Yorkin ylipistossa Pohjois-Englannissa on alkanut projekti, jossa käännetään ja digitoidaan Yorkin arkkipiispojen kirjurien latinankielisiä muistiinpanoja keskiajan vuosilta 1304–1405.
16 paksun kirjan teksteistä on aiemmin julkaistu joitakin osia, mutta englanninkielisiä käännöksiä on tehty hyvin vähän.
Arkkipiispojen asiakirjat kuulostavat ehkä kuivilta, mutta teksteihin perehtyneet tutkijat ovat jo löytäneet niistä monta mielenkiintoista tarinaa, joiden ansiosta on päästy kurkistamaan keskiajan uskonnolliseen ja muuhunkin elämään.
Keskiajan arkkipiispat liikkuivat Rooman kirkon edustajina eliitin seassa, mutta he myös ratkaisivat rahvaan riitoja ja ojensivat hairahtuneita munkkeja ja nunnia luostarien tarkastuskäynneillä, kertoo projektia johtava historian professori Sarah Rees Jones.
Toistaiseksi avautuneista muistiinpanoista mehukkain on kuolemansa lavastaneen nunnan tapaus.
Huhu paljasti karkulaisen
Arkkipiispa William Melton kirjoitti vuonna 1318 kirjeen naapurikaupunkiin Beverleyhin. Hän oli kuullut huhun, jonka mukaan Pyhän Clementin luostarin kuolleeksi luultu nunna kuljeskelikin Beverleyssa.
Siellä hän vaaransi sielunsa autuuden ja aiheutti nunnakunnalleen skandaalin, Melton suomi. Hän syytti karkulaista ruumiillisesta himosta ja vaati palauttamaan hänet oitis luostariin.
Muistiinpanot eivät täsmennä, mitä arkkipiispa tarkoitti himolla. Sarah Rees Jonesin mukaan se saattoi tarkoittaa seksiä mutta myös hinkua maallisen elämän aineellisiin nautintoihin.
Nukke haudattiin nunnana
Leedsin Joaniksi kutsuttu nunna oli turvautunut ovelaan juoneen päästäkseen irti nunnalupauksestaan, joka vaati häntä olemaan loppuikänsä köyhä, siveä ja tottelevainen.
Hän oli teeskennellyt sairastuneensa ja lepäävänsä kammiossaan. Sen varjolla hän oli livahtanut tiehensä ja jättänyt vuoteeseensa vain muotoisensa nuken, jota muut nunnat luulivat hänen ruumiikseen.
Vainaja haudattiin asianmukaisin menoin.
Se ei ole aivan niin erikoista kuin miltä se kuulostaa. Rees Jones arvelee Joanin täyttäneen käärinliinat hiekalla. Liinoja ei ollut tapana aukoa ennen hautaamista.
Meltonin tulikivenkatkuisen kirjeen mukaan Joan ei ollut pelännyt sielunsa autuuden puolesta, vaan oli viekkaudella ja monien väärintekijöiden avulla johtanut harhaan uskossaan hartaita.
Joan oli sysännyt häpeämättä syrjään uskonnon ja sukupuolelleen kuuluvan nöyryyden, eikä hän hävennyt edes sitä, että häntä esittänyt nukke haudattiin pyhitettyyn maahan, arkkipiispa Melton kirjoitti.
Rakastunut nunna ratsasti yöhön
Asiakirjoista ei ole ainakaan toistaiseksi selvinnyt, pakotettiinko Joan palaamaan. Se on turhauttavaa, harmittelee Rees Jones The Guardian -lehden haastattelussa.
Joanin juoni oli erikoinen, mutta Rees Jonesin mukaan keskiajan luostareista pyrki muutenkin pakoon niin nunnia kuin munkkeja.
Usein syynä oli se, että monet tulivat luostariin teini-iässä eivätkä aikuisina sopeutuneet uskonnon hallitsemaan elämään tai halunneet elää selibaatissa, hän kertoo.
Pyhästä Clementistäkin tiedetään ainakin yhden nunnan livahtaneen miehen vuoksi, noin kymmenen vuotta ennen Joanin lähtöä.
Cecilylle tuotiin hevonen luostarin portille yön pimeydessä ja hän ratsasti rakastettunsa luokse. Cecily ei palannut, vaan meni naimisiin.
Nunnat kapinoivat
Joanin paon aikoihin Pyhää Clementiä kuohutti toinenkin nunna, Isabella de Stodley. Hänet häädettiin toiseen luostariin. Syynä oli ”super lapsu carni”, jyrähtelevät muistiinpanot. Se tarkoittaa apostasiaa, julkista uskosta luopumista.
Muista lähteistä on selvinnyt, että vuonna 1130 perustetussa Pyhässä Clementissä oli ollut skandaaleja aiemminkin. 1100-luvun lopulla nunnat nousivat kapinaan, koska luostari aiottiin liittää hallinnollisesti toiseen luostariin.
Kapinallisten ekskommunikaatio peruttiin vasta, kun paavi puuttui asiaan. Ekskommunikaatio on katolisen kirkon ankara rangaistus, jossa viedään oikeus osallistua sakramentteihin.
Arkkipiispa teloitettiin
Myös arkkipiispa Willian Meltonin oma tarina on kiinnostava. Yorkissa kulki keskiajalla Skotlannin itsenäisyystaistelujen tärkeä rintamalinja. Melton johti papit ja kaupunkilaiset puolustustaisteluun skotteja vastaan vuonna 1319.
Sotiminen ei sekalaiselta ja tottumattomalta joukolta kuitenkaan onnistunut. Neljä tuhatta miestä kuoli taistelukentälle ja tuhannen uskotaan hukkuneen Swalejokeen yrittäessään pakoon, Rees Jones kertoo.
Yksi Meltonin seuraajista, Richard le Scrope, puolestaan liittyi kapinointiin kuningas Henrik IV:tä vastaan. Miksi? Siihenkin Rees Jones toivoo vastausta asiakirjoilta.
Le Scrope teloitettiin vuonna 1405, mutta hänen muistonsa jäi elämään: miltei kaksi vuosisataa myöhemmin hän päätyi William Shakespearen näytelmään Henrik IV.
Clik here to view.
Musta surma juurrutti englannin kirkkoihin
1300-luvun puolivälissä Euroopassa raivonnut musta surma on niin ikään tallentunut kirjurien huolellisella käsialalla arkkipiispojen kirjoihin.
Britanniassa mustaan surmaan kuoli neljässä vuodessa 60 prosenttia väestöstä. Papit ottivat riskejä kulkiessaan antamassa kuoleville viimeisen voitelun. Rees Jones kutsuukin papin ammattia tuon ajan vaarallisimmaksi työksi.
Niin moni pappi menehtyi, että latinantaitoisista saarnaajista tuli pulaa ja kirkon oli pakko antaa sijaa englannin kielelle, kertoo Rees Jones.
Hän odottaa kiinnostuneena, selviääkö käännös- ja digitointiprojektin aikana, millä keinoin kirkko nousi jaloilleen katastrofin jälkeen.
Projektin on määrä valmistua vuoden 2021 puolivälissä. Silloin englanniksi käännetyt tekstit ovat internetissä kaikkien saatavilla. Hankkeen etenemistä voi seurata Yorkin yliopiston sivulta.