Kolmikymppinen väsähtänyt henkilö istuu pimeässä huoneessa tietokoneen äärellä. Tietokone skannailee tasaiseen tahtiin radiosignaaleja.
Yhtäkkiä kuuluu hätäistä piipitystä – tietokone on havainnut kosmisen signaalin ulkoavaruudesta! Äkkiä puhelimeen soittamaan presidentille, armeijalle ja medialle!
Tai sitten ei. Kyseinen kuvaus mukailee kliseistä tieteiselokuvien näkemystä tilanteesta, jossa joku ihmiskunnan jäsen – harvinaisen usein yhdysvaltalainen – saa viimein poimittua kauan odotetun älyllisen viestin ulkoavaruudesta.
Itse kysymys on vakava. Sitä ei suinkaan mietitä vain tieteiskirjallisuudessa, vaan tutkijoiden, tieteentekijöiden ja jopa Yhdistyneiden Kansakuntien tasolla. Ihmiskunnan kannalta kontakti ulkoavaruuden älyyn olisi täysin historiamme kehityssuuntaa mullistava tapaus.
Mutta jos älyllinen sivilisaatio kosmoksen tuolta puolen saisikin meihin maapallolaisiin yhteyden, kuka meistä olisi koko planeetan yhteinen tiedottaja? Millä kielellä kommunikoisimme?
Ja kenen puolesta vastaisimme – itsemme, valtiomme vai koko ihmiskunnan puolesta?
Missä kaikki ovat?
Ajatus maapallon ulkopuolisesta elämästä on astronomi Martin Reesin mukaan yksi vanhimpia ja yleismaailmallisimpia kysymyksiä. Aihe liittyy astrobiologiaksi luokiteltuun tieteenhaaraan, joka on kuitenkin Suomessa melko tuntematon – siitäkin huolimatta, että emeritusprofessori Esko Valtaoja oli pistämässä vauhtiin alan opetusta Turussa vuosituhannen vaihteessa.
– Ei tämä ole pelkkää paikallisten ufoseurojen hommaa. Monet suuret satelliittiluotainhankkeet liittyvät tavalla tai toisella elämän etsimiseen avaruudesta, Valtaoja huomauttaa.
Kenties tunnetuin älyllistä elämää ulkoavaruudesta etsivistä tahoista on Kaliforniassa toimiva SETI-instituutti (Search for Extraterrestrial Intelligence). SETI tuli suurelle yleisölle tutuksi ainakin vuoden 1997 elokuvasta Contact eli Ensimmäinen yhteys, jonka päähenkilö työskentelee SETI-ohjelmassa.
– Aikamoisen monta miljoonaa käytetään siihen, että koetetaan kuunnella avaruutta, Valtaoja sanoo.
Aihealue on kuitenkin jokseenkin utuinen sen suhteen, mitä älylliselle signaalille pitäisi tehdä jos sellaisen sattuisi poimimaan. Maailmalla on liuta amatöörejä SETI:n vanavedessä, jotka kampaavat kyseisen instituutin ohjelmalla jatkuvasti valtavia määriä radioteleskooppien dataa kotikoneillaan (SETI@home).
Viimeksi ajatus elämästä avaruudesta kutkutti suuren yleisön mielikuvitusta muun muassa Mars-tutkinnan yhteydessä. Kysymys on niin olennainen, että sille on aivan oma terminsä fysiikan ja astronomian kentällä.
Missä kaikki ovat?
Näin kerrotaan italialaisen fyysikon, Enrico Fermin huudahtaneen vuonna 1950 istuessaan kollegojensa kanssa lounaspöydässä Los Alamosissa Yhdysvalloissa. Ihmettelyn taustalla oli keskustelu avaruusolentojen olemassaolosta (Tieteen Kuvalehti).
Fermi ihmetteli, miksei Maan ulkopuolisesta elämästä ollut vielä mitään tietoa. Hänen päätteli omilla laskelmillaan, että meillä olisi pitänyt käydä vierailijoita jo monta kertaa.
Tästä syntyikin termi Fermin paradoksi. Sen mukaan on epätodennäköistä, että elämää on vain Maassa, mutta toisaalta todisteita avaruusolioistakaan ei ole.
Ainakaan kaikkien mielestä.
Onko meillä jo käyty?
Jos hetken ajan liikumme kohti rajatiedon ja uskomuksien kenttää, on Suomessa niitäkin, joilla on kertomuksiensa mukaan ufokokemuksia omasta takaa. He ovat vakuuttuneita siitä, että tähtienväliset matkaajat ovat jo täällä – tai että joku meikäläisistä on itse kotoisin vaikkapa Siriukselta eikä kotoiselta maapallolta.
Uskontotieteen tohtori Jaakko Närvä liikkuu Suomen ufoharrastajien piireissä ja tuntee aiheen hyvin. Hänen väitöskirjansa käsitteli sitä, miten ufologiaa ja ufokokemuksia voi selittää uskonnollisina ilmiöinä (Suomen Kuvalehti).
Närvä myös toimii Suomen Ufotutkijat ry:ssä. Yhdistys on ottanut asiakseen seuloa tavallisten ihmisten tunnistamattomia tai askarruttamaan jääneitä havaintoja, joista arvellaan löytyvän jotakin poikkeuksellista.
Närvän mukaan ufokokijat eivät juurikaan ole innostuneita esimerkiksi SETI:n radiosignaalien etsimisprojekteista. Sen sijaan ufokokemuksia läpikäyneet kertovat esimerkiksi telepaattisesta yhteydestä avaruusolentojen kanssa.
– Avaruus koetaan moniulotteisesti. Avaruusolennot voivat tulla vaikkapa jonkin toisen planeetan toiselta ulottuvuudelta, eikä välttämättä fyysiseltä tasolta, Närvä kuvailee kokemuksia.
Vastaavaa pohtii myös pitkän linjan ufoharrastaja Lasse Ahonen, Suomen Ufotutkijat -yhdistyksen puheenjohtaja. Yhdistyksen sivuilla kerrotaan, etteivät he suoraan väitä kaikkia ufoilmiöitä selittämättömiksi, mutta eivät myöskään kiellä "ennakkoluuloisin perustein" nykytieteen kannalta selittämättömiä ilmiöitä (Suomen Ufotutkijat ry).
Mitä tulee mahdolliseen signaaliin ulkoavaruudesta, ei radioliikenne ole Ahosen mukaan maailman ainut tapa viestiä.
– Maailmassa on paljonkin ihmisiä, jotka väittävät olevansa yhteydessä avaruusolentojen kanssa ja saavansa kaikenlaisia viestejä telepaattisesti tai muulla vastaavalla tavalla, hän toteaa.
Ilman muuta kuuluisin suomalainen, joka väittää saaneensa viestejä suoraan humanoideilta (Studio 55), on suorastaan legendaarinen Juhan af Grann. Toinen sangen kuuluisa omien sanojensa mukaan ufoihin yhteyttä pitänyt on nyt jo edesmennyt erikoislääkäri Rauni-Leena Luukanen-Kilde.
Uskontotieteen tohtori Jaakko Närvän mukaan ufokontakteissa avaruusolennoilta saadaan tyypillisesti rauhaan ja henkiseen kehitykseen liittyviä sanomia. Toinen ufokokemustyyppi on Närvän mukaan sellainen, jossa humanoideja tai tunnistamattomia olentoja tavataan esimerkiksi maastossa.
– Ne ovat yllättäviä havaintoja tai kohtaamisia, joissa ei välttämättä hirveästi kommunikoida, Närvä kertoo.
Närvä toteaa, että yksi vastausvaihtoehto aiemmin mainittuun Fermin paradoksiin on se, että emme saa tietoa muiden planeettojen asukkaista siksi, että he ovat jo täällä.
– Spekulointiin kuuluu, että avaruusolennoilla on korkealaatuista superteknologiaa. He eivät syystä tai toisesta halua, että heistä olisi todisteita tai havaintoja.
Närvä huomauttaa, että tieteen kentällä ufokokemuksia ei yleisesti pidetä luonnontieteellisesti asiallisina tutkimuskohteina eikä uskottavina.
Valtaosasta ufokokemuksia on siis turha lähteä etsimään mitään epätavanomaista tai vierasta älyä. Toisaalta Närvä itse pitää mahdollisena, että jotkut ovat olleet kontaktissa vieraan älyn kanssa.
– Suhtautuminen riippuu siitä, kuinka vakavasti asiaan liittyviä tietoja otetaan ja miten niitä arvioidaan.
Yhdistyksen tiedottaja Lasse Ahonen kertoo, että vuositasolla Suomen Ufotutkijat saa suomalaisilta noin 100–150 havaintoa. Niistä Ahonen seuloo nopeasti pois esimerkiksi luonnonilmiöiden aiheuttamat virhetulkinnat ja muut vastaavat. Sellaisia kertyy aika paljon.
– Ihmisillä on esimerkiksi ihmeellinen tapa valokuvata vasten aurinkoa. Siitähän syntyy linssistä johtuvia heijastumia, Ahonen toteaa.
Hän itse ajattelee, että yksi vaihtoehto viestin saamiseen ulkoavaruuden älyltä on telepaattinen yhteys, mutta pitää myös mahdollisena, että alienit ovat yhteydessä tavalla, jota emme vielä tunne.
– Ja yksi kysymys on sekin, haluavatko ne ottaa meihin yhteyttä. Se, että me haluamme sitä, ei välttämättä riitä.
Oma osoitteemme seilaa jo avaruudessa pullopostina
Uskoopa ufokokemuksiin tai ei, yksi asia on melko varmaa: jos joku planeetallamme onnistuisi poimimaan aidon yhteydenoton ulkoavaruudesta ja haluaisi ilmoittaa asiasta eteenpäin, häntä olisi hyvin vaikea uskoa.
Tämän ongelman tiedostaa myös emeritusprofessori Esko Valtaoja.
– Periaatteessa olisi ihan mahdollista, että vaikkapa minä huomenna totean: jahas, nyt minun koneeni on napannut jonkun suuren radioteleskoopin kohinasta selvästikin viestin joltain ulkoavaruuden älyltä, hän aprikoi.
– Voi olla, että luuri lyötäisiin korvaan useassakin paikassa, jos koettaisin soittaa asiasta presidentin kansliaan tai puolustusvoimille.
Tosin Valtaoja pohtii, että kenties hänen kaltaisensa tunnettu ihminen saatetaankin ottaa tilanteessa vakavasti, jos hän viestin sattuisi poimimaan. Jos taas perustallaaja pyrkisi ilmoittamaan kosmisesta viestistä jollekin viralliselle taholle, asian eteenpäin vieminen voisi olla melkoisen hankalaa.
Kiintoisaa kyllä, ihmiskunta on jo sekä lähettänyt itse viestejä ulkoavaruuteen älyllisen elämän toivossa että myös saanut itse signaalin, joka herätti toiveita avaruussivilisaation löytymisestä.
Vuonna 1977 Nasa ampui avaruuteen Voyager 1-nimisen luotaimen. Sen uumeniin kätkettiin tähtitieteilijä Carl Saganin kokoamat kultaiset vinyylilevyt ja vinyylisoitin.
Ja mitä levyt sisältävät? Suorat koordinaatit luoksemme Maa-planeetalle, kaiverrukset mies- ja naishahmoista sekä läjän valokuvia, musiikkikappaleita ja äänitervehdyksiä eri Maan kielillä. Tallennettuna on myös luonnonääniä, kuten ukkosta, tuulta ja sadetta.
Jos ulkoavaruuden ET:t ovat jo löytäneet vinyylimme ja ymmärtäneet niiden käytön, he saattavat parhaillaan kuunnella Igor Stravinskyn Kevätuhria, Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carterin tervehdystä englanniksi tai Blind Willie Nelsonin Dark Was the Night -gospel-blueskaihoa.
Mukana on myös eri kansojen ja heimojen musiikkia, kuten navajonkielistä laulua, intialainen raga ja Salomonsaarten panhuilunsoittoa.
Kenties liikuttavinta sisältöä ovat kuitenkin äänitykset 55 eri kielellä, joissa tervehditään mahdollisia älyllisiä yhdyskuntia hiljaisen avaruuden tuolla puolen. Amoynkielinen tervehdys kysyy: "Avaruuden ystävät, kuinka te kaikki voitte? Oletteko vielä syöneet?", kun taas gujaratinkielinen tervehdys kertoo: "Tervehdykset ihmiseltä Maasta. Olkaa hyvä ja ottakaa yhteyttä."
Voyager 1 pääsi viimein oman aurinkokuntamme rajoille 35 vuotta myöhemmin, vuonna 2012. Nyt se leijuu tähtienvälisessä tyhjyydessä kohti vieraita aurinkokuntia, eräänlaisena kosmisena pullopostina. Voit kuunnella ja katsella kultalevyjen sisällön kokonaisuudessaan täältä (Golden Record). Viestit eri kielillä on luettavissa englanniksi tästä linkistä (NASA).
Mitä taas tulee ihmiskunnan vastaanottamiin signaaleihin, lupaavin on niin sanottu Wow!-signaali. Sen poimi Ohio State Universityn Big Ear -radioteleskooppi vuonna 1977, ja signaali kesti runsaan minuutin. Tilanne oli niin ainutlaatuinen, että astronomi Jerry Ehman kirjoitti signaalin viereen tulostuspaperille hämmästyksissään sanan "Wow!".
Vuosikymmenien aikana ehdittiin pohtia, oliko signaali todiste maapallon ulkopuolisesta älykkäästä elämästä (Tekniikka ja Talous). Sittemmin on arvuuteltu, oliko yksittäinen signaali sittenkin vain komeetta tai toimintahäiriö teleskoopissa.
Jos kosminen puhelin soi, kenelle ilmoitamme?
Mitä sitten tekisimme, jos Wow!-signaalin tyyppinen tapaus toistuisi ja saataisiin todennettua? Kuka viestiin vastaisi?
Maailmalla on suuri määrä tuiki tavallisia ihmisiä, jotka käyttävät muun muassa SETI:n lanseeraamaa Seti@Home-nimistä ohjelmaa. Se käyttää vapaaehtoisten kotitietokoneita tutkiakseen avaruudesta tulevaa radiosignaalidataa (SETI).
Suomella ei kuitenkaan ole mitään protokollaa siihen, mitä seuraavaksi tapahtuisi.
– Tietääkseni ihan YK:n tasolla on ollut puhetta siitä, että saataisiin kansainvälinen jäsenmaita sitova protokolla aikaan. Mutta ymmärtääkseni se ei ole edennyt pitkälle, Esko Valtaoja kertoo.
Yhtä kaikki, on kysyttävä, minne Valtaoja itse ottaisi yhteyttä, jos sattuisi vastoin kaikkia todennäköisyyksiä poimimaan viestin avaruudesta?
– Suoraan sanottuna en tiedä. En ainakaan ottaisi ensimmäisenä yhteyttä mediaan, Valtaoja sanoo.
– Uutinen, jonka lukee ensimmäisenä iltapäivälehden lööpistä ei välttämättä ole se kaikkein tosin versio asiasta.
Siksi Valtaoja pohtii, että asiasta kannattaisi ilmoittaa mahdollisimman korkealle taholle ja jättää jatkotiedottaminen heidän käsiinsä. Siten maksimoitaisiin tiedon luotettavuus.
Valtaoja muistuttaa, että koko tähtitieteen ja avaruustutkimuksen alalla kysymys älyllisestä viestistä on hyvin pieni siivu kaikista aiheista. Mahdollisuudet viestin nappaamiseen ovat jokseenkin epärohkaisevat: jos avaruudessa edes on ketään, lähettävätkö he viestejä? Ja pystyttäisiinkö viestiä täällä edes nappaamaan tai ymmärtämään?
Tätä nimenomaista ajatusta on pyöritellyt ajatuksissaan myös Jyväskylän Sirius ry:n jäsen Päivikki Puolakka. Sirius-yhdistys on tähtiharrastusyhdistys, jolla on parisensataa jäsentä Keski-Suomessa.
Puolakka on itse biologian opiskelija, ja ajatus vieraasta älystä mietityttääkin nimenomaan biologisesta näkökulmasta.
– Miten ymmärrämme viestin, tai ymmärtävätkö hekään, jos me yritämme viestiä? Vastaanottajallahan voi olla esimerkiksi biologisesti aivan erilaiset aistijärjestelmät tai kommunikaatiotavat, Puolakka sanoo.
Jyväskylän Siriuksessa 25 vuotta jäsenenä ollut Kauko Saarinen puolestaan kertoo itsekin taannoin kokeilleensa SETI:n radiosignaaleja tutkivaa ohjelmaa kotitietokoneellaan. Alun kiinnostus kuitenkin lopahti, ja Siriuksen jäsenilloissakin aihe tulee esille lähinnä huulenheittotasolla.
– En pidä todennäköisenä yhteydenottoa muualta, Saarinen sanoo, mutta lisää myöhemmin:
– Toivon olevani väärässä.
Jyväskylän Sirius-yhdistyksen puheenjohtaja Arto Oksanen huomauttaa, että heidänkin laitteillaan voisi tarkkailla radiosignaaleja kosmisen viestin toivossa. Kaikki vermeet löytyvät, mutta poikkeamien etsiminen radiosignaaleista on käytännössä hakuammuntaa, joten innostusta siihen ei ole.
Oksanen pitää epätodennäköisenä, että ihmiskunta olisi saamassa uutta Wow!-signaalia heti huomenna. Hupimielessä hän kuitenkin pohtii, että jos itse sattuisi poimimaan lupaavan kosmisen viestin, Oksanen ottaisi yhteyttä ammattitähtitieteilijöihin ympäri maailman.
– Ja ehkä johonkin suomalaiseen radioastronomiin, jotta voitaisiin varmistaa, onko kyse laiteviasta tai muusta todennäköisemmästä selityksestä. Mutta totta kai pitää saada useampi havainto, Oksanen toteaa.
Kuulostaa monimutkaiselta ja epätodennäköiseltä. Pitänee siis toivoa, että jonkinlainen emoalus laskeutuisi esimerkiksi Jyväskylän kaupungintalon eteen?
– Se olisi paljon helpompaa! Oksanen nauraa.
Kuka tahansa ei saa vastata viestiin
Tsekkiläisen astronomi Zdenek Kopalin kerrotaan sanoneen: "Jos avaruuspuhelin koskaan soi, älkäämme vastatko siihen toisessa päässä olevien olentojen mahdollisen ylivertaisuuden tähden (New Scientist). Useissa elokuvissa kontakti meidän ja avaruusolentojen välillä onkin lähinnä sotaisa.
SETI on kuitenkin jo vuosikausia sitten laatinut aiheeseen liittyvän julkilausuman, eräänlaisen protokollan, jota pitäisi noudattaa, jos saamme kontaktin. Jos avaruusviesti saadaan vahvistettua, vieraan älyn sanomaan ei pitäisi lähettää vastausta ilman asiaankuuluvia kansainvälisiä neuvotteluja.
SETI:n mukaan kuka tahansa ei siis saisi vastata itsensä tai edes valtionsa puolesta, vaan vastaus pitäisi lähettää koko ihmiskunnan puolesta, ja sen tulisi tehdä kansainvälinen ryhmä. Lisäksi tervetulotoivotuksen pitäisi olla rauhanomainen ja ystävällinen. Jos taas maapallon ulkopuolinen taho vaikuttaa uhkaavalta, asiasta pitäisi neuvotella ensin YK:n turvallisuusneuvoston kanssa.
Tilanne on kuitenkin niin ennalta arvaamaton, että emeritusprofessori Esko Valtaoja arvelee hyvienkin ehdotelmien lentävän jorpakkoon, jos kosminen puhelin alkaa soida.
– Se olisi ihmiskunnan historian ylivoimaisesti merkittävin tapahtuma, ja protokollat olisivat aika mitättömiä siinä vaiheessa, hän toteaa.
– Tarvitsee vain ajatella alkuperäiskansoja. Tuskinpa esimerkiksi Australian aboriginaalit olivat miettineet protokollaa kapteeni Cookin laivaston saapumisen varalle. Eivät he osanneet kuvitella, kuinka koko maailma muuttuisi siitä, Valtaoja luonnehtii.
Hän arvioi, että jos maapallon ulkopuolella on olentoja, ne ovat todennäköisesti meitä paljon korkeammalla tasolla. Silloin protokollat ja ehdotelmat toimintatavoista tuntuvat hassuilta.
Jyväskylän Sirius ry:n puheenjohtaja Arto Oksanen lisää avaruussoppaan vielä muutaman sattuman: jos viesti nimittäin saataisiin, se tulisi todennäköisesti hyvinkin kaukaa – useiden kymmenien tai satojen valovuosien päästä.
– Siinä ei olisi hengenhätää lähettää vastausta seuraavana päivänä tai edes seuraavana vuotena. Olisi hyvää aikaa miettiä, milloin on oikea hetki vastata, ja miten, Oksanen sanoo.
Ja on myös mahdollista, että kun ihmiskunnan vastaus kosmiseen viestiin kulkee pari sataa valovuotta saapuakseen perille, ovat avaruusystävämme tai -vihollisemme jo häipyneet kuuntelemaan kiinnostavampia planeettoja ja tähtiä.
Toistaiseksi kaikki on kuitenkin lähinnä arvuuttelua. Parhaatkaan spekuloinnit eivät vedä vertoja sille tilanteelle, että olisimme todella vieraan älyn yhteydenoton edessä, ja joutuisimme ihmiskuntana pohtimaan vastausta. Tilannetta välttämättä koskaan tule, tai yhtä hyvin voimme saada kosmisen kontaktin vaikka ensi viikolla.
Kukaan ei tiedä.
Siksi onkin helppo päätyä takaisin Fermin esittämään turhautuneeseen kysymykseen:
"Missä kaikki ovat?"