Harvassa ovat suomalaiset, joita ei luokkaretki ole kuljettanut kouluikäisenä Turkuun ja Käsityöläismuseoon. Vaikka historia ei erityisesti edes kiinnostaisi koululaista, kävely Luostarinmäellä yli 200 vuotta vanhojen rakennusten nurkilla tekee taatusti vaikutuksen. Aikamatkalle köyhien käsityöläisten elämään on helppo heittäytyä aidossa ympäristössä.
Käsityöläismuseo mainitaan edelleen Turun nähtävyyksien kärjessä, heti keskiaikaisen tuomiokirkon ja linnan jälkeen. Vuosittaiset yli 40 000 kävijää todistavat, että se on säilyttänyt vetovoimansa, vaikka rinnalle on tullut moderneja matkailuvaltteja, esimerkiksi Aboa Vetus & Ars Nova. Esimerkiksi TripAdvisorin sivulla turistien kehut ovat loputtomia: "hurmaa kaikenikäiset kävijät", "käsittämättömän hieno alue".
Voisi luulla, että Turku on aina ollut ylpeä siitä, että vuoden 1827 tulipalosta säilyi edes yksi kokonaisuus: Luostarinmäki.
Totuus on kuitenkin toisenlainen. Luostarinmäen rakennusten kohtalo oli 1900-luvun alussa enemmän kuin vaakalaudalla. Epävarmuutta korttelien kohtalosta kesti yli 30 vuotta.
Monien mielestä alkuperäiset rakennukset olivat todella huonokuntoisia ja arvottomia rötisköjä. Niistä haluttiin päästä eroon. Rauno Lahtinen
Kun uusi vuosisata alkoi, Turkua vaivasi ankara asuntopula. Turun palosta oli säästynyt Puolalanmäen rinteille puutalokortteleita, mutta ne purettiin heti 1900-luvun alussa taidemuseon ja uusien jugendtyylisten asuintalojen tieltä. Samoin oli ajatus tehdä myös Luostarinmäen puutaloille.
Turun puretuista taloista viisiosaisen kirjasarjan tehnyt kulttuurihistorioitsija Rauno Lahtinen kertoo, että käsityöläisten talojen purkaminen oli pelottavan lähellä.
– Luostarinmäen alueelle oli jo suunniteltu uutta, muodikasta omakotialuetta, sillä monien mielestä alkuperäiset rakennukset olivat todella huonokuntoisia ja arvottomia rötisköjä. Niistä haluttiin päästä eroon. Vasta ihan viime hetkillä syntyi suojeluajatus.
"Annettakoon tämän pienen kaupungin kaupungissa elää!"
Ruutukaava-alueen sisällä juuri Luostarikortteli oli tiheimmin asuttuja kaupunginosia Turussa. Pelättiin, että kehnot asuinolosuhteet kasvattaisivat yhteiskunnallista tyytymättömyyttä. Se askarrutti kaupungin hallintoa.
Turun viranomaiset ja myös iso osa asukkaista olivat halukkaita luopumaan vanhasta talokannasta, joka oli rakennettu vuosien 1780 ja 1820 välillä.
Nykyihmisen on helppo ymmärtää, mikä merkitys on sillä, että Käsityöläismuseon taloja ei ole tuotu paikalle mistään muualta, vaan ne ovat sijoillaan aitoja ja alkuperäisiä. Päättäjille asian arvo ei ollut lainkaan yhtä kirkas.
Oli toki niitäkin, jotka ymmärsivät heti alueen arvon. Kulttuurihistorioitsija Hannu Laaksonen kertoi Luostarinmäen Käsityöläismuseon 50-vuotishistoriikissa vuonna 1990, mitä esimerkiksi taiteilija Axel Haartman oli kirjoittanut sanomalehteen vuonna 1908 – salanimen suojasta:
“Annettakoon tämän pienen kaupungin kaupungissa elää! Se on paljon aidompi kuin kaikki ne kopiot ja talot, joita tuleva aika rakentaa kootakseen viime jäännöksiä siitä, mitä edeltänyt on hävittänyt.”
Haartman älähti asiasta kreivin aikaan. Vuosien 1905 ja 1910 välillä Luostarinmäkeä ympäröiville tonteille hyväksyttiin useita uusia rakennuspiirroksia, ja kehitys näytti vääjäämättömästi jyräävän vanhat korttelit alleen.
30 vuoden vääntö
Kapeiden kujien yllä leijuva purku-uhka sai monet maalarit ja valokuvaajat tallentamaan vanhaa Luostarinmäkeä ennen kuin se katoaa. Ilmiölle oli mallia jo Porvoosta. Vaikka kaupunkikuvaus ja kaupunkisuojelu olivat vielä Suomessa tuntematon ilmiö, oli Porvoon vanhaan kaupunkiin jo kiinnitetty huomiota, kun taiteilija Louis Sparre julkaisi kuvakirjansa vanhasta Porvoosta.
