Rokoterintamalta kuuluu hyviä uutisia: kouluikään ehtineistä lapsista vain 0,5 prosenttia on ilman perusrokotuksia. Niihin kuuluvat tuhkarokolta, vihurirokolta ja sikotaudilta suojaava MPR-rokote, muun muassa jäykkäkouristysta ja hinkuyskää ehkäisevä viitosrokote, rotavirusrokote ja pneumokokkirokote.
THL:n asiantuntijalääkäri Ulpu Elonsalo iloitsee varsinkin pikkulasten MPR-rokotteen kattavuuden parantumisesta 96 prosenttiin aiemman vuoden 94 prosentista.
– Tuhkarokkouutisointi on varmasti tehnyt oman osansa. Ihmiset ovat taas alkaneet muistaa, mitä nämä taudit ovat ja miten niitä rokotuksilla ehkäistään.
Hyvin herkästi tarttuva tuhkarokko voi olla vaarallinen varsinkin pikkulapsille. Rokotuksissa on yhä alueellisia eroja.
– Alueellisia eroja on yhä jonkin verran. Mutta esimerkiksi länsirannikolla, jossa MPR-rokotteen kattavuus oli hieman alempana, niin sielläkin on tultu vähän ylöspäin.

Rokotekriittisyys muodostaa itä-länsi-jaon
Viime vuonna esiin tulleet rokottamattomien lasten tuhkarokkotapaukset muun muassa Pohjanmaalla Luodossa ovat ilmeisesti lisänneet MPR-rokotteen suosiota myös rokotekriittisten vanhempien keskuudessa.
– Länsirannikolla on ollut vahvoja alueellisia vaikuttajia, jotka ovat pitkään esiintyneet mediassa ja luennoilla. Tämä on voinut vaikuttaa siihen, että väestö on ollut epävarmaa MPR-rokotteen suhteen.
Vaikka erot eri alueiden välillä ovat kaventuneet, jakaa rokotekriittisyys Suomen kahtia itä-länsi-suunnassa.
– Meillä selkeästi rannikko-Pohjanmaalla, Pietarsaaren alueella on matalimpia kattavuuksia. Sitten puolestaan Keski- ja Itä-Suomessa löytyy paremman kattavuuden alueita, THL:n asiantuntijalääkäri Ulpu Elonsalo kuvailee alue-eroja rokotuksissa.
Tänä vuonna tuhkarokkoa on esiintynyt ainakin Kotkassa ja Espoossa. Mahdollisten tartuntojen leviämisen estää niin sanottu laumasuoja, joka on hyvä jos MPR-rokotekattavuus on yli 95 prosenttia.
Lähes kaikki pikkulapset rokotettu poliota vastaan
Muiden kuin MPR-rokotteen kattavuus vaihtelee. Niin sanottu viitosrokote on pikkulapsista peräti 99 prosentilla. Se suojaa kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hib-taudeilta.
Myös pneumokokkirokotteen suosio on kasvanut viime vuosina. Vuonna 2016 syntyneistä sen on saanut 96 prosenttia. Rotavirukselta on rokotuksen avulla suojautunut 92 prosenttia pikkulapsista.

Kartoissa esitetyissä luvuissa voi olla joitakin epätarkkuuksia johtuen rokotusten kirjaamiseen ja tiedonsiirtoon liittyvistä puutteista. Lisäksi rokotekattavuus voi olla alhainen paikkakunnilla, jossa syntyy vähän lapsia. Tällöin yhdenkin lapsen rokottamatta jättäminen vaikuttaa paljon kokonaiskattavuuteen.
Rokoterekisteriin ja aluekohtaisiin eroihin voi tutustua tarkemmin THL:n nettisivuilla.
Lue lisää:
Oletko syntynyt 70-luvun alussa? Sinultakin voi puuttua suoja tuhkarokkoa vastaan
Onko rokotuskorttisi hukassa? Rokotustietojen etsiminen on salapoliisihommaa
Osallistu keskusteluun aiheesta alla, tarvitset siihen vain Yle Tunnuksen. Muistathan hyvät käytöstavat. Keskustelu sulkeutuu yötä vasten klo 22.