Mies ja muovikassillinen palkkakuitteja. Saatavia entiseltä työnantajalta on yhteensä 15 000 - 20 000 euroa.
– Mä häviän tässä kahdesti, ensin palkassa ja myöhemmin eläkkeessä, sanoo Jone.
Jonen tarina on tavallinen. Silti sellaisia kerrotaan harvoin julkisuudessa.
Siitä pitää huolen vaikenemisen kulttuuri.
Kuljetusalan piirit ovat pienet. Siksi tässä jutussa haastatellut rekkakuskit, Jone, Sami ja Pasi, eivät esiinny omilla nimillään.
– Harvassa ovat ne yritykset, jotka maksavat oikeata palkkaa. Silti kukaan ei uskalla puhua tästä omilla kasvoillaan, kertoo Jone.
Tarjouskilpailua polkuhinnoilla
Auto- ja kuljetusalan ammattiliitossa Jonen kuvailema ilmiö on tuttu.
Vuosittain sen paikallistoimistoissa sovitellaan pari sataa palkkariitaa. Oikeuteen asti päätyy viitisenkymmentä.
Aluehallintoviranomaiset havaitsivat viime vuonna kuljetusalalla 86 puutetta työehtosopimusten noudattamisessa koko maassa. Se ei kuitenkaan anna oikeaa kuvaa ilmiön yleisyydestä, koska valvonta on satunnaista.
Esimerkiksi ajo- ja lepoaikojen noudattamisessa, jota valvotaan säännöllisesti, puutteita oli lähes kymmenkertainen määrä.
Tyypillisesti maksamatta jäävät lisät. Näin kävi Jonellekin.
– Lisät tekevät 700–800 euroa – se on hyvinkin yhden etelänmatkan hinta kuussa.
Jonen kertomuksen palkkojen polkemisesta vahvistavat myös yrittäjäjärjestö SKAL sekä kuljetusalan työnantajajärjestö ALT.
– Kukaan ei voi tietää, miten yleistä alipalkkaus on. Mutta kaikki yritykset ovat velvollisia noudattamaan yleissitovaa työehtosopimusta, olivatpa ne työnantajaliiton jäseniä tai eivät, sanoo toimitusjohtaja Mari Vasarainen Autoliikenteen työnantajaliitosta.
Vasarainen perää vastuuta koko ketjulta: huolintaliikkeiltä, kuljetusyrityksiltä, alihankkijoilta mutta myös kuljettajilta itseltään eli esimerkiksi Jonelta.
Polkuhinnat on huomattu myös perheyritys Vähälässä, joka on mukana ALT:n hallituksessa. Toimitusjohtaja Ville Vähälän mukaan palkkadumppaus vääristää kilpailua ja kurittaa niitä yrittäjiä, jotka maksavat laillisia palkkoja.
– Tarjouskilpailuihin, joihin olemme omasta mielestämme laskeneet hyvän hinnan, saattaa tulla jopa kolmanneksen halvempia tarjouksia.
Odottelua ilman palkkaa
Istumatyö vihloo selkää. Viisikymppinen Jone on ajanut rekkaa koko työikäinsä.
Jonen aloittaessa 1980-luvun lopulla työnantajat olivat isoja ja palkat työehtosopimuksen mukaisia. Nyt yritykset ovat kaikenkokoisia ja palkat monenkirjavia.
Sen mahdollistaa alan työehtosopimus, jossa lukee, että kaikenlainen palkkaus on mahdollista, kunhan lisät maksetaan.
Tämä vaatii kuljettajalta erityistä valppautta. Jotta oikeuksiaan voisi perätä, on tuntikirjausten oltava tarkkoja.
– Omistaja oli supliikkimies ja lupasi maat ja taivaat. Se sai mut uskomaan, että kilometripalkka kannattaa, vaikka mulla oli jo silloin omat epäilykseni, kertoo Jone.
Todellisuus paljastui palkkakuitista: erillisiä ilta- tai sunnuntailisiä ei maksettu, ei myöskään ylityökorvauksia. Jonen palkka oli 21 senttiä per ajettu kilometri ja se sisälsi kaiken. Kilometrit katsottiin välimatkataulukosta.
Alan työehdoissa sanotaan, että ajosta, joka ylittää 80 tuntia kahdessa viikossa, pitää maksaa ylityökorvaukset.
Jone teki muutakin ilmaista työtä: esimerkiksi odotusajasta ei maksettu, vaikka siitä olisi kuulunut 14,83 euron tuntipalkka.
Myöskään alle tunnin lastauksista ja puruista ei saanut senttiäkään. Korjaamokäynnit olivat omaa aikaa. Päivärahat sentään maksettiin.
Bruttopalkka oli 2500 euroa kuussa ja työpäivän pituus keskimäärin 10 tuntia.
Muutaman kuukauden työssäolon jälkeen palkkakuitista paljastui toinenkin yllätys. Se sai hälytyskellot Jonen päässä soimaan.
– Tajusin, että olin ollut koko ajan töissä henkilöstövuokrausyrityksessä, vaikka luulin menneeni töihin saman omistajan kuljetusliikkeeseen.
Kuskit vuokrafirmassa, omaisuus turvassa
Jonen kuvailema ilmiö on yleistynyt kuljetusalalla viime vuosina. Äärimmäisessä tapauksessa kyse voi olla yhtiömuodon väärinkäytöstä.
– Se rupesi näkymään suurinpiirtein vuonna 2016 ja alkaa olla lähes maan tapa, vahvistaa asianajaja Aki Viljander Lakiasiantoimisto Oranssista.
Toimistolla on tällä hetkellä työn alla 4–5 tapausta, jotka muistuttavat Jonen tilannetta.
Järjestelyssä samalla omistajalla on sekä emoyhtiö A, joka omistaa kuljetuskaluston ja sopimukset että tytäryhtiö B, jonka palkkalistoilla ovat kuljettajat. Joillakin yrityksillä tytäryhtiöitä saattaa olla useita kymmeniä. Jonen entisellä työnantajalla niitä on ollut ainakin kaksi.
Järjestely voi myös helpottaa irtisanomista. Yrityksen, joka työllistää alle 20 työntekijää, ei tarvitse noudattaa yt-lakia.
Aki Viljanderin mukaan tämänkaltaisia rakenteita harrastavat kaikenkokoiset yritykset. Sellaisetkin, jotka pyörittävät kymmenien miljoonien liikevaihtoa. Jonen tapauksessa kuljetusyhtiön liikevaihto oli noin puolentoista miljoonan luokkaa.
Toimitusjohtaja Ville Vähälän mukaan kuorma-autoalalla on yleistä, että toimintoja eriytetään: kalusto voi olla eri firmassa kuin kuskit. Yritysrakenteiden väärinkäyttöön Vähälä ei ole törmännyt.
Olennaista on, onko työn vuokraaminen aitoa vai keinotekoinen tapa vältellä työnantaja-aseman tuomia kustannuksia. Toisin sanoen onko tytäryhtiö olemassa vain sitä varten, että se on helppo ajaa konkurssiin ja pitää samalla emoyhtiön omaisuus turvassa.
Esimeriksi Jonen entisen työnantajan henkilöstönvuokrausyhtiö on tehnyt tappiota vuosia.
Työntekijän kannalta järjestely on ongelmallinen, etenkin jos yhtiö menee nurin. Mikäli kyseessä on alipalkkaus, kuten Jonella, voivat maksamattomat palkkasaatavat jäädä veronmaksajien maksettaviksi.
Palkka 20 senttiä kilometriltä
Puhelin soi. Soittaja on 15 vuotta alalla ollut Sami, joka on nähnyt A-studion jutun ulkomaisista kuskeista. Voit katsoa jutun Yle-areenasta tai lukea sen tästä.
Sami kertoo entisestä työnantajastaan, tunnetusta pääkaupunkiseudulla toimivasta yrittäjästä, jonka palveluksessa hän oli pari vuotta sitten.
Kilpailu kuljetussopimuksista on kovaa ja Samin mielestä työntekijä maksaa viulut.
– Kuskeja käytetään hyväksi. Kotimaisetkin yrittäjät menevät sieltä, mistä aita on matalin.
Sami sai palkkaa vain siltä ajalta, jonka istui rekan nupissa ja ajoi. Koska työhön kuului myös lastausta ja purkua, työpäivät venyivät usein 12–15 tuntisiksi.