Myös lehtori Julius Finnberg kirjoitti vuonna 1906 Turun Sanomiin vetoomuksen Luostarinmäen puolesta:
“Siellä se hylättynä leskenä itkee häwityksen kauhistusta wiaton kuolinhaawa rinnassaan - - Tuomio on langetettu hitaasti, mutta warmasti sitä toteutetaan. Wiimeksi on taas tänä wuonna neljä wanhaa mökkiä maahan raastettu. Haawa ammottaa aukeana kohtaloaan surewan Wanhan Turun rinnassa tuolla Luostarinrinteellä.”
Nimenomaan Julius Finnberg ehdotti ensimmäisenä ulkomuseota Luostarinmäen kortteleihin.
Kädenväännöstä tuli ankara. Vuonna 1911 julkaistiin Luostarinmäen kohtalosta kymmeniä lehtikirjoituksia. Puolustajien leirissä olivat aktiivisina kulttuurielämän johtavat hahmot, etenkin taiteilijat – Victor Westerholm muiden muassa. Puolestapuhujina oli myös tiedemiehiä ja kauppaneuvos Fredric von Rettig.
Luostarinmäen puolustus äityi välillä niin intomieliseksi, että vastapuoli alkoi jo ilkkua:
“Luostarinmäestä on tullut uusi kulttipaikka, missä mummojen ruukkukasvitkin on ympäröity ihannoinnin sädekehällä.” (Ludvig Lindström)
Välillä puhuttiin myös Luostarinmäen rakennusten siirtämisestä Ruissaloon, jotta ulkoilmamuseo voitaisiin perustaa sinne. Vuonna 1932 kaupunginvaltuuston jäsen J. G. Nordström kommentoi, että Ruissalossa rakennukset olisivat oman itsensä irvikuvia. Siirtäminen olisi ollut myös paljon kalliimpaa kuin korjaaminen alkuperäisellä paikalla.
Vääntö Luostarinmäen rakennusten säilyttämisestä tai purkamisesta kesti kolme vuosikymmentä. Vuonna 1937 valmistui ensimmäinen alueen suojeleva kaava. Sen jälkeen oli mahdollista perustaa Käsityöläismuseo.
Museon vihkiäisiä vietettiin kesäkuun lopussa 1940 – kolme ja puoli kuukautta talvisodan päättymisen jälkeen.
70-luvulla uusi purkuaalto
Vanhojen talojen purku-uhka Vartiovuoren kupeessa ei suinkaan päättynyt Käsityöläismuseon perustamispäätökseen. Toisen kerran purkuaalto iski alueeseen 1970-luvulla.
Vartiovuorenkadun varrella oli muutamia puutaloja, jotka oli rakennettu 1850- ja 1880-luvulla. Puiston reunalla näkyvin rakennus oli 1905 valmistunut jugendtyylinen kerrostalo.
Turun puretuista taloista kirjasarjan tehnyt Rauno Lahtinen tuntee erityistä alakuloa Adrian Thomanderin suunnitteleman jugendkerrostalon purkamisesta.
Paikalla on nykyään 1975 valmistunut punatiilinen, suoraviivainen virastorakennus, jossa toimii Venäjän federaation pääkonsulaatti. Moni muukin kuin vain Rauno Lahtinen pitää aiempaa jugendtaloa isompana ilona silmälle kuin nykyistä tiililaatikkoa.
– Rakennusmestari Adrian Thomanderin suunnittelema neljäkerroksinen kivitalo oli hienon näköinen. Paikalle rakennettu tiilirakennus on niin eri tyylinen kuin ympäristön muut rakennukset.
Täytyy yrittää vain ymmärtää aikakauden ajattelutapaa: uutta haluttiin eikä vanhassa nähty arvoja. Rauno Lahtinen
Mitä rakennusten kauneuden päälle ymmärtävä Rauno Lahtinen ajattelee jugendkaunottaren purkamisesta?
– Täytyy yrittää vain ymmärtää aikakauden ajattelutapaa: uutta haluttiin eikä vanhassa nähty arvoja. Sen ajan ajattelutapaan ei kerta kaikkiaan vain kuulunut vanhan remontoiminen. Ihan tyypillinen tarina 50-, 60- ja 70-luvulta.
Näyttävätkö 50 vuotta vanhat talot aina rumilta?
50 vuoden sykli. Sillä Rauno Lahtinen selittää nykyajasta katsottuna kummallisilta vaikuttavia purkupäätöksiä.
– Kun nyt katsomme 50 vuotta vanhoja rakennuksia, moni ajattelee, että ne eivät ole kovin kauniita. 1950- ja -60-luvulla ajateltiin ihan samalla tavalla jugendtaloista ja sitä vanhemmista rakennuksista. Aina kun rakennukset ovat noin 50 vuotta vanhoja, emme pidä niitä kovinkaan kummoisina.
Luostarinmäen purkuinnosta sata vuotta sitten ei tietenkään voi puhua Turun tautina, mutta joko siitä voi, mitä tapahtui Vartiovuorenkadulla 1970-luvulla?
– Turun tauti -nimitys tuli käyttöön vasta 1980-luvulla. Sitä ennen ei vielä mistään taudista puhuttu. Enemmänkin oltiin tyytyväisiä, kun päästiin vanhoista rakennuksista eroon ja saatiin uutta, komeaa kerrostaloa tilalle. Niin se ajatuskulku meni.
Aina kun rakennukset ovat noin 50 vuotta vanhoja, emme pidä niitä kovinkaan kummoisina. Rauno Lahtinen
Turun taudista tosiaan puhutaan, mutta ei se ollut mitenkään turkulainen ilmiö.
– Sama meno oli kaikissa Suomen kaupungeissa. Tampereella purettiin ehkä jopa enemmänkin kuin Turussa, mutta koska Turussa oli koko maan historian kannalta merkittäviä rakennuksia, asiaan kiinnitettiin enemmän huomiota, muistuttaa Rauno Lahtinen.
Luostarinmäen rakennukset olivat siis herättäneet jo 1900-luvun alussa suojeluintoa tietyissä piireissä, eritoten kulttuuriväen kesken. Muuten rakennuskulttuuriperinnön säilyttäminen loisti vielä pitkään poissaolollaan.
– Vanhojen rakennusten suojelemisesta puhuttiin aika vähän ennen toista maailmansotaa. Pidettiin ilman muuta hyvänä asiana, että rakennettiin uusia kerrostaloja ja saatiin eurooppalaisen suurkaupungin ilmettä Turkuunkin.
1950-luvulla, kun purkuaalto pääsi vauhtiin, alkoi löytyä enemmän vanhojen rakennusten puolestapuhujia. Muun muassa Turkuseura perustettiin vuonna 1957 nimenomaan sen takia, että monien mielestä Turun katunäkymät muuttuivat jo liiankin nopeasti.
– Varsinaisesti vasta 1970- ja -80-luku olivat aikaa, jolloin niin Turussa kuin monessa muussakin Suomen kaupungissa herättiin näkemään vanhojen rakennusten arvo. Myös Oulussa ja Tampereella nousi suojeluliikkeitä vanhojen puutalojen puolesta.
Ulkoapäin ihastelu on niin helppoa
Kun nykyään aiotaan purkaa joku talo kaupungin keskustassa, siitä tulee usein vuosien juttu. Ihmiset puolustavat vanhoja rakennuksia adresseilla, mielenosoituksilla ja nettikeskusteluilla.
– Purkupäätökset eivät mene samalla lailla rutiininomaisesti läpi kuin joskus 50- ja 60-luvulla. Mentaliteetti on nykyään erilainen. 50 vuotta sitten ihmiset usein saivat tietää ensimmäisen kerran vasta sanomalehdestä, että nyt jotain rakennusta puretaan. On mahtava asia, että jo kaavoitusvaiheessa on mahdollisuus vaikuttaa ja keskustella, mitä pitäisi suojella ja mikä saa mennä, sanoo Rauno Lahtinen.
Ennen oli kauniimpia taloja, mutta nykyään talojen purkamista harkitaan tarkemmin. Onko siis nykyään paremmin kuin ennen vai toisin päin?
– Rakennukset näyttävät usein vanhoissa valokuvissa meidän mielestämme hienoilta, mutta ne ovat voineet olla silti alkeellisia: ei sisävessaa, ei suihkua, ei viemäröintiä.
Niin, suurin osa vanhoista kuvista on tosiaankin otettu rakennusten ulkopuolelta. Asukkaat eivät ehkä ole olleet yhtä ihastuneita asuntoonsa kuin mitä vanhoja kuvia selailevat ovat.
Tekstissä on hyödynnetty verkkoartikkelien lisäksi Hannu Laaksosen kirjoitusta "Luostarinmäen kysymys" Luostarinmäen käsityöläismuseon 50-vuotisjuhlakirjassa (1990) ja Rauno Lahtisen Turun puretut talo -kirjasarjan osaa 5 (2018).
Lue lisää:
Luokkaretkikohteiden klassikko käsityöläismuseo juhlii työn merkeissä – katso kuvasarja
Elävä arkisto: Puutalojen Turku
Turun yliopisto: Virtuaalisovellus 1850-luvun elämästä Turun Luostarinmäellä