Karhealla paperilla näkyy eri sävyisiä piirtoja mustetta. Käsiala on kaunis ja rivit suorat. Mustekynää pidellyt käsi on ollut vakaa.
Kyseessä on Kymintehtaan korjauspajan työpäiväkirja, johon on kirjattu työmiesten suorituksia vuosien 1915 ja 1916 välisenä aikana. Sivut ovat ajan saatossa kostuneet ja hapertuneet.
Kirja kuului paperitehtaassa esimiesasemassaa toimineelle henkilöille. Tehtaan esimiehet ovat merkanneet kirjaan työntekijöiden tehtäviä ja maksettuja palkkioita. Kirjauksia on tehty päivittäin.
– Korjauspaja teki töitä kyläläisille. Siellä valmistettiin asukkaille tarve-esineitä, esimerkiksi kuparipannuja, kertoo Kuusankoski-seuran varapuheenjohtaja Timo Nyberg.
Kirjaan on yhdistetty myös ruskeita liitesivuja, joissa selostetaan mitä töitä korjauspajalla on tehty. Liitesivuihin on kirjailtu päiväkirjamerkintöjä myöhemmin vuonna 1920.
Roskalavalta aikoinaan pelastettu kovakantinen kirja päätyi Kuusankoski-seuran haltuun noin kaksi vuotta sitten. Kymintehtaan historiaa tutkinut Nyberg kertoo, että hyvät osaajat erottuivat työpäiväkirjan sivuilta siten, että nimi toistui listalla. Heikosti hommistaan suoriutuneen työntekijän nimi katosi.
Nybergin mukaan irtisanomiset olivat yhtäkkisiä, eikä niitä selitetty. Irtisanomisaikaa ei ollut.
– 1900-luvun alussa paperitehtaalla työskentelevät asuivat tehtaan omistamissa asunnoissa. Jos irtisanominen tuli oli asunnostakin lähdettävä välittömästi. Tilanteesta teki erityisen rajun se, että tehtaantyöntekijöiden kanssa taloissa asui työntekijän muuta perhettä. Koko perhe joutui kodittomaksi, kun talosta piti lähteä, Nyberg sanoo.
Työpäiväkirjan sivuilta löytyy myös muuan putkimies Liikanen.
Putkimies Liikasen tarina
Korjauspapajan työpäiväkirjassa tilinumero numero 11 kuului vuonna 1915 Bernhard Liikaselle. Hän oli kuusankoskelaisen Pentti Liikasen vaari.
– En ehtinyt tavata vaaria koskaan. Olin parikymppinen, kun isä kertoi vaarini tarinan minulle, Pentti Liikanen sanoo.
Kuusankoskelainen Bernhard Liikanen työskenteli putkityöntekijänä vuosina 1915 ja 1916 Kymintehtaan konepajalla. Päivät olivat pitkiä. Työpäiväkirjan mukaan Liikanen teki vuoden 1915 marraskuun 29. päivän ja joulukuun 13. päivän välillä joka päivä kymmenen tuntia töitä. Ylityöt mukaan lukien palkkaa maksettiin tuolta ajalta yhteensä 100 markkaa.
Ylityöt liittyivät yleensä tehdastöihin. Jos tuotanto oli kärsimässä, putkityöntekijä joutui tekemään enemmän töitä. Aloitettu työ tehtiin yleensä yhdellä kertaa valmiiksi. Sen vuoksi ylitöitä saattoi tulla paljonkin.
Tehtaassa oli materiaaleista kova pula. Osan rikkoutuessa vastaavanlainen kappale pyrittiin valmistamaan itse. Tällaisia töitä tehtiin esimerkiksi valamalla osia raudasta. Valutyöt olivat aikaa vieviä. Töitä varten oli erikseen mallinvalmistajat, jotka tekivät rikkoutunutta osaa vastaavan muotin. Rauta valettiin siihen.
Työt tehtiin käsin. Koneen kunnossapitäjät kuuntelivat korvakuulolla koneita, että käykö laite puhtaasti. Apuvälineenä työmiehet käyttivät ruuvimeisseliä, jota myöten ääni johtui laakerin kopasta paremmin – jos sirinää kuului, niin huolto aloitettiin.
Ennen automatiikkaa koneiden toimiminen oli kunnossapidon vastuulla. Kunnossapito-osasto oli tehtaalla hyvin arvostettua.
Moniosaaminen arvossaan jo sata vuotta sitten
Nyberg kertoo, että työnjohto katsoi hyvän työntekijän eduksi monipuolisuuden. Lisäksi hyvänä pidettiin myös hengellisyyttä. Johdolla oli tiedossaan työmiesten kirkossa käyminen. Kirjattuna oli jopa ehtoolliskerrat.
Kuusankoskelainen Bernhard Liikanen kunnostautui konepajalla monipuolisena osaajana. Liikanen oli palokuntalainen, joten hän ymmärsi hyvin veden ja massan suhteet. Nyberg kertoo, että Liikanen hallitsi myös kuparisepän työt.
Monipuolinen osaaminen pelasti myöhemmin Liikasen hengen.
Punavangiksi Kouvolan vankilaan joutunut Liikanen haettiin vankileiriltä korjaamaan tehtaalle hajonnutta massaputkea. Liikanen odotti vankileirillä jo teloitusta, kun työnjohtaja kävi polkupyörällä hakemassa miehen korjaustöihin vankilasta. Liikanen palasi Kuusankoskelle työnjohtajan pyörän tarakalla.
Töiden jälkeen työnjohtaja kysyi tehtaan johdolta, että palautetaanko mies takaisin vankileirille. Johtaja ilmoitti, ettei Liikasta lähetetä takaisin. Työpäiväkirjan merkinnöistä katsottiin, että näin hyvää kupariseppää tarvitaan vielä jatkossa. Näin hän säilytti henkensä.
Millainen löytö asiakirja on?
Suomen Elinkeinoelämän keskusarkiston Elkan arkistojohtaja Jarmo Luoma-aho kertoo, että konepajan työpäiväkirjan kaltaisia asiakirjoja on olemassa vielä paljon. Samankaltaisia asiakirjoja on löytynyt muun muassa pankeista ja paperitehtaista.
Elkalla on hallussaan Turun säästöpankista löytynyt asiakirja vuodelta 1821, jolloin tehtiin Suomen ensimmäinen säästöpankkitalletus.
– Stora Enson kirjanpitoa meillä on varmaan kilometrien edestä. Suuri osa isoista yhtiöistä on säilyttänyt asiakirjojaan hyvin. Työpäiväkirjan kaltaisia kirjanpitoasiakirjoja löytyy Suomesta arviolta satoja, sanoo Luoma-aho.
Elkan toiminnan tarkoituksena on turvata suomalaista elinkeinoelämää koskevan ja sivuavan historiatiedon ja -perinteen säilyminen. Elkan arkistot suurimmaksi osaksi kaikkien tarkasteltavissa.
Suomalaiset käyvät tutkimassa arkistoja muun muassa opinnäytetöitä tai paikallis- ja yrityshistorioiden kirjoittamista varten.
Kuusankoski-seuran mukaan Kymintehtaan korjauspajan työpäiväkirjaa on tarkoitus käyttää alueen historian tutkimiseen.