Microsoft on kuluttajariitalautakunnan mukaan vastuussa vahingoista, joita aiheutui kuluttajalle Windows 10 -käyttöjärjestelmän latautumisesta luvatta tietokoneelle.

Lautakunta suosittaa, että Microsoft maksaa miehelle korvauksia runsaat 1 100 euroa miehen vaatiman 3 000 euron sijasta. Yritykset yleensä noudattavat lautakunnan päätöksiä.

Windows 10 -käyttöjärjestelmä alkoi latautua miehen kannettavalle tietokoneelle yllättäen, kesken koneen käytön maaliskuussa 2016. Asennukselle ei pyydetty lupaa.

Miehen mukaan hän ei ollut Windows 8 -käyttäjäehdoissa antanut Microsoftille oikeutta asentaa koneelleen täysin uutta käyttöjärjestelmää.

Asennuksen jälkeen miehen alle kaksi vuotta vanha tietokone antoi virheilmoituksen, jonka mukaan laite tulisi korjata.

Mies kertoi, että otti yhteyttä viiteentoista Microsoftin asiakastukihenkilöön, mutta ongelmia ei saatu ratkaistua. Miehen mukaan hänellä meni paljon aikaa tiedostojen palauttamiseen ja rahaa varaosiin ja huoltokuluihin.

Mies käytti kannettavaa konetta toisella paikkakunnalla olevan kiinteistönsä kameravalvontaan. Koneella olleet valvontaohjelmat eivät enää toimineet.

Lautakunta: Microsoft teki virheen

Mies vaati Microsoftilta "pakkoasennuksen" vuoksi aiheutuneista kuluista 3 000 euron korvauksia.

Microsoft katsoi, että mies oli saanut tarvittavaa apua maksuttomasta asiakastuesta. Microsoftin mukaan sillä ei ole vastuuta miehen itse käyttöön ottamista valvontaohjelmista.

Microsoft ei kuitenkaan kiistänyt sitä, että uusi käyttöjärjestelmä olisi voinut latautua koneelle ilman lupaa.

Kuluttajariitalautakunta katsoo, että kuluttajan ostamaan Windows-lisenssiin kuuluvat päivitykset ovat kuluttajansuojalain mukaisia palveluksia. Elinkeinonharjoittajan on kyettävä todistamaan, että palvelus on suoritettu virheettömästi.

Lautakunnan mukaan on selvää, ettei Microsoftilla ollut sopimukseen perustuvaa oikeutta asentaa uusi käyttöjärjestelmä kysymättä lupaa.

Palvelusta ei lautakunnan mielestä suoritettu kuluttajansuojalain vaatimalla tavalla ammattitaitoisesti ja huolellisesti ja tilaajan edut huomioon ottaen. Siinä oli virhe, ja Microsoftille syntyi lautakunnan mukaan korvausvastuu aiheutuneista vahingoista.

Lautakunta toteaa, että Microsoft ei kiistänyt virheen ja siitä aiheutuneiden vahinkojen yhteyttä.

Microsoft: Miehen vaatimukset kohtuuttomia

Microsoft piti miehen korvausvaatimusta kohtuuttomana. Summaan sisältyi muun muassa 2 300 euron työaikakulut oman ajan käyttämisestä.

Lautakunta arvioi, että miehelle koitui virheen vuoksi välittömiä varaosa- ja huoltokuluja noin tuhat euroa ja matkakuluja sata euroa, jotka Microsoftin pitää korvata.

Miehen mielestä Microsoftin tulisi maksaa hänelle myös uudet valvontakamerat, ellei Microsoft saa nykyisiä toimimaan uudessa käyttöjärjestelmässä.

Lautakunta ei kuitenkaan suosita hyvitystä, sillä mies ei ollut esittänyt selvitystä kameroiden hankkimisesta.

Lautakunnan mielestä mies ei liioin esittänyt tarvittavaa selvitystä vaatimistaan työaikakuluista.

Lue myös:

Kuluttajavirasto: Microsoftin olisi pitänyt tiedottaa Windows-päivityksistä seikkaperäisesti

Mitä tapahtuu, jos en päivitä uutta Windowsia? Yhdeksän kysymystä Microsoftin tuoreesta käyttöjärjestelmästä

Tietokoneen huoltajalta eivät työt lopu: Uudet ohjelmat saavat vanhan koneen sakkaamaan

Ylen viisiosainen Tuntematon sotilas -tv-sarja on noussut Yle Areenan katsotuimpien kotimaisten sarjojen joukkoon.

Aku Louhimiehen ohjaama sarja sai ensimmäisen katseluviikon aikana netissä 1,2 miljoonaa käynnistyskertaa.

Samaan ensimmäisen viikon tulokseen ovat päässeet Ylellä myös rikossarja Sorjonen, komediasarjat _Luottomies sekä Pirjo ja nuortensarja Nörtti: DragonSlayer666_.

Psykiatrisen sairaalan suljetulle osastolle sijoittuva _Sekasin _on yhä Areenan eniten näyttökertoja tänä syksynä saanut sarja. Se keräsi ensimmäisen viikon aikana 1,3 miljoonaa käynnistystä.

Louhimiehen Tuntematon sotilas -tv-sarja on ollut poikkeuksellisen mittava satsaus Ylen draamatuotannoissa. Sarjassa on puolitoista tuntia enemmän materiaalia kuin Tuntemattoman elokuvaversiossa. Sarjassa elokuvan päähenkilöt ehtivät kasvaa moniulotteisimmiksi ihmisiksi.

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuva rikkoi teattereissa miljoonan katsojan rajapyykin parilla kymmenellä tuhannella katsojalla.

Asetinlaitteen vikaantumisen takia junat eivät päässeet aamulla lähtemään Helsingistä eivätkä Helsinkiin.

Häiriö ilmeni noin kello 9.30, mutta se saatiin korjattua jo vähän kymmenen jälkeen.

Vika johtui asetinlaitteesta Helsingin ja Pasilan välillä.

VR kehotti matkustajia varautumaan lähi- ja kaukoliikenteen myöhästymisiin ja jopa yksittäisten junavuorojen perumisiin.

Lähiliikenteen arvioidaan palautuvan normaaliksi puoleen päivään mennessä.

Pienikin sähkö- ja elektroniikkaromu halutaan kotien nurkista kierrätykseen. Myös rikkinäisistä jouluvaloista saadaan irrotettua raaka-aineita ja materiaalia teollisuuden käyttöön.

Toimitusjohtaja Rauno Partanen Cool Finland käsittelylaitokselta kertoo, että jouluvaloissa tärkein kierrätettävä on kupari. Myös muovi- ja puuosat otetaan talteen.

– Vaikka yhden kynttelikön tai valosarjan materiaalihyöty on vähäistä, on hyvä, ettei jouluvalo päädy sellaisenaan kaatopaikalle. Niissä voi olla haitallisia yhdisteitä, esimerkiksi palonestoaineita, Partanen sanoo.

Joulu- ja kausivalot kuuluvat sähkö- ja elektroniikkaromujen SER-kierrätyspisteisiin, joita löytyy satoja eri puolelta Suomea.

Romusta erotellaan hyödylliset raaka-aineet ja materiaalit. Myös vaaralliset ja haitalliset aineet otetaan talteen ja erilliseen käsittelyyn.

Jouluvalot siirtyvät kierrätyspisteistä käsittelylaitoksiin muun sähköromun seassa. Pitkiä valosarjoja tai kynttelikköjä ei kaiveta erilleen eikä käsitellä käsityönä. Koko kuorma samankaltaista sähköromua päätyy kerralla murskattavaksi.

– Murskeesta seulotaan kuparipitoinen rikaste, jossa on vielä hieman muovia seassa. Se myydään Suomeen tai maailmalle sulattoihin, jotka ottavat kuparin talteen, Partanen selittää.

Kynttelikköjen muovi- tai puuosat puolestaan päätyvät polton kautta energiaksi.

– Tiensä päähän tullut kynttelikkö voi siis jatkaa olemassaoloaan kuparina vaikkapa uudessa kynttelikössä ja poltettaessa osana lämmön tai lämpimän veden tuotantoprosessia, Partanen miettii.

Moni rikkoutunut valosarja tai kynttelikkö sujahtaa yhä väärään paikkaan eli sekajätteisiin tai metalliroskiin.

– Ihmiset haluavat kierrättää, mutta aina ei mene nappiin. Uskon, että moni luulee tekevänsä aivan oikein, kun laittaa jouluvalot metallinkeräysastiaan, sanoo pohjalaisen jätehuoltoyhtiö Ekoroskin asiakasneuvoja Marko Berg.

Sähkö- ja elektroniikkaromua ovat kaikki laitteet, jotka tarvitsevat toimiakseen sähkövirtaa, akkua, paristoa tai aurinkoenergiaa.

Koristevalojen kierrätyksessä näkyy piikki joulun molemmin puolin.

– Kausivaloja tulee sähköromukuormissa murskattavaksi pitkin vuotta, kertoo Rauno Partanen.

Vaikka kansainvälinen lelujätti meni konkurssiin, suomalaisten suosimien peltomarkettien ja halpahallien hyllyt notkuvat leluja. Leluja voi ostaa vaikka ruokaostosten lomassa.

Yle kertoi joulukuussa, kuinka BR ja Toys 'R' Us -leluliikkeiden tanskalaisomistaja konkurssiin. Lopullisena naulana arkkuun oli emoyhtiö Top Toyn mukaan heikko joulumyynti. Helsingin Sanomien mukaan lapset lopettavat leluilla leikkimisen yhä nuorempana. Kauppalehti on kirjoittanut pienten lelukauppojen olevan tiukoilla.

Markettien ja nettikauppojen lisäksi suomalaisia palvelee arviolta kymmenkunta pientä leluliikettä, jotka pyrkivät pysymään pinnalla omintakeisuudella ja henkilökohtaisella palvelulla.

Vierailimme niistä kahdessa. Mitä ne tarjoavat asiakkailleen?

Tutkimusmatka sadun maailmaan

Kaleidoskooppeja, puisia pikkuhuonekaluja, minihaitareita. Leluja Ranskasta, Tanskasta ja Saksasta. Omatekoisia käsinukkeja ja langan päässä sätkiviä marionetteja. Näitä ei marketista löydy.

Marjan Kammari on tuttu monelle paljasjalkaiselle stadilaiselle. Vuonna 1988 Helsingissä Hakaniemen hallissa aloittanut leluliike toimii nykyisin Lahdessa. Myymälä tarjoaa katsojalleen visuaalista ilotulitusta – aivan kuin matkustaisit satukirjan maailmaan.

Satuhahmoa itsekin muistuttava yrittäjä Marja Manninen on tyytyväinen joulumyyntiin. Hän ei vain myy leluja, vaan ompelee nukkeja myymälässään. Se tuo kotoisan tunnelman asiakkaalle.

– Ennen käytin ompelemiseen illat ja viikonloput, mutta nyt kaikki tapahtuu puodin aukioloaikana.

Mannisen nuket ovat lähinnä eläinhahmoja. Niitä hän on valmistanut pikkupotilaiden iloksi Helsingin Lastenklinikalle ja Auroran lastenpsykiatriselle osastolle.

– Nuket ovat tuoneet lohtua, kun lapset ovat joutuneet ikäviin operaatioihin.

Lisäksi eläinhahmoja on päätynyt päiväkoteihin ja alakouluihin eri puolille Suomea. Lastentarhanopettajat ovat kertoneet lelukauppiaalle, että käsinukke vetoaa lapseen.

– Ne toimivat kuulemma jopa eräänlaisina terapialeluina. Eräs ujo poika oli saanut rohkeutta, kun lastentarhanopettaja oli esitellyt kurkkaavaa hiirtä.

Kurkkaavalla hiirellä Manninen tarkoittaa pehmohiirtä, joka nousee pienestä ämpäristä, kun sitä nostetaan esiin kepin avulla. Lastentarhanopettaja oli kertonut nuken avulla pojalle tarinaa hiiren ujoudesta.

Muovileluja lahtelainen pikkuliike ei myy ollenkaan. Heinolassa toimiva myymälä on tässä suhteessa tyystin erilainen.

Vanhempienkin mieltymykset vaikuttavat ostopäätökseen

Heinolalaisen lelukaupan nimikin jo kertoo, että täältä löytyy muovileluja: Heinolan Talous-muovi ja lelu. Myymälä saa ensikertalaisen haukkomaan henkeään, sillä Terho Endénin lelukauppa suorastaan tulvii ihmeteltävää.

Lego-tuotteita on monta kymmentä hyllymetriä. Leikkiautoja on satoja, samoin nukkeja. Lautapelejä löytyy kymmenittäin klassikoista kauden uutuuksiin. Endén muistaa jokaisen tuotteen ulkoa, sillä hän myynyt leluja yli 30 vuotta.

– Asiakkaat arvostavat merkkituotteita ja sitä, että täällä on oma sortimentti. Täältä löytää sellaisia leluja, joita marketeissa ei myydä.

Lelukaupan konkarin mukaan klassikkolelujen suosio perustuu siihen, että vanhemmat ja isovanhemmatkin ovat leikkineet niillä. Siksi he ostavat mielellään jälkipolville tuttuja tuotteita, kuten Legoja, Fortuna-pelejä ja Schleichin muovifiguureja.

– Lautapelit ovat myös suosittuja. Uutuudetkin myyvät, kuten joka vuosi valittava Vuoden peli. Mutta eivät ne pärjää sellaisille klassikoille kuin Afrikan tähti, Kimble ja Monopoli.

Konkurssi ei tullut yllätyksenä, eikä nettikauppa pelota

Moni kuluttaja yllättyi kuullessaan kansainvälisen Top Toy -leluyrityksen konkurssista. Yrittäjä Terho Endénille uutinen ei tullut yllätyksenä.

– Mielestäni heillä oli väärä tuotevalikoima. Siellä ei ollut riitävästi merkkituotteita. Minä en olisi ottanut puoliakaan heidän tuotteistaan omaan liikkeeseeni.

Sitten lelukauppias kertoo hurjan väitteen. Endén oli käynyt tutustumassa ketjun liikkeeseen sen jälkeen, kun oli omien sanojensa mukaan paljastanut "vakoojan" liikkeestään.

– Tänne tuli nainen, joka kierteli joka nurkan ja otti valokuvia ilman lupaa. Kiljaisin, että tiedätte varmaan: täällä ei saa kuvata. Hän tuli sitten juttelemaan ja kertoi olevansa itsekin lelukauppias. Liike ei kuitenkaan ollut hänen omansa, vaan kuului tähän ketjuun.

Monella alalla pelätään nettikaupan vievän asiakkaat ja syövän katteet, mutta Endén uskoo kivijalkakaupan vetovoimaan, kun puhutaan leluista.

– Moni vakioasiakas on sanonut, ettei osta netistä. He haluavat nähdä sen tavaran livenä.

Kännykkä lyhentää leikki-ikää

Lelukaupan pahin kilpailija on Terho Endénin mukaan kännykkä, joka katkaisee lasten leikki-iän aiempaa varhemmin.

– Moni lapsi saa kännykän mennessään kouluun. Se korvaa samalla monta leikkikalua. Ennen lapset leikkivät yli kymmenen vuoden ikään.

Tämä näkyy ja kuuluu esimerkiksi vanhempien kommenteista. Monet ovat huolissaan lapsen kehityksestä ja haluavat ostaa leluja, jotka esimerkiksi opettavat keskittymään.

– Vanhemmat ostavat esimerkiksi Legoja, koska muistavat, kuinka itse keskittyivät niiden rakentamiseen. Samasta syystä ostetaan vaikkapa pienoismalleja, että lapset tekisivät jotain muutakin, kuin puuhaisivat kännykän kanssa.

Lue myös:

Konkurssiin mennyt lelujätti avasi sittenkin osan liikkeistään – Suomessa avoinna 10 myymälää

Lelukauppa elää Suomessa vain joulusesongin ansiosta – palkittu lelukauppias: "Meillä on kaksi kuukautta aikaa tehdä tulos, loppuvuosi on tappiollista"

BR ja Toys 'R' Us -leluliikkeiden tanskalaisomistaja konkurssiin – syynä heikko joulumyynti

"Muovimoska"lelut ärsyttävät vanhempia, mutta silti joulun ostetuimmat lahjat ovat juuri sellaisia – neljä vinkkiä siihen, miten voit hallita lasten lelumäärää ekologisesti

Lelumuseon perustanut rakastaa nukkekotejaan: "63-vuotiaana mietin, tuleekohan minusta koskaan aikuista"

ZHUHAI/HONGKONG Olen ylpeä kiinalainen mies, sanoo herra Huang. Silti hän ei halua kertoa etunimeään. Vain sen, ettei ole täältäpäin. Tänne Zhuhaihin Huang on tullut katsomaan siltaa.

Katsottavaa siinä riittääkin. Etelä-Kiinan Zhuhaista lähtee maailman pisin merisiltayhteys kohti Hongkongin erityishallintoaluetta.

Itse asiassa sillalla on kaksi haaraa, joista toinen alkaa vajaan kymmenen kilometrin päästä Macaon kasinotaivaasta. Tai miten sen nyt kukin haluaa nähdä, mutta täältä lännestä päin katsottuna Hongkong on se, minne tie päättyy.

Uusi meren yli kulkeva tie yhdistää Kiinan mantereeseen sen kaksi taloudellisesti merkittävää erityishallintoaluetta. Sekä Hongkong että Macao kuuluvat Kiinalle, mutta niillä on korkea autonomia. Molemmilla on muun muassa oma lainsäädäntönsä ja oma valuuttansa. Kiina hoitaa lähinnä vain ulkopolitiikan ja puolustuksen.

Kolmen kaupungin välille lokakuussa avattua siltaa ei ole suotta kutsuttu jättiläiseksi: Yhteensä rakennelmaa on kaikkine osuuksineen 55 kilometriä. Ehkä kuvaavinta on se, että terästä on hitsattu yhteen 60 Eiffel-tornin verran.

Siltaa varten on myös rakennettu kokonaisia uusia saaria, ja kahden sellaisen välillä tie sukeltaa meren alle tunneliin. Tunneli tarvittiin, koska silta halkoo vilkkaan merireitin: myös laivojen on päästävä kulkemaan.

Rakennelman pisin yksittäinen silta on 22,9 kilometriä pitkä. Se vastaa lähes kolmea Ruotsin ja Tanskan välillä kulkevaa Juutinrauman siltaa ja yli kahdeksaa San Franciscon Golden Gatea.

Suomen pisin silta, Vaasan lähellä sijaitseva Raippaluodon silta, jää lilliputtisarjaan. Se on vain hieman yli kilometrin mittainen.

Zhuhain sataman upouudesta bussiterminaalista koko komeutta ei kuitenkaan näe.

Mutta Huangia se ei haittaa.

Hän ei ole edes lähdössä Hongkongiin, vaan tyytyy poseeraamaan vaimonsa kanssa vuorotellen suuren terminaalirakennuksen edessä. Kuvista näkee, että täällä on käyty. Siinä seinässähän se lukee: Hongkong–Zhuhai–Macao -silta, Zhuhain terminaali.

Siltaa rakennettiin kaikkiaan yhdeksän vuotta. Niiden aikana ehti tapahtua paljon paitsi onnettomuusalttiilla siltatyömaalla, myös Hongkongin poliittisessa ilmapiirissä.

Kun työt aloitettiin vuonna 2008, elettiin Kiinan ja Hongkongin kuherrusaikaa. Tuolloin hongkongilaisten asenteet emämaata kohtaan olivat lämpimimmillään, sanoo politiikan tutkija ja kommentaattori Kai Chi Leung.

– Kun sillan rakentamisesta päätettiin, ehdotusta kannatettiin Hongkongin lainsäädäntöneuvostossa laajasti, Leung selittää Hongkongin kiinalaisen yliopiston kampuksella.

Mutta samalla, kun silta on kohonnut merestä, Kiinan vaikutusvalta Hongkongin johtoon on lisääntynyt. Vaalien vapautta on rajoitettu, ja ihmisiä on kadonnut mystisesti.

Vuonna 2014 kansa lähti kaduille vastustamaan vaalilain muutosta ja palasi lopulta kotiin ilman tulosta. Tuolloin nähdyt, niin sanotut Sateenvarjo-mielenosoitukset olivat Hongkongin historian suurimmat.

Myös siltatyömaalla on ollut rauhatonta: kymmenen ihmistä on kuollut työtapaturmissa ja rahaa on kulunut paljon odotettua enemmän. Siltayhteys maksoi lopulta yhteensä 17 miljardia euroa. Vertailun vuoksi: Länsimetron ensimmäinen vaihe maksoi 1,2 miljardia euroa.

Kaiken tämän seurauksena hongkongilaisten mielipide Manner-Kiinaa kohtaan on muuttunut. Vain muutama prosentti nuorista hongkongilaisista kokee itsensä kiinalaiseksi.

Kaikki on nyt toisin, sanoo tutkija Leung.

– Ne jotka aikoinaan äänestivät sillan puolesta, saavat niskaansa todella paljon kritiikkiä, Leung sanoo.

Eikä politiikka ole ainoa syy, mikseivät hongkongilaiset pidä sillasta. Lisäksi heitä ärsyttää.

Ymmärtääksemme miksi, pitää tehdä matka Zhuhousta Hongkongiin.

Päästäkseeen Zhuhoun terminaalista eteenpäin tarvitsee passin tai henkilökortin, ja jos on kiinalainen, myös viisumin. Hongkong on osa Kiinaa, mutta sinne matkustamista rajoitetaan.

Se ei ole hillinnyt matkailua: Sillan avaamisen jälkeisinä parina viikkona Hongkongiin ja Macaoon myönnettiin 1,78 miljoonaa viisumia. Se oli neljännes enemmän kuin vuotta aiemmin.

Bussiaseman lähtöaula onkin ilmiselvästi rakennettu massoille.

Aidat ovat valmiina järjestelemään jonoja ja henkilöpapereiden tarkistuspisteitä on rivissä useita. Tänään on kuitenkin hiljaista. Ehkä siksi, että Hongkongin kerrottiin jo kieltäneen päivämatkat sillan yli, koska niille tulvi liikaa ihmisiä.

Tällä hetkellä siltaa pitkin saa matkustaa ainoastaan bussilla. Yksityisautoja tai takseja ei sinne päästetä. Lisäksi sillalla liikkuu kuljetuksia.

Lippu yhteen suuntaan maksaa noin kahdeksan euroa eli Zhuhaissa 50 juania ja Hongkongissa 65 Hongkongin dollaria. Sillalla on vain yksi kotimaa, mutta kolme valuuttaa.

Eivätkä erikoisuudet lopu tähän.

Kolmen vartin ajomatka on kuin simulaatio Kiinan ja Hongkongin väliseen “yksi maa, kaksi järjestelmää” -periaatteeseen.

Kaikilla busseilla on kahdet rekisterikilvet. Osa kuskeista ajaa autoa sen oikealta, osa vasemmalta puolella. Vaikka silta ei ylitä valtion rajaa, Zhuhaista lähtiessä on turha yrittää nettiin hongkongilaisella sim-kortilla ellei halua maksaa verkkovierailusta. Mutta sillalla ajosäännöt ovat Kiinan: tiellä ajetaan oikeaa laitaa.

Matkalla ikkunasta näkyy lähinnä merta. Välillä siltajättiläinen kaareutuu näköpiiriin vaalean harmaana valtatienä. Sillan yli kulkevat reittibussit suhaavat ees taas noin viiden minuutin välein. Lisäksi vastaan tulee matkanjärjestäjien omia linja-autoja.

Silti tiellä on aavemaisen hiljaista.

Jossain hieman sillan keskellä olevan tunnelin jälkeen Facebook alkaa jälleen toimia. Ollaan taas Hongkongissa.

Miksi Manner-Kiinan ja Hongkongin välille sitten tarvittiin uusi tieyhteys? Siitä on olemassa paljon erilaisia mielipiteitä.

Kiinan johdon mukaan silta on tärkeä alueen talouskasvun kannalta. Kiina haaveilee kehittävänsä Helmijoen suistosta, eli niin sanotusta Greater Bay -alueesta oman Piilaaksonsa, kilpailijan San Franciscon teknologiakeskittymälle.

Suisto on yksi Kiinan talouskasvun tiheimmin sykkivistä sydämistä. Siellä asuu 68 miljoonaa ihmistä, eli asukkaita on yhden Ranskan verran.

Alue nielee 11 suurkaupunkia, sellaisia kuten Shenzhen, Guangzhou, Dongguan, Huizhou ja Foshan. Viimeiset ovat ulkomaalaisille vieraampia ja Kiinan mittapuulla keskikokoisia, mutta niissä asuu kussakin miljoonia ihmisiä.

Suistoaluella sijaitsevat myös erityishallintoalueet Hongkong ja Macao, jotka ovat olleet osa Kiinan kansantasavaltaa viimeiset parikymmentä vuotta. Britit palauttivat Hongkongin Kiinalle vuonna 1997, Macaon Kiina sai takaisin Portugalilta kaksi vuotta myöhemmin.

Macao on turistien suosima uhkapelikaupunki, ja sinne on tähän saakka päässyt vain lautalla. Hongkongiin on kulkenut tie muita siltayhteyksiä pitkin.

Mutta tämä silta on parempi ja nopeampi, sanoo Kiina.

– Silta tulee entisestään kehittämään Hongkongin ja Macaon etuja, Kiinan varapääministeri Han Zheng sanoi sillan avajaisissa lokakuussa.

Monet Hongkongin itsemääräämisoikeutta puolustavat poliitikot ja tutkijat ovat eri mieltä. Heidän mielestään silta ei aja erityishallintoalueiden etua, vaan on Kiinan tapa solmia Hongkong yhä tiukemmin osaksi Manner-Kiinaa.

– Se on poliittisesti latautunut megaprojekti, jota ei olisi tarvittu, sanoi hongkongilaispoliitikko Eddie Chu, kun silta avattiin.

Yhden ihmisryhmän mieleen silta kuitenkin on.

Tervetuloa ostostaivaseen! Tai helvettiin, riippuen siitä keneltä kysyy.

Hongkongin rajamuodollisuuksien jälkeen moni turisti suuntaa suoraan ostoksille. Yksi heistä on zhuhailainen nuori nainen Guan Shasha.

– Olen todella innoissani. Hongkong on maailmankuulu ostosparatiisi.

Guan on käynyt Hongkongissa ennenkin ja iloitsee siitä, että silta tekee matkailusta entistä nopeampaa. Tosin joidenkin laskelmien mukaan silta lyhentää matkaa vain puoli tuntia. Itse ajomatka kestää vajaat 45 minuuttia, mutta matka-aika vaihtelee sen mukaan, miten terminaaleissa on ruuhkaa.

Mutta oli kyseessä vaikutus tai lumevaikutus, se näyttää toimivan.

Kymmenen minuutin ajomatkan päässä siltaterminaalista Tung Chungin kaupunginosassa sijaitseva ostoskeskus sihisee mantereelta tulleita turisteja. Vaatemerkkien outlet-myymälöissä meno on kuin ikuisissa alennusmyynnin avajaisissa.

Hongkongissa monet asiat ovat halvempia kuin mantereella. Kiinalaiset hamstraavat paitsi merkkivaatteita, myös muun muassa äidinmaidonkorviketta ja shampoota. Moni uskoo, että tuotteet ovat täällä paitsi edullisempia, myös luotettavampia.

Kauppiaat lienevät mielissään, mutta vieressä asuvaa Owen Shunia meno tuppaa ärsyttämään.

– Turistit syövät eväitään ulkona ja jättävät roskat jälkeensä. Tungoksessa on vaikea päästä bussipysäkille, Shun sanoo.

Joskus mannerkiinalaisten ja paikallisten välille tulee riitaakin, hän kertoo.

Marraskuun lopussa, noin kuukausi sillan avaamisen jälkeentungchungilaisten ärtymys noteerattiin, ja Guangdongin maakunnan viranomaiset kielsivät päivämatkat sillan yli. Kielto kesti kuitenkin lopulta vain yhden viikonlopun.

Tutkija Leung selittää, että myös arkisen ärtymyksen taustalla on lopulta usein suurempi tunne epäreiluudesta.

– Monet hongkongilaiset eivät luota Kiinaan ja Kiinan viranomaisiin. Sen vuoksi mannerkiinalaisista turistimassoista on tullut heidän vihansa kohde, Leung sanoo.

Poikkeuksiakin on. Myös kotimatkalla oleva May Choi on huomannut sillan tuoneen lisää turisteja alueelle. Hinnatkin ovat nousseet, Choi sanoo, mutta hän haluaa olla ymmärtäväinen.

– Meitäkin kohtaan ollaan suvaitsevaisia, kun matkustamme ulkomaille. Turistit eivät ole minulle ongelma, Choi sanoo.

Tung Chungin ostoskeskuksessa kiinalaiskaverukset ovat kasanneet nurkkaan viisi kassillista farkkuja. Vieressä nuori nainen istuu matkalaukkunsa päällä saadakseen sen suljetuksi.

Pian tavarat nostetaan linja-autoon, joka matkustaa hiljaisen sillan yli takaisin mantereelle. Sitä ennen bussijonossa mannerkiinalaiset saavat vielä muistutuksen siitä, että toistaiseksi sillan tässä päässä pätevät paitsi eri hinnat, myös eri säännöt.

Pieni, violettiin pukeutunut rouva kiertää jonon laitaa kyltti käsissään.

– Erotkaa kommunistisesta puolueesta! Erotkaa Nuorista pioneereista! Liao Limei kailottaa.

Moni jonossa kääntää katseensa pois. Osa ryhtyy ärtyneenä teräväsanaiseen kiistelyyn.

Liaoa se ei oikeastaan haittaa. Hän viettää päivänsä täällä, koska hänen mielestään Kiinan kommunistinen puolue on kaiken pahan alku ja juuri. Kiinassa tätä ei kerrota, joten Liao kokee turisteille puhumisen olevan hänen tehtävänsä.

– Vaikka he eivät sano mitään, tunnen kuinka heidän sydämensä nyökkäävät, Liao uskoo.

Kuulijoiden kasvot kuitenkin pysyvät totisina.

Silta nivoo jo yhteen Helmijoen suiston suurkaupungit, mutta se on yhä raja, joka erottaa kaksi erilaista poliittista todellisuutta. Mantereella aktivisteja ei näy eikä soraääniä kuulu, mutta Hongkongissa uskalletaan yhä arvostella maan johtoa.

Kiina on luvannut, että Hongkongin erityisasema tulee säilymään ainakin vuoteen 2047 saakka.

Mitä sen jälkeen tapahtuu – tai tapahtuuko jotain jo sitä ennen? Se on kysymys, jota sillan tässä päässä on vaikea lakata miettimästä.

Lue myös:

Maailman pisin merisilta avataan Kiinassa – rakennustyöt kestivät Länsimetron ajan, terästä käytettiin 60 Eiffeltornin verran

Norjassa lumivyöryssä kadonneiden suomalaisten etsintöjä yritettiin jatkaa tänään aamulla, mutta huonon sään takia etsinnät jouduttiin taas keskeytettämään.

Poliiisi Twitter-viestin mukaan olosuhteet ovat niin huonot, ettei helikopteria voi lähettää alueelle. Etsintöjen jatkoa pohditaan seuraavan kerran huomenna maanantaina.

Etsinnät ovat olleet huonon sään takia keskeytyksissä viime perjantaista alkaen.

Kolme suomalaista ja yksi ruotsalainen katosivat keskiviikkona matkalla Blåbärfjelletin huipulle. Alueella tapahtui katoamisen aikoihin suuri lumivyöry, eikä kadonneiden uskota enää löytyvän elossa.

Perjantaina poliisi kertoi alueen yli lentäneen helikopterin havainneen signaaleja kahdesta eri lumivyörypaikantimesta. Poliisin mukaan tämä vahvistaa arvion, että ryhmä on jäänyt lumen alle eikä eloonjäämismahdollisuuksia ole.

Nelikko oli matkalla Blåbärfjelletin 1 440 metrin korkeudella olevalle huipulle. Ryhmän viides jäsen, ruotsalaismies, hälytti apua, kun ei tavoittanut ystäviään kännykällään.

Suomalaismiehet olivat Pohjois-Norjassa osallistuttuaan jääkiipeilykurssiin, kurssin oppaana toiminut Fredrik Aspö kertoi STT:lle. Kurssin jälkeen miehet jäivät vielä Norjaan tekemään omatoimisia hiihtoretkiä.

Suomessa ei vielä tarpeeksi lunta, jotta vyöryjä voisi syntyä

Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomessa ei vielä tänä talvena ole satanut tarpeeksi lunta, jotta lumivyöryjä voisi ylipäätänsä syntyä. Lumivyöryteknikko Alberto Blanco Sequeirosin mukaan lunta pitää sataa vielä 10–20 senttiä lisää, jotta lumivyöryjä voi muodostua.

Asiaa STT:lle kommentoineen Blanco Sequeirosin mukaan Suomessa tapahtuu vuosittain tiettävästi vain joitakin lumivyöryjä.

– Muutamasta noin kymmeneen, hän tarkentaa.

Lumivyöryjen määrä vaihtelee vuosittain muun muassa lumen määrän takia. Asiaan vaikuttaa myös se, kuinka monesta lumivyörystä tehdään ilmoitus.

– Meillä ei toistaiseksi ole mahdollisuuksia havaita jokaista tapahtunutta lumivyöryä. Olemme ilmoitusten varassa.

Lue lisää:

Yle Norjan turmapaikalla: Helikopterit Blåbærfjelletin yllä ovat hiljenneet

Norjan poliisi lopettaa lumivyöryssä kadonneiden etsinnät viikonlopuksi – syynä huono sää

Norjan poliisi: Emme usko löytävämme heitä elossa – Pelastusoperaatio muuttuu kuolleiksi oletettujen etsintäoperaatioksi

Kolme suomalaista kateissa Norjan tunturialueella Tromssassa – pelätään jääneen lumivyöryn alle

Omakotilainansa loppuun maksaneet ovat voineet viime aikoina yllättyä, kun lainan vakuutena mahdollisesti olleita kiinteistön panttikirjoja ei enää löydykään paperisina pankin holvista.

Syy on se, että kiinteistöjen panttikirjoja on alettu vaihtaa sähköiseen muotoon. Maanmittauslaitos aloitti panttikirjojen sähköistämisoperaation kesällä 2017.

Valtaosa pankkien hallussa olleista panttikirjoista on jo ehditty vaihtaa sähköisiksi.

– Tähän mennessä sähköiseen rekisteriin on siirretty noin 2,7 miljoonaa panttikirjaa. Käytännössä ne kaikki ovat olleet säilössä pankkien holveissa lainojen vakuutena, johtaja Janne Murtoniemi Maanmittauslaitoksesta kertoo.

Paperisia panttikirjoja on vieläkin pankkien hallussa, mutta Murtoniemi arvelee loppujenkin lainojen vakuutena olevien panttikirjojen vaihtuvan pankkien toimesta sähköiseen muotoon alkuvuoden aikana.

Missä luuraavat loput panttikirjat?

Tilanne on hivenen mutkikkaampi sellaisten panttikirjojen osalta, jotka yhä lymyilevät paperisina esimerkiksi kuntien kassakaapeissa tai vain yksityisten kansalaisten piironkien laatikoissa.

Näitä panttikirjoja arvioidaan olevan vielä noin 700 000 kappaletta.

Ne muutetaan sähköisiksi, jos niitä aiotaan käyttää uuden lainan vakuutena. Paperinen panttikirja vaihdetaan tällöin automaattisesti sähköiseksi.

Paperisten panttikirjojen vaihto sähköiseen muotoon onnistuu haluttaessa myös omatoimisesti tekemällä siitä hakemus Maanmittauslaitokseen ja toimittamalla paperiset panttikirjat johonkin Maamittauslaitoksen konttoriin. Muutos maksaa 19 euroa.

Onko pakko sähköistää?

Paperiset panttikirjat voidaan myös kuolettaa, jos niille ei ole enää tarvetta. Tämä toimenpide on maksuton.

– Muutimme kuolettamisen maksuttomaksi tämän vuoden alussa, koska toivomme näin vauhdittavamme sähköiseen rekisteriin siirtymistä myös niiden panttikirjojen osalta, joita ei käytetä lainojen vakuutena, Janne Murtoniemi kertoo.

Siinä tapauksessa, että panttikirjoja ei löydy, niiden kuolettamista on haettava käräjäoikeudelta. Tällöin maksu on jo satoja euroja ja koko prosessi kestää vähintään puoli vuotta.

Pankin vain asiakkaan etu?

Maanmittauslaitos perustelee sähköistä rekisteriä sillä, että se on turvallinen ja sujuvoittaa huomattavasti talokaupan byrokratiaa, kun panttikirjoja ei enää tarvitse kiikutella pankista toiseen.

Sähköisessä muodossa panttikirjat siirtyvät saman tien myyjältä ostajalle. Aikaa, vaivaa ja rahaa säästyy.

Rekisterissä saajana eli panttikirjojen haltijana on taho, jonka hallussa panttikirjat ovat olleet viimeksi.

Jos panttikirjoilla on taattu lainaa, saaja on yleensä lainan myöntänyt pankki, vaikka laina olisikin jo maksettu pois.

– Jos velka on jo maksettu eikä asiakas ota uutta luottoa samaa panttikirjaa vastaan, voidaan sähköinen panttikirja siirtää kiinteistön omistajan nimiin. Edellisen saajan eli pankin on tehtävä tätä koskeva hakemus. Pankit veloittavat siitä maksun palveluhinnastonsa mukaisesti, Finanssialan lakimies Antti Laitila kertoo.

Panttikirjojen siirtely saajalta toiselle ei siten ole välttämättä järkevää, jos panttikirjoja on tarkoitus käyttää vakuutena haettaessa uutta lainaa samasta pankista.

– Asiakkaan kannalta voi olla kätevämpää, että panttikirjojen saajana pysyy asiointipankki. Näin uuden luoton hakeminen ja sen takaaminen panttikirjoilla käy ilman vähintäkään viivettä, Murtoniemi sanoo.

Maanmittauslaitoksen rekisteristä pystyy katsomaan tiettyyn kiinteistöön liittyvät kiinnitykset ja panttikirjojen saajan. Tietopyynnöt ovat maksullisia.

Entä asunto-osakeyhtiöt?

Sähköisen rekisterin rakentamisessa otetaan seuraava iso askel, kun asunto-osakkeiden tiedot muutetaan sähköiseen muotoon ja liitetään osakehuoneistorekisteriin (Asrek).

Uudet perustettavat asunto-osakeyhtiöt liitetään sähköiseen rekisteriin jo nyt, mutta olemassa olevien yhtiöiden siirtäminen alkaa toukokuussa.

Sähköisellä osakehuoneistorekisterillä halutaan nopeuttaa ja yksinkertaistaa asuntokauppaa ja osakekirjojen panttausta lainojen vakuudeksi samaan tapaan kuin kiinteistöjenkin kohdalla.

Saudi-Arabiassa astuu tänään sunnuntaina voimaan uusi lakisäädös, jonka mukaan oikeusistuimien on ilmoitettava naiselle avioerosta. Asiasta kertovat Britannian yleisradioyhtiö BBC sekä uutistoimisto Bloomberg.

Tähän asti saudimies on voinut ottaa vaimostaan niin kutsutun salaisen avioeron, jossa tieto liiton päättymisestä ei välttämättä kiiri vaimon korviin.

Saudi-Arabian oikeusministeriön uuden säädöksen nojalla oikeusistuimien on tiedotettava naiselle avioliiton päättymisestä tekstiviestillä. Tarkoituksena on varmistaa, että nainen on täysin tietoinen siviilisäätynsä tilasta ja hän voi pitää kiinni oikeudestaan saada esimerkiksi elatusapua.

– Nainen voi eronneena saada elatusapua. Lisäksi uusi säädös varmistaa, ettei häntä kohdella epäoikeudenmukaisesti ennen avioeron vahvistamista, sanoo saudiarabialainen asianajaja Nisreen al-Ghamdi.

Avioeroon liittyvä lakimuutos on osa kruununprinssi Mohammed bin Salmanin vuoteen 2030 tähtäävää taloudellista ja sosiaalista uudistusta. Sen puitteissa naiset ovat hiljattain päässeet seuraamaan urheilutapahtumia, ajamaan autolla ja työskentelemään tietyissä, perinteisesti miehille tyypillisissä ammateissa.

Saudi-Arabiassa nainen on silti jatkossakin tiukasti miespuolisen lähiomaisen holhouksen alaisena. Useimmiten holhooja on naisen isä, aviomies, veli tai poika.

Kreikassa kolme ihmistä on kuollut kylmän sään ja lumimyräkän aiheuttamissa huonoissa kelioloissa.

Pelastusviranomaiset löysivät lauantaina 66-vuotiaan naisen kuolleena hänen katolleen pyörineestä autostaan joenuoman läheltä Kerateasta, noin 45 kilometriä Ateenan kaakkoispuolella. Tulvavedet olivat ilmeisesti pyyhkäisseet auton mukaansa.

Sunnuntaina pelastusviranomaiset löysivät menehtyneinä autossa mukana olleet kaksi miestä, jotka olivat olleet kateissa torstaista asti. Sääolot olivat alueella huonot heidän katoamispäivänään.

Kreikan keski- ja pohjoisosissa lämpötilat ovat pysytelleet alle nollan jo lähes viikon. Pohjois-Kreikassa on kylmimmillään mitattu 12,5 astetta pakkasta. Samalla raskas lumentulo on sulkenut teitä.

Kymmeniä autoilijoita jäänyt jumiin

Pelastusviranomaiset ovat auttaneet viime päivinä kymmeniä autoilijoita, jotka ovat jääneet lumentulon vuoksi ajoneuvoineen jumiin.

Myös lauttaliikenne on seisonut myrskytuulien vuoksi ja lennot ovat myöhästelleet tai niitä on jouduttu ohjaamaan toisille kentille.

Kreikan pelastusviranomaiset ovat kehottaneet kuntia varautumaan maanantaina Kreikkaan saapuvaan uuteen kylmään rintamaan.

Lumisade on aiheuttanut liikennekaaosta myös Keski-Euroopassa.

Itävallassa Keski-Euroopan mäkiviikon Bischofshofenin kilpailun harjoitukset ja karsinta jouduttiin perumaan lauantaina kovan lumisateen takia. Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n mukaan harjoitukset ja karsinta on määrä pitää sunnuntaina ennen varsinaista kilpailua.

Lue myös:

Raskas lumentulo sekoittaa liikennettä Saksassa ja Itävallassa – Baijerin vuoristoseuduille voi sataa jopa metri lunta

Kisa Helsingin vaalipiirin viimeisestä eduskuntapaikasta tiukkenee entisestään. Feministinen puolue, piraattipuolue, eläinoikeuspuolue ja liberaalit kertovat Ylelle, että ne ovat muodostamassa vaaliliiton pääkaupungin vaalipiiriin.

– Tällä kokoonpanolla tarvitsisimme vain muutamatuhat ääntä lisää, että vaaliliitto saisi paikan eduskuntaan, feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro sanoo.

– Yksi paikka on meillä minimitavoite ja se on realistinen tavoite. Näyttää, että saamme yhden tästä liitosta läpi eduskuntaan, piraattipuolueen puheenjohtaja Petrus Pennanen sanoo.

Kun laskelman tekee tarkasti, erotus on 3 133 ääntä. Eduskuntavaaleissa 2015 viimeisen paikan Helsingin vaalipiiristä sai perussuomalaiset vertausluvulla 13 528.

Vaaliliitossa olevat neljä puoluetta puolestaan saivat toissa vuoden kuntavaaleissa yhteensä 10 395 ääntä Helsingissä. Puolueiden olisi siis nostettava äänimääräänsä noin 30 prosentilla.

– Kuntavaaleissa yllätimme ja menimme läpi, vaikka puolue oli rekisteröity vain kaksi kuukautta aiemmin. Samaa yritämme nyt, Aro sanoo.

Piraattipuolue on vaaliliiton puolueista valtakunnallisesti suurin, mutta viime kuntavaaleissa feministinen puolue sai puolueista suurimman äänipotin Helsingissä.

”Poikkeuksellista päästä läpi”

Vaaliliiton puolueet eivät ole ainoita, jotka pyrkivät eduskuntaan sen ulkopuolelta. Tällä kertaa eduskunnan ulkopuolelta ehdokkaita asettaa yhteensä yhdeksän puoluetta.

Vaaliliiton puolueiden lisäksi eduskunnan ulkopuolelta vaaleihin tähtäävät myös Suomen kommunistinen puolue, kommunistinen työväenpuolue, kansalaispuolue, itsenäisyyspuolue ja suomen kansa ensin.

Eduskunnan ulkopuolisia puolueita on nyt enemmän kuin kertaakaan 2010-luvulla. Tosin vuosituhannen alussa eduskuntaan pyrki nykyistä enemmän pienpuolueita.

Tampereen yliopiston tutkija ja vaaliasiantuntija Sami Borg sanoo, että pienpuolueet pääsevät harvoin eduskuntaan.

– Meillä on aika poikkeuksellista, että eduskunnan ulkopuolelta tullaan eduskuntaan. Toki joitakin poikkeuksia löytyy kuten vihreät ja nuorsuomalaiset aikanaan.

Syytkin ovat Borgin mukaan selvät.

– Eduskuntapuolueilla on aivan toisenlaiset taloudelliset resurssit käydä vaalikampanjaa ja saada julkisuutta vaalikauden aikana kuin eduskunnan ulkopuolisilla puolueilla ja ryhmittymillä.

Kansalaisilla riittää vaaleissa valinnanvaraa. Eduskunnassa on syntynyt vaalikauden aikana kaksi uutta puoluetta ja yksi uusi poliittinen liike.

Eduskuntavaaleissa on mukana yhteensä 19 puoluetta ja yksi poliittinen liike. Näiden lisäksi syntynee useita paikallisia valitsijayhdistyksiä.

Vaaliliiton kova haaste

Kisa viimeisestä paikasta on kovaa varsinkin Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireissä. Politiikan analyyseissä on arveltu varsinkin sinisten, Liike Nytin ja Paavo Väyrysen seitsemän tähden liikkeen keskittävän voimansa näihin vaalipiireihin.

Tämän lisäksi eduskuntapuolueet hamuavat kaikkia paikkoja, jotka vain liikenevät niille.

– Haemme yhtä paikkaa Helsingistä. Mikäli meidän ehdokasasettelu onnistuu myös Uudellamaalla, niin ehkä sieltä nousee toinen tilaisuus, feministien Aro sanoo.

– Meille vahvimpia kannatusalueita ovat yliopistokaupungit. Meillä on tällä hetkellä valtuutettuja sekä Helsingissä että Jyväskylässä, piraattipuolueen Pennannen sanoo.

Puolueiden vahva panos ruuhka-Suomen vaalipiireihin johtuu matalasta äänikynnyksestä. Äänikynnyksellä tarkoitetaan alinta ääniosuutta, jolla ehdokas voi päästä vaaleissa läpi.

Viime eduskuntavaaleissa Helsingin äänikynnys oli 3,7 ja Uudenmaan 2,5 prosenttia. Muissa vaalipiireissä luku on huomattavasti korkeampi.

Vastapainoksi Helsingissä ja Uudellamaalla useat kansanedustajat ovat luopumassa paikastaan. Uudellamaalla luopujat keräsivät viime vaaleissa lähes 63 000 ääntä, kun taas Helsingissä vastaava luku oli lähes 30 000.

Luvut jättävät tilaa uusille tekijöille.

Lue lisää:

Eduskunnan kynnys on korkea pienpuolueille

Lähes puolet briteistä haluaisi jäädä Euroopan unioniin, kertoo sunnuntaina julkaistu mielipidekysely.

YouGov-mielipidemittauslaitoksen kyselyssä 46 prosenttia vastaajista kertoi kannattavansa EU:hun jäämistä, kun taas 39 prosenttia sanoi haluavansa Britannian eroavan EU:sta. Loput eivät olleet päättäneet tai eivät halunneet kertoa kantaansa.

Tulos jatkaa viime kuukausina tehtyjen kyselyjen linjalla. Niissä on näkynyt yleisen mielipiteen kallistuminen EU:hun jäämisen kannalle.

Britannian äänestäjäkunta on kuitenkin yhä hyvin jakaantunut.

EU-eroa koskeneessa kansanäänestyksessä vuonna 2016 eroa kannatti 52 prosenttia ja 48 prosenttia vastusti sitä.

Kyselyn oli tilannut Britannian uuden EU-kansanäänestyksen puolesta kampanjoiva leiri. YouGov haastatteli kyselyä varten 25 000 ihmistä.

Britannian on määrä erota EU:sta alle kolmen kuukauden kuluttua, 29. maaliskuuta.

May: Parlamentti äänestää runsaan viikon kuluttua

Pääministeri Theresa May kertoi sunnuntaina, että Britannian parlamentti äänestää Britannian ja EU:n neuvottelemasta erosopimuksesta runsaan viikon kuluttua, todennäköisesti 14. tai 15. tammikuuta.

Sopimuksen läpimeno Britannian parlamentissa on epävarmaa. Joulukuussa May joutui lykkäämään parlamentin äänestystä, kun kävi selväksi, että sopimuksella ei ollut riittävää tukea parlamentissa.

Jos minkäänlaista sopimusta ei saada aikaan, Britannia siirtyy EU:n ulkopuolelle ja sen rajat menevät kiinni käytännössä yhdessä yössä. Tullimuurit nousevat välittömästi.

Joulun alla Britannian hallitus alkoi valmistautua yhä vahvemmin sopimuksettomaan EU-eroon.

Sunnuntaina May toisti aiemman kantansa, että uusi kansanäänestys EU-erosta ei ole tarpeen.

YouGov-kyselyssä 41 prosenttia toivoi äänestäjien voivan ottaa vielä kantaa EU-eroon. 36 prosenttia vastaajista puolestaan arvioi päätöksen kuuluvan parlamentille.

Niistä, jotka ilmoittivat äänestävänsä mahdollisessa uudessa kansanäänestyksessä, 54 prosenttia kannatti EU-jäsenyyden jatkoa. 46 prosenttia puolestaan ilmoitti haluavansa Britannian eroa, kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Juttua muokattu klo 14.22 ja klo 15.04: Toisin kuin jutussa ja sen otsikossa kirjoitettiin, enemmistö briteistä ei kertonut haluavansa jäädä Euroopan unioniin vaan lähes puolet.

Lue myös:

Brexit, mutta miten – 5 vaihtoehtoa, joita brittiparlamentin äänestyksen lykkäämisestä voi seurata

Observer: Britanniassa suunnitellaan brexit-päivän lykkäämistä

Britannian liike-elämä kertoo seuraavansa kauhulla poliitikkojen brexit-vääntöä: ”Aika ei riitä kovaan brexitiin valmistautumiseen”
Theresa May sai jälleen osuman, mutta nilkuttaa eteenpäin – hänen brexit-sopimuksensa pysyy aivan yhtä kuolleena kuin se oli tähänkin saakka Brexit-ministeri: Sopimus halutaan, mutta sopimuksettomaan eroon varaudutaan vahvemmin

Panokset kovenevat upseeriliiton ja puolustusvoimien johdon sanasodassa.

Upseeriliitto, Päällystöliitto ja Aliupseeriliitto kertoivat viime marraskuussa Ylelle, että armeijan liki viisikymmentä vuotta vanha työaikalaki kaipaa pikaista uudistamista. Liittojen mukaan varsinkin sotalaivoilla palvelevien työputket venyvät kohtuuttomiksi.

Valtiovarainministeriö on kuitenkin tyrmännyt puolustusvoimien työaikalain uudistamisen eikä tulitukea ole tullut sen paremmin puolustusministeriltäkään. Lisäksi puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg sanoi Ylen haastattelussa joulukuussa, että henkilöstön jaksamisongelmat ovat yksittäistapauksia.

Vastaukset eivät miellytä Upseeriliittoa, joka vaatii edelleen työaikalain uudistamista, kahden sadan uuden upseerin palkkaamista ja kadettikurssien kasvattamista.

Jäsenkyselyn karut rätingit

Upseeriliitto julkaisi joulukuussa verkkosivuillaan kirjoituksen, jossa se kiistää Lindbergin näkemykset yksittäistapauksista ja vaatii parlamentaarista selvitystä työvoimatilanteesta.

Lisäksi kirjoituksessa kehutaan kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen päätöstä käynnistää selvitys sotilaiden työajasta.

Liitto myös julkisti joulukuussa jäsenkyselyn, jonka mukaan yli 30 prosenttia jäsenistä pitää upseereiden määrää aivan liian vähäisenä omassa hallintoyksikössään. Lisäksi hieman yli puolet pitää määrä hieman liian vähäisenä.

Jäsenkyselyn mukaan kaksi kolmannesta upseereista on sitä mieltä, että virka-aika ei riitä kunnolla tai ei riitä lainkaan työtehtävien hoitoon.

Puolustusvoimat kyllä myöntää, että henkilökuntaa ylipäätään tarvitaan lisää ja vajetta korjataankin palkkaamalla ensi vuonna 100 uutta työntekijää. Upseeriliiton mielestä korjausliike kuitenkin osuu väärään maaliin, sillä uusiin tehtäviin palkataan lähinnä aliupseereita.

Puolustusvoimat taas perustelee aliupseerien lisäämistä sillä, että upseereita ei tällä hetkellä ole saatavilla lisää ja uusiin tehtäviin tarvitaan nimenomaan aliupseereita.

Upseerikoulutuksen lisääminen

Ongelmien taustalta löytyy kolme syytä: vuoden 2015 puolustusvoimauudistus, lisääntynyt kansainvälinen yhteistyö ja valmiuden korostuminen.

Puolustusvoimauudistuksessa muun muassa lakkautettiin osa varuskunnista ja sotilasläänit, joiden tehtävät siirtyivät muihin yksiköihin. Muutoksessa ei lisätty merkittävästi henkilöstön määrää.

– Silloin oli aivan erilainen kansainvälinen tilanne. Nyt valmius on noussut kaikissa puolustushaaroissa, myös maavoimissa, missä on kaikista suurin määrä henkilöstöä ja asevelvollisia. Valmiusorganisaatiotehtävät ovat tulleet täysin uusina, sanoo Upseeriliiton puheenjohtaja, everstiluutnantti Ville Viita.

Viidan mukaan myös kansainväliseen yhteistyöhön liittyvät tehtävät lisääntyvät koko ajan muun muassa Ruotsin kanssa, samoin kuin tiedustelulainsäädäntöön ja kyberturvallisuuteen liittyvät työt. Lisäksi opistoupseerien ammattiryhmän tehtävistä osa siirtyy upseereille.

On selvää, että kadettikursseille on otettava 30 – 40 opiskelijaa nykyistä enemmän ainakin viiden vuoden ajan, Viita sanoo. Sitten tilannetta voidaan katsoa uudelleen.

Puolustusvoimien johdolla on kuitenkin eri käsitys tilanteesta.

– Ei ole havaittu tarvetta tällä hetkellä kadettikurssien vahvuuksien nostamiseen, sanoo komentopäällikkö, prikaatikenraali Kim Mattsson.

Puolustusvoimat on laskenut, että upseerien määrä kasvaa lähivuosina, sillä eläkeiän myötä työurat pitenevät ja toisaalta ennenaikaiset eroamiset ovat vähentyneet.

Mattson ei suoraan tyrmää tarvetta palkata lisää upseereita, mutta hän muistuttaa, että tilannetta katsotaan kokonaisuutena.

– Me katsotaan tätä puolustusvoimien suunnasta, niin että kaikkia henkilöstöryhmiä tarvitaan. Tässä mennään nyt ilmeisesti upseerit edellä.

Mattssonin mukaan parhaillaan selvitetään henkilöstön lisätarvetta. Selvitys valmistuu tammikuun lopussa.

– Tässäkin pitää muistaa tasapaino. Kaikille maksetaan palkka ja kolmannesperiaate pitää säilyä. Toisin sanoen, kolmannes materiaaliin, kolmannes toimintaan ja kolmannes palkkoihin.

Kahakka siirtyy eduskuntaan

Upseeriliiton mielestä puolustusvoimiin tarvitaan pari sataa upseeria lisää ja sotilaille uusi työaikalaki, sillä siisti.

Liiton puheenjohtaja, everstiluutnantti Ville Viita sanoo käyneensä eduskunnassa työ- ja tasa-arvovaliokunnan kuultavana työaikalain korjaamiseksi.

– Kerroin meidän erityistyöaikamuodoista ja siitä, kuinka harjoittelemme sodanajan olosuhteita. Ne ovat pitkiä päiviä mutta kyllä niistä pitää tulla laskennallista työaikaa nykyistä enemmän.

Nykyisin esimerkiksi 16 – 18 tunnin meripalvelu- tai sotaharjoituksen työpäivästä merkitään työajaksi noin 8 tuntia.

– Odotan kovasti, että työ- ja tasa-arvovaliokunta tekee mietinnön ja eduskunta katsoo sitten yleistä työaikalakia. Sieltä voi tulla painetta päivittää puolustusvoimia koskeva työaikalaki. Toivon, että puolustusministeri ja komentaja ottavat siihen positiivisen kannan.

Myös puolustusvoimien palkatusta henkilökunnasta vastaava prikaatikenraali Kim Mattsson pitää hyvänä, että työaikalakia tarkastellaan Vehviläisen työryhmässä, johon myös puolustusvoimat osallistuu.

Mattsson on kuitenkin samaa mieltä Lindbergin kanssa siitä, että työaikoihin liittyvät ongelmat ovat poikkeustapauksia.

– Kaiken kaikkiaan nämä ovat yksittäisiä tapauksia kun katsotaan uudistuksesta eli vuodesta 2015 lähtien. Jaksaminen ja työmotivaatio ovat kohentuneet, puhumattakaan esimiestyöstä, Mattsson sanoo.

Upseeriliitolla ei kuitenkaan ole mitään aikomusta perääntyä kiistassa. Liitto sanoo tapaavansa kaikkien puolueiden edustajat ja aikoo saada omat tavoitteensa tulevan hallituksen ohjelmaan.

Lue myös:

Yhdeksän viikkoa putkeen töissä, sotalaivalla "avioerobuumi" – Upseerit vaativat päivitystä työaikoihinsa

Yksi puhelinsoitto voi muuttaa paljon. Siitä on omakohtaista kokemusta ainakin Toni Tannerilla.

Tuoreena kasvihuoneyrittäjänä hän oli kehittänyt minikurkun viljelyä ja onnistunut sopimaan, että tuotanto menee kokonaisuudessaan toiselle Suomen suurista kaupan keskusliikkeistä. Hintakin oli varsin tyydyttävä.

Nuori yrittäjä oli saanut hyvän alun.

Mutta eräänä päivänä puhelin soi.

Keskusliikkeen tukun ostaja ilmoitti, että nyt ei tarvitakaan minikurkkuja. Tanner kuvitteli hetken, että kyse olisi vain päivän tai parin tuotannosta.

Tyrmäävä totuus kirkastui kuitenkin pian: yhdellä puhelulla keskusliike ilmoitti minikurkkujen ostamisen päättyvän lopullisesti siihen.

Kasvihuoneyritys oli ollut täysin riippuvainen tästä yhdestä, joskin suuresta asiakkaasta. Irtisanomisaika oli aikanaan jäänyt kirjaamatta
sopimukseen.

Pulssin tasaannuttua Tanner soitti siihen toisen keskusliikkeen tukkuun. Onnenpotku yrittäjälle – uusi sopimus syntyi sillä soitolla.

Nyt Tannerin yritys Hortiherttua ei ole enää yhden asiakkaan varassa, sillä yhtiö myy kaiken tuotantonsa ilman välikäsiä suoraan kauppoihin. Asiakkaita on kolmekymmentä. Myös tuotekirjo on laajentunut yrtteihin ja salaatteihin.

Uusi “torivahti”

Suomalaisen ruokaketjun ydinongelmana on toimijoiden erilaiset mittasuhteet. Kuten Hortiherttua tapaus osoittaa, jossain tilanteessa yksittäinen yrittäjä voi joutua neuvottelemaan sopimuksia suoraan kaupan miljardijättien kanssa.

Mutta pian ruokaketju saa ruokavaltuutetusta uuden erotuomarin.

Maatalousministeri Jari Lepän (kesk.) ajama virka on perustettu vuoden vaihteessa. Hänen mukaansa paikka laitetaan hakuun tammikuun alun aikana ja täytetään helmikuussa.

Ruokavaltuutetun tai virallisemmin elintarvikemarkkinavaltuutetun keskeiseksi tehtäväksi tulee valvoa elintarvikemarkkinoiden toimivuutta ja hyviä liiketapoja.

Lepän mukaan tilanne ruokaketjussa on pahasti epätasapainoinen. Hän nostaa esiin kaupan aseman.

– Kauppa on erittäin vahva toimija. Tämän epätasapainon takia epäterveet tavat toimia ovat tulleet kuvaan mukaan ja tällä halutaan sitä suitsia.

Ennen joulua julkaistun tutkimuksen mukaan ruokaketjussa kaupan osuus hinnoista on pienentynyt ja teollisuuden kasvanut. Luonnonvarakeskuksen ja Pellervon taloustutkimuksen selvitys ei kuitenkaan Lepän mukaan kerro koko totuutta pitkän ajan kehityksestä.

– Selvitys oli kohtuullisen suppea, eikä kerro koko alan toiminnasta. Suuntaus on mennyt siihen suuntaan, että koko ajan rahavirta menee muualle kuin viljelijöiden puolelle, Leppä kommentoi.

Ministeri: Pirkka- ja Rainbow-kiristystä

Leppä kertoo saaneensa lukuisia yhteydenottoja epäterveistä kauppatavoista. Hän ottaa esimerkin räikeästä tapauksesta: Uuden merkkituotteen kehittänyttä yritystä voidaan kiristää kaupan omilla Pirkka- ja Rainbow-merkeillä.

– Kun kauppa haluaa teettää jostakin merkkituotteesta (vastaavan) oman tuotteensa ja jos elintarviketoimija ei tee tällaista kaupan omaa merkkiä, niin hyllyssä ei ole merkkituotettakaan.

Lepän mukaan näin ei toimita suinkaan aina, mutta “esimerkkejä on paljon”.

Kaupan etujärjestössä ministerin kuvaamaa tilannetta ei tunnisteta.

– Emme ole törmänneet tällaiseen ilmiöön. Ei kuulosta tutulta, sanoo Päivittäistavarakauppa ry:n (Pty) toimitusjohtaja Kari Luoto.

Turha, ellei haitallinen

Kaupan etujärjestössä uskotaan, että ruokavaltuutetun viran perustaminen ei muuta alalla juuri mitään, sillä kauppatapojen sanotaan olevan kunnossa.

Sen sijaan uutta sääntelyä pidetään jopa haitallisena. Uusi elintarvikemarkkinalaki, jossa valtuutetun virasta säädetään, määrää myös että tuottajan on tehtävä kirjallisesti kaikki sopimuksensa teollisuuden ja kaupan kanssa.

Luoto sanoo että byrokratian takia kaikki tuottajat eivät halua kirjallisia sopimuksia. Hänen mukaansa niiden tekemän pakollisiksi saattaa vaikeuttaa pienten tuottajien asemaa, vaikka tavoitteena on juuri heidän asemansa vahvistaminen.

– Viime vuosina on lisätty erittäin hyvin pienten lähiruokatoimittajien osuutta kaupan valikoimassa. Nyt pelkäämme että tämä suhde tulee kangistumaan entisestään byrokratian takia.

Itsesääntelyä vai huomautuksia?

Pty:n mukaan paras tapa ratkoa elintarvikeketjun kauppatapaongelmia, on tuoda kiistat alan oman itsesääntelyelimen eli elintarvikeketjun kauppatapalautakunnan käsittelyyn.

Uusi laki velvoittaa ruokavaltuutetun yhteistyöhön lautakunnan kanssa ja pyytämään siltä lausuntoa ennen omia päätöksiään.

Valtuutettu voi ratkoa kiistoja neuvottelemalla ja tarvittaessa antaa suosituksia, huomautuksia tai julkisia varoituksia. Viime kädessä hän voi tapauksia myös markkinaoikeuteen.

Uutta on sekin että valtuutettu saa halutessaan nähdä tuottajien, teollisuuden ja kaupan väliset sopimukset kauppaehtoineen ja hintoineen.

– Me tiedämme tuottaja- ja kuluttajahinnan, emme sitä, mitä tässä ketjussa tapahtuu. Siksi keskustelu on ollut juupas-eipäs-väittelyä, Leppä sanoo.

Lain mukaan valtuutetun on ennen suosituksen antamista pyydettävä lausuntoa elintarvikeketjun itsesääntelyelimeltä.

Elintarvikemarkkinavaltuutettu tulee toimimaan osana uutta Ruokavirastoa. Valtuutetun toimistossa olisi hänen lisäkseen kaksi esittelijää. Budjetissa uuden tehtävän kustannuksiksi arvioidaan puoli miljoonaa euroa.

Vaihtelevat odotukset: haitta, koko maan etu, valtakunnan sovittelija

Ministeri Lepän mukaan kaupan pelko lisääntyvästä byrokratiasta on turhaa. Ministeri vakuuttaa, että valtuutettu ei vaadi selvityksiä tai sopimuksia nähtäväkseen, jos kaikki on kunnossa.

– Jos itsesääntely ei ala toimia, niin viranomainen puuttuu peliin ja tämä on se kohta, jossa byrokratia tulee kuvaan. Ei muutoin.

Lepän mukaan uusi virka luo alalle luottamusta. Se puolestaan vahvistaa kasvun edellytyksiä ja parantaa jopa vientiä.

– Siitä hyötyisi koko yhteiskuntaa ja se toisi kasvua kaikille, Leppä hehkuttaa.

Kasvihuoneessa Karjalohjalla Toni Tanner toivoo, että ruokavaltuutetusta tulisi “alan oma valtakunnansovittelija” tai "torivahti" joka valvoisi, että koko maassa kaikilla olisi samat pelisäännöt ja että osapuolet tulkitsevat sopimuksia samalla tavalla.

Tanner on Kauppapuutarhaliiton vihannesjaoston puheenjohtaja ja seuraa siten alan kehitystä laajasti omien kasvihuoneidensa ulkopuolellakin.

Hänen mukaansa tilanne ruokaketjussa ei ole mitenkään hälyttävä, mutta 20 vuoden aikana vaatimukset ovat koventuneet.

– Tuottajalle on ostajia entistä vähemmän ja se saattaa tuoda sanelupolitiikkaa kauppaehtoihin.

6.1.2019 klo 13.10 Lisätty Lepän kommentti PTT:n ja Luken tutkimukseen.

Anonyymit Kotikiusatut eli AKK syntyi talvella 2002 Tommi Reposen heitettyä kieli poskessa Jari Vesalle ajatuksen, pitäisikö kotikiusaamisesta puhua enemmän, kun työpaikka- ja koulukiusaamisestakin puhutaan.

Niin alkoi muotoutua kahden miehen viikkokokous, jossa nämä nimellä esiintyvät anonyymit kotikiusatut pähkäilevät omaa elämäänsä, puolisoidensa marttojen edesottamuksia ja ylipäätään maailmanmenoa.

Ilman kahvia ei synny huumoria. Ainakin Anonyymien kotikiusattujen viikkokokoukset olisivat jääneet pitämättä ja kuulematta, ellei Yle Kemin kahvinkeitin olisi porissut vuosien ajan perjantaisin aamusta alkaen tiuhaan tahtiin. Veijo ja Pauli eli Jari Vesa ja Tommi Reponen tarvitsivat kahvia polttoaineekseen kootessaan viikkokokouksen asialistaa eli ideoidessaan, mistä ajankohtaisesta asiasta mieskaksikko juuri sinä päivänä kertoo näkemyksensä.

AKK:sta on joskus käytetty luonnehdintaa tuorehuumori, koska se on niin tiukasti ajassa kiinni. Viikkokokoukseen on ehtinyt samankin aamun uutisia, sillä ohjelma on synnytetty vain muutama tunti ennen jakson ulosajoa radiossa.

Joskus viikkokokouksen teko on ollut melkoista pihtisynnytystä, mutta useimmiten ohjelma on löytänyt sisältönsä kohtuullisen kivuttomasti Reposen ja Vesan palloteltua viikon varrella tapahtunutta kahvikupin äärellä.

– Aiheet ovat olemassa, muut ihmiset ja maailmahan ne meille antavat, me vain lähestymme aiheita tarpeeksi pöljästi ja vinosta kulmasta, pohtii Jari Vesa.

Jotain tuttua, mutta oudolta kantilta

Veijo ja Pauli tarkastelevat asiaa kuin asiaa persoonallisella otteella, yllättäviltä kanteilta. Jollain käsittämättömällä tavalla he onnistuvat henkilökohtaistamaan vaikka kuinka suuren maailmanlaajuisen ilmiön ja tuomaan sen omaan elämäänsä – ja tietysti marttojensa elämään. Kun tähän poskettomaan taivasteluun lisätään höysteeksi sopivasti väärinkäsityksiä ja sinnepäin lausuttuja nimiä ja sivistyssanoja, ollaan jo pääsemässä AKK:n syvimpään olemukseen.

Yli 16 vuoden ajan Jari Vesa ja Tommi Reponen ovat perjantaisin ottaneet Veijon ja Paulin hahmon ja sukeltaneet näiden kahden hellyttävän isännän omintakeiseen maailmaan. Vai onko se sittenkään niin omintakeinen?

– Luulen, että yksi syy ohjelman suosioon se, että AKK:sta jokainen voi löytää jotain tuttua omasta elämästään, arvelee Vesa.

Ja Reponen täydentää ajatuksen.

– Me on uskallettu sanoa ääneen se, mitä monet salassa ajattelevat.

Käsikirjoitus? Niin mikä?

Anonyymejä kotikiusattuja on muutamissakin yhteyksissä kiitelty taitavasta, tarkkanäköisestä, pisteliäästä käsikirjoituksesta. Tämä vetää tekijöiden – ja kotitoimituksen muunkin väen – suut vinoon hymyyn, ja saattaa vähän naurunpyrskähdyksiäkin kuulua.

Niin lennokkaan luovaa on ollut Vesan ja Reposen työskentely, että käsikirjoitusta ei ole koskaan paperille ehditty saada.

– Seuraillaan tiedotusvälineitä pitkin viikkoa, perjantaisin selaillaan varsinkin iltapäivälehtiä, aletaan heitellä ideoita, kertoo Reponen jokaviikkoisen prosessin alusta.

– Jos toinen ottaa kopin ajatuksesta, jatketaan pallottelua. Ideoita saattaa tulla muutamia, niistä sitten vähitellen kehkeytyy jonkinlainen runko ja syntyy mielikuvakäsikirjoitus. Mitään kirjoitettua ei ole, vaan kun mennään työpajaan nauhoittamaan ohjelma, kummankin päässä on idea siitä, kuinka homma etenee. Ohjelma syntyy melko lailla spontaanisti, Vesa summaa.

– Erittäin spontaanisti, tarkentaa Reponen.

Tämä työskentelytapa miehiltä sujuu hyvin, koska he ovat tehneet yhdessä erilaisia huumoripläjäyksiä jo parikymmentä vuotta. Suuren osan he ovat tehneet kahdestaan, mutta on mukana ollut aikanaan myös Jope Ruonansuu.

Kestetään yhdessä

Pitkä yhteinen työhistoria on helpottanut ohjelmantekoa myös niinä aamuina, joina tekijöiden omasta elämästä on ollut hauskuus vähissä. Kaverin kanssa on pystynyt siirtämään pahan mielen sivuun ja heittäytymään ainakin hetkeksi hauskuuttajan rooliin.

Tunnemme toisemme niin hyvin, että silmäripsen asennosta jo huomaa, jos toisella on vähän huonompi päivä. Tommi Reponen

– Kyllä me niin hyvin jo toisemme tunnetaan, että suurin piirtein silmäripsen asennosta jo huomaa, jos toisella on vähän huonompi päivä. Mutta niin sitä vaan pystytään toisiamme sparraamaan, että hetken päästä jo nauru irtoaa, kertoilee Reponen.

Jossain vaiheessa AKK:n nimessä oli myös lyhenne ky. Reposen ja Vesan murteessa "ky" ei suinkaan merkinnyt kommandiittiyhtiötä.

– Kestetään yhdessä, paljastaa Reponen.

Alkuvaiheessa, vuonna 2002, Anonyymien kotikiusattujen kokouksia päästiin seuraamaan alueradiossa vain Meri-Lapissa ja muualla Lapissa, hetken päästä myös Jyväskylässä ja Oulussa, ja sitten AKK:sta tuli valtakunnallinen ohjelma Radio Suomen kanavalla.

Tämän vuosituhannen alussa radio- ja tv-viihteen seura Studio Kymppi palkitsi AKK:n Vuoden viihdeohjelmana. Vuoden 2010 radioviihdeohjelmien palkinnon perusteissa kiitetään muun muassa ohjelman hauskanpitoa ilman väkivaltaa ja alapään juttuja.

Ilman marttoja ei olisi Veijoa ja Paulia

AKK:n viikkokokousta pitävät Veijo ja Pauli kaksistaan, mutta ilman puolisoita, marttoja, AKK ei olisi ollut mahdollinen. Marttojen ääni kuuluu, varjo häilyy ja vaikutus tuntuu näiden kahden sankarin tekemisissä.

AKK:n aloittaessa Jarilta ja Tommilta kyseltiin, kuinka he uskaltavat suoltaa tuollaista tekstiä naisista. Eivätkö naiset, feministit, tasa-arvon kannattajat ja vaikka ketkä hermostu?

– Ehkä yllättävää, mutta mitään tuollaista ei ole kuulunut. Ilmeisesti kaikki aika nopeasti huomasivat, että AKK:n kärki ei osu naisiin, vaan huumori kohdistuu nimenomaan meihin veijoihin ja pauleihin. Jos tässä jollekulle lempeästi irvaillaan, niin meille itsellemme, pöhköille miehille, joiden pelastuksena ovat ehdottomasti martat.

Parisuhteet, ihmissuhteet, naisten ja miesten väliset suhteet stereotypioineenkin ovat AKK:n tekijöiden mukaan ehtymätön idealähde. Kun siihen yhdistetään ajankohtaisuus, paketti on tekemistä vaille valmis.

AKK ei ole perustunut ilkeilyyn. Jari Vesa

AKK on siis onnistunut olemaan samanaikaisesti sekä pisteliäs että lempeä. Vuosien mittaan AKK:ssa on vitsailtu monesta julkisuuden henkilöstä, mutta heistäkään kukaan ei ole vetänyt hernettä nenään.

– Kun on jossain tavattu, kyllä he ovat ihan ystävällisesti kätelleet ja jopa taputtaneet olalle, naurahtaa Jari Vesa.

Veijo ja Pauli eivät ole halunneet olla tahallisen ilkeitä eivätkä loukata.

– Rajalla on varmaan joskus käyty ja keikuttu, mutta AKK ei ole perustunut ilkeilyyn, Jari Vesa sanoo.

Pysyykö kaksikko naftaliinissa?

AKK:n viikkokokouksia on tehty yli 16 ja puoli vuotta ja ohjelmia on kertynyt runsaat 800. Lisäksi monena vuonna on tehty muutama pitkä erikoislähetys, esimerkiksi vappuna ja pikkujouluaikana. Miltä Veijosta ja Paulista tuntuu nyt, kun rupeama on päättymässä? Ja vieläkö Veijosta ja Paulista kuullaan?

– Sniff, kyllä vähän haikealta tuntuu, mutta tietyllä lailla helpottunutkin on olo aikamoisen rumban jälkeen, Reponen erittelee tuntemuksiaan.

– On ihan uskomatonta, että AKK:sta tuli näin pitkä urakka. Ei tätä olisi millään arvannut melkein 17 vuotta sitten, kun heitimme idean ilmoille. Asioilla on aikansa ja nyt AKK menee telakalle. Hiukan helpotusta, hiukan haikeutta, Vesa summaa.

Niin, kuullaanko Veijon ja Paulin tai edes Vesan ja Reposen huumoria enää tulevaisuudessa?

Miesten myhäilevistä katseista ja hiukan epämääräisestä ynähtelystä päätellen kyllä.

– Nyt vedetään henkeä jonkin aikaa, mutta ajatuksia tulevasta on kyllä. Varmasti tehdään vielä yhdessä jotain, huumoria tai musiikkia tai jotain, lupaa Jari Vesa.

Ei siis välttämättä mene pitkäänkään ennen kuin Reponen taas hiippailee verottamaan toimituksen kahvipannua ja heittelemään hervottomia juttujaan – ja kajauttamaan ilmoille tutun AKK:n tervehdyksen "Alistus!".

AKK:n viimeinen lähetys eli "Ennenkuulumaton alistusmegahyperspektaakkeli" kuullaan Radio Suomessa ja Yle Areenassa sunnuntaina 6.1.2019 kello 17.15.

Kasvokuva on napattu yliopiston sivuilta. Etunimi on kirjoitettu väärin, mutta henkilöstä ei voi erehtyä. On vaali-ilta keväisessä Budapestissa huhtikuussa 2018 ja Annastiina Kallius, 32, on epäuskoinen. Hänen kuvansa on juuri ollut esillä television vaaliohjelmassa. Hallituksen hallussa olevalla TV2-kanavalla hänet on nimetty valtionviholliseksi.

Annastiina Kallius on asunut Budapestissa yli kymmenen vuotta. Muuttaessaan Unkariin heti lukion jälkeen hän ei arvannut, kuinka työ ja yksityiselämä kietoutuisivat samojen asioiden ympärille. Kallius tutkii työkseen totalitarismia ja propagandaa. Ja niitä hän myös elää todeksi vapaa-ajallaan.

"Tämä on pahempaa kuin Iranissa"

Kallius on elänyt Unkarissa poikkeuksellisen ajanjakson. Hän on nähnyt itsevaltaisen pääministeri Viktor Orbánin uuden valtaannousun vuonna 2010 ja sen, miten ruuvia on Unkarissa sen jälkeen kiristetty. Demokratia maassa on rapautunut pahoin 2010-luvulla.

Valtaannousunsa jälkeen Orbánin Fidesz-puolue on uudistanut perustuslain ja muuttanut vaalijärjestelmää niin, että sillä on maan parlamentissa enemmistö, jota oppositio ei pysty realistisesti haastamaan. Tiedotusvälineet ja valtionhallinto ovat nyt puolueen tiukassa ohjauksessa, ja tällä hetkellä Unkari muistuttaa yksipuoluejärjestelmää.

Vuodesta 2015 lähtien Viktor Orbán on esiintynyt voimakkaasti kristillisen Euroopan puolustajana maahanmuuttoa vastaan. Hänen vihollisiaan ovat “Brysselin byrokraatit”, jotka haluavat “tuhota unkarilaiset perheet” ja “tuoda Eurooppaan miljoonia muslimeja”.

Samaan aikaan kun Orbán pönkitti valtaansa pala palalta, kasvoi joensuulaissyntyinen Kallius aikuiseksi Budapestin liberaaleissa piireissä. Hän muutti ensimmäisen kerran Unkariin vuonna 2005. Kallius opiskeli maan kielen ja teki kandidaatintutkinnon Unkarin asioista britannialaiseen yliopistoon. Maisteriksi hän valmistui Budapestissä toimineesta Central European Universitystä.

Nuoruusvuodet Budapestissa olivat kiihkeää aikaa. Kallius rakastui iranilaissyntyiseen mieheen teatteriryhmässä. Yhdessä he olivat mukana perustamassa turvapaikanhakijoita auttavaa MigSzol-aktivistiryhmää. Pariskunta suunnitteli yhteistä elämää Budapestissa.

Nyt Kalliuksen käymä yliopisto on savustettu ulos maasta ja pariskunnan tulevaisuus Unkarissa tuhottu. Kun Orbánin itsevaltaiset otteet alkoivat kiristyä, Kalliuksen puoliso sanoi usein: “Tämä on aivan kuin Iranissa.”

– Nyt hän sanoo usein, että “tämä on pahempaa kuin Iranissa”, Kallius toteaa.

Media on kuin MV-lehti

“Nainen raiskattiin Allahin nimeen Saksassa”. “Helvetti irti Ruotsissa, hyvinvointivaltion loppu (maahanmuuttajien tekemien rikosten vuoksi)”.

Tällaisia uutisotsikoita unkarilaiset näkevät televisiossa, lehdissä ja verkossa. Suurimmat televisio- ja radiokanavat ja kaikki pääsanomalehdet ovat hallituksen äänenkannattajia. Ja se ääni on nationalistinen ja täynnä uhkakuvia.

– Olisi sama, jos Suomessa Helsingin Sanomat, Yle, MTV3, Nelonen, Aamulehti ja lähes kaikki paikallislehdet olisivat samaa MV-lehteä, Kallius vertaa.

Hallitusta ja Orbánia kritisoivat journalistit julkaisevat tekstejään blogeissa, mutta niiden näkyvyys jää pieneksi.

Yksi olennaisista propagandan keinoista on julkisen tilan ja keskustelun haltuunotto. Kun meillä lyhtypylväissä roikkuu hampurilaisfirman mainoksia, Unkarissa bussipysäkeillä ja kadunvarsilla voi nähdä hallituksen julistekampanjan. Viime huhtikuussa vaalien alla julisteissa oli joukko ulkomaalaistaustaisia ihmisiä kävelemässä pellolla. Heidän päälleen oli präntätty iso Stop-merkki.

Krittiikkiä hallitusta vastaan on runsaasti, mutta hallituksen kontrollissa oleva media vaikenee siitä. Joulun alla Budapestissa järjestettiin jälleen kerran mielenosoituksia. Tällä kertaa niissä vastustettiin Orbánin viimeisimpiä uudistuksia, työaikalainsäädäntöä kiristävää lakia sekä oikeusistuimia koskevaa lakia, jota järjestöt ja oppositio pitävät vakavana uhkana oikeusvaltiolle.

Myös hallituksen englanninkielinen Twitter-tili kertoi mielenosoituksista: “Mielenosoittajat haluavat riistää kristilllisen joulun vähävaraisilta lapsilta”, kuului twiitti kuvan alla.

Unkarin kansallisooppera puolestaan perui Billy Elliot -musikaalin esityksiä sen jälkeen, kun kolumnisti hallituksen lehdessä oli luonnehtinut sitä homopropagandaksi ja lipunmyynti oli romahtanut

Vastarinta muuttuu kolkoksi nauruksi

Annastiina Kalliuksen mukaan Orbánin koneisto tuottaa viestintämateriaalia paitsi unkariksi, myös englanniksi, saksaksi, venäjäksi ja kiinaksi. Se kertoo pääministerin suunnitelmasta tulla nähdyksi suurena eurooppalaisena johtajana.

Hallituksen massakampanjoiden kieli on karkeaa ja johdattelevaa. Se tuntuu Suomesta katsottuna absurdilta ja jopa naurettavalta. Niin se tuntuu monista unkarilaisistakin, Annastiina Kallius vakuuttaa.

Mutta räikeäänkin propagandaan turtuu ja tottuu. Kallius kuvailee, miten pääkaupungin aktivistipiireissä pöyristymisen tunteet ja kiivas vastarinta ovat muuttuneet kolkoksi naurahteluksi. Propaganda uuvuttaa: tällaista tämä nyt on, ei voi mitään. Julisteita revitään alas paljon aiempaa vähemmän.

Moni unkarilainen näkee ainoana ratkaisuna lähtemisen pois maasta. Työikäisten ihmisten aivovuoto ullkomaille on huomattava. Kalliuksen mukaan esimerkiksi mielenosoitusten järjestäminen on viime aikoina ollut hankalampaa, koska järjestelyistä aiemmin vastanneet aktivistit ovat muuttaneet pois.

Niin teki lopulta myös Kallius puolisoineen. Samaan ratkaisuun päätyi myös lähes puolet eräästä budapestilaisesta abiluokasta. Heidät Annastiina Kallius oppi tuntemaan poikkeuksellisen hyvin.

Astioita paiskitaan päivällispöydässä

Kallius seurasi tiiviisti erään abiluokan elämää Budapestissa yhden lukuvuoden ajan väitöstutkimustaan varten. Hän lyöttäytyi vuodeksi luokan matkaan, istui heidän oppitunneillaan ja osallistui iltabileisiin. Kyseessä oli eräänlainen eliittikoulu, jossa monen oppilaan vanhemmat kuuluivat liberaaliin, Orbánia vastustavaan älymystöön.

Kallius näki läheltä, miten politiikka tunkeutui perheisiin. Hän sai riipaisevia viestejä itkeviltä lukiolaisilta sen jälkeen, kun Orbánin vaalivoitto huhtikuun parlamenttivaaleissa varmistui. Hän kuuli kertomuksia, kuinka poliittiset näkemykset ovat repineet hajalle sukuja: perintöastiat lentelevät perhepäivällisillä, jos samaan pöytään istuneet Orbánin vastustajat ja kannattajat erehtyvät puhumaan politiikasta. Normaaliin kielenkäyttöön on tullut sellaisia sanoja kuin “kätyri” tai “kansanvihollinen”.

Noin 40 prosenttia Kalliuksen seuraaman abiluokan oppilaista lähti ulkomaille heti lukion jälkeen. Monia siihen kannustivat vanhemmat, jotka eivät näe lapsillaan tulevaisuutta Unkarissa.

– Yksi perhe myi asuntonsa, että tyttö pääsee johonkin muualle opiskelemaan, Kallius sanoo.

Toisen oppilaan isä oli kertonut tyttärelleen, että hän itse äänestää valtapuolue Fidesziä, jotta oma työpaikka säilyisi, mutta kannustaa kyllä lapsiaan lähtemään pois.

Kallius liikkui Unkarissa Orbánia vastustavissa piireissä, mutta pääministerillä on myös vankka kannattajakunta. Fidesz-puolue liittolaisineen voitti viime kevään parlamenttivaalit. He saivat 49 prosenttia äänistä. Oppositio on hajanainen, ja bisnesmaailmassa pärjäävät pääministerille myötämieliset yritykset. Erityisen huolissaan Kallius on siitä, ettei kukaan tiedä, mihin kaikkialle Fideszin taloudelliset lonkerot yltävät.

Kännykkä ei enää epäilytä

Kun Annastiina Kallius lähti Unkarista viime kevään vaalien jälkeen, meni hetki totutellessa uudenlaiseen arkeen. Enää ei tarvinnutkaan varmistaa, ettei kännykkä ole lähettyvillä, kun puhuu poliittisesti arkaluontoisista asioista. Suomessa kukaan ei salakuuntelisi. Kallius ymmärsi, kuinka propaganda sekä opettaa varautumaan että tekee vainoharhaiseksi.

Kallius puolisoineen on päättänyt asettua Suomeen. Hän kuvailee, kuinka hänen puolisonsa maahanmuuttajuus ei vielä viisi vuotta sitten ollut Unkarissa mikään kysymys. Nyt se on. Kalliukselta on esimerkiksi kysytty, eikö häntä arveluta seurustella muslimimaasta tulevan ihmisen kanssa.

Kalliuksen puoliso työskenteli Budapestissa Nokialla ja toimi unkarilaisessa yhteiskunnassa aktiivisesti.

– Hänen elämänsä muuttui hankalammaksi, mutta se ei ole mitään verrattuna esimerkiksi turvapaikanhakijoihin, Kallius muistuttaa.

Ihmisoikeusjärjestöt raportoivat, että väkivalta Serbian vastaisella rajalla on arkipäivää. Maahanmuuttajatyö, jota Kallius puolisoineen teki aktivisteina, on nyt kielletty rangaistusten uhalla.

Joululahja sisälsi synkkää huumoria

Joulun alla Annastiina Kalliuksen postilaatikkoon kolahti kirje eräältä tutuksi tulleen abiluokan tytöistä. Se sisälsi mustaa huumoria. Tyttö oli lähettänyt Kalliukselle esimerkin Orbánin hallituksen uudesta kampanjasta.

“Kansallisen konsultaation kirjeen” on allekirjoittanut pääministeri itse ja se on lähetetty jokaiseen unkarilaiseen kotiin.

Teksti kuuluu vapaasti suomennettuna näin: “Hyvä kansallistoverini, muualta tulleet ihmiset eivät voi kertoa meille, kuinka meidän täytyy elää. Unkarilaiset ihmiset voivat päättää omasta kohtalostaan. Ehkä tekin olette kuulleet, että Brysselin byrokraatit tukevat maahanmuuttoa ratkaisuna väestön vähenemiseen ja ikääntymiseen. Me olemme sitä mieltä, että maahanmuuton sijaan meidän täytyy tukea unkarilaisia lapsia ja perheitä. Oletteko samaa mieltä, että ongelma täytyy ratkaista maahanmuuton sijaan tukemalla perheitä? Vastatkaa kyllä tai ei.”

Kirjeessä on 10 samantyyppistä väittämää ja mukana palautuskuori, jossa mielipidekyselyn voi postittaa takaisin.

Annastiina Kalliusta joululahja naurattaa, vaikka oikeastaan sen pitäisi kauhistuttaa. Hän ihailee tutkimusluokkansa abien ironian kykyä eikä ole huolissaan näiden nuorten medianlukutaidosta.

– Tutkimallani abiluokalla yhden lukuvuoden päätöspuheista piti retorisesti lahjakas poika. Puhe oli taitava kopio Orbánin voittopuheesta, mutta hulvattomalla sisällöllä. Satapäinen yleisö nauroi täysillä, Kallius kertoo.

Vähän vanhempia Unkarin nykyhallinnon vastustajia sen sijaan ei naurata. Osana tutkimustaan Kallius haastatteli parikymmentä liberaalin älymystön edustajaa.

Moni heistä oli sitä mieltä, ettei Unkarin tilanne ratkea ilman verenvuodatusta. Suurin osa ajatteli, että käännettä parempaan ei ole odotettavissa ainakaan 20 vuoteen. Toiveikas ei ollut kukaan.

“Sinäkin lähdet. Haista paska”, sanoi eräs Kalliuksen unkarilainen ystävä halatessaan häntä jäähyväisiksi.

Uuden elämänsä ensi töikseen Minna-Maaria Lax laittoi jalkaansa taitoluistimet. Ne olivat lumenvalkoiset, naisen jalkaan suunnitellut. Lax oli miehen ruumiissa. Tarpeeksi leveää lestiä oli hankala löytää.

Hän oli omistanut luistimet pitkään. Ne olivat pölyttyneet kaapissa viimeiset kaksikymmentä vuotta. Melkein yhtä pitkään kuin Lax itse.

Lax ei osannut luistella, mutta oli halunnut jäälle jo kauan. Siitä asti, kun hän pienenä poikana näki koulun tyttöjen piirtävän piruetteja jäähän liikuntatunnilla. Silloin elettiin 1970-lukua.

Minna-Maaria Lax oli tuolloin Markku-Pekka Antikainen, maatalon poika Siilinjärveltä. Hän olisi halunnut mennä tyttöjen mukaan luistelemaan, mutta se ei siihen aikaan sopinut.

Nyt Lax on yli viidenkymmenen. Hän ei vieläkään ole kovin hyvä taitoluistelija, mutta silti häntä voisi kutsua uranuurtajaksi.

Hän on ensimmäinen kilpailija, joka osallistui aikuisluistelijoiden epävirallisten MM-kilpailuiden miesten sarjaan, ja pukeutui mekkoon.

Pukeutumisellaan Lax on herättänyt keskustelua taitoluistelun patavanhoillisen sääntökirjan ajanmukaisuudesta. Kilpailusta toiseen hän on saanut virhepisteitä asunsa vuoksi.

Hän lienee myös ainoa yli viisikymppisenä luistelemisen aloittanut, jota valmentaa lajin Suomen mestari.

Lax nauttii luistelusta sydämensä kyllyydestä, vaikka kaikki eivät haluaisi nähdä häntä jäällä.

Rohkeus löytyy

Korkealta kantautuva jyrinä ravistelee maata Siilinjärvellä. Mitään ei näy.

Ääni lähtee Hornet-hävittäjistä, jotka ovat nousseet ilmaan Rissalan lentoasemalta. Sen kiitotie päättyy muutaman kilometrin päähän Laxin kotitilalta.

Kun Minna-Maaria oli nuori ja vielä Markku-Pekka, hän juoksi samalta kentältä lähteneitä MIG-hävittäjiä karkuun.

Nyt hän ei enää pakene. Ei ilmavoimia tai itseään.

Markku-Pekka Antikainen ei koskaan oppinut luistelemaan. Se ei johtunut siitä, ettei hän halunnut luistella. Hän vain sattui karsastamaan mailaa, joka oli otettava käteen kentälle mentäessä.

Kun hän oli 12-vuotias ja oppikoulussa, oli 1970-luvun puoliväli. Tuolloin pojat olivat jäällä vain pelatakseen jääkiekkoa. Antikaista kömpelöt hokkarit inhottivat.

– Jäin liikuntatilojen vessaan sovittamaan valkoisia taitoluistimia, jotka joku tyttö oli unohtanut sinne. Kokeilin niitä aika monta kertaa.

Antikainen turhautui, ja hänelle hankitut hokkarit “hukkuivat” aina johonkin. Antikainen pyysi muutaman ystävänsä kanssa, että luistelun voisi korvata hiihtämällä.

Opettaja suostui.

Varttuneemmalla iällä Antikainen keräsi rohkeutensa ja hankki itselleen taitoluistimet. Siihen kantti sitten loppuikin. Vuosikymmeniin hän ei uskaltanut laittaa luistimia jalkaan kenenkään läsnäollessa.

Lopulta vuonna 2006 Antikainen oli tehnyt päätöksensä. Hän aikoi tulla kaapista. Lapset olivat jo sen verran vanhoja, että ymmärtäisivät. Työurakin oli luotu. Elämä oli riittävässä tasapainossa.

Hän kertoi perheelleen sukupuoli-identiteetistään, jonka hän oli salannut pikkupojasta asti. Vaikka Antikainen periaatteessa hetero olikin, hän tunsi itsensä enemmän naiseksi ja aikoi tästä lähtien pukeutua sen mukaisesti.

Antikainen antoi itselleen uuden nimen: Minna-Maaria Lax. Sukunimi tarkoittaa ruotsiksi lohta. Se on jalokala, joka ui vastavirtaan kutemaan. Etunimi Minna tulee Canthilta, idolilta.

Avioliitto meni karille. Lapset lähtivät kotoa maailmalle. Töistä pystyi ottamaan vuorotteluvapaata.

Nyt ei ollut enää tekosyitä. Lax puhdisti valkoiset luistimet ja laittoi ne jalkaansa. Sen jälkeen hän ei ole halunnut ottaa niitä pois.

Luistelu sai jalkapöydät tuntumaan siltä kuin ne olisivat tulessa. Liekki oli syttynyt.

Mestari kohtaa noviisin

Viisi vuotta sitten Lax mursi ranteensa yrittäessään yksinkertaista hyppyä. Ne olivat hänen ensimmäiset taitoluisteluharjoituksensa. Hän olisi voinut lopettaa koko homman siihen.

Sen sijaan Lax vietti sairauslomansa katsoen Dancing on Ice -ohjelmaa televisiosta. Jäälle hän palasi heti, kun lääkäri antoi luvan.

Ehkä se oli juuri sisu, joka kiinnitti Elise Luovulan huomion.

Luovula, entinen Ahonen, oli aikanaan Suomen paras naistaitoluistelija. Nyt hän valmentaa Minna-Maaria Laxia.

Sitä ennen hän pysyi pitkään poissa jäältä. Hän oli pettynyt taitoluistelumaailmaan.

Luovula aloitti luistelemisen nelivuotiaana. Hän halusi jääprinsessaksi. Jo 11 vuoden iässä hän teki kilpailuissa kolmoishyppyjä. Nuorten MM-kilpailuissa hän esiintyi ensi kerran 13-vuotiaana.

Koulut hän kävi kesäisin, kun luistelu söi talvella kaiken ajan. Luovula harjoitteli huippuvalmentaja Peter Burrowsin opissa New Yorkissa. Palkintokaappi täyttyi pokaaleista.

Suomen mestaruuden Luovula nappasi 17-vuotiaana vuonna 1985. Hän oli noihin aikoihin ylivoimainen Suomessa.

Aikuisten MM-kisoissa Luovula pääsi jäälle Katarina Wittin ja muiden maailman parhaiden kanssa.

Minna-Maaria Lax ihaili tuolloin nuoren suomalaisen taitoja televisiosta.

Huipulla pysyminen vaati Luovulalta paljon uhrauksia. Treeneissä oli painettava monta tuntia päivässä. Aikaa ystäville oli vähän.

1980-luvun loppupuolella Luovulalle ilmoitettiin, että hänen uransa oli ohi. Luovula kertoo, että Taitoluisteluliitto ei enää halunnut päästää häntä edes sellaisiin kilpailuihin, joihin hänet oli kutsuttu. Kisoihin varatut lentoliput tuli palauttaa takaisin liitolle.

– Annoin koko nuoruuteni lajille. Sitten yhtäkkiä päätettiin, että ”no nyt sä voisit lopettaa. Olet niin vanha, kahdeksantoista.” Kyllä se kovaa on.

Ilman tukijoita taitoluistelun huipulla on mahdoton pysyä. Jääaika ja valmennus syövät melkoisesti rahaa, eikä harjoittelulta jää aikaa hankkia varoja itse.

Luovulasta tuntui, että järjestelmä petti hänet. Hän jätti taitoluistelupiirit kokonaan ja lähti lukemaan lakia.

Meni pitkään, ennen kuin Luovula sai intohimonsa lajiin takaisin. Sen palauttamisessa avitti luistelutaidoton maatalon isäntä Siilinjärveltä.

Operaatio Oberstdorf

Elise Luovula tapasi Minna-Maaria Laxin ensimmäistä kertaa kansalaisjärjestö Setan 40-vuotisjuhlaseminaarissa vuonna 2014.

Luovula oli tilaisuudessa kuuntelemassa. Minna-Maaria Lax oli kutsuttu paikalle puhumaan.

Lax kertoi yleisölleen siitä, mitä on olla viisikymppinen transihminen, joka harrastaa taitoluistelua, vaikka ei oikein osaa. Hän kertoi siitä, miltä tuntuu pukeutua mekkoon ja kilpailla miesten sarjassa.

Taitoluistelupiirejä voisi kuvailla vanhoillisiksi. Etenkin lajin kansainvälinen sääntökirja on sitä. Lajin pukukoodi rankaisi Laxia pistevähennyksin joka kerta, kun hän esiintyi mekossa.

Lax hakee taipuisuutta baletin avulla. Tässä ollaan Savonlinnan musiikki- ja tanssiopiston tunnilla. Opettajana Dãnut Cioatã.

Lax oli jatkuvasti katseen alla, mutta se ei tuntunut haittaavan häntä. Hän piti luistelusta niin paljon.

Puheensa lopuksi Lax ilmoitti, että hänen tavoitteenaan oli osallistua aikuisluistelijoiden epävirallisiin MM-kisoihin Saksan Oberstdorfissa vuonna 2018.

Luovula kuunteli hämmästyneenä. Laxhan oli vasta aloittanut luistelun. Yli viisikymppisenä.

Vuosikymmeniä luistelupiireistä ulkona ollut Luovula ei edes ollut tullut ajatelleeksi, että lajia voisi harrastaa myös aikuisiässä, ja että iäkkäille luistelijoille järjestetään omat kilpailunsakin. Hän ei ajatellut, että se voisi tuoda niin paljon nautintoa jollekulle.

Jokin Laxin puheessa tarttui häneen, se puhutteli ja herätteli.

Yhtäkkiä kaikki oli selvää: Hän halusi auttaa tuota kahelia. Oberstdorfiin mentäisiin, yhdessä. Eikä vuosi olisi 2018, vaan 2016.

Taidoton luistelija

Oli aivan sama, lähtisikö kisoihin kahden vai neljän vuoden valmistautumisella, Luovula ajatteli. Aikaa taitojen kartuttamiseen oli joka tapauksessa aivan liian vähän. Miksi siis odottaa?

Joka tapauksessa harjoiteltava olisi lujasti jo pelkän turvallisuuden vuoksi. Kaksikko aloitti valmistautumisen Oulunkylän tekojäällä joulukuussa 2014.

Laxin ensimmäinen ohjelma luisteltaisiin Euroviisuvoittaja Conchita Wurstin Rise like a phoenix -kappaleen tahtiin. Drag-artisti Wurst oli ravistellut viisumaailmaa edellisenä keväänä, ja Lax aikoi tehdä saman luistelupiireissä.

Alku ei luvannut hyvää. Vasta nyt Luovula tajusi, miten vähän hänen suojattinsa osasi.

– Olen kohdannut vain luistelijoita, joilla on käsitystä luistelemisesta. Sitä olettaa, että Suomessa kaikki osaavat luistella jotenkin, Luovula sanoo.

Nelipäiväisen luisteluleirin aikana Luovulan tunteet olivat vaihdelleet onnistumisen ilosta järkytyksen kautta epäuskoon.

Lax ei kerta kaikkiaan osannut luistella. Hän pystyi hädin tuskin kääntymään luistimilla takaperin. Raskaat harjoitukset painettiin loppuun väkisin.

Oli aloitettava aivan alusta.

– Taitoluistelu on kuin aakkoset. Kun opit riittävästi, pystyt kirjoittamaan erilaisia asioita. Minna-Maarian aakkosista puuttui vokaaleja ja konsonantteja, Luovula vertaa.

Mutta Lax yritti. Se teki vaikutuksen Luovulaan, joka oli ottanut oman nuorena hankitun luistelutaitonsa itsestäänselvyytenä.

– Tässä on ihminen, jonka suurin unelma on oppia luistelemaan. Miten joku voi haluta niin paljon oppia kaikkea tätä, Luovula ihmetteli.

Lax otti harjoittelun tosissaan. Hänen treenikirjanpitonsa mukaan vuonna 2015 harjoituskertoja kertyi reippaasti yli kolmesataa. Seuraavana vuonna määrä oli kasvanut lähes neljäänsataan.

Käytännössä Lax ei päivätyönsä lisäksi tehnyt muuta kuin harjoitellut. Pikkuhiljaa se alkoi näkyä jäällä.

Eddie the Eaglen jalanjäljissä

Laxia on kutsuttu taitoluistelun Eddie Edwardsiksi. Se on osuva vertaus.

Michael “Eddie the Eagle” Edwards oli ensimmäinen brittiläinen mäkihyppääjä olympialaisissa – ja epävirallisesti maailman huonoin lajissaan. Vuoden 1988 Calgaryn olympialaisiin hän pääsi, koska ketään muutakaan edustajaa briteillä ei ollut.

Korkeita paikkoja kammoksunut ja heikkonäköinen Edwards oli muita hyppääjiä reippaasti painavampi. Hän rahoitti harjoittelunsa itse työskentelemällä rakennustyömailla.

Calgaryn olympialaisissa huuru kerääntyi Edwardsin silmälasien paksuihin linsseihin, ja mies jäi viimeiseksi sekä pienen että suuren mäen kilpailuissa.

Niin olisi taatusti käynyt ilman huuruakin.

Kisojen jälkeen Kansainvälinen olympiakomitea muutti kilpailusääntöjään siten, että Edwardsin tasoisilla hyppääjillä ei olisi mahdollisuuksia päästä parempiensa joukkoon varastamaan huomiota.

Taidon puutteesta huolimatta – tai ehkä juuri sen vuoksi – Edwardsista pidettiin. Hän oli sympaattinen, itseironiaan kykenevä ja sinnikäs.

Altavastaaja Edwardsista tuli ilmiö jopa oman lajinsa ulkopuolella. Hänestä nauhoitettiin kappaleita ja tehtiin elokuva.

Vaikka Laxista ei vielä ole tehty elokuvaa, jonkinlaisena ilmiönä häntäkin voi pitää.

Mekko saapuu Saksaan

Jääkenttien Eddie the Eagle, eli Suomen Minna-Maaria Lax, levitti siipensä Euroopan ylle suunnitelmien mukaan Oberstdorfissa vuonna 2016. Valmistautuminen oli mennyt niin hyvin kuin se niistä lähtökohdista voi mennä.

Runsas harjoittelu näkyi Laxin kropassa. Hän taipui ja jaksoi aiempaa paremmin. Kaksikon mieli oli hyvä, mutta erään valmentajakollegan sanat ennen lähtöä kaihersivat Elise Luovulan mieltä.

– Hän sanoi, että on se hyvä, että lähdet Minna-Maarian mukaan, ja että varaudu, Luovula muistelee.

Luovula oli ottanut neuvon tosissaan, mutta varautuminen osoittautui sillä kertaa turhaksi. Reissu sujui hienosti, ja Lax sekä ihastutti että ihmetytti katsojia.

Miesten sarjassa naisten esiintymisasussa kilpaillut Lax otettiin avosylin vastaan. Hän on tiettävästi ensimmäinen, joka kilpailun historiassa on niin tehnyt.

Niinpä mikään ei valmistanut kaksikkoa siihen, mitä samoissa kilpailuissa tulisi tapahtumaan vuotta myöhemmin.

Tuonakin vuonna itse kilpailutilanne sujui mallikkaasti. Lax esitti Finlandiaksi ristityn esityksen Suomi 100 -hengessä. Yllään hänellä oli sinivalkoinen lyhyt mekko ja valkoiset luistimet.

Mekkoa ei miesten kilpailuissa saisi käyttää. Siitä rangaistaan pistevähennyksillä. Lax ei tästä ollut koskaan välittänyt, vaikka se näkyi joka kerta tulostaululla. Pistevähennyksistä huolimatta Lax voitti pronssia.

Mainiosti sujuneen kilpailun lisäksi hänen pioneerityönsä näytti kantaneen hedelmää. Kun vuotta aiemmin hän oli kilpailuiden ainoa transihminen, nyt naisten asussa kilpailevia miehiä oli jo kolme.

Kilpailun jälkeen edessä oli palkintojenjako. Palkintopalli oli viety jäälle, kentän keskelle. Lax ja Luovula odottivat seremonian alkua hyvillä mielin kaukalon laidalla.

Sitten urheilumaailma esitti välähdyksen menneisyydestä.

Häväistys jäällä

Laxin ja Luovulan eteen parkkeeraasi mies, joka ei lakannut huutamasta. Hän ei päästänyt tuoretta pronssimitalistia hakemaan palkintoaan.

– Hän oli selvä auktoriteetti, vaikka en tiennyt kuka hän oli. Hän oli hyvin hyökkäävä siinä kaikkien ihmisten keskellä ja kuullen, Luovula muistaa.

Tilanne oli niin omituinen, että kaikenlaiseen kohteluun tottunut Laxkin oli poissa tolaltaan. Hän koki tulleensa nöyryytetyksi ja lähti pukukoppiin.

Juristin koulutuksen saanut Luovula tiedusteli, mistä huutaja oli kimpaantunut. Kävi ilmi, että mekosta. Mies ei halunnut päästää Laxia kilpailuasussaan palkintopallille.

– Se keskustelu ei kuulunut enää tähän aikakauteen, Luovula sanoo.

Kävi ilmi, että mies oli korkealla Kansainvälisen luisteluliiton organisaatiossa. Toisin sanoen hänen natsansa riittivät tällaiseen temppuun.

Pukukopissa Lax sai tukea saksalaiselta kilpatoveriltaan Steffi (Stefan) Echenspergeriltä, joka voitti kilpailussa hopeaa. Lopulta kumpaakaan ei päästetty mitalikorokkeelle. Kaksikko katsoi kaukalon laidalta, kun voittaja sai palkintonsa.

– Se oli äärimmäinen loukkaus. Olen kykeneväinen vastaanottamaan kritiikkiä esimerkiksi luistelutaidoista. Kun mennään identiteettiin, se on pyhäinhäväistys, Lax kertoo.

Elise Luovulan mukaan taitoluistelupiirit ovat monin paikoin vanhoillisia, vaikka muutosta on tapahtunutkin.

– Minna-Maaria on varmasti muuttanut paljon taitoluistelukulttuuria niin Suomessa kuin Oberstdorfin kisojen kautta muuallakin, hän uskoo.

"En usko, että taitoluistelu toimii suunnannäyttäjänä"

Lax korostaa, että Suomessa hän ei ole törmännyt vastaavanlaiseen käytökseen. Myös Suomen Taitoluisteluliiton toiminnanjohtaja Outi Wuorenheimon mielestä kotimaassa asiat ovat hyvällä tolalla.

– Ihmisten suhtautuminen toisiin ihmisiin on mun mielestä todella hyvää. Täällä on totuttu siihen, että meitä on erilaisia. Kansainvälisen liiton sääntötaso on sitten eri juttu.

– Jos sitä katsotaan, niin kyllä: Laji on hyvin konservatiivinen, Wuorenheimo sanoo.

Wuorenheimo tuntee Oberstdorfin tapahtumat hyvin. Hänen mukaansa kyseessä oli järjestäjän moka.

Kansainvälisen taitoluisteluliiton säännöt eivät estä palkinnon hakua mekossa. Koska kyseessä on kansainvälinen kilpailu, mutta ei virallinen arvokilpailu, palkinto olisi pitänyt voida hakea vaikka verkkareissa.

Jos kyseessä olisi ollut virallinen arvokilpailu, kuten esimerkiksi olympialaiset, tilanne olisi ollut toinen. Silloin palkinto olisi pitänyt hakea kilpailuasussa. Kilpailuasun puolestaan olisi pitänyt olla sääntöjen mukainen, mikä olisi estänyt korokkeelle astelemisen mekossa.

Yleisesti ottaen Wuorenheimo pitää tärkeimpänä, että puku on turvallinen ja tukee esitystä. Vaate ei saisi olla itseisarvo.

Tällä hetkellä tilanne on Wuorenheimon mukaan se, että Kansainvälisen luisteluliiton alaisissa kilpailuissa mekkoon pukeutuva mies herättää lähinnä ihmetystä.

– Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään sitä (mekossa esiintymistä) vastaan, mutta olen järjestämässä kisoja näillä säännöillä. Se on ihan sama mitä mieltä minä olen.

YK:n ihmisoikeuksien julistus kieltää syrjinnän ja korostaa ihmisten yhdenvertaisuutta. Wuorenheimo myöntää ristiriidan kilpailusääntöjen ja julistuksen välillä.

– Jos se on sääntö, niin sitten laitetaan kättä lipalle, kunnes sitä muutetaan. En ota kantaa, ovatko säännöt oikein vai väärin.

Pitäisikö kilpasarjoja sitten olla naisten ja miesten lisäksi myös muunsukupuolisille? Wuorenheimo uskoo, että vaikka vastaus kysymykseen lopulta olisikin kyllä, muutos ei ole tapahtumassa lähiaikoina.

– En usko, että taitoluistelu toimii suunnannäyttäjänä tässä asiassa.

Laxia Wuorenheimo kuvailee “hienoksi taistelijaksi, joka vie lajia eteenpäin”.

– Maailma on muuttumassa, mutta se muuttuu valitettavan hitaasti.

Todelliset asenteet paljastuvat, kun pintaa raaputtaa

Suomessa urheiluun liittyvä häirintä on tyypillisesti sanallista. Se on vähättelyä, homottelua, loukkaavaa puhetta ja huonoja vitsejä väärässä paikassa.

Näin kertoo tutkija Marja Kokkonen. Hän on Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan lehtori ja urheilupsykologi. Kokkonen on ehkä parhaiten perillä siitä, minkälaista syrjintä urheilun ja harrastamisen yhteydessä on.

– Syrjivä puhe ei rajoitu vähemmistöihin, se ei katso seksuaalista suuntautumista tai sukupuolta. Ihan heteropikkupojat joutuvat homottelun kohteeksi. Myös aikuisten homottelemiksi.

Aihetta on Suomessa tutkittu vähän. Kokkonen työstää parhaillaan kolmivuotista tutkimushanketta, josta on tulossa maan laajin. Koossa on jo noin puolentoista tuhannen ihmisen kokemuksia häirinnästä ja syrjinnästä.

Mikä tilanne Kokkosen mielestä on taitoluistelupiireissä?

Ensimmäisenä hän huomauttaa, että ei tunne lajipiirejä kovin syvällisesti. Hän myös sanoo, että Suomessa luisteluväki on tehnyt hartiavoimin töitä syrjinnän poistamiseksi.

Konservatiivisia piirteitä on silti edelleen runsaasti. Selkeimpänä esimerkkinä Kokkonen nostaa esiin pukukoodin.

– Naiset saavat valita luistelevatko he housuissa vai hameessa. Miesten sarjassa rokotetaan, jos he eivät luistele housuasussa. Pidän sitä täysin epätasa-arvoisena, Kokkonen sanoo.

Syrjintään liittyvät lait kiristyivät Suomessa vuosina 2014–2015. Kokkonen toivoo, että lakiuudistuksen vaikutus näkyy tulevaisuudessa syrjinnän ja häirinnän vähentymisenä. Hänen äänestään kuitenkin kuuluu skeptisyys.

– Olen havainnut, että kun ihmisiä jututtaa tarpeeksi kauan, pinnan alta paljastuu, että asenteet eivät olekaan niin sallivia. Ihmiset ovat aiempaa tietoisempia siitä, että kuuluu sanoa, että erilaisuus on mahtava juttu.

Seuraavaksi Xenan sotisopaan

Minna-Maaria Lax ei ole antanut yhden huonon kokemuksen masentaa. Hän kiertää kilpa-areenoita yhdessä Elise Luovulan ja muiden tukijoidensa kanssa milloin Egyptin kuningatar Nefertitinä, milloin elämäänsä kyllästyneenä itämaan geishana.

Seuraavaksi hänestä rakennetaan amatsonien amatsoni, soturiprinsessa Xena.

Ehkä ilmapiiri on jo muuttunut. Laxin mukaan häntä ei enää kuluvalla kilpailukaudella ole rangaistu mekon käytöstä kotimaan kilpailuissa.

Lax laskee, että hän on yhteensä kahdeksasta kilpailusta saanut yhden pisteen miinusmerkinnän ainoastaan kerran. Ehkä vakiokasvoon ja tämän asusteisiin on jo tuomaristossa totuttu.

Asia on tapetilla myös Olympiakomiteassa, joka valmistelee parhaillaan suosituksia, joilla trans- ja muunsukupuolisia saataisiin paremmin kannustettua mukaan urheilemaan.

Lax itse vähättelee pioneerityötään lajin parissa.

– Enhän minä edusta mitään suurta uutuutta. Mitä olen kuullut ja lukenut, huipputasoltakin löytyy kavereita, jotka olisivat voineet lähteä vaikka hameessa luistelemaan.

Kukaan ei kuitenkaan tehnyt niin ennen Laxia.

– Ei se aina kaikkien pirtaan käy, kun haastetaan vakiintunutta sukupuolikäsitystä. Toivon tietysti, että asiat muuttuvat, mutta mie en anna periksi. Se on ihan selvä.

Muutosta odotellessa Siilinjärven kotitilalla riittää lunta kolattavaksi ja peltoa kynnettäväksi.

Onko sinua vähätelty, kiusattu tai vaikkapa homoteltu vain harrastuksesi tai ulkonäkösi vuoksi? Tai onko sinulle niin, että olet sortunut jakamaan tuomioita ulkokuoren perusteella? Ylen A-studio kerää kokemuksia arkipäivän erilaisuudesta ja siitä johtuvasta syrjinnästä.

Voit kertoa tarinasi esimerkiksi alla olevaan kommenttikenttään. Voit myös lähettää kokemuksesi sähköpostilla osoitteeseen a-studio@yle.fi tai suoraan toimittajalle osoitteeseen jaakko.mantymaa@yle.fi.

Minna-Maaria Laxista kertova dokumentti esitetään Ylen A-studiossa maanantaina 7.1.

Suuret lumihiutaleet tanssahtelevat hiljalleen putoillen saunan portaille. Punaisen, puisen saunan piipusta tupruttelee valkeaa savua. Pienikokoinen nainen, harmaa pipo syvälle korvien yli vedettynä, kiskoo perässään pihan poikki maitokärryjä, joissa on iso lastillinen polttopuita.

Viima tunkee puseron alle - talvi teroittaa kynsiään. Puulämmitteinen talo ja sauna nielevät täyden kärryllisen puita päivittäin, kovilla pakkasilla vielä paljon enemmän.

Jyväskyläläinen Ambrosia Valoriihi, 53, muutti metsän keskelle järven rantaan viime maaliskuussa. Hänen erikoiselle nimelleen on syynsä: se selviää hieman myöhemmin.

Pohjoisessa Keski-Suomessa sijaitsevan pienen maatilan lähin kauppa ja isompi maantie ovat 20 kilometrin päässä. Valoriihellä on auto käytössä ja hän käy kyläkaupassa kerran kahdessa viikossa.

Oma talo luonnon keskellä on ollut aina Valoriihen haaveissa.

– Kun olin lapsi, vierailimme kesäisin isän serkkujen maatilalla heinänteossa. Olen aina halunnut asua maalla, jo silloin kun nyt kolmekymppiset lapseni olivat pieniä.

Kahden lapsen äiti on koulutukseltaan sosionomi ja toimi aikoinaan muun muassa nuorisopsykiatrialla. Altistuttuaan huonolle sisäilmalle hän kouluttautui hierojaksi, mutta kaikilla työpaikoilla törmäsi samaan ongelmaan: sisäilmaltaan puhtaita työtiloja ei tahtonut löytyä. Hän oli vuosia työttömänä.

Valoriihi kärsi pitkään sisäilman aiheuttamasta päänsäryistä ja kuumeilusta.

– Terveyden takia minä tänne muutin. Tärkein asia oli, että halusin hengittävään hirsitaloon ja puhtaaseen luontoon asumaan.

Monen vuoden etsintöjen jälkeen Valoriihen haave toteutui. Netissä tuli vastaan 11 vuotta asuttamattomana ollut talovanhus piharakennuksineen juuri siltä seudulta, josta hän oli uutta kotiaan etsinytkin. Ja johon hänen rahansa riittivät.

– Kun tulin tätä paikkaa katsomaan, odotin, että vastassa on taas jokin hirveä pommi. Mutta sitten olikin tupa, ranta ja maakellari, ajattelin, että ehkä tämä on nyt minun paikkani.

Korjaustarpeita vuonna 1951 rakennetussa puutalossa toki riittää. Talon hirret saattavat hyvin olla lähes 200 vuotta vanhoja, koska 1800-luvulla samoilla sijoilla on kukoistanut saha ja sata vuotta myöhemmin mylly.

Ennen talon kunnostusta osa alimmista hirsistä oli lahoja, savupiippu rapistunut, monet ikkunoista rikki, eikä leivinuunikaan ollut enää käyttökunnossa.

Uudisraivaaja tai pikemminkin uusioraivaaja

Sorkkarauta, vasara ja petkele nojaavat ajan tummentamaa hirsiseinää vasten tuvassa. Ne olivat ensimmäiset työkalut, joilla Ambrosia Valoriihi tarttui suururakkaansa, tilan peruskunnostamiseen.

Työsarkaa tilalla on riittänyt, mutta ei Valoriihi koskaan ole työtä vieroksunut.

Alimmat huonokuntoiset hirret on nyt vaihdettu uusiin ja tuvassa on hyvä ja raikas ilma. Tuli leimuaa uudelleen muuratussa, vaaleatiilisessä leivinuunissa ja puuhellalla porisee hirvikeitto.

Valoriihi häärii tuvassa ja keittiönurkkauksessa villasukat jalassa.

– Villasukat ovat sisällä tarpeen, koska tuvassa on pakkasilla vähän vilpoista. Tekee mieli mennä leivinuunin ääreen lämmittelemään, kun ikkunoista käy pieni veto.

Tilalle tulee sähkö, mutta Valoriihi käyttää sitä hyvin säästeliäästi. Taloa pitävät lämpimänä leivinuuni, puuhella ja kaksi pönttöuunia. Valoriihi on vaihtanut rikkonaisten ikkunoiden paikalle uudet, kertaalleen kierrätetyt ikkunat. Hyvin hiotut ja valkoiseksi maalatut ikkunat näyttävät lähes uusilta, mutta vaativat vielä lisää tilkitsemistä.

– Kun teen jotakin, teen sen hyvin ja perusteellisesti. Se tuo minulle rauhaa. Mieli lepää kädenjäljessä. Olen aina arvostanut arjen työtä.

Valoriihi sytyttelee pitkiä kynttilöitä, ne tuovat tupaan valoa paremmin kuin matalat kynttilät. Katossa roikkuu pari valaisinta, mutta niistä ovat töpselit irti seinästä. Valoriihi ei niin välitä sähkölampuista.

Ilman sähköä ja muita nykyajan mukavuuksia eläminen vaatii aikaa ja voimia.

Taloon ei tule vesijohtovettä, joten käytössä on ainoastaan ulkohuussi ja juomavesi on kannettava kaivosta. Saunan pesuveden Valoriihi saa nostettua tonttia halkovasta purosta.

Saunaan Valoriihi kantaa kerrallaan kuudesta kahdeksaan sangollista vettä ja kaivosta hän nostaa kerralla yleensä 30 litraa vettä, mutta se riittää useammaksi päiväksi.

Valoriihi katselee tuvan ikkunasta avautuvaa järvimaisemaa. Lahden pohjukka on jääriitteessä. Vajaa vuosi sitten näkymän peitti vielä tiheä risukko, jonka on käynyt raivaamassa 85-vuotias metsuri. Hän ja talkootuttavat ovat olleet yksin asuvalle naiselle suureksi avuksi.

– Olen todella kiitollinen kaikesta saamastani avusta. Yritän löytää myös itselleni käytettyä naisten moottorisahaa, sille olisi täällä paljon käyttöä.

Kirves kyllä pysyy sisukkaan naisen kädessä. Talven polttopuissa oli iso työ, mutta hän sai siihen apua. Toisella puolella tonttia asuvien naapureiden neuvot ja apu ovat olleet muutenkin monesti tarpeen.

Auttavaisten naapureiden ansiosta Valoriihi tietää nyt myös miten leivinuunia lämmitetään, milloin tuliset kekäleet tulee kaapia pois uunista.

Naapureita Valoriihen sisukkuus hämmästyttää ja he kutsuvat häntä uudisraivaajaksi. Itse hän tuntee olevansa ehkä ennemminkin uusioraivaaja, koska vaalii vanhaa ja suosii uusiokäyttöä.

Kierrätystä ja vanhan kunnostusta

Lumisade on lakannut. Kolmen hehtaarin tontti on kääriytynyt puhtaan valkeaan, hentoon lumipeittoon. Valoriihi pistää vuorelliset mustat, kumisaappaat jalkoihinsa ja lähtee lisäämään puita saunaan.

Pihan toisella puolella on vanha, harmaa tiilinavetta ja sen päädyssä puinen hevostalli. Tallissa ei ole ollut eläimiä vuosikymmeniin, mutta sisällä tuoksuu yhä tallilta: heinän, kauran ja hevosen tuoksu on pinttynyt puisiin lattialankkuihin.

Tallin perällä on huussi. Huussin alusenkin Valoriihi puhdisti viime kesänä omin käsin perusteellisesti, kuten saunan takaa löytyneen tunkion. Yksitellen hän tonki vuosia vanhat jätteet ylös montusta ja eritteli ne kaikki omiin pinoihinsa.

– Hylätyn hetekan ja muun metalliromun laitoin omaan kasaansa. Muoviroskat ja kaikki muut jätteet, kuten vanhat vaipat omiinsa. Kaiken käyttökelpoisen tavaran otin talteen.

Lumiset, korkeat kuuset seisovat ylväinä kuin juhlapukuihinsa sonnustautuneina saunan nurkalla.

Valoriihi haaveili aluksi aivan umpimetsään muuttamisesta, mutta tuli toisiin ajatuksiin, koska ei halunnut raiskata koskematonta luontoa. Sen sijaan hän päätyi korjaamaan ja puhdistamaan vanhaa asumusta.

Valoriihen mielestä on tärkeää puhdistaa vuosikymmenten roskat ympäriltä maasta siltä osin kuin hän siihen kykenee. Hän pyrkii aina kierrättämään ja erittelemään kaikki pienistä metalliniiteistä lähtien.

Luonnon säästämisen lisäksi vanhan uudistaminen auttaa häntä venyttämään penniä.

Rahan kanssa Valoriihi onkin saanut olla tarkkana. Ulkopuolisen työvoiman käyttö on ollut kallista ja budjetti on jo käytetty. Mutta Valoriihi on hyvä keksimään vanhalle tavaralle uusiokäyttöä ja tulee vähällä toimeen.

Valoriihi asettelee ruokapöydälle tunkiolta pelastamansa posliinilautaset. Eripariset lautaskoristeet sopivat hyvin talon henkeen. Lautasille hän annostelee hirvisoppaa, johon makua tuovat luomukasvikset.

Tuvassa leivinuunin tuoma lämpö tuntuu turvalliselle.

Vastatuulien vahvistama

Kaikkea mitä Valoriihi ei kunnostustöissä ole osannut tehdä, hän on opetellut. Häntä on neuvonut kauempana asuva yli 80-vuotias naapuri, joka on tehnyt hänelle myös työkaluja. Valoriihi on esimerkiksi nykyisin mestari irrottamaan nauloja, sen hän oppi, kun purki niitä tuhansia lattiasta.

Valoriihi on muutenkin sitkeää tekoa.

Hän on kahdesti taltuttanut rintasyövän, vaikka toisella kerralla syöpä oli päässyt jo imusolmukkeisiin leviämään. Nyt hän on ollut syövästä kohta viisi vuotta terveenä.

Reilu viisi vuotta on kulunut myös siitä, kun hänen puolisonsa menehtyi syöpään. Timon menetettyään Heini karisti entisestä elämästään kaiken vanhaa nimeä myöten. Uusi nimi, Ambrosia, kuvastaa jumalten ruokaa.

Valoriihi uskoo mahdollisimman luonnonmukaisen ruoan edistävän terveyttä ja sitä hän saa puhtaasta luonnosta.

Valoriihi poistatti toisen syövän jälkeen molemmat rintansa. Hän hoitaa nykyisin itseään syömällä terveellisesti ja lepäämällä riittävästi. Hän pyrkii käyttämään paljon lähiruokaa ja luomua yrtteineen.

Hän jopa jauhaa käsikäyttöisellä myllyllä viljan ja leipoo itse leipänsä. Tosin nyt tilan peruskunnostaminen ahmaisee niin paljon aikaa päivästä, ettei sitä leipomiselle ole liiemmin liiennyt.

Valoriihin iloitsee, että oma maapaikka antaa nyt mahdollisuuden lähiruoan luonnonmukaiseen kasvattamiseen.

– Tuonne rantaan johtavaan rinteeseen aion ensi kesänä kaivaa oman kasvi- ja mansikkamaan. Sinne istutan myös Siperian karhunvadelma- ja mustaherukkapensaan.

Yksin asuva, kaupungista muuttanut nainen on herättänyt kyläläisissä hieman ihmetystä. Yksinäisyyttä Valoriihi ei kuitenkaan ole kummasteluista huolimatta tuntenut, eikä päätöstään korpeen muuttamisesta katunut. Hänellä saattaa vierähtää helposti yli viikkokin, ettei hän tapaa ketään, mutta se ei häntä hetkauta.

– Onhan pihalla pikkulinnut, joita voin seurata. Ja sitten minulla on kaktus, joka aloitti kukkimisen aina jouluisin heti Timon kuoleman jälkeen. Se on elävä ja siitä on minulle seuraa, viihdyn yksin.

Valoriihen aikuinen poika asuu Saksassa. Poikaansa hän pitää yhteyttä netin kautta aina, kun käy aikuisen tyttärensä luona Jyväskylässä. Nettiyhteyttä ei hänen kotonaan ole, eikä televisiota. Mutta radiota hän toisinaan kuuntelee ja seuraa sitä kautta uutisia.

– Vielä kun kertoisivat radiossa kymmenen päivän sääennusteen, niin olisi hyvä! Sellaista ohjelmaa ei valitettavasti kukaan ole toistaiseksi keksinyt.

Ei ikävä kaupungin hyörinää

Valoriihi herää yleensä aamuisin ilman herätyskelloa, jos ei ole mitään menoa ja harvoin on. Aamupuuron hän keittää hiljalleen puuhellalla, samoin kuin teevedenkin.

Päivät kuluvat pihahommissa, talon kunnostamisessa ja muissa kotiaskareissa. Esimerkiksi tiskaaminen on oma projektinsa. Hän pesee astiat aina saunaa lämmittäessä, koska silloin saa helpoiten lämmintä vettä.

– Olen oppinut huolehtimaan, etteivät likaiset astiat jää kauaksi aikaa lojumaan saunalle, muuten hiiret riemastuvat niistä, pistävät bileet pystyyn. Ja saippua kannattaa muuten säilyttää rasiassa, koska se on hiirten suurta herkkua, nauraa Valoriihi.

Pikkupyykin Valoriihi pesee nyrkkipyykillä ja isommat vaatteet hän kuskaa pestäväksi kahden tunnin ajomatkan päähän Jyväskylään tyttärensä pesukoneessa.

Entisestä elämästä ja mukavuuksista Valoriihi ei kaipaa muuta kuin ehkä sisävessaa.

– Olisi kiva, jos saisin tänne lähemmäksi sisätiloja kuivakäymälän, ei tarvitsisi talvipakkasilla lähteä ulos. Ja jonkun vesipisteen myös.

Ja toki hän ikävöi kaupungista perhettään ja erityisesti kahta lastenlastaan. Viisi- ja kahdeksanvuotiaat tytöt käyvät tosinaan mummon luona kylässä. Viimeksi he kävivät joulun alla. Mutta muuten Valoriihi nauttii hiljaisuudesta, vapaudesta ja kiireettömyydestä.

– Kaupungissa ihmisillä on aina niin kiire, he eivät ehdi pysähtyä. Täällä ihmiset pysähtyvät ja juttelevat ihan asiaa, eivätkä vaan, että oliko jossain juhlissa ollut hauskaa.

Hiljaisuutta ja pimeyttä

Keltarintaiset talintintit pyrähtelevät ikkunan alla pensaassa. Iloinen sirkutus kuuluu sisälle asti – niiden laulua ei peitä liikenteen jylinä.

Ambrosia Valoriihi kertoo voivansa hyvin luonnon helmassa, hänestä hiljaisuus on ihanaa. Hän valitsi asuinpaikan mahdollisimman kaukaa kaikista voimalinjoista ja mastoista, hän tuntee silloin päänsä pelaavan paremmin.

– Toivoisin, että Suomeen jätettäisiin edes pieni alue, jossa ei olisi mitään sähkö- tai tietoliikenneverkkoja. Vaikka semmoinen nukkumapaikkarakennus, missä ihmiset voisivat käydä kokeilemassa miltä tuntuu, jos ei ole mitään sähköistä ympärillä.

Näppäinkännykkä Valoriiheltä löytyy, mutta hän käyttää sitä säännöstellen. Ystäviä hänellä käy toisinaan kylässä ja hän keskustelee ihmisten kanssaan enemmin juuri kasvotusten kuin puhelimessa.

Ilta hiipii hissukseen ja heittää pimeyden hupun ylle.

Valoriiheä ei pimeys pelota, hän oikeastaan rakastaa sitä. Hän nukkuu paljon paremmin, kun on pimeää. Ja nauttii säihkyvistä tähtitaivaista.

– Eihän täällä mitään pelättävää ole. On ainoastaan luonnon eläimiä, kuten jäniksiä ja kauriita ja eivät ne mitään pahaa tee. Kaupungissa on paljon enemmän pelättävää.

Ja mitä hän oikeastaan edes pelkäisi, kun on kuoleman kanssa niin sujut kaiken kokemansa jälkeen.

Valoriihi kohentaa leivinuunin hehkuvia kekäleitä. Kun hän ei näe tehdä enää ulkohommia, hän siirtyy aina iltapäivisin puuhastelemaan sisälle. Tekemistä piisaa sielläkin, muuttolaatikot odottavat tyhjentämistä, keittiöön pitäisi saada tiskialtaat asennettua ja kaapit laitettua. Uusi vesiputki on jo ruostuneen tilalle vaihdettu.

Ensi kesälle, valoisalle ajalle Valoriihellä on myös vielä paljon suunnitelmia.

Rantaan hän haluaisi rakentaa laiturin ja kodan. Ja risukasat pitäisi saada siivottua. Kaivon päältä puuttuu katos, mutta muuten Valoriihi on jo kuusi puoli metriä syvän kuilun omin käsin puhdistanut ja vaihtanut pohjalle uudet hiekat.

Onni piilee pienissä asioissa

Ambrosia Valoriiheä harmittaa, etteivät pienituloiset saa tukea kotona teetettyihin remontteihin. Vähätuloisilla ei ole riittävästi verotettavaa tuloa, jotta he voisivat hyödyntää kotitalousvähennystä.

Valoriihi tulee muuten toimeen pienen työkyvyttömyyseläkkeensä turvin. Hän sai viime kesänä eläkepäätöksen masennuksen vuoksi käytyään kolme vuotta terapiassa. Hän uskoo masennuksen johtuneen hänen huonosta terveydentilastaan.

Nyt hän on tyytyväinen, kun saa taas nukuttua hyvin ja tuntee koko ajan voimiensa palautuvan.

