GUAM Kaikki, jotka näyttävät oksilta, eivät olekaan oksia. Tässä metsässä jos missä kannattaa katsoa eteensä, sivuille – ja etenkin ylös.
Iltamyöhällä on pilkkopimeää, mutta otsalampulla näkyy, jos joku oksa alkaakin liikkua. Silloin kyseessä on todennäköisesti ruskopuukäärme. Laji viihtyy erityisesti oksilla.
Ensimmäinen vihreänruskea kiemurtelija löytyy kuitenkin maasta. Metrinen ruskopuukäärme etenee hitaasti, sillä ravintoketjun huipulla sen ei tarvitse väistää mitään.
Käärme on jo katoamassa pusikkoon, kun käärmetutkija Patrick Barnhart nappaa sen tottuneesti kiinni paljain käsin.
– Jos se olisi isompi, käyttäisin turvallisuuden takia mieluummin keppiä pään pitämiseksi paikallaan, Barnhart sanoo.
Niitä on isompiakin, paljon isompia. Läntisellä Tyynellämerellä sijaitsevalla Guamin saarella ruskopuukäärmeillä ei ole luontaisia vihollisia, joten ne kasvavat täällä ennätyskokoisiksi, jopa 2–3-metrisiksi.
Käärmeitä on lisäksi tolkuttoman paljon. Barnhart ei halua veikata käärmeiden tarkkaa lukumäärää, koska niiden laskeminen on mahdotonta.
On kuitenkin arvioitu, että reilun 500 neliökilometrin – eli yhteensä Espoon ja Vantaan kokoisella – saarella olisi nykyisin yhdestä kahteen miljoonaa ruskopuukäärmettä eli jopa kymmenen kertaa enemmän kuin ihmisiä. Yhtä neliökilometriä kohti käärmeitä riittäisi siis ehkä 2000–5000.
Mistä niille oikein riittää syötävää? Ei enää riitäkään, ja ravintopulan takia käärmeiden määrä on pudonnut. Huippuvuosina niitä oli vielä tuplasti nykyistä enemmän.
Jatkamme polkua alas kohti Marbon luolaa, joka tunnetaan päivisin retkikohteena – mutta yöllä käärmeiden suosikkipaikkana. Siellä on aina käärmeitä, Barnhart lupaa.
Muistatko Kadonneen aarteen metsästäjät -elokuvan, jossa Indiana Jones eli Harrison Ford laskeutuu täynnä käärmeitä olevaan luolaan? Siitä on helppo nähdä painajaisia. Kohtaus käärmeluolassa tuli mieleeni nyt kun lähestymme luolan suuta.
Ensimmäinen rapina jalkojen juuressa paljastuu erakkoravuksi, toinen taas ruskopuukäärmeeksi. Kumpikaan ei jää tekemään lähempää tuttavuutta.
Luolan suu tulee näkyviin. Oviaukon yläpuolelta roikkuu liaaneja. Ulkopuolella kaikki on vihreän kasvillisuuden peitossa, mutta sisäpuolella näkyy vain paljasta kalliota.
Turkoosi vesi pohjalla on niin kirkasta, että sen syvyyttä on vaikea arvioida. Luolan seiniltä löytyy pari käärmettä – ne ovat taitavia kiipeilijöitä ja maastoutuvat yllättävän hyvin harmaita kallioita vasten.
Mitään käärmekasoja täällä ei sentään onneksi ole. Huh.
Lähdemme paluumatkalle kohti autoa. Taas löytyy yksi ruskopuukäärme, ja tällä kertaa minun on pakko saada siitä jonkinlainen ote. Uskallan yrittää, koska käärmeet eivät ole vaarallisia aikuisille.
TV-uutisia varten pitää tehdä niin sanottu standup, jossa kerron jotain kameralle. Sen ideana on näyttää, että olen todella ollut paikalla. Ja kun juttu kertoo käärmeistä, niin pitäähän samassa kuvassa olla myös käärme.
Tartun ruskopuukäärmettä hännästä ja nostan sen ylös. Solakalla käärmeellä on erittäin leveä pää ja sen viirusilmät näyttävät pullistuvan ulos.
Käärme ei pidä häntäotteesta, vaan nostaa päänsä kohti kättäni. Päästän irti ennen kuin se pääsee puremaetäisyydelle.
Pari uutta yritystä, ja lopulta saamme jotain myös kuvattua. Käärme katoaa takaisin metsään ja minä palaan paita märkänä kohti ilmastoitua autoa.
Ruskopuukäärmeet ovat petoja, jotka voivat syödä melkein oman painonsa verran päivässä. Niinpä ne keskittyvät saalistamiseen ja hyvän pimeänäön ansiosta ne liikkuvat nimenomaan öisin.
Kun ravintoa on vähän, käärmeet lähtevät ruuanhakuun myös asuinalueille. Guamilla ne tunkeutuvat taloissa joka paikkaan, mutta useimmiten niitä löydetään kylpyhuoneista.
– Käärmeiden on nähty tulevan myös viemärin kautta. Aika pelottavaa kun sitä ajattelee, Barnhart sanoo.
Guamin maaseudulla pöntön kansi kannattaa siis nostaa varovasti.
Ruskopuukäärmeet ovat toistuvasti syynä sähkökatkoksiin. Käärmeet aiheuttavat oikosulkuja kietoutumalla sähköpylväisiin, siirtojohtoihin ja muuntajiin.
Turismillekin käärmeet ovat vähintään imagoriesa – vaikka ymmärrettävästi niistä ei turisteille juuri hiiskuta. Guamilla käy vuosittain yli miljoona matkailijaa, lähinnä Japanista, ja turismi on sotilastukikohtien jälkeen saaren tärkein elinkeino. Turistirannoille käärmeet luikertelevat kuitenkin vain harvoin.
Käärmeet ovat tuhonneet saaren alkuperäistä luontoa vielä tehokkaammin kuin ihmiset.
Huomaan, että metsässä on hyvin hiljaista – ääntä pitävät vain amerikkalaiset sotilashelikopterit, joita Yhdysvaltain tukikohtasaarella lentää jatkuvasti.
Tavallisessa trooppisessa metsässä kuuluisi paljon lintujen ääniä, mutta täällä lintuja ei enää juurikaan ole, sillä ruskopuukäärmeet ovat syöneet lähes kaikki linnunmunat saarelta.
Käärmeinvaasion seurauksena Guamin alkuperäisistä lintulajeista vain kahta tavataan enää luonnossa, ja niidenkin yksilömäärät ovat hyvin pieniä.
Myös lisko- ja lepakkolajeja on hävinnyt. Käärmeet syövät lisäksi selkärangattomia ja pikkunisäkkäitä.
Koska hedelmiä syövät linnut ovat hävinneet, myös hedelmäpuut ovat harvinaistuneet.
Guamilla ei ollut alun perin lainkaan isokokoisia käärmeitä, joten paikalliset lajit eivät osanneet puolustautua tulokkaita vastaan. Varaanit tosin syövät käärmeitä, mutta suuria liskoja ei ole tarpeeksi.
Onneksi ruskopuukäärmeet eivät useimmiten ole ihmiselle vaarallisia, eivät edes yhtä myrkyllisiä kuin suomalainen kyy.
– Minun kokoiselleni aikuiselle ne eivät ole ongelma. Myrkky ei ole kovin vaarallista, Barnhart sanoo.
Hän puhuu kokemuksesta, sillä on saanut useita puremia. Tosin Barnhart on harvinaisen pitkä ja suurikokoinen mies. Sen sijaan pikkulapsi tai vanhus, jonka immuunijärjestelmä ei ole parhaimmillaan, voi joutua vaikeuksiin.
– Ne ovat purreet pikkulapsia, joille on tullut vakavia oireita, hän kertoo. Pikkulapset ovat saaneet muun muassa hengitysvaikeuksia, turvotusta ja rakkoja.
Barnhart huomauttaa, että aikuinenkin voi saada puremasta allergisen reaktion. Enpä taida siis antaa näille käärmeille mahdollisuutta iskeä hampaitaan minuun.
Barnhart selittää, että käärme tarvitsee kunnon purentaotteen, sillä myrkky erittyy sen takahampaista. Ruskopuukäärmeet ovat aggressiivisia, mutta vaikka käärme iskisi, vaatteet ovat useimmiten riittävä suoja ihmiselle.
Kun olemme saaneet käärmeen kiinni, tapamme sen heti nopeasti ja humaanisti. Murskaamme käärmeen aivot ja katkaisemme kaulan. Patrick Barnhart
Käärmeet luikertelivat paratiisiin todennäköisesti joskus 1940-luvun loppupuolella salamatkustajina amerikkalaisessa sotilaskoneessa, ehkä Salomoninsaarilta tai Papua-Uudesta-Guineasta.
Toisen maailmansodan loppuvaiheessa ja sen jälkeen Guam oli Yhdysvaltain sotilasilmailun tärkeä solmukohta. Saari kuuluu Yhdysvalloille, mutta sillä ei ole osavaltion asemaa.
Nykyisinkin Guam on Yhdysvaltain asevoimien tärkeimpiä sillanpääasemia Aasiassa. Saarella on suuri laivasto- ja ilmavoimien tukikohta. Parhaillaan Guamille rakennetaan lähes kahdeksan miljardia euroa maksavaa merijalkaväen tukikohtaa. Melkein puolet saaren väestöstä on tšamorrot-nimellä tunnettua alkuperäiskansaa.
Lento- ja laivaliikenteen takia on mahdollista, että Guamilla kyytiin pääsevä käärme voi vallata yhä uusia saaria.
Ruskopuukäärme on romahduttanut Guamin ekosysteemin, joten vieraslajin leviäminen edelleen yritetään estää kaikin mahdollisin keinoin.
Pohjois-Mariaaneihin kuuluvalla Saipanin saarella käärmeitä on havaittu niin usein, että sinne ne ovat todennäköisesti päässeet jo pesiytymään. Yhdysvaltain viranomaiset pelkäävät erityisesti käärmeiden leviämistä Havaijille, jossa olisi paljon niille kelpaavia kotoperäisiä lajeja.
Suurin riski on tavaralaivojen liikenteessä. Satamissa käärmeiden tunnistamiseen koulutetut koirat haistelevat lasteja, lisäksi niitä myrkytetään kemiallisesti sekä kuumennetaan niin, että vaihtolämpöiset käärmeet katsovat parhaaksi lähteä pois.
Rahtia voidaan myös käsitellä kemiallisilla karkotteilla, joita käärmeet eivät halua lähestyä. Idioottivarmaa häätökonstia ei ole, mutta yhdessä eri keinoja pidetään melko tehokkaina.
Satunnaisia käärmelöytöjä on jo tehty muilla saarilla. Silloin apuun kutsutaan Patrick Barnhart. Hän ei ole mikä tahansa käärmeenpyydystäjä, vaan viralliselta titteliltään “nopean iskujoukon koordinaattori”.
Jos käärmehavainto arvioidaan tarpeeksi luotettavaksi, käärmejahtiin erikoistunut joukko saapuu paikalle vuorokauden tai viimeistään kahden sisällä. Heidän varustuksenaan ovat sekä ansat että airsoft-peleistä tutut muovikuula-aseet, joiden ammukset tosin ovat biohajoavia. Käärmeen saa hengiltä niilläkin.
– Kun olemme saaneet käärmeen kiinni, tapamme sen heti nopeasti ja humaanisti. Murskaamme käärmeen aivot ja katkaisemme kaulan, Barnhart sanoo.
Ruskopuukäärmeiden torjunnasta on kehkeytynyt Guamilla jättioperaatio, jossa on mukana monia liittovaltion virastoja ja joka maksaa vuosittain miljoonia euroja. Yhdysvaltain kongressi on säätänyt jopa erityisen lain ruskopuukäärmeiden torjunnasta.
Yhdysvaltain maatalousministeriöstä kerrotaan Ylelle, että vuosittain tapetaan noin 21 000 käärmettä.
Päivän valjettua käyn Barnhartin toimistolla katsomassa, mitä kaikkea käärmeiden päänmenoksi on suunniteltu.
Barnhartilla on naapurihuoneessaan useita ruskopuukäärmeitä terraarioissa. Nopealla niskalenkillä hän ottaa käärmeen näytille niin ettei käärme pääse luikertelemaan tai puremaan. Barnhart painaa käärmettä varovasti peukalolla niskasta ja kiertää muut sormensa sen ympäri.
Käärmeen häntä on vapaana ja se kietoutuu Barnhartin käden ympärille. Kun kamera lähestyy, ruskopuukäärme lipoo ahkerasti kieltään.
Barnhart on asentanut leikkauksella joihinkin käärmeisiin jäljityslaitteita ja vapauttanut ne takaisin luontoon, jotta niiden elintavoista saadaan lisää tietoa. Näin käärmeitä opitaan myös vähentämään tehokkaammin.
Guamilla ruskopuukäärmeitä on yritetty hävittää lähinnä ansoilla ja myrkkysyöteillä.
Barnhartin mukaan kokeiluiden tuloksena on löydetty toimiva ansa, mikä on käärmeiden torjunnassa harvinaista. Eläviä hiiriä tai pikkulintuja sisältävät ansat ovat kuitenkin työläs ja aikaavievä tapa saada käärmeet päiviltä.
Siksi käärmeitä yritetään tappaa joukoittain. Koska suurin osa käärmeistä elää vaikeakulkuisessa viidakossa, syötit pudotetaan helikopterista. Vuonna 2018 syöttejä pudotettiin lähes 13 000.
Syötit tarttuvat puihin, joista oksilla kiipeilevät käärmeet löytävät ne. Syöttinä on kuollut hiiri, jonka mukana käärmeille annetaan ihmisten särkylääkkeistä tuttua parasetamolia. Käärmeille aine on kuolettavaa, mutta sitä ei pidetä riskinä muulle luonnolle.
Täysikasvuisen käärmeen tappamiseen riittää 80 milligrammaa, joka on paljon pienempi kuin aikuisten ihmisten käyttämä lääkeannos. Lisäksi käärmeitä voidaan etsiä luonnosta käsipelillä, kuten teimme edellisenä yönä, mutta se on kaikkein työläintä ja hitainta.
Päästäänkö kutsumattomista vieraista koskaan kokonaan eroon? Barnhart ei oikein jaksa uskoa siihen.
– Käärmeistä eroon pääseminen on aika kunnianhimoinen tavoite. Pyrimme siihen, mutta se on hyvin vaikeata, Barnhart arvioi.
Hän uskoo, että ennen pitkää käärmeiden määrää voidaan alentaa niin paljon, että kotoperäisiä lajeja voidaan palauttaa luontoon.
Ainakin Guam toimii varoittavana esimerkkinä muulle maailmalle. Tulokaslaji ei tee selvää pelkästään saaliseläimistään, vaan se voi mullistaa koko alkuperäisen luonnon.
Lue myös:
Yle pääsi maailman unohtamalle ydinjätehaudalle: "Yhdysvallat mokasi aivan helvetillisesti"
Kaikki toimittaja Mika Mäkeläisen jutut Tyynenmeren matkalta sivulla: