Aamuhämärässä metsäpolulta pilkistää hieman valoa. Kajaanilainen läskipyöräilijä Antti Antikainen kävelee otsavalo päässään Erkin polokua ja vetää perässään autonrengasta.
Yön aikana satanut lumi tamppautuu renkaan painon alla tasaiseksi ja kovaksi.
Väylä on hyvässä ajokunnossa illalla, kun Antikainen palaa takaisin polulle läskipyöränsä kanssa.
– Tämä on yksinkertaisuudessaan loistava tapa kunnostaa polkua. Jos täällä olisi vain kävelijöitä, polku olisi pyöreä, liukas ja pehmeä. Nyt se on renkaan levyinen ja kantaa koko matkalta, Antikainen kertoo.
Erkin polulla on mittaa 3,5 kilometriä. Myös muut ulkoilijat kuten sauvakävelijät, koiranulkoiluttajat, lumikenkäilijät ja polkujuoksijat käyttävät sitä paljon.
– Viime talvena minua katsottiin vähän pitkään, lähinnä ehkä säälivästi, kun tulin polulla vastaan rengas perässä. Tänä talvena he ovat nostaneet jo peukkua pystyyn. Kävijöitä on vauvasta vaariin, ja olemme alkaneet tulla tutuiksi, Antikainen kertoo hymyillen.
Hyvää hyvyyttäänkö Antikainen pitää ulkoilureitin myös muille käyttäjille hyvässä kunnossa?
– Niinhän ihmiset luulevat, mutta kyllä minä tätä itselleni teen. Se on kuitenkin kaikkien etu. Mitä enemmän polulla on käyttöä, sitä paremmassa kunnossa se on, Antikainen sanoo.
Läskipyörät sopivat yhä useammin myös ladulle
Antikainen on ollut edistämässä läskipyöräilyä myös Kajaanin laduilla (Kainuun Sanomat). Viime vuonna aktiiviset harrastajat saivat Kajaanin kaupungilta luvan ajaa leveärenkaisilla pyörillä Vimpelinvaaran kilpaladuilla.
Kaupunki ei saanut kokeilusta yhtään negatiivista palautetta.
– Latukoneen kuljettaja sanoi, että hiljaisimmilla laduilla näkyi useammin pyörän kuin suksen jälkiä, joten toiminta sai jatkua myös tänä talvena, kertoo Kajaanin kaupungin hallipäällikkö Aleksi Nyström.
Reiteille, joille pääsee kävellen tai pyörällä, ja missä voi vetää pulkkaa luvan kanssa, on kysyntää. Anne Rautiainen
Talviajettavia polkuja on Nyströmin mukaan Kajaanissa paljon. Kaupungin valaisemattomat ladut ovat etenkin iltaisin vähäisellä käytöllä, joten ne sopivat hyvin pyöräilyyn.
– Harva hiihtäjä lähtee hiihtämään otsavalon kanssa. Latuja on kuitenkin pidettävä yllä koko talven ajan, joten se ei haittaa, jos niillä on myös muita käyttäjiä kuin hiihtäjiä, Nyström sanoo.
Kaikkialle pyörällä ei ole kuitenkaan asiaa.
– Valaistuja latuja ei ole avattu pyöräilijöille, koska niillä on enemmän aktiivisia hiihtäjiä. Laduilla pyöräilyä tulisi rajoittaa myös silloin, kun kelit lämpenevät. Jos latupohjat ovat pehmeitä ja pahasti upottavia, latuun voi tulla syviä jälkiä, Nyström kertoo.
Myös muualla maassa hiihtoladuille mahtuu yhä useammin myös kävelijöitä ja pyöräilijöitä. Etenkin tänä talvena monet kunnat ja kaupungit ovat avanneet latuja useille käyttäjille. Monikäyttöisiä ulkoilureittejä on aina Lapista Etelä-Suomeen saakka.
– Ihmiset haluavat päästä luontoon. Kaikki eivät kuitenkaan osaa tai halua hiihtää eikä kaikilla ole välineitä. Reiteille, joille pääsee kävellen tai pyörällä, ja missä voi vetää pulkkaa luvan kanssa, on kysyntää, sanoo Suomen Ladun yhteiskuntasuhteiden asiantuntija Anne Rautiainen.
Aikaisemmin sama ilmiö näkyi esimerkiksi jääladuilla tai jäälle tehdyillä reiteillä, koska niille on aurattu yleensä väylä myös kävelijöille. Ne ovat etenkin keväthangilla täynnä väkeä.
– Lisäksi talvipyöräilijöiden määrä on kasvanut, sillä meillä on takana monta huonoa talvea. Ihmiset eivät pääse hiihtämään, joten pyöräily on luonteva tapa jatkaa liikkumista talvella, Rautiainen kertoo.
Paksupyörä jättää jälkeensä rivin nappulajälkiä
Laturaivo puhuttaa joka talvi, mutta se ei ole yleinen ilmiö ainakaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Suomen Ladun Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan neljä prosenttia suomalaisista on kokenut epäasiallista käytöstä tai puhetta hiihtoladulla.
Kajaanissa Erkin poloku kulkee hiihtoladun vierellä ja muutamassa kohdassa läskipyöräilijöiden on ajettava myös hiihtoladun yli. Pisin siirtymä hiihtolatua pitkin on noin 10 metriä.
– Joskus joku on saattanut olla nyrkki pystyssä ja sauvakko ojossa, kun siitä on paksupyöräisellä mennyt, mutta pyörä ei tee mitään väylälle. Jos läskipyörä rupeaa uppoamaan, renkaasta tulee niin kova vastus, ettei sillä jaksa ajaa, Antti Antikainen kertoo.
Viime talvena Antikainen testasi asiaa käytännössä, kun illalla oli satanut 15 senttimetriä puuterilunta ja oli pakkanen. Aamulla hiihtoladulla oli käynyt hiihtäjä, joka oli uponnut tasaisessakin kohdassa 3–4 senttimetriä. Vastarinteeseen noustessa hiihtäjä oli sutinut paikallaan, koska väylä upotti niin paljon.
– Kun minä ajoin siitä läskipyörällä, pintaan jäi vain nappularivi. Renkaan ja lumen välinen pintapaine on niin pieni, Antikainen kertoo.
Erkin polulla ideana on, että fillari on aina kohtelias vieras, joka väistää muita kulkijoita. Antikainen perustelee sitä sillä, että pyörä on nopea pysähtymään ja väistämään.
– Olen meinannut kolme kertaa törmätä naiseen, kun polkujuoksijat ovat uskaltaneet tulla pimeässä vastaan ilman valoja tai mitään heijastavaa päällä. Ongelmaa ei ollut, lunta oli metri ja poistuin väylältä sammakkomiesten tyyliin perä edellä ja se kestää, Antikainen naurahtaa.
Lue lisää:
Läskipyöräilijä ei halua häiritä hiihtäjiä – haaveissa merkityt talvipolut joka kuntaan
Suomi on liikuntatalkoiden maa: kaksi miestä, mönkijä ja liuta potkukelkkoja