Britannian pääministeri Theresa May on jälleen vedonnut puolueensa kansanedustajiin Britannian EU-erosopimuksen aikaansaamiseksi.
May on lähettänyt konservatiivikansanedustajille kirjeen, jossa kehottaa näitä panemaan sivuun henkilökohtaiset mieltymyksensä kansallisen edun vuoksi.
Britannian parlamentin alahuone epäsi torstaina symbolisessa äänestyksessä tukensa hallituksen brexit-aikeilta. Hallitus oli ennen äänestystä korostanut, että häviö huonontaisi Mayn neuvotteluasemia unionin kanssa.
May kertoo palaavansa alkavalla viikolla Brysseliin tapaamaan EU-komission puheenjohtajaa Jean-Claude Junckeria.
Liikkumavaraa ei juuri ole
Pääministeri Theresa May käy myös parasta aikaa puhelinkierrosta EU-maiden johtajien kanssa syntyneestä tilanteesta.
Pääministeri Juha Sipilä kertoi Ylen Pääministerin haastattelutunnilla puhuneensa eilen puhelimessa pääministeri Mayn kanssa.
– May halusi keskustella siitä, mitä liikkumavaraa asiassa vielä on, Sipilä totesi.
– Sanoin, että sopimuksen aukaiseminen on erittäin hankalaa.
Hankala pattitilanne
Sipilän mukaan May valitteli sitä, että enemmistö brittiparlamentista on vastaan sopimuksetonta EU-eroa, mutta vastaavasti enemmistö on myös itse sopimusta vastaan.
– Tämä on hankala pattitilanne.
Sipilä uskoo Mayn tekevän edelleen kaikkensa, jotta hallittu ero saadaan aikaan.
– Sanoin puhelimessa, että annan kaiken tukeni hänelle.
EU-ero häämöttää
Brittiparlamentti hylkäsi Mayn neuvotteleman brexit-sopimuksen viime kuussa.
EU:n puolelta on toistuvasti tähdennetty, että sopimus on paras mahdollinen eikä sitä muuteta.
Britannia on lähdössä EU:sta 29. maaliskuuta.