Ennen kuin näyttelijä Bill Cosby paljastui seksirikolliseksi häntä kuunneltiin.
2000-luvun alussa Cosby kierteli ympäri Yhdysvaltoja kertomassa, miten nuorten mustien miesten tulisi nostaa housunsa ja alkaa kantaa vastuuta. Hänestä rasismia suurempi ongelma oli mustien oma välinpitämättömyys.
– Kuunnelkaapa nyt. Kyse ei ole siitä, mitä he tekevät meille. Kyse on siitä, mitä me itse emme tee, näyttelijä lateli puhuessaan mustien etujärjestön NAACP:n tilaisuudessa.
Cosby oli musta konservatiivi.
Rikkaan näyttelijän kärkevä kritiikki sai asiantuntijat takajaloilleen. Sosiologian professori Michael Erik Dyson syytti Cosbya kansalaisoikeusliikkeen perinnön mitätöimisestä.
Mutta kansan keskuudessa Cosbya kuunneltiin.
Esseisti Ta-Nehisi Coates kuvailee hyvin, miten iäkkäämmät mustat miehet takapihojen grillijuhlissa, parturintuoleissa ja kirkoissa nyökyttelivät Cosbyn puheille. Juopunut setä sukujuhlien nurkkapöydässä sen tiesi: Cosby puhui asiaa.
Coatesin mukaan nämä mustat konservatiiviset miehet – ja miehiä he kaikki ovat - eivät äänestä demokraatteja naisten oikeuksien tai progressiivisen verotuksen vuoksi.
He äänestävät demokraatteja, koska se on ainoa vaihtoehto. He kun tietävät, että mustia vihaavat valkoiset äänestävät aina republikaaneja.
Demokraattien tukemisella on kuitenkin rajansa.
Kieltäytyä nousemasta seisomaan kansallislaulun aikana jalkapallo-ottelussa? Ja vaatia samaan aikaan valtiota auttamaan enemmän mustia?
Tällaiset protestit voivat sopia nuorille demokraateille, mutta Cosbyn kaltaisten konservatiivien pirtaan ne eivät istu.
Idealisti haastaa idealistin
Mustalla konservatismilla on Yhdysvalloissa pitkä historia. Suhtautuminen rotusortoon on jakanut orjien jälkeläisiä aina sisällissodan päättymisestä lähtien.
Erimielisyys ei ole koskenut päämäärää itsessään vaan sitä, miten tasa-arvo käytännössä saavutetaan. 1800-luvun lopulla kiista parhaasta tavasta edistää mustien oikeuksia kulminoitui kahden hyvin erilaisen johtajan, Booker T. Washingtonin ja W.E.B Du Boisin, väliseksi julkiseksi riidaksi.
Tämä kiista on hyvä tuntea, sillä se on avain 2000-luvun amerikkalaiseen rotukeskusteluun.
Washington oli entinen orja, joka uskoi kärsivällisyyteen. Hänen kantava ajatuksensa oli, että valkoiset kunnioittivat rahaa. Kun mustat hankkisivat sitä, heitäkin kunnioitettaisiin ja tasa-arvokysymys ratkeaisi kuin itsestään.
Köyhyydestä mustat nousisivat kouluttautumalla hyviin, teknisiin ammatteihin. Valkoisten tuki koulutukselle taas varmistettaisiin sillä, että mustat luopuisivat väliaikaisesti tasa-arvon kovaäänisestä tavoittelusta ja sitoutuisivat väkivallattomuuteen.
– Tulevaisuudessa nauttimamme etuudet eivät ole tulosta keinotekoisesta pakottamisesta vaan ankarasta ja pitkästä kamppailusta, Washington sanoi vuonna 1895 pitämässään puheessa.
Tätä puhetta alettiin kutsua Atlantan kompromissiksi.
– Typerä kompromissi, ärähti W.E.B. Du Bois.
Ensimmäiselle Harvardin yliopistosta valmistuneelle mustalle tasa-arvo ei ollut neuvottelukysymys vaan perustuslain kaikille amerikkalaisille takaama oikeus.
Vapaana syntynyt Du Bois katsoi, että Washingtonilla oli orjan mentaliteetti. Ei alistuminen rotusortoon edistänyt mitenkään mustien asemaa, päinvastoin.
Ilman poliittista tunnustusta mustat eivät ikinä tulisi nousemaan valkoisten kanssa tasaveroisiksi. Heidän huono asemansa johtui juuri siitä sorrosta, jonka Washington vain kannusti sivuttamaan.
Rahaa insinööritöistä? Höpöhöpö, lahjakkaiden mustien tuli opiskella erityisesti humanistisia aineita ja levittää sanaa. Ymmärrys historiasta oli edellytys vapautukselle, Du Bois jylisi.
Aikalaiset seurasivat sanasotaa aikansa ja nostivat lopulta Washingtonin korkeammalla jalustalle. Hän pääsi Valkoiseen taloon presidentti Theodore Roosevelt puheille ja perusti Alabamaan arvostetun Tuskegeen yliopiston.
Du Bois jäi paljon pienemmäksi nimeksi historian lehdille.
Mutta itse kiistan hän voitti.
Radikalismin loppu
Reilut viisikymmentä vuotta myöhemmin mustien enemmistö oli omaksunut Du Boisin ajatukset ja pääkaupungin kaduille kerääntyi Martin Luther Kingin johtama joukko vaatimaan kansalaisoikeuksia.
Du Boissin ajamia uudistuksia ei enää pidetty radikaaleina tai vaarallisina vaan välttämättöminä. Kingin vakuuttava esiintyminen sai myös valkoiset vakuuttumaan rotuerottelun mielettömyydestä, ja kesällä 1964 presidentti Lyndon B. Johnson allekirjoitti kansalaisoikeuslain.
Mutta oliko Washington ollut täysin väärässä? Ja Du Bois aivan oikeassa?
Vuonna 2019 lukuisat asennetutkimukset todistavat, että rasismin määrä on romahtanut Yhdysvalloissa viimeisen puolen vuosisadan aikana.
Tilastot taas kertovat, että edistys ei ole ole heijastunut mustien taloudelliseen asemaan. Mustat ovat edelleen huomattavasti köyhempiä kuin valkoiset.
Jos Du Boisin teoria pitäisi kutinsa ja valkoisten harjoittama rasismi yksin selittäisi mustien heikon aseman, eikö mustien taloudellisen aseman olisi pitänyt parantua samaan tahtiin rasismin vähentyessä?
Tähän epäsuhtaan Cosbyn kaltaiset konservatiivit ovat kiinnittäneet huomion kerta toisensa jälkeen.
Heidän selityksensä on tyly. Mustien integraatio epäonnistui.
Minne marssi johtaa?
Vuonna 2007 julkaistussa Come on People -kirjassa Cosby leikki tulella. Hän kirjoitti, että kaikesta kauheudestaan huolimatta rotuerottelusta syntyi myös jotain hyvää.
Pyörittäessään omia ravintoloita, kauppoja ja teattereita mustat työllistivät mustia ja muodostivat samalla tiiviitä sosiaalisia ja taloudellisia yhteisöjä. Integraation myötä nämä yhteisöt heikkenivät.
– Me emme nähneet kaikkia tulevia asioita, Cosby kertoi kirjan julkaisun jälkeisessä Atlantic-lehden artikkelissa.
Hänen mukaansa etenkin poikien koulutukseen ja itsetuntoon ei mustien keskuudessa kiinnitetty tarpeeksi huomiota rotuerottelun päätyttyä.
– Klaanin pystyi näkemään, mutta nämä asiat eivät ole tulleet hevosen päällä, näyttelijä kuvaili.
Nyt Cosby on tuomittu seksirikollinen.
Enää häntä ei kuunnella, eikä Booker T. Washingtonia muistella. BlackLivesMatter-protestoijat marssivat Du Boissin viitoittamaa tietä vaatien valkoisia luopumaan rasismista.
Epäselvää on, mihin tämä marssi johtaa Barack Obaman jälkeisessä ajassa, Donald Trumpin johtamassa maassa.