Espanjaa, Portugalia ja eteläistä Ranskaa koettelevissa myrskyissä on kuollut ainakin kahdeksan ihmistä.
Viranomaiset vahvistivat lauantaina, että kolmekymppinen eteläkorealainen nainen kuoli Madridin keskustassa, kun rakennuksesta irronneet kappaleet putosivat hänen päälleen.
Viranomaiset vahvistivat myös, että Andalusian rannikolla perjantaina kadonneeksi ilmoitettu hollantilainen purjelautailija on löydetty hukkuneena.
Espanjalaismedian mukaan lisäksi Andalusian Huéscarissa menehtyi mies, kun tulvavesi vei hänen autonsa mukanaan.
Myrsky on aiheuttanut kuolemia sekä Espanjassa että Portugalissa. Lauantaina saapunut Fabien-myrsky on tuonut esimerkiksi Espanjan luoteisosiin paikoin jopa lähes 50 metriä sekunnissa puhaltavia tuulia.
Galician ja Asturian alueilla viranomaiset antoivat neliportaisen asteikon korkeimman varoituksen myrskytuulista ja korkeista aalloista.

Fabienia edeltänyt Elsaksi nimetty myrsky teki tuhojaan Etelä-Euroopassa aiemmin tällä viikolla. Elsa-myrsky laantui perjantaina.
Myös Etelä-Ranskassa tuulet ovat yltyneet likelle 40 metriä sekunnissa ja useille alueille on annettu myrskyvaroituksia.
Viranomaisten mukaan Ranskalle kuuluvan Korsikan saaren kaikki lentokentät suljetaan sunnuntain ajaksi, jolloin myrskyn uskotaan siirtyvän Välimerelle ylle.
AccuWeather-sääpalvelun mukaan Fabienin sateita saadaan sunnuntaina laajalti läntisessä Euroopassa.
Junaraiteille tulvinut vesi katkaisi hetkellisesti Portugalin pääkaupungista Lissabonista Portoon johtavan yhteyden. Ranskan itä- ja eteläosissa sadattuhannet ovat olleet ajoittain sähköttä.