Lokakuun 20. päivä 2018 kemiläisestä asunnosta löytyi kaksi kuollutta. Kyseessä oli tuore aviopari, jonka häitä oli tanssittu vain pari kuukautta aiemmin elokuussa.
Mies oli ampunut ensin vaimonsa, sitten itsensä. Kotiin palannut perheenjäsen löysi ruumiit.
Siitä lähtien uutisia alkoi tulla toisensa perään.
Puolitoista viikkoa myöhemmin, 29. lokakuuta, isä ampui 6-vuotiaan tyttärensä ja tämän jälkeen itsensä Ivalossa.
Kaksi päivää myöhemmin, 31. lokakuuta, Hollolassa tapahtuneessa kolarissa kuoli kaksi ihmistä. Poliisi kertoi miehen pakottaneen vaimonsa autoon ja ohjanneen auton päin rekkaa.
25. marraskuuta kemiläinen mies surmasi teräaseella koiria ulkoiluttamassa olleen kumppaninsa.
Kolme päivää myöhemmin, 28. marraskuuta, noin 50-vuotias sekava mies saapui Tampereen poliisiasemalle ja tunnusti puukottaneensa entistä vaimoaan, jonka kanssa hänellä oli viisi yhteistä lasta. Nelikymppinen nainen löydettiin kuolleena.
29. marraskuuta Siikalatvalla Pohjois-Pohjanmaalla mies surmasi avopuolisonsa teräaseella riidan päätteeksi.
Joulukuun puolessa välissä paljastui, että Itä-Uudenmaan poliisi on tutkinut kaikessa hiljaisuudessa vakavasti sairaan lapsen murhaa Nurmijärvellä. Teko oli tapahtunut 21.–22. marraskuuta. MTV:n tietojen mukaan epäilty on lapsen isäpuoli. Poliisi ei vahvista tietoa.
Pyhien keskellä, joulupäivänä tuli murheellinen uutinen. 7-vuotias poika oli puukotettu kuoliaaksi jouluaattona Helsingin Arabianrannassa. Teosta epäillään perheen luona kylässä ollutta pojan enoa.
Viimeisin järkyttävä uutinen tuli viime viikolla. Lapin poliisi kertoi löytäneensä kaksi ihmistä kuolleena omakotitalosta Rovaniemeltä. Löytö tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kotihälytyksen seurauksena. Poliisi epäilee miehen surmanneen ensin vaimonsa ja tämän jälkeen itsensä.
Kolmessa kuukaudessa tapahtui ainakin 9 henkirikosta, joissa tekijäksi epäillään uhrin läheistä. Jokaisen tapauksen kohdalla herää kysymys miksi? Voiko mitenkään ennakolta tietää, että parisuhde voi olla tappava? Tutkimusten mukaan voi.
Myös keinoja puuttua olisi, kunhan niitä käytettäisiin. Yksi niistä on asiasta avoimemmin puhuminen esimerkiksi terveydenhuollossa.
Yksittäistapauksia
Selvitetään ensin, onko viime kuukausien surmien määrässä jotain poikkeuksellista. Vastaus on: ei ole.
Määrä on pysäyttävä, mutta siitä huolimatta se menee suomalaisten keskiarvojen sisälle.
– Kyse voi olla sattumasta, että tällainen rypäs on sattunut tuohon aikavälille, Helsingin yliopiston tutkija Martti Lehti arvioi.
Lehti kertoo, että Suomessa kuolee vuosittain keskimäärin 15 naista parisuhdeväkivallan uhrina. Luku on vuosilta 2010–2017. Surmaaja on useimmiten oma puoliso.
Alle 15-vuotiaita lapsia kuolee henkirikoksen uhrina vuosittain noin 3–5. Lähes kaikki rikoksen uhrina kuolleet lapset ovat lähisuhdeväkivallan uhreja.
Pääosa lasten surmaajista on äitejä ja useimmiten surmatut lapset vastasyntyneitä. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, kasvaa myös isien osuus surmaajina.
Isä surmaa 46 prosentissa tapauksista. Lehti muistuttaa, että lukuihin vaikuttavat poikkeukselliset vuodet 2011 ja 2012. Silloin Suomessa tapahtui useita perhesurmia, joissa tekijänä oli nimenomaan isä.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tämän syksyn tapauksissa tekijänä on ollut myös eno ja isäpuoli. Se on erittäin harvinaista. Yleensä surmaaja on biologinen vanhempi.
Henkirikosten määrä kasvussa
Isossa mittakaavassa lähisuhdeväkivallan uhreina kuolleiden määrä on laskenut huomattavasti 2000-luvun alusta. Samassa suhteessa ovat vähentyneet kaikki väkivaltakuolemat.
Henkirikosten vähentyminen on osa kansainvälistä trendiä, joka on näkynyt useimmissa länsimaissa 1990-luvun alusta lähtien, kertoo Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Karoliina Suonpää.
Selityksiä on monia: väestö ikääntyy, kännykät ovat yleistyneet. Ensihoitoon pääsee yhä nopeammin. Valvontakameroita löytyy joka nurkalta. Alkoholinkulutus on vähentynyt viime vuosina.
Myös kulttuuri on muuttunut. Törkeät pahoinpitelyt ovat vähentyneet, väkivaltaan suhtaudutaan yhä kielteisemmin ja tapauksista ilmoitetaan herkemmin poliisille.
Tulevaisuuden kehityskulut eivät ole kuitenkaan itsestään selviä.
– Esimerkiksi Ruotsissa henkirikollisuus – erityisesti miestenvälinen – ei ole enää viime vuosina vähentynyt, vaan lisääntynyt, Suonpää kertoo.
Vuoden 2018 luvut ovat vasta alustavia, mutta niiden mukaan myös Suomessa henkirikoksia tapahtui selkeästi enemmän kuin parina aiempana vuonna.
Vuonna 2017 luku oli 69 henkirikosta. Vuoden 2018 lopullisen määrän arvellaan asettuvan 80–90 henkirikokseen.
Mitä yhteistä läheisten tekemillä henkirikoksilla sitten on? Tutkimuksissa on havaittu useita taustatekijöitä kuten erokriisi, parisuhteen ongelmat, tekijän ennalta muuttunut käytös, eron jälkeinen vaino, kontrolloiva käytös, aiempi väkivalta, taloudelliset vaikeudet sekä mielenterveys- ja päihdeongelmat.
Lähes näitä kaikkia löytyi myös viimeisten kuukausien tragedioiden taustalta.
Erokriisi vaikutti useissa tapauksissa
Mies ei ole vieläkään kyennyt antamaan järkevää selitystä, miksi hänellä oli mukanaan teräase.
Samana sunnuntaiaamuna, 25. marraskuuta, oli vaihdettu nokittelevia viestejä. Kyse ei ollut riitelystä, mutta se ei missään nimessä ollut normaali keskustelu pariskunnan välillä.
Kemiläinen pariskunta eli on-off-suhteessa: välillä he olivat yhdessä, välillä eivät. Tuona aamuna mies ja nainen lähtivät molemmat liikkeelle eri osoitteista.
Naisella oli koira mukanaan, miehellä kaksi.
Tapaamista koiralenkillä ei oltu ennalta sovittu. Mies surmasi naisen mukanaan kantamalla teräaseella noin kello 9 aamulla. Sivullinen löysi uhrin tieltä.
Mittavien etsintöjen jälkeen, 4,5 tuntia myöhemmin, mies saatiin kiinni 90 kilometrin päästä Ylitorniolta. Paikallisen taksikuskin havainto johti kiinniottoon.
Poliisin mukaan Kemin marraskuisessa henkirikoksessa oli taustavaikuttimena mahdollinen ero tai sen uhka sekä mustasukkaisuus.
Pitkään poliisina toiminut tutkinnanjohtaja Miska Sillanpää Lapin poliisista kertoo, että taustavaikuttimet näissä tapauksissa ovat liiankin tuttuja.
– Olen tehnyt väkivaltatutkintaa viimeiset 10 vuotta ja täytyy todeta, että jos tällainen perhesurma on, siihen pääsääntöisesti liittyy aina mustasukkaisuus ja ero. Hyvin harvassa tapauksessa joku tällainen vakavanlaatuinen mielenhäiriö, Sillanpää toteaa.
Pariskunnalla ei ollut yhteisiä lapsia, mutta molemmilla oli lapsia aiemmista suhteista.
– Lapsethan ovat kärsijöitä näissä asioissa aina, hän jatkaa.
Pitkän linjan poliisin havainto on todettu myös THL:n perhesurmia käsittelevässä tutkimuksessa: erotilanteeseen liittyvä kriisi tai eroaikeet olivat yksi tyypillisistä taustetekijöistä perhesurmissa.
Koska viimeisen kolmen kuukauden aikana tapahtuneet henkirikokset ovat kaikki vielä poliisin esitutkinnassa, poliisin tiedottaminen on niukkaa. Julkisuuteen ei välttämättä kerrota tarkkaa tapahtumien kulkua tai henkirikoksiin vaikuttaneita taustoja.
Silti jo nyt Ylen saamista tiedoista käy ilmi, että ainakin viidessä viime kuukausien tapauksissa surma tapahtui tilanteessa, jossa taustalla oli pariskunnan ero, eroaikeet tai eron uhka: Ivalon lapsen murhassa, Tampereen murhassa, Hollolan tapossa sekä Kemin molemmissa henkirikoksissa.
Ivalossa murhatun 6-vuotiaan lapsen vanhemmat olivat eronneet. Lapsen äiti oli hakenut murhasta epäiltyä isää vastaan lähestymiskieltoa. Sitä ei kuitenkaan ehditty käsitellä oikeudessa ennen tragediaa. Murha tapahtui perheen entisessä yhteisessä kodissa.
Myös Kemissä lokakuussa kuolleen tuoreen avioparin tragediaan vaikutti poliisin mukaan perhekriisi. Taustalla oli mustasukkaisuutta ja mahdollisia eroaikeita. Läheisille ei näistä kuitenkaan puhuttu. Järkyttävä teko tuli yllätyksenä useimmille. Pariskunnalla ei ollut yhteisiä lapsia, mutta itsemurhan tehneellä epäillyllä oli lapsia aiemmasta suhteesta.
Epäillyn kontrolloiva käytös on varoitusmerkki
Avain oli isällä.
Iltaisin hän laittoi asunnon ulko-oven lukkoon ja avasi sen aamulla. Lastenhuoneen ikkunoiden eteen isä naulasi verhot. Äiti ja lapset viettivät yöt lukitussa asunnossa.
Isä ei pitänyt siitä, että vanhempi tytär oli ulkona iltaisin, etenkin kun naapurissa oli ollut poikia.
Kerran hän pyysi nuorempaa tytärtään vaihtamaan vaatteita – isän mielestä toppi ei ollut sopiva asu. Tytär kieltäytyi. Isä löi.
Välillä perhe pakeni turvakotiin isän ahdistavaa käyttäytymistä. Tytöt kokivat, etteivät he saaneet elää suomalaista elämää. Vuonna 2010 isä määrättiin vuoden mittaiseen lähestymiskieltoon äitiä ja tyttäriään kohtaan. Äiti oli jättänyt hakemuksia aiemminkin, mutta perunut ne.
Vuonna 2012 isä sai tuomion yli 2,5 vuotta jatkuneesta tyttäriinsä kohdistuneesta vapaudenriistosta ja toisen tyttären pahoinpitelystä. Kyseessä ei ollut hänen ensimmäinen perheeseensä kohdistunut tuomio.
Jo 12 vuotta aiemmin isä oli tuomittu äidin pahoinpitelystä – hän oli lyönyt äitiä kädellä, kengällä ja harjanvarrella. Iskut kohdistuivat päähän ja eri puolille vartaloa.
Pariskunta hankki vuosien varrella yhteensä viisi lasta. He erosivat, mutta asuivat yhdessä.
Keskiviikkoaamuna, 28. marraskuuta 2018, isä ilmoittautui Tampereen poliisiasemalle sekavan oloisena. Hän tunnusti puukottaneensa lastensa äidin. Äiti löytyi kuolleena asunnosta.
Neljä erilaista uhkaavaa piirrettä voi varoittaa mahdollisesta perhesurmasta, käy ilmi vuonna 2017 julkaistusta tutkimuksesta.
Lapin yliopiston tutkimuksessa vertailtiin neljän perhesurmatapauksen oikeudenkäyntiasiakirjoja sekä 16 eron jälkeisen vainon kohteeksi joutuneen naisen haastattelua. Tapausten väliltä löytyi useita yhtäläisyyksiä.
Yksi näistä uhkaavista piirteistä oli väkivallan pakottava ja kontrolloiva luonne. Se voi ilmetä esimerkiksi tekijän haluna hallita perheenjäseniään. Kyse saattoi olla tunkeilusta, tarkkailusta, pelottelusta, uhkailusta tai eristämisestä. Perhesurmakin saattoi olla viimeinen keino yrittää kontrolloida tulevaisuutta – esimerkiksi niin, ettei puoliso jätä.
Toinen varoitusmerkki oli väkivaltaisen suhteen kiinnipitävyys. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jätetyt miehet eivät sopeutuneet eroon.
Tutkimukseen osallistunut tutkijatohtori Anna Nikupeteri Lapin yliopistosta toivoo, että viranomaiset alkaisivatkin yhä enemmän kiinnittää huomiota eron jälkeiseen vainoon ja epäillyn kontrolloivaan käytöksen vaaratekijöinä. Esimerkiksi Englannissa kontrolloiva tai pakottava käytös kirjattiin rikoslakiin vuonna 2015.
– Suomi on aina tullut hieman jälkijunassa näissä asioissa. Saimme vainoamisen lakiin vuonna 2014, kun se Yhdysvalloissa Kaliforniassa kriminalisoitiin jo vuonna 1990. Nyt tästä kontrolloivasta käytöksestä on kuitenkin herätty vähitellen puhumaan, Nikupeteri kertoo.
Nikupeterin mukaan pakottava kontrollointi on vakavaa uhriin kohdistuvaa väkivaltaa. Sitä on myös erittäin vaikea tunnistaa.
– Se sisältää korostuneen riskin, että tilanne voi edetä näihin henkirikoksiin.
Väkivalta jatkuu usein eron jälkeen
Kolmanneksi uhkaavaksi piirteeksi tutkijatiimi listasi tappavan teon uhkan. Se tarkoittaa esimerkiksi uhrin aiempaa pahoinpitelyä.
Tampereen Takahuhdin perheenäidin murhassa käy oikeuden aiemmista päätöksistä ilmi, että väkivaltaa oli koettu perheessä jo pitkään ennen surmaa.
Raju väkivaltatausta löytyy myös Kemin marraskuisesta, koiralenkillä tapahtuneen henkirikoksen epäillyltä. Epäilty mies oli vain vuotta aiemmin määrätty lähestymiskieltoon aiempaa puolisoaan kohtaan. Ex-puolison mukaan mies oli uhannut useaan otteeseen tappaa hänet.
Mies on myös tuomittu aiemmin naisiin kohdistuneista pahoinpitelyistä. Nuoruudessaan hän oli ampunut ystävänsä kuoliaaksi. Hänet tuomittiin tapauksessa törkeästä kuolemantuottamuksesta, sillä oikeus katsoi, ettei mies tiennyt, että aseessa oli tapahtumahetkellä patruuna. Oikeuden papereista käy ilmi, että mies on yrittänyt vedota hänellä todettuun henkiseen sairauteen lieventääkseen tuomiotaan yhdessä pahoinpitelytapauksista.
Poliisin mukaan myös marraskuussa henkirikokseen päättyneessä parisuhteessa oli perheväkivaltaa puolin ja toisin.
Miksi uhri ei sitten lähde väkivaltaisesta suhteesta? Naisuhritutkimuksen mukaan ero ei läheskään aina lopeta väkivaltaa: jopa puolet väkivaltaisista miehistä jatkoi väkivaltaista käytöstään kumppaniaan kohtaan eron jälkeen.
Myös perhesurmaselvityksessä yli 70 prosenttia tekijöistä oli käyttänyt väkivaltaa kumppaniaan tai lapsiaan kohtaan.
Laukaisevaa tekijää on vaikea ennustaa
Oli myöhäinen torstai-ilta. Riita ei alkanut mistään merkittävästä asiasta.
Se kuitenkin päättyi siihen, että mies iski vaimoaan useita kertoja teräaseella.
Veriteon jälkeen mies suuntasi kylälle. Siellä hän soitti asianajajalle sekä hätäkeskukseen.
Kun poliisipartio saapui, mies odotti heitä asunnon ulkopuolella. Sisällä, pariskunnan yhteisessä kodissa, avovaimo odotti kuolleena.
Riita toimi jossain määrin henkirikoksen laukaisevana tekijänä, kun 44-vuotias mies surmasi 34-vuotiaan avovaimonsa marraskuussa Siikalatvalla. Lapin yliopiston tutkijoiden mukaan surman laukaisevia tekijöitä voi olla vaikea ennustaa.
– Yhtäkkiä toisella paloi päreet ja meni vintti pimeäksi, tutkinnanjohtaja Simo Alanko luonnehtii.
Tutkinnanjohtajan mukaan teko oli äkkipikaistuksissa tehty, ja tapausta tutkitaan tappona.
Yhdessä tutkijoiden tarkastelemassa tapauksessa laukaiseva tekijä oli se, että nainen löysi miehen asentaman vakoiluohjelman koneelta. Noin vuorokauden kuluttua nainen surmasi lapset, sillä hän ajatteli, etteivät nämä pärjää ilman häntä.
Periaatteessa kyse voi olla mistä tahansa riittävästä ärsykkeestä, joka uhkaa tekijän kontrollin menettämistä kumppanistaan.
Perhesurmasta puhutaan usein silloin, kun uhrina on lapsi tai lapset ja puoliso. Virallista määritelmää ei ole. Puolison surmaamista ei usein tutkimuksissa lasketa perhesurmaksi, vaan puhutaan esimerkiksi lähisuhdesurmasta.
Juurikin perhesurmiin liittyy usein suunnitelmallisuutta. THL:n selvityksen mukaan lähes kaikki tekijät olivat miettineet tekoa pidempään. Heidän käytöksessään oli havaittavissa merkkejä, jotka viittasivat surmaan: tekijä oli esimerkiksi etsinyt tietoa perhesurmista, esitellyt ammuksia tai jättänyt itsemurhaviestejä näkyville. Puolet perhesurmaajista oli uhannut itsemurhalla ennen tekoa.
Myös Ivalon 6-vuotiaan murhassa käytettiin vakaata harkintaa.
Poliisin mukaan lapsensa ja itsensä surmannut isä jätti jälkeensä myös viestin. Poliisi ei halua kuitenkaan tarkemmin avata viestin sisältöä.
– Ainahan jos viesti jää, se jotakin asiaa selventää, tutkinnanjohtaja Marko Ijäs kertoo.
Vaikka lähisuhdesurmien taustoista tiedetään paljon, varoitusmerkkejä on vaikea nähdä.
Miksi henkirikosten estäminen on niin vaikeaa?
Matkaan oli lähdetty 19 kilometriä ennen törmäyspaikkaa.
Valtatie 12:lla Hollolassa henkilöauto törmäsi kuorma-autoon. Poliisin alustavat tiedot kertoivat, että henkilöautossa oli kaksi kuollutta.
Lahden Renkomäeltä perheen omakotitalosta löytyi jälkiä riitelystä.
Vaimo oli ollut autossa vastoin tahtoaan. Aviomies kuljetti autoa, joka ohjautui päin rekkaa.
Pariskunnalta jäi kaksi alaikäistä lasta.
Hollolassa lokakuun viimeisenä päivänä tapahtunut kuolonkolari muuttui pian tapon tutkinnaksi. Poliisi epäilee 39-vuotiasta aviomiestä 37-vuotiaan vaimonsa surmasta.
Tutkinnanjohtaja Jari Kiiskinen kertoo, että pariskunnalla oli ollut jonkin aikaa ennen surmaa riitaisat välit ja myös perheväkivaltaa oli mahdollisesti esiintynyt jo ennen tekoa.
Ilmassa oli myös eroaikeita. Mielenterveysongelmia. Taloudellisia vaikeuksia.
– Samoja taustatekijöitä kuin tutkimuksissa on noussut esiin.
Usean viimeisen kolmen kuukauden aikana tapahtuneen henkirikoksen taustalta on löydettävissä tutkimuksissa määriteltyjä taustatekijöitä ja uhkaavia piirteitä.
Teoriassa varoitusmerkit näyttävät suhteellisen selkeiltä. Miksi lähisuhdesurmien ennaltaehkäisy tai varoitusmerkkeihin puuttuminen on kuitenkin niin vaikeaa?
Usein läheiset eivätkä ammattilaiset tunnistaneet eron uhkaavuutta, totesivat Lapin yliopiston tutkijat vuonna 2017.
Läheiset saattoivat esimerkiksi pitää parisuhteen väkivaltaisuutta tavanomaisena riitelynä. Viranomaiset puolestaan olivat voineet tulkita uhkaavia piirteitä väärin tai niitä oli vähätelty.
Tutkijoiden käyttämässä esimerkkitapauksessa poliisi oli vähätellyt ex-puolison uhkailua ja todennut sen olevan tavallista erotilanteessa. Jossain tapauksessa puolestaan äidin huoli isän käytöksestä oli jopa tulkittu lapsen vieraannuttamisyritykseksi isästä. Miehen halu jatkaa parisuhdetta puolestaan saatettiin tulkita positiivisena, perhettä vahvistavana signaalina, ei riskinä.
Mies myös saattoi olla sosiaalisesti erittäin lahjakas. Parisuhteessa vallitseva kontrollointi oli tutkijoiden mukaan usein näkymätöntä ammattilaistenkin silmään.
Tutkijat peräänkuuluttavat uhrin tunnistamista, kohtaamista ja riski- ja uhka-arvion tekemistä. Tähän tarvitaan heidän mukaansa yhteistyötä eri ammattilaisten kesken. Vastuu korostuu poliisilla, sosiaali- ja terveysviranomaisilla sekä lasten kanssa toimivilla varhaiskasvatuksen ja koulun henkilökunnalla.
Yli 20 vuotta lähisuhdeväkivallan parissa työskennellyt THL:n kehittämispäällikkö Helena Ewaldsin mukaan yksi tärkeimmistä keinoista lähisuhdesurmien ennaltaehkäisyssä on tilanteen tunnistaminen. Hänen mukaansa usein asian kanssa tekemisissä olevat ammattilaiset eivät kysy asiasta suoraan.
– Lähisuhdeväkivallasta pitäisi kysyä yhtä systemaattisesti kuin tupakasta ja alkoholista, Ewalds toteaa.
Ewaldsin mielestä lähisuhdeväkivallasta kouluttaminen pitäisi myös sisällyttää pakollisena perusopintoihin, kun puhutaan sosiaali- ja terveydenhuoltohenkilökunnasta – näin on tehty esimerkiksi Ruotsissa.
Suomalaisten asenteet ovat EU-barometrien mukaan parantuneet hieman vuosikymmenten varrella: enää lähisuhdeväkivaltaa ei hyväksytä, mutta toisaalta moni ei pidä sitä rangaistavana tekona.
Ewalds uskoo, että nämä vanhakantaiset asenteet voivat vaikuttaa myös ammattilaisten työhön.
– Esimerkiksi 2000-luvun alussa ajateltiin pitkälti, että perheet hoitakoot omat asiansa. Tähän ilmiöön kuitenkin kuuluu, että avun hakeminen on vaikeaa uhrille.
Nikupeterin mukaan myös hänen haastattelemansa vainon kohteeksi joutuneet naiset syyllistivät usein itseään.
– Monet kuitenkin toivoivat, että kunpa joka ammattilainen olisi kysynyt edes sen yhden kysymyksen tai joku läheinen hoksannut, Nikupeteri sanoo.
Vuodesta 2010 Suomessa on alettu pitää moniammatillisia riskiarviointikokouksia (MARAK), jossa arvioidaan uhrin riskiä joutua uudelleen parisuhdeväkivallan kohteeksi.
Tällä menetelmällä on tarkoitus puuttua siihen ongelmaan, joka havaittiin THL:n perhesurmatutkimuksessa: lähes kaikkien perheiden ongelmat olivat jonkun viranomaisen tiedossa, vaikka niiden todellista syytä tai vakavuutta ei ehkä tiedetty. Työryhmien avulla on tarkoitus saada kokonaiskuva perheen tilanteesta.
– MARAK-toiminta on juuri se, jolla puututaan vakavaan väkivaltaan ja jonka kautta on mahdollista ennaltaehkäistä henkirikoksia, Ewalds kertoo.
Viranomaisille kehitetään parhaillaan koulutusta, joka auttaa tunnistamaan lähisuhdeväkivaltaa.
Voivatko läheiset tehdä jotain?
Puolison surmaa enteilee useimmiten tekijän muuttunut käytös, käy ilmi yhdysvaltalaisesta tutkimuksesta. Myös suomalaisen perhesurmatutkimuksen mukaan lähipiiri on useimmiten jollain tapaa ollut tietoinen tekijän tai perheen ongelmista.
Läheisiin kiinnittää huomiota myös psykoterapeutti Matti Kupila Miessakit ry:n Lyömätön linja -palvelusta. Hän toivoo, että ihmiset huomioisivat toisiaan paremmin.
– Ihmisten pitäisi jutella toistensa kanssa. Perheen hankaluuksista, kuten riitelystä, voisi puhua ihan jo varhaiskasvatuksesta lähtien. Myös armeijassa olisi hyvä paikka puhuttaa miehiä näistä asioista, Kupila toteaa.
Väkivallan uhrien läheisille on myös tarjolla ohjeita, miten asiaan voi puuttua.
18 vuotta väkivallan ehkäisevää työtä tehnyt Kupila on kuitenkin ilokseen saanut huomata, että yhä nuoremmat miehet hakevat apua aggression hallintaan ja ovat yhä valmiimpia puhumaan ongelmistaan.
– Myöskään enää ei tarvitse tapella eri tahojen kanssa, että saako väkivallantekijöitä auttaa. 1990-luvulla turhautti se yhteiskunnallinen väittely, pitääkö näitä miehiä ymmärtää ja auttaa vai rangaista. Tänä päivänä ymmärretään hyvin, että perheväkivaltatilanteessa niin kokijat, tekijät kuin lapsetkin tarvitsevat apua.
Lähestymiskielto voi jopa yllyttää väkivaltaan
Perheväkivallasta on puhuttu Suomessa jopa kansanterveydellisenä ongelmana. Lukuisia muutoksia parempaan on kuitenkin tehty viimeisten 10 vuoden aikana.
Vuonna 2015 turvakotien epävarma rahoitus muutettiin lakimuutoksella täysin valtion vastuulle. Sen jälkeen turvakotipaikkojen määrä on lähes kaksinkertaistunut; tänä vuonna turvakoteja on yhteensä 28. Perhepaikkoja on hieman yli 200 ja jokaisessa maakunnassa on turvakoti.
Vuonna 2011 lähisuhdeväkivalta muuttui asianomistarikoksesta virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi. Vuonna 2014 vainoaminen tuli rikoslakiin.
Kymmenen vuotta sitten, vuonna 1999 voimaan tullut lähestymiskieltolaki oli sinänsä merkittävä askel, mutta mekanismi on käytännössä puutteellinen. Neljä vuotta aiemmin raiskaus avioliitossa kriminalisoitiin.
– Sen me tiedämme, että lähestymiskielto ei toimi niin kuin se pitäisi toimia. Siinä on liian paljon uhrin varassa. Uhri tarvitsisi tukitoimia, Ewalds arvioi.
Ewalds muistuttaa, että lähisuhdeväkivaltatapauksissa henkinen riippuvuus on vahva.
– Kun itse vielä olin asiakastyössä, niin saattoi olla tapauksia, jossa oli lähestymiskielto, mutta pari sopi, että tavataan, mutta ei kerrota kenellekään.
Samaa mieltä on eron jälkeen vainottuja naisia tutkinut Nikupeteri.
– Omassakin tutkimusaineistossani tuli esille, että tekijät eivät näe lähestymiskieltoa minään rangaistuksena, vaan se voi jopa yllyttää lisätekoihin.
Esimerkiksi Tampereen Takahuhdin surmattu äiti oli hakenut yhtenä vuonna kaksi kertaa lähestymiskieltoa aviomiestään kohtaan, mutta perunut hakemukset. Myös Ivalossa surmatun lapsen äiti oli jättänyt lähestymiskieltohakemuksen vireille, mutta hakemusta ei ehditty käsitellä ennen surmaa.
Mihin voin paeta?
Rahaa. Varavaatteet itselleni ja lapsilleni. Hygieniavälineet. Vara-avaimet kotiin ja autoon. Tärkeät asiakirjat. Lääkkeet.
Mitä muuta tarvitsen turvalaukkuun?
Muun muassa tällaisia asioita käydään läpi Nollalinjan auttavassa puhelimessa. Lähisuhdeväkivallan uhreille aina avoinna oleva Nollalinja perustettiin vuonna 2016.
Nollalinjaan tuli viime vuonna lähes 8 000 puhelua. Piikit tulevat yleensä loma-aikaan: jouluna, kesälomilla, pääsiäisenä.
Joulukuussa 2017 Nollalinjaan tuli yli 1 000 puhelua.
Nollalinjassa voidaan tehdä henkilökohtainen turvasuunnitelma. Siihen kirjoitetaan, mihin voi paeta, mitä koodisanaa käytetään lasten kanssa avun kutsumiseen ja mitä turvalaukkuun pakataan.
Ewalds näkee, että Suomen tilannetta on paljon edistänyt vuonna 2015 voimaan tullut Istanbulin sopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä.
– Sen jälkeen alkoi löytyä poliittista tahtotilaa.
Ewalds pitää huolestuttavana, että lähisuhdeväkivaltaa esiintyy Suomessa silti yhä runsaasti. Hänen mukaansa Ruotsissa kuolee vuosittain lähes saman verran ihmisiä lähisuhdeväkivallan uhrina, mutta asukasluku on lähes kaksinkertainen. Vieläkään ei tiedetä, kuinka suuri osa lähisuhdeväkivallasta pysyy piilossa.
Vaikka Ewaldsilla on taustallaan lähes parinkymmenen vuoden kokemus, ei traagisiin uutisiin hänen mukaansa koskaan turru. Myös hän kiinnitti huomiota viime aikoina tapahtuneista henkirikoksista uutisointiin.
– Moni tapauksista kuitattiin pikkunoottina, että tällaistakin tapahtui. Se puistattaa, harmittaa ja tekee surulliseksi.
Juttua varten on haastateltu useita tapausten tutkinnanjohtajia. Jutussa on hyödynnetty myös oikeuden asiakirjoja. Tilastot uhrien ja henkirikosten määrästä ovat peräisin Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin henkirikosseurannasta.
Aiheesta keskustellaan tänään A-studiossa kello 21.05 TV1:llä.