Palkka oli 20 senttiä per auton ajama kilometri. Hänkään ei saanut ilta-, yö- tai ylityölisiä. Se taas tarkoitti, että ajoa kertyi joskus enemmän kuin EU:n ajo- ja lepoaika-asetus sallii.
Sen mukaan ajoaika saa olla korkeintaan 56 tuntia viikossa tai 90 tuntia kahdessa viikossa. Suomessa kuljettajan työaika on 40 tuntia viikossa.
– Normityöajalla ei palkoille pääse. Jos haluaa saada käteen yli 2500 euroa kuussa, pitää ajaa paljon. Ja silloin ollaan usein harmaalla alueella työajan suhteen, Sami kertoo.
Ylen saamien palkkanauhojen perusteella Sami ajoi viikossa enemmän kuin Hangosta Utsjoelle ja takaisin. Ajoa saattoi kertyä 3500 kilometriä viikossa. Se tarkoittaa jopa 60 tunnin työviikkoa, kun mukaan lasketaan kuorman purku ja lastaus.
Työntekijä vai kevytyrittäjä
Keski-ikäinen Pasi on ajanut rekkaa yli 35 vuotta. Vuonna 2017 hänelle luvattiin unelmaduuni ja 18 euron tuntipalkka. Todellisuudessa palkka jäi 7 euroon.
Parin kuukauden kuluttua Pasille ehdotettiin ryhtymistä kevytyrittäjäksi. Pasi ei suostunut.
Sen jälkeen työt loppuivat. Pasin mukaan syynä oli se, ettei hän suostunut yrittäjäksi.
Kevytyrittäjä laskuttaa tekemänsä työn joko laskutuspalvelun tai toiminimen kautta. Pasi ei ymmärtänyt eikä halunnut tehdä kumpaakaan. Hänellä ei myöskään ollut yrittäjien Y-tunnusta.
Kevytyrittäjät, samoin kuin muutkin alustatalouden itsensätyöllistäjät, huolehtivat eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuistaan. Työ on siis osattava hinnoitella niin, että sosiaaliturvan pystyy maksamaan. Näin olisi Pasinkin pitänyt tehdä.
Eläketurvakeskuksesta kerrottiin, ettei Pasille ollut kyseisessä työssä kertynyt lainkaan eläkettä. Työnantaja ei ollut hoitanut maksuja, koska oli pitänyt Pasia yrittäjänä.
– Se oli täyttä humpuukia. Ensimmäisessä tilinauhassa puhuttiin työsuhteen alkamisesta, ja minun mielestäni se tarkoittaa, että en ole yrittäjä vaan palkansaaja.
Työnantajan näkökulmasta kevytyrittäjän työllistäminen on helppoa.
Hänelle ei tarvitse maksaa työehtosopimuksen mukaista palkkaa, koska työsuhdetta ei ole. Sairastaminen menee omaan piikkiin, eikä irtisanomisaikaa ole. Työt vain loppuvat.
Juuri näin kävi Pasille.
AKT:n työttömyyskassalla häntä odotti vielä yksi järkytys: työttömyyskorvausta ei myönnetty, koska yrittäjänä työssäoloehto ei täyttynyt.
Karujen kokemustensa perusteella Pasi ei suosittele kevytyrittäjyyttä kenellekään.
Nykyisin hän ajaa säännöllisesti ulkomaille ja saa niin sanottua läpituntipalkkaa eli kiinteää tuntipalkkaa ilman ilta-, yö- tai sunnuntailisiä.
– Sellaiseksi maailma on mennyt. Rekkakuskin elämä on muuttunut huutokaupaksi: töihin pääsee se, joka halvimmalla lähtee.
Asiasta lisää A-studiossa 4.2.2019 alkaen kello 21.00. Voit katsoa jutun tästä.
Onko sinulla kokemuksia kevytyrittäjyydestä tältä tai joltain toiselta alalta? Kirjoita kokemuksistasi sähköpostilla satu.miettinen@yle.fi.
Juttua varten on haastateltu: Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelulakimiestä Aki Erikssonia, Ammattiliitto AKT:n vastaavaa lakimiestä Jukka Siuruaa, tohtorikoulutettava Anssi Kärkeä Lapin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta, Aluetoimitsija Ari Lehtolaa AKT:sta ja edunvalvontajohtaja Petri Murtoa Skal ry:stä.
Lisää aiheesta:
