Ulkona satoi räntää. Kello oli 8.30 tiistaiaamuna. Tamperelainen Tuomas Huhtala istui pienessä huoneessa muovipurkki kädessään ja yritti virittäytyä tunnelmaan.
Oven alta näkyivät ohi kulkevien hoitajien jalat. Työasiat jyskyttivät takaraivossa, samoin tieto siitä, että Huhtala yritti parhaillaan saada omaa lastaan alulle.
"Sinun osuutesi olikin sitten tässä"
Näin sairaanhoitaja tokaisi Huhtalalle toimenpiteen päätyttyä. Lause on jäänyt kummittelemaan Huhtalan päähän.
– Sellaista ei koskaan pitäisi kenenkään päästää suustaan. Siinä kohtaa meni tosi pahasti pieleen, Huhtala sanoo.
Hoitajat puhuvat vain naiselle
35-vuotias Tuomas Huhtala ja hänen samanikäinen vaimonsa Jenni Huhtala alkoivat haaveilla yhteisestä lapsesta kuluvan vuosikymmenen alussa. He olivat olleet yhdessä useamman vuoden ja opiskelujen jälkeen työelämässäkin jo jonkin aikaa.
Pitkälle toista vuotta kestäneen aktiivisen yrityksen jälkeen lasta ei kuitenkaan alkanut kuulua. Ensin Huhtalat hakeutuivat yksityiselle puolelle tutkimuksiin. Mitään varsinaista syytä lapsettomuuteen ei löytynyt. Hoidot aloitettiin ensin kevyesti.
Vuoden 2013 keväällä Huhtalat siirtyivät julkiselle puolelle.
- Yksityisen ja julkisen puolen eron huomasi heti. Hoito oli ihan ensiluokkaista molemmissa, mutta asiakkaan kohtaamisessa tilanne oli toinen. Yksityisellä puolella pidettiin vähän kuin kukkaa kämmenellä, Tuomas Huhtala muistelee.
Aiemmin muiden vaivojen vuoksi esimerkiksi terveyskeskuksessa asioidessaan Tuomas Huhtala kertoo saaneensa hyvää palvelua. Hänet on kohdattu ihmisenä ja kuulumisiakin on vähän kyselty. Lapsettomuushoidoissa tilanne olikin yllättäen aivan toinen. Miehen kohtaaminen tuntui olevan hoitohenkilökunnalle haastavaa. Käyntien yhteydessä hoitajat ja lääkärit saattoivat puhua vain vaimon kanssa. Huhtala koki jäävänsä ulkopuoliseksi.
- Hyvä jos tervehdittiin, ei välttämättä tarjottu edes tuolia. Välillä koko tapaaminen tahtoi olla sellainen, ettei minulta kysytty mitään, Tuomas Huhtala kertoo.
Huhtala painottaa, ettei halua arvostella hoitajien ammattitaitoa, vaan toivoo miesten rooliin kiinnitettävän enemmän huomiota.
Lapsettomuus ei ole pelkkää lääketiedettä
Tuomas Huhtala ei ole yksin. Monet hänen tuttavistaan ovat jakaneet hänen kokemuksensa.
Lapsettomien yhdistys Simpukan toiminnanjohtaja Johanna Repo vahvistaa, että monet miehet tuntevat jäävänsä jollain tavalla huomiotta.
Katso Simpukan vertaistukivideosta Antin tarina.
Ulkopuolisuuden tunne etenkin hedelmöityshoitojen yhteydessä nousi esille myös Essi Henrikssonin Pro gradu -tutkielmassa vuonna 2015. Tunne nousee säännöllisesti esiin, kun miehet pääsevät itse puhumaan lapsettomuudesta ja sen hoidoista, Repo kertoo.
– Vaikka hoidot kohdistuvatkin pääosin naiseen, pitäisi muistaa, että lapsitoiveessa on mukana kaksi ihmistä.
Repo arvelee, että suurin syy miesten ja joskus naistenkin huonoon kohtaamiseen on ajan puute. Psyykkiseen tukemiseen ei ole tarpeeksi aikaa hoitojen yhteydessä. Toisaalta puuttuu myös kykyä ymmärtää, että lapsettomuus on ennen kaikkea kokemus, ei pelkästään lääketiedettä.
– Voi olla, että puuttuu ymmärrystä siitä, kuinka suuri suru lapsettomuus voikaan olla. Kaikilla ei ole kykyä kohdata tilannetta kaikkinensa ja ymmärtää, miltä tilanne tuntuu ja miten se näyttäytyy arjessa.
"Miesten oletetaan olevan hiljaa ja vaiti ja vain kestävän sen tilanteen." Johanna Repo
Kaikki miehet eivät toki odotakaan, että heitä erikseen huomioitaisiin. Moni ottaa itse puolison tukijan roolin ja usein se rooli miehille myös annetaan.
Tampereen yliopistolla on parhaillaan tekeillä tutkimus miesten lapsettomuuskokemuksista. Dosentti Anna Liisa Aho kertoo, että alustavista tuloksista nousee esille nimenomaan se, että miehet kokevat, että heille jää rooli puolison tukijana.
– Yksi syy taustalla on yhteiskuntaan pinttynyt vahvan miehen rooli, Aho sanoo.
Myös Repo arvelee tiedostamattomien normien ja miehen mallin vaikuttavan asiaan. Miesten odotetaan olevan perheen tuki ja turva silloin, kun on vaikeaa.
– Miesten oletetaan olevan hiljaa ja vaiti ja vain kestävän sen tilanteen.
Lapsettomuus kääntyi uudeksi mahdollisuudeksi
Tuomas ja Jenni kävivät lapsettomuushoidoissa kaikkiaan kolmisen vuotta, tuloksetta. Nyt aikaa hoidoista on ehtinyt kulua useampi vuosi.
Rankasta koettelemuksesta huolimatta Huhtalat ovat pystyneet kääntämään lapsettomuuden omien sanojensa mukaan voimavaraksi, jopa mahdollisuudeksi. He ovat ikään kuin halunneet ottaa lapsettomuudesta "kaiken irti".
He ovat molemmat aktiivisesti mukana Simpukan toiminnassa, Jenni vertaistukikoordinaattorina ja Tuomas kirjoittaen Miehen suusta -kolumnia yhdistyksen Simpukka-lehteen.
– Haluan omalla esimerkilläni rohkaista miehiä mukaan vertaisryhmiin ja ylipäätään puhumaan lapsettomuushoidoista ja lapsettomuuteen liittyvistä asioista, Tuomas Huhtala kertoo.
Huhtalan mukaan erityisesti lapsettomuushoidot ovat haastava puheenaihe miehille. On vaikeaa seurata vierestä, miten puoliso on henkisesti ja fyysisesti kovilla, kun ei voi oikein muuta tehdä, kuin pitää kädestä kiinni.
Huhtalat saivat itse aikoinaan niin suuren avun vertaistuesta, että haluavat nyt auttaa muita. He kertovat seuraavaksi omat keinonsa selviytyä lapsettomuuden yli.
Ei kannata uhrata kaikkea lapsettomuudelle
Julkisella puolella, jossa Huhtalatkin lapsettomuuttaan pääasiassa hoitivat, on tarjolla kolme koeputkihedelmöitystä. Huhtalat päättivät jo melko varhaisessa vaiheessa, että he eivät tule jatkamaan hoitoja yksityiselle puolelle.
– Se oli ainakin meille hyvä ratkaisu. Minua auttoi se, että oli sovittu, että hoidot päättyvät siihen. Ei ollut oloa, että tätä jatketaan loputtomiin, Jenni Huhtala sanoo.
– Kolmisen vuotta odottamisen ja pettymisen kehää. Jos sitä olisi jatkunut vielä pidempään, kyllähän se olisi ollut todella kuluttavaa, Tuomas Huhtala jatkaa.
Huhtalat yrittivät myös jatkaa muuta elämäänsä niin normaalisti kuin mahdollista. He eivät halunneet antaa lapsettomuudelle liikaa valtaa, vaikka ajatukset väkisinkin pyörivät lapsen saamisen ympärillä.
– Emme laittaneet muuta elämää pauselle, että kaikki suunnitelmat olisi jäädytetty ja odotettu mitä tapahtuu yhdeksän kuukauden kuluttua, Jenni kertoo.
Erityisesti liikunta on ollut Huhtaloille tärkeä selviytymiskeino ja tapa käsitellä suurta surua. Lenkkipoluilla juokseminen on helpottanut molempien oloa.
– Jälkeen päin on varmaan helppo sanoa, mutta olisi hyvä yrittää nauttia pienistä asioista. Kyllähän elämä kahden keskenkin mahdollistaa asioita, vaikkei se siinä kohtaa lohduta, kun jälleen kerran tulee vesiperä. Mutta tavallaan en lähtisi ihan kaikkea uhraamaan lapsettomuuden alttarille, Tuomas toteaa.
Perspektiivi ehkäisee katkeroitumisen
Lapsettomuus on iso koettelemus parisuhteelle, eivätkä kaikki selviä siitä yhdessä. Huhtalat kävivät Simpukan järjestämällä parisuhdekurssilla hoitojen aikana. Lopulta yhteinen kriisi toi Jennin ja Tuomaksen vain lähemmäs toisiaan.
– Lapsettomuus on sellainen koulu, että jos siitä läpi pariskuntana selviää, selviää monesta muustakin, Tuomas kiteyttää.
Tärkeä keino pitää parisuhde kunnossa kaiken keskellä on ollut puhuminen.
Puhuminen myös muiden kohtalotovereiden kanssa on auttanut. Vertaistukiryhmistä Huhtalat saivat uusi ystäviä, joiden kanssa he ovat edelleen tekemisissä.
– Katkeroitumista ehkäisee, kun tulee perspektiiviä. Emme todellakaan ole ainoita, isolle joukolle vain käy näin eikä se ole itsestä kiinni, Tuomas toteaa.