten syöpä.

– Tämä johtaa siihen, että potilas saa herkemmin keuhkoveritulpan ja saattaa kuuden kuukauden seuranta-ajan aikana kuolla myös muiden vakavien sairauksiensa aiheuttamana.

VILNA Liettualaiset äänestävät sunnuntaina presidentinvaaleissa. Dalia Grybauskaite on ollut Liettuan presidenttinä täydet kaksi kautta, ja hänelle haetaan nyt seuraajaa.

Kaksi suosituinta ehdokasta etenee vaalien toiselle kierrokselle, joka järjestetään 26. toukokuuta eurovaalien yhteydessä.

Yle kysyi vaaleista kolme kysymystä professori Aine Ramonaitelta, joka johtaa poliittista käyttäytymistä ja instituutioita tutkivaa yksikköä Vilnan yliopistossa.

Millaisten vaihtoehtojen välillä äänestäjät valitsevat?

Kolme suosituinta ehdokasta ovat Gitanas Nauseda, Ingrida Šimonyte ja Saulius Skvernelis.

Gitanas Nauseda on puolueista riippumaton ehdokas, joka hyppäsi politiikkaan pankkimaailmasta.

Ingrida Šimonyte puolestaan on kansanedustaja, joka kuuluu konservatiiviseen Kotimaan liitto - Liettuan kristillisdemokraatit -puolueeseen.

Saulius Skvernelis on nykyinen pääministeri Maanviljelijöiden ja vihreiden liitosta.

Ramonaite kertoo, että kärkiehdokkaat ovat ulkopoliittisesti lähellä toisiaan. Erot liittyvät lähinnä ehdokkaiden arvoihin ja tyyliin.

Tutkija selittää, että nuoret ja koulutetut ihmiset suosivat Šimonytea, joka on puolueestaan huolimatta näiden vaalien liberaalein ehdokas esimerkiksi seksuaalivähemmistöihin liittyvissä kysymyksissä.

– Eihän hän tietenkään ole kovin liberaali, mutta meillä ei ole nyt sen liberaalimpaa ehdokasta. Liberaalin liikkeen oma ehdokas ei saanut kerättyä vaadittua määrää allekirjoituksia, Aine Ramonaite kertoo.

– Gitanas Nauseda pyrkii saamaan keskivertoäänestäjien äänet. Hän on vähän konservatiisempi ja puhuu enemmän hyvinvointivaltiosta.

Nauseda eroaa muista siinä, että hänellä ei ole puoluetaustaa. Ramonaiten mukaan hän näyttääkin saavan tukea hyvin erilaisten puolueiden äänestäjiltä.

– Saulius Skvernelis poikkeaa vähän näistä kahdesta. Hän edustaa maaseudun väkeä ja köyhempää väestöä, Ramonaite sanoo.

Kun Nauseda esiintyy hyvin maltillisena ehdokkaana, Skvernelis on kulmikkaampi hahmo.

– Hän tyylinsä kampajassa on aggressiivisempi ja jääräpäisempi, Ramonaite selittää.

– Ihmiset pitävät hänestä jyrkkien mielipiteiden vuoksi. Toisaalta koulutetumpi väestö kritisoi häntä huonosta englannin osaamisesta. Presidentin pitäisi kuitenkin edustaa maata.

Muuttuuko Liettuan ulkopolitiikka?

– Jos yksi näistä kolmesta voittaa presidentinvaalit, en usko että juuri mikään ulkopolitiikassa muuttuu. He kaikki ovat yleisesti eurooppamielisiä ja ulkopoliittisesti lähellä toisiaan, Ramonaite sanoo.

Istuva pääministeri Saulius Skvernelis mainitsi vaalikampanjan aikana, että Liettua voisi siirtää Israelin-suurlähetystönsä Tel Avivista Jerusalemiin.

Useat maat ovat harkinneet lähetystön siirtämistä Jerusalemiin sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump siirsi Yhdysvaltojen Israelin-suurlähetystön Jerusalemiin laajan kansainvälisen kohun saattelemana.

– Skvernelis ei puhunut kannastaan ulkoministerille eikä presidentille, joten se tuli kaikille yllätyksenä, Ramonaite kertoo.

Tutkija kuitenkin sanoo, että siirron mainitsemisesta ei kannata vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Kun Skvernelis oli maininnut idean, siihen ei enää palattu.

Viimeisimmät mielipidekyselyt näyttävät, että kolme suosituinta ehdokasta ovat lähellä toisiaan

– Yleisesti Nauseda on johtanut kyselyissä, mutta kärkiehdokkaiden keskinäisen järjestyksen ennakointi käy koko ajan vaikeammaksi, sanoo Ramonaite.

Voit keskustella aiheesta kello 22 asti.

Käsi sivelee paljasta pään pintaa. Sytostaattihoidot ovat vieneet kajaanilaisen Ritva Heikuran hiukset, kulmakarvat ja silmäripset mennessään.

Siitä huolimatta Heikura hymyilee peilikuvalleen.

– Minua ei katso peilistä vieras ihminen. Ei ole katsonut kertaakaan, vaikka niin olisi voinut kuvitella. Ulkoinen olemus on muuttunut, mutta hiukset ovat kuitenkin pieni juttu. Monilla muilla asioilla on enemmän vaikutusta arkeen, Heikura kertoo.

Heikuralla todettiin keväällä 2016 laajalle levinnyt munasarjasyöpä. Viime tammikuussa kasvain uusiutui neljännen kerran.

Sitä pelkäsi, mutta osasi myös odottaa.

– Kerta kerran jälkeen diagnoosin kuuleminen on henkisesti rankempaa. Mietin ensimmäisenä, miten jaksan taas kaikki hoidot ja kuntoudun. En hyväksy sairautta, mutta minun on pakko. En halua käyttää vähäistä energiaani mihinkään turhaan, Heikura sanoo.

Munasarjasyöpään sairastuu Suomessa vuosittain yli 400 naista. Sairaus on petollinen, koska se ehtii usein levitä pitkälle ennen kuin se huomataan.

Varhaisessa vaiheessa oireita ei ole tai ne ovat niin vähäisiä, ettei niihin kiinnitä huomiota. Jokaisella meistä kun voi olla turvotusta tai ajoittaisia vatsan nipistyksiä.

Näin kävi myös Heikuralle. Hän hakeutui lääkäriin, koska oli tuntenut vointinsa heikentyneet parin viikon ajan. Pelkkä portaiden nouseminen kävi työlääksi, jalat olivat maitohapoilla.

Verikokeet näyttivät kummallisilta. Tarkemmissa tutkimuksissa paljastui, että kyseessä on joko gynekologisestä syövästä tai kasvaimet ovat alavatsan alueella.

– Tein ensimmäisen diagnoosin itse sanomalla lääkärille, ettei se voi olla muuta kuin munasarjasyöpä. Kohtuni oli leikattu pois eikä siellä ollut enää kuin munasarjat jäljellä, Heikura kertoo.

Olin 51-vuotias, minulla piti olla melkein puolet elämästä vielä edessä. Ritva Heikura

Heikura ei jäänyt miettimään, miksi juuri hän sairastui syöpään. Miksi ei olisi sairastunut? Heikuran sisko oli menehtynyt gynekologiseen syöpään yli 10 vuotta aikaisemmin, ja hänellä itsellään oli ollut hyvänlaatuisia kasvaimia 20-vuotiaasta asti.

– Toki kysyin lääkäriltä, kuolenko minä tähän, mutta en osannut pelätä sitä. En osaa pelätä vieläkään, Heikura sanoo.

Ratkaisukeskeinen ihminen suhtautui syöpädiagnoosiin samalla tavalla kuin muihin elämän kriiseihin – syöpä on ongelma, joka voidaan ratkaista erilaisilla hoitokeinoilla. Sen jälkeen elämä jatkuu.

– Ihmettelin, miksi minulle tarjottiin heti psykiatrisen sairaanhoitajan tapaamista. Enkö osaa suhtautua tähän oikein? Sairastuminen on kuitenkin iso järkytys. Olin 51-vuotias, minulla piti olla melkein puolet elämästä vielä edessä, Heikura kertoo.

Intiimialueen syöpä sulkee suut

Kun Ritva Heikura sairastui syöpään toistamiseen, oli ensimmäisestä kerrasta kulunut aikaa yhdeksän kuukautta. Syöpä oli kroonistunut.

Siitä ei voi parantua, mutta taudin etenemistä voidaan hidastaan hoidoilla ja seurannalla.

– Olen saanut kolmen vuoden ajan joka kuukausi lääkettä. Ajattelen niin, että hoito on samalla tavalla säännöllistä kuin jonkun muunkin kroonistuneen sairauden. Syöpä on osa muuttunutta elämääni, mutta se ei tarkoita, etten eläisi, Heikura sanoo.

Intiimialueella oleva syöpä on monelle herkkä aihe. Heikura on huomannut, että gynekologisista syövistä ei puhuta, niitä hävetään.

Siitä huolimatta, että Suomessa sairastuu vuosittain yli 1 700 naista gynekologiseen syöpään.

– Niihin liittyy edelleen ajatuksia, että ne olisivat jotenkin itse aiheutettuja. En ole tupakoinut tai käyttänyt hillittömästi alkoholia. Olen ollut aina peruspyöreä, mutta en koe siitä syyllisyyttä. Olen nähnyt, miten syöpä riuduttaa ihmistä, Heikura kertoo.

Suomessa on yli 270 000 ihmistä, jotka ovat sairastaneet tai sairastavat syöpää. Gynekologisen syöpädiagnoosin saaneita heistä on hieman yli 21 000.

Kroonistunutta syöpää sairastavia on koko ajan enemmän, koska lääketiede ja hoidot kehittyvät. Parantumattoman syövän kanssa voi elää vuosia, jopa vuosikymmeniä.

– Sairastavan elämä rytmittyy luonnollisesti paljon sairauden mukaan. Esimerkiksi seurannat ovat yleensä 3–6 kuukauden välein. Olisi hyvä, jos ainakin niiden välillä pystyisi elämään mahdollisimman normaalia elämää, Suomen Syöpäyhdistyksen neuvontapalveluiden päällikkö Taina Häkkinen kertoo.

Sairaus kurittaa kehoa, mutta koettelee myös mieltä. Häkkinen vertaa syöpädiagnoosia tsunamiin – se iskee rajusti, yllättäen ja pistää väkisin pohtimaan elämän rajallisuutta.

– Krooninen sairaus määrittelee tietoisuutta kuoleman läheisyydestä, mutta ei tiedetä, miten lähellä se on. Kun sitä joutuu pohtimaan, voi se tuoda joidenkin kohdalla myös selkeyttä elämään.

Jokainen syöpäpotilas käsittelee sairautta omalla tavallaan, eikä yhtä oikeaa tapaa ole.

Häkkinen lähtisi itse rakentamaan elämää oikean tiedon varaan, jotta sairastava ja hänen omaisensa tietäisivät, mitä sairastuminen tarkoittaa juuri omalla kohdalla.

– On tärkeää, että sairastunut saisi aina keskusteluapua ja terapiaa myös silloin, kun tautitilanteessa tapahtuu muutos. Olen aina ajanut sitä, että kaikille pitäisi tarjota ainakin kolme tapaamista psykologin tai psykoterapeutin kanssa.

Moni sairastunut ei osaa tai ymmärrä pyytää apua, monella pyytämiseen on jopa kynnys.

– Suurimmalle osalle kaksi, kolme keskustelua auttaa jäsentämään elämäntilannetta, mutta ne, jotka eivät selviä omilla voimavaroilla, saisivat tukea jaksamiseen. Jo tieto siitä, että tukea on olemassa, voi riittää monelle, Häkkinen sanoo.

Häkkinen muistuttaa, että harva syöpään sairastunut tekee oikeasti maailmanympärysmatkan, vaan arki koostuu itselle tärkeistä asioista. Samalla tavalla voi nauttia vaikka Kauniista ja rohkeista, saunasta tai pakastaa marjoja ajattelematta, onko syömässä niitä myöhemmin.

– Tärkeää olisi, että saisi nukuttua, syötyä ja olisi edes yksi ihminen, johon saa turvautua, jotta ei ihan erakoidu. Olisi myös hyvä, jos pystyisi olemaan rehellinen itselle ja läheiselle, joskin on hyvä miettiä kenelle asiasta kertoo. Kaikilla ei ole kykyä olla tukena, Häkkinen sanoo.

Sairastuminen on vaatinut sopeutumista

Mustilta hetkiltä ei voi välttyä.

Sairaus tuntuu kajaanilaisesta Ritva Heikurasta kurjimmalta sytostaattihoitojen jälkeen. Hän makaa vuoteessa lamaantuneena. Mikään ruoka ei maistu ja koko kroppa tuntuu voimattomalta.

Uusin sytostaattikuuri vaikutti myös mieleen, masensi.

– Ajattelin parin päivän ajan, että annan periksi. Heitän hanskat tähän, en jaksa enää. Olin myös kauhean pisteliäs puolisoa kohtaan. Huomasin sen itsekin, kun lähdin nousemaan sieltä, että en halua olla sellainen ihminen, Heikura kertoo.

Kun huonot hetket väistyvät, Heikura lähtee ulos ja istuu terassilla. Pihalla on kolme riipputuolia, joissa on hyvä olla ja heitellä palloa Papu-koiralle.

Pihalle mennessään Heikura pyytää puolisoaan katsomaan hieman peräänsä. Se tuo turvallisuutta.

– Sairaus joko erkaannuttaa parisuhteessa tai tuo läheisemmäksi. Olemme olleet kohta 20 vuotta yhdessä, ja olemme puhuneet aina asioista, mutta sairaus on antanut varmuutta siihen, ettei ole olemassa mitään, mistä emme voisi puhua.

Koko sairastamisen ajan Heikuran päiväkirjan sivut ovat täyttyneet niin hyvistä kuin huonoista asioista. Oireista, olotiloista ja jaksamisesta.

Oman voinnin analysoimisesta on paljon hyötyä.

– En tiedä, kuinka synkkää pitäisi olla, etten jaksaisi kirjoittaa, mutta viimeksi jaksoin. Pidin itseäni niskasta kiinni, koska kirjoitan sen takia, että pystyn auttamaan itseäni seuraavalla kerralla, Heikura sanoo.

Näprään ja askartelen, ja olen pirun ylpeä, kun saan jotain näkyvää aikaan. Ritva Heikura

Heikura istuu takapihan terassilla silmät kiinni. Pilvien välistä pilkistävä kevätaurinko lämmittää kasvoja. Paljas pää on suojassa pipon alla.

Sairastuminen on muuttanut elämää, mutta tuonut myös paljon uusia mahdollisuuksia, joista voi nauttia.

– Olen ollut aina hidas aamuisin, mutta nyt saan kääntää kylkeä, kun kuulen naapurin lähtevän töihin. Saan antaa aikaa läheisilleni ja omille harrastuksille. Näprään ja askartelen, ja olen pirun ylpeä, kun saan jotain näkyvää aikaan.

Elämä kroonistuneen syövän kanssa ei ole taistelua. Se on selviytymistä ja sopeutumista, koska vastassa on vihollinen, jota ei voi voittaa.

– Sairauden kanssa pitää tulla sievästi jutellen toimeen. Puhun aina, kun syöpä uusiutuu, että hankipa kaveri uusi vuokrakoti vähäksi aikaa. Se on huumoria, joka vie eteenpäin, Heikura kertoo.

Jutun keskusteluosio on auki kello 22:00 saakka.

Lue seuraavaksi:

Tutkija: Tulevaisuudessa syövästä voi tulla krooninen sairaus – yhä useammin kuriin täsmälääkkeillä

Maria Schildt tietää kuolevansa pian – Kun hänen kuntonsa romahti, edes lääkärit eivät epäilleet taustalla olevan maailman yleisin syöpä

"Tämän syövän kanssa ei ole koskaan, koskaan tullut hyviä uutisia" – Saana Kamu elää päivän kerrallaan, mutta uskaltaa haaveilla joulunvietosta

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoo seuranneensa hallitusneuvottelujen ensimmäistä viikkoa erittäin huolestuneena.

Helsingissä Narinkkatorilla lauantaina puhunut Orpo sanoi, että ensimmäisenä huolen aiheena on talousasioiden sivuuttaminen neuvotteluissa.

– Ensin rakennetaan visiota tulevasta, mikä sinänsä on hieno asia, mutta jos se tehdään ilman realistista käsitystä talouden reunaehdoista, niin ei siitä mitään tule, Orpo arvosteli.

Toisena huolenaiheena Orpo pitää väitettyjen lobbareiden suurta määrä neuvotteluissa. Hallitusneuvottelupöytien kokoonpanot ovat herättäneet viime päivinä ihmettelyä, koska neuvottelijoiden joukossa on tulkittu olevan useita etujärjestöjen edustajia.

Keskustelu kärjistyi perjantaina siihen, että vihreiden Elina Moisio ilmoitti jättäytyvänsä pois hallitusneuvotteluryhmästä.

– Kun me tiedetään vielä etujärjestöjen valtavat panostukset paikalla olevien puolueiden vaalikampanjointiin ja niiden tukemiseen, ei voi miltään muulta ajatukselta välttyä kuin siltä, että kun he istuvat siellä neuvottelijoina, olemme saamassa Suomeen ostetun hallitusohjelman, Orpo sanoi.

– Kokoomus yksiselitteisesti vaatii lobbareita ja SAK:ta ulos Säätytalosta, Orpo jatkoi painokkaasti.

Orpo muistutti, että neljä vuotta sitten hän päätti Juha Sipilän (kesk.) kanssa, että lobbareita ei oteta mukaan hallitusneuvotteluihin.

Orpo sanoi, että kokoomus valmistui kevään eduskuntavaalien jälkeisiin hallitusneuvotteluihin siten, että puolueen neuvotteluorganisaatiossa ei ollut mukana yhtään lobbaria.

– Luotimme siihen, että meidän riveistämme löytyy osaajia riittävällä tavalla.

Hallitusneuvotteluita vetävä Antti Rinne (sd.) on kiistänyt, että hallitusneuvotteluissa olisi mukana lobbareita. Hänen mukaansa jokainen neuvottelija on mukana puolueen edustajana, ei etujärjestön äänitorvena.

Halla-aho: Hallitustunnustelut taktista teatteria

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho palasi vielä hallitusneuvotteluja edeltäneisiin hallitustunnusteluihin puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä lauantaina.

Halla-aho sanoi puheessaan, että perussuomalaiset lähti keskusteluihin vakavalla ja rakentavalla asenteella, vaikka oli selvää, että demareiden valmiudet tehdä yhteistyötä puolueen kanssa olivat heikot tai jopa olemattomat.

– Meidän osaltamme tunnustelut olivatkin todennäköisesti lähinnä taktista teatteria. Rinne halusi ennen kaikkea luoda kokoomuksen ja keskustan suuntaan mielikuvaa siitä, että muitakin vaihtoehtoja on, jos nämä puolueet eivät jousta riittävästi, Halla-aho sanoi.

Halla-aho ennustaa, että hallitusneuvotteluihin osallistuvilla puolueilla saadaan yrittäjä- ja teollisuusvihamielinen hallitus, joka muun muassa rahoittaa vaalilupauksiaan veronkorotuksilla, rapauttaa Suomen kilpailukykyä "ilmastoposeerauksella" ja lisää haitallista maahanmuuttoa ja sen kustannuksia.

Lue myös:

Professori Anu Kantola: Nyt ensi kertaa kyseenalaistetaan lobbarien rooli hallitusneuvotteluissa

Vihreiden Elina Moisio jättäytyy pois hallitusneuvotteluista lobbarikohun takia – viestintätoimiston osakkuus herätti epäilykset

Hallitusneuvotteluiden ensimmäinen viikko on takana – Rinne: "Ensi viikolla alkaa vaikein vaihe, kun hintalappuja aletaan laskea yhteen"

Uusnatsijärjestö Pohjoismaisesta vastarintaliikkeestä on alkanut uusi rikostutkinta, kertoo Helsingin Sanomat. Lehden mukaan poliisi epäilee, että liikkeen edustajat ovat rikkoneet korkeimman oikeuden määräämää väliaikaista toimintakieltoa.

Korkein oikeus myönsi maaliskuun lopussa Pohjoismaiselle vastarintaliikkeelle valitusluvan jutussa, joka koskee liikkeen määräämistä lakkautettavaksi. Samalla korkein oikeus kielsi väliaikaisesti liikkeen toiminnan, kunnes tuomioistuin on ratkaissut asian lopullisesti.

Sekä hovioikeus että Pirkanmaan käräjäoikeus ovat päättäneet, että Pohjoismainen vastarintaliike on lakkautettava. Päätöstä perusteltiin muun muassa liikkeen väkivaltaisuudella.

HS:n mukaan Poliisihallitus teki huhtikuussa tutkintapyynnön keskusrikospoliisille, koska liikkeen edustajien epäillään jatkaneen toimintaa julkaisemalla materiaalia suomenkielisellä nettisivustollaan oikeuden kieltopäätöksen jälkeen.

Keskusrikospoliisi vahvistaa lehdelle aloittaneensa tutkintapyynnöstä esitutkinnan. Tutkinnanjohtaja Erkki Rossi ei kerro, millä rikosnimikkeellä tapausta tutkitaan.

Lue myös:

Poliisihallitus laati tuoreen ohjeistuksen poliiseille itsenäisyyspäivän mielenosoituksiin – “Onko natsitervehdyksen tekeminen soveliasta tässä yhteiskunnassa?”

Ylen selvitys: Usealla natsijärjestö PVL:n ja Soldiers of Odinin jäsenistä on rikostausta

Yle selvitti: Uusnatsit valmistautuvat järjestönsä lakkauttamiseen kulisseissa – puoluesuunnitelmia, hyväntekeväisyyttä ja yhteistyötä odinien kanssa

Ylen selvitys paljastaa: Jopa kahdella kolmesta natsijärjestö PVL:n ja Soldiers of Odinin näkyvimmistä suomalaisjäsenistä on rikostaustaa Hovioikeuden kieltämä Pohjoismainen vastarintaliike marssii itsenäisyyspäivänä – poliisi laatii ohjeita poikkeukselliseen tilanteeseen

Uusnatsijärjestö Pohjoismainen vastarintaliike hakee valituslupaa korkeimpaan oikeuteen

Lilja 3v halaa syöttötuolissa istuvaa pikkuveljään. Kesäkuussa vuoden täyttävä Lauri haroo innoissaan isosiskon helmikoristeista hiuspantaa. Kokkolalainen Henna Rantala seuraa hymyillen jälkikasvunsa touhuja.

– Ajattelen usein, että voi, kun äiti olisi vielä elossa. Hän olisi niin onnellinen näistä pienistä.

Heinäkuun lopussa 23 vuotta täyttävä Rantala oli 14-vuotias, kun äiti kuoli rintasyöpään.

Äidin kaipuu näkyy aikuisten naisten elämässä erityisesti silloin, kun he itse tulevat äideiksi. Odotus- ja vauva-aika herättävät omat mielikuvat hoivatuksi tulemisesta tai hoivatta jäämisestä.

Väestöliiton psykologi Lotta Heiskanen pukee tarpeen sanoiksi:

– Omat lapsuuden kokemukset avautuvat uudella tavalla, kun tulee vanhemmaksi. Se voi olla yllättävää ja kipeää, mutta parhaimmillaan mahdollistuvat myös korjaavat kokemukset. Kaipaus ja ikävä eivät kuitenkaan välttämättä koskaan katoa. Ne kertovat menetyksen lisäksi siitä hyvästä, mitä joskus on ollut.

Vuonna 2010 yläkoulun 8-luokkalainen kapinoi murrosiän kovissa kuohuissa. Teini-Henna oli uhmakas ja teki monia tyhmyyksiä.

– Minun annettiin äidin sairaudesta huolimatta elää nuoren elämää ja sain väitellä vastaan. Välillä toki sanottiin, että nyt Henna rauhoitut, äitisi ei jaksa taistella kanssasi.

Teinityttö uskoi viimeiseen asti hoitojen tehoamiseen. Kesällä tilanne näytti hyvältä. Jouluna äitiä ei enää ollut.

Pari päivää ennen kuolemaa äiti ei enää puhunut, eikä ollut läsnä. Sairaalassa hoitajat alkoivat valmistella tytärtä tulevaan.

– Sanottiin, että tilanne on niin huono, että on aika jättää jäähyväiset. Istuin tuntikausia sängyn vieressä. Pidin kädestä kiinni ja kerroin äitille, kuinka paljon välitän ja rakastan.

Kuoleman konkretisoituminen iski karusti. Äidittömyys pakotti itsenäistymään, mutta vaati veronsa.

– Kipuilin ja tein kaikenlaisia typeryyksiä. Vaikea tietysti sanoa mikä johtui mistäkin, kun ajattelee koko yhtälöä: äiti kuolee ja kotiin jää pahimmassa murrosiässä oleva teinityttö isän ja neljä vuotta vanhemman veljen kanssa.

Äidittömyys voi heijastua aikuisena omiin tulevaisuudensuunnitelmiin. Perhe voi jäädä kokonaan perustamatta tai toisaalta saada haluamaan itselle mahdollisimman pian omat lapset.

– Omat menetykset ja vaikeat kokemukset voivat herättää pelkoa samojen asioiden toistumisesta, sanoo psykologi Lotta Heiskanen.

Hän myös muistuttaa, että on monenlaisia äidittömyyden kokemuksia. Kyse voi olla kuolemasta tai siitä, että äidistä ei ole ollut sellaiseksi äidiksi, mitä olisi tarvinnut.

Henna Rantala sai esikoisensa Liljan 20-vuotiaana. Positiivinen raskaustesti oli iloinen asia neljän vuoden seurustelun jälkeen.

– Olen aina halunnut lapsia, äidin kuolema ei omalla kohdallani vaikuttanut siihen mitenkään, Rantala kertoo.

Raskauden aikana suru äidin kuolemasta nousi taas iholle. Äidille olisi ollut joka päivä asiaa. Olisi pitänyt saada soittaa ja kysyä jokaisesta kehon muutoksesta ja tuntemuksesta.

– Kyllähän puolisoni Juuso tuki. Ja iskä yritti auttaa parhaansa mukaan, mutta mitä perinteinen suomalainen mies raskauden aikaisista liitoskivuista tietäisi. Kun kysyin, miten äidin odotusajat menivät, isä vastasi, että hyvin. Siinä se.

Rantala on palannut hiljattain äitiyslomalta kaksivuorotyöhönsä henkilökohtaiseksi avustajaksi. Avopuoliso Juuso painaa pahimmillaan 12-tuntisia työpäiviä. Lapset ovat päiväkodissa.

Yövalvomiset ja arjen hektisyys nostavat pintaan myös vähemmän kauniita tunteita.

Rantala kertoo olevansa kateellinen, kun samassa elämäntilanteessa olevien kavereiden äidit ovat vahvasti arjessa tukena.

Hän sanoo tuntevansa myös katkeruutta, kun ei voi jakaa elämäänsä äitinsä kanssa.

– Sen kanssa on vaan elettävä, koska en saa äitiäni takaisin, ja hyväksyttävä, että katkeruuden tunne on ihan ok.

Rantala iloitsee, että heillä on kuitenkin hänen isänsä, puolison äidin ja isäpuolen sekä hyvien ystävien muodostama turvaverkko arjessaan.

– Onneksi on, mutta ei heistä kukaan kuitenkaan ole sama kuin oma äiti. Häneltä olisi matalin kynnys pyytää apua ja kysyä ne tyhmimmätkin kysymykset, joita ei neuvolassa edes viitsi, Rantala miettii.

"Äiti olisi varmaan yllättynyt, että olen näin kypsä äidiksi"

Moni suomalainen lapsiperhe kokee arjessaan yksinäisyttä ja tuen tarvetta. Psykologi Lotta Heiskanen neuvoo rohkeasti hakemaan apua.

– Kunnilla ja järjestöillä on erilaista toimintaa ja myös ammattiapua kannattaa hakea, jos tuntuu, ettei jaksa.

Hän korostaa, että vanhemmat tarvitsevat itsekin turvaa ja huolenpitoa, että jaksavat olla lasta varten ja lapsen turvana.

Omaa vanhemmuutta tukee se, jos on mielikuva äidistä tai muusta tärkeästä läheisestä turvallisena ja ymmärtäväisenä. Mielikuvien tuen merkitys riippuu siitä, millainen suhde vanhempiin on tai on joskus ollut.

– On myös perheitä, joissa lapsuusperheen ihmissuhteet ovat enemmänkin taakka kuin turva, Heiskanen sanoo.

Psykologi rohkaisee kohtaamaan myös kielteiset tunteet. Ne kertovat usein jostakin tärkeästä, mitä kaipaamme. Menetyksiä on lupa surra.

– Ei tarvitse yrittää lobotomialeikkausta, jolla yrittäisi päästä kokonaan eroon jostakin tunteesta. Antaa tunteiden tulla, olla ja mennä. Voi miettiä, mikä olisi myötätuntoinen ja hyväksyttävä tapa olla suhteessa vaikeaan tilanteeseen, Lotta Heiskanen neuvoo.

Henna Rantala sanoo elävänsä hyvää aikaa ja katsovansa hyvillä mielin tulevaisuuteen.

– Vaikka äidin kaipaus kulkee pohjavireenä mukana, elämässäni on valtavasti iloa. Saan olla tosi onnellinen, että olen saanut kaksi tervettä lasta. Ja että ympärilläni on perhe ja mahtavia läheisiä.

Äitiyttä hän sanoo opetelleensa kantapään kautta. Ottanut vinkkejä kavereilta, ja muistellut omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan.

– Äiti ja isä tekivät pitkää päivää, joten menimme tarhaan veljen kanssa tosi nuorina. On jotenkin luonnollista toimia samalla tavalla. Tein myös pienestä pitäen äitin kanssa yhteisiä juttuja. Huomaan itse ottavani Liljaa samalla tavalla mukaan kaikenlaiseen tekemiseen.

Oma äiti näkyy Laurin kasvonpiirteissä ja Liljan luonteessa. Rantalan mukaan esikoinen on avoin ja sosiaalinen, aivan kuten äiti aikoinaan.

Millainen äiti Henna Rantala on omille lapsilleen?

– Riittävän hyvä näille kahdelle. Yritän tehdä parhaani ja vieläkin enemmän, mutta olen sinut senkin kanssa, että välillä mennään siitä, mistä aita on matalin.

Mitä mahtaisi Riitta-äiti ajatella tyttärestään äitinä?

– Toivon, että äiti ajattelisi vain hyvää. Hänelle riittäisi varmasti se, että teen parhaani äitinä. Olisi varmaan myös yllättynyt, että olen näin kypsä äidiksi, vaikka olin melkoinen hulivili.

Olohuoneessa touhuillut Lilja tupsahtaa viereen, kiertää kädet kaulalle, painaa posken poskelle ja sanoo silmät tuikkien: mun äiti.

Oulun kauppakeskus Valkeaa kohtaan on jälleen esitetty uhkaus. Oulun poliisi vahvisti asian STT:lle sunnuntain vastaisena yönä.

Sunnuntaiaamuna päivystävä tutkinnanjohtaja Tuomas Tuuponen Oulun poliisista kertoo STT:lle, että uhkaus on ladattu anonyymiin Tor-verkkoon perjantaina, josta se levisi sosiaalisiin medioihin kuvakaappauksena. Uhkauksessa puhutaan sunnuntaista, eli tästä päivästä.

– Jos minulla on oikeat tiedot, niin se uhkaus on jo poistettu Tor-verkosta, sanoo Tuuponen.

Uhkauksesta on tehty rikosilmoitus.

Tuuponen sanoo, että poliisi ei voi olla reagoimatta tämän tyyppisiin asioihin, mutta jatkaa, että poliisi ei myöskään kerro yksityiskohtia siitä, miten se asiaan reagoi.

– Emme sulje Valkean aluetta, mutta emme myöskään kerro, miten me taktisesti reagoimme uhkaan, Tuuponen sanoo.

"Poliisikaan ei voi huomata kaikkea"

Tuuponen toteaa, että on hyvä, että ihmiset reagoivat uhkauksiin netissä ja kertovat niistä poliisille.

– On hienoa, että kansalaiset hoksaavat tällaiset uhkaukset – ei poliisikaan voi kaikkea huomata.

Tuuponen sanoo, ettei ole olemassa mitään yksiselitteistä vastausta siihen onko hyvä vai huono asia, että ihmiset levittävät eteenpäin uhkauksia sosiaalisissa medioissa.

– Me elämme melko avoimessa yhteiskunnassa, ja sosiaalisen median voima on aika iso. Ei se meidän tutkintaamme häiritse, mutta toisaalta se voi ruokkia uhkauksen tekijän tarkoitusperää, että hän saa julkisuutta, Tuuponen miettii.

Mitä sitten tehdä, jos törmää uhkausviestiin netissä?

– Uhkausviesti kannattaa tallentaa, valokuvata vaikka ellei muuta keksi, ja toimittaa lähimpään poliisiin. Ihan samoin jos kohtaa rikoksen reaalimaailmassa.

Nettiuhkausten suma julkisuudessa

Viimeksi oululaiskauppakeskusta uhattiin reilu viikko sitten. Uhkaus tehtiin anonyymissä Tor-verkossa, ja se kohdistui viime viikon sunnuntaihin. Poliisi partioi tuolloin näkyvästi kauppakeskuksessa, mutta mitään tavanomaisesta poikkeavaa ei havaittu.

Viime viikolla kerrottiin myös muista kauppakeskuksiin ja kouluihin kohdistuneista uhkausviesteistä.

Muun muassa Satakunnassa Länsi-Porin kouluun ja Ulvilan yhteiskouluun kohdistettiin uhkauksia.

Espoossa puolestaan otettiin aiemmin viime viikolla kiinni mies epäiltynä Matinkylän kauppakeskus Isoon Omenaan kohdistuneesta uhkauksesta. Myöhemmin parikymppinen mies myönsi poliisikuulustelussa kirjoittaneensa uhkausviestin.

Ensimmäisenä uhkauksesta Valkeaa kohtaan kertoi Kaleva.

Lue myös:

Kaleva: Kauppakeskusta uhattu jälleen Oulussa – edellisestä uhkauksesta vain reilu viikko

Japanissa Shikokun saarella sijaitsevan pikkuruisen Nagoron kylänraitti on hiljainen, mutta ei tyhjä. Pellonreunassa mies kiskoo kärryä, penkillä pariskunta istuu käsi kädessä ja ruokakojun luokse on kerääntynyt kokonainen perhe.

Mutta kun kyläläisiä katsoo tarkemmin, totuus paljastuu. Hahmot eivät ole ihmisiä, vaan ihmisenkokoisia nukkeja – ja ne kaikki ovat peräisin yhden naisen työpajasta.

Nagorossa syntynyt Tsukimi Ayano, 69, kertoo, että idea lähti yksinäisyydestä. Hän asui useita vuosia Japanin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Osakassa, kunnes päätti palata kotikyläänsä.

Nagorossa häntä odotti ikävä yllätys – kuten monet muutkin pikkupaikkakunnat Japanissa, kylä oli vuosikymmenten aikana lähes autioitunut. Ayanon lapsuudessa Nagorossa oli vielä kolmisensataa asukasta, mutta nykyisin heitä on enää 27.

– Vähitellen ihmiset lähtivät pois. Nyt täällä on yksinäistä, hän kertoo.

Ayano esittelee kyläkoulun luokkahuonetta, jonka pulpetteihin hän on istuttanut tusinan lapsinukkeja. Oikeasti koulu sulki ovensa jo seitsemän vuotta sitten, koska kylässä ei enää ollut yhtään lasta. Nykyisin nuorin nagorolaisista on 55-vuotias.

