Onko teille käynyt koskaan näin? Hypistelette kaupassa aurinkokuivattua tomaattia. Ne on kuivattu Sisilian lämpimän auringon alla ja marinoitu sisilialaiseen oliiviöljyyn. Extra virgin – silti näin edullista! Toisella hyllyllä on parmankinkkua. Tarjouksessa! Miten se voi olla näin halpaa? Ja vastakkaisella seinällä, buffalomozzarellaa, ei kovin kallista sekään. Voi hyvät hyssykät, ihan kuin elämä olisi muuttunut ruokablogiksi.
Sitten menette kotiin ja avaatte Guardianin nettisivut. ”Tuhansia romanialaisia naisia orjuutettu sisiliaisilla vihannestiloilla.” Päivät he ovat poimineet palkatta tomaatteja ja muita vihanneksia, illalla heidät on pakotettu seksipalveluihin. Toisaalla Daily Mail paljastaa: ”Isku parmankinkun tuotantolaitokseen paljastaa kauhistuttavia julmuuksia eläimiä kohtaan.” Sadat pikkupossut mätänevät omissa verilammikoissaan, teurastusta odottavien possujen tallomana. Entä buffalomozzarella: ”Reportaasi paljastaa puhveleiden kammottavan kohtelun italialaisilla tiloilla.”
Miten on mahdollista, että EU-maassa orjuuteen alistetut ihmiset poimivat vihannekseni?
Ehkä tekin reagoitte kuten minä. Istuin ruokapöydässä. Buffalomozzarella juuttui kurkkuun. Tuijotin tyrmistyneenä ikkunasta ulos ja ajattelin: Miten tämä on edes mahdollista? Miten on mahdollista, että EU-maassa orjuuteen alistetut ihmiset poimivat vihannekseni? Miten on mahdollista, ettei EU-maassa edes yritetä kohdella tuotantoeläimiä hyvin? Miten tällainen eriarvoisuus ja julmuus on mahdollista? Miksi maailma on näin pilalla? Ovatko ne kaikki roistoja?
Hetkinen! Mistä tuo ajatus tuli? Ovatko ne kaikki roistoja! Ehkä ongelma on siinä. Ei niin, että kaikki ovat roistoja, mutta järjestelmässä on liikaa roistoja ja niitä, jotka mielistelevät roistoja.
Roistot, joita minä tässä tarkoitan, imevät yhteiskunnasta valtavia summia rahaa itselleen ja piilottavat ne salatuille tileille ulkomaille, samanaikaisesti kun yhteiskunnat joutuvat nipistämään infrastruktuuristaan, ja vanhat kunnon hyvinvointivaltiot jäävät huojumaan puujaloilleen.
Kun ihmisillä ei ole rahaa, mikään ei toimi ja kun mikään ei toimi, syntyy uudenlaisia pelikenttiä: epäluottamuksen kenttiä, hyväksikäytön kenttiä, selviytymisen kenttiä; kenttiä, joissa köyhä nostaa nyrkkinsä köyhää vastaan ja vahvat repivät elantonsa itseään heikompien selkänahasta.
Jos teitä kiinnostaa tietää, miten kaikki tämä alkaa, seuratkaa minua tähän osoitteeseen: Harley Street 29, Lontoo. Jos koskaan käytte Lontoossa, voitte päästä sinne kiertoajelulle: Tutkiva toimittaja Oliver Bullough on ainakin järjestänyt Lontoossa kleptokratia-ajeluita, ja tämä osoite on ollut yksi sen kohteista. Vaikka päältäpäin Harley Street 29 näyttää aivan tavalliselta rapulta arvostetulla alueella, osoitteesta löytyy yli 2000 yritystä.
Kaksi tuhatta! Miten se on mahdollista? Eihän osoitteessa mitenkään voi olla tilaa 2000 yritykselle. Sisällä onkin itse asiassa vain yksi yritys, nimeltään Formations House, joka auttaa ulkomaisia yrityksiä rekisteröitymään Englantiin. Se antaa niiden käyttöön kunniallisen osoitteen ja järjestää niille usein kunniallisen päättäjänkin. Eräs tällainen päättäjä on ollut Edwina Coales – yrityksen toisen perustajan lähisukulainen – joka on ollut päättäjänä yli 1500:ssa osoitteessa toimivassa yrityksessä.
Miksi järjestää yrityksille päättäjiä? Pitäisihän yrityksillä olla omistajat ja toimitusjohtajat omasta takaa. Tietenkin siksi, että monet yrityksistä ovat peiteyrityksiä. Niiden nimenomainen tarkoitus on vaikeuttaa sen selvittämistä, kuka yrityksen omistaa. Kun omistussuhteet ovat monimutkaisia, siten että yritykset omistavat toisiaan, todellisen omistajan selvittäminen voi olla kovan työn takana. Ukrainalaiset toimittajat joutuivat tekemään hartiavoimin töitä selvittäessään, kuka omisti Harley Streetille rekisteröidyn yrityksen, joka omisti monia hulppeita kiinteistöjä Ukrainassa. Lopulta vastaus selvisi: omistaja oli Ukrainan ex-presidentti Viktor Janukovitsh.
Katsotaanpa vielä ilmiön mittakaavaa. Formations House toimii kansainvälisesti: sillä on toimistot Gambiassa, Irlannissa, Hong Kongissa, Yhdysvalloissa ja lukuisissa tunnetuissa veroparatiiseissa. Tämä yksi ainoa yritys on auttanut perustamaan yli 450 000 yritystä – vertaa sitä Suomen noin 280 000 yritykseen. Eikä Formations House tietenkään ole ainoa yritys lajissaan – peiteyritysten perustaminen on kannattava bisnes.
Jos rikkaat haluavat piilottaa rahansa, peiteyritykset ovat siihen hyvä keino. Ne ovat laillisia ja kokonainen lakeijoiden, neuvonantajien ja PR-henkilöiden armeija suojelee heidän anonymiteettiaan. Peiteyrityksiin uskotaan kätkeytyvän rahaa biljoonien arvosta, riittävästi ratkaisemaan monia maapallon ongelmista; lievittämään nälänhätää, lievittämään äärimmäistä köyhyyttä maapallolla.
Mutta katsotaanpa vielä hieman tunnettuja henkilöitä, joiden omistuksista on kovin vaikea saada selkoa. Ensin tulee mieleen presidentti Donald Trump. Trumpin bisnesorganisaatiossa on yli 500 yritystä. Niistä suurin osa on rekisteröity Delawaren osavaltioon, joka on eräänlainen veroparatiisi Yhdysvaltain sisällä. Kun yritykset ovat Delawaressa, niiden ei tarvitse luovuttaa taloustietojaan ja ne voivat salata myös omistussuhteensa.
Omistussuhteet ovatkin perin monimutkaisia. Kun Wall Street Journal selvitti Trumpin Sikorsky -helikopterin omistusuhteita, ne olivat tällaiset: On trusti, joka omistaa 99 prosenttia delawarelaisesta yhtiöstä, joka omistaa 99 prosenttia toisesta delawarelaisesta yhtiöstä, joka omistaa skottilaisen osakeyhtiön, joka omistaa toisen skottilaisen yhtiön, joka omistaa helikopterin.
Entä muistatteko Panaman paperit – ne paljastivat miten presidentti Vladimir Putinin lähipiiri siirteli valtavia rahasummia erilaisten peiteyritysten kautta. Entä Brexitin nokkamiehet? Monilla heistä – Nigel Farage mukaanlukien – oli yrityksiä veroparatiiseissa.
Mainitaanpa vielä Syyrian presidentti, Bashar al-Assad: hänen omaisuutensa arvoksi on arvioitu yli 900 miljoonaa puntaa, josta suurin osa ulkomailla.
Entäpä sitten miljardööri Robert Mercer? Hän rahoitti Steven Bannonia, Breitbart Newsia ja monia konservatiivisia ryhmiä 60 miljoonan dollarin ”sotasalkustaan”, josta maksettiin miljoonia verovapaasti hyödyntämällä Bermudalla toimivien peiteyritysten verkostoa.
Onko siis ihme, että maailma tuntuu olevan pilalla? Onko ihme, että demokratian perusteet tuntuvat murenevan kaikkialla läntisessä maailmassa? Onko ihme, että ihmiset eivät tunne solidaarisuutta keskenään? Onko se ihme, kun johtajat ja poliittiset vaikuttajat ovat tällaisia! Yhteiskunnan solidaarisuuden tunne syntyy siitä, että kaikki tuntevat olevansa samassa veneessä. Miten solidaarisuutta voi tuntea, jos rikkaat hankkivat itselleen oman veneen, ja meille muille ei jätetä edes resursseja korjata vanhaa yhteistä paattiamme.
Lasken edelleen pennosiani, koskaan ei ole varaa mihinkään kunnolliseen. Istun tässä ja mietin, onko aurinkokuivatut tomaattini poiminut romanialainen nainen, joka on illalla pakotettu seksiin?
Näin syntyy kolme aikamme kuvaa. Ensimmäinen on Ukrainasta, jossa pienet lapset kuolevat syöpätauteihin, jotka olisivat Suomessa hoidettavissa. Ukrainan valtiolla vain ei ole varaa lääkkeisiin ja laadukkaaseen lääketieteelliseen hoitoon, koska niin paljon rahaa valuu salaisille tileille ulkomaille.
Toinen kuva on Lontoon Bond Streetiltä: Tämä bisneksen keskus on täynnä kovapalkkaisia asianajajia, pankkiireja, kirjanpitäjiä, kiinteistönvälittäjiä ja PR-agentteja. Mutta mistä heille maksetaan? Siitä, että he suojelevat asiakkaidensa anonymiteettia. Siitä, että he kehittävät yhä uusia laillisia järjestelyjä, joilla asiakkaiden omaisuutta voidaan piilottaa. Eikö tätä älyä, lahjakkuutta ja energiaa voisi käyttää johonkin hyödyllisempään?
Kolmas kuva olen minä tässä. Olen pian viisikymmentä ja vähitellen onnistunut nousemaan työväenluokasta alempaan keskiluokkaan. Mutta ei täällä ole ollenkaan hauskaa. Lasken edelleen pennosiani, koskaan ei ole varaa mihinkään kunnolliseen. Istun tässä ja mietin, onko aurinkokuivatut tomaattini poiminut romanialainen nainen, joka on illalla pakotettu seksiin? Mietin ihmisiä, jotka kohtelevat eläimiä kuin ne olisivat jotakin sementtiä.
Mietin myös, että mitä jos me kaikki olisimme rikkaampia? Jos maailman raha vain pakenisi hämäriltä pankkitileiltä kirkkaaseen päivänvaloon ja jakautuisi edes hieman tasaisemmin myös köyhälistön ja kurjaliston taskuihin. Jos voisimme maksaa enemmän, niin että ihmiset saisivat työstään kelvollisen korvauksen, ei tarvitsisi kilpailla alimmilla mahdollisilla hinnoilla. Alhainen hinta kun tietää joillekin alhaista elämää.
Jani Kaaro
Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja. Hän rakastaa filosofiaa ja inspiroituu vanhan ja uuden, tutun ja tuntemattoman sekoittumisesta, joka johtaa johonkin hedelmälliseen asiaan.
Kolumnin lähteenä käytetty myös Oliver Bulloughin kirjaa: Moneyland, Why Thieves And Crooks Now Rule The World And How To Take It Back, 2018.