Kun olin lapsi, olin usein järkyttävän tylsistynyt. Olen ainoa lapsi, naapuruston lapset olivat minua pari vuotta vanhempia ja äiti ja isä tekivät töitä koko ajan. Tuolloin ei ollut kännykkää eikä hienoja tietokonepelejä – eikä Disneyn piirrettyjä jaksanut katsoa koko aikaa VHS-kaseteilta.
Niinpä hotkin kirjoja, tuijottelin tähtiä ja kuvittelin, että läheinen metsä oli täynnä keijuja.
Nykylapsen arki on täynnä ärsykkeitä, piippauksia ja pöhinää.
Nykylapsilla ei ole samanlaista ongelmaa. Jos heillä on tylsää, he ottavat esille kännykän tai uusimman tietokonepelin. Teknologia on alati kaverina, jokaisena tyhjänä hetkenä – se viettelee, viihdyttää ja avaa maailmoja, jonne voi uppoutua tuntikausiksi.
Jos pikku-Eerikki sanoo, että onpa tylsää, syyllisyydentuntoinen isä rynnistää paikalle toimimaan Eerikin seremoniamestarina – keksii hänelle puuhaa jokaiselle vapaalle minuutille ja lyö television eteen katsomaan piirrettyjä, jos ei ennätä orkestroida muuta tekemistä. Pikku-Eerikillä ei välttämättä ole koskaan tylsää. Nykylapsen arki on täynnä ärsykkeitä, piippauksia ja pöhinää.
Olen itse nykyään ihan samanlainen. Kassajonossa kaivan kännykän esiin välittömästi – saatan ottaa kännykän mukaan jopa saunaan. Odottelu saa minut kärsimättömäksi, joten en mielelläni tule tapaamisiin liian aikaisin. Tyhjät hetket ovat täynnä piippauksia, sähköposteja ja whatsapp-viestejä. Harvoin on tylsää, useimmiten on helvetillinen kiire.
Mutta milloin minulla on aikaa ajatella, istua yksin mietteideni äärellä ja seurata, mihin assosiaatioketjut johtavat?
Me tarvitsemme tylsistymistä – stimulaatiovapaita tuokioita, jolloin naapurin kolistelun kuunteleminen on sen hetken jännittävintä puuhaa. Sillä tylsissä hetkissä luovuus kukoistaa ja ajatus kulkee vapaasti.
Oletko koskaan huomannut, kuinka pohdit kuumeisesti jotain asiaa löytämättä siihen ratkaisua? Vasta, kun lähdet pitkälle kävelylenkille ja annat aivoillesi tauon asian pohtimisesta, ratkaisu ponnahtaa mieleesi kuin itsekseen?
Tylsistyminen antaa aivoille mahdollisuuden yhdistellä irrallisia asioita toisiinsa, järjestää niitä uudelleen ja prosessoida kokonaan uusia ajatuksia.
Juuri näin aivot toimivat. Luovuus tarvitsee tyhjää tilaa ja ilmaa ympärilleen.
Tutkimusten mukaan ikävystyminen lisää luovuutta. Eräässä tutkimuksessa testattiin kahta erilaista koeryhmää: toisen ryhmän jäsenet joutuivat kopioimaan puhelinnumeroita summanmutikassa ja toista ryhmää pidettiin virkeänä viihdyttämällä heitä hauskoilla videoilla ja vitseillä. Ja kas, apatian rajoille tylsistetty ryhmä selviytyi paremmin luovan ajattelun testeistä: ikävystyneet koehenkilöt keksivät esimerkiksi enemmän käyttötarkoituksia kahvimukeille ja synnyttivät luovempia ajatuksia.
Tutkijat selittävät asiaa siten, että ikävystyminen mahdollistaa vapaan assosiaation ja mielen lennokkaan liikkeen. Tylsistyminen antaa aivoille mahdollisuuden yhdistellä irrallisia asioita toisiinsa, järjestää niitä uudelleen ja prosessoida kokonaan uusia ajatuksia.
Monet nykypäivän keksinnöistä post it -lappusista kirjallisuuden mestariteoksiin ovat syntyneet tylsyyden siivittäminä. Tämän takia onkin paradoksaalista, että nykyihmiset suojaavat itseään tylsyydeltä ja pyrkivät karttamaan sitä hinnalla millä hyvänsä.
Elämme aikaa, jossa tyhjät hetket ovat katoamassa. Tartumme lähimpänä olevaan laitteeseen heti hiljaisen, tyynen hetken uhatessa ja otamme kontaktia ulkomaailmaan sen sijaan, että uskaltaisimme jättäytyä omien ajatustemme varaan.
Kerrankin oli aikaa ajatella, istua hiljaa ja katsoa jokainen assosiaatioketju loppuun asti.
Joululomalla kävin joogaretriitissä, jossa heräsin joka aamu tuntia ennen muita ja menin rantaan katsomaan auringonnousua. Istuin hiljaa luonnossa ajatusten äärellä, mietiskelin ja olin vain. En lukenut uutisia, en seurannut, mistä Twitterissä minäkin päivänä kiisteltiin, kuka kirjoitti mahdollisimman ilkeästi kenestäkin.
Kerrankin oli aikaa ajatella, istua hiljaa ja katsoa jokainen assosiaatioketju loppuun asti.
Kun palasin Suomeen, huomasin, että runsas viikko tuollaisessa paikassa oli vaikuttanut jo omaan arkeen. Jonottaminen oli yhtäkkiä helpompaa, jokaista tyhjää hetkeä ei tarvinnut täyttää tekemisellä. Saatoin vain istua paikallani enkä heti tuntenut tarvetta kaivaa kännykkää esille. Ja tuntui, että olin ajatellut viikossa enemmän kuin edellisten parin kuukauden aikana. Toivottavasti tämä tunne kestää edes hetkisen.
Sanna Ukkola
Kirjoittaja on Ylen toimittaja ja Sannikka & Ukkolan juontaja, joka tykkää makaroonilaatikosta ja maailman katselemisesta vähän vinosti.
Ruoskitaanko lapsista liikunnan ilo? Meneekö lasten liikuntaharrastus liian vakavaksi liian varhain. Tätä puidaan Sannikka & Ukkolassa TV1:ssä 25.1. klo 20.-20.30.