Hahaa! Nyt nappasi. Huoltoasemayrittäjä oli epäilyksessään oikeassa. Hänen työntekijänsä todellakin myi firman tuotteita eteenpäin ja pisti rahat kassan sijaan omaan pussiinsa.
Kameraan tallentunut kuvasarja todisti, kuinka firman kanisterit nostettiin vieraan auton kyytiin, rahat sujautettiin kuititta omaan perstaskuun, eivätkä ne koskaan ilmestyneet kirjanpitoon.
Tämä voisi olla kokeneen yksityisetsivän Markku Savolaisen, 73, muistiinpanoista, mutta hän ei anna tarkkoja tietoja asiakkaisiinsa ja tutkimiinsa tapauksiin liityen. Se kuuluu yksityisetsivän työetiikkaan.
Onnistuneen seurantakeikan jälkeen olo on aina kuin voittajalla – siitäkin huolimatta, ettei Savolainen ole ikinä kokenut mielihyvää ihmisten hairahtamisesta kaikenlaisiin vääryyksiin.
– Minua säälitti, kun joku joutui vankilaan, sai sakkoja tai potkut töistä. Yleensä teot ovat yhteydessä elämäntilanteeseen. Totuuden paljastuminen sen sijaan sai sydämessäni aikaan läikähdyksen, Savolainen toteaa.
Lonely rider
Kiikarit, kamera, lyijykynä ja vihko. Savolainen pakkasi välineet vuonna 1967 lähtiessään ensimmäiselle etsiväkeikalleen ja seurasi luottotarkastajana toimineen isänsä jalanjälkiä tutkimustyössä.
Kolme vuotta myöhemmin hänestä tuli poliisi, mutta vain puoleksi vuosikymmeneksi. Sen jälkeen hän työskenteli pitkään esimiestehtävissä vakuutusyhtiössä.
Veri on vetänyt silti aina takaisin yksityisetsiväksi. Vakuutusurallaankin hän teki iltaisin ja viikonloppuisin etsivätehtäviä.
Savolainen on yksi alansa konkareista Suomessa. Maassa, jossa ammattikunta on suhteellisen pieni.
– Olen lonely rider, mies sanoo.
Hän puhkeaa lämpimään nauruun.
– Aika yksinäistä hommaahan tämä on. Välillä hymy on meinannut hyytyä, kun kohdetta joutuu kyttäämään kylmässä autossa tuntikausia. Lämmittimiä ei voi laittaa huutamaan. Nykyaikaisissa autoissa valotkin syttyvät heti käynnistäessä. Sekin paljastaa, Savolainen kiroaa.
Mies kertoo muuttaneensa asetuksen entisestä autostaan tietokoneella.
Joku erityinen kipinä työssä täytyy olla, että se saa vuosia eläkkeellä olleen miehen ottamaan edelleen toimeksiantoja Suomesta ja ulkomailta kansainvälisten etsiväjärjestöjen WAD:n ja IKD:n kautta.
Molempien järjestöjen sertifikaatit komeilevat Savolaisen mökin seinällä Keski-Suomen syrjäisessä Konneveden kunnassa.
Savolainen ottaa mukavamman asennon pöydän ääressä. Suomen Yksityisetsivä- ja Lakitoimistoliiton varapuheenjohtajalla on paljon kerrottavaa.
Kentältä kameroihin
Toisaalla Joonas Berg tuijottaa useiden erikokoisten näyttöjen kimaraa.
Päivätyökseen hän toimii vartioimisliikkeen esimiehenä.
Kuvaruuduilla ihmiset kävelevät liukuovista kauppaan, täyttävät ostoskorinsa, jonottavat ja lähtevät. Bergin tehtävä on poimia silmillään joukosta ne, jotka sujauttavat tavaraa omiin taskuihinsa ja yrittävät poistua maksamatta – heitä riittää päivittäin.
Iltaisin ja viikonloppuisin Berg on yksityisetsivä. Toisessa toimenkuvassaan hän voi käydä esimerkiksi asentamassa minikokoisia kameroita yrityksiin, joissa on herännyt epäilys vilpistä: sisäisestä hävikistä, petoksesta, kavalluksesta tai vaikkapa luottamusaseman väärinkäytöksestä.
Se työ ei odota. Yksityisetsivä pitää puhelimensa äänet päällä illalla, yöllä ja juhlapyhinä.
– Tekniikka on työssäni avainasemassa. Toki kiikareitakin joissakin tehtävissä varmasti tarvitsee, mutta nykytekniikalla ja langattomalla tiedonsiirrolla asiat saadaan hoidettua nopeammin ja halvemmalla, hän kertoo.
Jyväskyläläinen Berg on uudemman polven yksityisetsivä. Hän on tehnyt työtä viitisen vuotta.
Kenttätyö on vain murto-osa hänen toimenkuvastaan. Se vie aikaa – ja tässä työssä aika on rahaa.
– Työskentelin turvallisuusalalla, joten siirtymä yksityisetsivän hommiin kävi luontaisesti. Minulla oli hyvä mentori. Olisi pitkä tie, jos kaikki pitäisi opetella itse, hän kertoo.
Osa jipoista pitää silti oppia käytännön kautta. Se vaatii kilometrejä, tunteja, järjestelmiin tutustumista ja muutaman kirjankin. Lakeja on noudatettava säntillisesti. Toiminnan on oltava läpinäkyvää.
Sietämätön epäilys
"Epäilen, että vaimo käy vieraissa."
"Minulla on merkittävä omaisuus. Haluan selvittää tulevan kumppanini taustat. En halua, että hän vie rahojani."
"Etsin kadonnutta lastani."
Kun yksityisetsivän työpuhelin pirahtaa, hän ei voi ikinä olla varma, millä asialla soittaja on. Se voi olla joku edellä mainituista asioista – tai jotain aivan muuta.
Markku Savolainen kiteyttää, että yksityisetsivä on ihminen, joka tekee toisen puolesta luottamuksellista tutkimustyötä, eli tutkii, selvittää, seuraa ja kerää todistusaineistoa.
Mutta miksi kukaan haluaa palkata yksityisetsivän?
Epäilevät puolisot työllistävät yksityisetsivää edelleen, vaikka aviorikos poistui rikoslaista aikoja sitten.
– Kun ihmisen mieleen jää selvittämätön päähänpinttymä, epäilys kasvaa, kasvaa ja kasvaa. Se on sietämätön tila. Siksi halutaan totuus, on se musta tai valkoinen, Savolainen sanoo.
Yritysten sisällä tapahtuvat väärinkäytökset voivat tehdä kassaan useiden tuhansien eurojen loven.
– Pienistä puroista kasvaa jossakin vaiheessa joki. Rahassa mitattuna mennään sadoista euroista satoihin tuhansiin. Sitten lipsahdetaan jo törkeän rikoksen puolelle, Joonas Berg sanoo.
Kuka tahansa voi olla yksityisetsivä – näpit erossa rikoksista
Itse kirjoitetuttu yksityisetsiväkortti ja lääninhallituksen leima. Ne riittivät kun vakuutusalalla työskentelevä Markku Savolainen perusti yrityksensä 1984 ja alkoi ottaa vastaan sivutoimisesti yksityisihmisten ja yritysten toimeksiantoja.
– Lupa oli sitten siinä. Käytäntö perustui senhetkiseen yksityisetsiväasetukseen Silloin kaikkien työtä virallisesti tekevien yksityisetsivien nimet olivat rekisterissä, mies kertoo.
Vuonna 2002 tuli laki yksityisistä turvallisuuspalveluista.
– Siitä jätettiin pois velvoite ilmoittaa yksityisetsivätoiminnasta. Käytännössä kuka tahansa voi tehdä sitä. Nimikettä ei ole suojattu lailla.
Tietyt reunaehdot ovat kuitenkin olemassa. Jos otat palveluksestasi vastaan rahaa, verotusasioiden on oltava kunnossa.
Kuka tahansa ei voi myöskään lähteä penkomaan rikoksia.
Rikosten paljastamiseen ja estämiseen liittyvä toiminta perustuu lakiin yksityisistä turvallisuuspalveluista ja edellyttää poliisihallituksen myöntämää turvallisuusalan elinkeinolupaa. Tutkijalla on myös oltava voimassaoleva vartijakortti ja yrityksellä poliisihallituksen hyväksymä vastaava hoitaja. Toimintaa valvoo paikallispoliisi.
Ilman edellä mainittuja ehtoja toimiva yksityisetsivä saa tutkia pienempiä juttuja, tehdä taustaselvityksiä sekä ihmisten ja omaisuuden etsintää.
Tänä päivänä Suomessa on noin 100 yritystä tai yrittäjää, jotka ilmoittavat tarjoavansa yksityisetsiväpalveluja. Niitä ovat esimerkiksi vartiointiliikkeet ja turvamiespalvelut.
Yksityisetsivä voi tehdä teknistä tutkintaa esimerkiksi kännykän, kameroiden, näytteiden tai harvinaisemman valheenpaljastustestin avulla. Taktinen tutkinta taas voi vaatia tiedustelua, seurantaa, peiterooleja tai harhautusta.
Pettäjä Tallinnan-risteilyllä
Yksi katsekontakti kohteen kanssa ei haittaa. Kaksi herättää epäilykset. Markku Savolainen on oppinut liikkumaan kuin varjo ja katsomaan kääntämättä katsettaan.
– Tärkeintä seurannassa on, että sulaudutaan massaan. Kuulutaan kulloiseenkin ympäristöön. Nurkissa pälyilemällä paljastuu herkästi, konkari sanoo.
Perinteinen seurantatyö on vähentynyt vuosien varrella kahdestakin eri syystä. Ensimmäinen niistä on tekniikka.
Toinen on se, etteivät vakuutusyhtiöt käytä enää yksityisetsivien palveluja, vaan hyödyntävät omia vakuutustutkijoitaan.
– Se on syönyt yksityisetsivän leipää, koska vakuutusyhtiöiden toimeksiannot olivat pitkiä. Saatettiin seurata esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevaa ihmistä, jonka epäiltiin käyvän toisessa firmassa töissä. Niissä tehtiin viikkotolkulla töitä, Savolainen sanoo.
Nykyisin tuollaiset toimeksiannot ovat harvinaisia.
Savolaisen mukaan valinnan takana on kysymys rahasta.
Silti seuranta tulee olemaan aina osa yksityisetsivän työtä. Siksi taito on hyvä osata.
– Yksistään autolla seuraamisesta on kirjoitettu paksu opus. Siinä on yllättävän paljon huomioitavia asioita, Savolainen kertoo.
Selfien taustalla vispilänkauppaa
Pikkujoulut, rokkikeikat, Tallinnan-laiva. Yksityisetsivä joutuu työssään monenlaisiin ympäristöihin.
Kun kohde menee baariin, yksityisetsivä menee perässä ja tilaa alkoholittoman oluen.
Jotkut tehtävät voivat vaatia etsivää palkkaamaan keikalle apuvoimia. Rikoksen paljastamisessa voidaan käyttää apuna entisiä poliiseja, jos heillä on voimassaoleva vartijakortti.
– Mies ja nainen ovat hyvä etsiväpari. Kuvitellaan tilanne, että seuraamme naista. Työparin ansiosta silloin on mahdollisuus seurata esimerkiksi vessaan ja kuulla asioita, joita ei muuten ehkä kuulisi, Savolainen sanoo.
Savolainen tietää, että paljastumisen riski on pienentynyt nykytekniikan myötä.
– Voi olla ottavinaan selfietä ja ottaakin toisesta ihmisestä kuvan. Kaikkihan räpläävät kännykkäänsä. Aiemmin, kun otimme kuvat kinofilmikameralla, oli monesti vaikeuksia, vaikka ravintola on julkinen paikka.
Ei ole tavatonta, että yksityisetsivä joutuu seuraamaan kohdettaan Suomen rajojen yli. Silloin on tutustuttava kyseisen maan lainsäädäntöön. Käytännöt ovat kirjavat lähimaissakin.
Savolainen kertoo, että Virossa yksityisetsivätoiminta ja ihmisen seuranta ja tietojen kerääminen ovat rikoksia, vaikka Latviassa ja Liettuassa on yksityisetsivätoimintaa.
– Sitä, mitä tiskin alla tehdään, emme voi tietää, Savolainen muistuttaa.
– Joudumme olemaan hyvin varovaisia, ettemme esimerkiksi Tallink Siljalla mene kuvaamaan kohdetta. Se on virolainen laiva ja kulkee Viron lipun alla, hän jatkaa.
Suomessa työn haastavuutta lisää voimakas yksilönsuoja. Virastoista ja rekistereistä ei luovuteta yksityishenkilöistä tietoja avokätisesti.
Yksityisetsiviä ohjaavat myös eettiset säännöt (Suomen Yksityisetsivä- ja Lakitoimistoliitto). Kenenkään kotipihalle ei ole tietenkään luvallista mennä tiirailemaan ja ihmisen yksityisyyttä täytyy kunnioittaa.
– Lakia ei rikota, vaikka toimeksiantaja haluaisi, Savolainen korostaa.
Yhteistyötä tehdään saumattomasti viranomaisten kanssa. Iso osa tapauksista päätyy yksityisetsivän pöydältä poliisille ja siitä eteenpäin käräjäoikeuteen. Yksityisetsivä voi toimia todistajana oikeudenkäynnissä.
– Yksityisetsivän pitää olla luottamuksen arvoinen. Emme lähde tutkimaan asiaa, josta toimeksiantajalla ei ole oikeutta saada tietoja. Emme myöskään ota toimeksiantoa ihmiseltä, joka ei hallitse itseään tai omaisuuttaan. Siinä tapauksessa häntä ei ole eettistä rahastaa, Savolainen huomauttaa.
Mitä löytyy yksityisetsivän salkusta?
Joonas Berg osoittaa toimiston katonrajassa kulkevaa lamppukiskoa. Sen syövereihin olisi hyvä piilottaa kamera. Kun johtojen väri täsmää, se ei ole iso homma.
– Kissa ja hiiri -leikkiähän työ on. Koetetaan olla toista ovelampia puolin tai toisin. Siinä on tietynlainen jännitys, hän kertoo.
Miehen metallinvärisessä työsalkussa on erilaisia johtokoteloita, palohälyttimiä, teippejä, nippusiteitä, kuumaliimapistooli ja työkaluja.
– Saa tässä olla pilkettä silmäkulmassa. Työ vaatii laatikon ulkopuolelta ajattelua. Ei voi olla huolimaton ja hosua menemään.
Siksi keikat suunnitellaan hyvin etukäteen.
– Kattava taustatyö on kaiken avainasemassa. Selvitetään niin paljon kuin liikkumatta on selvitettävissä järjestelmiä ja muita apuna käyttäen. Sitten kun hyvä taustatyö on tehty, on helpompi lähteä tekemään päätöksiä siitä, miten asiassa edetään tällä kertaa.
Alalle ei ole tänäkään päivänä Suomessa järjestelmällistä koulutusta, vaikka muualla Euroopassa sitä on tarjolla. Esimerkiksi Madridissa opinnot kestävät useita vuosia.
– Siellä kouluun on jopa tunkua. Sen katsotaan olevan akateemista koulutusta, Savolainen kertoo.
– Olemme tekemässä suunnitelmaa Suomen Yksityisetsivä- ja Lakitoimistoliitossa, että koettaisimme järjestää koulutusta laajemmallekin porukalle, mutta ainoastaan toimialalla työskenteleville henkilöille. Aloittaville ei ole järjestetty koulutusta, hän jatkaa.
Yksityisetsiväkin voi erikoistua tiettyyn toimenkuvaan. Suomessa on esimerkiksi valheenpaljastuspalveluihin, ajoneuvovarkauksiin ja digitaaliseen tiedonhankintaan erikoistuneita etsiviä.
Joonas Berg on kiitollinen edeltäjältään saamastaan opista. Hän sai perehdytyksen niin lain kiemuroihin kuin tekniikan käyttöön ja mikroilmeiden lukemiseenkin.
– On pitkä tie oppia kaikki itse. Olen saanut hyvän opetuksen henkilökohtaisesti, Berg kertoo.
Sherlock Holmesin työ vai köyhän miehen ammatti
Totuuden kuuleminen voi satuttaa. Silti yksityisetsivän työ on kertoa asiakkaalleen vain ja ainoastaan totuus.
– Emme anna asiakkaalle välttämättä sellaista todistusta kuin hän toivoo. Haemme sellaisen todistuksen, joka on todenmukainen. Tästä tulee välillä erimielisyyttä yksityishenkilöiden kanssa. He haluaisivat toisenlaisen todistuksen, Markku Savolainen kertoo.
Totuuden onkiminen maksaa, eikä tiedosta olla valmiita maksamaan paljon.
– Täytyy sanoa, että jos sillä pitäisi elää, tulisi äitiä ikävä. Ihmiset laskevat, että tietoa pitäisi saada, mutta siitä ei olla valmiita maksamaan kovin paljoa, hän kertoo.
Jokainen yksityisetsivä hinnoittelee itse omat toimeksiantonsa. Asiakkaan kanssa voidaan sopia siitä, kuinka kauan selvitystyö saa kestää ja paljonko se saa maksaa. Nopeissa selvitystöissä hinnat lähtevät muutamista satasista. Pidempiaikainen seuranta nostaa hinnan tuhansiin.
Harva elää pelkästään yksityisetsivän palkalla. Toimeksiantaja saa keskeyttää tutkinnan kesken kaiken. Siihen mennessä tehtävät työt on maksettava.
– Markkinat ovat aika pienet ja ammattikuntamme on pieni. Tämä on köyhän miehen ammatti. Ei kukaan ole päässyt rikastumaan.
Jonkin aivan erityisen kipinän työ kuitenkin aiheuttaa, koska monilta osin se on enemmän elämäntapa kuin työ.
Joonas Bergin sydämen saa pamppailemaan rikosten paljastaminen.
– Vilpin toteuttamiseen on niin monenlaisia tapoja. Siitä tulee hyvän olon tunne, kun kaava aukeaa ja tekotapa on selvillä.
Savolainen kokee saaneensa työnsä kautta toteuttaa unelmaansa, vaikka se on syönyt osansa perhe-elämältä ja vapaa-ajalta.
– On jokaisen pikkupojan unelma tutkia ja kuvitella, että voi toimia kuin Sherlock Holmes. Tällä hetkellä minä jäähdyttelen. Teen muutamia keikkoja ja koulutan, Savolainen sanoo.
Savolainen myöntää, että häntä vähän harmittaa. Miehen huulilla kareileva veikeä hymy paljastaa, ettei harmitus ole syvää.
– Minulla ei ole enää mahdollisuutta tehdä rikoksen paljastamista. Vartijakortti otettiin pois 68-vuotiaana, Markku Savolainen, 73, sanoo.