Anne Volanen on aamulla vaivannut pullataikinan työvuoronsa päätteeksi. Iltapäivällä Honkakodissa Kouvolassa leivotaan yhdessä pullaa.
– En koe sitä rasitteena. Se kuuluu työhöni siinä määrin kuin resurssit antavat myöten. Aina eivät anna, mutta toisena päivänä on sitten väljempää, Volanen sanoo.
Lähi- ja perushoitajaliitto Super palkitsi tällä viikolla Volasen ja Kymijoen Hoiva ry:n muut työntekijät esimerkkinä hyvästä hoitotyöstä la Carita -säätiön myöntämillä tunnustuspalkinnoilla. Lisäksi palkittiin Akaan kaupungin palvelutalo Havulinna.
Kouvolassa sijaitsevissa hoivakodeissa lähdetään siitä, että ne toteuttavat asukkaiden omia toiveita mahdollisimman hyvin. Asukkaiden harrastukset, mieltymykset ja ne inhottavatkin asiat kootaan toivekartaksi, jota hoitajat tilanteen mukaan noudattavat.
– Kun ihminen muuttaa meille, otamme hänen historiansa huomioon. Haluamme, että meillä jatketaan elämää, eikä luovuteta, vaikka tämä onkin monelle loppuelämän koti, Kymijoen Hoiva ry:n toiminnanjohtaja Anu Pöllänen sanoo.
Ei hartauteen väkisin
Rantakodiksi, Honkakodiksi ja Iltaruskoksi nimetyissä asumisyksiköissä lähdetään siitä ajatuksesta, että hoitajat ovat töissä asukkaiden kotona ja antavat yksilöllisesti sitä, mitä asukkaat tarvitsevat.
– Pidetään hoito simppelillä tasolla. Jos joku ei ole koskaan kuunnellut klassista musiikkia, sitä ei tyrkytetä, vaikka meillä käykin kaikenlaisia esiintyjiä. Tai kun metsässä viihtyvä ei enää jaksa lähteä ulos, tuodaan jäkäliä tai kanervaa huoneeseen. Näin voi silti kokea elämyksiä, Pöllänen kertoo.
Ihmistä ei väkisin viedä hartaushetkeen, vaikka seurakunta niitä käykin pitämässä. Kaurapuuroa ei aamuisin tyrkytetä, jos asukas ei siitä pidä.
– Toiset eivät osaa tai pysty enää ilmaisemaan tahtoaan. Sitten luemme kasvoilta, varsinkin ruokailutilanteessa, Volanen sanoo.
Asukkaan muuttaessa hoivakotiin hänestä kerätään elämään merkityksellisesti vaikuttaneita tietoja.
– Jos meille muuttaa mies, joka on koko elämänsä harrastanut kalastusta ja metsästystä, tuomme hänen hoitoonsa korvaavia elementtejä. Hän pääsee katsomaan luonto-ohjelmia, ehkä hänelle tilataan alan lehti, jota sitten yhdessä luetaan, kertoo hoitotyön esimies Marja-Terttu Riihelä.
Yhtenä esimerkkinä mainitaan myös mieltymykset ruoan suhteen. Niistäkin otetaan selvää. Jos tietty ruoka ei maita, sitä ei tarjota. Vastaavasti sellaista ruokaa voidaan hankkia, josta hoitokodissa asuva ihminen erityisesti pitää.
"Onko todella jossain asiat näin huonosti?
Myös Anne Volanen luki joitain viikkoja sitten uutisista kuvauksia aivan toisenlaisesta hoidosta vanhusten hoivakodeissa. Erityisesti isojen terveysyritysten hoivakodeissa on havaittu vakavia puutteita.
Esimerkiksi Esperi Caren hoivayksikkö Kristiinankaupungissa ja Attendon hoivakoti Alavudella on jouduttu ottamaan valvontaviranomaisen toimesta haltuun, koska asukkaiden turvallisuus on ollut vaarassa riittämättömän henkilöstömäärän takia.
– Tuli paha mieli. Tiedän, että meillä ei ole sellaista. En tahtonut jaksaa niitä lukeakaan. Onko todella näin huonosti jossain asiat?
Sen ei tarvitse olla isoa ja ihmeellistä. Ohi mennen seisahdun, vaihdan muutaman sanan. Anne Volanen
Marja-Terttu Riihelä myöntää, että palkitun hoivayhdistyksen yksiköissä on samoja ajankäytön ongelmia kuin muuallakin.
– On kiireisiä työpäiviä, on resurssiongelmia, jos tulee akuutti sairauslomitus. Emme ole siinä sen kummempi paikka, Riihelä sanoo.
Riittävät käsiparit mahdollistavat hyvän hoidon, mutta kyse on muustakin. Riihelän mukaan Kouvolan palkituissa hoivakodeissa myös tukiverkosto on kunnossa.
– Keittiö, siivous ja kiinteistönhuolto toimivat hyvin. Se tukee sitä, että hoitaja pääsee keskittymään hoitotyöhön.
Hoitajamitoitus yhdistyksellä on 0,6. Nykyinen laki sisältää suosituksen, että vanhuspalvelujen henkilöstömäärän tulee olla 0,5 hoitajaa hoidettavaa kohti. Useimmissa yksiköissä hoitajamäärä asukasta kohti on 0,5:n ja 0,7:n välillä.
Politiikassa on keskusteltu siitä, pitäisikö vanhustenhoitoon säätää lailla 0,7 hoitajan mitoitus yhtä hoidettavaa kohti.
– Kyse on hoitajan asenteesta. Siitä, että hän ymmärtää kiireisenkin arjen keskellä, että hänen omailla valinnoillaan on iso merkitys siinä, miten hän kohtaa asukkaan ja miten vaikuttaa hänen arkeen, sanoo Riihelä.
Asukkaisiin kiintyy
Superin kehittämisjohtaja Jussi Salo tuntee alan ongelmat. Hänen mielestään nyt on kuitenkin oikea nostaa esiin myös hyviä esimerkkejä.
– Vanhustenhoito on tällä hetkellä tapetilla ihan muista syistä kuin hyvistä hoitopaikoista. Epäkohdat ovat esillä, mutta pitää muistaa, että meillä on aivan loistavia pieniä, yksityisiä firmoja. Tässä meillä on loistavat esimerkit, Salo sanoo.
Anne Volanen on alanvaihtaja. Hän ryhtyi lähihoitajaksi 2000-luvun alkupuolella. Honkakodissa Volanen on työskennellyt 14 vuotta.
– On ollut asukkaita, joita olen saanut hoitaa muutostaan asti, aina elämänkaarensa loppuun. Kyllä siinä tulee ymmärrystä, kiintyykin tietysti.
Volanen tähyää jo kevääseen, jolloin hoivakodin asukkaiden kanssa lähdetään käymään läheisellä puutarhalla. Se on jo perinteinen ja suosittu retkikohde.
– Menemme yhdessä valitsemaan kesäkukat tänne meille. Pieni matka sinne taittuu jalan ja pyörätuoleilla, Volanen kertoo.
Pieniä asioita
Kesäaika lisää muutoinkin mahdollisuuksia olla ulkona, kun esimerkiksi hoivakodin takapihan terassi sulaa lumen alta.
– Vietämme siellä paljon aikaa. Istutaan auringonvarjojen alla, juodaan kahvia. Sitten on makkaranpaistohetki ja letunpaistoa.
Kymijoen Hoiva noudattaa niin kutsuttua narratiivista hoitotyön periaatetta. Menetelmänä narratiivinen hoitotyö ei ole uusi. Vastaavanlaista hoitoa annetaan muissakin hoivakodeissa. Super halusi kuitenkin palkita Kymijoen Hoivan hyvänä esimerkkinä.
– Sen ei tarvitse olla isoa ja ihmeellistä. Ohi mennen seisahdun, vaihdan muutaman sanan. Ettei mene kuin höyryjuna, Volanen sanoo.