Valoriihi haaveilee vielä kuntoutuvansa niin hyvin, että jonain päivänä pystyisi tekemään jälleen töitä. Hän haluaisi auttaa muita ihmisiä parantumaan, esimerkiksi hieronnalla.

Mutta nyt Valoriihi elää oman näköistä elämäänsä päivän kerrallaan, nauttien luonnosta ja terveydestä.

Hänen lempihetkensä päivästä on istahtaa aherruksen lomassa lampaantaljalla pehmustettuun keinutuoliin leivinuuniin eteen. Siinä hän katselee vuoroin vastarannan jylhää kalliomaisemaa ja tulenliekkien leiskuntaa uunissa.

– Tuli rauhoittaa minua. Ja ei minua nyt enää mikään muu huolestuta kuin se, että miten tarkenen tuvassa 30 asteen pakkasessa.

Valoriihen mieltä painaa myös se, että jos lähistölle kaavailtu tuulivoimalahanke nytkähtää eteenpäin. Hän on pistänyt kaikki kerrostalokaksionsa myynnistä saamansa rahat ja säästönsä kiinni tilaan ja sen korjaamiseen. Hänestä olisi iso sääli ja suru joutua luopumaan siitä.

Hän pelkää tuulivoiman tuottamia sähkömagneettisia kenttiä ja maakaapelin tuomia haittoja sekä aliäänitaajuutta.

– Pelottaa, että minulle tulee uudelleen jatkuva stressitila kehoon, mikä on juuri helpottamassa. Ja miten tuo kaikki vaikuttaisi myös luontoon ja eläimiin, niin kuin Lapissa ollaan huolestuneita tuulivoiman vaikutuksista poroihin.

– Sain oman rannan ja näkymäksi kalliot vastarannalle. Kuulen pihalla puron solinan. Minun sielu lepää täällä. Ihmisen pitää saada nähdä taivaanranta. On iso siunaus, että pääsin tänne.

Valoriihi pakkaa saunakamppeitaan. Hän kertoo pitävänsä talvesta, mutta haaveilevansa pääsevänsä ensi kesänä heittämään lahjaksi saamansa katiskan järveen ja paistamaan ahvenia pannulla puuhellalla.

Satojen metrien jonot kerännyt, japanilaisen teamLab-kollektiivin näyttely Amos Rex -museossa päättyy tänään sunnuntaina. Viimeisenä päivänä museo pitää ovensa auki kello 17:ään saakka.

Tämän jälkeen Amos Rex sulkeutuu kuukaudeksi, kunnes belgialaisen surrealistin René Magritten näyttely avautuu helmikuun alussa.

Miksi teamLabin näyttelylle ei saada jatkoaikaa, Amos Rexin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Timo Riitamaa?

– Koska Magritten näyttely puskee päälle. Ripustusaika on jo nyt typistetty ihan minimiin eli tasan kuukauteen. TeamLabin näyttelyssä on paljon rakenteita, jotka pitää purkaa. Ja Magritte on niin iso nimi, että teosten tuominen ja ripustaminen on hirveän tarkkaan valvottua työtä, joka pitää tehdä huolellisesti.

– Emme myöskään voi ilmoittaa, että "hei, me pidetäänkin näitä (Magritten) tauluja kuukausi pidempään". Näyttelyä on suunniteltu jo vuosikausia yhteistyössä sveitsiläisen Luganon taidemuseon kanssa. Teoslainoja on muistaakseni yli 60 eri lainaajalta, eli kyseessä on tosi monimutkainen kalenteripalapeli. Nyt teokset ovat saatavilla.

Keskiviikosta lauantaihin näyttelyyn pääsi tavallista pidempään, kello 11–23. Eikö museon aukioloaikoja olisi voinut jatkaa vielä pidempään?

– Ongelmana on se, että museota ei voida pitää auki ammattitaidottomalla henkilökunnalla. Asiakaspalvelijat ovat saaneet kuukauden koulutuksen työhön.

– Henkilökunnan määrä on aikoinaan mitoitettu odotetulle noin 100 000 kävijälle, ja nyt ylitetään 250 000 kävijää. Väkeä on palkattu lisää, mutta henkilökunta tekee jo nyt niin paljon töitä kuin lainsäädäntö sallii ja ihmiset jaksavat.

Mikä voisi olla huippusuosion takana?

– Ensinnäkin se, että teamLabin kaltaista immersiivistä taidetta ei ole ennen Euroopassa juuri nähty. Osuimme oikeaan hetkeen. Toiseksi ihmiset ovat ottaneet museon ja sen arkkitehtuurin omakseen. Henkilökunnalla on iso osa siinä, että museokäynti on ollut ihmisille miellyttävä jonoista huolimatta.

– Sekin on varmasti vaikuttanut, että näyttely on ollut hyvin otollinen sosiaalisessa mediassa jakamiselle samalla tavalla kuin Yayoi Kusaman näyttely HAMissa muutama vuosi sitten. Siitä on tullut sellainen juttu, että näyttely markkinoi itse itseään.

Niin – kuinka instagrammable näyttelyn tulee nykypäivänä olla?

– Ei aina tarvitse olla! Omistajakin (museota ylläpitävä Konstsamfundet) on ilmoittanut, että taide edellä mennään. Emme valitse näyttelyjä sen perusteella, että tästä saa nyt hyviä Instagram-kuvia.

– Taidehan aina omaksuu uusimmat välineet käyttöönsä. Viime aikojen näyttelyt kertovat myös teknisestä kehityksestä.

René Magritten näyttely on ensimmäinen Suomessa. Minkälaisia yleisömääriä odotatte näyttelyyn?

– Sitä ei ole vielä tarkkaan laskettu. Näyttelyarkkitehtuuria suunniteltiin ennen kuin tiedettiin, että museosta tulee näin suosittu. Pelkään pahoin, että tilan kapasiteetti rajoittaa kävijämäärää.

– Parempi tilanne alkaa olla kesäkuussa, kun Amos Rexissä avautuu Ars Fennica -finalistien näyttely. Silloin museoon pystytään ottamaan huomattavasti enemmän kävijöitä kerralla.

Mitä tästä suosiosta on otettu opiksi?

– Huomenna käydään läpi koko päivä tästä näyttelystä saatuja kokemuksia. Palautteen perusteella näyttelyarkkitehtuuria, opasteita ja kävijäpolkua ulkoa näyttelytiloihin asti, kaikkea pientä, voidaan viilata.

– Jonot olivat aluksi kivoja, mutta siinä vaiheessa kun ne kääntyivät Simonkadun puolelle, ihmisten seisottaminen pakkasessa alkoi ainakin itseäni ahdistaa. Eli ratkaisuja pitäisi löytää.

– Esimerkiksi ajanvarausjärjestelmä ei ole helppo, kun museon kapasiteetti on pieni. Emme halua tehdä museota, jossa koko näyttely myydään etukäteen loppuun. Lapset ja nuoret ovat meille keskeinen kävijäryhmä, eivätkä he mieti kolme kuukautta etukäteen museossa käymistä.

Lue lisää:

Tuntikausien jonot historiaan? Supersuosittu Amos Rex harkitsee, että museokäynnin voisi varata etukäteen netissä (2.1.)

Amos Rexin ensinäyttelyn näkee yli neljännesmiljoona katsojaa (31.12.)

Poikkeuksellinen ilmiö Suomessa: Museoon pääsyä jonotetaan kuin ilmaista muovisankoa (21.10.2018)

Imatran keskustan reunamalla virtaa pakkaspäivänä leveä Vuoksi-joki. Virtaus on niin voimakas, ettei joki jäädy edes talven kovimmillakaan pakkasilla.

Vuoksi alkaa Saimaasta ja laskee Venäjälle aina Laatokkaan saakka. Suomen puolella tästä yli 150 kilometriä pitkästä joesta on vain runsas 10 kilometriä.

Aikanaan valtoimenaan virrannut Imatrankoski oli niin valtava, etteivät edes lohet päässeet siitä yli. Nyt paikalla oleva Fortumin Imatrankosken voimalaitos on Suomen suurin vesivoimalaitos.

Vuonna 1929 valmistuneen padon alapuolelle jäi kuitenkin elämään pieni, mutta sitkeä taimenkanta. Se pystyi lisääntymään harvoissa pienissä puroissa, joita on Imatrankosken voimalaitoksen ja muutaman kilometrin päässä olevan, mutta Venäjän puolella sijaitsevan toisen voimalaitoksen välissä.

Kun koski vielä humisi, oli sen viereen rakennettu pieni ränni, jota pitkin uitettiin tukkipuita kosken ohi. Tätä vanhaa käytöstä poistettua ränniuomaa hyödynnettiin osittain, kun Imatrankoskelle rakennettiin padon yläpuolelta alajuoksulle johtava kaupunkipuro. Varovaisena ajatuksena oli, että taimenet saattaisivat löytää puron ja tulla siihen kutemaan.

Kaupunkipuro valmistui vuonna 2014, ja nyt tutkijat ovat kuin ällikällä lyötyjä. Purosta kehittyi ennätysnopeasti mainio kutupaikka taimenille ja uintipaikka muillekin kaloille.

– Siitä on tullut tosi mahtavia tuloksia. Kaikki me jotka olemme olleet puroa tutkimassa, olemme tosi yllättyneitä, miten hyvät ne tulokset ovat, sanoo erikoistutkija Saija Koljonen Suomen ympäristökeskuksesta.

Erinomaiset olosuhteet

Imatran kaupunkipuro on pituudeltaan noin kilometrin mittainen. Leveyttä sillä on parisen metriä, paikoin jopa viisi. Kun puro valmistui, pyrittiin siitä tekemään mahdollisimman luonnonmukainen.

Puron pohjalle alkoikin kertyä kasvillisuutta, ja monet hyönteiset ottivat sen munimispaikakseen. Tämä alkoi houkutella paikalle myös taimenia, sillä ne syövät mielellään planktonia, pohjaeläimiä, hyönteisten toukkia ja veden pinnalle tulleita hyönteisiä.

– Kokonaisuudessaan kaupunkipurossa on taimenelle paremmat olosuhteet kuin luonnonpurossa, kertoo erikoistutkija Saija Koljonen.

Hyvät olosuhteet selittyvät sillä, että purossa ei ole taimenelle vihollisia eikä kamppailua elintilasta. Sen takia poikasilla on hyvät mahdollisuudet selvitä aikuisiksi.

Vuoksen taimenkanta oli pitkään uhanalainen, mutta nyt sen tulevaisuus näyttää hyvältä.

Palaa syntysijoilleen

Imatran kaupungin kalastusmestari Tomi Menna oli yksi niistä, jotka 2010-luvun alussa voimakkaasti ajoivat kaupunkipuron rakentamista Imatralle. Vastustus kaupunkilaisten keskuudessa oli suuri, vaikka merkittävä osa rahoituksesta saatiinkin paikallisen ely-keskuksen avustuksena. Nyt on aihetta hymyyn.

– Ensimmäiset taimenet löysivät tämän puron vuoden kuluttua puron valmistumisesta. Siitä se rupesi lisääntymään, ja nyt on tosi hyvin taimenta tässä purossa.

Taimenten elinkaari alkaa toteutua kaupunkipurossa itsestään, sillä kalastusmestari Tomi Mennan arvion mukaan viime lokakuussa puroon kutemaan nousseet taimenet ovat todennäköisesti syntyneet tässä purossa.

Tomi Menna kertoo, miten hän alusta asti uskoi taimenten löytävän kaupunkipuron. Siitä huolimatta hän on ällistynyt, että kaikki kävi niin äkkiä.

– Se vaan kertoo, miten suuri tarve tällä kaupunkipurolla oli, sanoo Menna.

Paitsi että kaupunkipurossa viihtyvät taimenet, on kaupunkipurosta tullut myös täysin uusi virkistyskohde Imatran Kruununpuistoon. Puron elämää on helppo käydä seuraamassa. Myös alueelle asennetut, paikallisesta historiasta ja kaupunkipurosta kertovat opastaulut ovat lisänneet parantamaan paikan viihtyvyyttä.

– Tavoitteet ovat toteutuneet juuri niin kuin ajateltiin, ja onhan tämä nyt ihan toisenlainen alue kuin silloin, kun tätä pusikkoa alettiin raivata, kertoo Tomi Menna.

Elintila kasvaa

Vuoksen taimen pysyy luonnostaan melko hyvin omalla alueellaan. Taimen kuuluu lohikaloihin, mutta Vuoksessa elävä taimen on varsin paikkauskollinen, eikä ole edes halukas vaeltamaan.

Lokakuussa taimen nousee puroon kutemaan. Poikaset kuoriutuvat seuraavan vuoden huhtikuussa ja jäävät sen jälkeen pariksi vuodeksi elämään puroon. Purossa ravinnoksi kelpaavat hyönteiset ja puron kasvit.

Kun taimen kasvaa ja siirtyy hyönteisravinnosta kalaravintoon, jättää se puron ja muuttaa elämään Vuoksen pääuomaan. Siellä se syö pääasiassa muikkua.

– Taimen kasvaa nopeasti ja tulee sukukypsäksi 3–4 vuoden ikäisenä. Sen jälkeen se lohikalojen tapaan palaa lisääntymään siihen samaan paikkaan, missä se on syntynytkin, kertoo kalastusmestari Tomi Menna.

Taimen vaatii kutupaikakseen sorapohjaisen puron. Veden tulee virrata myös soran läpi.

– Kutemisen onnistuminen vaatii hapekasta vettä läpi vuoden, ja se onnistuu vain tällaisilla virtapaikoilla, kertoo erikoistutkija Saija Koljonen Suomen ympäristökeskuksesta.

Tutkijoiden toiveena on, että aikuisiksi kasvaneet taimenet nousisivat joskus myös Imatrankosken padon yläpuoliselle osalle, jossa niillä ennen Tainionkosken voimalaitosta olisi iso elintila.

Voisi korvata lohiportaat ja kalatiet

Suomessa lukuisissa joissa kalojen luontainen liikkuminen on estynyt voimalaitospatojen takia. Esimerkiksi Pielisjoessa Pohjois-Karjalassa, Hiitolanjoessa Etelä-Karjalan Rautjärvellä ja Pohjois-Suomen Oulujoessa lohi ei pääse nousemaan kutupaikoilleen.

Imatran kaupunkipuron kaltainen ohituskaista voisikin olla yksinkertainen ratkaisu lohien liikkumiseen. Erikoistutkija Saija Koljosen mukaan on tärkeätä, että rakennettava puro on kokonaisuutena luonnonmukainen. Siinä pitää olla kasvillisuutta ja muutakin elämää.

– Pelkästään se, että rakennetaan vanhanaikainen kalatie tai lohiporras, josta lohet pääsevät ylös ja alas, ei ratkaise kovin paljon. Tällainen kaupunkipuron tyyppinen ratkaisi paljon, sillä siinä olisi koko elinkierto.

Koljonen uskoo, että Suomessa pystyttäisiin voimalaitospatojen viereen helposti rakentamaan purotyyppisiä ratkaisuja. Kun se rakennetaan tarpeeksi loivaksi, on kaikkien kalojen siitä helpompi kulkea.

– Mitä suurempi on voimalaitoksen putouskorkeus, siitä pitempi pitää puronkin olla. Ja mitä pitemmän matkan puron saa kulkemaan, sitä enemmän sinne voidaan rakentaa eliöille luontaista elinympäristöä.

Saija Koljosen mukaan Suomessa voimalaitosten ympärillä on yleensä paljon rakentamatonta seutua, joten niihin purot hyvin mahtuisivat. Kyse on Koljosen mukaan enemmänkin vanhakantaisesta ajattelusta, mikä on rakentamisen esteenä.

Energiayhtiö odottelee tuloksia

Vanhasta Imatrankoskesta on tällä hetkellä jäljellä vain vanha kuiva koskiuoma. Kaupunkipuro kulkee uoman ja voimalaitoksen välissä olevalla harjanteella Kruununpuistossa.

Imatrankosken voimalaitoksen omistaa energiayhtiö Fortum. Se on osaltaan ollut tukemassa kaupunkipuron rakentamista Imatralle.

Fortumin ympäristöpäällikkö Marja Savolaisen mukaan myös he keräävät suurella mielenkiinnolla kokemuksia Imatran kaupunkipurosta. Hän ei kuitenkaan suoralta kädeltä lähde lupaamaan, että niitä rakennettaisiin myös Fortumin muiden vesivoimaloiden yhteyteen.

– Kaikki voimalaitosten yhteyteen rakennettavat ohitusratkaisut ovat hyvin tapauskohtaisia. Periaatteessa Imatralla tehty kaupunkipuro voisi olla mahdollinen muuallakin.

Savolaisen mukaan Imatralle puro sopii hyvin, koska se on kaupunkiympäristössä ja sillä on samalla myös virkistyskäyttöä kaupunkilaisille. Imatran tapauksessa puroa puoltaa myös paikallinen taimenkanta, jota kaupunkipuro palvelee hyvin.

Jos tarkoitus on saada isoja määriä suuria lohia nousemaan, niin puro ei Savolaisen mielestä ole siihen paras ratkaisu.

Kalahissi Oulujoessa

Esimerkiksi Pohjois-Suomen Oulujoessa on kahdeksan voimalaitosta. Eteläisimmän Merikosken voimalaitoksen omistaa Oulun Energia, mutta muut seitsemän ovat Fortumin omistuksessa.

Merikoskessa on kalatie, jota kautta lohet pääsevät voimalaitoksen ohittamaan. Tosin matka kalatietä pitkin on lohille raskas, eivätkä kaikki siitä selviä tai edes löydä kalatielle.

Kun Merikosken kalatiestä selvinneet lohet sieltä tulevat seuraavalle Montan voimalaitokselle, otetaan kalat siellä erityisellä kalahissillä kiinni ja kuljetetaan tankkiautolla lisääntymispaikoille.

Lohiportaita tai kalateitä Fortumin Oulujoen voimalaitoksiin ei ole rakennettu, sillä Savolainen ei usko, että pienikantaiselle Oulunjoen lohelle olisi hyötyä erikseen rakennetuista kalateistä.

– Kalat eivät selviäisi monien kalaportaiden läpi ja riittävän moni kala ei pääsisi lisääntymisalueille. Tällöin kalapopulaatio ei kasvaisi suvun jatkamisen kannalta riittävän isoksi, sanoo Fortumin ympäristöpäällikkö Marja Savolainen.

Savolaisen mukaan tällä hetkellä lohien kuljettaminen Oulujoessa on paras ratkaisu, eikä suunnitelmissa ole tässä vaiheessa rakentaa seitsemään voimalaitokseen lohiportaita tai Imatran kaupunkipuron kaltaista ohituskaistaa.

Ruotsin Eldbäckenissä Eldforsenin voimalaitoksessa Fortumilla on hieman Imatran kaupunkipuroa vastaava biouoma. Sielläkin puroa käyttävät muun muassa taimenet.

– Keräämme kokemuksia Imatralta ja Edlbäckenistä. Imatran kokemukset ovat kyllä hyviä, sanoo Fortumin ympäristöpäällikkö Marja Savolainen.

Imatralle rakennettu kaupunkipuro tuli maksamaan kaikkiaan 788 000 euroa. Esimerkiksi Fortumin Montan voimalaitokselle rakentama kalahissi maksoi 2,6 miljoonaa euroa.