Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 119498

Finnair lakkauttaa tärkeän aamulennon, vaikka Kemi-Tornion kentällä kasvua on ollut 20 prosenttia – "Kuin isku vasten kasvoja"

$
0
0

Finnair karsii rankalla kädellä Meri-Lapin lentoyhteyksiä. Tieto on tullut alueella yllätyksenä ja se on otettu vastaan ihmetellen sekä järkyttyneenä. Varhaisen aamuvuoron lakkauttaminen poistaa mahdollisuuden tehdä alueelta Helsinkiin päiväreissu.

Vuorojen karsimisesta kärsivät työmatkalaiset, matkailuväki sekä paikalliset, jatkolentoa tavoittelevat matkustajat.

Erityisesti alueen useille teollisuusyrityksille lentojen supistukset ovat huono uutinen. Esimerkiksi miljoonainvestointeja suunnitteleville Metsä Groupin Kemin tehtaille aamu- ja yölennot ovat olleet erittäin tärkeitä.

Metsä Groupin Kemin tehtaiden johtaja Tomi Seppä sanoo, että lentopalveluiden tarve ei tule ainakaan vähenemään.

– Meidän henkilöstö on käyttänyt hyvin paljon sekä aamun varhaista että myöhäislentoja.

Matkustajamäärä kasvanut noin kolmanneksella

Meri-Lapin kehittämiskeskuksen seutupäällikkö Markku Hukkanen ihmettelee Finnairin äkkinäistä päätöstä. Hänen mukaansa keskustelu on ollut tähän saakka hyvää ja tuloksia matkustajamäärän lisäämiseksi on nähtävissä.

– Lentovuorojen lakkauttamispäätös tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja isku vasten kasvoja, Hukkanen sanoo.

Hukkasen mukaan heillä on ollut säännöllisiä tapaamisia matkailun ja vientiteollisuuden kanssa, ja he ovat pyrkineet yhteisellä rintamalla vaikuttamaan Finnairiin.

– Kahden vuoden aikana on saatu tuloksia aikaan. Vuoroja on lisätty kahdesta neljään ja matkustajamäärä on kasvanut kolmanneksella, noin 50 000–67 000 matkustajaan, Hukkanen kommentoi.

Vilkas alkuvuosi: "Matkustajia ja turisteja on näkynyt paljon"

Finnair alkoi operoida lentoja Kemi-Tornion kentällä noin neljä vuotta sitten, jolloin vuoroista karsittiin noin puolet. Kemi-Tornion lentokenttä on varsin pieni, mutta matkustajamäärältään Suomessa keskikokoinen.

Finavian tuoreimmassa matkustajamäärätilastossa käy ilmi, että vain Kemi-Tornion ja Joensuun lentoasemat ovat on onnistuneet kasvattamaan matkustajamääräänsä yli kymmenellä prosentilla tammikuun aikana.

Lentokentällä vilkkaus on ollut havaittavissa ja helmikuun matkustajat mukaan lukien, kasvua Kemi-Torniossa on huimasti.

Kemi-Tornion lentoaseman päällikkö Joni Nojonen on ottanut uutisen lentovuorojen lakkauttamisen järkyttyneenä vastaan. Varsinkin kun sitä peilaa alkuvuoden tapahtumiin.

– Matkustajia ja turisteja on näkynyt paljon. Matkustajamäärät ovat olleet nousussa helmikuussa 20 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna, mikä on toiseksi isoin prosentti Suomessa, Nojonen sanoo.

Lentoaseman päälliköstä päätös tuntuu hätäiseltä ja hän toivoo, että neuvottelupöydässä löydettäisiin vielä ratkaisu.

– Aamun varhainen lento on ollut kentän kulmakivi jo vuosikymmenet. Toivottavasti tässä vielä järkiin tullaan, että meiltäkin jatkossa pääsisi Helsinkiin, Nojonen summaa.

Finnairin mukaan ongelma on yöpyvä kone

Finnairin mukaan päätös lentojen lakkauttamisesta on tehty helmikuussa. Päätöksen takana on kannattavuussyy. Finnairin myyntijohtaja Mikko Turtiainen sanoo, että Meri-Lapissa lentojen lakkauttaminen on aiheuttanut pettymystä.

– Edelleen lennämme kuitenkin kolme kertaa päivässä, sanoo Turtiainen.

Meidän pitää tarkastella kannattavuutta tarkkaan. Mikko Turtiainen, myyntijohtaja Finnair

Käytännössä lentokone saapuu Helsingistä Kemi-Tornioon myöhään illalla ja yöpyy lentokentällä. Kustannuksia tulee juuri koneen yöpymisestä, koska myös miehistö yöpyy Kemin seudulla.

– Se on lisäkustannus verrattuna muihin lentoihin. Lentoparin tuotto on alhaisempi kuin muilla lennoilla, Turtiainen sanoo.

Yöpyvän lennon käyttöaste on jäänyt heikommaksi kuin muilla vuoroilla. Käyttöaste on noin 50 prosenttia, mutta siihen on laskettu sekä meno että paluu. Turtiainen toteaa, että aamulennoilla väkeä on enemmän kuin yökoneessa, ja että alue pitää nimenomaan aamulentoa tärkeänä.

– Keskustelua Kemi-Tornion alueen kanssa on käyty usean vuoden ajan. Olemme iloisia, että alueen matkailu ja teollisuus ovat nosteessa, mutta meidän pitää tarkastella kannattavuutta tarkkaan, Turtiainen sanoo.

Alkuvuoden matkustajamäärien nousua ei Turtiaisen mukaan poista sitä seikkaa, että yöpyvä kone ei kannata. Vuorot on poistettu koko seuraavan vuoden osalta.

Finnair neuvottelee Meri-Lapin alueen kanssa esimerkiksi aikataulumuutoksista, mutta varhaista aamukonetta Finnair ei aio näillä näkyminen enää palauttaa.

Finnair lopettaa Kemi-Tornion aamu- ja myöhäislennot maaliskuun 18. päivä, minkä jälkeen lennot lennetään vielä kolmena yksittäisenä päivänä 19., 26. ja 28. maaliskuuta.

"En halua maalata piruja seinälle"

Meri-Lapin kehittämiskeskuksen seutupäällikkö Markku Hukkasen mukaan matkustajat siirtyvät jatkossa sadan kilometrin päässä sijaitsevalle Oulun lentokentälle. Matkustajamäärien tippuminen Kemi-Torniosta taas enteilee huonoa jatkoa.

– Mistä sitten keskustellaan, jos kenttä on kannattavuuden kipurajoilla. En halua maalata piruja seinälle, koska neuvottelut Finnairin kanssa ovat vielä kesken, Hukkanen sanoo.

Hukkanen kritisoi nimenomaan varhaisten aamulentojen lakkauttamista. Hänen mukaansa nimenomaan aamulennoilla käyttöaste ei ole ollut heikko.

– Mielestäni tässä Finnair ei ole tehnyt kotiläksyjä taustoista, miksi varausaste on heikko. Aamuvuorolla näin ei ole. Minusta on selkeät perusteet aamuvuoron säilyttämisestä, tämä on tilastoharha, mikä vaikuttaa.

– Lento aikaistettiin kaksi vuotta sitten tunnilla, joka merkitsee sitä että se ei ole niin asiakasystävällinen. Lisäksi viime vuoden lukuja tulisi tarkastella tarkemmin, kolme kuukautta kentällä oli aamureitillä iso kone, joka lähti kello 4.30, se näkyy matalassa käyttöasteessa, Hukkanen sanoo.

22.2.2019 kello 15.15. lisätty Finnairin myyntijohtaja Mikko Turtiaisen kommentit.

Kello 15.5 korjattu matkustajatilaston lähde.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 119498

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>