Berliini on kuin aikakone. Ihmiset polttavat lähes kaikkialla ja tupakansavua on vaikea välttää.
Tilastojen mukaan joka kolmas berliiniläinen (32,2 prosenttia) polttaa tupakkaa.
Jatkuva polttaminen näkyy selvästi Berliinin katukuvassa, sillä berliiniläiset eivät myöskään piittaa kovin paljon tupakointikiellosta. Päivittäin joku polttaa vieressäsi metron tai lähijunan laiturilla – vaikka se on kiellettyä.
Viime viikolla kotitaloni parkkihallissa rakennusmiehet polttivat. Joskus joku on polttanut hississäkin.
Polttaminen ei tietenkään ole sallittua myöskään työpaikoilla. Sen takia kaikki polttavat pääovien edessä.
Koska niin moni polttaa, sillä on oikeasti merkitystä. Mihin tahansa menetkin, joudut sukeltamaan savupilven läpi, ennen kuin pääset sisään – tai ulos – julkisesta rakennuksesta.
Passiiviselta tupakoinnilta välttyminen on siis Berliinissä huomattavasti vaikeampaa kuin esimerkiksi Helsingissä.
Vaikka tupakointi näkyy Berliinissä liki kaikkialla, savutellaan Berliiniä ympäröivässä Brandenburgin osavaltiossa vieläkin enemmän. Siellä väestöstä 42,6 prosenttia polttaa.
Valtakunnallisesti luku on 28,3 prosenttia. Vähiten poltetaan Hessenin osavaltiossa eli Frankfurtin seudulla. Siellä vain 18,1 prosenttia väestöstä polttaa.
Vertailun vuoksi mainittakoon, että Suomessa 13 prosenttia väestöstä polttaa.
Jotta ongelma saataisiin kuriin, haluaa Berliinin senaatti, eli Berliinin osavaltion hallitus, tiukentaa tupakkalakeja.
Nyt kaupunkiin harkitaan tupakkaruutuja. Niitä ei voisi sijoittaa ainakaan sairaalan pääsisäänkäynnin eteen.
Ruokaravintoloissa ei ole saanut polttaa enää kymmeneen vuoteen, mutta baareissa tupakoiminen sen sijaan on yhä sallittua. Tupakoimista varten on kuitenkin oltava erillinen tupakkaosasto.
Kaikkialle tupakkatilaa ei suinkaan tarvitse rakentaa: jos baarin pinta-ala on alle 75 neliömetriä, voi sisällä polttaa vapaasti.
Jos haluaa välttyä tupakansavulta, ei pieniin mukaviin baareihin kannata mennä. Ulko-ovella siitä varoittaa teksti ”Raucherlokal”, eli tupakoitsijatila.
Asenteet polttamiseen ovat muuttuneet Euroopassa nopeasti.
Muistan, kuinka raportoin Norjasta 1. kesäkuuta 2004, kun maa kielsi tupakanpolton ravintoloissa. Norja oli Irlannin jälkeen toinen Euroopan maa, joka kielsi tupakanpolton ravintoloissa ja baareissa.
Norjalaiset olivat huolestuneita siitä, että ravintoloissa alkaisi haistaa pahalle, esimerkiksi hielle, kun tupakansavu ei enää peittäisi muita hajuja ja tuoksuja.
Asiasta keskusteltiin Suomessakin. Pelättiin, että ravintolat ja baarit menevät konkurssiin, jos ihmiset eivät enää saa polttaa.
Lomamatkallani Berliinissä 1990-luvun puolivälissä minun piti käydä pankissa lunastamassa matkashekkejä.
Commerzbankin miesvirkailija poltti samalla, kun hän laski rahojani. Hän puhalsi savua ulos tiskin yli suoraan asiakkaan naamaan. Enää tätä ei Berliinissä sentään tapahtuisi – mutta ei täällä käytetä enää matkashekkejäkään.
Mietin, milloin olen tullut näin herkäksi tupakansavulle.
Kun aloitin kesätoimittajana Ylellä, ihmiset polttivat vielä sekä työhuoneissa että käytävillä. Itse menin vapaaehtoisesti ravintolaan tai baariin niin Suomessa kuin Saksassakin, vaikka sain päänsärkyä tupakansavusta ja vaatteeni haisivat.
Myös oma asenteeni on muuttunut yllättävän nopeasti. Se mikä oli hyväksyttävää käytöstä 25 vuotta sitten, ei sitä enää ole.
Ja nykyisin rakennusmiehen savuttelu parkkihallissa ärsyttää minua.
Keskustele aiheesta kello 22 saakka.
Lue myös: