Iris voitelee ruisleipää huokaillen. Hoitaja katsoo vierestä.
– Laita reunoihinkin voita. Ota leipä käteen, niin se on helpompi voidella, hoitaja neuvoo.
Kello lähenee aamukahdeksaa. Käynnissä on aamupalan annostelu Syömishäiriökeskuksen kuntoutus- ja hoitoyksikössä Helsingin Malmilla.
Syömishäiriökeskuksessa asuu seitsemän potilasta kerrallaan. Hoidon alkuvaiheessa ruokailut tapahtuvat potilaan huoneessa kahden kesken hoitajan kanssa.
Iris ja neljä muuta osaston asukasta osallistuvat yhteisruokailuun, joka on tarkoitettu hoidossaan jo edistyneille potilaille. Jokainen heistä annostelee ateriansa itse linjastolta hoitajan opastaessa ja tarkkaillessa vierestä.
– Yhteispöydässä ei saisi oireilla. Ruuasta ei saa puhua pahaa, ja lautanen pitää syödä aivan tyhjäksi, Iris kertaa säännöt.
Ruokakello kilkattaa. Ensimmäinen päivän viidestä ateriasta alkaa.
Kaikki pyörii aterioiden ympärillä
Iris on nyt 18-vuotias. Ensimmäisen kerran hän muistaa alkaneensa oireilla 8-vuotiaana.
Jo alakoulussa hän jätti leipänsä voitelematta, ei suostunut juomaan maitoa ja ryhtyi kasvissyöjäksi. Hän piti itseään lihavana, vaikka oli normaalipainoinen.
Iriksestä tuntui, että hänen piti olla täydellinen joka osa-alueella. Piti menestyä koulussa, treenata enemmän ja ottaa kovempia tavoitteita. Anoreksia puhkesi toden teolla Iriksen siirtyessä yläkouluun.
Osastojaksoja Iriksellä on takana useita, myös suljetulla psykiatrian osastolla. Iris tiesi, että jos hän ei ottaisi paikkaa vastaan Syömishäiriökeskuksesta, paluu suljetulle osastolle olisi ollut ainoa vaihtoehto.
– Tulin ensimmäistä kertaa vapaaehtoisesti osastolle. En tahdo mennä suljetulle enää ikinä.
Nyt hän on asunut noin puoli vuotta Syömishäiriökeskuksessa. Osaston rytmi on jo tullut tutuksi.
– Kaikki mitä täällä tapahtuu pyörii aterioiden ympärillä. Aamu alkaa aamupalalla kahdeksalta. Aterioiden jälkeen pitää istua tunti olohuoneessa. Kun istuminen aamiaisen jälkeen on loppu, onkin jo pian lounas ja istuminen, sitten taas välipala ja istuminen, päivällinen ja istuminen… niin se menee, Iris kertoo.
Myös mielen täytyy toipua
Tällä hetkellä kaikki Syömishäiriökeskuksen potilaat ovat nuoria naisia ja yhtä lukuun ottamatta täysi-ikäisiä.
– Monet meille tulevat potilaat ovat kokeilleet oman kuntansa alueella kaikkia muita osastoja, ja he ovat tulleet tänne viimeisenä oljenkortena, kertoo toimintaterapeutti Venla Eronen.
Syömishäiriöihin liittyy korkea kuolleisuus. Kuolemat johtuvat sydän- ja verenkiertoelinsairauksista ja diabetekseen liittyvistä sairauksista. Lisäksi syömishäiriö lisää myös itsemurhariskiä.
Ei siis auta, että potilas vain lusikoi lautasensa tyhjäksi ruokailussa, vaan kehon lisäksi myös mielen täytyy toipua.
Aterioiden välillä potilaiden ohjelmaan kuuluu muun muassa omahoitajakeskusteluja, erilaisia ryhmiä, ravitsemusterapiaa, fysioterapiaa ja yksilöterapiaa.
– Syömishäiriö on sairaus, joka on tullut ratkaisukeinoksi johonkin muuhun asiaan. Voi olla masennusta, ahdistuneisuutta, muita erilaisia mielenterveyden ongelmia ja persoonallisuuden ongelmia. Elämäntilanteeseen on voinut liittyä asioita, jotka tuottavat pahaa oloa, kuten yksinäisyyttä tai koulukiusaamista, Eronen luettelee.
– Mutta kyllä täällä ajatellaan, että syömishäiriöstä ei voi toipua, jos ei syö. Eli lähtökohtaisesti kyllä, täällä on pakko syödä, Eronen lisää.
Kuka puhuu, minä vai syömishäiriö?
Aamiaisen jälkeen asukkaat kerääntyvät istumaan olohuoneeseen.
Istumisen aikana kukaan ei pääse vessaan tai suihkuun yksin. Säännöllä estetään syömishäiriöihin kuuluvaa oireilua, kuten oksentaminen ruokailun jälkeen.
Istumisen tarkoituksena on myös harjoitella rauhoittumista. Monelle syömishäiriöpotilaalle paikoillaan oleminen on hankalaa.
Syöty ruoka pitäisi päästä heti kuluttamaan. Toisaalta voi tuntua siltä, että on laiska, jos vain oleskelee sohvalla.
Monen oireisiin kuuluukin pakkoliikunta.
– Se ei ole pelkästään pakonomaista tarvetta esimerkiksi lenkkeillä. Se on laajempaa arjen yliaktiivisuutta. Voi olla, että kaikki pitää tehdä seisten tai lihakset jännittyneinä, kuvailee toimintaterapeutti Eronen.
Iriksen vointi on nyt jo parempi kuin hänen saapuessaan osastolle, mutta edelleen toipuminen on taistelua. Välillä hänet pitää pakottaa syömään, ja syömishäiriöajatukset pyörivät päässä edelleen voimakkaina.
– Minulla on vääristyneitä mielikuvia siitä, kuinka minulla muka oli parempi olla, kun olin huonossa kunnossa. Tulee halu palata takaisin sairaaseen elämään. En halua syödä, en halua istua vaan pitäisi seistä... Mutta täällä se on mahdotonta, koska oireiluun puututaan.
– Ruokailutilanteessa hoen itselleni, että tämä on normaali annos, jokainen ihminen syö, tämä ei lihota minua. Syömishäiriö huutaa taustalla aivan päinvastaisia asioita, ja minä yritän saada tolkkua, kumpi puhuu totta. Välillä on vaikeaa edes erottaa, kumpi on minä ja kumpi on syömishäiriö, Iris sanoo.
Syömishäiriö ei ole yhtä kuin anoreksia
Syömishäiriökeskuksen potilaiden identtiset huoneet on suunniteltu edistämään toipumista. Huoneessa ei ole pimeitä kulmia. Ovissa on lasit, joista hoitaja voi nopeasti tarkistaa, mitä potilas on milloinkin tekemässä.
Huonekalut on pultattu lattiaan, jotta niitä ei voisi siirrellä näköesteeksi. Vaatekaapissa on liukuovet samasta syystä. Oireilua ei pääse tapahtumaan salassa.
Potilaiden vessat ja suihkut ovat aina lukittuina. Hoitaja avaa oven pyydettäessä. Potilaan sairauden vaiheesta riippuen hoitaja tulee joko mukaan tai antaa potilaan käyttää vessaa tai suihkua itsenäisesti.
Maria, 24, on asunut Syömishäiriökeskuksessa joulukuussa 11 kuukautta. Hänen hoitonsa on edennyt jo niin pitkälle, että hän käyttää vessaa ja suihkua itsenäisesti, ja hänellä on myös omia menoja osaston ulkopuolella.
Marian sairaudessa on ollut piirteitä useista syömishäiriöistä: On ollut jaksoja, kun Maria ei ole syönyt, ja myös jaksoja joiden aikana hän on ahminut ja oksentanut.
Ihmisillä on aivan liian kapea kuva syömishäiriöstä, Maria sanoo. Ajatellaan virheellisesti, että syömishäiriö on yhtä kuin anoreksia.
– Sitä pelkää, että joku sanoo, että miten sinulla voi olla syömishäiriö, kun ethän sinä ole edes laiha. Ihan minkä tahansa painoinen ihminen voi sairastaa syömishäiriötä, sitä ei voi nähdä ulkoapäin. Voi olla bulimia ja kuolla sydänkohtaukseen ilman, että kukaan ulkopuolinen huomaa, että on syömishäiriö, Maria sanoo.
Kun Maria muutti osastolle, yliopisto jäi kesken. Nyt hän ei pysty pidättelemään hymyä, kun hän kertoo käyvänsä pitkästä aikaa luennoilla.
– Olen ottanut nyt yhden kurssin, ja ensi jaksossa otan ehkä toisen. Pääsen vähän arkeen kiinni.
"Ajattelin että en ole tarpeeksi sairas"
Maria on sairastanut syömishäiriötä noin viisi vuotta. Myös hänellä on takanaan useita erilaisia hoitojaksoja.
Pahin kokemus oli, kun syömishäiriöihin erikoistunut yksikkö lähetti Marian kotiin, koska tämän paino ei ollut tarpeeksi matala.
– Omista ajatuksistani ja hoitotahojen kommenteista huolimatta olin kuitenkin liian laiha: aivan alipainon ylärajalla, niin että anoreksiaa ei voitu virallisesti diagnosoida, Maria kertoo.
Myös toimintaterapeutti Eronen on kuullut lukuisia vastaavia tarinoita.
– Syömishäiriöiden hoidon taso vaihtelee suuresti eri alueilla. Olen kuullut potilaiden tarinoita, että psykiatrian puolella ei ole ymmärretty syömishäiriötä ollenkaan, tai että paino on ratkaissut sen miten kauan hoito jatkuu. Hoito on lopetettu, kun normaalipaino on saavutettu, Eronen kertoo.
Aluksi Marian oli kokemustensa perusteella vaikeaa hyväksyä, että edes ansaitsi paikan osastolta.
– Ajattelin, että en minä ole tarpeeksi sairas. Ajattelin olevani täällä kolme viikkoa. Mutta kun kahden ja puolen viikon jälkeen meni yhä tunti itkua, että sain syötyä annoksen ruokaa, suostuin jäämään.
Syömishäiriökeskus on yksityinen palveluntuottaja, johon harvalla perheellä on varaa ilman tukea. Suurin osa potilaista päätyykin osastolle kunnan lähettämällä maksusitoumuksella.
Tyypillisesti hoitojakso Syömishäiriökeskuksessa on yhdestä kahteen vuotta riippuen siitä, miten toipuminen edistyy.
– Syömishäiriö on haastava sairaus, josta on omin keinoin vaikeaa päästää irti. Toipuminen voi olla todella pelottavaa, sillä se on voinut tuoda lohtua ja järjestystä elämään hankalassa tilanteessa. Joskus hoito loppuu ennenaikaisesti, jos kunta ei jatkakaan maksusitoumusta, mikä ei tietystikään ole toivottavaa, Eronen kertoo.
Elämä ilman syömishäiriötä?
Marian on tarkoitus siirtyä hiljalleen päiväpotilaaksi. Se tarkoittaa, että ennen pitkää Maria muuttaa omaan asuntoon ja osallistuu Syömishäiriökeskuksen toimintaan vain päivisin. Itsenäiseen asumiseen ei jouduta kylmiltään, vaan siihen totutellaan hiljalleen.
Oma asunto yhtä aikaa kutkuttaa ja pelottaa.
– Se on pelottavaa, koska minun oireeni ovat sellaisia, että ne ottavat vallan kun kukaan ei ole katsomassa.
– Mutta ajatus siitä, että voisin vaikka istua kavereiden kanssa saunaillassa pikkutunneille enkä olisi tilivelvollinen siitä kenellekään - se on tosi jännittävää ja odotan sitä innolla, Maria sanoo.
Vielä ei ole varmaa, kuinka pitkään Iriksen hoito Syömishäiriökeskuksessa kestää. Iris tietää, että toipuminen vaatii monia isoja askeleita.
– Syömishäiriö on vienyt minulta niin paljon tärkeitä asioita ja tehnyt minulle niin paljon korvaamatonta vahinkoa, että kyllä minä olen motivoitunut siitä irti päästämiseen.
Häntä vie eteenpäin jo lapsena puhjennut haave lääkärin ammatista.
– Se on asia, josta voin olla varma, että se on minua eikä minun sairauttani.
Katso Perjantai-dokkari: Pakko syödä Areenassa tästä.
Apua syömishäiriöön:
Syömishäiriöliiton tukipuhelin syömishäiriötä sairastaville ja läheisille päivystää numerossa 02 251 9207 maanantaisin klo 9.00–15.00 välillä. Tukipuhelimessa päivystävät Syömishäiriöliiton työntekijät ja kokemusasiantuntijat. Tukipuhelimessa voit purkaa mieltäsi, saada kokemukseen perustuvaa tietoa syömishäiriöistä, kysyä hoitoon hakeutumisesta ja jutella läheisesi tilanteesta.
Oikeanlaisen hoidon etsintä kannattaa aloittaa ottamalla yhteyttä omaan työ-, opiskelu- tai kouluterveydenhuoltoon tai omaan terveyskeskukseen.
Lisää tietoa Syömishäiriöliiton sivuilla.
Myös Syömishäiriökeskuksella on ilmainen palveleva puhelin. Mikäli olet huolissasi omasta tai läheisesi tilanteesta, voit soittaa numeroon 040–411 5481 (050–522 0077 svenska).
Lue myös:
Duodecim Terveyskirjasto: Syömishäiriöt
Syömishäiriötä sairastava Koko Hubara: “Satutan itseäni syömällä kahdeksan lautasellista pastaa”
IL: Syömishäiriöiden hoito on hintansa arvoista
Elossa 24H: Ortoreksiaan sairastunut Tiia-Maria, 19, on asunut vuoden syömishäiriöklinikalla