Aino Nousiainen ja Kiia Huotari ovat valmistautuneet vanhojentanssipäivään useita viikkoja. Virallinen tanssipäivä alkaa jo aamuvarhaisella, kun meikkiä sekä kampausta viimeistellään ja päälle puetaan upea tanssiaismekko.
Ulkonäkökeskeiseksi ajoittain moitittu vanhojentanssipäivä merkitsee nuorille naisille muutakin kuin pelkkää prinsessahöttöä ja pynttäytymistä.
– Se meinaa, että olemme koulun vanhimpia ja kohta on kirjoitukset. Koen sen kasvuna, siirtymisenä vanhemmaksi, Huotari sanoo.
– Minulla on pienestä pitäen ollut unelma, että pääsen tanssimaan vanhat. Onhan siinä paljon yhdessä olemisen iloa, kun pidetään hauskaa, Nousiainen sanoo.
En halua, että jalat ovat esteenä sille, mitä minä teen Kiia Huotari
Aino Nousiainen kunnioittaa vanhoja perinteitä puvullaan, joka on isosiskon entinen tanssiaispuku 15 vuoden takaa. Tummansininen elegantti puku vannehameineen istuu sirolle nuorelle naiselle täydellisesti.
– Äidin kanssa olemme pienentäneet ja tuunanneet pukua, mutta se on silti ihan aito ja vanha vanhojentanssipuku. Tämä on juuri sellainen, kuin halusinkin, Nousiainen sanoo.
Kiia Huotari vihreässä prinsessamekossaan ei juuri erotu yli sadankuudenkymmenen tanssijan joukosta, ellei helman alta vilahda metallista ja muovista valmistetut jalkaproteesit.
– Vanhojen tansseissa on yleensä pitkät puvut, joiden alta jalat eivät näy. Ei minua olisi haitannut, vaikka ne näkyisivätkin, Huotari sanoo rennosti.
Korkokengät piti vaihtaa lenkkareihin
Kiia Huotarilla oli syntyessään jalkojen epämuodostumia, minkä takia hänen vanhempansa päättivät antaa lääkäreiden amputoida tytön jalat.
– Se oli mielestäni hieno päätös. Ei niillä jaloilla olisi voinut edes kunnolla kävellä, nyt harrastan muun muassa tennistä, Huotari sanoo.
17-vuotias Huotari on silmin nähden positiivinen, itsevarma ja ikäisekseen kypsä. Osa tästä saattaa johtua hieman erilaisesta lapsuudesta. Hän uskoo kasvaneensa jalkojensa ansiosta hyväksyväksi ja solidaariseksi ihmiseksi.
– Osaan asettua muiden asemaan ja lähden rohkeudella mukaan kaikkeen.
Tanssiin proteesit tuovat hieman lisähaastetta, kun tasapaino ei ole aivan samalla tasolla kuin muilla. Korkokenkien sijasta on jalkaan pitänyt valita säkenöivät hopeiset lenkkarit. Pitkä tanssijuhla väsyttää myös reisiä, mutta Huotarin mukaan treenaaminen kehittää lihaksia. Tanssi sujuu joka tapauksessa kuin tanssi.
– Asiat voivat olla hidaste, mutta en halua, että jalat ovat esteenä sille, mitä minä teen, Huotari kertoo.
Huotari kertoo myös välillä vilpittömästi unohtavansa jalkaproteesinsa.
– Kesällä olimme menossa kavereiden kanssa uimaan, kunnes muistin, että minun pitää hakea kotoa toiset jalat, Huotari nauraa.
Kadulla luullaan supersankariksi
Huotarin jalat kiinnittävät huomion, sillä muoviosat ovat rohkean värilliset. Toinen proteesi muistuttaa trendikkäiden kolmeraitaisten verkkareiden kuosia. Ja toinen on kuvioitu rokahtavan punaisesti. Nuorempana proteesit olivat huomaamattomat, mutta yläasteikäisenä Huotari sai innoitusta toiselta alaraaja-amputoidulta.
– Tapasin maastopyöräilijä Kaisa Lekan, jolta on myös amputoitu jalat. Hänellä oli mustat proteesit, joissa näkyi metallia. Minusta ne olivat niin hienot, että halusin itsekin samanlaiset. Ei minua haittaa vähän räväyttää.
Huotari on sinut jalkojensa kanssa, eikä koulussakaan kukaan kiinnitä niihin huomiota. Kesällä shortseissa kadulla kulkiessa proteesit saattavat sen sijaan kerätä katseita. Pieni lapsi on joskus kutsunut Huotaria Ironmaniksi.
– Kaikki eivät ole nähneet jalkaproteeseja, niin onhan se heille uutta ja ihmeellistä. Minusta on ihan fine, että katsoo ja saa tulla kysymäänkin, Huotari sanoo.
Vanhojen tansseja on treenattu nyt kuuden viikon ajan, kolmesti viikossa. Harjoittelujaksoon on mahtunut paljon naurua, mokia ja onnistumisia.
– Vakavia naamoja näkyy välillä, kun ihmiset miettivät, miten valssi menikään, ja mihin suuntaan pitää kääntyä. Kyllä se sitten naureskelun kautta on alkanut mennä nappiin, Huotari sanoo.
Mekkoja, koruja ja tietenkin tanssiaskelia on vertailtu kaveriporukoissa, mutta Nousiaisen mukaan kyräilylle tai kateudelle ei anneta valtaa.
– Ei ainakaan meidän kaveripiirissä ole ollut mitään ikäviä juttuja. Kaikki on innoissaan kehunut toistensa mekkoja ja asusteita, Aino Nousiainen sanoo.
Vanhojen tansseissa helmat heiluvat, hymyt loistavat ja tarkoitus on nauttia. Huotari ja Nousiainen lähtevät tanssin pyörteisiin luottavaisin mielin.
– Opettajat tsemppaavat, kaikki tekevät parhaansa ja pitävät hauskaa, Nousiainen sanoo.
– Ellei jalka lennä irti, minua ei erota porukasta, Huotari naurahtaa.