Kyseessä on vain jäävuoren huippu.
Näin totesi Ylelle eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston esittelijä Tapio Räty, kun ongelmat lastensuojelulaitoksissa alkoivat paljastua viime vuonna. Räty on yksi laitoksia kiertävistä tarkastajista.
Aloin tehdä ensimmäistä juttuani laitoksiin sijoitettujen nuorten kaltoinkohtelusta viime keväänä, jo kauan ennen kuin niistä uutisoitiin ensimmäisen kerran. Pengoin tapauksia kuukausia, sillä potilaskertomusten, kantelujen ja niihin tulleiden ratkaisujen läpi kahlaaminen vei aikaa. Selvisi, että kaltoinkohtelua tapahtui paitsi lastensuojelussa myös laitoksissa, joissa hoidetaan tai kuntoutetaan psyykkisesti sairaita nuoria.
Jutun jälkeen sain paljon viestejä epätoivoisilta vanhemmilta, jotka kertoivat huonosta kohtelusta myös kehitysvammaisten hoitokodeissa. Samaan aikaan alkoi tulla uutisia kehitysvammaisten aikuisten puolelta. Viimeksi julkisuuteen ovat nousseet ongelmat vanhusten hoivakodeissa. Selvisi myös, että ongelmat kehitysvammaisten puolella ovat yhtä vakavia.
Laiminlyöntien kohteina ovat olleet lapset, mielenterveysongelmaiset, vammaiset ja vanhukset. Ihmiset, joista vain harva pystyy nousemaan vastarintaan ja puolustamaan oikeuksiaan. Olen kuullut tarinoita ja lukenut hoitoraporteista, kuinka hoitava taho on kuitannut tällaiset pyrkimykset vetoamalla sairauteen tai vammaan.
Uhkailua ja kiusaamista
Tapauksiin puuttuneet hoitajat ovat kertoneet minulle, kuinka työnantaja pyrkii vaientamaan heidät uhkaamalla töiden loppumisella. Joitakin on alettu kiusata työyhteisössä, minkä seurauksena he ovat irtisanoutuneet. Pelko leimautumisesta on niin iso, että harva samalta alalta töitä etsivä jäänyt uskaltaa puhua ongelmista julkisuudessa omalla nimellään edes irtisanoutumisen jälkeen.
Viranomaisen valvontakäynnit kääntyvät teatteriksi, koska viranomainen ilmoittaa niistä tarkastuksen kohteelle yleensä hyvissä ajoin etukäteen. Niihin on aikaa valmistautua. Ongelmat lukuisissa lastensuojelulaitoksissa paljastuivat nimenomaan eduskunnan oikeusasiamiehen tekemillä yllätystarkastuksilla.
Suurin osa vanhuksista ja kehitysvammaisista ei pysty kertomaan, mitä tapahtuu silloin, kun paikalla ei ole omaisia tai tarkastajia. Mielenterveysongelmaista harvoin uskotaan. Sanaa sanaa vastaan -tilanteessa potilas tai omainen häviää.
Pelottaa ajatella, kuinka paljon tapauksia jääkään piiloon.
Valvira siirtää osan sille tulevista kanteluista aluehallintovirastoille. Niillä taas ei ole tarpeeksi väkeä kattavaan valvontaan. Eräs aluehallintoviraston ylilääkäri on kertonut minulle, että Suomessa on vain muutama psykiatrisia hoitolaitoksia valvova psykiatri. Heillä on vastuullaan koko maa, ja he joutuvat hoitamaan valvontaa muiden töidensä ohessa.
Valvonta perustuukin sekä laitoksissa että hoitokodeissa suurelta osin omavalvontaan. Aluehallintovirasto ei nähnyt omavalvonnassa jääviysongelmaa, kun siitä kysyin.
Kukaan ulkopuolinen taho ei valvo, mitä laitoksissa kirjataan ylös ja kuinka todenmukaisia kirjaukset ovat. Kuitenkin kantelujen ratkaisut perustuvat dokumentoituun näyttöön. Jos kantelijalla ei sitä ole, virhe tai laiminlyönti ei päädy tilastoihin. Kaikkien haastattelemieni vanhempien mukaan ikäviä tilanteita on jätetty kirjaamatta tai ne on kirjattu väärin.
Puheet ja kirjaukset ristiriidassa
Juttuja varten tutkimissani potilaspapereissa ja hoitokertomuksissa on myös ollut ristiriitaisuuksia. Erään mielenterveysongelmista kärsineen nuoren tapauksessa lääkäri oli kirjannut ensin ylös vanhempien kertomuksen huonosta kohtelusta. Myöhemmin sama lääkäri oli kirjoittanut, ettei tällaista viestiä ole vanhemmilta tullut.
Monet äideistä ja isistä kokevat, että ainoa keino todistaa laiminlyönnit on keskustelujen tallentaminen - salaa. Olen kuullut tallenteita, joissa lääkärin ja koulukodin ohjaajan puheet ovat jotain ihan muuta kuin papereihin on kirjattu. Vielä useammin olen kuullut äidin tai isän harmittelevan jälkikäteen sitä, kun ei tullut tallennettua.
Suurin osa haastattelemistani vanhemmista on kokenut, että laitos tai hoitokoti on myös “kostanut” kantelut joko heille tai heidän lapselleen. Kosto on vanhempien mukaan toteutettu esimerkiksi rajoittamalla yhteydenpitoa. Pelko omaan lapseen kohdistuvasta kostosta on myös yksi syy siihen, miksi suuri osa heistä ei uskalla puhua epäkohdista.
Kun tilanne on päässyt näin pahaksi, luottamusta yhteiskuntaan on todella vaikea palauttaa. Nuori ihminen, joka toistuvasti painetaan alas, ei pysty sitä edes rakentamaan.
Niistä seurauksista saamme maksaa myöhemmin.