Turisteja ulkomailta asti

Yli 15 vuoden aikana Ayano on omien sanojensa mukaan tehnyt yli 270 nukkea – kymmenkertaisen määrän kylän asukaslukuun nähden.

Ensimmäiselle nukelle Ayano puki isänsä vaatteet ja pystytti sen puutarhaansa linnunpelättimeksi.

– Eräs työmies näki nuken ja tervehti sitä, koska luuli nukkea isäkseni. Ajattelin, että se oli hauskaa, Ayano muistelee.

Ayanon nuket ovat romuluisia muistomerkkejä elämälle, joka ennen täytti vuoristokylän. Tekijänsä yllätykseksi ne ovat myös onnistuneet tuomaan Nagoroon lisää vipinää.

Sen jälkeen kun kuvat Nagoron "nukkelaaksosta" alkoivat levitä netissä, kylässä on käynyt turisteja ulkomailta asti ihmettelemässä Ayanon luomuksia.

– Ennen kuin aloin tehdä nukkeja, kukaan ei pysähtynyt Nagorossa. Toivon, että Nagorosta tulee taas vilkas paikka, Ayano sanoo.

Yhdysvallat lähettää maihinnousualuksen ja Patriot-torjuntaohjuspatteriston lentotukialuksen ja B-52-pommikoneiden tueksi Persianlahdelle.

Maan puolustusvoimien mukaan tarkoituksena on lisätä painostusta Irania kohtaan.

Yhdysvaltain puolustusvoimien mukaan kalustoa lähetetään lisää Iranin uhan vuoksi. Puolustusvoimat ei kuitenkaan tarkentanut, millaisesta uhasta on kyse.

Yhdysvaltojen ja Iranin välit ovat kiristyneet presidentti Donald Trumpin kaudella. Reilu vuosi sitten Yhdysvallat ilmoitti vetäytyvänsä Iranin ydinsopimuksesta, ja tällä viikolla Iranin mitta näytti tulleen täyteen. Iranin presidentti Hasan Ruhani kertoi keskiviikkona maansa lakkaavan noudattamasta osaa vuonna 2015 solmitun ydinsopimuksen rajoitteista.

Torstaina Euroopan suurvallat kiirehtivät kertomaan yhteislausunnossaan seisovansa yhä Iranin ydinsovun takana. Samalla ne kuitenkin paheksuivat Iranin uhkavaatimuksia.

Lisää aiheesta:

EU-maat kehottavat Irania pitämään kunnolla kiinni ydinsopimuksesta

Trump määräsi pakotteita Iranin teräs- ja kaivosteollisuudelle

Oulun kauppakeskus Valkeaa kohtaan on jälleen esitetty uhkaus, kertoo sanomalehti Kaleva. Kalevan mukaan uhkauksessa viitataan sunnuntaihin eli äitienpäivään.

Oulun poliisi vahvistaa asian myös STT:lle. Poliisin mukaan uhkaus on tehty sosiaalisessa mediassa, mutta poliisi ei anna muita tietoja vielä tässä vaiheessa. Uhkauksesta on tehty rikosilmoitus poliisille.

Oulun poliisista kommenoitiin yöllä Ylelle, että asia on tutkinnassa, mutta lisätietoja saa aikaisintaan aamulla, kun tutkinnanjohtaja on paikalla.

Viimeksi oululaiskauppakeskusta uhattiin reilu viikko sitten. Uhkaus tehtiin anonyymissä Tor-verkossa, ja se kohdistui viime viikon sunnuntaihin. Poliisi partioi tuolloin näkyvästi kauppakeskuksessa, mutta mitään tavanomaisesta poikkeavaa ei havaittu.

Tor-verkossa annettin reilu viikko sitten uhkaus myös Espoon kauppakeskus Isoon omenaan.

Lue myös:

Poliisi kaipaa yleisövihjeitä Oulun kauppakeskusuhkauksesta

Kauppakeskus Valkeaan kohdistunut uhkaus vielä selvittelyssä

Kauppakeskus Isoa Omenaa uhannut mies myönsi teon: Motiivina nettipelissä hävitty raha – Oulun epäilty edelleen kateissa

Kauppakeskus Valkean evakuointi päättynyt Oulussa – kaasuvuoto ajoi ihmiset pihalle lauantaina

Brysselissä on kuulosteltu varsinkin Britanniasta kuulunutta jankkausta siitä, että Euroopan unioni ei tee mitään kansalaistensa hyväksi. Uudistukset ovat usein jättimäisiä, ja niiden vaikutusten paikantaminen vaikeaa.

Kuluneen viisivuotiskauden aikana komissio näyttää lähteneen vastahyökkäykseen, ja myös viestinyt uudistuksista näkyvästi. Kauden loppumetreillä on helppo listata uudistuksia, jotka vaikuttavat kuluttajien elämään ympäri Eurooppaa.

Puhelut samanhintaisia koko EU:ssa

Nettiä on voinut käyttää toisessa EU-maassa jo pari vuotta samalla hinnalla kuin Suomessa, eikä lisämaksua ole saanut periä myöskään puheluista tai tekstiviesteistä kotimaisten liittymien välillä.

Etu on tarkoitettu matkailuun. Pysyvästi Euroopassa asuva joutuu maksamaan verkkovierailumaksuja, mutta niitäkin on kohtuullistettu.

Netin käytölle on asetettu kohtuusrajat, jotka riippuvat liittymän tyypistä. Jos omaan puhelinpakettiin kuuluu kotimaassa rajoittamaton datan käyttö, pitää operaattorin tarjota myös toisessa EU-maassa asiakkaalleen suuri määrä dataa. Sääntöjen mukaan teleoperaattorin on ilmoitettava selkeästi, jos sallitun datan määrä on ylittymässä.

Soitot ulkomaisiin numeroihin pysyvät kalliimpina. Soitto suomalaisliittymällä ranskalaiseen maksaa siis yhä kotimaan puheluita enemmän.

Eurooppalaiset nettikaupat paremmin saatavilla

Sama hotelli, mutta verkkopalvelu tarjoaa suomalaiselle ja espanjalaiselle kuluttajalle eri hinnat.

Saako verkkokauppa hinnoitella majapaikan tai autonvuokrauksen sen perusteella, mikä on kuluttajan kotimaan ostovoima? Ainakaan periaatteessa ei saisi, koska EU on kieltänyt niin sanotun geoblokkauksen eli asiakkaan syrjinnän asuinpaikan mukaan.

Lainsäädäntö on tullut vastikään voimaan ja vaikutukset jäävät vielä nähtäviksi.

Suomalaiskuluttajan ulottuvissa on joka tapauksessa laajempi joukko verkkokauppoja. Eurooppalainen verkkokauppa ei saa keskeyttää ostosta esimerkiksi sen takia, että ostajalla on suomalainen visa-kortti.

Johtava asiantuntija Hertta Hartikainen Euroopan kuluttajakeskuksesta kertoo, että palvelu saa ohjata kävijän toiselle sivustolle vain, jos kuluttaja antaa siihen luvan.

Tuotteiden hinnoittelua uusi lainsäädäntö ei hänen mukaansa vielä yhdenmukaista.

– Mitään velvoitetta siitä, että tuote pitää myydä kaikille samaan hintaan, ei ole.

Oikeus siivota Googlen hakutulokset

Tietosuoja-asetus on parantanut mahdollisuutta saada itseä koskevat tiedot paremmin omiin hyppysiin, kuten uudistusta on EU:ssa markkinoitu.

Keskeisiä vaikutuksia on ollut kolme. Yritykseltä tai organisaatiolta voi pyytää pääsyä itseä koskeviin tietoihin, joita ne ovat keränneet. Toisaalta, jos hakukone löytää nimelläsi virheellisiä tai epäolennaisia tietoja, voit pyytää esimerkiksi Googlea poistamaan ne.

Verkkosivustojen on pyydettävä lupa evästeiden käyttämiseen.

Lisäksi, jos tietosi vuotavat nettiin tai joku pääsee katselemaan niitä luvattomasti, rekisterinpitäjän on ilmoitettava siitä.

Netflix ja Areena kulkevat lomilla mukana

Verkon suoratoistopalveluita voi katsella Euroopan lomilla kuin olisi kotona. EU:n alueella astui viime vuonna voimaan siirrettävyysasetus, jonka myötä esimerkiksi Netflixin ja Yle Areenan sisällöt kulkevat matkailijan mukana samansisältöisinä kuin ne ovat nähtävissä Suomessa.

Aiemmin sisällöissä on saattanut olla rajoituksia muualle matkustettaessa.

Maksuttomia verkkosisältöpalveluita uudistus ei välttämättä koske, sillä ilmaispalvelut voivat valita, lähtevätkö siihen mukaan. Yle Areenan ohjelmat ovat kokonaisuudessaan nähtävissä ja kuultavissa niille, joiden kotipaikaksi on varmistettu Suomi Yle Tunnuksen luonnin yhteydessä.

Palveluiden sisämarkkinat avautuvat vähitellen.

EU:n 28 jäsenmaata ovat yhteinen talousmarkkina, jossa kauppa käydään ilman tulleja. Maat ovat sopineet yhteisestä lainsäädännöstä, jotta tuotteiden turvallisuus ja vaatimukset ovat yhteneväiset ja kauppa sujuu mahdollisimman kitkatta.

Viime vuosina katse on käännetty yhä enemmän palveluiden vapaaseen liikkumiseen ja juuri digitaalisiin sisämarkkinoihin.

Kaudella säädettiin edellä lueteltujen lisäksi muun muassa postilähetysten ehdoista. Kuluttajan pitää pystyä helposti vertailemaan postilähetysten hintoja muihin EU-maihin. Kilpailun toivotaan laskevan hintoja ja tuovan kuluttajille parempia mahdollisuuksia nettiostoksiin.

Esteitä on kuitenkin yhä paljon, minkä takia työtä jää seuraavallekin komissiolle.

Kymmenen poliisia ja useita mielenosoittajia on loukkaantunut Albaniassa, kun opposition mielenilmaukset muuttuivat levottomuuksiksi ja väkivaltaisiksi. Mielenosoittajat muun muassa heittelivät kotitekoisia pommeja poliiseja kohti hallitusrakennuksen edustalla lauantaina maan pääkaupungissa Tiranassa.

Joukko mielenosoittajia sai kaadettua poliisien asettamat mellakka-aidat ja etenivät rakennuksen sisäänkäynnille. Poliisi käytti kyynelkaasua ja vesitykkejä levottomuuksien hillitsemiseksi.

Levottomuudet maassa ovat jatkuneet jo kolme kuukautta. Oppositio on syyttänyt vaalivilpistä ja korruptiosta sekä vaatinut pääministeri Edi Raman ja koko vasemmistohallituksen eroa ja ennenaikaisia vaaleja.

Lauantain mielenilmauksissa oppositio muistutti heidän haluavan Albanian osaksi Eurooppaa.

– Olemme päättäneet taistella voimakkaammin ja päättäväisemmin, sillä hallitus pitää Albaniaa erillään Euroopasta. Meidän tehtävämme on vapauttaa Albania rikoksista ja korruptiosta, sanoi oppositiojohtaja Lulzim Basha.

Yhdysvaltain Tiranan suurlähetystö tuomitsi levottomuudet ja vaati mielenosoittajia lopettamaan väkivallan. Lähetystön kannanotossa kaikkia osapuolia kehotettiin pidättyvyyteen.

Kyseessä oli neljäs suurempi kansallinen mielenosoitus helmikuun puolivälin jälkeen. Pienempiä mielenosoituksia on pidetty säännöllisesti viikoittain eri puolilla maata.

Albania odottaa kesäkuussa vastausta EU:lta siitä, käynnistetäänkö maan kanssa täysjäsenyysneuvottelut.

Lue myös:

Kolmessa Balkanin maassa laajoja levottomuuksia – Onko alkamassa Balkanin kevät?

Tänään vietetään lapsettomien lauantaita. Naisista joka viides ja miehistä joka neljäs jää lapsettomaksi.

Erityisesti naiselta kysytään lapsista iästä ja elämäntilanteesta riippumatta. Kolme eri ikäistä naista kertoo lapsettomuutensa tarinan.

Mari Reponen, 28: “Parisuhde päättyi, koska mies halusi lapsia ja minä en”

En halua lapsia nyt tai tulevaisuudessa. On vaikea nähdä sellaista tilannetta, että mieleni muuttuisi.

Elän tällä hetkellä yksin. Edellisessä suhteessani lapsista tuli kynnyskysymys. Entinen kumppanini on kahden kouluikäisen lapsen isä, ja hän olisi toivonut vielä lisää lapsia. Lopulta päädyimme sen takia eroon.

Kumppanin lapset eivät olleet parisuhteessamme mukana. Kerran tapasin hänen vanhemman lapsensa, kun olimme kylässä anopin luona. Istuimme sohvalla vierekkäin, mutta lapsi oli niin ujo, että emme oikein päässeet juttuun.

Minulla ei koskaan ole ollut äidinvaistoa tai muita vastaavia tunteita. Lapset ovat minulle kanssaihmisiä siinä missä muutkin, mutta itse haluan elää toisenlaista elämää. Tuntuu hyvältä huolehtia vain itsestään.

Opiskelen parhaillaan uutta ammattia eikä minulla ole kiirettä vakiintua tai sitoutua mihinkään. Tulevaisuudessa haluan edetä uralla, matkustella ja harrastaa. Ja kun sanon näin, tiedän, että kommenttikenttä täyttyy vihasta: “Kuinka itsekästä”, monet sanovat. Onneksi vain harva tulee sanomaan sellaista päin naamaa.

Minusta vapaaehtoinen lapsettomuus ja lapsen hankkiminen voivat olla molemmat itsekkäistä valintoja. Asiaa ei tarvitse paisutella. Kyse on yhdestä elämänvalinnasta ja ihmisyyteen kuuluu ymmärtää erilaisia valintoja.

Hyvä ystäväni sai lapsen vasta hedelmöityshoitojen kautta. Tuntui pahalta seurata vierestä, kuinka vaikea asia lapsettomuus hänelle oli. Lapsi ei ole juurikaan vaikuttanut ystävyyteemme. On ymmärrettävää, että ystävälläni ei ole yhtä paljon aikaa näkemiseen kuin ennen. Lapsesta ei ole tullut minulle erityisen läheinen. Hän on yksi jäsen perheessä, jossa on minulle tärkeitä ihmisiä.

Minun on joskus vaikea olla lasten kanssa, sillä heidän ajatusmaailmansa on niin erilainen. Jos lapsi riehuu, en osaa suhtautua häneen. Olen asiakaspalvelutyössä. huonosti käyttäytyvät lapset ärsyttävät joskus.

Kaikki läheiseni ovat suhtautuneet vapaaehtoiseen lapsettomuuteeni hyvin. Olen läheinen äitini kanssa ja puhumme kaikista asioista. Hänelle on ok, vaikka hänestä ei koskaan tulisi mummia.

Minä en kaipaa itselleni huollettavia. Olen hyvä kuuntelija ja mieluummin avuksi muille, kun he tarvitsevat tukea.

Iiristiina Varilo, 48: “Lapsettomuus on suru, mutta en ole halunnut jäädä siihen kiinni”

Elämä on vain mennyt niin, etten ole saanut lapsia. Nuorena ajattelin, etten halua tehdä lapsia tällaiseen maailmaan. Kun kohtasin ex-mieheni 34-vuotiaana, koin ensimmäisen kerran elämässäni tunteen, että haluan äidiksi.

Työ ja uran luominen meni kuitenkin pitkään edelle ja päätimme perustaa perheen vasta, kun olin jo täyttänyt neljäkymmentä. Silloin esimerkiksi tupakkalakko onnistui tuosta vain, vaikka olin tupakoinut lähes koko aikuisikäni. Motivaatio oli niin kova.

Avioliittomme oli jo alkanut rakoilla ennen perheenperustamispäätöstä ja päädyimme eroon. Toisistamme irti päästäminen kesti kuitenkin lähes vuoden. Prosessin aikana tulin puoliyllättäen raskaaksi. Tunteeni olivat ristiriitaiset.

Olin kuitenkin iloinen ja halusin pitää lapsen erosta huolimatta, mutta ex-mieheni ei. Pääsimme asiasta sopuun, mutta sain keskenmenon, kun raskaus oli jo melko pitkällä. Se oli psyykkisesti raskas kokemus. Koin, että tämä oli sitten tässä.

Jonkin aikaa tuon jälkeen puhuin lapsettomuudestani tutun miesparin kanssa. Toisella heistä on biologinen lapsi, mutta toisella ei. Näimme tilaisuuden kolmen vanhemman ja kahden kodin rakastavalle perheelle, johon lapsi olisi tervetullut.

Kun hakeuduin lääkärin tutkimuksiin, ilmeni, että olisin tarvinnut ikäni vuoksi järeitä hedelmöityshoitoja hormonipistoksineen. Siihen emme olleet valmiita ja surimme asian kolmisin, toistemme tuella.

Tuolloin, 43-vuotiaana, ymmärsin, että elän elämäni loppuun lapsettomana.

Voin olla äidillinen, vaikka en ole äiti. Koen, että voin esimerkiksi työssä huolehtia laumastani. Se on äidillisyyttä.

Olen ylpeä kummitäti ja välitän ystävieni lapsista. Minusta on hienoa, että ystäväni saattavat soittaa minulle ja pyytää minulta tukea vanhemmuuteensa esimerkiksi hankalan, teini-ikäisen lapsensa kanssa.

Minulla on paljon kummilapsia, joista osa on jo aikuisia. Ystävieni, sisarusteni ja puolisisarusteni lapset ovat erityisen läheisiä. Olemme samaa perhettä, vaikka emme ole kaikki toisillemme sukua.

Lapsettomuus on minulle suru, mutta en ole tahtonut jäädä siihen kiinni. En ole jättänyt menemättä perhejuhliin tai vauvakutsuille. Puhun ihmisten kanssa yleensä todella mielelläni heidän lapsistaan.

Suru häivähtää silti säännöllisesti. Taannoin olin mukana työryhmässä, jossa oli monta pienen lapsen vanhempaa. Hakeuduin toisinaan lounaalla eri pöytään istumaan. Heidän elämänvaiheensa on niin intensiivinen, että se on välillä tukahduttavaa lapsettomalle.

Luulen, että olen saanut lapsuudessa keskimääräistä paremmat eväät kohdata elämän vaikeita asioita. Isäpuoleni muutti meille asumaan, kun olin 12-vuotias. Hän oli arjessa mukana, kun kasvoin naiseksi, enkä voi kuvitella parempaa tukea.

Hän oli kolmihenkisen ruokakuntamme kovin feministi. Minulle kehittyi vahva naisellinen itsetunto, joka ei ole kiinni siitä, olenko äiti vai en.

Työelämässä olen törmännyt pari kertaa äitikorttiin. Sitä on vilautettu silloin, kun olen ohjannut lastennäytelmää. Joku on todennut, etten voi tietää, mitä lapsille voi esittää, koska en ole äiti.

Minulla on visio elämästäni vanhana lapsettomana naisena. Olen viisas ja seesteinen äiti maa, jolla on syli avoimena kaikille. Voi tosin olla, että päädyn olemaan se äreä kissamummo ilman niitä kissoja.

Pirjo Lääperi, eläkeläinen: “En arvannut, että jään sivuun vielä toiselta vauvakierrokselta”

Lapsettomuus on osa minua vielä kuolemanikin jälkeen: minun kuolinilmoitukseeni ei tule lasten tai lastenlasten nimiä.

Nyt eläkeiässä tulevaisuus alkaa pelottaa, kun edessä ovat vanhuus, sairaudet ja ehkä leskeksi jääminen. Kuka auttaa ja hoitaa meitä, kun lapsia ei ole?

Uutiset vanhustenhuollosta kauhistuttavat. Tuttavapiirissäni topakka tytär on saanut järjestettyä muistisairaalle äidilleen hoitopaikan. Miten käy meille?

Lapsettomuus on ollut elämäni suurin pettymys. Lasta ei kuulunut, vaikka sitä kovasti toivoimme. Syytä lapsettomuudellemme ei löytynyt tutkimuksissa.

Vaihdevuosien jälkeen olin muutaman vuoden helpottunut. Silloin ajattelin, että kahden vuosikymmenen piina on ohi ja asia on osaltani käsitelty. Enää ei tarvinnut toivoa ihmettä.

Ei mennyt kuitenkaan kauan, kun sisareni ja ystäväni alkoivat saada lapsenlapsia. En ollut tullut ajatelleeksi, että joudun vielä uudelle vauvakierrokselle. Kun näen ympärilläni isovanhemmuutta, joudun jälleen kohtaamaan oman lapsettomuuteni.

Kokoonnumme nuoruudenystävieni kanssa säännöllisesti. Meillä on mahdottoman hauskaa, mutta siinä vaiheessa, kun muut kaivavat kännykkänsä esiin ja näyttävät kuvia lapsenlapsistaan, putoan ulkopuoliseksi. Minulla ei ole siihen asiaan mitään sanottavaa. Yritän vaihtaa puheenaihetta.

Nykyisin lapsettomuus on minulle arpi. Haava ei enää vuoda tai aiheuta kovaa kipua, mutta jälki siitä kulkee aina mukana. Kun ystävät ympärillä aikanaan saivat lapsia, välit etääntyivät heidän ruuhkavuosiensa ajaksi. Olemme uudelleen lähentyneet, kun heidän lapsensa ovat kasvaneet ja elämäntilanteet ovat muuttuneet.

Muille lapsettomille haluan antaa yhden neuvon: puhu asiasta sellaisten ihmisten kanssa, joihin luotat. Omassa liitossani asia oli aluksi niin vaikea, että vaikenimme siitä.

Olen saanut tukea ystäviltäni, vaikka kukaan ulkopuolinen ei voi ymmärtää, miten suren niin paljon jotakin sellaista, jota ei koskaan edes ollut. Vertaistuki on auttanut minua eniten. Liityin lapsettomien yhdistys Simpukkaan, jossa lapsettomat voivat jakaa kokemuksiaan ja ymmärtää toisiaan aidosti.

Monet lapsettomat puhuvat pettymyksestä omaan kehoon: eläimetkin poikivat, mutta minun ruumiini on pettänyt minut. Koen, että olen menettänyt jotakin olennaista naisena olemisesta, koska en ole äiti.

Elämässäni on aina ollut lapsia. Saan heidän seurastaan valtavasti. Pitkän lapsettomuuden aikana puhuin tyhjästä sylistäni. Vihdoin oivalsin, että sylini on avoin ja siihen mahtuu muiden lapsia.

Keski-ikäisenä aloitin vapaaehtoistyön päiväkodissa. Se oli mahdollista vasta sitten, kun olin jollain tavalla hyväksynyt lapsettomuuteni.

Nyt käymme mieheni kanssa vapaaehtoisina sekä päiväkodissa että koululaisten kerhossa. Minä olen satutäti ja varamummo, puolisoni kerhopappa.

Meillä on erilaiset roolit. Minä hoidan mielelläni välipalat tai askartelen ja leivon lasten kanssa. Mieheni hyppää roolileikkeihin, konttaa lattialla ja könyää liukumäessä. Lapset tuntevat meidät lempinimillä: “Repa ja Pipa tulevat!”, he huutavat meidät nähdessään.

Lue lisää:

Nämä naiset eivät tee lapsia, koska haluavat pelastaa maapallon – “En synnytä yhtään kuluttajaa lisää”

Kolme kokemusta hedelmöityshoidoista: Perheenisästä tuli spermanluovuttaja, Moilaset saivat kaksi tytärtä ja pariskunta hyväksyi lapsettomuutensa

"Kokeile salviaa, vyöhyketerapiaa, lemmikin hankintaa" – moni lapseton nuori kokee vähättelyä ja saa mitä oudoimpia neuvoja

TEL AVIV Kun silmiis sinisiin katsoin, luulin niin onnen susta löytyneen, raikuu Lima-nimisellä klubilla.

Lavalla nelihenkinen Eurofalsh-ryhmä imitoi tanssiliikkeillään 25 vuoden takaista euroviisukappaletta Bye Bye Baby. Huulisynkka näyttää sujuvalta, vaikka oikeasti äänet kuuluvat CatCat-duon Katja ja Virpi Kätkälle.

Kukaan yleisössä ei ymmärrä suomenkielisiä sanoja, mutta se ei menoa hidasta. Eikä euroviisufaneja häiritse sekään, että laulu sijoittui aikoinaan lähes kisan hännille, sillä se on kuitenkin osa euroviisuhistoriaa.

Tanssiryhmä Eurofalshin nimen voisi suomentaa vaikka feikkiviisuiksi. Esitykset ovat puoliksi parodiaa, mutta kyse on kuitenkin intohimoisesta harrastuksesta.

Ensimmäisen setin jälkeen ryhmän kiharatukkainen vetäjä pyyhkii hikeä ja kertoo, mistä kaikki oikein alkoi.

– Kun olin lapsi, opettelin kaikkien euroviisujen tanssiliikkeet, muistelee viisuillat 15 vuotta sitten aloittanut Eran Luna.

Luna tutustui muihin euroviisufaneihin ja sai huomata, ettei olekaan ainoa viisufanaatikko. Ryhmä alkoi esiintyä viikoittain klubilla Tel Avivin kaupungissa. Sittemmin Eurofalsh on kutsuttu esittämään viisukoosteitaan pitkin Eurooppaa.

Yksi Lunan kaikkien aikojen euroviisusuosikeista on Katri Helenan kappale Katson sineen taivaan.

– Videolla ne painoivat lumihangessa turkiksissaan ja alkoivat kieriä, se oli niin hauskaa, Luna nauraa.

Ehkä viisuvuosikerta 1979 on jäänyt Lunan mieleen siksikin, että silloin Israel järjesti kisat. Toisen kerran Israel isännöi viisuja 1999 ja kolmannen kerran nyt 2019, eli 20 vuoden tasatahti on jatkunut.

Lunan mielestä euroviisujen suosio Israelissa on silti melko tuore ilmiö. Vasta Netta Barzilain viimevuotinen viisuvoitto räjäytti euroviisut koko kansan huviksi.

Euroviisufanien kasvava joukko on järjestäytynyt kerhoksi, jossa on mukana myös lapsesta saakka viisuja seurannut, nyt keski-ikäinen Tal Dorot.

Dorot selittää euroviisujen suosiota Israelissa sillä, että Israel on nuori valtio ja sijaitsee alueella, jossa se on hyvin eristynyt naapurimaistaan. Israelilla kun on sotaisa historia useimpien naapuriensa kanssa.

Israelilaiset ovat Dorotin mukaan myös kilpailuhenkisiä ja tuntevat yhteenkuuluvuutta Euroopan maihin – euroviisuissa se toteutuu hyvin.

Koska rauha palestiinalaisten kanssa ei ole edistynyt, eurooppalaisia on vaadittu boikotoimaan viisuja. Dorotin mielestä se olisi epäoikeudenmukaista.

– Boikotilla vahingoitettaisiin sekä israelilaisia että palestiinalaisia ja toisaalta rangaistaisiin myös niitä, jotka taistelevat yhtäläisten poliittisten oikeuksien puolesta, Dorot sanoo.

Dorot sanoo olevansa vasemmistolainen aktivisti, joka vastustaa rasismia ja puolustaa palestiinalaisten oikeuksia.

Dorot on käynyt paikan päällä kaksissa euroviisuissa ja muistaa kappaleet vuosien takaa. Esimerkiksi vuonna 1991 Roomassa pidetyn laulukilpailun hän nauhoitti aikoinaan VHS-videolle ja katsoi sitä yhä uudestaan joka päivä alusta loppuun, kuukausikaupalla.

Suomen euroviisuhistoriasta hän nostaa ykköseksi Monica Aspelundin Lapponia-laulun vuonna 1977.

– Lapponia oli ihana laulu, ja siitä tuli yllättäen hitti myös Israelissa, Dorot kertoo.

Tämänkertaiselle Suomen edustajalle Dorot ei povaa menestystä, koska pitää sitä tyylillisesti vanhana, 90-lukulaisena esityksenä. Muuten Dorot pitää tämänvuotisia viisuehdokkaita harvinaisen omaperäisinä.

– Tämä on yksi parhaista vuosista, Dorot sanoo innoissaan. Niinpä hänen viisuviikkonsa menee lauluja kuunnellessa ja juhliessa pitkälle aamuyöhön.

Dorot ei usko Israelin pärjäävän toista vuotta peräkkäin, sillä hänen mukaansa isäntämaan viisumenestys on usein ollut surkea.

Israelin euroviisuedustajalla Kobi Marimilla on päällään harmaa tuulipuku. Se on ongelma, koska siinä on väärän firman logo.

Manageri patistaa Marimia riisumaan tuulipuvun ennen kuin haastattelu kansallisteatterin kupeessa sijaitsevassa kahvilassa voi alkaa.

Sitten Marimi on valmis poseeraamaan myös faniensa kanssa, sillä naapuripöydästä hänet tunnistetaan heti. 27-vuotias näyttelijä ja laulaja valittiin Israelin edustajaksi tosi-TV-ohjelmassa.

Myös Marimin puheista ollaan tarkkoja. Hän ei halua ottaa kantaa viisuboikotteihin tai mahdollisiin protesteihin, joihin Israelissa varaudutaan.

Euroviisut on periaatteessa epäpoliittinen tapahtuma, eikä laulukilpailun yhteydessä sallita poliittisia mielenilmauksia.

Silti jo etukäteen tiedettiin, ettei Islannin euroviisuedustaja säästele sanojaan puhuessaan Israelista. Islantia edustavan Hatari-yhtyeen jäsenet alkoivat arvostella Israelia apartheid-valtioksi heti saavuttuaan maahan viikko sitten.

– Tapasin heidät Amsterdamissa, rakastan heitä, heidän esityksensä oli upea, Marimi sanoo, mutta pitäytyy kommenteissaan vain musiikissa.

Samanveroiset kehut Marimilta irtoaa myös Suomen edustajille, Daruden ja Sebastian Rejmanin esitykselle, jonka Marimi näki muiden viisujen mukana Amsterdamissa huhtikuun alussa.

– Rakastan heitä. Se on hyvin ainutlaatuinen ja karismaattinen. Yleisö oli ihan villinä ja niin olin minäkin.

Marimin mielestä euroviisut on Israelille tilaisuus näyttää, miten maassa oikein eletään. Hänen mukaansa maailmalla törmää outoihin kuvitelmiin.

– Moni on yllättynyt, ettei Israel olekaan autiomaata enkä ole ratsastanut kamelilla kouluun, Marimi naureskelee.

Israelin julkisuuskuvan kannalta palestiinalaisten asema on kamelien kohtelua kriittisempi kysymys.

Gazassa ja Israelin miehittämällä Länsirannalla asuvien palestiinalaisten valtiollinen asema on ratkaisematta. Israel on jatkanut vuosien ajan Gazan taloussaartoa ja lohkonut osia Länsirannasta siirtokunnikseen.

Israelin toimintaa palestiinalaisalueilla arvosteleva kansainvälinen BDS-liike on vaatinut Euroopan yleisradioliiton Ebun jäsenyhtiöitä boikotoimaan viisuja. BDS:n (Boycott, Divestment and Sanctions) tavoitteena on boikotoida Israelia, vähentää ulkomaisia sijoituksia maassa ja lobata pakotteiden puolesta.

Israelille euroviisut on tilaisuus muokata maakuvaa etäämmäksi Lähi-idän ikuisuuskiistoista. Sikäli se on onnistunut, että ainakaan boikottikehotus ei ole purrut, vaan kaikki 40 ulkomaalaista viisuedustajaa ovat tulossa paikalle.

Euroviisujen lähestyessä palestiinalaiset tekevät silti parhaansa kiinnittääkseen asemaansa huomiota.

Viime viikonloppuna Hamas-äärijärjestön hallitsemasta Gazasta ammuttiin Israeliin satoja raketteja, jotka surmasivat neljä ihmistä. Israel teki kostoiskuja Gazaan, jossa kuolleita oli ainakin 21. Palestiinalaisten mukaan osapuolet ovat sittemmin sopineet tulitauosta.

Rakettisade Tel Avivin suuntaan euroviisujen aikaan olisi Israelin painajainen. Kaupunkia on ehostettu tuhansia viisuturisteja varten, ja turvajärjestelyt viisuareenalla, Expo Tel Aviv -messukeskuksessa ovat poikkeuksellisen mittavat.

Tel Avivin matkailuviraston apulaisjohtaja Lior Meyer toivoo tosissaan, ettei boikotteja, protesteja eikä ohjuksia nähdä juuri viisujen aikaan.

– Politiikasta voidaan puhua vaikka mitä, mutta tämän pitäisi olla juhla, joka yhdistää ihmisiä, Meyer sanoo näköalatoimistossaan.

Viisuturisteja varten merenrannalle rakennetaan eurovisiokylä, jonne mahtuu 40 000 juhlijaa. Tel Aviv haluaisi levittää kuvia hiekkarannoistaan ja ravintoloistaan – eikä ohjusuhasta.

Meyerin mukaan ulkomaalaisten turistien määrä Tel Avivissa on kaksinkertaistunut viiden vuoden kuluessa miljoonasta kahteen miljoonaan, ja tulevaisuuden suhteen euroviisut on kaupungille jättimäinen PR-tilaisuus.

Meyer haluaa myös profiloida kotikaupunkiaan. Tel Aviv ei ole kuin Jerusalem, jonne mennään katsomaan pyhinä pidettyjä paikkoja, vaan kaupunki tunnetaan seksuaalivähemmistöistä ja suvaitsevaisuudestaan.

Israelissa on tapana sanoa, että Tel Avivissa juhlitaan, Jerusalemissa rukoillaan ja Haifassa tehdään töitä.

– Täällä on paljon hauskempaa kuin Jerusalemissa, Meyer lupaa.

Hauskuudella on hintansa. Meyer myöntää, että Tel Aviv on kallis kaupunki ja Israel kallis maa. Hänen mielestään se on kuitenkin hintansa väärti siinä missä myös Euroopan suurkaupungit.

Tel Avivin kaupunkikuva on muuttumassa nopeasti. Pilvenpiirtäjätyömaita nostokurkineen näkyy paljon. Myös uusia hotelleja rakennetaan, sillä kohtuuhintaisesta majoituksesta on pulaa.

Israelin viisumenestyksestä viis – hotellit, ravintolat ja klubit ainakin ovat Tel Avivin euroviisuhuuman voittajia. Ellei viisujen äänimaailmaan kuulu ilmahälytys.

Lue myös:

Euroviisut oli Anneli Saaristolle jackpot – Nyt hän haaveilee suuremmasta onnenpotkusta: "Kun tulisi mies, joka rakastaisi ja antaisi olla vapaa"

Euroviisut Ylen kanavilla – Darude taistelee finaalipaikasta tiistaina 14.5.

Kansanedustaja Maria Ohisalo on hyvin todennäköisesti vihreiden seuraava puheenjohtaja. Puolue tiedotti tänään, että Ohisalo on ainoa kisaan ilmoittautunut ehdokas.

Vihreiden puheenjohtajaehdokkaaksi asettamisen määräaika päättyi eilen.

Vihreiden uusi puheenjohtaja valitaan puoluekokouksessa Porissa 15. kesäkuuta.

Puolueen väliaikaiseksi puheenjohtajaksi valittiin viime syksynä Pekka Haavisto, kun masennukseen sairastunut Touko Aalto vetäytyi tehtävästä.

Haavisto sanoi heti valituksi tultuaan, että ei ole ehdolla kesällä varsinaiseksi puheenjohtajaksi.

Helsinkiläinen Ohisalo, 34, valittiin eduskuntaan huhtikuussa pidetyissä vaaleissa, joissa hän sai runsaat 11 000 ääntä.

Hän on taustaltaan köyhyystutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori. Ennen kansanedustajuutta hän työskenteli tutkijana kohtuuhintaista asumista tarjoavassa Y-Säätiössä.

Ohisalo on toiminut vihreiden varapuheenjohtajana vuodesta 2015 alkaen. Ohisalo tuurasi puheenjohtajan tehtävässä sairauslomalle jäänyttä Aaltoa viime syksynä.

Ohisalo on ollut myös Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 2017.

Koska Ohisalo on ainoa puheenjohtajakisaan ilmoittautunut, puolueen sääntöjen mukaista neuvoa-antavaa jäsenäänestystä puheenjohtajasta ei tarvita.

Vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen kertoo, että ”mustien hevosten” eli yllättävien puheenjohtajaehdokkaiden asettuminen ehdolle tai valitseminen puoluekokouksessa on vielä teoriassa mahdollista, mutta ei käytännössä.

– Ehdokkaalla olisi melkoinen tehtävä vakuuttaa puoluekokousedustajat siitä, että puolueen vakiintunut, vuosikymmenen voimassa ollut ja koko tämän ajan yksimielisesti kannatettu puheenjohtajan valintaprosessi pitää hylätä ja valita sen sijaan hänet, Miettinen sanoo.

Lue myös:

Oletko vihreiden seuraava puheenjohtaja, Maria Ohisalo? "En lähde spekuloimaan"

Masennusta sairastava Touko Aalto vetäytyy vihreiden johdosta: "Kiitos valosta ja myötätunnosta, kukaan meistä ei pärjää yksin"

Mitä sä siis teet?

Joskus Sara Vannista hävettää vastata. Vieläkin, vaikkei siinä enää pitäisi olla mitään ihmeellistä.

Vanninen ei halua sanoa, että hän kirjoittaa sellaista blogia, koska se on vain pieni osa hänen työstään ja sitten joku sanoo, että joo mun siskollakin on sellainen blogi.

Mutta ei Vanninen halua olla vaikuttajakaan. Se sana on hänestä kamala. Influencer puolestaan on kokenut inflaation.

Sisällöntuottaja, Vanninen vastaa.

Eli mitä sä siis teet?

Sitä on hieman hankala selittää.

Vanninen on yhden naisen mainostoimisto, kuvatoimisto, valokuvaaja, malli, stailaaja, myyjä ja kouluttaja. Kun asiakas tarvitsee kaksi kiireisen ja 25-vuotiaan näköistä mallia, Vanninen etsii heidät ja sopivan miljöön, ottaa kuvat ja toimittaa ne. Hän myy reissukuviaan lentoyhtiöille ja etsii sitä oikeaa: brand matchia, joka tuottaisi lisäarvoa sekä hänelle että yhteistyökumppanille.

Kaiken perusta on Vannisen blogi, Sara Tickle. Siellä hän jakaa juoksuvinkkejä (Vaihtele rohkeasti vauhteja ja pituuksia!), kertoo suosikkityyleistään (ehdottomasti after yoga -look) ja kertoo noloja asioita itsestään (hän nyppii kulmakarvansa koiran punkkipihdeillä).

Joidenkin postausten alussa on *.

Se tarkoittaa, että julkaisun takana on Vannisen lisäksi joku hänen "yhteistyökumppaninsa". Blogimaailman ulkopuolella se tarkoittaa mainostajaa tai sponsoria. Oli nimitys mikä hyvänsä, lopputulos on sama.

Vannisesta on tullut rikas.

Maailman ensimmäiset muotiblogit perustettiin todennäköisesti vuonna 2002. Suomenkielisiä muotiblogeja alkoi ilmestyä internetiin todennäköisesti talvella 2007. Niin uskotaan ainakin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen (09/2007) jutussa, joka on todennäköisesti ensimmäisiä muotiblogeista Suomessa kirjoitettuja juttuja.

Muotiblogin määritelmä on hieman häilyvä, joten tarkkaa alkupistettä on vaikea paikantaa. Suomessa lajin pioneereiksi mainitaan usein Precious Girl -blogi ja Marianna Mäkelä, joka perusti Mariannan-bloginsa vuonna 2006.

Kuukausiliitteen haastattelemat bloggaajat eivät olleet Vannisen kaltaisia ammatti-influencereita, vaan teini-ikäisiä tyttöjä, jotka shoppailivat halpaketjuissa ja rahoittivat elämäntyylinsä lapsilisillään.

Sen jälkeen juttuja on suorastaan tulvinut.

Erityisen kiinnostuneita on oltu siitä, kuinka paljon ilmaista tavaraa bloggaajat saavat (muun muassa Image 2011, Nyt-liite 2011). Ja kun media havahtui siihen, että bloggaajat ovat alkaneet saada postauksistaan myös rahaa, alettiin raportoida heidän tuloistaan.

Vuonna 2013 Iltalehti listasi kovatuloisimpien kärjen.

Vanhanen Anna, Mungolife, 82 763 euroa vuodessa.

Andersson Xenia, Xenia's Day, 64 557.

Granroth Hertta, Lilou's Crush, 64 329.

Osa tuloista kertyi päivätöistä, osa blogista.

Muotiblogilla tienaa jo mukavasti, kerrottiin kolme vuotta myöhemmin.

Sitten tuli vuosi 2018 ja vuoden 2017 tulojen uutisointi.

Muotibloggaaja Sara, 28, takoi kadehdittavan jättitilin.

Vanninen Sara, Tickle Your Fancy, 112 753 euroa.

Helmikuussa Vanninen vastasi blogissaan lukijoiden suoriin kysymyksiin rahasta. Hän kertoi sijoittavansa joka kuukausi noin tuhat euroa rahastoihin ja tienanneensa vuonna 2018 noin 250 000 euroa.

Välillä pitää nipistää itseään, Vanninen kirjoitti postaukseen.

Työelämän tulevaisuutta tutkitaan ja spekuloidaan vimmatusti. 

Mutta me emme ole täällä nyt puhumassa rahasta, vaan työstä.

Sara Vanninen on yksi niistä tuhansista millenniaaleista, jotka ovat kasvaneet hyvin erilaiseen työelämään kuin vanhempansa. Koulutus ei ole enää tae työpaikasta. Suurin osa ihmisistä on edelleen ihan tavallisissa palkkatöissä, mutta portfoliomaisuus ja sirpaleisuus yleistyvät.

Samalla käsitys työstä laajenee. On pätkätyöläisiä, vuokratyövoimaa ja nollatuntisopimuksia. Jotkut ovat ryhtyneet itsensätyöllistäjiksi, toiset joutuneet pakkoyrittäjiksi. Työtä ei enää tehdä vain konttorilla kahdeksasta neljään, vaan älypuhelinta hipsuttelemalla siellä, missä nyt sattuu olemaan.

Mutta mitä seuraavaksi tapahtuu?

Työn tulevaisuutta tutkitaan ja spekuloidaan vimmatusti.

Ajatushautomo Demos Helsinki hahmottelee Työ 2040 -raportissaan vaihtoehtoja nykyisille työn muodoille. Yksi sen keskeisiä havaintoja on se, että Suomessa monet työelämän rakenteet ja työpaikat perustuvat massatuotantoon. Se puolestaan perustuu halpaan energiaan ja riittäviin raaka-aineisiin ja tarvitsee aina uusia työntekijöitä.

Nyt massatuotannon kultakausi alkaa olla ohi. On keksittävä uusia tapoja arvonmuodostukselle, raportissa todetaan.

Se tarkoittaa, että työ on määriteltävä uudelleen.

Muotibloggaajat loivat tyhjästä markkinoille uuden alan, kaupallistivat sen ja kehittivät systemaattisesti osaamistaan, kunnes pystyivät myymään asiantuntemustaan muillekin.

Fysiikassa työn määritelmä on yksiselitteinen: voima kertaa matka. Arkielämässä asiat ovat epämääräisempiä. Viime vuodet blogien kommenttikentissä ja lehtien palstoilla on käyty kiivasta keskustelua siitä, onko bloggaaminen oikeaa työtä.

On, koska siitä saa rahaa, vastaavat bloggaajat.

Ihmettelyssä vaikuttaakin olevan kyse jonkinlaisesta moraalisesta huolesta. Tienaavatko tyhjäpäiset tytöt elantonsa liian helpolla? Jos työ on saanut alkunsa harrastuksesta, voiko se olla oikeaa työtä?

Yleisesti ottaen ei ole tavoiteltava tilanne, että työn tekeminen olisi aina ikävää puurtamista. Eikä kukaan kysy Teemu Selänteeltä, onko lätkän pelaaminen oikeaa työtä.

Joidenkin mielestä blogeja vähätellään siksi, että ne ovat tyttöjen juttu. Sama havainto tehtiin Kuukausiliitteen jutussa. Tyttöjen turhaa shoppailua paheksutaan, poikien "teknologiahankinnoissa" pyritään näkemään jotain rationaalista.

Eivät Vannisenkaan postaukset kesän ihanista pellavista (äänestä suosikkiasi ja voita) välttämättä syvällisyydellään loista, mutta muotibloggaajat ovat itse keksineet sen, mihin nykyinen työelämä pyrkii usein ihmisiä ohjaamaan.

He loivat tyhjästä markkinoille uuden alan, kaupallistivat sen ja kehittivät systemaattisesti osaamistaan, kunnes pystyivät myymään asiantuntemustaan muillekin.

Miten se oikein tapahtui?

Kevät 2009 oli tavallista lämpimämpi. Norjalainen Alexander Rybak voitti Euroviisut. Fairytale soi "kaikkialla".

Sara Vanninen vietti välivuotta Kotkassa ja työskenteli sihteerinä it-alan yrityksessä. Ei laskutus hänen juttunsa ollut sen paremmin kuin kirjanpitokaan, mutta jotain hyvää siinä vuodessa oli.

Vannisella oli paljon aikaa.

– Ehkä kaks kertaa päivässä soi puhelin.

Vannisella on paha tapa liioitella, hän kertoo blogissaan.

Vanninen ja "semmonen Janni" eli hänen ystävänsä Janni Ehari olivat jo pitkään seuranneet blogeja ja miettineet, että olisi kiva perustaa oma, mieluiten "vähän rempseä" ja hauska. Blogin nimeksi tuli Labels or Love ja he päivittivät sitä ahkerasti, usein monta kertaa päivässä. Postauksiin saattoi tulla sata kommenttia. Välillä Vanninen kuvasi asujaan työpaikan vessassa.

– Siellä oli kaiken maailman sekoilua.

Inspiraatiota haettiin muilta bloggaajilta. Oli No Fashion Victims -Emmi, Focus on Fashion -Salla, Mimmi ja Peppi, Iina Moukola ja Annika Ollila, Vanninen luettelee kuin vanhoja koulukavereita.

Blogeja tuli koko ajan lisää, mutta ala oli vasta alussa. Jos yritys lähetti huulirasvan, sitä saatettiin hehkuttaa monta postausta. Yhteisiä pelisääntöjä mainonnalle – tai oikein millekään muullekaan – ei ollut.

Ensimmäiselle blogiristeilylle Vanninen otti kaksi  matkalaukullista vaatteita, koska ei tiennyt, mitä laittaisi päälle.

Tuhannet rakastuivat blogeihin. Siihen, että tavalliset ihmiset kertoivat tavallisista asioista. Bloggaajat tuntuivat luotettavammilta kuin naistenlehdet. Jos Nelliina sanoi, että tämä ripsiväri on hyvä, niin se varmasti oli.

Pian bloggaajien vaikutusvaltaan havahduttiin. Heitä alettiin kohdella kuin oikeita julkkiksia. Heille järjestettiin gaaloja ja awardseja. Bloggaajia lennätettiin muotiviikoille ja vietiin risteilylle verkostoitumaan. Silloin Sara ja Janni lähtivät oikein isolle kirkolle.

– Ei ollu kyllä Kotkan likat tottuneet sellaseen!

Ensimmäiselle blogiristeilylle Vanninen otti kaksi matkalaukullista vaatteita, koska ei tiennyt, mitä laittaisi päälle.

Matkalla terminaaliin laukku jumittui ratikkakiskoille. Vaatteet levisivät pitkin katua.

Labels or Loven kultakausi kesti lopulta vain muutaman kuukauden. Syksyllä 2009 he perustivat omat blogit.

Vannisen harrastus muuttui työksi seuraavan vuoden alussa, kun hänet pyydettiin bloggaajaksi jo edesmenneen Suosikki-lehden sivuille. Hän alkoi saada bloggaamisesta palkkaa, ehkä 600 euroa kuussa, hän muistelee.

Vanninen pystyi elättämään itsensä blogilla ja opintotuella.

Hän asui Lappeenrannassa ja opiskeli fysioterapiaa. Ei sekään lopulta ollut hänen juttunsa, mutta blogin suunta alkoi hahmottua. Suosio kasvoi, ja Vanninen asetti uusia tavoitteita. Hän halusi lisää lukijoita, enemmän sivulatauksia, parempia yhteistöitä.

Vuonna 2014 hän perusti toiminimen.

– Tuli semmonen olo, että nyt mä olen yrittäjä. Nyt tästä tuli oikea työ.

Jos sä oot kuvassa jonkun juustopurkin kanssa, niin en mä usko, että se kiinnostaa ketään. Sara Vanninen

Vannisen työ on myydä huomiota. Huomiotaloudessa valuuttaa ovat seuraajat.

Jokaisella vaikuttajalla on oma mediakortti, josta mainostajat näkevät heidän tavoittavuutensa. Mitä enemmän ihmisiä Vanninen tavoittaa, sitä arvokkaampi hän on.

Tärkeää on sekin, miten Vannisen julkaisut "sitouttavat" yleisöä Instagramissa. Katsotaanko sponsoroituja sisältöjä, tehdäänkö kauppoja? Lopetettaako joku seuraamisen niiden takia?

Mitä tahansa voi mitata.

Jotta Vannisen julkaisut kiinnostaisivat yleisöä, niiden on oltava aitoja. Eivät Sara Tickle -blogin lukijat halua pelkkää brändihehkutusta. He haluavat tietää, mitä Vanninen tekee, kun kukaan ei huomaa (pureksii kynsiään ja tekee niistä pöydälle kekoja), ja mitkä asiat tekevät hänet kiitolliseksi (pelastusliiveihin puetut koirat).

Siksi asukuvissa Vanninen "kävelee" luontevasti Kallion kaduilla ja "heilauttaa" hiuksiaan rennosti. Mitä luontevammaksi tilanne saadaan lavastettua, sitä paremmin mainos toimii. Mainostaja haluaa kokemuksia ja tarinallisuutta, Vanninen sanoo.

– Jos sä oot kuvassa jonkun juustopurkin kanssa, niin en mä usko, että se kiinnostaa ketään.

Mutta ihana uunifetapastaresepti, se on ihan toinen juttu.

Vanninen miettii tarkkaan, miten hän tuotteista kirjoittaa. Ei hänen brändiinsä sovi sellainen, että pistetään blogiin kuva joogatopista ja sanotaan, että tää on magee joogatoppi, ostakaa tää.

Sen sijaan hän voi tehdä ja tekikin postauksen siitä, miksi hän harrastaa joogaa. Kuvissa hän pukeutui mageeseen joogatoppiin. Ne otti Janni Ehari.

Joskus tulee huteja.

Kerran Vannista pyydettiin mainostamaan rahapelisovellusta. Siitä ei tullut oikein mitään, paitsi paljon negatiivista palautetta. Tässä on tää peli ja voit voittaa ja siirtyä leveliltä toiselle, Vanninen kuvailee postausta.

– Siitä paistoi kilometrin päähän, etten mä oikeasti tykännyt siitä. En mä ala kehumaan mitään, mistä en oikeasti tykkää.

Se oli tosi huono brand match.

Tulevaisuudessa yhä useampi joutuu keksimään itselleen uuden ammatin.

Vanninen ei halua tehdä tarkkoja urasuunnitelmia. Ei se kyllä oikein olisi mahdollistakaan. Kukaan ei vielä tiedä, mihin ala on menossa. Siksi Vannisen mielestä on tärkeää yrittää pysyä kärryillä koko ajan. On oltava valmis muutokseen.

– Ei voi olla sillee, että en lähde tohon enkä tee tota.

Siihen ei ole varaa muillakaan. Tulevaisuudessa yhä useampi joutuu keksimään itselleen uuden ammatin.

ETLA:n mukaan automatisaatio uhkaa kolmannesta Suomen työpaikoista. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA puolestaan arvioi, että seuraavan 20 vuoden aikana automatisoinnilla voidaan Suomessa korvata 7 prosenttia työpaikoista.

"Kassamyyjiä tarvitaan kuusi kertaa enemmän kuin automaattikassojen hoitajia", Demoksen raportissa todetaan.

Työ ei tästä maailmasta katoa, mutta monet työpaikat kyllä katoavat. Monien skenaarioiden mukaan työmarkkinat jakautuvat tulevaisuudessa jyrkästi pienen eliitin hyväpalkkaisiin töihin ja matalapalkkaisiin palvelutehtäviin.

Taloustieteilijä John Maynard Keynes ennusti 1930-luvulla, että tuottavuus lisääntyy niin paljon, että lopulta toimeen voisi tulla 15 tunnin työviikolla. Keynes ei varmastikaan kuvitellut, että tulevaisuudessa "työtä" voisi olla kertoa internetissä viikon aamupaloistaan, eikä ennustus muutenkaan ole vielä täysin käynyt toteen.

Mutta Keynes oli vähintäänkin jäljillä.

Konsulttiyritys McKinsey on arvioinut, että tuottavuuden pitäisi tulevaisuudessa kasvaa 80 prosenttia entistä nopeammin. Taustalla vaikuttaa se, että puolet 50 vuoden talouskasvusta on syntynyt teknologian kehityksestä ja puolet lisääntyneestä työvoimasta. Nyt ollaan McKinseyn mukaan kuitenkin tilanteessa, jossa työvoiman kasvu taittuu seuraavina vuosikymmeninä.

Nykyisten työntekijöiden pitää siis olla paitsi entistä tuottavampia, myös jaksaa jatkaa työntekoa entistä vanhemmiksi.

Miten he oikein jaksavat? Miten he keräävät eläkkeitä? Ja minne kaikki kassamyyjät menevät?

Demoksen mukaan osa toimeentulosta voi tulevaisuudessa syntyä omistuksista. Esimerkkejä siitä on jo.

Jos omistaa polkupyörän, voi ryhtyä ruokalähetiksi. Autoilijasta voi tulla Uber-kuski, kotia voi vuokrata Airbnb:ssä.

Ja jos on Instagram-tunnukset, voi yrittää ryhtyä influenceriksi.

Vanninen ei enää suostu lentämään yhden yön tai päivän reissuille.

Bloggaajat eivät enää pitkään aikaan ole olleet tavallisen arjen ja suttuisten peilikuvien dokumentoijia. Ei Sara Vannisen Instagram-profiilin ole edes tarkoitus kuvata hänen elämäänsä mahdollisimman tarkasti. Sen on tarkoitus toimia portfoliona mainostajille. Yleisö kuitenkin odottaa usein autenttisuutta ja arkisuutta, niihinhän blogeissa rakastuttiin. Siitä kertoo esimerkiksi kolumnistien toistuva järkytys siitä, ettei somessa kuvata oikeaa elämää.

Viime vuoden aikana Vanninen on iskenyt kiinni uuteen trendiin.

Ekologisuuteen.

Hän on ilmaissut tukensa ilmastonmuutosta torjuville Korvaamaton- ja Ilmastoveivi2019-kampanjoille, kertonut omista ekoteoistaan ja kannustanut ihmisiä äänestämään.

Vanninen ei enää suostu lentämään yhden yön tai päivän reissuille. Se on alkanut tuntua hänestä jotenkin karmivalta ajatukselta.

Viimeisen puolen vuoden aikana hän on tiputtanut yhteistyökumppaneidensa joukosta pois monia nettivaatekauppoja. Kovin fast fashion on jäänyt pois. Hän ei usko – eikä toivo – että kukaan enää tilaisi vaatteita niin "järjettömiä määriä".

– Aika paljon on vuosien saatossa ollut sitä, että tulee vaikka 20 kappaletta nettivaatekaupan kamoja himaan ja pitää kuvata ne kaikki, Vanninen sanoo ja hiljentyy hetkeksi.

– Hyi apua.

- - -

Kirjoituksessa on käytetty seuraavia lähteitä:

Elina Noppari & Mikko Hautakangas: Kovaa työtä olla minä - Muotibloggaajat mediamarkkinoilla (Tampereen yliopistopaino Oy - Jyvenes Print 2012)

Mikko Piispa: Yhdeksän sanaa Y-sukupolvesta (Teos 2018)

Demos Helsinki: Työ 2040

Helsingin Sanomien Kuukausiliite 09/2007, Image 2/2011, Image 4/2019

Viestinnän professori Anu Kantola Helsingin yliopistosta arvioi, että nyt ensimmäistä kertaa selkeästi kyseenalaistetaan lobbarien rooli hallitusneuvotteluissa.

Kantolan mukaan lobbarit ovat aiemminkin olleet erittäin aktiivisesti liikkeellä, ja vaikuttaminen on voitu aloittaa jo kauan ennen hallitusneuvotteluja. Hän pitää hyvänä, että asiaan on nyt herätty ja käydään julkisesti läpi, ketkä neuvotteluissa ovat vaikuttamassa.

– Aikaisemmin se on ollut ihan normaalia, että lobbarit ovat siellä, ja siitä ei ole kukaan sen kummemmin hermostunut tai nostanut sitä asiaa kysymykseksi. Mutta nyt sentään nostetaan tämä asia kysymykseksi, Kantola sanoo STT:lle.

Kantolan mukaan siinä ei sinänsä ole mitään kauheaa, että erilaiset intressiryhmät pyrkivät edistämään näkemyksiään. Hänen mielestään minimivaatimus kuitenkin olisi, että lobbaus olisi läpinäkyvää ja tiedettäisiin, kuka lobbaa ja missä.

Työryhmä esitti lobbarirekisterin perustamista

Poliittista vaikuttamista ja lobbauksen sääntelyä tutkiva oikeustieteen apulaisprofessori Emilia Korkea-aho arvioi, että lobbarien istuminen neuvottelupöydissä Säätytalolla vaikuttaa ongelmalliselta, vaikkei siinä juridisesti arvioituna olekaan ongelmaa.

– Kyllähän se vähän harkitsemattomalta näyttää. Se osoittaa, että meillä vähän huonosti ymmärretään, mitä tällainen lobbaus on ja kuka ylipäänsä on lobbari, Itä-Suomen yliopistossa työskentelevä Korkea-aho sanoo STT:lle.

– Erityisesti näiden vaikuttajaviestintätoimistojen osakkaiden ja työntekijöiden osallistuminen, kyllä se näyttää vähän pahalta.

Korkea-aho pitää ongelmallisena, ettei ole tiedossa, keitä viestintätoimistojen asiakkaina on ja keitä he edustavat. Hän uskoo, että lobbarirekisterin perustaminen voisi parantaa läpinäkyvyyttä.

Viime vaalikauden lopulla esitettiin, että Suomeen tulisi alkavalla hallituskaudella perustaa lakisääteinen avoimuusrekisteri, johon kirjataan lobbausta harjoittavat organisaatiot ja henkilöt.

Eduskunnan silloisen puhemiehen Paula Risikon (kok.) johtama parlamentaarinen työryhmä teki asiasta yksimielisen esityksen. Työryhmä halusi, että rekisterin luominen kirjataan seuraavan hallituksen ohjelmaan.