Kun tarkastelee Japanese Design Today 100 -näyttelyn esimerkkejä nousevan auringon maan nykymuotoilusta, ei voi olla huomaamatta selkeitä yhtäläisyyksiä skandinaaviseen estetiikkaan. Visuaalinen kieli on rauhallisen selkeälinjaista, ja lopputulosta kuorruttavat käytännöllisyys ja ajattomuus.
Hyvänä esimerkkinä tästä on Kikkoman Corporationin soijapullo vuodelta 1961. Siinä yhdistyvät kaksi käytännöllistä ominaisuutta: pullo on suunniteltu sekä säilytysastiaksi että annostelijaksi. Toisin sanoen soijakastiketta ei tarvitse erikseen kaataa jakeluastiaan. Lajissaan pullo on Japanin ensimmäinen.
Asakura Senpu -yhtiön suunnittelema, kuosiltaan raikkaan raidallinen perinteinen furoshiki-liina taas on vedenkestävä, joten sen sisällä voi kuljettaa huoletta tavaroita koiranilmallakin. Kuljetusliinaa voi myös käyttää ämpärin tavoin ja siihen mahtuu jopa kymmenen litraa vettä.
Puuta japanilaisessa muotoilussa käytetään paljon, mutta myös suomalaisille läheinen paperi on arvossaan. Ei siis ihme, että Japani kiinnostaa yhä enemmän nuoria kotimaisia muotoilijoita. Japanese Design Today 100 -näyttelyn kyljessä onkin Japonismi nykymuotoilussa -osio, jossa on lähes 40:n kotimaisen muotoilijan teoksia.
– Japanilaisten hyödyntämät materiaalit ja tekniikka ovat melko samanlaisia kuin nuorten suomalaisten muotoilijoiden käyttämät ja lisäksi kodin tuotteita on paljon, kuraattori Janne Salo Kansallismuseosta toteaa.
Japanilaisen ja suomalaisen nykysuunnittelun lähtökohtia yhdistävät myös samankaltainen historia.
– Sekä Japani että Suomi olivat sodan pahoin runtelemia maita Toisen maailmansodan jälkeen ja lähtivät ponnistamaan eteen päin ehkä hieman altavastaajina. Teknologiasyritykset nousivat merkittävään asemaan, mikä toi vaurautta kumpaankin maahan. Lisäksi taideteollinen muotoilu oli keskeisessä roolissa rakentamassa uutta sodanjälkeistä kansallista identiteettiä, Salo kertoo.
Paperilamppu johti kokeiluihin selluloosan kanssa
Japanissa, kuten Suomessakin tehdään paljon materiaalitutkimusta. Yksi esimerkki materiaalitutkimuksen ja Japani-inspiraation liitosta on Nina Riutan selluloosasta valmistettu valaisin.
– Huomasin, että Japanissa tehdään paljon paperista valaisimia, ja tätä kautta löysin Japanin ja japanilaisen muotokielen omaan työhöni. Paperivalaisimien hieno puoli on läpikuultavuus, ja luulen että esimerkiksi seinärakenteissa paperi saattaa lisätä tilan tuntua.
Materiaalitutkimukseen Riutta on perehtynyt Aalto-yliopistossa.
– Pääsimme siellä kokeilemaan hyvin monentyyppisiä selluloosamateriaaleja ja itse löysin selluloosatriasetaatin. Selluloosaa voisi käyttää muotoilussa enemmänkin. Toisaalta taas pahvi ja paperi on tehty selluloosasta, joten onhan se jo tavallaan löytänyt tiensä designiin ja taiteeseen, Riutta pohtii.
Aalto-yliopiston muotoiluopiskelijoita menee tällä hetkellä myös tiuhaan tahtiin Japaniin vaihtoon. Äskettäin Tokiosta palannut Aino Vaarno haki Japanista innoitusta keramiikkataiteeseensa.
– Halusin lähteä paikan päälle oppimaan kulttuurista ja keramiikasta lisää, inspiraationi keramiikan suhteen ovat kuitenkin olleet Japanista lähtöisin.
Vaikutteita tosin otetaan tällä hetkellä molemmin puolin.
– Siellä on nyt trendikästä käyttää nimiä, jotka ovat suomalaisen tai skandinaavisen kuuloisia eli niissä on öötä ja äätä, mikä on todella viihdyttävää. Äskettäin Japanissa avattiin uusi skandinaavinen teemapuisto jonka nimi on Metsä. Kyllähän minusta tuntuu, että Suomen ja Japanin välillä on molempiin suuntiin jotakin erityistä, Vaarno kertoo.
Algoritmit kohtaavat perinteisen lakkatyön
Japanilaisessa nykymuotoilussa kättä lyövät usein moderni teknologia ja ikiaikaiset perinteet ja aihiot. Vastaavaan filosofiaan pohjautuvaa jälkeä syntyy myös Suomessa.
Sami Markkulan koriste-esineessä on puulevylle kaiverrettu Katsushika Hokusain (1760-1849) puupiirroksiin viittaava algoritminen kuvio, joka on päällystetty perinteisellä japanilaisella lakkausmenetelmällä. Kokonaisuuden kruunaa hienovaraisesti tehty kultaus.
– Teoksessa on japanilaisia piirteitä, kuten muotokieli, mutta se on tehty uudenlaisella ajatuksella. Jos japanilaiset näkisivät tämän teoksen, he varmaan havaitsisivat yhteneväisyyksiä, mutta huomaisivat, ettei tämä kuitenkaan ole aitoa japanilaista tuotantoa.
Algoritmien käyttö on Markkulan mielestä tällaisessa kontekstissa luontevaa.
– Algoritmit mahdollistavat sen, että esimerkiksi neliömetrin kokoiselle pinnalle voidaan tehdä kilometrin verran viivaa. Jos tällaista tehtäisiin käsin, aikaa menisi kuukausi, nyt siihen kuluu laserleikkurin avulla yksi iltapäivä. Meillä ei täällä Suomessa myöskään välttämättä ole tällaisen esineistön tuottamiseen tarvittavaa käsityöperinnettä.
Markkulaa kiinnostaa japanilaisessa suunnittelutraditiossa paitsi suomalaiseen makuun vivahtava estetiikka myös esineiden kohtelu.
– On hienoa, kuinka Japanissa arvostetaan yksittäisiä esineitä ja käsityön jälkeä. Esimerkiksi saksiparia saatetaan tehdä viikkokaupalla, jolloin hinnaksikin voi muodostua 30 000 euroa. Asioiden tekemiseen käytetty aikapanostus nostetaan esille melko eri tavalla kuin meillä täällä Suomessa, Markkula pohtii.
Suunnittelua katastrofien ehdoilla
Vaikka suomalaisessa ja japanilaisessa muotoilussa on runsaasti samankaltaisuuksia, yksi genre meiltä puuttuu: Japanista nimittäin löytyy kokonainen alalaji designille, jota on suunniteltu käytettäväksi luonnonkatastrofien, kuten tsunamien yhteydessä.
Tästä hyvänä esimerkkinä on yellow.inc.-yhtiön kulmikas Tatamet BCP -kypärä vuodelta 2013. Sen ominaisuuksiin kuuluvat keveys ja kestävyys ja se voidaan taittaa kasaan, jolloin sitä on helppo varastoida ja kuljettaa suuronnettomuusalueille. Taitettuna kypärän paksuus on vain vaivaiset 35 millimetriä.
Katastrofituotesuunnitteluun piiriin kuuluvat myös erilaiset taitettavat penkit sekä pienikokoiset megafonit, jotka ovat säänkestäviä ja joitka toimivat kuuden patterin sijaan neljällä.
Toinen japanilaisen designin erikoisuus ovat hengitysmaskit, joita maassa käytetään erilaisilta flunssa- ja infektiotartunnoilta suojautumiseen, ja joita näkyy myös Suomeenkin matkaavilla japanilaisturisteilla. Esimerkiksi Pigeon Corporationin suunnittelema maski vuodelta 2011 on suunnattu pikkulapsille puolestatoista vuodesta ylöspäin, ja sitä koristaa söpö nallehahmo – kawaii, kuten japanilaiset sanoisivat.
