– Katsotaan, vieläkö kehtaavat käyttää kyseistä sirkuspelleä asiantuntijana.
Näin nimitteli joulukuun lopulla televisiossa haastateltua tutkijaa Jani Mäkelä, perussuomalaisten kansanedustaja. Lokakuussa hän kutsui nuijiksi Twitterissä kansalaisia, jotka olivat poistaneet puoluetoveri Laura Huhtasaaren jakaman kuvan.
Samoihin aikoihin vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi manasi twiitissä presidentti Martti Ahtisaaren "alimpaan helvettiin".
Viime viikolla vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson pelkäsi puolestaan Twitterissä, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on "näin kujalla omasta sote-mallistaan". Hän arvosteli Sipilää samalla virheellisistä väitteistä.
Suoremmin totuuden vääristelystä kollegaa on somessa syyttänyt ainakin Mauri Pekkarinen (kesk.), joka laukoi Simon Elon (sin.) tv-esiintymisestä: "Sinä valehtelet!"
Kansalaiskommentit kansanedustajien Twitter-seinillä ovat jo arkipäiväisesti solvaavia, ja niitä vasten poliitikkojen omat kirjoitukset ovat yleensä sovittelevia. Silti on hankala ajatella, että eduskunnan istuntosalissa kukaan puhuisi sirkuspellestä, nuijista tai kujalla olemisesta – saati valehtelusta.
Syytös valehtelusta on eduskunnan säännöissä erityisen huonoa käytöstä. Sitä ei tapahdu salissa juuri koskaan. Syynä on perustuslaki:
Käytännössä puhemies vetää rajan, mikä on sopivaa käytöstä. Kaksi vuotta sitten puhemies Paula Risikko joutui nuhtelemaan ministeriä valehtelu-sanan käytöstä istuntosalissa.
Rajoittaako laki julkisia ulostuloja myös eduskuntatalon seinien ulkopuolella?
Riippuu, keneltä asiaa kysyy. Eniten valtaa asiassa on puhemiehistöllä, ja Risikon mielestä laki täytyy pitää mielessä kaikessa kansanedustamisessa.
– Kansanedustaja on kansanedustaja 24/7, joten velvoitteet ovat sen mukaiset, Paula Risikko sanoo.
Asiassa on selvästi tulkintaeroja: suoran valehtelusyytöksen Twitterissä julkaissut Mauri Pekkarinen on eduskunnan ensimmäinen varapuhemies.
Mäkelä: Pitääkö kaikki niellä?
Jani Mäkelä kutsui tutkijaa sirkuspelleksi pitkään jatkuneessa sanaharkassa. Muilta kansanedustajilta on hankala löytää ainuttakaan viestiä, jossa muita nimiteltäisiin. Miksi Mäkelältä löytyy sellaisia?
– Monet eivät varmaan vain viitsi lähteä keskustelemaan, vaan mieluummin ovat hiljaa eivätkä lähde provosoimaan, Mäkelä vastaa.
Hänen mielestään lain henki kansanedustajan arvokkuudesta ja toista loukkaamattomasta käytöksestä ei voi yltää kaikkeen elämään.
Mikä on arvokasta ja toista loukkaamatonta, onkin sitten vaikeampaa määrittää. Paavo Arhinmäki
– Lähtökohta on jo asenteellinen, että kansanedustajan pitäisi jotenkin niellä häneen kohdistuvat törkeydet ja loukkaukset ilman että niihin vastaa millään tavalla. Sen ymmärtäisin, jos lähtisin pilkkaamaan jotain henkilöä ilman provokaatiota tai ilman että hän olisi ottanut mitään negatiivista kantaa minun tekemisiini.
Jani Mäkelän tavoin Paavo Arhinmäki (vas.) erottuu joukosta edustajana, joka vastaa röyhkeisiinkin kommentteihin somessa. Hän puolestaan hakisi tyylissä neuvoa lain kirjaimesta.
– Ensisijaisestihan se viittaa ehkä istuntosaliin. Kyllä yleisesti on tulkittu niin, että se on ohjenuora myös muulle toiminnalle. Mutta kysymys siitä, mikä on arvokasta ja toista loukkaamatonta, onkin sitten vaikeampaa määrittää, Arhimäki sanoo.
Hän toteaa some-kielen olevan monesti kasvokkaista törkeämpää, oli kyseessä poliitikko tai ei.
– Itse pyrin vastaamaan mahdollisuuksien mukaan, jos kommentit pysyvät edes jossain määrin asiallisen rajoissa.
Eduskunnan ja kansan riveissä on erimielisyyttä, kuuluuko monessa maassa arkinen välihuutelu istuntosaliin. Arhinmäki lohkaisee, että vaikka Britannian alahuoneeseen nähden oma parlamenttimme on pyhäkoulu. Salissa passiiviset voivat olla netin aktiivisia.
– Tätä kautta näkyy, että on edustajia, jotka eivät niinkään osallistu keskusteluun parlamentissa, mutta saattavat somessa töytäillä kaikenlaista.
Tutkija: Twitter perustuu piikittelyyn
Tutkija Mari Marttila on kahlannut työssään läpi tuhansia kansanedustajien tviittejä. Harkitsemattomiakin. Osa voi kokea, että some on vapaa-aikaa varsinaisesta edustamisesta. Twitterin ilmapiiri on kaikkea muuta kuin pyhäkoulu:
– Toiminta on usein ironista ja huumoripohjaista. Jos haluaa huomion tviitille, sen täytyy olla raflaavakin, että sieltä nousee reaktioita. Se ei ole mediana kovin "arvokas" ja "vakaa", Marttila sanoo.
Kaikki kansanedustajat eivät ole markkinapaikalle lämmenneet lainkaan tai käyttävät sitä harvakseltaan. Parillakymmenellä, vaikkapa Ben Zyskowiczillä (kok.) ja Lea Mäkipäällä (sin.), ei ole nimellään Twitter-tiliä ollenkaan. Paavo Arhinmäki tviittaa monta viestiä päivässä, Jutta Urpilainen (sd.) viimeksi tammikuussa.
Marttila on politiikan väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hänen ennusteensa vaalikeväälle on se, että kansanedustajien omat viestit kirjoitetaan kieli keskellä suuta ja poliittisten vihollisten tekstit luetaan tarkkaan.
– Omassa tviittailussa yritetään pitää järkeä päässä, mutta vähän katsotaan muiden tekemisiä, voisiko niihin iskeä, hän povaa.
– Ihan samalla tavalla kansanedustajalta kuin muultakin ihmiseltä voi tulla lörpsähdyksiä.
Lue myös: