ŠID / BELGRAD Iranilainen Maryam Shishehgar asuu vastaanottokeskuksessa Serbian pohjoisosassa. EU:n ulkoraja, Kroatian raja on muutaman kilometrin päässä.
Shishehgar pakeni perheineen Iranista viime vuonna, kun hän joutui vaikeuksiin vaadittuaan naisille tasa-arvoa.
Serbiaan he tulivat, koska se oli ainoa Euroopan maa, jonne iranilaiset pääsivät ilman viisumia. Toiveissa olisi kuitenkin päästä EU:hun.
Serbiaan tuli kymmeniä tuhansia iranilaispakolaisia, kun viisumivapaus oli voimassa. Nyttemmin se on lakkautettu.
Kotikaupungissa naiset eivät saa edes pyöräillä
Maryam Shishehgar oli Iranissa IT-alalla töissä. Vapaa-aikana hän oli aktivisti, joka kampanjoi sukupuolten tasa-arvon puolesta. Hänen kotikaupunkinsa on hyvin uskonnollinen myös Iranin mittakaavassa. Siellä naiset eivät saa edes pyöräillä.
– Meillä ei ole oikeutta avioeroon, ja lapsi kuuluu miehelle. Miehillä on oikeus ottaa useampi kuin yksi vaimo. Arvostelimme näitä perinteisiä sääntöjä, Shishehgar kertoo.
Kaupungin johto ei sietänyt mitään arvostelua, vaan piti sitä kunniansa loukkaamisena. Aktivisminsa takia Shishehgaria uhkasi 6 vuoden vankeusrangaistus. Hän päätti paeta miehensä ja 11-vuotiaan poikansa kanssa.
Kun puhun tasa-arvon puutteesta, en puhu pelkästään pakollisesta huivista. Maryam Shishehgar
– Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin paeta. Muuten olisin joutunut vankilaan. Äitinä olisi hyvin vaikeaa olla erossa pojastani.
Naisaktivistille tilanne on hyvin vaikea. Pidätettyjä naisia kidutetaan ja raiskataan.
– Uusi sukupolvi haluaa muuttaa Iranin perinteisiä uskonnollisia lakeja, mutta me emme saa muuttaa mitään.
Aktivistikokouksessa hän oli myös arvostellut Iranin korruptiota. Tämäkin oli liikaa valtaapitäville.
– Kun puhun tasa-arvon puutteesta, en puhu pelkästään pakollisesta huivista. Naiset kärsivät syrjinnästä.
Shishehgar tuli Istanbulin kautta Serbiaan lentäen. Lähtö Iranista pelotti.
– Lentokentällä oli todella tiukka paikka. Koko ajan pelkäsimme, että jäisimme kiinni. Yritin koko ajan rohkaista poikaani. Jouduin laittamaan poikani vaaralliseen tilanteeseen, koska haluan hänen kasvavan isoksi turvallisessa maassa. Tämä oli minulle erittäin vaikea tilanne, Maryam Shishehgar sanoo ja taistelee kyyneliä vastaan.
“Kuin olisimme vankilassa”
Maryam Shishehgar katselee peltojen yli kohti Kroatiaa. Elämä serbialaisessa vastaanottokeskuksessa on ollut hankalaa. Ensimmäisen neljän kuukauden aikana he eivät saaneet edes poistua keskuksesta.
– Tuntuu kuin olisimme vankilassa. Meillä ei ole mitään tekemistä, istumme vain huoneessamme. Meillä ei ole mitään sosiaalisia aktiviteetteja. Yritämme vain olla reippaita, mieheni tukee minua. Sitä arvostan suuresti.
Hän ei ole hakenut turvapaikkaa Serbiasta. Hyvin moni serbialainen muuttaa pois maastaan joka vuosi, eikä hänkään halua tänne jäädä. Hän toivoo pääsevänsä Pohjoismaihin. Siellä elämä on turvallista ja rauhallista.
– Tiedän, että siellä on kylmä sää, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, kun lämmitys toimii. Mutta rauha ja turva ovat tärkeimpiä asioita, Maryam Shishehgar sanoo.
On vaikea arvioida Serbiassa olevien iranilaisten tarkkaa määrää, viranomaiset eivät ole sitä kertoneet. Pakolaisia auttavaa Asylum Protection Centerin toiminnanjohtajan Radoš Djurovićin mukaan Serbiaan tuli vuoden aikana yli 30 000 iranilaista, kun viisumivapaus oli voimassa.
Viisumivapaus lakkautettiin viime vuoden loppupuolella.
Viime vuonna yli 1 500 iranilaista haki turvapaikkaa. Hyvin moni muu toivoo pääsevänsä EU:hun ja roikkuu eräänlaisessa välitilassa.
– Moni tulijoista on yrittänyt ottaa yhteyttä salakuljettajiin ja toivoo pääsevänsä EU:hun, lähinnä Saksaan tai Iso-Britanniaan, Ðurović sanoo.
Koska Balkanin reitti on suljettu pakolaisilta, jotkut heistä hakevat turvapaikkaa Serbiasta, jotkut taas toivovat vielä pääsevänsä EU:n alueelle.
Unkarilaiset ja kroatialaiset rajajoukot estävät lähes päivittäin iranilaisten yrityksiä tulla maahan. Jos joku on onnistunut ylittämään rajan, rajajoukot ovat vieneet heidät takaisin Serbian rajalle.
– Nämä ihmiset joutuvat kiertämään Balkania monta kuukautta. Serbiasta ja Bosniasta on tullut puskurivyöhykkeitä.
Omat sodat auttavat serbialaisia ymmärtämään tulijoita
Serbiasta on vaikea saada turvapaikkaa. Jo hakemuksen tekeminen on vaikeaa.
– Suuri osa tänne tulleista iranilaisista on täällä ilman oikeudellista asemaa. Serbian viranomaiset tarjoavat sängyn ja ruoka-annoksen. Oikeudellisesti järjestelmä ei kuitenkaan tunnusta näitä ihmisiä, Ðurović sanoo.
Asylum Protection Center -järjestö tarjoaa oikeusapua turvapaikanhakijoille, mutta ennen kaikkea tiedottaa tulijoille, mitkä heidän oikeutensa ja velvollisuutensa ovat.
– Tämä on erittäin tärkeää, ilman tietoa he joutuvat helposti salakuljettajien ja huijareiden uhreiksi, Ðurović toteaa.
Vaikka Serbian turvapaikkajärjestelmä on kankea ja nuiva, väestön suhtautuminen on Ðurovićin mukaan positiivinen.
– Meillä on tällainen Välimeren kulttuuri. Ymmärrämme niitä, jotka asuvat kaduilla. Ymmärrämme köyhiä ihmisiä, tai niitä jotka ovat vailla tukea. Meillä on kokemusta Jugoslavian sodista ja Naton sodasta. Täällä suuri enemmistö ymmärtää, miksi ihmiset pakenevat, Ðurović sanoo.
Sen sijaan paikalliset riitelevät paljon siitä, voivatko nämä ihmiset jäädä Serbiaan.
Šidin kaupungin ulkopuolella sijaitsee iranilaisten vastaanottokeskus. Täällä on 180 asukasta, 50 perhettä. Yli puolet asukkaista on lapsia.
– Vastaanottokeskuksen lapset käyvät koulua yhdessä paikallisten lasten kanssa, keskuksen johtaja Nevena Brajović sanoo.
Hänen mukaansa lapset oppivat serbian kielen helposti, he ovat kuin sieniä, jotka imevät kaiken tiedon. Kansalaisjärjestöt opettavat heille englantia ja saksaa.
– Lapset ovat olleet matkalla ja osa heistä puhuu farsia, arabiaa, kreikkaa, makedoniaa, serbiaa ja englantia.
Kansainväliset avustusjärjestöt ovat auttamassa täällä, SOS Lapsikylä, Punainen risti ja Caritas.
– Yritämme järjestää harrastuksia ja opetusta, koska muuten toimettomuus on puuduttavaa.
Euroopan unioni on vastaanottokeskuksen suurin rahoittaja.
– Suurin osa asukkaista ei halua jäädä Serbiaan, ja se vaikeuttaa kotouttamista. Kaikki unelmoivat Länsi-Euroopasta; Saksasta, Sveitsistä, Ranskasta, tai ehkä Pohjois-Euroopasta.
“Iran on väkivaltainen maa naisille ja lapsille”
Shahrbanoo Mirsalari on 57-vuotias ympäristöinsinööri Iranista. Hänellä oli riitoja miehensä kanssa. Mies oli tiedotusministeriössä töissä ja pystyi käyttämään valtaansa vaimoaan vastaan.
Shahrbanoo Mirsalari väittää, että mies tuhosi hänen taloutensa. Hänen mielestään Iran on väkivaltainen maa naisia, lapsia ja eläimiä kohtaan.
Shahrbanoo Mirsalari pakeni viime toukokuussa aikuisen taiteilijatyttärensä kanssa. He eivät ole hakeneet turvapaikkaa Serbiasta.
– Serbialla ei ole mahdollisuuksia työllistää edes omia kansalaisiaan. Sen takia olen päättänyt, että lähden Eurooppaan.
Hän olisi valmis aloittamaan uudestaan työt insinöörinä, jos löytäisi työpaikan.
Mirsalari asuu tyttärensä kanssa kahdestaan noin 8 neliömetrin huoneessa kerrossängyssä. 25 neliön naapurihuoneessa asuu kolme perhettä, yhteensä yhdeksän ihmistä.
Mirsalari on kuitenkin tyytyväinen tähän vastaanottokeskukseen. Se on paljon parempi kuin edellinen, jossa hänen tyttärensä joutui vaikeuksiin.
– Syrjintää on kaikkialla, mutta Euroopassa sitä on vähemmän kuin kotona Iranissa, Shahrbanoo Mirsalari sanoo.
Lue myös: